Cassini-luotain on havainnut merkittäviä muutoksia Saturnuksen pohjoisnavalla. Kuusikulmainen napapyörre on muuttanut väriään ja käytännössä haalistunut. Tapahtuman uskotaan olevan seurausta kesän tulosta.
Vielä muutama vuosi sitten Saturnuksen napapyörre näkyi selväpiirteisenä, sinertävänä ja täynnä yksityiskohtia. Nyt se haalistuu kovaa vauhtia. Tai oikeammin se peittyy kellertävään utuun.
Napaa kiertävä tiukka kuusikulmainen suihkuvirtaus ei ole häviämässä. Se pyörii yhä ja estää yhä kellertävän usvan leviämisen alueelle, silloin kun se tulee muualta kaasukehästä. Tutkijoiden oletus on, että utua on nyt vain alkanut kehittyä pyörteenkin yllä.
Aurinko laskee seudulla seuraavan kerran vasta muutaman meidän vuotemme kuluttua. Saturnuksen pohjoisnavalla porottaa keskikesän aurinko.
Alati lisääntynyt valo aktivoi nyt kiihtyvällä tahdilla kaasukehän kemiallista toimintaa. Siksi myös napapyörteen ylle on alkanut kehittyä samaa usvaa, joka peittää koko planeettaa.
Toisaalta myös tuulten suunnissa ja voimakkuuksissa on voinut tapahtua muutoksia vuodenajan vaihtumisen myötä.
Planeetalla odotetaan tapahtuvan muitakin muutoksia pohjoisen kesän edetessä.
Saturnuksen pohjoisen pallonpuoliskon keskikesän juhlaa vietetään maaliskuun 2017 lopulla. Cassini seuraa planeetan muutoksia aina syyskuun puoliväliin asti. Tuolloin luotainlento huipentuu komeaan loppuunsa, tuhoisaan syöksyyn kohti planeetan sisäosia.
Alla: Aikajana Saturnuksen vuodenaikojen kierrosta (kuva: Jarmo Korteniemi).
Otsikon kuvat on otettu Cassinin laajakulmakameralla. Vasemmalla värit vastaavat jotakuinkin paljaalla silmällä erottuvia, oikealla sävyjä on taas tehostettu.
Otsikkokuva: NASA/JPL-Caltech/Space Science Institute/Hampton University/Jarmo Korteniemi
Mediassa levinneet tiedot uuden planeetan paikan varmistumisesta lienevät perättömiä.
Cassini-luotaimen tiederyhmä julkaisi myöhään perjantaina Suomen aikaa tiedotteen, jossa todetaan, ettei laitteen kiertoradassa ole huomattu selittämättömiä poikkeamia. Tieto kumoaa mediassa levinneet uutiset tuntemattoman planeetan painovoimavaikutuksesta luotaimen rataan, sekä planeetan paikan määrittämisestä Valaskalan tähdistön tienoille.
Tiedotteen takana ovat sekä luotaintiimin johtohahmot että ratalaskujen ekspertit NASAn Jet Propulsion Laboratorystä.
"Vaikka Cassinia olisikin hienoa käyttää uuden planeetan löytämisessä, me emme vain näe sen radassa mitään sellaista, mitä nykymallit eivät selittäisi", pahoittelee Earl Maize, Cassiniprojektin johtaja JPL:stä.
Useat mediat uutisoivat kuluneella viikolla – ilmeisesti Scientific Americanin innoittamana – Saturnusta kiertävän Cassini-luotaimen radasta havaituista poikkeamista sekä niille mallinnetusta huimasta selityksestä.
Uutisissa levisi muutamia virheitä, jotka on syytä korjata. Hypoteettinen yhdeksäs planeetta, lyhennettynä Ykä, heiluttaisi itse asiassa Saturnuksen eikä Cassinin rataa. Koska Cassini-luotain kuitenkin on täysin sidottu Saturnukseen, senkin rata muuttuisi planeetan heiluessa – mutta siis ainoastaan välillisesti, eikä suoraan Ykän vaikutuksesta kuten uutisissa väitettiin. Ja mikäli luotaintiimiin itseensä on uskominen, Cassinin (tai siis Saturnuksen) radan poikkeamiakaan ei toistaiseksi ole havaittu.
Tutkimuksen tärkein anti jää uutisissa hämärän peittoon. Se ennustaa, että mikäli Cassinin (tai siis Saturnuksen) rataa seurattaisiin tarkasti vuoteen 2020 asti, voitaisiin yhdeksännen planeetan sijainti kenties ehkä mahdollisesti lyödä suurin piirtein lukkoon mikäli se on tietyllä suunnalla. JPL:n tutkija William Folkner on samaa mieltä, tosin tiukoin reunaehdoin: "Tästä voisi syntyä havaittava poikkeama Cassinin radassa, mikäli planeetta [Ykä] olisi tarpeeksi lähellä Aurinkoa. Mutta emme ole havainneet mitään selittämätöntä taustakohinan ylittävää poikkeamaa Cassinin aineistossa vuosien 2004 ja 2016 välisenä aikana." Lisäksi Cassini tulee kohtaamaan loppunsa jo ennen vuotta 2020.
Todennäköisintä on, että Ykä on radallaan paljon kauempana kuin mallin oletus, eli siellä missä se viettää leijonanosan kiertoajastaan. Tutkimuksessa itsessäänkin todetaan, että tuossa tapauksessa planeetan painovoimavaikutus ei olisi enää edes teoriassa havaittavissa Cassinin liikkeistä. Ja kaiken kukkuraksi on vielä täysin auki, onko koko Ykä-planeettaa edes ollenkaan olemassa.
Cassini ehtii lentää Saturnuksen mukana vain hieman vajaat puolet sen kierroksesta Auringon ympäri. Luotain saapui Saturnusta kiertävälle radalle vuonna 2004, ja näillä näkymin laite tuhotaan polttoaineen vähyyden vuoksi Saturnuksen kaasukehässä loppuvuodesta 2017. Saturnuksen koko kierros Auringon ympäri kestää 29 vuotta, etäisyyden Auringosta vaihdellessa välillä 9–10 AU. Hypoteettisella Ykällä vastaavat luvut ovat 10000(–20000) vuotta ja 280–1120 AU.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Tiedetuubi.
Otsikkokuva: Kevin Gill / Flickr
Jättiläisplaneetta Saturnuksen suurin kuu Titan on myös jättiläinen. Sillä on läpimittaa 5 150 kilometriä eli se on suurempi kuin sisin planeetta Merkurius, jonka halkaisija on 4 878 kilometriä.
Titanin kaasukehä on suurimmaksi osaksi typpeä, paine sen pinnalla on noin kaksinkertainen Maan ilmakehän paineeseen verrattuna, mutta pakkasta siellä on 180 astetta.
Syväjäädytettyä muinaista Maata muistuttava kuu on jälleen paljastanut piirteitään. Tiheässä kaasukehässä leijailevat pilvet ja usva haittaavat pinnanmuotojen kuvaamista, mutta tutkalla päästään "näkemään" niiden läpi.
Titanin päiväntasaajalla sijaitsevan Mithrim Montes -vuoriston korkeimmat huiput on nyt saatu kartoitettua. Toinen kohoaa 2 807 metrin ja toinen peräti 3 337 metrin korkeuteen.
"Se ei ole ainoastaan korkein huippu, jonka olemme tähän mennessä löytäneet Titanista, vaan arvelemme sen olevan korkein huippu, joka sieltä on ylipäätään löydettävissä", arvioi Stephen Hall Cassini-luotaimen tutkaryhmästä.
Titanin korkeimmat vuoret näyttävät keskittyvän nimenomaan päiväntasaajan tietämille. Mithrim Montes -vuoristossa on muita melkein yhtä korkeita huippuja, samoin maastonmuodoiltaan hyvin vaihtelevalla Xanadun alueella. Myös Euroopan avaruusjärjestön Huygens-luotaimen laskeutumispaikan lähistöllä on korkealle kurottavia vuoria.
"Tavoitteemme on löytää korkeimpia ja syvimpiä kohtia osittain siksi, että se on kiinnostavaa. Titanin ääripaikat kertovat kuitenkin myös paljon tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet kuun kehitykseen", toteaa tutkimusta johtanut Jani Radebaugh.
Maan vuoret ja vuoristot sijoittuvat alueille, joilla geologiset voimat ovat nostaneet maankuorta ylöspäin. Toisaalta tuulten, sateiden ja virtaavan veden aiheuttama eroosio kuluttaa ja madaltaa aikaa myöten kohonneita alueita.
Cassini-luotaimen havaintojen mukaan myös Titanissa on sateita, jotka kuluttavat sen pinnanmuotoja. Alhaisen lämpötilan seurauksena eroosio on siellä kuitenkin paljon hitaampaa kuin Maassa,
Titanin jäisen kuoren alla on todennäköisesti nestemäisen veden muodostama syvä valtameri, joka vastaa Maan vaipan sulaa yläosaa. Sen virtaukset vaikuttavat kuoren rakenteeseen ja pinnanmuotoihin. Titanin jäästä koostuva "peruskallio" on meikäläistä vastinettaan pehmeämpi, joten kuun pinnalla ei voi olla yhtä korkeita vuoria kuin Maassa.
Titanista löytyneet vuoret ja vuoristot kuitenkin osoittavat, että siellä on käynnissä tektonisia prosesseja, jotka muokkaavat sen pintaa. Toistaiseksi tutkijoilla ei ole selvää käsitystä, mikä ne saa aikaan: Titanin pyörimisliike, Saturnuksen aiheuttamat vuorovesivoimat vai kuun pinnan jäähtyminen.
Titanin vuortenhuipuista kerrottiin JPL:n (Jet Propulsion Laboratory) uutissivuilla.
Kuva: NASA/JPL-Caltech/ASI
Saturnusta kiertävä Cassini-luotain on tehnyt jättiläisplaneetan suurimmasta kuusta Titanista havaintoja, jotka kertovat talven olevan tulossa rytinällä.
Cassini kuvasi jo vuonna 2012 Titanin etelänavan yläpuolella noin 300 kilometrin korkeudessa leijailevan laajan pilvimuodostelman. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna sen alapuolella 200 kilometrissä piileskelevään jääkidepilveen.
Pilvi saatiin kuvattua luotaimen infrapunaspektrometrillä, jolla pystytään tarkastelemaan Titanin tiheän kaasukehän eri kerroksia lämpösäteilyn aallonpituuksilla. Jääpilvi on varsin harva ja muistuttaa lähinnä maanpinnan läheisyydessä esiintyvää sumua.
Sekä korkeammalla oleva pilvimuodostelma että sen alla oleva jääkidepilvi ovat merkkejä Titanin eteläiselle pallonpuoliskolle koittavasta talvesta. Titanin vuodenajoilla on pituutta noin 7,5 vuotta, joten hyinen vuodenaika on jokseenkin kylmimmimmillään, kun Cassinin taival päättyy vuonna 2017.
"Kun tarkastelimme infrapuna-alueen havaintoja, jääpilvi erottui selvemmin kuin mikään aiemmin näkemämme", toteaa Carrie Anderson NASAn Goddardin avaruuslentokeskuksesta. "Se löi meidät täysin ällikällä."
Titanin napaseutujen jääpilvet eivät muodostu samalla tavalla kuin Maan ilmakehän sadepilvet, jotka syntyvät vesihöyryn noustessa maanpinnalta yhä korkeammalle ja samalla jäähtyessä. Tietyllä korkeudella lämpötila ja ilmanpaine ovat otolliset vesihöyryn tiivistymiselle pieniksi vesipisaroiksi.
Titanin kaasukehän metaanipilvet muodostuvat tällä tavoin, mutta korkeammalla esiintyvien napaseutujen pilvien synty on seurausta toisenlaisesta prosessista.
Kaasukehän virtaukset kuljettavat kaasuja lämpimän pallonpuoliskon napa-alueelta kylmän pallonpuoliskon navalle. Siellä "lämmin", utua muistuttava hiilivedyistä ja typpiyhdisteistä koostuva kaasu vajoaa alemmas ja jäähtyy kaiken aikaa. Eri kaasut tiivistyvät pisaroiksi eri lämpötiloissa, jolloin tuloksena on eri korkeuksilla esiintyviä pilvikerroksia.
Cassini saapui Saturnukseen vuonna 2004, jolloin Titanin pohjoisnavalla oli sydäntalvi. Sittemmin siellä on menty kohti kevättä ja jääkidepilvet ovat kadonneet. Samaan aikaan niitä on ilmestynyt etelänavalle, mikä kertoo kaasukehän kiertoliikkeen suunnan muuttumisesta.
Napaseutujen jääpilvien laajuus, korkeus ja koostumus auttavat tutkijoita ymmärtämään Titanin talviolosuhteita. Aiemmin kuvattujen jääkidepilvien perusteella lämpötila laskee etelänavalla vähintään -150 celsiusasteeseen. Nyt havaittu pilvi on alempana, missä on vielä kylmempää. Jääkiteet koostuvat erilaisista yhdisteistä, joissa on vetyä, hiiltä ja typpeä.
"On jännittävää seurata Titanin talven alkuvaiheita", toteaa niin ikään Goddardin avaruuslentokeskuksessa työskentelevä Robert Samuelson. "Kaikki etelänavalta tekemämme havainnot osoittavat, että eteläisen talven tulo on paljon ankarampi kuin Titanin pohjoisen talven loppuvaiheet."
Havainnoista kerrottiin NASAn uutissivuilla.
Kuvat: NASA/JPL-Caltech/Space Science Institute
NASAn Cassini-luotain on lähettänyt Maahan ensimmäiset kuvat, jotka se otti viime keskiviikkona ohittaessaan Saturnuksen Enceladus-kuun etelänavan 49 kilometrin etäisyydeltä.
"Cassinin huikeat kuvat tarjoavat pikavilkaisun Enceladuksen lähiohituksesta, mutta kaikkein jännittävimmät tutkimustulokset ovat vasta tulossa", toteaa Linda Spiker Jet Propulsion Laboratorysta.
Ohilennon aikana Cassini kulki kuun pinnalta purkautuvan vesihöyryn läpi ja otti näytteitä sekä kaasusta että pölyhiukkasen kokoisista jääkiteistä. Analyysiin menee todennäköisesti useita viikkoja, mutta tulokset kertovat Enceladuksen pinnan alla vellovan meren koostumuksesta ja olosuhteista.
Merenpohjassa saattaa esiintyä hydrotermistä aktiivisuutta ja Maan meristä tuttuja "mustia savuttajia", jotka täällä ovat olleet mahdollisesti elämän syntysijoja. Siksi Enceladus on kiinnostava kohde kartoitettaessa elämälle mahdollisesti suotuisia paikkoja muualla Aurinkokunnassa.
Lisää Cassinin ottamia, toistaiseksi käsittelemättömiä kuvia löytyy NASAn sivuilta.
Cassini ohittaa Enceladuksen viimeisen kerran 19. joulukuuta. Silloin etäisyys jää noin 5 000 kilometriin ja tarkoitus onkin tutkia kuun sisuksista vapautuvaa lämpöä laajemmassa mittakaavassa.
Kuvat: NASA/JPL-Caltech/Space Science Institute
NASAn Cassini-luotain ohittaa huomenna Saturnuksen Enceladus-kuun ainoastaan 48 kilometrin etäisyydeltä. Kiertolaisen etelänapaa hipovan ohilennon aikana luotain kulkee hyisten suihkujen läpi ja tutkii kuun sisuksista purkautuvaa vesihöyryä ja jääkiteitä.
Elämää ei etsitä, sillä Cassini-luotaimen laitteita ei ole moiseen suunniteltu, mutta tutkijoiden toiveissa on saada entistä enemmän tietoa Enceladuksen sisuksissa vellovasta merestä ja sen olosuhteista – myös elämän kannalta.
Yksi keskeisistä tavoitteista on saada selkoa Enceladuksen hydrotermisestä toiminnasta eli kiviaineksen ja kuuman veden vuorovaikutuksesta. Siitä kertoisivat kuun pinnalta suihkuavan vesihöyryn joukossa olevat vetymolekyylit.
Tarkoitus on selvittää muutenkin Enceladuksen suihkulähteiden kemiaa eli millaisia alkuaineita ja niiden yhdisteitä niissä esiintyy. Lähiohitus tarjoaa aikaisempaa paremman mahdollisuuden havaita myös raskaita, mahdollisesti orgaanisia molekyylejä.
Samalla saattaa selvitä suihkujen luonne: ovatko ne yksittäisiä purkauksia vai verhomaisia "seinämiä". Se auttaisi määrittämään, miten vesihöyry pääsee kuun jäisen kuoren läpi pinnalle.
Toistaiseksi ei myöskään tiedetä tarkasti, kuinka paljon suihkulähteet syytävät hyistä ainetta avaruuteen. Se puolestaan kertoo, kuinka kauan Enceladus on ollut aktiivinen. Suihkuaako kuun sisuksista vesihöyryä vain sattumoisin juuri nyt, kun Cassini kiertää Saturnusta vai onko se jatkunut jo pidemmän aikaa?
Englanninkielisellä videolla tutkijat kertovat ohilennon yksityiskohdista ja sen aikana tehtävistä mittauksista.
Tiedetuubissa on kerrottu aiemmin esimerkiksi Enceladuksen valtamerestä ja elämän edellytyksistä kuun sisuksissa.
NASAn sivuilta löytyy tietopaketti Cassinin viimeisistä Enceladuksen ohilennoista. Ensimmäinen niistä tapahtui kaksi viikkoa sitten, jolloin luotain lensi kuun pohjoisnavan ylitse 1 839 kilometrin etäisyydeltä.
Kolmas ja viimeinen on joulun alla 19. joulukuuta. Silloin Cassinin ja Enceladuksen välinen etäisyys on pienimmillään noin 5 000 kilometriä.
Kuvat ja video: NASA/JPL-Caltech
Tai näin tutkijat olettavat. Voyager-luotainten 1980-luvun alussa ottamista kuvista löytyi jo vuosikymmeniä sitten Saturnuksen pohjoisilta napaseuduilta, noin 78. leveysasteen tietämiltä, mutteria muistuttava kuusikulmainen pilvimuodostelma. Se on ilmeisen pysyvä, sillä vuodesta 2004 planeettaa kiertänyt Cassini-luotain on pystynyt tutkimaan sitä tarkemmin.
Kyseessä ei ole mikään pilvenhattara, sillä muodostelmalla on läpimittaa 32 000 kilometriä – eli 2,5 kertaa Maan halkaisija – ja korkeutta noin 100 kilometriä. Kuusikulmio pyörii jokseenkin samalla vauhdilla kuin Saturnus ja sen reunoilla puhaltaa yli 300 kilometrin tuntinopeudella samankaltaisia suihkuvirtauksia kuin Maan ilmakehässä, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa.
Kuvion synnystä on esitetty erilaisia teorioita, mutta tähän saakka ne eivät ole onnistuneet selittämään läheskään kaikkia sen eriskummallisia piirteitä. Nyt on melko yksinkertaisen simulaation avulla saatu jäljiteltyä todellista ilmiötä varsin hyvin.
Mallinnuksessa keskityttiin idästä länteen kulkeviin suihkuvirtauksiin, jotka kaartuvat Saturnuksen pohjoisnavan ympäri. Kun mallissa otettiin huomioon pienet virtaukseen vaikuttavat häiriötekijät, joita vähäisemmät tuulenpuuskat ja puhurit aiheuttavat, suihkuvirtaus muotoutui vähitellen kuusikulmioksi. Lisäksi sen pyörimisliike osui jokseenkin yksiin planeetan itsensä pyörimisliikkeen kanssa.
Merkittävässä asemassa ovat Saturnuksen utuisten pilvien tasalla, melko ohuessa kerroksessa puhaltavat tuulet. Alempana esiintyvät virtaukset puolestaan pitävät kuvion samoilla sijoillaan ja reunoiltaan tarkkarajaisena. Jos mallissa tarkasteltiin toisenlaisia ja muilla korkeuksilla puhaltavia tuulia, tulokset poikkesivat huomattavasti todellisesta muodosta: rengasplaneetan napaseuduilla näytti muotoutuvan jopa tähtimäisiä kuvioita, jollaisia ei ole havaittu.
Raúl Morales-Juberíasin johtaman ryhmän tekemästä tutkimuksesta kerrottiin American Astronomical Societyn NOVA-sivustolla ja se on julkaistu Astrophysical Journal Letters -tiedelehdessä.
Kuvat: NASA/JPL-Caltech/SSI/Hampton University
Saturnuksen jäinen kuu Enceladus suihkuttaa avaruuteen vesihöyryä ja jääkiteitä. Sen pinnan alla on oletettu olevan ainakin paikallisia vesiesiintymiä, mutta nyt näyttää siltä, että kuu kätkee sisuksiinsa kokonaisen meren samaan tapaan kuin Jupiterin Europa-kuu.
Tutkijat ovat päätyneet tähän tulokseen tarkkailemalla Enceladuksen pientä huojumista sen kiertäessä renkaiden ympäröimää jättiläisplaneettaa. Havainnot perustuvat Cassini-luotaimen tarkkoihin kuviin, joita se on välittänyt kiertäessään Saturnusta yli kymmenen vuoden ajan.
Peter Thomasin johtama ryhmä mittasi Cassinin lähettämistä Enceladuksen kuvista noin 5 800 pinnanmuodon tarkan sijainnin, ja päätyi siihen, että kuu heilahtelee asteen kymmenyksen verran kierroksensa aikana.
Enceladuksen huojunta johtuu siitä, että se ei ole täysin pyöreä. Lisäksi se kiertää Saturnusta hieman soikealla radalla, joten sen nopeus vaihtelee. Siksi se ikään kuin vaappuu aavistuksen puolelta toiselle. Libraation perusteella Enceladuksen sisärakenteelle laadittiin erilaisia malleja, jota verrattiin kuviin perustuviin tarkkoihin mittauksiin.
"Jos pinta ja sisus olisivat kiinni toisissaan, ytimen massa pitäisi huojunnan paljon havaitsemaamme vähäisempänä", sanoo tutkimusryhmään kuulunut Matthew Tiscareno.
Vähäisyydestään huolimatta libraatio on siis paljon suurempaa kuin sen pitäisi olla, jos Endelaksen jäinen kuori olisi lujasti ankkuroitunut sen sisempiin kerroksiin. Johtopäätös on se, että jääkuoren ja sisäosien välissä on kauttaaltaan vettä, ei ainoastaan kuun eteläisten napaseutujen alla, kuten aiemmin arveltiin.
Tutkijoiden tehtävä ei ollut helppo. Mittauspisteet merkittiin kuviin käsityönä, mutta suuresta urakasta ei olisi ollut hyötyä, ellei Cassinin sijaintia olisi tiedetty tarkasti. Se puolestaan edellytti luotaimen radiosignaalien seurantaa hyvin suurella tarkkuudella.
Löydöllä on merkitystä myös elämän etsinnän kannalta. Cassini-luotain kuvasi Enceladuksen hyiset suihkulähteet ensimmäisen kerran vuonna 2006. Myöhempien lähiohitusten aikana saatiin selville, että vesi on suolaista ja lopulta viime vuonna kuun gravitaatiovaikutusten perusteella pääteltiin, että eteläisten napa-alueiden alla velloo meri. Nyt siis näyttää siltä, että siinäkään ei ole vielä kaikki.
"Meren laajuus kertoo, että se on todennäköisesti hyvin vanha ja säilynyt koko kuun kattavien ilmiöiden seurauksena. Se on lupaavaa elämälle suotuisten olosuhteiden kannalta", Tiscareno arvioi.
Cassini ohittaa Enceladuksen seuraavan kerran 28. lokakuuta. Silloin se kulkee ennätyksellisen lähellä kuun pintaa, ainoastaan 50 kilometrin etäisyydellä. Luotain lentää todennäköisesti jäisen suihkun läpi ja pystyy tekemään kuun sisuksista tulevasta vedestä entistä tarkempia mittauksia.
Löydöstä kerrottiin Cornellin yliopiston, SETI-instituutin ja NASAn uutissivuilla, ja se julkaistaan Icarus-tiedelehdessä.
Kuva: NASA/JPL-Caltech
Kuten Tiedetuubissa viime viikolla kerrottiin, Cassini-luotain ohitti 17. elokuuta Saturnuksen Dione-kuun viimeisen kerran lähietäisyydeltä. Maanantaisen ohilennon aikana luotaimen ja kuun välimatka oli ainoastaan 474 kilometriä ja kuvien erotuskyky oli sen mukainen, parhaimmillaan vain muutaman metrin.
Cassinin päätehtävä oli tutkia Dionen gravitaatiokenttää, joten luotaimen asento ei ollut kuvien ottamisen kannalta paras mahdollinen. Siitä huolimatta saalis on näyttävä.
"Pystyimme käyttämään hyödyksi Saturnuksesta heijastunutta auringonvaloa, joka paljasti joissakin kuvissa varjossa olevia yksityiskohtia", kertoo luotaimen tutkimusryhmään kuuluva Tilmann Denk.
Tämän jälkeen Cassini tekee enää muutaman isomman kuun lähiohituksen. Keskeisenä kohteena on geologisesti aktiivinen Enceladus, jonka ohitse luotain sujahtaa lokakuussa kahdesti ja joulukuussa vielä kerran.
28. lokakuuta Cassinin ja Enceladuksen välimatka jää hieman alle 50 kilometrin, ja tarkoituksena on ohjata luotain jäisen kuun pinnalta suihkuavan vesihöyryn ja jäähileiden läpi.
Joulukuisen ohilennon aikana pienin etäisyys on 5 000 kilometriä ja siitä eteenpäin vuoden 2017 lopulle saakka Cassini ei enää tule 50 000 kilometriä lähemmäs Saturnuksen kookkaita kuita. Pieniä, muodoltaan epäsäännöllisiä kuita kuten Daphnista, Telestoa, Epimetheusta ja Aegaeonia luotain sen sijaan tutkii parinkymmenen ohilennon aikana.
Cassinin ja Dionen kohtaamisesta kerrottiin JPL:n (Jet Propulsion Laboratory) uutissivuilla ja lisää kuvia löytyy täältä.
Kuvat: NASA/JPL-Caltech/Space Science Institute
Huomisiltana Suomen aikaa puoli kymmeneltä Nasan Cassini-luotain ohittaa lähietäisyydeltä Saturnuksen jäisen Dione-kuun. Kyseessä on viimeinen lähiohitus ennen luotaimen radan radikaalia muutosta.
Dione on Saturnuksen yli 60 kuusta neljänneksi suurin. Sen läpimitta on 1 123 kilometriä. Kuu on siten kooltaan samaa luokkaa kuin Pluto, jonka halkaisija on New Horizons -luotaimen välittämien tarkkojen tietojen perusteella 1 473 kilometriä.
Edellisen kerran Cassini tutki Dionea lähietäisyydeltä viime kesäkuussa, jolloin se sujahti 517 kilometrin päästä kuun ohitse. Nyt välimatka jää vielä pienemmäksi: 474 kilometrin etäisyydeltä Dionen pinnalta erottuu parin metrin kokoisia yksityiskohtia.
Kuvia saadaan Maahan kuitenkin vasta pari päivää myöhemmin. Kuvaamisen lisäksi Cassini tutkii Dionen painovoimakenttää, joka kertoo kuun sisäisestä rakenteesta ja auttaa tekemään vertailuja jättiläisplaneetan muiden kiertolaisten kanssa.
Infrapuna-aallonpituuksilla tarkastellaan Dionen pohjoisnavan seutuja ja niillä esiintyviä lämpötilanvaihteluja, ja kosmisen pölyn ilmaisimella etsitään hiukkasia, jotka olisivat peräisin kuun pinnalta.
Cassini-luotain on tätä ennen ohittanut Dionen läheltä neljä kertaa. Lähin ohitus tapahtui joulukuussa 2011, jolloin etäisyyttä oli ainoastaan 100 kilometriä. Ohilennot vaativat tarkkaa ohjausta; tällä kertaa luotaimen rakettimoottorit käynnistettiin elokuun alkupäivinä 12 sekunniksi. Näin Cassinin rata muuttui hieman ja suuntasi luotaimen kohti Dionea.
Cassini on kiertänyt Saturnusta vuodesta 2004. Kuluvan vuoden lopulla luotaimen rataa muutetaan siten, että se siirtyy pois planeetan ekvaattorin eli päiväntasaajan tasosta, missä suuret kuut kiertävät.
Yli kymmenen vuotta kestäneen tutkimusretkensä päätökseksi Cassini kulkee parikymmentä kertaa Saturnuksen ja sen renkaiden välistä. Matkanteko voi katketa törmäykseen harhailevan rengaskappaleen kanssa.
Jos niin ei käy, Cassini ohjataan lentonsa lopuksi tarkoituksella Saturnuksen kaasukehään, missä se tuhoutuu. Näin estetään epätodennäköinen, mutta mahdollinen törmäys kuihin, erityisesti Titaniin tai Enceladukseen, joiden pinnalle ei haluta viedä luotaimen mukanaan kuljettamia Maan bakteereja.
Tulevasta ohilennosta kerrottiin Jet Propulsion Laboratoryn uutissivuilla.
Kuva: NASA/JPL-Caltech/Space Science Institute
