Vain 133 vuotta sähköaikaa: tämä oli maailman 1. kaupallinen sähkövoimalaitos

Pe, 09/04/2015 - 10:13 By Markus Hotakainen
Ensimmäinen kaupallinen sähkövoimalaitos

Päivän kuvaPäivälleen 133 vuotta alkoi sähkön aikakausi – ainakin yhden laskutavan mukaan. 4. syyskuuta 1882 Thomas Alva Edison kytki virran, joka sytytti nelisensataa lamppua neliömailin alueella New Yorkissa Manhattanin eteläosissa. 

Pearl Streetin voimalaitoksella oli alkuun 85 asiakasta, mutta niiden määrä kasvoi tasaisesti tulevina vuosina. Kahta vuotta myöhemmin asiakaskunta oli kasvanut jo päälle viidensadan ja sähkölamppuja oli verkossa yli 10 000.

Sähköä tuotettiin höyrykoneiden pyörittämillä dynamoilla. Sen lisäksi, että Pearl Street Station oli ensimmäinen kaupallinen sähkölaitos, se tuotti ensimmäisenä voimalaitoksena myös "kaukolämpöä", jolla lämmitettiin samassa korttelissa sijainneet talot. Voimalaitos tuhoutui tulipalossa vuonna 1890.

 

J-23 / Edisonin pienoisjoululamput

Su, 12/01/2013 - 00:05 By Markus Hotakainen

Marraskuun jäätyä taakse otetaan varaslähtö jouluun. Perinteiset kuusenkynttilät olivat pahimmillaan tuhoisa koriste ja joulukuusen suosio ehti 1800-luvulla jo hiipua ainakin Yhdysvalloissa, kun vakuutusyhtiöt alkoivat lisätä sopimusehtoihin pykälän, jonka perusteella korvausvelvollisuutta ei ollut, jos tulipalo syttyi kynttilöin koristellusta kuusesta.

Sähkölampun keksimisen myötä joulun juhlavalaistuksen turvallisuutta saatiin parannettua. Kallis hinta hidasti kuitenkin pitkään sähkökynttilöiden yleistymistä. 1880-luvulla varsin vaatimattomankin kuusenkynttiläsarjan hinta oli nykyrahassa satoja dollareita. Alkuaikojen hiililankalamput myös kuumenivat huomattavasti eivätkä siten olleet juurikaan sen turvallisempia kuin perinteiset kynttilät elävine tulineen. Lisäksi uuden keksinnön käyttö rajoittui vanhan mainoksen mukaan "taloihin, joissa on sähkövalaistus".