Olympiseeni muodostaa nanomaailman kisatunnuksen – tutkijat kehittivät uudenlaisen molekyylin

Pe, 02/23/2018 - 11:42 By Markus Hotakainen

Kuin tilauksesta "juhlistamaan" suomalaisten surkeaa kisamenestystä kemistit ovat onnistuneet luomaan molekyylin, joka muistuttaa rakenteeltaan olympiarenkaita.

Ensimmäisen rengasrakenteisen olympiseeni-molekyylin kehittivät brittitutkijat vuonna 2012 Lontoon olympialaisten aattona. Tuolloin prosessi oli hankala ja monivaiheinen, mutta nyt homma hoituu huomattavasti helpommin.

Ylimääräinen hiiliatomien muodostama rengas saadaan liitettyä suoraan polveilevan molekyylirakenteen jatkoksi. Työvaiheita on vain kaksi, kun niitä aiemmin oli kaikkiaan seitsemän.

Olympiseenit muistuttavat rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan grafeenia, joka on monikäyttöinen aine, sillä se johtaa hyvin sekä sähköä että lämpöä ja lisäksi se on 200 kertaa terästä lujempaa.

Tällaisten mittatilausmolekyylien valmistus on kuitenkin ollut aiemmin niin hankalaa, että "ihmeaineen" sovellukset ovat olleet vähissä. Uuden prosessin myötä sitä voidaan hyödyntää niin ilmaisintekniikan, aurinkokennojen, ledien kuin tallennuslaitteidenkin kehittämisessä.

Uudesta olympiamolekyylistä kerrottiin Floridan valtionyliopiston uutissivuilla ja tutkimus on julkaistu Angewandte Chemie -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: FSU

Video: Unohda ovia avaava robotti – tässä tulevat slalomrobotit

Etelä-Koreassa on pidetty olympiahengessä samaan aikaan ihmiskisojen kanssa mäkeä laskevien robottien kilpailu. Pyeongchangin sijaan paikka oli lähellä sijaitseva Hoengseong – ja videon perusteella voi todeta, että tässä lajissa ihmiset ovat vielä paljon parempia.


Viime päivinä netissä on kiertänyt tuorein Boston Dynamics -yhtiön video, missä heidän taitava robottinsa avaa oven kahvasta.

Jotta robotit voisivat tulla oikeasti meitä auttamaan, pitää niistä tosiaankin saada sellaisia, että ne pystyvät toimimaan samaan tapaan kuin ihmiset.

Hiihtäminen tuskin on ensimmäinen kotitalousrobotin eteen tuleva tehtävä, mutta mäenlasku suksilla vaatii tarkkaa havainnontekoa ympäristöstä, hienostuneita liikkeitä ja tätä kaikkea nopeasti reaaliajassa. Se on siis erinomainen tapa kehittää ja demonstroida monimutkaisia tekniikoita, jotka ovat hyödyksi roboteille kaikenlaisissa tehtävissä.

Etelä-Korealle olympialaisten aikaan järjestettävä maailman ensimmäinen robottihiihtokilpailu on luonnollisesti näyteikkuna maan omaan, korkeatasoiseen robotiikkaan.

Maanantaina kahdeksan yliopistojen ja yritysten tekemää robottia kisasivat pokaalista.

Ne laskivat alas vaatimattoman, vain 80-metrisen pujotteluradan, jossa oli viisi porttia.

Kylmä, tuulinen sää vaikeutti kilpailua, ja suurin osa kisaajista meni nurin tai ajautui ulos radalta kesken kaiken.

Mäenlasku ei ole lainkaan helppoa, jos asiaa kysyy robottisuunnittelijalta. Robotin pitää tehdä koko ajan nopeasti eri laittein havaintoja ympäristöstään ja säätää sen mukaan tarkasti useita moottoreita, jotka muuttavat robotin asentoa, suksien kulmaa ja massakeskipistettä. 

Havaintojen tekeminen on erityisen hankalaa. Useissa roboteissa oli stereokameroiden lisäksi erilaisia tutkia, mutta esimerkiksi vaaleassa, auringonpaisteisessa lumipinnassa olevat varjot ovat hankalia, samoin kuin porttien eri väriset liput. 

Robotit saivatkin pisteitä pujotteluporttien oikeasta läpäisemisestä ja lisäksi mitattiin aika, jonka ne käyttivät radan läpi laskemiseen.

Voittajaksi tuli Mini Robot -yhtiön 75 cm korkea ja 12 kiloa painava Taekwon V, joka sai viisi pistettä ja ajan 18 sekuntia. Toiseksi tuli Pohangin teknillisen yliopiston osana olevan Korean robotti-instituutin Skiro, joka oli puolestaan 80 cm korkea ja 15 kg massaltaan. Se sai myös viisi pistettä, mutta aika oli hieman huonompi, 22,25 sekuntia.

Kolmanneksi tullut Kookminin yliopiston RoK-2 oli puolestaan kookkaampi, 140 cm korkea ja massaltaan 30 kg. Se sai vain kaksi pistettä, joskin aika oli edeltäviin verrattuna kohtalainen, 15,46 sekuntia.

Videon on tehnyt The Korea Herald.

Video: tällainen levä taisi vallata olympia-altaan

Rion olympialaisten sukellusallas muutti omituisesti väriään: normaalisti sinertävä vesi oli muuttunut yön aikana vihreäksi. Järjestäjät eivät tienneet syytä, vaan vakuuttivat vain, ettei vesi ole haitallista urheilijoille. Todennäköisesti syynä tähän oli todennäköisesti levä.

Se, että ulkona olevan altaan väri muuttuu vihreäksi, ei ole mitenkään tavatonta. Syitä tällaiseen on useita, mutta yleisimmin kyseessä on nopea leväkukinta. 

Etenkin olympia-altaan kaltaisissa oloissa, kun tuulta ei ole ja veden lämpötila on varsin korkea (jopa 32°C), voi altaan vesi tulla happamaksi ja altaan puhtaana pitämisessä käytetyn kloorin teho heiketä nopeasti.

Silloin vedessä olevat pienet levät alkavat lisääntyä nopeasti ja saavat aikaan veden värin muuttumisen. Levää ei ole paljon, mutta se saa aikaan selvästi vihreän värin.

Etenkin eteläisemmillä leveysasteilla tavalliset ulkouima-altaat voivat kokea saman kohtalon, kuten tässä videossa. Ukkosen jälkeen vesi on seisonutta ja lämmintä, jolloin se on muuttunut hetkessä vihreäksi. 

Veteen lisätään natriumvetykarbonaattia, jolloin pH laskee ja vesi tulee "kovemmaksi", jolloin levä saa nopeasti kyytiä ja väri muuttuu normaaliksi. Aikaa tähän kuluu vain pari minuuttia (kuten video näyttää).

Väristä ja levästä tässä määrässä sinällään ei ole haittaa, mutta saattaa ärsyttää silmiä.

On aika todennäköistä, että brasilialaiset ovat parhaillaan väriongelman kimpussa, eikä vastaavaa enää kisoissa tule tapahtumaan...

Älylättärit – suomalaisurheilijoiden sijaan suomalainen urheilutietämys kerää huomiota

Ti, 08/09/2016 - 14:20 By Toimitus
Uimari VTT:n tutkimukseen liittyvältä videolta

Vaikka suomalaiset urheilijat eivät olekaan menestyneet huikeasti Rion olympialaisissa, on suomalainen urheiluteknologia on herättänyt viime aikoina kiinnostusta maailmalla. Muun muassa Yhdysvaltain olympiakomitea ja Espanjan jalkapalloliiga La Liga Lab etsivät yhteistyökumppaneita Suomesta.

VTT kertoo taannoisessa tiedotteessaan, että suomalaisella urheiluteknologialla ja -analytiikalla on selvää potentiaalia alan kansainvälisillä ja alati kasvavilla markkinoilla. Monille alan yrityksille ammattilaisurheilun asiakkuudet ovat väylä suurempaan liiketoimintaan. 

Suomalaisilla yrityksillä oli heinäkuun alussa oiva tilaisuus esitellä osaamistaan USA:n olympiakomitean ja Espanjan jalkapalloliiga La Liga Lab edustajille, jotka hakivat Suomesta yhteistyökumppaneita VTT:n järjestämässä HILLA Growth Mill -tilaisuudessa.

"USA:n olympiakomiteaan on juuri perustettu uusi teknologia- ja innovaatio-ohjelma, joka auttaa urheilijoitamme menestymään paremmin uusien teknologisten ratkaisujen avulla. Suomalainen urheiluteknologiaosaaminen on korkeatasoista sekä tutkimuksen että puettavien tuotteiden saralla, ja tämä vierailu on hyvä tilaisuus pitkäaikaisen yhteistyön muodostamiselle", sanoi USA:n olympiakomitean teknologia- ja innovaatiojohtaja Mounir Zok.

Uintitekniikkaan potkua VTT:n älylättäreillä

Olympiavalmennettavat suomalaisuimarit ovat jo kokeilleet VTT:n kehittämiä, uimarin kämmeneen kiinnitettäviä älylättäreitä menestyksellisesti todellisissa harjoitusoloissa. Otsikkokuvassa uimari käyttää älylättäreitä.

Lättäreihin sulautetuista antureista uintitekniikan data siirtyy langattomasti valmentajan älypuhelimeen tai tablettiin. 

Älylättärien mittausten perusteella tehtyä uintitekniikan muutosta on testattu myös kilpailuissa, joissa uimarin ennätys parani 200 metrillä peräti 12 sekuntia. Edelliseen kilpailustarttiin verrattuna uimari pystyi parantamaan aikaansa jopa 18 sekuntia.

"Mittasimme uimaria eteenpäin vievän impulssin tasaisuutta VTT:n anturitekniikalla. Muutimme älylättäreistä saatavan mittauksen perusteella uinnin rytmitystä siten, että impulssista saataisiin mahdollisimman tasainen", kertoo johtava tutkija Ari Auvinen VTT:ltä.

VTT ja Trainesense mittasivat olympialaisiin lähtevien uimarien tekniikoita viimeksi Uimaliiton valmisteluleirillä Jyväskylässä viime viikolla. "Suomen uimaliiton maajoukkue on mukana tuotteen kehityksen arvioinnissa ja mielestämme tuotteeseen liittyy paljon potentiaalia", uskoo uintimaajoukkueen vastuuvalmentaja Jari Varjonen.

Triathlonisti Kaisa Lehtonen on niin ikään hionut tekniikkaansa älylättäreillä valmistautuessaan Havaijin Ironman-kisaan. 

Tamperelainen Trainesense kaupallistaa jo VTT:n älylättäriteknologiaa. Ensimmäiset demolaitteet pyritään saamaan valmentajille tänä kesänä. Alla olevassa videossa kerrotaan tekniikasta enemmän.

Tekesin kansallinen HILLA-ohjelma vauhdittaa suomalaisten älyteknologioiden kansainvälistä kaupallistumista tiivistämällä ja edistämällä yritysten ja tutkimusosapuolten välistä toimintaa. 

Juttu perustuu VTT:n tiedotteeseen.

Kuka oli lentäjä, joka säväytti Rion olympialaisten avajaisissa?

La, 08/06/2016 - 14:11 By Jari Mäkinen

Rion olympialaisten avajaisissa nähtiin viime yönä Suomen aikaa upea värishow. Sen osana oli kuitenkin yksinkertainen, vanha valkoinen lentokone: 14-bis.

Koneen valmistaja oli brasilialainen lentäjä Alberto Santos-Dumont, lentokoneista innostunut keikariviiksinen kuumailmapalloilija. Hän on myös ensimmäisenä moottorivoimin lentokoneella lentänyt ihminen Euroopassa ja mies ensimmäisen Suomen lentokoneen takana.

Brasilialaisen näkemyksen mukaan hän on ensimmäinen virallinen lentäjä maailmassa, sillä lento 14-bis -koneella 110 vuotta sitten oli ensimmäinen sellainen, jota oltiin kunnolla tarkkailemassa. Yleisemmin häntä pidetään eräänä ilmailun alkuaikojen tunnetuimmista pioneereista.

Kaikki alkoi ilmalaivoista

Alberto syntyi 20. heinäkuuta 1873 varakkaaseen Santos-Dumontin kahvintuottajasukuun, tosin Brasiliassa hän vietti vain lapsuutensa ja viimeiset vuotensa. Hän asui lähes koko aikuisaikansa Ranskassa lähdettyään sinne opiskelemaan vuonna 1892 fysiikkaa, kemiaa, mekaniikkaa ja tuolloin hyvin muodikasta sähkötekniikkaa.

Ranskassa Santos-Dumont kiinnostui lentämisestä, mutta koska lentokone oli 1800-luvun lopussa vielä varsin kaukainen ajatus, oli hänen ensimmäinen lentolaitteensa ilmalaiva. Tosin tuolloin raja ilmapallon ja ilmalaivan välillä oli vielä varsin häilyvä, lentolaitteet olivat oikeastaan pitkulaisia ilmapalloja, joissa oli moottori sekä potkuri.

Kiinnostavasti eräät ensimmäiset ilmalaivat olivat sähkökäyttöisiä!

Santos-Dumont lentämässä Eiffeltornin luonaSantos-Dumont nousi myös ensimmäisen kerran otsikoihin juuri ilmalaivan lentäjänä: hän voitti vuonna 1901 Pariisissa palkinnon, joka luvattiin ensimmäisenä Saint Cloudin puistosta Eiffeltornille ja takaisin 30 minuutissa lentävälle lentäjälle.

Tämä tarkoitti huimaa 22 kilometrin tuntinopeutta, sillä matka puistosta tornille oli 11 kilometriä. Varsinaisen palkinnon lisäksi maanmiehensä tempauksesta innostunut Brasilian hallitus antoi hänelle lisäpalkinnon.

Tähän liittyy myös eeppinen kuva Santos-Dumontin ilmalaivasta Numero 5 Eiffeltornin luona.

Kuva on otettu itse asiassa varsinaista ennätyslentoa edeltäneellä koelennolla ja eräällä näistä Santos-Dumontin vedyllä täytetty ilmalaiva alkoi vuotaa ja hän joutui tekemään pakkolaskun Trocaderoon hotellin katolle. Hän jäi roikkumaan pallon alla olleeseen gondoliin ja palokunta jouduttiin hälyttämään paikalle hakemaan lentäjä alas tikkailla.

Santos-Dumont tosin oli myöhemmin hyvin kokenut kattolaskeutuja Pariisissa. Hän lenteli rutiininomaisesti seuraavilla, paremmin ohjattavilla palloillaan ravintoloihin sekä Pariisin keskustassa olleen asuintalonsa katolle. 

Ilmalaivojen jälkeen hän innostui tekemään helikopterin vuonna 1905, mutta se ei toiminut alkuunkaan. Siksi Santos-Dumont jatkoi suunnittelemalla lentokoneita, tosin hän ei ehtinyt tekemään toimivaa sellaista ennen Wright-veljeksiä Yhdysvalloissa.

Sen sijaan hän teki ensimmäisen moottorilennon Euroopan puolella suunnittelemallaan 14-bis -lentokoneellaan 23. lokakuuta vuonna 1906. Kyseessä oli hänen 14. lentolaitteensa ja sana bis tarkoittaa sen paranneltua versiota.

Santos-Dumont teki tuon lentonsa rohkeasti laajan yleisön edessä Pariisin luona olevassa suuressa Bois de Boulognen puistossa, tarkalleen ottaen Bagatelle-linnan vieressä (missä on nyt muistolaatta lennosta). Kone lensi noin 60 metriä ja nousi viiden metrin korkeuteen.

Koska aiempia moottorilentoja ei oltu rekisteröity virallisesti, eikä paikalla ollut riippumattomia tarkkailijoita, pitävät etenkin brasilialaiset Santos-Dumontin lentoa ensimmäisenä virallisena moottorilentona ilmailun historiassa.

Niin tai näin, joka tapauksessa opittuaan lentämään paremmin konettaan teki Santos-Dumont sillä ennätyksellisen lennon parin viikon kuluttua ensilennosta: hän lensi 220 metriä ja lento kesti jopa 21,5 sekuntia.

Santos-Dumont oli selvästikin parempi lentäjä kuin lentokonesuunnittelija, eikä hän ymmärtänyt koskaan lentämisen perusfysiikkaa ja koneiden ohjaamista.

Tosin hänen Demoiselle -nimen saaneesta yksipaikkaisesta lentokoneestansa tuli ensimmäinen sarjatuotantoon otettu lentokone vuonna 1908. Sen piirustukset olivat myös vapaasti saatavissa, joten kuka tahansa saattoi tehdä Demoisellen.

Demoiselle Tampereella

Tällainen oli myös Suomen ensimmäinen lentokone. helsinkiläinen kauppias Sergei Nikolajeff päätti ostaa lentokoneen vuonna 1909 ja lähti rahanipun kanssa syyskuussa tuona vuonna Pariisissa pidettyyn ensimmäiseen kansainväliseen ilmailunäyttelyyn. Koneet olivat liian kalliita, joten hän ei voinut ostaakaan sellaista saman tien, mutta palasi Ranskaan vuonna 1910 oppimaan lentämistä ja lopulta myös hankkimaan koneen.

Kyseessä oli 109. valmistettu Demoiselle ja sen hinta oli 7000 markkaa (vastaa nykyrahassa 28 000 euroa).

Nikolajeffin ajatus oli myydä kone Suomessa, mutta se ei mennytkään kaupaksi saman tien, vaan lopulta seuraavana vuonna kuvanveistäjä Adolf Aarno osti sen 3000 markalla. Ilmaan kone ei koskaan päässyt kunnolla, sillä ensimmäinen lentoyritys Tampereen Pyhäjärven jäältä huhtikuussa 1911 (kuva yllä) loppui lyhyeen koneen oikea pyörä ja siiven kärki rikkoontuivat. Toisella lentoyrityksellä koneen runko, siivet ja potkuri hajosivat, mutta moottori säilyi toimintakuntoisena ja päätyi lopulta Kauhavalle puimakoneeseen.

Santos-Dumont, saksalaisvakooja?

Kun Wright-veljeksen saapuivat Eurooppaan esittelemään teknisesti edistyksellistä Flyer -lentokonettaan ja monet ranskalaiset lentokonesuunnittelijat esittelivät koneitaan, ei Santos-Dumont pystynyt enää kilpailemaan ilman herruudesta. Kun Louis Blériot lensi vuonna 1909 Kanaalin yli, sai Ranska myös uuden, kotimaisen lentojulkkiksen.

Blériot ja Santos-Dumont eivät kuitenkaan olleet vihamiehiä, päinvastoin: kun kesällä 1909 Blériot kuljetti koneellaan ensimmäisen kerran matkustajia, oli eräs ensimmäisistä kyyditettävistä Santos-Dumont.

Vuonna 1910 Santos-Dumont joutui tekemään varsin suureen kolariin päättyneen pakkolaskun Demoisellellaan, minkä jälkeen hän ei enää lentänyt koskaan. Hän selvisi onnettomuudesta fyysisesti terveenä, mutta oletettavasti sen aiheuttaman päävamman vuoksi hän sairastui paria kuukautta myöhemmin. On myös mahdollista, että Santos-Dumont sairasti MS-tautia ja onnettomuus olisi johtunut siitä.

Hän myi lentokonetehtaansa vuonna 1911 ja muutti Bénervilleen, Normandiaan, missä meri-ilman oletettiin olevan hänelle hyväksi. Hän harrasti tähtitiedettä ja hankki itselleen tehokkaan saksalaisen tähtikaukoputken, jota tosin hän käytti myös paljon Englannin kanaalin meriliikenteen tarkkailuun.

Tämä herätti epäilyksiä paikallisissa, jotka olettivat Santos-Dumontin olevan itse asiassa saksalainen vakooja. Poliisi teki ratsioita hänen kotiinsa ja lopulta vuonna 1928 hän poltti kaikki muistiinpanonsa, myi talonsa ja muutti takaisin Brasiliaan.

Osasyy varsin rajuun maastalähtöön saattoi olla myös syvä masennus, mistä hän kärsi viimeisinä vuosinaan vielä enemmän. Lopulta Santos-Dumont teki itsemurhan hirttäytymällä vuonna 1932.

Hänet on haudattu Rio de Janeiroon ja hänen kaunis kotitalonsa Petrópoliksessa, noin 70 kilometrin päässä Riosta luoteeseen, on nykyisin museona.

Eläköön olympialaiset – millä hinnalla hyvänsä!

Sotšin olympialaiset kisat alkavat tänään ja oletettavasti täyttävät tiedotusvälineet parin viikon ajan enemmän tai vähemmän tärkeillä urheilu-uutisilla. Ja mikä ettei, pitäähän maailmassa olla iloa ja kisaamista; se, että kansat ja yksittäiset urheilijat taistelevat toisiaan vastaan rauhanomaisesti Olympian perinteisessä hengessä, on kaikin puolin hyvä asia.

Kisoista puhuttaessa on esiin tullut myös niiden hinta: 30 – 50 miljardia euroa. Lisäksi tietysti kokonaiskustannuksiin täytyy laskea mukaan kunkin maan omat panostukset kisoihin, urheilijoiden valmentautuminen ja varusteet, mutta sinällään jo kisapaikan rakentaminen on varsin suuri summa rahaa. Itse asiassa hyvin suuri määrä rahaa, liki Suomen valtionbudjetin kokoluokkaa.

Kun kyse on avaruuslennoista ja -tutkimuksesa, huomio kiintyy yleensä hyvin nopeasti kustannuksiin. Maksaa hanke sitten kymmenen miljoonaa tai miljardin, sitä pidetään aina erittäin kalliina. Monien alitajuntaan on iskostunut kuvitelma siitä, että avaruustoiminta on automaattisesti ällistyttävän hurjan kallista, mitä se ei ole sen enempää kuin mikä muu tahansa huipputekniikka tai -tutkimus.

Historian kallein avaruushanke, Yhdysvaltain kuulento-ohjelma Apollo, maksoi nykyradassa noin 80 miljardia euroa, kun summaan lasketaan mukaan niin miehitettyjen alusten, rakettien ja niiden vaatimien koulutus- sekä lennojohtorakennusten tekemisen kuin myös intensiivisen tutkimusohjelman ennen lentoja.

Kaikkiaan kustannukset jakaantuivat vuosien 1959 ja 1973 välille ja tuottivat paitsi työtä sadoille tuhansille ihmisille, niin myös suuria edistysaskeleita tekniikassa, joista nautimme tänään itsestäänselvyyksinä. Jo pelkästään se, että avaruudessa opittiin operoimaan rutiininomaisesti, vei satelliittialaa eteenpäin harppauksilla. Apollo-ohjelman rahassa mittaamaton osuus, ensimmäiset kuvat maapallosta toisen taivaankappaleen pinnalta, ja se ylpeä tietoisuus meissä kaikissa, että ihminen on käynyt Kuussa… Nämä kaikki ovat jotain, minkä arvoa on vaikea arvioida

Tämän hetken kallein avaruustutkimushanke on kansainvälinen avaruusasema. Sen kustannukset maailmanlaajuisesti ovat noin sata miljardia euroa. Hanke on vähemmän näyttävä kuin Apollo-lennot, mutta se on paitsi tuonut maailman avaruusvallat (Kiinaa lukuun ottamatta) tekemään työtä yhdessä kilpailun sijaan, niin myös tehnyt avaruudessa olemisesta ja työskentelemisestä tylsää arkirutiinia. Se on suuri saavutus. Emme jaksa enää hurrata liikennelentokoneen onnistuneelle laskeutumiselle juuri sen enempää kuin uudesta miehistöstä avaruusasemalle.

Avaruusaseman jälkeen tavoitteena on jälleen tehdä (viimein) jotain suurta: miehitetty lento Marsiin. Sen tekemisestä on erilaisia suunnitelmia ja sitä valmistellaan jo aktiivisesti, vaikka mitään virallista hanketta ei ole vielä olemassa. Jopa yksityiset yritykset kurottavat nyt Marsiin ja suunnitteilla on jopa TV-ohjelmakonseptiin perustuva reality-show Marsiin oikeasti menemisestä. Toteutuuko tuo MarsOne -hanke vai ei, on sitten toinen asia, mutta yritys on mitä mainioin.

Näiden kaikkien Mars-hankkeiden suurin onhelma on kuitenkin raha. Kuten tiedetään, avaruustoiminta on tajuttoman kallista: eri arvioiden mukaan miehitetty lento Marsiin ja takaisin sekä sen vaatiman tekniikan kehittäminen maksaisi noin 30-60 miljardia euroa.

Hetkinen…sehän on jokseenkin sama kuin Sotšin olympiakisat maksavat! Olympialaiset menevät ja tulevat, ja vaikka kisakylät ja muistot jäävät, ei tuosta uhrauksesta jää paljoakaan sellaista, mikä hyödyttää ihmiskuntaa tulevaisuudessa. Mars-lento sen sijaan olisi kuin uusi Apollo-ohjelma, joka toisi työtä ja veisi tieteellisteknistä osaamistamme eteenpäin, se olisi innostajana muillakin aloilla, se toisi meille uuden, yhteisen unelman, mitä tänä hieman masentavana aikana kaivattaisiin.

Jos olympialaisiin löytyy helposti tuollainen raha, niin miksi Mars-lentoon ei löydy?

Hankkeiden rinnastaminen tietysti on hieman typerää, sillä samaan tapaan voisi verrata vaikka nälänhädän poistamisen kustannuksia ja sotilasbudjetteja. Silti en voi olla ihmettelemättä, kuinka yksiin urheilukisoihin voidaan polttaa rahaa miehitetyn Mars-lennon verran – eikä huomio kisojen budjetista puhuttaessa ole niinkään rahamäärässä kuin siinä, kuinka suuri osa rahasta on valunut itse asiassa lahjuksiin ja erilaisille välikäsille.

No, tulihan osa Sotšin rahoista myös avaruustoimintaan, sillä eihän olympiatuli ilmaiseksi avaruusasemalla käynyt...