Eläimellisiä elimiä — sian elimistä apua ihmisille tulevaisuudessa?

sika
sika

Sialta munuaisen saanut yhdysvaltalaisnainen on elänyt jo yli kaksi kuukautta uuden munuaisensa kanssa. Tutkijat toivovat ksenotransplantaatioista apua elinpulaan. 

Tammikuun lopulla 2025 uutisoitiin lääketieteellisestä läpimurrosta: munuaissiirron sialta saanut amerikkalaisnainen Towana Looney oli kaksi kuukautta siirron jälkeen hyvässä kunnossa. Looney ei ole ensimmäinen ihminen, joka on saanut sian munuaisen. Toukokuussa 2024 siirron sai Richard Slayman, mutta hän menehtyi kaksi kuukautta siirron jälkeen. Looney sen sijaan kertoi NPR:n haastattelussa, että voi paremmin kuin aikoihin ja pystyy jälleen tekemään kävelyretkiä. 

Elinsiirrot sioilta ihmisille kiinnostavat tutkijoita nyt laajemminkin. Vuonna 2022 David Bennet sai sian sydämen ja vuonna 2023 Lawrence Faucette. Molemmat kuolivat parin kuukauden sisällä siirrosta. Riskit ovat siis ilmeisen suuret. Mutta miksi sian elinten siirtämisestä ihmiselle ollaan nyt niin kiinnostuneita?

Ksenotransplantaatioilla on pitkä historia

Idea eläinten elinten käytöstä ihmisillä eli ksenotransplantaatiosta on ollut tutkijoiden ajatuksissa jo pitkään. Taustalla on se, että siirtoelimiä, kuten munuaisia, maksoja ja sydämiä, ei riitä lähellekään kaikille, jotka sitä tarvitsisivat — ja monet kuolevat elintä odottaessaan. Elinten tarve kasvaa koko ajan: esimerkiksi diabetes ja sen aiheuttamat munuaisvauriot yleistyvät nopeasti. Kansainvälisesti tämä on johtanut erilaisiin lieveilmiöihin, kuten laittomaan elinkauppaan: köyhien maiden ihmiset saattavat esimerkiksi myydä toisen munuaisensa rahaa saadakseen. 

Ensimmäinen tieteellinen koe ksenotransplantaatiosta julkaistiin jo vuonna 1905. Ranskalaistutkijat leikkasivat kanin munuaisesta palasia, jotka siirsivät kroonista munuaisen vajaatoimintaa sairastaneelle lapselle. Välittömät tulokset olivat lupaavia: lapsen virtsan määrä kasvoi ja oksentelu loppui. Lapsi kuoli kuitenkin noin kahden viikon kuluttua siirrosta.

Muitakin kokeita alettiin tehdä 1900-vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Elimiä tai niiden osia siirrettiin lampailta, sioilta ja kädellisiltä apinoilta. Myöhemmin tutkijoiden kiinnostus ksenotransplantaatioon kuitenkin hiipui, kun alettiin ymmärtää elimistön hyljintäreaktioita: elimen siirtäminen eläimeltä ihmiselle onkin hyljinnän vuoksi kaikkea muuta kuin helppoa. 

Uusi kiinnostuksen aalto lähti liikkeelle 1950-luvulla. Yhdysvalloissa tehtiin ensimmäinen onnistunut munuaisensiirto ihmiseltä toiselle vuonna 1954, identtiseltä kaksoselta. Kun hyljinnänestolääkitys kehittyi, ihmiseltä toiselle tehtävät siirrot yleistyivät. Suomessa ensimmäinen munuaisensiirto ihmiseltä ihmiselle tehtiin vuonna 1964. 

Samoihin aikoihin jatkuivat kuitenkin myös kokeet eläinperäisten elinten käytöstä ihmisillä. Yhdysvalloissa tehtiin kuudelle ihmiselle munuaisensiirto simpanssilta. Kaikki kuolivat melko pian siirron saatuaan. Epäonnistumisista huolimatta tutkimukset ksenotransplantaatiosta ovat koko ajan jatkuneet taustalla: pulaa siirrettävistä elimistä on ollut aina.

Sika on kiinnostavin eläin

Miksi tutkijat ovat nyt kiinnostuneita juuri sian elimistä? Syyt ovat käytännölliset: sian elimet ovat anatomisesti samanlaisia kuin ihmisen elimet. Sikoja on eri kokoisia, niillä on isot poikueet ja niitä on helppo jalostaa. Lisäksi sikoja teurastetaan miljoonittain joka vuosi ihmisen syötäväksi, joten eettisesti ajatellen ei pitäisi olla estettä käyttää sian elimiä ihmisten sairauksien hoidossa. Toisaalta sikojen sydänläppiä on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan käytetty ihmisten läppävikojen hoidossa.

Geneettiset menetelmät ovat mahdollistaneet sian perimän muokkaamisen entistä helpommin. Jo pitkää on kyetty tekemään geenimuokattuja sikoja, joilla on muutettu yhtä geeniä siten, että ne eivät tuota solujensa pinnalle alfa-gal-antigeeniä, joka voisi aiheuttaa ihmisessä immuunireaktion. Vuonna 2023 tehdyssä sydänsiirrossa sian perimää oli muutettu siten, että kolme geeniä oli poistettu, jotta ihmiselimistö ei hylkisi elintä. Lisäksi kuusi ihmisgeeniä oli lisätty, jotta sian sydämestä tulisi hyväksyttävämpi ihmiselimistölle. 

Tähän mennessä saatujen kokemusten pohjalta sikojen elinsiirtojen tutkiminen todennäköisesti jatkuu, ongelmista ja menetyksistä huolimatta. Jatkuvasti opitaan uutta. Sydämensiirron sialta vuonna 2022 saanut David Bennet kuoli mahdollisesti siksi, että uuden sydämen mukana tuli piilevä sian sytomegalovirus, joka aktivoitui ja aiheutti sydämen vaurioitumisen. Jatkossa tämäkin riski osataan ottaa huomioon.

Tarve ja toiveet sioilta saatavia elimiä kohtaan ovat suuret. Etenkin vaikeassa sydämen vajaatoiminnassa keinot ovat vähissä. Joka 80:s minuutti maailmassa kuolee yksi sydänsiirtoa odottava ihminen. Tulevaisuudessa kuulemme toivottavasti hyviä uutisia.

 

Aiheesta keskusteltiin jo vuonna 2020 Suomen Lääketieteen Säätiön Tulevaisuuden lääketiedettä -podcastissa https://laaketieteensaatio.fi/tulevaisuuden-laaketiedetta-tekosydamia-ja-sioilta-elimia-ihmisille/.


 

Lääketieteen Nobel 2018 meni syöpähoitotutkijoille

Tasuku Honjo työryhmänsä kanssa
Tasuku Honjo työryhmänsä kanssa

Tällä viikolla jaetaan jälleen Nobel-kunniaa – ja tulee myös kovasti pettymyksiä, kun palkinnotta jääneet harmittelevat kohtaloaan. Perinteiseen tapaan ensimmäinen palkinnoista meni lääketieteeseen: sen saavat jaetusti amerikkalainen James P. Allison ja japanilainen Tasuku Honjo “löydöistään syövän hoitamisessa immuunipuolustuksen negatiivisen säätelyn avulla".

Palkinnosta päättävän Nobel-lautakunnan mukaan kaksikko on tehnyt uraa uurtavaa työtä taistelussa syöpää vastaan. Heidän työnsä liittyy siihen, miten elimistön oma immuunipuolustusjärjestelmä saadaan hyökkäämään syöpäsoluja vastaan siten.

Lautakunta vertaa löytöä siihen, että immuunisysteemin jarrut voidaan vapauttaa hyökkäämään syöpää vastaan.

James P. Allison on tutkinut proteiinia, joka toimii tällaisena immuunisysteemin jarruna. Hän huomasi miten proteiini saadaan toimimaan siten, että immuunijärjestelmää voidaan käyttää apuna toimivassa syöpähoidossa. Allison toimii Houstonissa olevassa Texasin yliopiston MD Andersonin syöpätutkimuskeskuksessa.

Otsikkokuvassa työryhmänsä kanssa Kioton yliopistossa juhliva Tasuku Honjo on tehnyt samanlaista työtä immuunisuojasolujen proteiinin kanssa, mutta hänen menetelmässään "jarru vapautetaan" hieman eri tavalla. Hänenkin kehittämänsä syöpähoito on osoittautunut hyvin tehokkaaksi.

Lisätietoja palkintoperusteista ja voittajien työstä on Nobel-säätiön tiedotteessa.

Nobel-palkintojen julkistusviikko jatkuu siten, että huomenna tiistaina on vuorossa fysiikan palkinto. Keskiviikkona kerrotaan kemian palkinnon saaja tai saajat, ja perjantaina mennään Osloon, missä ilmoitetaan rauhanpalkinnon saaja. Taloustieteen palkinnosta ilmoitetaan puolestaan ensi viikon maanantaina.

Kirjallisuuden palkintoa ei tänä vuonna jaeta lainkaan – tai siis virallisesti palkinnon antamista on "lykätty toistaiseksi".

Otsikkokuva: Nobel-säätiön twitter-tili.

Suorana labrasta 12/2018: Sanna Kettunen esittelee molekulaarista lääketiedettä Kuopiosta

Sanna Kettunen
Sanna Kettunen

Suorana labrasta siirtyy Jyväskylästä Kuopioon, missä sijaitsee Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen - instituutti. Sieltä meille twiittailee tämän viikon ajan Sanna Kettunen, eli @Kettu_S.

"Mie olen koulutukseltani biologi, ollut aina kiinnostunut eläinbiologiasta ja fysiologiasta", kertoo Sanna, joka on tällä hetkellä tohtorikoulutettavana Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston AIV-instituutissa.

A.I. Virtanen -instituutti on vuonna 1989 perustettu ikääntymiseen, elintapoihin ja terveyteen yleisesti keskittynyt biolääketieteen tutkimuslaitos, missä on 18 tutkimusryhmää.

"Tämähän on tosiaan iso yksikkö ja sisältää monta tutkimusryhmää, jotka jakautuu karkeasti neurotieteisiin ja kardiovaskulaari- sekä metaboliasairauksien tutkimukseen. Minä olen niitä sydänpuolen tutkijoita."

Sanna kertoo päätyneensä instituutin molekulaarisen lääketieteen tutkimusryhmään gradututkijana ja jääneensä yksinkertaisesti sille tielle.

Mitä AIV-instituutissa tehdään ja millaisten asioiden parissa Sanna puuhailee – siitä enemmän näissä twiiteissä!

Suorana labrasta 10/2018: Anna-Maija Penttinen lähettää tiedeterveisiä Kanadasta

Anna-Maija Penttinen
Anna-Maija Penttinen

Suorana labrasta lähtee jälleen ulkomaille! Anna-Maija Penttinen on tohtoritutkijana Montréalin yliopistossa ja lupaa tällä viikolla viestejä paitsi Parkinsonin taudin tutkimuksesta, niin myös elämästään Kanadassa.

Anna.-Maina väitteli tohtoriksi viime syksynä Helsingin yliopistosta. Hänen aiheenaan olivat elimistön omat proteiinit, hermokasvutekijät, ja se, miten ne voivat hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä.

"Parkinsonin taudissa keskiaivojen dopamiinia tuottavat hermosolut tuhoutuvat toistaiseksi tuntemattomasta syystä", selittää Anna-Maija. 

"Tällä hetkellä taudin hoito on vain oireiden lievittämistä, mutta parannuskeinoa sairauteen ei ole."

Väittelynsä jälkeen Anna-Maija muutti Kanadaan, Montrealiin, jossa hän on tällä hetkellä tällä hetkellä tutkijatohtorina Université de Montréalissa.

"Tutkin täällä Parkinsonin taudin autoimmuunimekanismeja, eli yritän selvittää miksi dopamiinia tuottavat hermosolut tuhoutuvat ja miten kehon oma immuunijärjestelmä säätelee tätä prosessia."

Anna-Maija kertoo ajautuneensa neurotieteen pariin vähän vahingossa.

"Väitöskirjaa aloittaessani tiesin noin suurin piirtein missä päin kehoa aivot sijaitsevat, mutta ajattelin että nytpähän ainakin opin jotain uutta. Opin aika paljonkin. Ei minusta tutkijaakaan pitänyt tulla. On vain vaikea olla sanomatta ei, kun on mahdollisuus kokeilla tai tehdä jotain uutta. Sen vuoksi kai suostuin tekemään #suoranalabrastakin."

Alla kooste viikon twiiteistä:

Video: Miten sisäinen kellomme toimii? (Lääketieteen Nobel-esitelmät 2017)

Video: Miten sisäinen kellomme toimii? (Lääketieteen Nobel-esitelmät 2017)

Vuoden 2017 Nobel-juhlallisuudet Tukholmassa päättyivät eilen sunnuntaina palkintojen jakoseremoniaan ja suureen juhlaillalliseen. Palkitut saapuivat kuitenkin paikalle naapurimaahamme jo edeltävällä viikolla, ja perinteiseen tapaan he pitivät silloin myös esitelmät aiheista, joista palkinnot heille myönnettiin.

11.12.2017

Lääketieteen palkinto oli tänä vuonna täysi yllätys, sillä sen saivat Jeffrey Hall, Michael Young ja Michael Rosbash saivat sen niin sanotun sirkadiaanisen rytmin tutkimuksistaan. Kyseessä on meilläkin oleva sisäinen kello, joka säätelee erilaisia toimintoja kehon lämpötilasta liikkumiskykyyn, mielialaan ja aivotoimintaan.

Palkinto meni siis tällä kerralla puhtaalle perustutkimukselle, jolla tosin on hyvin suoria ja konkreettisia yhteyksiä arkiseen elämäämme. Tämä ei suinkaan koske vain ihmisiä, sillä kaikilla eläimillä ja kasveilla on solutason mekanismeja, jotka huolehtivat siitä, että biologinen kello toimii.

Yllä olevalla videolla Jeffrey Hall kertoo tutkimuksen taustoista ja juuri siitä, mikä merkitys yleisesti ottaen on perustutkimuksella. Ja miten siitä yllättäen tuleekin hyvin jänniä ja tärkeitä tuloksia.

Alla puolestaan Michaelit Young ja Rosbash kertovat sisäisestä kellosta ja sen merkityksestä tarkemmin.

Video: Solut näkyviin paremmin kuin koskaan! (Kemian Nobel-esitelmät 2017)

Video: Solut näkyviin paremmin kuin koskaan! (Kemian Nobel-esitelmät 2017)

Vuoden 2017 Nobel-juhlallisuudet Tukholmassa päättyivät eilen sunnuntaina palkintojen jakoseremoniaan ja suureen juhlaillalliseen. Palkitut saapuivat kuitenkin paikalle naapurimaahamme jo edeltävällä viikolla, ja perinteiseen tapaan he pitivät silloin myös esitelmät aiheista, joista palkinnot heille myönnettiin.

11.12.2017

Kermian palkinnon saivat Richard Henderson, Jacques Dubochet ja Joachim Frank, jotka pitivät esitelmänsä hieman lääketieteenkin puoleen kallistuvasta työstään solujen salaisuuksien löytämisessä: he kehittivät elektronimikroskoopia käyttäviä menetelmiä, jolla voidaan tutkia biologisia rakenteita paljon aikaisempaa tarkemmin ja paremmin.

Hendersonsin esitelmä on ylimpänä, ja Dubochet sekä Frank alla.

Tällä viikolla Suorana labrasta on neurotiedettä Pariisista: Tommi Himberg

Viime viikolla Suorana labrasta vieraili Lyonissa kielitieteellisessä kokouksessa, mutta nyt ollaan koko viikko Pariisissa. Lääketieteelliseen tekniikkaan ja neurotieteisiin meidät vie Tommi Himberg, eli @tijh.

Tommi Himberg on tutkijatohtori Aalto-yliopiston Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella. Hänen erikoisalansa on sosiaalinen neurotiede ja erityisesti yhdessä tanssivat, musisoivat tai keskenään keskustelevat ihmiset sekä heihän vuorovaikutuksensa.

Juuri nyt marraskuussa Tommi on vierailevana professorina Pariisin 8. yliopistossa, tutkimassa ryhmäliikeimprovisaatiota ja sen vaikutuksia, joten luvassa lienee myös kansainvälisyyttä ja hieman laajemmin tutkimuksen tekemiseen muissa maissa liittyviä twiittejä.

Tommi toimii myös Nuorten tiedeakatemian puheenjohtajana, joten kenties hän vilauttaa mukaan myös tiedepolitiikkaa...

Video: Nobelin lääketieteen palkintoesitelmä 2016

Video: Nobelin lääketieteen palkintoesitelmä 2016

Tämänvuotisen Nobelin palkinnon lääketieteen tai fysiologian alalla tulee nyt ensi lauantaina Tukholmassa pidettävässä juhlallisessa seremoniassa saamaan japanilainen Yoshinori Ohsumi.

08.12.2016

Hän, kuten muutkin palkitut, ovat pitäneet eilen keskiviikkona ja tänään torstaina esitelmiä tutkimusaiheista, joista he palkintonsa voittivat. Ohsumi oli vuorossa ensimmäisenä eilen, ja hänen aiheenaan olivat omituiset kannibaalisolut (joista kirjoitimme näin lokakuussa). Hänen esitelmänsä virallinen nimi oli "for his discoveries of mechanisms for autophagy".

Video: Hélder Santos tekee täsmätoimituslääkkeitä huokoisesta piistä

Video: Hélder Santos tekee täsmätoimituslääkkeitä huokoisesta piistä

Tämänvuotinen Suomen Akatemian Akatemiapalkinto yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta annettiin viime torstaina portugalilaissyntyiselle, Helsingin yliopiston Viikin kampuksella apulaisprofessorina toimivalle dosentille, akatemiatutkija Hélder Santosille.

27.11.2016

Hän on erikoistunut työryhmineen lääketieteelliseen nanoteknologiaan – monitieteelliseen tutkimukseen, jonka tavoitteena on kehittää uudenlaisia täsmälääkkeitä.

“Olen pohjimmiltani kemisti, sillä kiinnostuin siitä jo nuorena ja menin lukemaan alaa Porton yliopistoon”, kertoo Hélder.

Hän valmistui sieltä vuonna 2003, minkä jälkeen hän halusi erikoistua fysikaaliseen kemiaan, eli katsomaan kemiaa fyysikon näkökulmista ja fysiikan menetelmin.

Koska tämä ei ollut mahdollista Portossa, hän etsi sopivia yliopistoja, ja päätyi Suomeen, Aalto-yliopistoon. Vuonna 2003 se tosin oli vielä Teknillinen korkeakoulu. Viiden vuoden puristuksen jälkeen hän valmistui sieltä tohtoriksi vuonna 2007.

Sopiva tohtoritutkijan paikka löytyi Otaniemen sijaan Viikistä, Helsingin yliopiston Farmaseuttisen kemian ja teknologian osastolta.

Siellä Hélderin ura eteni raketin lailla, hänestä tuli vuonna 2009 akatemiatutkija ja nyt hänellä on nimeään kantava tutkimusryhmä.

“Yhdistämme työssämme siis kahta eri asiaa, lääketiedettä ja nanoteknologiaa”, selittää Hélder. “Teemme pieniä, huokoisia nanokokoisia kappaleita, jotka pystyvät toimittamaan lääkeainetta kehossamme juuri oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan – ja häviämään sen jälkeen kun ne ovat tehneet tehtävänsä.”

Hélder vertaa piistä rakennettuja nanopartikkeleitaan sokeripalaan: siihen laitetaan lääkeainetta, joka imeytyy sokeriin, ja sen jälkeen sokeripala itse sulaa pois, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Nykyisin lääkkeet leviävät normaalisti tasaisesti joka puolelle kehoa, joten esimerkiksi maksaan vaikuttava lääkeaine vaikuttaa myös ihoon. Tämä voi saada aikaan sivuvaikutuksia, tai ainakin heikentää lääkkeen tehoa. Mikäli lääkeaine voitaisiin toimittaa vain siihen paikkaan, missä sen tulee vaikuttaa, voitaisiin käyttää uudenlaisia, parempia lääkeaineita, ja niitä tarvittaisiin vähemmän.

Lääkkeiden lisäksi merkkiaineiden täsmätoimituksella elimistön sisällä on suuri merkitys lääketieteelliselle kuvantamiselle – tulokset olisivat tarkempia, hinta putoaisi ja potilaan mukavuus paranisi sekä mahdolliset haittavaikutukset vähenisivät.

Kummastakin on erityistä hyötyä syöpien hoidossa, kun kuvannus ja lääkitseminen voidaan kohdentaa suoraan kasvainkudokseen.

“Pyrimme valmistamaan piistä juuri sopivanlaisia nanokokoisia kappaleita, jotta tietynlaiset lääke- tai merkkiaineet voivat kiinnittyä niihin. Niiden muodon ja koon tulee olla siis juuri sopivia, ja niiden rakenteen huokoinen.”

Nanokokoinen tarkoittaa noin 400 kertaa hiuksen paksuutta pienempää, eli kooltaan alle 200 nanometriä olevia kappaleita.

“Työmme on hyvin monitieteellistä, sillä tarvitsemme materiaalitieteilijöitä kehittämään ainetta, joka on huokoista ja liukenevaa; lääketieteilijöitä, jotka tekevät lääkkeen; sekä insinöörejä, jotka pystyvät yhdistämään nämä kaksi maailmaa.”

Hélder saa Akatemiapalkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, koska hänen tutkimusryhmänsä kehittämällä tekniikalla voi olla hyvinkin suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia. Lääkkeiden täsmätoimitus pelastaa ihmishenkiä, parantaa monien ihmisten elämän laatua ja vähentää hoitojen kustannuksia.

“Lisäksi lääkkeet tulevaisuudessa voivat olla henkilökohtaisesti suunniteltuja, jolloin ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Voit vain mennä apteekkiin, ja he antavat juuri sinulle suunniteltuja, täsmäkohdentuvia nanotekniikkaan perustuvia lääkkeitä.”

Viime aikoina tutkimusryhmäänsä johtava Hélder ei ole juurikaan tekemään itse tutkimusta, mutta hän ei valita. Hänen ryhmäänsä pyritään joka puolelta maailmaa, ja hän saa useita hakemuksia joka päivä – ja koska hän voi valita mielestään parhaimpia, on ryhmä hyvin kansainvälinen. Joukkoon mahtuu itse asiassa vain yksi suomalainen.

Tieto Akatemiapalkinnosta tuli Hélderille yllätyksenä: “Olen hyvin kiitollinen tästä huomionosoituksesta, mutta pitää muistaa, että me olemme tiimi. Tämä palkinto kuuluu kaikille täällä Viikin kampuksella!”

Tiedetuubin Jari Mäkinen on tehnyt yllä olevan esittelyvideon Suomen Akatemialle.

Uusi kantasolulöytö voi poikia apukeinoja leukemian hoitoon

Kuva: Nortwest Association for Biomedical Research / Flickr
Kuva: Nortwest Association for Biomedical Research / Flickr

Tutkijat löysivät uudella tekniikalla aineita, joiden avulla keho säätelee kantasolujen toimintaa. Jahka asiaa tutkitaan lisää, löydön toivotaan vielä joskus auttavan esimerkiksi leukemian hoidossa.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt useita uusia kantasolujen toimintaan vaikuttavia molekyylejä. Työssä, joka julkaistiin arvostetussa Cell Stem Cell -tiedelehdessä, oli mukana myös suomalaistutkijoita Turusta.

Tutkimuksen pääpaino on kolmessa kantasoluihin vaikuttavassa aineessa, sekä niiden epäsuorassa löytökeinossa. Aineet tunnetaan jo entuudestaan, mutta uudella keinolla ne pystyttiin linkittämään kantasoluihin.

Turussa perehdyttiin siihen, kuinka erään tällaisen aineen puuttuminen oikein vaikuttaa elimistön toimintaan. Embigiini-nimisen reseptorin puutos aiheutti hiirillä kantasolujen voimakasta lisääntymistä. Embigiinin eritys siis rajoittaa kantasolujen jakaantumista. Koehiiriltä aineen valmistusmahdollisuus oli muuntogeenisesti poistettu.

Tutkijoiden mukaan myös toiset kaksi molekyyliä, angiogeniini ja interleukiini 18, toimivat hieman vastaavalla tavalla. Niitä erittyy normaaleista soluista kantasolujen lähellä, ja ne ohjaavat mitä kantasolut "haluavat" tehdä: niiden jakaantumista, erilaistumista tai lepotilassa olemista. Vastaavalla tavalla toimivia aineita on löydetty aiemminkin.

Kantasolujen toimintaa voidaan siis säädellä kyseisten aineiden avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aineilla terästettyä kantasolumönjää sivelemällä voitaisiin vaikkapa kasvattaa uusia raajoja katkenneiden tilalle. Hyötynäkökulmia kuitenkin on jo näköpiirissä, tai ainakin haaveissa.

Uudet tutkimustulokset voivat tulevaisuudessa tehostaa esimerkiksi kantasolusiirtoja. Tietämällä mistä naruista vedellä, eli minkä aineen eritystä kannattaa hillitä ja mitä tehostaa, kantasolujen aktivoituminen voidaan ehkä saada nopeammaksi ja tehokkaammaksi. Kantasolusiirtoja tehdään esimerkiksi leukemiapotilaille.

Kantasolut ovat vielä erikoistumattomia soluja, joista keho valmistaa tarpeen mukaan erilaisiin tehtäviin sopivia. Tutkimuksessa perehdyttiin luuytimen hematopoieettisiin kantasoluihin. Niistä syntyy ihmisellä päivittäin noin 100 miljardia uutta verisolua.

Tutkimuksessa katsottiin yksittäisiä soluja ja selvitettiin, millaisia RNA-pätkiä niistä löytyy. Mitä lähempänä kantasolua tutkittu solu oli, sitä enemmän niistä löytyi angiogeniiniä, interleukiini 18:a sekä embigiiniä. Tutkijoiden toiveena on, että saman tekniikan avulla voidaan löytää muitakin kantasolujen ulkopuolisia, mutta niihin selvästi vaikuttavia aineita.

Tämä juttu perustuu sekä tiedeartikkelin yhteenvetoon että Turun yliopiston tiedotteeseen. Jälkimmäisen voi lukea vaikkapa asiasta ensimmäisenä kertoneen Aamuset'n sivuilta.

Otsikkokuva (Nortwest Association for Biomedical Research / Flickr) ei liity tutkimukseen.