Päivän kuva 9.10.2013: Jupiterin vieras käy Maan luona

Tänään klo 22:21 suhahtaa maapallon ohitse vieras planeettainvälisestä avaruudesta: NASAn Jupiteriin matkaava Juno-luotain käy nappaamassa kotiplaneetaltaan hieman lisää vauhtia ja jatkaa sen jälkeen lentoaan kohti jättiläisplaneettaa. Lähimmillään Juno on vain 559 kilometrin päässä Maan pinnasta, jolloin sen saattaa juuri ja juuri pystyä näkemään paljain silmin esimerkiksi Etelä-Afrikasta.

Mitään pelkoa luotaimen Maahan osumisesta ei ole, sillä se on turvallisesti ja tarkasti oikealla radallaan, ja nyt luonnonlait pitävät huolta siitä, että ohilento sujuu hyvin. NASAn pakkolomat eivät myöskään haittaa menoa, sillä kaikki luotaimen ohilennon aikana tehtävät toiminnat on ohjelmoitu sen tietokoneisiin jo hyvissä ajoin ennen kuin pakkolomista oli tietoakaan. Joka tapauksessa lennonjohto on myös paikalla valvomassa, että mitään yllättävää ei tapahdu.

Juno laukaistiin matkaan 5. elokuuta 2011, siis jo noin kaksi vuotta sitten, jolloin sen lähtönopeus ei riittänyt nousemiseen Aurinkokunnassa Jupiteriin saakka. Se oli tehty tarkoituksella hieman liian painavaksi, koska siten mukaan saatiin enemmän tutkimuslaitteita – lennon suunnittelijoilla oli nimittäin taskussaan valttikortti. Luotaimen rata vei sen ensin Marsin radan ulkopuolelle, mutta se kääntyikin sieltä takaisin alaspäin ja suuntasi Aurinkoa kiertävällä radalla paikkaan, missä se ohittaa tänään maapallon.

Käyttämällä tämänpäiväistä ohilentoa ns. painovoimalinkoamiseen on luotaimen nopeus ohilennon jälkeen hieman suurempi ja siten nyt se voi jatkaa kohti Jupiteria. Sinne se saapuu 4. heinäkuuta 2016, jolloin se asettuu kiertämään jättiläisplaneettaa ja alkaa tutkia sitä sekä sen kuita monilla instrumenteillaan.

Eräs Junon tutkimuslaitteista on ns. aaltoinstrumentti, mikä on noin 10 metrin aaltopituudella radioaaltoja kuunteleva vastaanotin. Ohilennon kunniaksi tutkijat laittavat laitteensa päälle kuuntelemaan Maata, ja he kehottavat kaikkia radioamatöörejä lähettämään viestejään Junolle morsekoodilla.

"Moikkaa Junoa" on maailmanlaajuinen kampanja, ja tarkempia tietoja siitä ja ohjeita lähetysten tekemiseen on kampanjan nettisivulla "Say 'Hi' to Juno" (www.jpl.nasa.gov/hijuno); sivu on monista NASAn sivustoista poiketen näkyvissä pakkolomista huolimatta.

Lähimmillään Maata luotain on siis tänään illalla klo 22:21:25 Suomen aikaa, jolloin sen etäisyys Maan pinnasta on 559 km ja nopeus Maan suhteen 10 389 km/s ja Auringon suhteen 14 903 km/s.

Alla on kartta Junon radasta Maan suhteen sekä ajankohdat, jolloin se on Maan varjossa. Suomesta sitä ei edes kannata koittaa nähdä paljain silmin taivaalta, sillä se on liian heikko, eteläisen pallonpuolen päällä ja kulkee tavallisiin satelliitteihin verrattuna hyvin nopeasti. Jos hyvin käy, saattaa tosin sen aurinkopaneeleista tuikahtavan Auringon välähdyksen nähdä. Kellonajat alla ovat tuntia Suomesta jäljessä (Keski-Euroopan aikaa).

Kosminen kolari Markus Hotakainen Ti, 12/02/2013 - 11:12

Kun Maa noin 4,5 miljardia vuotta sitten syntyi, sillä ei alkuun ollut omaa kiertolaista. Yksinäisyyttä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, mutta lähimmän avaruusnaapurimme synty oli vähällä tuhota nuoren Maan.

1960-luvulla käynnistyneen Apollo-kuulento-ohjelman yhtenä tieteellisenä tavoitteena oli selvittää, miten Kuu on syntynyt. Vakavasti otettavia teorioita oli tuolloin kolme.

Yhden teorian mukaan Kuu olisi syntynyt jossain muualla Aurinkokunnassa. Harhaillessaan planeettojen joukossa se olisi joutunut Maan vetovoiman sieppaamaksi ja asettunut sitä kiertävälle radalle.

Toisen teorian mukaan Kuu olisi syntynyt alkujaankin Maan kiertolaiseksi, samaan aikaan ja samalla seudulla kuin kotiplaneettamme.

Kolmannen teorian mukaan nuori Maa olisi pyörinyt niin vinhasti, että keskipakoisvoima viskasi osan siitä avaruuteen. Tästä heitteleestä syntyi sitten Kuu. Muistona muinaisesta mullistuksesta olisi Tyyni valtameri, jonka kohdalta Kuun muodostanut aine olisi irronnut.

Apollo-astronautit toivat Maahan lähes 400 kiloa kiviä, joiden toivottiin antavan tietoa Kuun menneisyydestä. Kävi ilmi, että yksikään teorioista ei ollut oikea – tai väärä. Mitään teoriaa ei pystytty osoittamaan paikkapitäväksi mutta ei myöskään täysin kumoamaan.

1970-luvun puolivälissä William Hartmann ja Donald Davis kehittelivät uuden teorian. Sen mukaan Kuu on syntynyt suuren kosmisen törmäyksen seurauksena. Vastasyntyneessä Aurinkokunnassa risteili erikokoisia kappaleita paljon enemmän kuin nykyisin. Planeetat olivat vasta muotoutumassa ja pienempiä kiertolaisia törmäili niihin kaiken aikaa.

Noin 100 miljoonaa vuotta Aurinkokunnan synnyn jälkeen Maahan osui liki Mars-planeetan kokoinen kappale. Törmäys sulatti ja höyrysti pienemmän kappaleen kokonaan ja Maastakin suuren osan.

Samalla avaruuteen sinkoutui suuri määrä sulaa ja rikkoutunutta kiveä. Osa siitä satoi murskaavana kuurona takaisin murjotun Maan pinnalle, osa katosi kauas avaruuteen, mutta osa jäi Maata kiertävälle radalle muodostaen renkaan, samankaltaisen kuin Saturnuksella on ympärillään.

Nuorta Maata ympäröivä rengas ei ollut pitkäikäinen. Siinä kiertävät kivenkappaleet törmäilivät toisiinsa ja kasautuivat isommiksi murikoiksi, joista sitten muotoutui Kuu. Kasautuminen tapahtui nopeasti, todennäköisesti muutamassa viikossa.

Teorian tuoreimman muunnelman mukaan Maahan törmännyt kappale ei olisikaan tuhoutunut törmäyksessä. Se olisi osunut Maahan hyvin viistossa kulmassa, singonnut Maasta ainetta avaruuteen, mutta jatkanut sitten matkaa vain osittain vaurioituneena. Avaruuteen päätynyt aine olisi sitten tiivistynyt Kuuksi. Uusi versio selittäisi myös Maan ja Kuun kivien samankaltaisen koostumuksen.