Herman Hollerithin reikäkorttikone

Reikäkorttikone

Kesäkuun 1. päivänä vuonna 1890 Yhdysvaltain väestönlaskentavirastossa otettiin käyttöön Herman Hollerithin kehittämä reikäkorttikone. Laite mullisti väestölaskennan. Edellisen, kymmenen vuotta aiemmin toteutetun laskennan tuloksia käsiteltiin kahdeksan vuotta, nyt tulokset saatiin valmiiksi vuodessa.

Päivän kuvaHollerith opiskeli alkujaan kaivosinsinööriksi, mutta väitteli myöhemmin filosofian tohtoriksi. Hänen ominta alaansa oli tilastotiede ja väitöskirjan otsikko oli enteellisesti An Electric Tabulating System.

Väestönlaskentaa varten kehitettyä reikäkorttikonetta alettiin käyttää myös muissa suurten tietomäärien käsittelyä vaativissa tehtävissä ja vuonna 1896 Hollerith perusti yhtiön valmistamaan kehittämiään koneita. 

Vuonna 1911 Tabulating Machine Company ja kolme muuta yritystä yhdistettiin Computing Tabulating Recording Corporation -yhtiöksi, joka sai vuonna 1924 uudeksi nimekseen International Business Machines eli IBM.

Kuva: Adam Schuster/CC-BY-2.0

Mininimi

IBM atomeilla kirjoitettuna

Päivän kuva

Tämä ei ole mainos, vaikka kuvassa onkin International Business Machines -yrityksen nimilyhenne. Vuonna 1990 Donald Eigler ja Erhard Schweizer "kirjoittivat" IBM:n Almaden-tutkimuskeskuksessa pyyhkäisytunnelointimikroskoopilla lyhenteen yksittäisten atomien avulla.

Tutkijat sijoittivat 35 ksenon-atomia jäähdytetyn nikkelikiteen pinnalle tarkalleen haluttuihin paikkoihin, jolloin ne muodostivat kolme kirjainta. Vastaavaan ei ollut aiemmin pystytty. 

Urbaanin legendan mukaan IBM liittyy likeisesti Stanley Kubrickin ohjaamaan ja yhdessä Arthur C. Clarken kanssa käsikirjoittamaan 2001: Avaruusseikkailu -elokuvaan. Yksi scifi-klassikon "päähenkilöistä" on HAL 9000 -tietokone, jonka nimi tulee sanoista Heuristically programmed ALgorithmic computer.

HAL-nimen on väitetty juontuvan kirjainlyhenteestä IBM, koska se on kolme kirjainta "edellä" sitä. Sekä Kubrick että Clarke kuitenkin kiistivät jyrkästi selkeältä vaikuttavan yhteyden.

Kuva: IBM Almaden Research Center

Onko retroautojen jälkeen nyt myös retrotietokoneiden vuoro?

Tässä tekstissä on vahva henkilökohtainen sävy: oma ensimmäinen kunnollinen kannettava tietokoneeni oli IBM ThinkPad. Näiden klassisten kannettavien merkiksi muodostui (tosin vasta uudemmissa versioissa) sininen enter-näppäin, seitsenrivinen näppäimistö ja keskellä näppäimiä ollut punainen, sormella (erittäin hankalasti) käytettävä osoitin. Siinä oli lämpimästi hohtavat LED-valot kertomassa siitä, että kone oli päällä ja kun kovalevy toimi. 

Koneessa oli 50 MHz:n prosessori, 4MB:n keskusmuisti, 120MB:n kovalevy ja  10,4-tuumainen näyttö, jonka resoluutio on 640x480 pikseliä. 

En todellakaan kaipaa konetta, kun kyse on tekniikasta, mutta sen muoto on paitsi klassikko, niin myös mustan tyylikäs verrattuna suurimpaan osaan nykyisistä tietokoneista – myös verrattuna tähän  omenakoneeseen, jolla tätä kirjoitan.

Richard SapperSiinä missä nykyisten Applen tuotteiden takana on design-guru Jonathan Ive, vastasi ThinkPadien muotokielestä minimalistisesta suunnittelustaan tunnettu Richard Sapper (kuva oikealla). 

Saksalainen, vuonna 1932 syntynyt, italiassa suurimman osan urastaan tehnyt Sapper (ja hänen toimistonsa) erikoistui liikennevälineisiin, liikuteltaviin käyttöesineisiin ja mm. valaisimiin, ja tietotekniikkajätti IBM yllättäen palkkasi hänet vuonna 1980 konsultikseen. Hän auttoi suurten tietokoneiden muotoilussa, mutta ThinkPadista tuli hänen päätyönsä IBM:llä. 

Koneista ensimmäinen oli vuonna 1992 esitelty ThinkPad 700C, joka oli mullistus paitsi tietokoneissa yleisesti, niin myös siksi, että se rikkoi IBM:n asiallisen harmaan tietokonetyylin totaalisesti. 

Sapper kertoi aikanaan, että hänen ajatuksenaan oli tehdä koneesta kuin japanilainen bento-lounaslaatikko, joka olisi ulkoa musta laatikko, mutta paljastaisi avattaessa herkullisen, värikkään sisältönsä. Toinen innoittaja oli kuulemma sikarilaatikko, jonka sisältä löytyisi miellyttävä yllätys.

Koneet olivat 1990-luvun hittejä ja niitä näki joka puolella. Parhaimmissa ja kalleimmissa ThinkPadeissa oli perhosen siipien tapaan laajeneva näppäimistö, ja koneet olivat suorituskykyisempiä ja parempia kuin suurin osa kilpailijoistaan. Samalla koneista oli edullisia perusversioita, joita mm. myytiin kohtuullisella alennuksella opiskelijoille - sellainen oli myös oma höyryversioni, joka on varmastikin edelleen tallessa jossain.

2000-luvulle tultaessa ThinkPad menetti asemiaan ja samalla IBM alkoi karsiutua eroon kuluttajatietokoneista. Se myi lopulta ThinkPad-koneet ja niiden tuotemerkin kiinalaiselle Lenovolle toukokuussa 2005.

Nyt Lenovon koneiden suunnittelusta vastaava David Hill paljastaa pohtivansa uutta huippuläppäriä, joka toisi alkuperäisen ThinkPadin muotoilun takaisin. 

”Tutkimme mahdollisuutta tehdä hyvin erikoisen ThinkPad-mallin, missä on kaikki se, mitä nykyisellä tietokonetekniikalla voidaan tehdä, mutta missä olisi kaikki alkuperäiset suunnittelun yksityiskohdat mahdollisimman tarkasti mukana.”

Hän kutsuu konetta ”Retro-ThinkPadiksi” ja alla on Hillin hahmotelma koneesta:

Koneessa olisi IBM-tyyliin tehty alkuperäisen kaltainen, värikäs ThinkPad -logo, sama näppäimistön asettelu, samanlaiset äänenvoimakkuusnäppäimet, punainen sormihiiri keskellä ja musta, kuminen pinta.

Koneesta tuskin tulee niin kevyttä kuin parhaimmista uusista koneista, mutta siitä huolimatta tämä kone voisi olla paras design-vaihtoehto Applen koneille.

Toistaiseksi kone on siis hahmotelma, mutta on varsin todennäköistä, että se tulee pian tuotantoon – ja kenties aloittaa uuden retrotietokonetrendin. 

Mikä olisikaan parempi kone heille, jotka ajavat uudella Minillä tai Kuplan nykyversiolla?

IBM ThinkPad 701C

Kuva: Eräs alkuperäisistä avattaessa laajenevalla näppäimistöllä varustetuista ThinkPad-versioista, 701C.

Magneettinauha elää ja yllättää

IBM ja japanilainen Fujifilm ovat tehneet magneettinauhatallennustiheyden uuden ennätyksen. Neliötuumalle erikoisvalmisteista magneettinauhaa mahtuu nyt pakkaamatonta dataa jopa 123 miljardia bittiä. Fujifilmin ja IBM:n tutkijoiden yhteistyössä kehittämä nauhan prototyyppi on kapasiteetiltaan suuri, mutta kustannuksiltaan edullinen. 

Saavutettu ennätys osoittaa, että jo vuonna 1952 kehitetty tallennusmenetelmä on edelleen ihanteellinen teknologia hyödynnettäväksi myös Big Datan ja pilviympäristöjen kaltaisilla uusilla käyttöalueilla. Tutkimusyhtiö Coughlin Associatesin mukaan tälläkin hetkellä yli 500 eksatavua dataa on tallennettuna nauhatallennusjärjestelmille. 

Uudella erikoisvalmisteisella magneettinauhalla varustetulle kämmenen kokoiselle kasetille mahtuu dataa 220 teratavua. Se vastaa 1,37 biljoonaa tekstiviestiä tai 220 miljoonaa kirjaa. Tallennuskapasiteetti on 88 kertainen verrattuna esim. IBM:n LTO6-kasettiin ja 22 kertainen verrattuna yhtiön uusimpaan yritystason magneettinauhaan. 

Tallennustiheysennätyksen rikkomisen mahdollistivat useat uudet teknologiat, kuten esimerkiksi: 

  • servojen hallintateknologia, joka mahdollisti mm. nauhan nopeuden optimoinnin ja lukupäiden tarkan asemoinnin yli 6 nanometrin tarkkuudella. Tarkka asemointi mahdollisti jopa 181 300 raidan kirjoittamisen tuumalle. 
  • parannettu ”write field head” -teknologia, jonka ansiosta voitiin käyttää paljon hienojakoisempia bariumferriittipartikkeleita (BaFe). 
  • datakanavan signaalin prosessointiin tarkoitettuja algoritmeja, jonka avulla voitiin parantaa luotettavuutta. 

Lisäksi tiedemiehet ovat kehittäneet uusia tunnistusmenetelmiä parantaakseen lukutarkkuutta. Menetelmien avulla päästään jopa yli 76% parempaan lineaariseen tallennustiheyteen verrattuna LTO6-kasetiin. 

Tiedote on IBM:n tiedote lähes suoraan kopioituna.

Päivän kuva 25.9.2013: "Tilasitteko 5MB:n kovalevyn?"

Syyskuussa 1956 esitelty IBM 305 RAMAC oli ensimmäinen tietokone, jossa käytettiin nykyisen kaltaista magneettista kovalevyä. Sen avulla tietojen tallennus ja uudelleen käyttöön ottaminen tuli paljon aikaisempaa helpommaksi, ja sen vuoksi kone sai myös lyhennenimensä RAMAC: Random Access Memory Accounting Machine. Vaikka muistiyksikkö olikin uusi, oli koneen "prosessoriosa" jo uutena vanhentunut, sillä se käytti tyhjöputkia transistorien sijaan. Kone tuotti toimiessaan siten varsin paljon lämpöä ja putkia piti jatkuvasti vaihtaa uusiin.

350:n kovalevy oli kapasiteetiltaan noin 5 MB. Tarkalleen ottaen se pystyi tallentamaan 5 miljoonaa 7-bittistä alfanumeerista merkkiä viidellekymmenelle 61 cm halkaisijaltaan olleelle, päällekkäin saman akselin ympärille sijoitetuille metallipäällysteiselle kiekolle. Kaksi servomoottoin voimalla liikkuvaa vartta liikkuivat ylös ja alas sekä levyjen suunnassa vieden lukupään oikealle paikalle halutun levyn pinnalla. Keskimääräinen tiedon hakemiseen kulunut aika oli 600 millisekuntia, eli 0,6 sekuntia. IBM mainosti kovalevyn olevan niin suuri kapasiteetiltaan, että se vastaa peräti 64 000 reikäkorttia!

Koko tietokonesysteemi maksoi silloisessa rahassa noin 160 000 dollaria, joten harva osti koneen itselleen. Sen sijaan IBM vuokrasi koneita monille asiakkaille 3200 dollarin kuukausihintaan. Nykyrahassa tämä on noin 20 000 euroa. Ensimmäinen RAMAC-tietokone asennettiin autovalmistaja Chryslerin tutkimusosastolle Detroitiin vuonna 1957. Kooltaan se oli niin suuri, että se vaati 9 x 15 metriä kooltaan olleen salin. Jotakuinkin tonnin painoinen kovalevy vei tästä noin 1,5 neliömetriä.

Viereisen kuvan tietokone on Yhdysvaltain armeijan käytössä ollut, ohjusten ratojen laskentaan käytetty laitteisto.

Maailman pienin animaatioelokuva

Kuvakaappaus animaatiosta "A Boy and His Atom"

Tässä on varmasti maailman pienin animaatiofilmi, koska se on tehty yksittäisiä atomeja liikuttamalla.

Animaatio nimeltä "A Boy and His Atom", Poika ja hänen atominsa on tehty IBM-yhtiössä puolileikillään ja puoliksi tekniikan demoamiseksi käyttämällä hyväksi tuhansia tarkalleen oikeille kohdilleen asetettuja atomeja, joiden sijaintia postimerkin kokoisen kuparilevyn päällä pystyttiin muuttamaan tunnelointimikroskoopilla. Videossa on 250 kuvaa, jotka muodostavat yhdessä tarinan pojasta, joka ystävystyy ja leikkii atomin kanssa.

Videon taustalla on IBM:n Almadenin tutkimuslaboratoriossa, Kalifornian San Josessa, tehty tutkimustyö, jonka tuloksena kehitettiin tapa siirtää atomeja erittäin ohuen neulan avulla juuri haluttuihin paikkoihin. Tämän "skannaavaksi tunnelointimikroskoopiksi" kutsutun laitteen massa on pari tonnia ja sen kohteena olevat atomit jäähdytetään 268 asteen pakkaseen. Sen kehittäminen toi Gerd Binnigille ja Heinrich Rohrerille fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1986.

Jos laitteen kehittämiseen meni vuosia, kävi animaation tekeminen pikaisemmin: nelihenkinen ryhmä vietti sen parissa kaksi viikkoa ja kuuleman mukaan monet työpäivistä venyivät aamuvarhaisesta yöhön.

Koko video on alla; lisätietoja videon tekemisestä on toisessa IBM:n tänään julkistamassa videossa.