Marsin pinnalla on muinoin virrannut vettä ja toisinaan jäätiköt ovat ulottuneet lämpimiltä vaikuttavillekin seuduille. Tämä tiedetään varmasti, sillä nuo asiat on havaittu. Mutta milloin, kuinka ja miksi ovat olleet mallien varassa. Ilmastomallit kertovat muutosten olleen rajuja vielä aivan viime aikoihin saakka. Pitävien todisteiden puute on ollut mallien heikko kohta. Tähän asti.

Tänään (27.5.2016) Science-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa perehdyttiin tutka-aineiston avulla naapuriplaneetan pohjoisen napajäätikön hienorakenteeseen. Viereinen kuva visualisoi tapaa, jolla tutka-aineisto näyttää napajäätikön sisäosat.

Tärkein havainto oli selvä merkki siitä, että Marsin viimeisin jääkausi loppui vajaat 400 000 vuotta sitten. Tuolloin planeetan napajäätiköt alkoivat jälleen vauhdilla kasvaa. Kyllä, jääkaudet toimivat Marsissa hieman eri tavoin kuin Maassa.

Tutkimuksen selvin löytö oli outo rajapinta, joka muodostui noin 370 000 vuotta sitten. Raja erottuu läpi koko napajäätikön.

Rajapinnan päälle on kertynyt jäätä tasaiseen vuositahtiin, ympäri koko napajäätikköä leviävänä mattona. Tuoreempaa jäätä on yhteensä 90 000 kuutiokilometriä, paksuimmillaan matto on noin 320-metrinen. Tutkijoiden arvion mukaan jäätä on kertynyt vuosittain keskimäärin 60 cm ja prosessi jatkuu yhä.

Ennen rajapintaa syntyneet kerrokset taas ovat pinnaltaan epätasaisia ja laikuttaisia. Ikään kuin niiden pinta olisi suuressa mittakaavassa jotenkin syöpynyt. Tuoreempi jäämatto on kasautunut tämän epätasaisen pinnan päälle.

Geologiassa tällaista rajapintaa kutsutaan epäjatkuvuudeksi. Se kertoo mittavasta eroosion aikakaudesta, tässä tapauksessa siitä, että napajäätikkö oheni kovaa vauhtia. (Sulavista jäämassoista ei oikein voida puhua, sillä nestemäistä vettä tuskin planeetalla näkyi. Jää tiettävästi sublimoitui suoraan kaasukehään.)

Tarkkaa ohentumisen ajankohtaa tai jakson pituutta on toistaiseksi mahdotonta selvittää.

Miten jäätikön pienentyminen sitten kertoo jääkaudesta? Jääkausihan johtuu jäätiköiden kasvusta ja etenemistä kohti lämpimämpiä seutuja. Näin käy, kun napa-alueet ja niitä ympäröivät seudut viilenevät. Maassa ainakin.

Marsissa tilanne on hieman nurinkurinen. Planeetan akselin reipas kallistuminen nimittäin johtaa napa-alueiden lämpenemiseen. Napajäätiköt pienenevät ja niihin sitoutunut vesi siirtyy kaasukehään. Vesihöyry härmistyy lopulta takaisin pinnalle, mutta paikka on viilentyneillä keskileveysasteilla. Meikäläisittäin Välimeren tienoita vastaaville seuduille muodostuu mittavia jäätiköitä.

Havainto vastaa parhaimpia ilmastomalleja lähes täydellisesti - niiden mukaan Marsin viimeisin jääkausi loppui vajaat 400 000 vuotta sitten.

Tyynen valtameren hurrikaanikausi on voimakkain ja aktiivisin mitä on koskaan mitattu. Nyt sen tuorein suuri hurrikaani Patricia on myös virallisesti voimakkain Amerikan puolella koskaan mitattu pyörremyrsky.

Perjantaiaamuna tällä hetkellä meren päällä kohti Meksikoa suuntaavan myrskyn tuulennopeus ylsi huimaan 320 kilometriin tunnissa.

Ennusteen mukaan myrsky rantautuu tänään illalla paikallista aikaa (yöllä Suomen aikaa) Meksikon Jaliscon maakuntaan. Se kuuluu siis voimakkaimpaan viidennen kategorian luokkaan ja sen odotetaan aiheuttavan suurta tuhoa. Meksikossa onkin aloitettu jo laajamittaiset varotoimet myrskyn todennäköisimmin uhkaavilla alueilla.

Muun muassa Puerto Vallartan rantakaupungissa ja Meksikon toiseksi suurimmassa kaupungissa, Guadalajarassa, suoritetaan evakuointeja. Puerto Vallartan iski vuonna 1959 tätä olennaisesti miedompi hurrikaani, joka jätti jälkeensä noin 1800 kuollutta.

Paitsi että Patrician tuulien nopeudet ovat todella suuria, on myös sen ilmanpaine matalampi kuin on mitattu: tätä ennen matalin matalapaine oli hurrikaani Wilma kymmenisen vuotta sitten. Sen ilmanpaine oli 882 hPa, kun nyt Patricia on 880 hPa (880 mbar). Paine ja tuulet liittyvätkin yhteen, sillä tuulen nopeus tulee juuri suuresta paine-erosta.

Todennäköisesti myrskyn silmässä paine on vielä pienempi, sillä sieltä ei ole saatu vielä mittauksia.

Tuulen ja kaatosateiden lisäksi hurrikaanin aiheuttama voimakas merenkäynti saa aikaan tuhoa rannikkoseuduilla. Aaltojen odotetaan olevan noin 12-metrisiä.

El Niño on jotakuinkin joka seitsemäs vuosi toistuva sääilmiö Tyynellä valtamerellä. Meren itäpuolen trooppisilla alueilla meriveden pintalämpötila on silloin muutamia asteita (Celsiusta)  normaalia korkeampi ja länsiosissa saman verran matalampi, mikä saa aikaan erilaisia sääilmiöitä etenkin paikallisesti, mutta levittää vaikutuksiaan ympäri maailman.

Normaalisti hyvin vakiona pysyvät pasaatituulet laantuvat El Niñon ollessa “päällä”, mikä vaikuttaa esimerkiksi trooppisten hirmumyrskyjen määrään ja reitteihin.

Muita tunnettuja vaikutuksia ovat muun muassa sateiden lisääntyminen Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, mikä on toisinaan aiheuttanut tuhoisia tulvia. El Niño on myös aiheuttanut kuivuutta läntisen Tyynenmeren maissa, mikä puolestaan on ollut osatekijänä laajoissa pensastopaloissa Australiassa.

Kun ravinteikkaan veden ylösvirtaus Etelä-Amerikan rannikolla heikkenee, millä puolestaan on laaja vaikutus alueen ravintoketjuihin ja kalastajien saaliiden kokoihin.

Ilmiötä on tutkittu jo pitkään myös avaruudesta, mistä sen laajuudesta saa hyvän kuvan ja mistä voidaan tehdä varsin tarkkoja havaintoja mm. meriveden lämpötilasta myös alueilla, mistä muuten saa hyvin hankalasti tietoa.

Nyt näyttää siltä, että tämänkertainen – parhaillaan käynnissä oleva – El Niño on jo tällä hetkellä yhtä voimakas kuin tähän saakka voimakkain ilmiö kautena 1997-98.

Tämä käy ilmi Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) tilastoista ja mm. NASAn mittauksista.

Koska El Niño on vielä kehittymässä, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että tästä tulee historian voimakkain El Niño.

WMO:n tuoreen tiedotteen mukaan ilmiö näkyy jo selvästi Tyynen valtamerten saarilla. Muu muassa korallien sairaudet ja tuhot ovat lisääntyneet ja kehityksen oletetaan vain jatkuvan vuosina 2016 ja 2017.

Samoin saarien asukkaita varoitetaan kohonneesta malaria-, dengue- ja chickungunya-sairauksien riskistä tulevina kuukaisina. Näitä tauteja levittävät hyttyset, joita on enemmän merten ja vesien ollessa lämpimämpiä sekä sateiden ollessa runsaampia.

Kuva: NASA/CNES/NOAA/EUMETSAT ja NASA/JPL-Caltech

Naapuriplaneetallamme ei ehkä sittenkään ole koskaan lainehtinut vettä. Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan kahdesta vaihtoehtoisesta ilmastomallista – lauhkea ja kostea (kuvan vasen maailma) tai kylmä ja kuiva – ankeampi vaikuttaa todennäköisemmältä.

Mars on ollut mahdollisesti jo vuosimiljardeja sitten hyvin kolea maailma. Lämmintä ajanjaksoa ei ollutkaan, pohjoista pallonpuoliskoa ei peittänyt laaja meri eivätkä jokilaaksot syntyneet sateiden seurauksena vaikka moinen ajatus on viime aikoina tullut yhä suositummaksi.

Robin Wordsworthin johtama ryhmä tutki Marsin kaasukehän virtausmallin avulla erilaisia vaihtoehtoja veden kiertoliikkeelle 3–4 miljardia  vuotta sitten.  

Yhdessä versiossa Marsin oletettiin olleen lämmin ja vetinen maailma, missä keskilämpötila olisi ollut noin 10 celsiusastetta, ja toisessa jäätävän kylmä keskimääräisen lämpötilan laskiessa 48 pakkasasteeseen.

Tutkijaryhmän mukaan kylmä malli sopii paremmin yhteen Auringon kehityshistorian ja Marsin akselin kaltevuuden menneiden vaihteluiden kanssa. Koska Mars on kauempana Auringosta kuin Maa, se saa tällä hetkellä noin 43 prosenttia Maahan lankeavasta Auringon säteilyenergiasta. 

Nuoren Auringon arvellaan olleen 25 prosenttia nykyistä himmeämpi, joten lämpöä oli tarjolla varsin niukalti. Lisäksi se kohdistui suurelta osin Marsin napaseuduille, sillä planeetan pyörimisakseli oli ajoittain sen kiertoradan tasossa.

Silloin nykyisin navoilla olevat jäätiköt olivat päiväntasaajan seutuvilla, missä on suurin osa veden uurtamista pinnanmuodoista. Kylmä malli näyttäisi siis selittävän – hieman yllättäen – paremmin myös veden jättämät jäljet. 

Lämmin malli vaatii paljon enemmän epätodennäköisiä olettamuksia. Vaikka otettaisiin huomioon muinaisen Marsin tiheämpi kaasukehä sekä pilvien, pölyn ja kasvihuoneilmiön lämmittävä vaikutus, on kosteaa ja lämmintä ajanjaksoa hyvin vaikea selittää.

Vaikka lämmintä mallia muokattiin siten, että Marsista kehittyi "väkisin" lauha maailma, sillä ei pystytty saamaan aikaan jokiuomien muodostamia verkostoja eikä myöskään niiden keskittymistä päiväntasaajan seuduille.

Mikäli Mars todella olisi ollut lämmin paikka, ilmastomallin mukaan sateita olisi ollut eniten Arabian ja Hellaksen alueilla, missä veden kovertamia laaksoja ei juuri näy. Sen sijaan seuduilla, joilla niitä on runsaasti, sademäärät olisivat jääneet alle kymmenesosaan Arabian ja Hellaksen vastaavista.

Kylmä mallikaan ei silti ole täydellinen. Vaikka sen mukaan jäätä on aikoinaan kertynyt alueille, joille vesi on jättänyt kiistattomat jälkensä, jonkin tekijän on täytynyt aiheuttaa jään sulamista. Hyvinä kandidaatteina pidetään asteroidien törmäyksiä ja vulkaanista toimintaa, jotka olisivat saaneet aikaan lämpötilan nousun lyhytaikaisesti ja paikallisesti.

Kulkijoiden ja kiertolaisten välittämien tietojen perusteella tiedetään, että muinaisessa Marsissa oli järviä. Mutta kuinka pitkäikäisiä ne olivat? Esiintyikö niitä ajoittain vai pidempään? Ja edellyttikö jokilaaksojen synty sateita vai muodostuivatko ne tosiaan pelkästään lumen ja jään sulaessa?

Kysymyksiä siis riittää edelleen.

Tutkimuksesta kerrottiin AGU:n (American Geophysical Union) uutissivuilla ja se on julkaistu Journal of Geophysical Research – Planets -tiedelehden verkkoversiossa (maksullinen).

Kuva: Robin D. Wordsworth

Lauantaina (Suomen aikaa) tuli kuluneeksi 200 vuotta Tamboran kuuluisasta tulivuorenpurkauksesta. Se oli monella mittapuulla suurin purkaus koko historiallisena aikana. Tapahtumapaikkana on Indonesia ja vuosi 1815. Sen vaikutukset huomattiin kuitenkin pian ympäri maailman ja kestivät muutamia vuosia.

Purkaus saavutti huippunsa 10.-11.4. välisenä yönä, vaikka olikin alkanut voimakkaina räjähdyksinä jo viisi päivää aiemmin. Ääni kantoi yli 2500 kilometrin päähän, missä sitä luultiin kaukaiseksi kanuunoiden jyrinäksi. Räjähdykset vaimenivat muutamassa päivässä, mutta jatkuivat aina heinäkuun puoleenväliin saakka. Vuori vaimeni lopullisesti - siltä erää - vasta neljän vuoden kuluttua.

Tambora sai aikaan suurimman räjähdyksen, josta on jälkipolville saatu tarkkoja aikalaishavaintoja. Se on historiallisen ajan ainoa varma VEI-7-luokan purkaus (VEI = volcanic explosivity index, vulkaaninen räjähdysasteikko). Minolaisen kulttuurin tuhonnut Theran purkaus Kreikassa (v. 1620 eaa), Uuden-Seelannin Taupo-vuoren purkaus (v. 180), sekä Indonesian Mt. Rinjani (v. 1257) saattoivat kaikki yltää samaan VEI-7 -luokkaan, mutta ne on lödetty jättämiensä jälkien perusteella. Vain Toban tai Yellowstonen tyyppiset "supertulivuorten" purkaukset yltävät vielä suurempaan VEI-8 -luokkaan. Sellaisista viimeisin, Toban purkaus, sattui yli 70000 vuotta sitten.

Tamboran räjähdyksen varsinaista voimakkuutta on hyvin vaikea arvioida, saati sitten suhteuttaa muihin tapahtumiin. Energiamäärän on kuitenkin laskettu vastanneen vähintäänkin 800 megtonnia TNT:tä, jos ainoastaan mittavin räjähdysepisodi otetaan huomioon. Pienimmilläänkin Tamboran räjähdys oli siis 20 kertaa suurempi kuin suurin ikinä räjäytetty ydinpommi, tai toisaalta neljä kertaa voimakkaampi kuin Krakataun räjähdys muutama vuosikymmen myöhemmin. Määrä nousee kuitenkin 33000 megatonniin, jos mukaan tulevat purkauksen aktiivisimmat päivät.

Purkauksen vaikutukset

Tamboran räjähdyksissä nousi ilmaan noin 160 kuutiokilometriä vulkaanista tuhkaa eli kuumaa kivipölyä. Suuri osa tästä on kuitenkin ilmaa ja muista kaasuja, ja laavamääräksi suhteutettuna tuo vastaakin noin 50 kuutiokilometriä. Tuhka nousi yli 40 kilometrin korkeuteen ja levisi pian ympäri planeetan.

Purkauksella oli vähintään 70000 suoraa kuolonuhria, joidenkin lähteiden mukaan lähes 100000. Satojatuhansia lisää kuitenkin menehtyi ympäri maailman tulevina vuosina seuranneisiin lämpötilan muutoksiin, nälänhätään ja tauteihin. Koko maailman väkiluku oli noihin aikoihin miljardin tienoilla.

Suuret tulivuorenpurkaukset viilentävät aina hieman ilmastoa. Useita on seurannut "vuosi ilman kesää", eikä Tambora ole poikkeus: Sen vaikutuksesta lämpötila laski puolisen astetta. Kesä 1816 ja talvi 1817 olivat merkittävästi normaalia kylmempiä ympäri maailman. Ilmasto ei kuitenkaan vain kylmennyt, sillä paikoin sattui myös helleaaltoja. Joillain alueilla sademäärät kasvoivat lähes kaksinkertaisiksi normaaliin verrattuna. Vaikutukset pienenivät ajan saatossa, mutta niiden on arveltu kestäneen havaittavina enimmillään jopa kymmenen vuotta.

Ilmastovaikutukset johtuivat paitsi tuhkasta, myös purkautuneista kaasuista. Tambora puski ilmaan etenkin hiilidioksidia, rikkidioksidia, fluoria ja klooria. Jokaista purkautui muutamia kymmeniä miljoonia tonneja. Krakataun päästöt olivat noin puolet Tamboran määristä.

Tamboran ilmastovaikutukset jäivät kuitenkin paljon pienemmiksi kuin pitkäkestoisempien purkausten. Islannin Eldgja (v. 934) ja Laki (v. 1783) olivat rauhallisia purkauksia, mutta puskivat kaasuja ilmoille pidempään. Kumpikin aiheutti pyöreästi kaksi kertaa Tamboraa suuremmat päästöt.

Entäpä mitä Tamboralle nykyään kuuluu? 2850 metrin korkuinen vuori on yhä paikallaan ja aktiivinen. Viimeisin varmistettu pieni purkaus sattui vuonna 1967. Vuonna 2011 vuorella sattui pitkä sarja maanjäristyksiä ja kaasupurkauksia.

Tarkennus klo 18.05: Otsikossa puhutaan siis Maassa tapahtuneista räjähdyksistä. Havainnot kosmisista tapahtumista, kuten vaikka Auringon purkauksista, Shoemaker-Levy 9:n törmäyksestä Jupiteriin, yms., ovat aivan eri luokkaa.

Otsikkokuva: Tamboran vuoren kaldera syntyi vuoden 1815 purkauksessa. Se ei kuitenkaan ole räjähdyskratteri, vaan romahdus, joka johtui magmasäiliön tyhjentymisestä. Lähde: Wikimedia Commons / Jialiang Gao

Suuret ja kauniit kokoontuivat jälleen Sveitsin Davosissa, kun vuonna 1971 perustettu Maailman talousfoorumi (World Economic Forum, WEF) järjesti vuosittaisen talvikokouksensa. Kokous alkoi keskiviikkona ja päättyy tänään lauantaina.

Viikon aikana alppikylään saapui kutsuttuina poliitikkoja, tutkijoita, toimittajia ja ennen kaikkea kansainvälisten suuryritysten johtoa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. 

Juuri ennen kokouksen alkua WEF julkaisi jäsenilleen teettämänsä tulevaisuuden uhkia kartoittavan tutkimuksensa (The Global Risks report 2015). Kymmenettä kertaa julkaistava raportti paljastaa käänteen valtaapitävien ajattelussa; siinä missä lista keskeisistä uhista on aikaisempina vuosina värittynyt talouden sinisistä laatikoista, nyt huolestusta aiheuttavat geopoliittinen tilanne, valtioiden sisäinen sosio-ekonominen epätasa-arvo, ympäristöuhat ja korkean teknologian haavoittuvaisuus.

Ilmastonmuutoksellakin on hintansa

Ympäristön osalta raportissa korostetaan kansainvälisen yhteisön ja yritysmaailman kykenemättömyyttä ymmärtää ja käsitellä monimutkaisia ja verraten hitaita ympäristöongelmia. Keskeisimmiksi ongelmiksi raportti nimeää ilmastonmuutokseen mukautumisen epäonnistumisen, luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja vakavat vesivaroihin liittyvät kriisit. 

Erityisen vaikeana pidetään ilmastonmuutoksen kaltaiseen kompleksiin ilmiöön varautumista ja vaikuttamista, sillä ympäristöongelmia on totuttu pitämään yksittäisinä rajallisina kriiseinä kuten vaikkapa öljyonnettomuuksina, joiden jälkeen tilanteen voidaan ajatella tai ainakin toivoa ennemmin tai myöhemmin palaavan ennalleen.

Se, että suuryritysten ja päämiesten tapaamisessa puhutaan konkreettisesti ympäristöstä ja ilmastosta, viestii hyvin siitä, että näiden kahden taloudellinen arvo tunnustetaan nyt aiempaa paremmin – ainakin periaatteessa.

Internetin turvallisuus?

Korkean teknologian uhkakuvat kytkeytyvät erityisesti tietoverkkojen haavoittuvaisuuteen. Raportissa arvioidaan, että mikäli internetin haavoittuvuuksia ei pystytä käsittelemään kansainvälisellä tasolla, kyberhyökkäysten ja väärinkäytösten pelko saattaa jopa estää laajamittaisen esineiden internetin (Internet of Things) synnyn.

Kun nykyisellään tietoverkkojen yhteydessä puhutaan yksityisyyden suojan ongelmista, esineiden ja asioiden internetissä uhat voisivat kohdistua fyysisiin olioihin ja aiheuttaa hengenvaaran. Esimerkkinä käytetään autoilua (ilmeisesti viitaten vaikkapa Googlen autoilua mullistaviin kuskittomiin autoihin): jos kybervarkaus kohdistuu yksilöidyn auton sijaintitietoon, loukataan yksityisyydensuojaa, mutta jos kyberroisto ulottaa kyntensä auton hallintajärjestelmään, pelissä onkin pahimmassa tapauksessa autoilijan ja muiden tiellä liikkujien henki.

Korkean teknologian uhkiin luetaan erityisesti nanosovellusten kaltaisten monimutkaisten ja (pitkäaikais- ja yhteis-)vaikutuksiltaan tuntemattomien tuotteiden nopea siirtyminen kaupalliseen levitykseen.

"Hyvinvointia ei ole ilman turvallisuutta"

Ranskan presidentin François Hollanden kokouksessa sanoma toteamus osoittaa suunnan, mihin WEF:n raporttikin jo viittasi: kyselyihin osallistuneiden keskuudessa vallitsi laaja huolestuneisuus valtioiden sisäisestä sosio-ekonomisesta epätasa-arvosta, valtioiden keskinäisestä nokittelusta ja kansainvälisistä jännitteistä, jotka vaikeuttavat ilmastonmuutoksen kaltaisten rajoista piittaamattomien ilmiöiden käsittelyä.

Rakenteellinen työttömyys ja laajamittainen epätasa-arvo luovat kasvualustaa nationalismille ja valtioista irrallisten ISISin kaltaisten ryhmittymien synnylle, mitkä taas ovat omiaan heikentämään kansainvälistä yhteistyötä ja luottamusta valtioiden välillä. 

Lääkkeeksi yhteiskuntaa haurastaviin ongelmiin raportin tekijät tarjoavat julkisten palveluiden turvaamista – koulutusta, toimivaa infrastruktuuria, terveydenhuoltoa – voisiko siis jopa tulkita hyvinvointivaltiota!

Mikä on Maailman talousfoorumi?

WEF kuvaa itseään riippumattomaksi foorumiksi, mutta on ainakin taloudellisesti riippuvainen rahoittajistaan, eli suurteollisuudesta. 

Davosin talvikokousta on kritisoitu menneinä vuosina kiivaasti. Varjokokoustaan tänä vuonna viimeisen kerran samassa alppikylässä pitävä Public Eye Awards jakaa kyseenalaista kunniaa suuryrityksille, erityisenä painotuksena "likaiset teot" sosiaalinen vastuun ja ympäristötuhojen saralla. PEA:n toimintaan osallistuu joukko kansalaisjärjestöjä lukuisista maista, ja kokonaisuutta hallinnoi sveitsiläinen Bernin julistus (Berne Declaration) sekä Sveitsin Greenpeace. 

Perjantaina 23.1. PEA jätti hyvästit Davosille ja luovutti erityispalkinnon pitkäaikaisesta vastuuttomuudesta Chevronille (Public Eye Lifetime Award 2015). Ei liene yllätys, että mittavia ympäristötuhoja Equadorin sademetsäalueilla aiheuttanut ja vastuutaan pakoillut Chevron on yksi WEFin rahoittajista.

Nostaessaan sosiaaliset ja ympäristöongelmat keskeisiksi huolenaiheiksi WEF asettuu mielenkiintoisen ongelman äärelle. Oletettavasti Chevronin ja vaikkapa Goldman Sachsin kaltaiset yritykset ja suuri osa WEF:n osallistuvista poliittisista päättäjistä perustavat toimintansa ja päätöksensä jatkuvan kasvun periaatteelle. 

Onkin mielenkiintoista seurata, mitä ratkaisuja tässä viitekehyksessä tarjotaan esimerkiksi ympäristöongelmiin, jotka lähtökohtaisesti johtuvat kasvavasta paineesta rajalliselle ympäristölle.

Todennäköisesti suurin osa kauniista sanoista Davosissa jää vain puheeksi, mutta on hyvä, että ympäristöstä ja tulevaisuuden konkreettitista uhista sekä mahdollisuuksista puhutaan yhä useammin korkealla tasolla ja sen taloudellinen merkitys myös nousee puheisiin. 

Vaikka tietoisuus ympäristön tilasta onkin noussut, heijastanee Suomea kokouksessa edustaneen pääministeri Alexander Stubbin blogikirjoituksen ensimmäinen lause ainakin jossain määrin tämänvuotisen Davosin kokouksen henkeä: “Vaikka Davosin Talousfoorumissa on väkeä kaikkialta maailmasta, iso osa keskusteluista pyörii Euroopan ongelmien ympärillä."

Tutkijat ovat viimein päässeet laskeutumaan Siperian tundralle syntyneisiin outoihin reikiin. Kerroimme näistä Tiedetuubissa jo kesällä.

Tutkimuksen kohteena on suurin kolmesta kesällä Jamalin niemimaalta löydetystä sylinterin muotoisesta tai "piippumaisesta" reiästä. Reikä on 16,5 metriä syvä. Tämän lisäksi pohjaa peittää pinnalta jäätyntyt vesikerros. Tarkka syvyys selvenee tehtyjen luotausten analysoinnin jälkeen, nyt se tiedetään ainakin 10-metriseksi. Maanpinnalla reikää ympäröi monen metrin korkuinen maavalli, joka syntyi räjähdyksessä.

Tutkimusmatka tehtiin 10.11. alkaneella viikolla, sillä kuoppaan pystyi laskeutumaan vasta talven tultua. Tutkimusmatka tehtiin 11 asteen pakkassäällä. Helposti murenevien seinien täytyi jäätyä, jotta alas pystyttiin kiipeämään.

Asiasta kertoi Siberian Times, jonka sivuilla löytyy myös huima kuvasarja tutkimuksesta.