Jään alta löytyi Päijänteen kokoinen järvi

Kuva: John Lester / Flickr
Kuva: John Lester / Flickr

Tutkijat kertovat löytäneensä Etelämantereen toiseksi suurimman järven lähes tutkimattomalta seudulta.

Itäisen Antarktiksen alue tunnetaan huonosti, eikä esimerkiksi jääpeitteen tarkkaa paksuutta tiedetä kuin vain paikoin.

Kansainvälinen tutkijaryhmä korjaa tilannetta satelliittikuvia käyttäen: He laskevat, kuinka jäätikön pinnanmuodot heijastelevat pohjan piirteitä, neljän kilometrin jääkerroksen läpi. Vastikään he tekivät yllättävän löydön: Jään alta löytyi tuntematon suuri järvi.

Järvestä ei tiedetä vielä paljoa. Jopa sen tarkka koko on vielä hakusessa. Arvioiden mukaan se on pyöreästi Päijänteen kokoluokkaa ja lähes saman muotoinenkin: Järven pituus on 100–140 kilometriä ja leveys 10–20 kilometriä. Järvestä lähtee lisäksi muutamia lonkeromaisia kapeita kanjonilahtia, jotka kurottavat kiemurrellen yli tuhannen kilometrin päähän.

Yllä: Kaavakuva Etelämantereen jäätikön alta tähän mennessä löytyneistä järvistä ja uomista. Uusi järvi sijaitsee keltaisella merkityllä Prinsessa Elizabethin maan alueella. Kuva: Zina Deretsky, NSF.

Löytö täytyy vielä varmistaa jääpeitteen läpi tehdyillä tutkamittauksilla. Kanjonit on kuitenkin jo löydetty, ja niiden raportoidaan olevan jopa yli kilometrin syvyisiä. Mikäli itse pääjärvi olisi samaa luokkaa, siihen voisi mahtua jopa kahden Laatokan verran vettä.

Tutkijat kertoivat löydöstään ensimmäistä kertaa Euroopan geotieteiden yhteisön kokouksessa Wienissä.

Etelämantereen paksun jääkerroksen alta on löydetty tähän mennessä lähes 400 järveä. Pienimmät niistä ovat vain muutamien satojen metrien pituisia lampareita.

Suurin Antarktiksen jäätikön alla sijaitsevista järvistä on Vostok. Se on pinta-alaltaan hieman Laatokkaa pienempi, mutta syvyydeltään yli kilometrinen. Näin se on vesimäärältään planeetan kuudenneksi suurin järvi. Vostokiin tehtiin ensimmäinen onnistunut koekairaus vasta vuoden 2015 tammikuussa. Se oli tiettävästi järven ainoa kosketus ulkomaailmaan 15 miljoonaan vuoteen.

Itä-Antarktiksen alue on planeetan kylmintä. Jäätikön alla lymyävien järvien oletetaan säilyvän sulana kovan paineen sekä geotermisen lämmön avulla. Järvet ja niiden väliset uomat ovat luonnollinen osa valumaverkostoa, joka kuljettaa sulamisvesiä jäätikön alta kohti merta.

Uudesta järvilöydöstä kertoi aiemmin New Scientist.

Otsikkokuva: Etelämantereen jäätikön reunalla. John Lester / Flickr

Onko kylmä? Ei, itse asiassa vielä leutoa.

Jos keli tuntuu tänään kylmältä, voi olla lämmittävää miettiä sitä, että maailmanennätys on −89,2 °C. Se mitattiin 21. heinäkuuta 1983.

Päivän kuvaTarkalleen ottaen pakkasennätys on maailman kylmin pinnalla mitattu lämpötila. Paikka, missä tämä ennätyspakkanen mitattiin, oli Neuvostoliiton Vostok-tutkimusasema Etelämantereella, joka komeilee tänään päivän kuvassa.

Vostok-asema sijaitsee noin 1300 kilometrin päässä etelänavalta Australian suuntaan, missä se on lähes 3500 metriä paksun jäätikön päällä – eli vaikka lämpötilamittaus siellä on tehty "maanpinnalla", on se käytännössä kuin korkean vuoren huipulla.

Ilmanpaine paikalla onkin matala, mikä yhdistettynä Etelämantereen talven (meidän kesämme) kaamokseen sekä pakkaseen tekee elämisestä ja työskentelystä siellä varsin vaativaa. Noin 12-henkinen miehistö pitää aseman asuttuna myös talviaikaan.

Vostok-asema on tullut tunnetuksi siitä, että se sijaitsee jäänalaisen Vostok-järven luona ja asemalta on porattu reikää järveen, jonka veden oletetaan olevan peräisin 25 miljoonan vuoden takaa; siellä saattaa olla siten mikrobielämää ja muita kiinnostavia muistoja kaukaa historiasta. Vuonna 2012 venäläiset porasivat pienen reiän järveen ja ottivat sieltä näytteitä, mutta todennäköisesti hieman hosuen ja laitteilla, jotka eivät olleet puhtaita. Näin näyte ei välttämättä ollut kunnollinen, ja mahdollisesti järvi pääsi "saastumaan" ainakin paikallisesti. Järvi on kooltaan 250 kilometriä pitkä ja noin 50 kilometriä leveä.

Muita ennätyspakkasia

Todennäköisesti kaikkein kylmin luontainen pintalämpötila maapallolla on ollut −93,2 °C elokuun 10. päivänä vuonna 2010.

Se mitattiin satelliitin avulla Etelämantereelta doomien* Argus ja Fuji välisellä harjanteella, ei kovinkaan kaukana etelänavasta. Teoreettisesti doomi A:n (ali Arguksen) tasankoalueella lämpötila voi laskea vieläkin alemmaksi, ainakin −95 °C:n tienoille.

Matalin normaalisti asutulla alueella mitattu lämpötila on −67,7 °C, joka saavutettiin helmikuussa 1933 Oimjakonissa, Siperiassa.

Alin Suomessa mitattu lämpötila on Kittilän Pokassa 28. tammikuuta 1999 rekisteröity -51,5 °C.

Tänään aamulla Kittilässä oli "vain" -34°C ja Suomen kylmin paikka oli Muonio, missä mittarissa komeili luku -38,9 °C.

Terveisiä Oimjakonista!

Kolme suomalaista harvinaisia haloilmiöitä etsinyttä harrastajaa Marko Riikonen, Jukka Ruoskanen ja Jarmo Moilanen viettivät kuukauden päivät helmikuussa 1997 itäisessä Siperiassa, Verhojanskin ja Tsherskin vuorijonojen saartamassa Oimjakonissa, mikä on kylmyytensä ansiosta eräs pahaita paikkoja maailmassa halojen kannalta.

He kertoivat matkastaan "Halot – taivaan arkkitehtuuria" -TV-dokumentissa aikanaan näin:

"No, se Oimjakon tuli loppujen lopuksi aika luonnollisesti matkakohteeksi", kertoo Marko Riikonen.

"Meillä oli kartalla aluksi Grönlanti ja Kanada, koska halusimme mennä mahdollisimman kylmään paikkaan. Ajatelimme sitten, että miksi emme sitten menisi kaikkein kylmimpään paikkaan, mihin meillä on resurssit mennä, eli Oimjakoniin, pohjoisen pallonpuoliskon kylmyyspisteeseen."

"Se on erittäin kylmä paikka", jatkaa Jukka Ruoskanen. "Siellä lämpötila voi laskea jopa -70 °C:n tuntumaan, koska kylä on laajassa vuorilaaksossa. Laakso on yli 20 km laaja, ja kun talvella sinne pakkautuu kylmä ilmamassa, joka ei pääse sieltä pois kun ei ole tuulta, niin kylmä pysyy siellä pitkään paikallaan."

Kolmikon tutkimusretki maailman kylmimpään asuttuun kylään toi mukanaan unohtumattomia elämyksiä. Esimerkiksi kovan pakkasen vuoksi vesiputket ovat jäässä, minkä vuoksi vesi tuodaan taloon säiliöautolla.

Muutekin elämä siperialaiskylässä – ja etenkin suomalaisten vuokraamassa mökissä – oli yksinkertaista, mutta kylmyys toi mukanaan myös haloja: komein oli eräänä yönä retkikunnan voimakkaan valonheittimen ylle kahtena himmeänä kaarena noussut harvinainen superparhelia, sivuaurinkojen kolmiulotteinen muunnos, josta tunnettiin aiemmin vain yksi havainto Etelämantereelta.

* Doomit ovat tasaisesta jäätikköpinnasta hieman ylös nousevia kumpareisia alueita, joiden alapuolella on tyypillisesti jäänalaisia vuoria. Doomi A:n tapauksessa siellä on Alppien kokoinen noin 2400 metriä korkea vuoristoalue, joka on nimetty venäläisen napatutkija Grigori Gamburtsevin mukaan.

Toinen pulahdus Vostok-järveen

Venäläiset tutkijat ovat poranneet toisen reiän Vostok-järveen. Järvi sijaitsee lähes nelikilometrisen jääpeitteen alla Etelämantereella. Se on ollut eristyksissä ulkomaailmasta 15 miljoonan vuoden ajan.

Ensimmäinen kairaus Vostokin tehtiin vuonna 2012. Tutkijat ilmoittivat pian sen jälkeen löytäneensä saaduista näytteistä aiemmin tuntemattomien bakteerien perimää. Löytö kuitenkin kyseenalaistettiin, sillä näytteisiin oli sekoittunut kairauksessa käytettyjä nesteitä. Kaira oli nimittäin nostettu pois liian nopeasti, ja syntynyt alipaine loiskautti oitis suuren annoksen järvivettä kairaa vasten, saastuttaen näytteet.

Otsikkokuvassa oleva rakennelma on Vostok-tutkimusasemalla olevan poran poraustorni.

Järven pinta saavutettiin toisen kerran 25.1.2015. Ja nyt tutkijat osasivat olla varovaisempia. He uskovatkin saaneensa tällä kertaa näytteitä varmasti puhtaasta järvivedestä. He käyttivät vanhaa porausreikää aina 3400 metrin syvyyteen asti, mutta käänsivät sitten kairan eri suuntaan. Lopuksi kairaa nostettiin riittävän hitaasti. Näin vesi pääsi nousemaan rauhallisesti - kairan perässä - ja jäätyi pian paikalleen. Jäätynyt järvivesilieriö nostettiin lopuksi kairan avulla pinnalle.

Jäänalaisen järven pinta on porauskohdassa Vostok-aseman alla noin 3770 metrin syvyydessä. Tutkijat uumoilevat saavansa nyt saadut kiinnostavat vesinäytteet – yhteensä noin 40 litraa – analysoitavaksi toukokuussa.

Asiasta ovat kertoneet mm. New Scientist, RT ja Sputnik International (entinen RIA Novosti). Sputnikin sivulla on myös mainio grafiikka Vostok-asemasta, syvyyksissä olevasta järvestä ja sen poraamisesta.

Omituinen järvi

Vostok-tutkimusaseman kohdalla jään alla olevan järven olemassaoloa alettiin epäillä neuvostoliittolaisten tutkijoiden 1960-luvulla suorittamien seismisten mittausten perusteella.Yhdysvaltalais-brittiläis-tanskalainen tutkimusryhmä kartoitti sitä ilmasta 1970-luvulla, mutta vasta ESAn tutkasatelliitti ERS-1:n mittauksista vuonna 1996 saatiin selville miten suuri järvi oikein on: Vostok on ylivoimaisesti suurin lähes 150 tunnetusta jäätikönalaisesta järvestä, sillä sen pituus on noin 250 km ja leveys noin 50 km.

Järvi on voinut olla jääkannen alla jopa 25 miljoonaa vuotta, joskin sen arvellaan olleen kokonaan eristyksissä "vain" noin 15 miljoonan vuoden ajan. Järvi on todennäköisesti syntynyt siten, että jää on sulanut joko suuren itse aiheuttamansa paineen alla tai jäätikön alla olevan tulivuoritoiminnan vuoksi. Tiedetään, että Etelämantereella on vulkaanista aktiivisuutta, mutta järven pohjalta ei ole saatu tietoa siitä. 

Järven poikki kulkee harjanne, joka jakaa sen kahteen syvään osaan. Vuonna 2005 siitä löydettiin myös saari, ja satelliittimittausten perusteella voidaan päätellä, että sen pohjalla on sedimenttikerros. Järvessä on myös havaittu tapahtuvan 1–2 senttimetrin vuorovesivaihtelua.

On mahdollista, että ammoisen veden lisäksi järvessä on mikrobitasoista elämää. Siksi sitä tutkitaan hyvin varovasti, jotta porauksilla ei saastutettaisi vettä tai siellä olevaa elämää.

Alla ilmakuva Vostok-tutkimiusasemalta. Se on eräs kylmimmistä paikoista koko maapallolla.