Videonauhuritelevisio historian hämystä

Telcan

Tänään 53 vuotta sitten BBC:n uutisstudioilla Lontoossa esiteltiin mullistavaksi ajateltu laite: ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu videonauhuri.

Päivän kuvaEnsimmäinen videonauhuri tuli tuotantoon vuonna 1956, mutta tämä arkkupakastimen kokoinen Ampex -yhtiön tekemä laite käytti suuria magneettinauhoja (leveys jopa viisi senttimetriä) ja oli hinnaltaan sellainen, että vain suuret televisiokanavat hankkivat sellaisia.

Niinpä tavallista kelanauhureihin tarkoitettua magneettinauhaa käyttävä kotivideonauhoitin tuntui erinomaiselta ajatukselta. Nottingham Electronic Valve Companyn Norman Rutherfordin ja Michael Turnerin keksimä Telcan-laite olikin kätevän tuntuinen, sillä nauhuri oli asennettu televisiovastaanottimen päälle ja se oli hyvin yksinkertainen: nauha vain pujotettiin päällä olevaan rakoon ja painettiin nappulaa. 

Siinä missä ammattilaisvideonauhureissa käytettiin pyörivää äänipäätä (samoin kuin myöhemmissä VHS-nauhureissa), oli Telcanissa paikallaan oleva äänipää. Tai siis kuvapää – sähkömagneetti, joka luki nauhalla olevan signaalin tai tallensi sen nauhalle. Nauha liikkui laitteessa varsin nopeasti, jopa kolme metriä sekunnissa. Tällä vauhdilla yksi kela kesti vain noin 15 minuuttia.

Laitteen kuvanlaatu ei ollut hääppöinen, mutta toisaalta senaikainen TV-kuvakin oli vain rätisevä mustavalkoinen kuva, joka ei ollut nauhoitettuna paljoakaan huonompilaatuinen kuin suoraan vastaanotettuna.

Suurista lupauksistaan huolimatta laite ei koskaan tullut myyntiin, vaan NEVC-yhtiö meni konkurssiin ja Telcan unohtui historian hämyyn.  Eräs harvoista tehdyistä laitteista on esillä Nottinghamin teollisuusmuseossa.

Ensimmäiset videokasetit esiteltiin ammattikäyttöön vuonna 1969 ja kuluttajille vuonna 1971. Lopulta tekniikka oli kypsää vuonna 1977 kunnolliselle kotivideonauhurille: se oli JVC-yhtiön kehittämä VHS, Video Home System, joka puolestaan on jäänyt nyt 2000-luvulla digilaitteiden jalkoihin.

Magneettinauha elää ja yllättää

IBM ja japanilainen Fujifilm ovat tehneet magneettinauhatallennustiheyden uuden ennätyksen. Neliötuumalle erikoisvalmisteista magneettinauhaa mahtuu nyt pakkaamatonta dataa jopa 123 miljardia bittiä. Fujifilmin ja IBM:n tutkijoiden yhteistyössä kehittämä nauhan prototyyppi on kapasiteetiltaan suuri, mutta kustannuksiltaan edullinen. 

Saavutettu ennätys osoittaa, että jo vuonna 1952 kehitetty tallennusmenetelmä on edelleen ihanteellinen teknologia hyödynnettäväksi myös Big Datan ja pilviympäristöjen kaltaisilla uusilla käyttöalueilla. Tutkimusyhtiö Coughlin Associatesin mukaan tälläkin hetkellä yli 500 eksatavua dataa on tallennettuna nauhatallennusjärjestelmille. 

Uudella erikoisvalmisteisella magneettinauhalla varustetulle kämmenen kokoiselle kasetille mahtuu dataa 220 teratavua. Se vastaa 1,37 biljoonaa tekstiviestiä tai 220 miljoonaa kirjaa. Tallennuskapasiteetti on 88 kertainen verrattuna esim. IBM:n LTO6-kasettiin ja 22 kertainen verrattuna yhtiön uusimpaan yritystason magneettinauhaan. 

Tallennustiheysennätyksen rikkomisen mahdollistivat useat uudet teknologiat, kuten esimerkiksi: 

  • servojen hallintateknologia, joka mahdollisti mm. nauhan nopeuden optimoinnin ja lukupäiden tarkan asemoinnin yli 6 nanometrin tarkkuudella. Tarkka asemointi mahdollisti jopa 181 300 raidan kirjoittamisen tuumalle. 
  • parannettu ”write field head” -teknologia, jonka ansiosta voitiin käyttää paljon hienojakoisempia bariumferriittipartikkeleita (BaFe). 
  • datakanavan signaalin prosessointiin tarkoitettuja algoritmeja, jonka avulla voitiin parantaa luotettavuutta. 

Lisäksi tiedemiehet ovat kehittäneet uusia tunnistusmenetelmiä parantaakseen lukutarkkuutta. Menetelmien avulla päästään jopa yli 76% parempaan lineaariseen tallennustiheyteen verrattuna LTO6-kasetiin. 

Tiedote on IBM:n tiedote lähes suoraan kopioituna.