Fougalla lentoa ja rikkoontuneita Hawkin renkaita - tunnelmia Tikkakoskelta

Kävin Tikkakoskella pidetyssä ilmavoimien satavuotisnäytöksessä selvittämässä mikä uusista hävittäjistä sopisi Suomelle parhaiten. Näkemykseni FinAF100-lentonäytöksestä, s'il vous plait!

Ehdin Tikkakoskelle FinAF100-näytökseen lauantaina kahdeksi. Näyttelyalueen ulkopuolella vallitsi kaaosmainen tungos, pitkät jonot kiemurtelivat edestakaisin. Kesti kauan selvittää, mistä saan lippuni ja mistä voi puikahtaa alueen sisälle.

Aamun vanhojen koneiden lentoesitykset olivat jo menneet, millä ei oikeastaan ollut väliä. Pääosassa kun oli ilmavoimat, ikiomassa satavuotisnäytöksessään. Olin paikalla katsomassa isoja pyssyjä ja uusinta tekniikkaa.

Suurimmat ennakko-odotukset olivat Hornetit korvaavan HX-hävittäjäkaupan kilpailijoiden lentoesityksissä. Kiinnosti nähdä, erottaisiko maasta käsin selviä eroja koneiden lento-ominaisuuksien välillä. Tai edes niiden ja Hornettien välillä. Tahdoin yksinkertaisesti selvittää, mikä kone meidän kannattaisi ottaa. (Lisää HX-suunnitelmista toisessa jutussa.)

Aikaa illan kohokohtaan oli ruhtinaallisesti, joten kiertelin messualuetta ristiin rastiin.

Virtuaalisia lentoja oli tarjolla monessa kojussa, lähtien passiivisista virtuaalilaseista ja tietokonepeleistä aina heiluviin ohjaamosimulaattoreihin. Oli harrastajia, museoita ja kiltoja, rakentajia ja viranomaisia esittelemässä toimintaansa. Oli kuumailmapalloja ja gyrokoptereita, ja tietysti lentokoneita. Mutta koneähkyä ei tullut kuten muutaman vuoden takaisessa Turku airshowssa. Ehkä paikalla oli nyt vähemmän siviili- ja ulkomaistahoja.

Tai sitten en vain löytänyt kaikkea, sillä opastus oli lähes olematonta. Alueesta ei ollut tarjolla tarkkoja karttoja, eikä näytteilleasettajien sijainnista saanut mistään tietoa. Viitoituksena toimineet satunnaisiin paikkoihin teipatut paperilaput hukkuivat väenpaljouteen, ja henkilökuntakin tarjoili lähinnä arvauksia tai "jossain tuolla"-kädenheilautuksia kun heiltä kysyi suuntia. Vesipisteet ja muut fasiliteetit olivat myös ongelmallisia paikantaa. Pyyhkeitä järjestäjille.

Tarkoitukseni oli lentoja odotellessa käydä jututtamassa HX-kilvan ehdokkaiden edustajia ja kysyä miksi juuri heidän koneensa olisi paras vaihtoehto Suomelle, tai kehumaan muiden koneita. Epävirallisesti tietysti.

Dassault Rafalen ihmiset vastasivat lyhytsanaisesti ja ympäripyöreästi, ja poistuivat lipittämään kuohuviiniä keskenään. Kuinka kliseisen ranskalaista. Ja Boeingin tai Lockheedin edustajia taas ei oikein löytynyt mistään, joten pihalla komeilevista uusista F-koneistakaan en saanut mitään tolkkua.



Dassault Rafalen esittelytila lämpeni sisäänpäin (yllä), Boeingin F-18 E Super Hornet ja Lockheedin F-35 Lightning II värjöttelivät yksinään ulkona.

Eurofighterin edustajat kertoivat koneestaan mielellään. He vakuuttivat puhuen koneen tehoista ja suorituskyvystä. Kansainvälistä yhteensopivuuttakin hehkuttivat. Tähänastisista paras vaihtoehto, ajattelin.

Saabin Gripenin puolestapuhujat taas kertoivat Meteor-ohjuksistaan, huoltovarmuudesta ja käyttöhinnasta. Heidän koneensa tehdään Suomelle juuri sopivaksi.

Tavoitteeni ratkaista HX-kilpa kerralla oli ehkä hieman vaiheessa, mutta kallistuin saman tien Gripenin puolelle. Kyllä tästä selvä tulee, jatkan sitten illemmalla.


Eurofighter Typhoon (yllä ) ja Saabin JAS Gripen.

Palkintolennolla Fougan kyydissä

Törmäsin näytöksessä täysin sattumalta brittiläiseen Tony Strotheriin, joka oli aiemmin päivällä käynyt lentämässä Fougalla.

Koko nimeltään Fouga CM.170 Magister on ranskalaisvalmisteinen koulutuskone. Kuulopuhen mukaan se on käytännössä purjelentokone, johon on isketty kiinni suihkumoottori. Niitä käytettiin Suomessakin vuosina 1958 - 88, ja siviilit oppivat tuntemaan koneet ulisevan äänen perusteella. Fougaa kutsuttiinkin yleisesti "kukkopilliksi". Ne tulivat myös kuuluisiksi useista onnettomuuksista. Heittoistuimettomana kone oli pilotilleen ikävän usein surmanloukku.

Hopeisella Fougalla on suoraan 50-luvulta tuleva fantastisen futuristinen ulkomuoto.

Tonyn palkintolento sujui kuitenkin turvallisesti. Lentonäytöksen liput ostaneiden kesken oli arvottu neljä lentoa, hän oli yksi voittajista. Mies kuvaili kokemusta haltioituneena: "Teimme tynnyrin (engl. barrel roll), kierteitä, ja pyörimme ties miten moneen suuntaan. Usein käytiin kahdessa geessä, maksimi taisi olla neljä. Se oli musertavaa. Maksimikiihtyvyyden aikaan en saanut nostettua käsiä, saati sitten kameraa ylös."

Tony näytti lennolta muutamia huikaisevia kuvia. Ohjaamosta avautuu kaunis järvimaisema. "Tämän otin kun olimme ylösalaisin", Tony selostaa. Joissain otoksissa näkyy auringossa kauniisti kimmeltävä toinen Fouga, jonka kyydissä oli toinen lennon voittanut onnekas. Koneet liikkuivat tiiviisti vierekkäin, mikä lisäsi kokemukseen perspektiiviä. Alla muutama otos Tonyn Facebook-seinältä.

Miltä lennolla sitten fyysisesti tuntui? Mies kertoi ohjaamon olleen yllättävän ahdas. Asiaa ei helpottanut yhtään, että pilotin tehdessä ohjausliikkeitä myös Tonyn edessä oleva ohjaussauva liikkui. Pari kertaa se kuulemma osui ikävästi vatsaan. Sormet itsepäisestä kepakosta täytyi tietenkin pitää erossa.

"Pilotti painotti lentoon lähtiessä, että jos alkaa tuntua pahoinvoivalta, hänelle pitää kertoa välittömästi. Minä kyllä pärjäsin hyvin, mutta naapurikoneen matkustajalla ei ehkä käynyt yhtä hyvä tuuri."

Ahtaan ohjaamon siivoaminen mahtaa olla ikävää puuhaa, pohdin.

Fougan kyytiin pääsee myös rahalla. Arviot huitelevat 500 ja 800 euron välillä tunnilta. Suomessa on kaksi toimintakuntoista kukkopilliä, toinen Porissa ja Kuopiossa.

Tony ja hänen ystävänsä Geoff Spinks harrastavat lentokoneiden kuvausta, ja kiertävät lentonäytöksissä ympäri maailmaa. "Raitista ilmaa tässä ainakin saa", heittää Geoff.

Taitaa kyllä olla ensimmäinen kerta kun joku kutsuu kerosiinin ja pakokaasun katkua raikkaaksi.

Miesten FinAF100:n kuvat ilmaantunevat jossain vaiheessa ainakin osaksi julkisesti nähtäville. Sitä ennen aiempien matkojen kuvia voi ihastella monilla sivuilla (Tony Strother: VixenImages; Geoff Spinks: Airliners , Flickr , Airshows). Miehet eivät myy kuviaan, paitsi erikoistilanteissa.

Illan huipennus

Kiitoradan tuntumassa oli ns. spotteri- eli kuvauspaikka toimittajia ja extralipun maksaneita varten. Odotellessani hävittäjälentoja ihmettelin kameroiden kirjoa ja kokoa. Ruotsalainen ammattikuvaaja Tim Jansson käytti välillä vajaan metrin pituista objektiivia. Oli kuulemma lainassa, ja "pirun painava putki", eikä mies jaksanut montaa kuvaa sillä kerralla räpsäistäkään. Miehen Jugg.se -sivuston instagram-osiossa on jo näkyvissä muutamia otoksia lentonäytöksestä.


Kuvaajat zoomailevat kohti soihtuja räiskivää helikopteria.

Sitten itse lentonäytöksiin.

Taivaalla lenteli alkuiltapäivästä harjoitushävittäjiä ja ilmavoimien taitolentotiimikin.Midnight Hawksien tiivistä pyörittelyä on aina ilo katsella. Hawk-kaksikon ja Hornetin ilmataistelu taas oli virkistävä idea, mutta lopputulos oli katsojalle varsim mitäänsanomaton. Aivan kuin Audi R8 kisailisi 70-luvun Toyota Corollan kanssa. Kun koneiden iät ja käyttötarkoituksetkin ovat aivan erit, ei "taistelussa" ole mitään mieltä.

Seuraavalla kerralla Gripenin ja Eurofighterin taistelunäytös, kiitos.


Dassault Rafale -kaksikko ja Eurofighter.

Vihdoin päästiin tositoimiin. Yhdysvaltojen EA-18G Growler piti käsittämätöntä melua, muttei sen meno juuri suomalaisten Hornettien lentelystä poikennut.

Dassault Rafale -kaksikon lento oli päivän ehdoton kohokohta. Kahden todella suorituskykyisen koneen rennolta kaartelulta ja kääntyilyltä vaikuttanut kisailu piristi yksinlentojen lomassa. Koneet pysyivät koko ajan tiiviisti katsojien edessä, välillä ajaen toisiaan takaa ja toisinaan tiiviisti vierekkäin.

Kaunis ja elegantti kone. Eipä tuosta ole epäselvyyttä. Kyllä me tuo Rafale otetaan!

Eurofighter Typhoonin lento pisti miettimään asian saman tien uudelleen. Siinä kun oli oikeata suorituskyvyn esittelyä. Noususta suoraan silmukkaan, lentoa lähellä äänen nopeutta, hidaslentoa, kierteitä, silmukoita ja lopuksi nousu hetkessä suoraan ylöspäin ehkä kymmenen kilometrin tietämille. Lähes vatsanpohjasta otti pelkkä katsominen. Kaunista ja komeaa.

Taitaa se sittenkin tuo Eurofighter olla aika ehdoton valinta.

Sitten ilmaan nousivat jälleen Midnight Hawksit, joiden oli tarkoitus käydä jossain kauempana ja pörähtää paikalle illan loppunäytökseen noin puolen tunnin päästä. Viimeisen Hawkin nousukiihdytys meni kuitenkin yllättävän pitkäksi, mutta pääsi sekin lopulta ilmaan.... mutta ehkä se savutti enemmän kuin muut. Ja aivan kuin se olisi lentänyt tiehensä laskutelineet alhaalla...?

Vähän ajan kuluttua kiitoradalle ilmestyi väkeä noukkimaan sieltä mustia palasia. Sitten paikalle ajoi useita sammutusajoneuvoja, jotka jäivät kuin odottamaan jotain. Katsojien joukossa kuului villejä tarinoita maahan syöksyvästä koneesta, loukkaantuneesta pilotista ja muista sepityksistä.

Muutaman kymmenen minuutin päästä kuulutettiin, että neljänneltä Hawkilta oli hajonnut rengas ja että se joutuisi tekemään hätälaskun. Ensimmäiset kolme tulivat alas, ja tämä neljäs kulutti polttoainetta taivaalla vielä 20 minuutin ajan kaarrellen muutaman kilometrin päässä.

Laskussa oli draaman tuntua, kun tiesi mistä oli kyse. Siinä ei kuitenkaan erottanut juuri mitään erikoista - kone laskeutui pehmeästi ja rullasi vain tavallista pidemmälle. Oikea rengas savutti hieman pitkin matkaa, mutta pilotti onnistui pitämään koneen suorassa loppumetreille asti. Siellä rikkoutunut rengas alkoi puoltaa ja lopulta kone käännähtikin väkisin kymmenisen metriä nurmikon puolelle.


Tarkasta kuvasta erottaa kuinka muhkurainen oikea rengas on (Geoff Spinks)

Näytöksen loppuhuipennus oli kuin olikin dramaattinen, mutta aivan eri tavoin kuin järjestäjillä oli aikomus. Yleisölle tämä oli hyvä esitys siitä kuinka lentotouhuissa varaudutaan vaaratilanteisiin.

Saab Gripenin yksinlento jäi sitten lopulta näkemättä. Olisiko se sitten kuitenkin se oikea valinta? Pitäisi kyllä nähdä vielä käytännössä. Ja entä ne amerikkalaiset koneet sitten... himpura kun tämä päättäminen ei olekaan niin helppoa!

Lauantain lentonäytöksen seitsentuntinen lähetys on nähtävillä monipuolisesti selostettuna Yle Areenassa. Esittelyjen ajankohdat: VL Viima 01.00.00, ilmavoimamuseo 01.53.25, VL Viima 02.09.00, F-18E/F Super Hornet, EA-18G Growler 5.04.30, F-35 Lightning II 5.43.20, Saab JAS 39 Gripen E 5.45.20. Lentoesitysten ajankohdat: Lippuhyppy 0.11.20, Hawk 0.20.15, VL Viima kaksitaso 0.32.15, Fokker D.VII kaksitaso 0.34.05, VL Viima kaksitaso 0.49.10, Saab 91D / Woikosken Saririt / Valmet L-70 Vinka osastot 1.07.10, kooste 1.42.45, kooste 2.15.00, Fouga Magister CM.170 2.24.30, AW 119 Ke Koala 2.47.30, Saab J35 Draken 2.48.45, AW 119 Ke Koala 2.59.25, NH90 3.09.30, DC-3 3.17.25, Pilatus PC-12 NG 3.19.45, Vinka 3.20.50, Hughes MD500 3.23.00, Vinka 3.31.20, DC-3 3.36.35, kooste 3.38.30, Pilatus PC-12 NG 3.41.00, Midnight Hawks 3.50.00, kooste 4.40.00, Hornetin ja Hawkin suorituskykyvertailu 4.52.30, F-18G Growler 5.06.45, Dassault Rafale -kaksikko 5.18.30, Eurofighter Typhoon 5.29.15, Midnight Hawksien nousu 5.44.40, ongelmatiedotus 6.02.00, kolmen ensimmäisen lasku 6.06.20, viimeisen Hawkin lasku 6.22.00.

Kuvat: Jarmo Korteniemi, ellei toisin mainita.

Lentävä maitopurkki ja jälkipolttimien jyrinää - Turku Airshow 2015

Turun lentokentällä järjestettiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Turku Airshow 2015, Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös. Olin paikalla kumpanakin yleisöpäivänä, ja porukkaa tuntui riittävän, mutta joukkoon mahtui mukavasti. Alla muutamia kentältä keräämiäni ruusuja ja risuja.

Tapahtuman anti oli varmasti jokaiselle omanlaisensa. Joku varomaton saattoi saada Fougan ulinasta kuulovaurion, joku toinen taas kenties alkaa nyt isona lentäjäksi. Itse jatkan yhä tiiviimmin yksityislentolupakirjasta haaveilusta... ja se voi nyt ollakin piirun verran lähempänä: Enää nimittäin tarvitsee vääntäytyä opetuspaikalle ainoastaan lentelyn (ja muiden käytännön toimien) ajaksi. Aiemmin lentoteoriakin on pitänyt opettaa naamatusten, vaikka nettiluennot ovat jo pitkään käyneet suorituksista muilla aloilla. Mutta nyt, alkuvuodesta lähtien, karmean väännön jälkeen, viranomainen on ryhtynyt hyväksymään etäsuorittamisen myös lento-opetuksessa. Edistystä, sanon ma!

Ainoa löytämäni esimerkki tavalla tai toisella tieteellisestä lentotoiminnasta Airshowssa oli SC.7 Skyvan. Sen maitopurkkia muistuttava ulkonäkö pettää: Vekotin todella lentää! (Ja vieläpä eri tavoin kuin maitopurkki.) Alunperin lyhyen matkan kuljetuksiin suunniteltua konetta käytetään Aalto-yliopistossa satelliitteihin tulevien laitteistojen testaukseen ja kalibrointiin. Turussa sen kyydissä oli jääpeitteen rosoisuutta mittaava tutkalaitteisto, jonka toivotaan toimivan myös arktisen alueen öljypäästöjen valvonnassa. Talven aikana sitä on testilennätetty mm. Itä- ja Perämerellä. Kerätty aineisto on ikävä kyllä vielä tutkittavana (ja siksi salaista), joten satunnainen ja esimerkkejä toivonut tiedejournalisti jäi nuolemaan näppejään.

Taitolentoesitykset ovat lähes poikkeuksetta lentonäytöten näyttävintä antia. Yleisö sai Turussa nauttia sekä pienten potkurikoneiden että suihkuhävittäjien taidonnäytteistä taivaalla. Pääesiintyjinä olivat taitolentoryhmät Baltic Bees (Latvia) ja Turkish stars (Turkki), vaikka niiden esitykset olivatkin lähes toistensa kopioita. Lähes samaan ylsi myös kotimainen Midnight Hawks, vaikkei heiltä mitään hiuskarvan etäisyydeltä tehtyjä lähiohituksia nähtykään. Alla koostevideo lentojen menevimmistä paloista:

Esitysten innoittamana halusin selvittää, miltä erilaisten konetyyppien lentäminen tuntuu pilotin kannalta. Suuntasin kiusaamaan ilmavoimien lentäjiä, joiden koulutuksessa siirrytään nopeassa tahdissa koneelta toiselle. Harjoituskoneet Vinka ja Hawk ovat konsensuksen mukaan "ihan oikeita lentokoneita". Ne kulkevat laajoin kaartein ja varsin pyöreitä ratoja - jälkimmäinen vain nopeammin suihkumoottorinsa avulla. Niillä myös suunnistetaan lähinnä visuaalisesti tai mittareilla. Hornetissa sen sijaan toimitaan paljolti tutkan avulla. Hornetin meno myös tuntuu "tavallaan vähiten lentämiseltä". Kulku on paljon kulmikkaampaa: Hornet menee minne halutaan, eli sinne mihin moottorit työntävät. Erään Hornetia kuutisen vuotta lentäneen pilotin mukaan se myös yllättäen on kolmesta koneesta se helpoin lennettävä. Tietokone hoitaa paljon käytännön touhuista, joten pilotille jää aikaa käyttää muita laitteita. "Voisi vaikkapa pelata Tetristä."

Tutustuin myös ilmavoimien Casa C-295 -kuljetuskoneeseen, joka on huhujen mukaan suurin ilmavoimien lentokone kautta historian. Mukaan mahtuu pyöreästi 60 laskuvarjojääkäriä varusteineen, tai vaikkapa muutama kuplavolkkari. Melkein junanvaunun pituinen lentovekotin toki on varsin iso. Mekaanikkojen kehuessa konetta taustalla tosin siintää tankkejakin kuljettava C-17, johon varmaan mahtuisivat (purettuna) kaikki kolme maamme Casaa.

Olisi ollut kiinnostavaa perehtyä myös lähitulevaisuudessa (lue: 15 vuoden aikaskaalalla) tehtäviin ilmavoimien konehankintoihin liittyviin kysymyksiin. Pettymykseni olikin suuri, kun Lockheed-Martinin teltta oli alituiseen joko tyhjänä tai suljettuna, eikä Eurofighterinkaan puolelta näkynyt missään yhtään mitään. Saabilta taas paikalla oli ystävällinen ja avoimesti asioista kertova henkilökunta. Kun Jas Gripen vielä teki taivaalla useita näytöslentoja, nostan naapurimaan firmalle hattua. Vaikkei tuollaisia kauppoja millään yleisö-peeärrällä toivottavasti tehdäkään...

Omasta mielestäni hienointa oli kuitenkin kuunnella Fougan ulinaa ja katsella typistettykeulaisen Mig-15:n profiilia. Vain yksi nuoruuteni Rovaniemen taivaalla lennelleistä nostalgisista koneista puuttui. Löytyykö maastamme vielä lentokuntoisia Drakeneita?

BLOG