Ensi viikolla tähtäimessä Maa: kaksi lähihutia yhdellä iskulla

Su, 03/20/2016 - 14:46 By Markus Hotakainen
LINEAR ja PanSTARSS

Kotiplaneettamme on harvinaisen komeettahyökkäyksen kohteena. Maanantaina 21. maaliskuuta komeetta nimeltä 252P/LINEAR pyyhkäisee ohitsemme 5,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä ja tiistaina  P/2016 BA14 vielä lähempää eli 3,5 miljoonan kilometrin päästä.

P/2016 BA14 löytyi vasta pari kuukautta sitten Havaijilla sijaitsevalla PanSTARRS-teleskoopilla, jonka tehtävänä on nimenomaan etsiä tällaisia kosmisia vaeltajia. Alkuun kohdetta luultiin asteroidiksi, mutta sitten sillä havaittiin himmeä pyrstö: se on siis komeetta.

252P/LINEAR on löytynyt jo aiemmin, huhtikuussa 2000, Maan lähettyville tulevia asteroideja metsästävän LINEAR-projektin (Lincoln Near Earth Asteroid Research) tuloksena. 

Komeettojen radat muistuttavat niin läheisesti toisiaan, että P/2016 BA14, joka on kooltaan noin puolet 230-metrisestä 252P/LINEAR-komeetasta, on saattanut jossain vaiheessa irrota isoveljestään.

"Tiedämme komeettojen olevan varsin hauraita kappaleita, kuten vuonna 1993 löytynyt komeetta Shoemaker-Levy 9 osoitti: se hajosi ohittaessaan Jupiterin. Kenties komeetan 252P vieraillessa edellisen kerran Aurinkokunnan sisäosissa tai kulkiessa Jupiterin ohitse järkäle, jonka nyt tunnemme nimellä BA14, irtosi siitä", arvelee Paul Chodas NASAn NEO-keskuksesta (Center of NEO Studies).

Kaksikko valloittaa kertaheitolla lähimpien tunnettujen komeettaohitusten kakkos- ja nelossijat. Toukokuussa 1983 IRAS-Araki-Alcock ohitti Maan 4,7 miljoonan kilometrin päästä ja heinäkuussa 1770 suomalaistähtitieteilijän mukaan nimetty komeetta Lexell käväisi ainoastaan 2,2 miljoonan kilometrin etäisyydellä. 

252P/LINEAR on lähimpänä Maata 21.3. kello 14.14 ja P/2016 BA14 22.3. kello 16.30 Suomen aikaa. Ohitus tapahtuu meikäläisittäin päiväsaikaan eikä komeettoja voi pienestä etäisyydestä huolimatta nähdä muutenkaan paljain silmin eikä ihan pienellä kaukoputkellakaan. Ammattitähtitieteilijöiden laitteilla niitä sen sijaan seurataan tarkoin. 

"P/2016 BA14 ei ole meille uhka. Päinvastoin se tarjoaa erinomaisen tilaisuuden hankkia lisää tietoa komeetoista", Chodas rauhoittelee.

Lähiohituksesta kerrottiin NASAn uutissivuilla

Kuva: NASA/JPL-Caltech