Syksyn taikaa: Satavuotisen kesäajan liian pitkä historia

Kuva: Matty's Flicks / Flickr

Kesäaika otettiin ensi kerran käyttöön tasan sata vuotta sitten. Valoisan ajan "säästö" muodostaa vieläkin maailmanlaajuisen sekasotkun, joka aiheuttaa sekä ongelmia terveydelle että harmaita hiuksia globaalille yhteistyölle.

Tulevana viikonloppuna on jälleen aika siirrellä kellojen viisareita. Mutta miksi? Otetaanpa pieni askel taaksepäin kesäajan satavuotiseen historiaan.

Kesäajan perinne aloitettiin maailmansodan tiimellyksessä.

Vuonna 1916 resurssit oli tarpeen käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Viisareiden vääntö "kohti kesää" nähtiin innovaationa, joka vähentäisi polttoaineen turhaa kulutusta: Valoisan ajan hyödyntäminen pienensi valaisutarvetta ja muutakin energiankäyttöä. Saksan keisarikunta ja Itävalta-Unkari olivat kaikkein ensimmäisiä, mutta liittoutuneet lähtivät pian mukaan kelloleikkiin.

Toisen maailmansodan aikana hiili haluttiin jälleen ruokkimaan sotakonetta ja kesäaika otettiin käyttöön entistä laajemmin. Suomessakin sitä kokeiltiin 1942, mutta vain yhden kesän ajan.

Kummankin maailmansodan jälkeen viisarien vääntelyn into hiipui, mutta kesäaika pysyi elossa. 1970-luvulla tapa alkoi viimein yleistyä, ja 80-luvun lopulla suosio saavutti huippunsa. Kesäaikaa on kokeiltu kaiken kaikkiaan 131 valtiossa. Puolet niistä käyttää sitä yhä.

Alla: Kesäaikaa on suosittu etenkin Euroopassa.

Kesäajan käyttöönottoa ehdotettiin jo ennen vuosisadan vaihdetta. Uusiseelantilainen George Hudson esitti Wellingtonin filosofiselle seuralle 1895 pitämässään puheessa, että kelloa voisi hyvinkin siirtää kaksi tuntia taaksepäin kesäisin. Hän oli huomannut kolmivuorotyössään, kuinka aamun valoisia tunteja kului turhaan hukkaan nukkuessa. Hudsonilla oli myös oma lehmä ojassa: kesäajan myötä innokas hyönteisten keräilijä saisi iltaisin enemmän valoisaa aikaa ötököiden tutkimukseen. Kesäaikaa testattiin Uudessa-Seelannissa käytännössä kuitenkin vasta 1927.

Suomeen kesäaika tuli pysyvästi vuonna 1981. Nykyisin sitä ylläpidetään EU-säännösten kautta.

Käytäntö

Matkustelevan tai kansainvälistä yhteistyötä tekevän on joskus haasteellista pysyä kesäaikakäytäntöjen kanssa ajan tasalla. Muutoksia tulee vuosittain jossain: kun yksi valtio lopettaa, toinen aloittaa ja kolmannessa liikutellaan aloitus- ja lopetuspäiviä. Ainoat vuodet, jolloin mitään kesäaikamuutoksia ei ole tehty, ovat olleet 1953 ja 2013.

EU:n alueella kesäaikaan siirtyminen hoituu yhdellä hujauksella, mutta muilla mailla on aivan omat systeeminsä. Erimerkiksi Pohjois-Amerikassa kesäaika kestää kummastakin päästä viikon tai pari meikäläistä pidempään.

Ainoat kuukaudet, jolloin jossain päin maailmaa ei vaihdeta kesäaikaan tai sieltä pois, ovat kesä-, heinä- ja joulukuu. Tänä vuonna. Ensi vuonna voi olla toisin.

Yllä: Kaikki alueet, jotka käyttävät kesäaikaa vuonna 2016. Aikavyöhykkeltä toiselle hyppäys tapahtuu eri maissa eri päivinä.
* Färsaaret, Irlanti, Iso-Britannia, Portugali, Marokko, Kanariansaaret.
** Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxembourg, Ranska, Saksa, Itävalta, Liechtenstein, Sveitsi, Puola, Tsekin tasavalta, Slovakia, Unkari, Kroatia, Kosovo, Slovenia, Serbia, Montenegro, Bosnia ja Herzegovina, Makedonia, Albania, Italia, Vatikaani, Monaco, San Marino, Andorra, Espanja, Gibraltar, Malta.
*** Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, Romania, Bulgaria, Moldova, Kreikka, Kypros, Israel, Libanon.

Isoissa maissa kaikki osavaltiot ja territoriot eivät yleensä kelloleikkiin edes ryhdy. Esimerkiksi Brasiliassa ainoastaan eteläiset osavaltiot vaihtavat aikaansa. Lähempänä päiväntasaajaa kesäajasta ei ole hyötyä, sillä auringon valomäärä ei juuri vaihtele vuoden mittaan. Kesäaika kannattaa, jos kannattaa, vain korkeammilla leveyspiireillä.

Marokossa kesäaika on käytössä, paitsi liukuvan Ramadan-kuukauden aikana. Ja kun kaikkialla muualla kelloja siirretään sunnuntaina (viikko vain vaihtelee), niin Grönlannissa ja Mongoliassa se tapahtuu lauantaina, Syyriassa ja Jordaniassa taas perjantaina. Ainoastaan Iranissa muutokselle on annettu selkeä päiväys, eikä viikonpäivällä ei ole väliä.

Suomeen vakiintunut käytäntö on periaatteessa yksinkertainen. Kelloa siirretään keväisin ja syksyisin tunti "kohti kesää" maaliskuun ja lokakuun viimeisinä sunnuntaina. Kun normaaliaikaa käyvä kello näyttäisi kahdeksaa, kesäajassa oleva näyttää jo yhdeksää. Käytännössä homma tarkoittaa että hyppäämme kesäksi Moskovan aikavyöhykkeelle.

Venäjällä ja monissa muissa entisen Neuvostoliiton maissa kesätouhusotkusta on luovuttu kokonaan. Toistaiseksi.

Mitä hyötyä?

Valoisan ajan mukana elämisessä ei ole mitään uutta. Kyse on ennemminkin siitä, että nykyihmisillä on vaikeuksia sovittaa elämänsä kulkemaan sekä kellon että auringon mukaan. Valoisan ajan hyötykäytökin täytyy siis aikatauluttaa.

Kesäajan alkuperäinen idea - energiansäästö - on nykyään kyseenalainen. Vain murto-osa energiasta kuluu valaistukseen. Saatava säästö on enimmilläänkin prosentti vuosikulutuksesta, ja senkin on huomattu kumoutuvan lisääntyneellä tarpeella lämmittää tai viilentää asumuksia.

Muitakin ongelmia on. Tietotekniset yhteydet ja logistiikka kärsivät vaihtelevista kellonajoista. Ostoksia tehdään valoisalla selvästi enemmän, mutta iltaisin suositummat viihdepalvelut kärsivät. Ja terveysvaikutuksiakin on. Itse siirtotapahtuma stresaa ja väsyttää, lisää itsemurha- ja sydäntautiriskejä, ja kasvattaa etenkin syksyllä liikenneonnettomuuksien määrää. Auringonvalon myötä lisääntynyt D-vitamiinituotanto on toki hyväksi, mutta mikään ei takaa että valoisa aika vietettäisiin ulkona.

Tutkimuksia löytyy suuntaan jos toiseenkin, mutta varmaa hyötyvaikutusta ei ole löydetty.

Kesäaika on nykyisessä globaalissa maailmassa reliikki, josta voitaisiin hyvin luopua. Se on pomppinut ihmisten kiusana vaihtelevin käytännöin jo 100 vuoden ajan.

Liukuvalla tai vuoden mittaan muuttuvalla työajalla hoidettaisiin sama asia paljon yksinkertaisemmin.

Otsikkokuva: MattysFlicks / Flickr
Kuvaajat: Jarmo Korteniemi

Syksyn taikaa: Humaltuvatko tilhet pihlajanmarjoista?

Kuva: Fyn Kynd Photography / Flickr

Pureudumme urbaaniin syyslegendaan: Toikkaroiko pihlajassa todella kännisiä tilhiä? Tieteen valossa näyttää siltä, että kyse on jostain aivan muusta.

Urbaani legenda kännitilhistä kertoo lintujen syksyisestä käytöksestä. Lintujen sanotaan "humaltuvan" käyneistä pihlajanmarjoista ja käyttäytyvän oudosti. Mielikuvaan kuuluu puista tipahtelevia, ikkunoihin törmäileviä sekä muuten vain hoipertelevia tilhiä.

Mutta pitääkö legenda paikkansa?

Humaltuminen ei ensinnäkään ole mitenkään mahdotonta – linnuille tai muillekaan eläimille. Päihdyttävät aineet vaikuttavat niihin aivan samalla tavoin kuin ihmisiin (vaikkakin lajista ja aineenvaihdunnasta riippuen päihteet voivat toki vaihdella).

Toisekseen, sekä pihlajan- että ruusunmarjoihin todella muodostuu alkoholia. Pahimmillaan (vai parhaimmillaan?) pitoisuus voi nousta yli 0,3 prosenttiin.

Emme kuitenkaan onnistuneet löytämään netistä ainuttakaan todistetta, tutkimusta, tai videota, joka osoittaisi tilhien olevan humalassa. Ainoastaan väitteitä. Puusta putoavia lintuja ei löytynyt, maahan lehahtavia kyllä. (Tokkuraisia tilhiä löytyi, mutta olotilalle on helppo nähdä uskottavampi selitys — tästä lisää jutun lopussa.)

Päihteistä kärsivät etenkin sellaiset eläimet, jotka eivät ole sopeutuneet käsittelemään aineita. Mutta tilhetpä ovat.

Maksa ja alkoholi

Tilhellä voi sanoa olevan supermaksa. Se polttaa alkoholia harvinaisen tehokkaasti: ainetta häviää tunnissa 0,9 grammaa eläimen massakiloa kohden. Ihmisellä sama tahti on vain 0,1 g/kg/h. Jos 75-kiloiselta ihmiseltä kuluu veren alkoholin polttamiseen tasan vuorokausi, tilhi selviää samasta suhteellisesta määrästä alle kolmessa tunnissa.

Syynä on tilhien maksan jättimäinen koko. Massaltaan se on lähes kymmenyksen koko eläimestä. Ihmisen massasta  maksa on vain 2,5 % – huolimatta siitä että se on kaikkein suurin ja raskain yksittäinen sisäelimemme.

Erilaisten marjojen syöntiin erikoistuneille linnuille maksan tehokkuus on elinehto. Marjat kun alkavat ennen pitkää käymään.

Tilhen pienestä koosta johtuen niiden veren alkoholipitoisuus voi kuitenkin nousta korkeaksi nopeasti. Tiettävästi suurin mitattu alkoholipitoisuus lintujen veressä on noin promillen luokkaa. Tilhen maksa nollaa tuollaisenkin määrän selvästi alle tunnissa, ihmiseltä vastaava veisi vähintään kahdeksan tuntia. Alkoholimäärien ei ole tutkimuksissa havaittu vaikuttavan eläinten toimintaan.

Kuva: Tuchodi / Flickr

Entä tilhien sekoilu?

Supermaksastaan huolimatta tilhet kuitenkin voisivat kokea nopeasti ohi menevän humalan. Sitä, vaikuttaako se niiden reaktiokykyyn tai havainnointiin, on kuitenkin tutkittu erittäin vähän. On myös hyvin epävarmaa, hakeutuvatko linnut tietentahtoen humalaan. Pitäviä todisteita kännitilhistä ei ole.

Useimmiten "humalaiset" tilhet hoksataan vasta niiden törmäillessä ikkunoihin. Tuon jälkeen muidenkin tilhien käytöstä seurataan silmä kovana, ja kaikki outo käytös huomioidaan. Ja tässä on koko jutun juju.

Ikkunaan törmäämisestä hengissä selvinneet linnut – oli laji ja ajankohta mikä tahansa – ovat pökertyneitä tai silminnähden sekaisin. Jotkut oksentelevat tai ulostavat holtittomasti. Jos hyvin käy, eläin "selviää" pian ja lehahtaa takaisin lentoon.

Tokkuraisuus ei tällöin ole seurausta humaltumisesta vaan ikkunaan törmäämisestä. Täräyksen aiheuttamasta reaktiosta. Tilhien kohdalla syy ja seuraus menevät helposti sikin sokin.

Tilhet eivät yleensä elä kaupunkiympäristössä. Ne pesivät lähinnä vanhoissa havumetsissä, eivätkä siksi joudu tekemisiin urbaanin maiseman kanssa. Ne eivät osaa varoa taloja tai etenkään ikkunoita. Parvissa liikkuvat ja säikähtäen lentoon lähtevät linnut voivat helposti törmäillä, jopa porukalla.

Tilhien syksyisen ikkunaan ropinan saakin loppumaan nopeasti, jos sijoittaa haukan varjokuvan sinne pihlajien puoleiseen ikkunaan. Sellaisen muodon tilhet ovat oppineet huomaamaan.

Kännitilhet lienevät vain makoisan legendan tuotosta. Se on tirppojen käytöksen yksipuolista havainnointia, sekä havaitun käytöksen selittämistä totutuilla ja inhimillisillä tavoilla. Ja kaikella todennäköisyydellä selitys on väärin, ainakin nykytieteen valossa.

Mikäli jollakulla lukijalla on asiasta lisätietoa, suuntaan tai toiseen, toivomme yhteydenottoa. Etenkin aiheesta tehdyt tutkimukset sekä videot lintujen oudosta käytöksestä olisivat pop!

Lähteet: (1) Tilhi: Suspected road salt poisoning in Bohemian Waxwings⇒, Body fat reserves and liver glycogen of the Waxwing Bombycilla garrulus overwintering in northern Finland⇒, Alcohol accumulation from ingested berries and alcohol metabolism in passerine birds⇒; (2) Amerikantilhi: Strong circumstantial evidence for ethanol toxicosis in Cedar Waxwings⇒, Suspected ethanol toxicosis in two cedar waxwings⇒; (3) Ihminen: Alcohol metabolism⇒, Alkoholilaskuri⇒, Blood alcohol content⇒; (4) muut, yleiset: Drinking and Flying: Does Alcohol Consumption Affect the Flight and Echolocation Performance of Phyllostomid Bats?⇒. Lisäksi aiheesta on keskusteltu useiden biologien ja lintuharrastajien kanssa.

Otsikkokuva: Fyn Kynd Photography / Flickr, editointi: Jarmo Korteniemi
Parvikuva: Tuchodi / Flickr