Kuinka tunnistaa kyy - ilman sahalaitakuviota?

Kuva: Jan Sokoly / Mircea Nita / Kjelti Fjellheim / Flickr

Suomessa esiintyy kolmea käärmelajia, jotka on syytä erottaa toisistaan. Tunnistus on aina varsin helppoa, vaikka väritys olisikin muu kuin kirjoista tuttu. Jutussa neuvotaan kuinka homma käy.

Suomen luonnossa luikertelee kolmenlaisia käärmeitä. Jokaisella on oma saalistustapansa.

Hyvin harvinainen kangaskäärme (ent. kanervakäärme, Coronella austriaca) tappaa saaliinsa kuristamalla ja popsii sen vasta tukehtuneena. Kyykäärme (Vipera berus) taas antaa myrkkynsä tehdä likaisen työn ja syö ateriansa kuolleena tai vähintään lamautuneena. Kyy on maamme ainoa todella myrkyllinen eläin ja maailman pohjoisimmas levinnyt käärmelaji. Rantakäärme (ent. tarhakäärme, Natrix natrix) on kangaskäärmeen lailla myrkytön. Se nielee ruokansa yleensä saman tien kiinni saatuaan – elävänä ja sätkivänä.

Lisäksi joku saattaa joskus epähuomiossa luulla jalatonta vaskitsa-liskoammekin (Anguis fragilis) käärmeeksi. Sen vanha nimitys "vaskikäärme" viittaa samankaltaisuuteen käärmeiden kanssa. Englanninkielinen nimi slow worm eli "hidas mato" tosin on paljon kuvaavampi, otuksen liikkumisnopeuden ja kaivautuvan käytöksen vuoksi.

Lähes jokainen oppii tunnistamaan kyyn sahalaitakuvion viimeistään koulussa. Mutta mitä jos sellaista ei näy?

Kuinka kokonaan mustan kyyn voi erottaa täysmustasta rantakäärmeestä? Tai mitä jos otus luikertelee piiloon niin vikkelään että siitä ehtii erottaa vain hännänpään? Tai jos kiven kolosta näkyvät ainoastaan kuononpää ja ihmistä tarkkailevat silmät?

Väritystäkin varmempia ja yllättävän helppoja tunnistuskikkoja löytyy muutamia, mutta niitä harva tuntee. Täytyy vain malttaa katsoa eläintä rauhassa tai osata katsoa pikaisesti näpsäistyä valokuvaa jälkikäteen. Tieto vähentää tuskaa: kyykäärmettäkään ei kannata pelätä, sillä ne eivät ikinä hyökkää turhan päiten.

Päätimme tehdä infografiikan, joka helpottaa lajien erottelua toisistaan:

(Klikkaa halutessasi kuvaa nähdäksesi sen suurempana.)

Outo perhonen saatiin paikalleen evoluutiopuuhun

Outo perhonen päätyi valopyydykseen 22 vuotta sitten Portugalissa. Kansainvälinen tutkijaryhmä on lopulta onnistunut sijoittamaan sen paikoilleen evoluutiopuuhun ja tunnistanut sen lähimmät sukulaiset. Parisenttinen perhonen kuuluu mittariperhosten heimoon ja sai pienen kokonsa vuoksi tieteellisen nimen Ekboarmia miniaria.

Erikoisen näköinen siivekäs aiheutti tutkijoille päänsärkyä.

Pieni perhonen ei muistuttanut mitään eurooppalaista perhosta, joten sen lähimpiä sukulaisia ei pystytty tunnistamaan. Lajinmääritystä taas hankaloitti se, että lajista tunnettiin pitkään vain yksi koiras.

Yli kymmenen vuotta jatkuneiden kenttätöiden jälkeen Lissabonin eteläpuolelta lopulta löydettiin kolme naarasta, nekin valopyydyksistä, joiden epäiltiin olevan kyseisen lajin naaraita.

"Löydetyt naaraat olivat kuitenkin selvästi pienempiä ja niiden siipien kuviot ja väritys olivat erilaisia kuin aiemmin löydetyn koiraan", kertoo tutkija Pasi Sihvonen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

"Sukupuolien yhdistäminen toisiinsa pelkkien ulkoisten tuntomerkkien pohjalta ei ollut mahdollista."

DNA-viivakoodi auttoi mysteerin ratkaisussa

Vuonna 2015 kahdelle yksilölle, yhdelle koiraalle ja yhdelle naaraalle, tehtiin DNA-viivakoodi eli tälle aiemmin tuntemattomalle perhoslajille tehtiin yksilöllinen geneettinen henkilötunnus, joka perustuu lajin perimään.

Henkilötunnusta verrattiin valtavaan lajien henkilötunnusten arkistoon – Barcode of Life Data Systems -tietokantaan. Näin pystyttiin osoittamaan, että koiras ja naaras kuuluvat samaan, aiemmin tuntemattomaan lajiin.

Jatkotutkimukset keskittyivät rakenteellisiin tuntomerkkeihin. Erojen ja yhtäläisyyksien perusteella tutkijaryhmä pystyi luotettavasti sijoittamaan lajin mittariperhosten heimoon – siihen samaan, johon ”mittarimadotkin” kuuluvat.

Uusi laji sijoitettiin Ekboarmia-sukuun, jonka kaikki lajit elävät Välimeren alueella. Muut suvun lajit ovat isompia ja erinäköisiä, joten mysteerilajin sukulaisuutta ei pysty päättelemään vain siipikuvioita tarkastelemalla.

"Suurperhosen löytäminen Euroopasta on nykypäivänä harvinainen tapaus, sillä maanosamme on tarkasti tutkittu ja lajisto tunnetaan hyvin. Yli kaksikymmentä vuotta jatkuneiden etsintöjen jälkeen nyt kuvattua Ekboarmia miniaria -perhosta on löydetty yhteensä vain 11 yksilöä."

Tutkija toivoo lisälöytöjä

Sihvonen toivoo julkaisun johtavan uusiin löytöihin, sillä lajista ei tiedetä käytännössä mitään. Paitsi, että sen toukat syövät mahdollisesti suvun muiden lajien tapaan katajan neulasia. Vaikka kaikki uuden lajin yksilöt on löydetty hyvin pieneltä alueelta Lissabonin eteläpuolelta, oletettu ravintokasvi tuskin on lajin levinneisyyttä rajoittava tekijä.

Lajista tiedetään niin vähän, ettei toistaiseksi ole mitään toivoa arvioida sen kannan kokoa esimerkiksi suojelunäkökulmasta. Useimmat yksilöt on löydetty hiekkapohjaisesta mäntymetsästä Atlantin rannalta, joka saattaa olla lajin elinympäristö.

Kukaan ei ole vielä nähnyt uuden lajin toukkaa, tai ylipäätään itse perhosta lennossa, joten selvitettävää riittää ja voi viedä toiset 20 vuotta ennen kuin edes lajin perusbiologia tunnetaan. Joskus tutkimus vaatii paljon työtä ja kärsivällisyyttä.

Teksti on Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote.

Tällainen on Neopalpa donaldtrumpi, kultakutrinen koiperhonen

Ei ole mitenkään harvinaista, että eläimiä ja kasveja nimetään julkisuuden henkilöiden mukaan. Toisinaan kyse ei kuitankaan ole suoranaisesti suosionosoituksesta.

Tässä tapauksessa on vaikea sanoa onko Kalifornian yliopiston tutkijan Vazrick Nazarin nimeämistemppu itse asiassa vain julkisuustemppu, mutta joka tapauksessa tämä koiperhonen näyttää enemmän kuin vähän Yhdysvaltain tulevalta presidentiltä ja tuo tutkijalle, presidentille ja entomologialle kuuluisuutta.

Sekä koilla (otsikkokuvassa vasemmalla) kuin tulevalla presidentillä (oikealla) on komea, kultakutrinen otsakoriste, joka Trumpilla on (todennäköisesti) hiuksia, kun taas koiperhosella kyse on otsan kellertävistä suomuista.

Nimeämisestä kerrottiin tuoreimmassa Zookeys -julkaisussa, missä on Nazarin artikkeli Review of Neopalpa Povolný, 1998 with description of a new species from California and Baja California, Mexico (Lepidoptera, Gelechiidae).

Siinä kerrotaan, että kyseessä on tsekkientomologi Dalibor Povolnýn vuonna 1998 kuvaama Neopalpa -sukuun kuuluva koi, joita hän löysi kaksi kappaetta Santa Catalinan saarelta.

Näiden urospuolisten yksilöiden lisäksi kolmas, nyt naaras, löydettiin vuonna 2011, ja se todettiin DNA-testillä samaksi lajiksi, mutta ne eivät täsmänneet ulkoisesti muiden tunnettujen Gnorimoscheminien kanssa. Muun muassa niiden sukuelimet olivat erilaisia.

Niinpä kyseessä oli uusi laji, ja sille piti löytää oma nimi. Ja Neopalpa donaldtrumpi on kieltämättä aika osuva – ja ajankohtainen.