Päivän kuva 31.8.2013: Myrskyävä Laptevinmeri

La, 08/31/2013 - 10:13 By Jari Mäkinen

Ranskalainen tutkimusvene Tara on parhaillaan Pohjoisella jäämerellä ja päivän kuva on eiliseltä, jolloin Siperian pohjoispuolella olevalla Laptevinmerellä myrskysi oikein kunnolla. Taran aikomuksena on kulkea Koillisväylän läpi ilman jäänmurtajan avustusta, mikä näyttääkin onnistuvan: pohjoiset merialueet ovat ennätyksellisen vähäjäisiä ja jopa pienellä (tosin metallisella) veneellä pääsee kulkemaan näitä aikaisemmin kesälläkin läpitunkemattomia meriä.

Matkanteko on kuitenkin haastavaa, sillä viime päivien rajun myrskyn lisäksi meressä on toki jäätä. Ajoittain noin 60% pinta-alasta on jäätä, joten venettä pitää sommata koko ajan suurimpia jääkappaleita väistellen – mikä on haastavaa ja vaikeaa voimakkaassa tuulessa. Veneen kapteeni Loïc Vallette valvoi viime viikolla kaksi päivää, kun merenkäynti oli kovinta ja jäätä oli eniten.

Tara ei ole yksin: myös 14-metrinen puolalaislaiva on menossa samaan suuntaan.

Ranskan television sivuilla on videota www.france3.fr/evenements/expedition-tara-arctique-thalassa Taralta ja Tiedetuubin juttu Taran matkaanlähdöstä on täällä.

Päivän kuva 28.5.2013: Peltipurjeveneellä pohjoiseen

Ti, 05/28/2013 - 11:27 By Jari Mäkinen

Ranskalainen Tara Expedition on omalaatuinen tutkimusmatka Jäämerelle. 36-metrinen, metallinen, varta vasten vaikeita jääolosuhteita varten tehty alus lähti 19. toukokuuta kolmannelle matkalleen kohti pohjoista.

Ensimmäisen kerran Tara seilasi arktisia meriä vuonna 2006; se lähti neitsytmatkalleen elokuussa 2006 ja vietti tutkijaryhmä mukanaan kaksi vuotta Jäämeren jäämassojen mukana ajautuen tällä Tara Arctic -purjehduksellaan, kunnes palasi takaisin Ranskaan helmikuussa 2008.

Matka oli osa kansainvälistä polaarivuotta ja sen tutkimusohjelmaa, sekä kuului myös DAMOCLES (Developing Arctic Modelling and Observing Capabilities for Long-term Environmental Studies) -tutkimukseen.

Matka oli samankaltainen kuin norjalaistutkijoiden Fridtjof Nansenin, Otto Sverdrupin, Oscar Wistingingin ja Roald Amundsenin 1800-luvun lopussa mm. Fram-aluksella tekemät matkat pohjoiseen; jään mukana liikkuminen on hyvä tapa tehdä pitkäkestoisia tutkimuksia ja selvittää miten jää liikkuu pohjoisella merellä. Lisäksi se on käytännössä ainoa tapa liikkua vaikeissa jääolosuhteissa, missä nykyisilläkin jäänmurtajilla olisi vaikeuksia tehdä matkaa omin moottorein.

Taran toinen matka, Tara Oceans, alkoi vuonna 2009 ja päättyi viime vuonna. Nyt pohjoisessa ajelehtimisen sijaan se teki maailmanympärimatkan hiilidioksidimittauksia tehden ja merian mikro-organismeista näytteitä keräten.

Tämän nyt alkaneen matkan tarkoituksena on purjehtia pohjoisen jäämeren ympäri kesäkauden aikana jääolosuhteita tutkien. Suunnitelman mukaan Tara kulkee kuuden kuukauden aikana 25 000 km pohjoisnapaa ympöröivää jääpeitettä seuraten ja välillä maihin poiketen. Nyt pelkän tutkimisen lisäksi Taran matkalla halutaan kiinnittää huomiuota ilmastonmuutokseen ja siihen, millä nopeudella pohjoisen jäätilanne on muuttumassa.

Aluksen ylläpito maksaa noin kolme miljardia euroa vuodessa ja summa saadaan kokonaan lahjoituksista ja yksityisistä varoista. Voit tukea Taraa helpoiten ostamalla tuotteita sen nettisivujen verkkokaupasta.