Maailman uusin hiukkaskiihdytin hyrähti käyntiin
Japanilainen SuperKEKB -hiukkaskiihdytin käynnistettiin eilen Tsukubassa, Tokion luona. Tähän elektroni-positronikiihdyttimeen tehtiin suuria muutoksia ja parannuksia viiden vuoden ajan, ja nyt ne liittyy maailman hiukkaskiihdyttimien eliittiin.
Julkaistu: 03.03.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Minuutin selitys: Mitä ovat mikrobit?
Julkaistu: 28.02.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Viittaa kintaalla ja olet tehokkaampi
Nykyisin varmaan hyvin moni tuntee suurimman osan työpäivästä tuhraantuvan joutaviin asioihin. Uuden tutkimuksen mukaan niistä kannattaa yksinkertaisesti olla piittaamatta.
Julkaistu: 26.02.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Ebolasta parantunut brittisairaanhoitaja on sairastunut uudelleen
Ebolan taittumista on ennätetty juhlimaan jo monta kertaa, mutta tauti kuplii silti vielä pinnan alla. Tuorein hälyttävä tieto tulee Brittein saarilta: ebolasta jo parantuneeksi julistettu Pauline Cafferkey on passitettu jo toisen kerran parantumisensa jälleen sairaalaan eristykseen.
Julkaistu: 25.02.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Tasavirtaa aivoihin! – sähkösokkihoitoja ei ole unohdettu
Kaikkien mielenterveyteen liittyvien tarinoiden ja uskomusten lempiaihe on sähköhoito. Vanhat sähkösokkikoneet olivat varsinaisia mentaalisia helvetinkoneita, mutta vaikka laitteet ovat nyt parempia, on kyseessä periaatteessa sama asia. Ja siis kyllä: sähköhoitoja annetaan edelleen, itse asiassa koko ajan enemmän ja enemmän!
Julkaistu: 25.02.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Kuopion kupeessa räjähti kahdesti - Suvasveden kraatterit syntyivät eri aikaan
Kuopion kupeessa olevan järven pohjalta löytyy kaksi törmäyskraatteria. Pitkään uskottiin, että ne ovat kaksoisasteroidin aiheuttamia. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet luulon perättömäksi – törmäysten välillä ehti vierähtää noin 600 miljoonaa vuotta!
Julkaistu: 24.02.2016 / Kirjoittanut Jarmo Korteniemi
Epidemia saapuu raiteelle kolme
Ennen muinoin maapallon kiertämiseen kului vuosi. Nyt se onnistuu vuorokaudessa. Siinä ajassa paitsi ihmiset ja tavarat, niin myös tarttuvat taudit ennättävät matkustaa vaikka toiselle puolelle maailmaa. Jos – tai kun – uusi tappava tartuntatauti lähtee leviämään, saattaa se riistäytyä globaaliksi pandemiaksi hyvinkin nopeasti.
Julkaistu: 23.02.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Uusi zikauutinen: geenimuunnellut hyttyset avuksi virusta vastaan?
Taas on jutussa monta intohimoja herättävää asiaa: zika, sairaudet, hyttyset ja vielä geenimuokkaus. Maailman terveysjärjestö WHO on joka tapauksessa pohtimassa geenitekniikalla muokattujen hyttysten valjastamista taisteluun zikaviruksen leviämistä vastaan.
Julkaistu: 18.02.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Laguna-hanke: Miksi Suomi menetti ison kansainvälisen tutkimuskeskuksen?
Suomeen suunnitteilla ollut suuri kansainvälinen neutriinotutkimuskeskus Laguna on peruuntumassa kaavaillussa muodossaan. Nyt vastaavanlaista koeasemaa ollaan suunnittelemassa Yhdysvaltoihin. Aivan neuvottomiksi eivät hanketta ajaneet suomalaistutkijat ole jääneet: Pyhäsalmen kaivokseen kaavaillaan pienemmän mittakaavan tutkimustoimintaa.
Julkaistu: 17.02.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Uusi paljastus zikaviruksesta: onko syynä epämuodostumiin hyttysmyrkky?
Uutisissa kerrotaan parhaillaan huolestuttavia uutisia zikaviruksen leviämisestä ja sen aiheuttamista vauvojen epänormaalin pienistä päistä ja aivoista. Nyt kuitenkin erääksi mahdollisuudeksi epämuodostumiin on tarjolla hyttysmyrkky, joka oli tarkoitettu muun muassa zikaa tartuttavien hyönteisten tappamiseen.
Julkaistu: 16.02.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Uudenlainen jää on huippuharvaa
Keskellä talvea tuntuu vähän pöljältä kehitellä uusia jään muotoja, kun vanhoistakin on ihan riittävästi riesaa.
Julkaistu: 16.02.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Anssi ampuu nanohiukkasilla
Ilmassa leijuvat, alle 100 nanometrin kokoiset pikkuhiukkaset ovat kuuma tutkimusalue, koska ne voivat pienen kokonsa vuoksi päätyä esimerkiksi suoraan hengitysilmasta ihmisen verenkiertoon. Diplomi-insinööri Anssi Arffman tutki väitöskirjassaan näiden aerosolihiukkasten koon mittauksessa käytettäviä alipaineimpaktoreita.
Julkaistu: 15.02.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Finnarp 2015 -retkikunta on palannut Suomeen Etelämantereelta
Pitkä etelänmatka on takana: marraskuun lopussa matkaan lähtenyt Finnarp 2015 -retkikunta palasi Suomeen viikonloppuna. Aboa-tutkimusasema on nyt entistä ehomassa kunnossa, ja vaikka tämänvuotinen matka keskittyi remontointiin ja rakentamiseen, ehtivät nykyajan tutkimusmatkaajat tekemään myös tiedettä
Julkaistu: 15.02.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Valoisan ja pimeän vaihtelu luo mielikuvan liikkeestä
Darth Vader oli oikeassa: pimeä puoli on vetovoimaisempi. Ruhrin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että muutokset valoisan ja pimeän alueen rajoilla saavat aivoissa aikaan aktiivisuusaaltoja, jotka todennäköisesti liittyvät liikkeen havaitsemiseen.
Julkaistu: 14.02.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Tiede selitti viimein flunssan (ainakin melkein)
Influenssa- ja flunssaepidemioiden esiintyminen kylminä vuodenaikoina on arkijärjellä selvä, mutta tieteellisesti moniselitteinen asia. Matalan lämpötilan ohella keskeiseksi tekijäksi on havaittu matala absoluuttinen ilmankosteus. Taustalla on toisaalta infektioalttiuden kasvu, toisaalta mikrobeille suotuisat olosuhteet.
Julkaistu: 13.02.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Gravitaatioaallot: Hawkingilla oli oma lehmä ojassa - melkein
Eilinen julkistettu uutinen gravitaatioaaltojen havaitsemisesta sai sekä median että tiedemaailman sekaisin. Eikä syyttä, sillä löytö oli hieno huipennus yli sata vuotta kestäneelle etsinnälle. Tai ei etsintä niin kauan ole kestänyt, mutta Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria ennusti aaltojen olemassaolon vuonna 1915.
Julkaistu: 12.02.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
”Hyvät naiset ja herrat! Olemme havainneet gravitaatioaaltoja.”
Näin aloitti LIGO-laboratorion johtaja David Reitze tämänpäiväisen tiedotustilaisuuden. Jännitystä ei siis pidetty yllä yhtään pidempään kuin oli tarvis: vuosikymmenten metsästys oli vihdoin tuottanut suuren saaliin.
Julkaistu: 11.02.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Viralliset seksitilastot 2015: käyrä vain laskee, paitsi keski-ikäisillä miehillä
Väestöliiton julkaisemat FINSEX-tutkimuksen tulokset kertovat suomalaisten yhdyntämäärien olevan laskussa. Yleisen käsityksen mukaan elämämme olisi koko ajan seksualisoitumassa, mutta suoritustasolla tämä ei näy. Tulokset eivät ole myöskään lupaavia syntyvyyden kannalta.
Julkaistu: 10.02.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Mikä on maailman paras kieli?
Ihmiset lukevat äidinkieltään yhtä tehokkaasti, oli se sitten suomi, kiina tai englanti. Tuore tutkimus tukee kielitieteilijäjoukon esittämää ajatusta, että kaikkien kielien perustana olisi yleismaailmallisia periaatteita. Pitävää näyttöä asialle ei aiemmin ole saatu.
Julkaistu: 09.02.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Maan kuumasta vaipasta löytyi merkkejä elämästä
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt 47 vuorokautta kestäneen tutkimusmatkan aikana Keski-Atlantin selänteeltä kivinäytteitä, joissa on merkkejä elämästä ja hiilen kiertokulusta. Löydössä ei olisi muuten mitään erikoista, mutta se tehtiin Maan kuoren alla olevan kuuman vaipan yläosista.
Julkaistu: 02.02.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Om nom nom – elimistö auttaa popsimaan syöpäsolut rokotteen ohjaamana
Syöpäsolun osilla kuorrutettu virus kannustaa elimistön oman immuunipuolustuksen hyökkäämään kasvainten kimppuun. Temppuna on ikään kuin ohjelmoida puolustus etsimään ja tuhoamaan vieraita aineita.
Julkaistu: 29.01.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Iso urakka: etsi ja irrota 9000 sähköjohtoa
Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä on edessä harvinaislaatuinen urakka, kun insinöörit joutuvat kamppailemaan suuren johtomäärän kanssa päivittäessään LHC-hiukkaskiihdyttintä vieläkin paremmaksi.
Julkaistu: 27.01.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Vedessä lilluvat kultananopartikkelit paljastuvat
Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksen ja Coloradon osavaltion yliopiston tutkijat ovat yhdessä selvittäneet noin yhden nanometrin kokoisen kultapartikkelin pintaa suojaavan ligandimolekyylikerroksen rakenteen ja dynamiikan vedessä. Tällä on merkittävä merkitys nanomateriaalien biologisten sovellusten kehittämisessä.
Julkaistu: 26.01.2016 / Kirjoittanut Toimitus
Donald Kerst ja ”Superröntgenkone”
Päivän kuva on 76 vuoden takaa. Professori Donald Kerst rakensi vuonna 1940 ensimmäisen magneettiseen induktioon perustuvan hiukkaskiihdyttimen Illinois’n yliopistossa.
Julkaistu: 21.01.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Antarktiksella aaltoilee - mutta mikä?
Vedestä, jäästä tai maasta ei ole kyse, vaan ilmasta. 3–10 tunnin välein Etelämantereen yli pyyhkäisee aiemmin tuntemattomia ilmakehän aaltoja.
Julkaistu: 20.01.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Maailman ensimmäiset solmut kvanttiaineessa
Jyväskylän yliopiston kvanttilaskennan professori Mikko Möttönen on yhdessä Aalto-yliopiston ja yhdysvaltalaisen Amherst Collegen tutkijoiden kanssa saanut aikaan maailman ensimmäiset solmut kvanttiaineessa. Löytö avaa uuden pelikentän kvanttimekaanisten solmujen tutkimukselle ja hyödyntämiselle.
Julkaistu: 19.01.2016 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Uusi vuosi toi mukanaan neljä uutta alkuainetta
Vuoden vaihde toi mukanaan neljä uutta alkuainetta, kun aiemmin löydetyt alkuaineet 113, 115, 117 ja 118 hyväksyttiin 30. joulukuuta virallisesti mukaan alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään.
Julkaistu: 04.01.2016 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Jyväskylä mukana maailmanennätyksessä: tämä on 4398 miljardin vokselin kuva
Julkaistu: 21.12.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Grafeeninauha, joka luulee olevansa metallia
Julkaistu: 21.12.2015 / Kirjoittanut Toimitus
Visuaalinen tarkkaavaisuus kuurouttaa - hetkeksi
Julkaistu: 16.12.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Juoksijan akillesjänne muuttuu paksummaksi, mutta aivot kutistuvat
Julkaistu: 14.12.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Mitä kuvassa näkyy? Matematiikka kertoo ja sinä nautit tuloksista.
Julkaistu: 11.12.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Fuusiovoiman valjastaminen on askeleen lähempänä
Julkaistu: 10.12.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Hyvästit hammaslääkärin poralle! (ainakin useassa tapauksessa)
Julkaistu: 08.12.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Geoinformatiikka kertoo kuinka monta SOTE-alueita pitäisi olla – mutta kukaan ei kuuntele
Julkaistu: 07.12.2015 / Kirjoittanut Toimitus
Tämä on Suomen tieteen koko kuva
Teknologian tutkimuskeskus VTT on analysoinut Suomen tutkimusjärjestelmän muutoksia 1995 - 2011 ja julkaisi tänään kiinnostavan kartan Suomen tieteestä. Kyseessä on ensimmäinen koskaan tehty ns. ohjaamattomaan oppimiseen perustuva suomalaisesta tutkimusmaailmasta.
Julkaistu: 02.12.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
LHC-hiukkaskiihdytin teki historian voimakkaimmat törmäykset
Julkaistu: 29.11.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Yleinen suhteellisuusteoria hyvin lyhyesti ja yksinkertaisesti
Tänään vietetään yleisen suhteellisuusteorian 100-vuotispäivää: Albert Einstein julkaisi sen tasan vuosisata sitten ja sen myötä hänestä tuli viimeistään tieteen superjulkkis – tosin jo sitä ennen hän oli kuuluisa mm. suppean suhteellisuusteoriansa ja valosähköisen ilmiön selittämisen ansiosta. Nobelinsa hän sai juuri jälkimmäisestä vuonna 1921 – suhteellisuusteorioista ei nobelia herunut, mikä on hieman omituista.
Julkaistu: 25.11.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Julkaistu: 24.11.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Suomen Etelämanner-retkikunta on koottu remonttireiskoista
Julkaistu: 19.11.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme
Julkaistu: 19.11.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Optisia ohutkalvoja lähes räätälintyönä rakennuspalikoiden avulla
Julkaistu: 17.11.2015 / Kirjoittanut Toimitus
Ihmisen genomin kielioppi on monimutkainen
Julkaistu: 11.11.2015 / Kirjoittanut Toimitus
Kuinka vanha keksintö on luuranko?
Julkaistu: 07.11.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Jännittävä huomio: kalatkin kaipaavat virikkeitä
Julkaistu: 06.11.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Hyönteiset tulossa osaksi ruokaketjua
Julkaistu: 05.11.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Mitä oli Tyrannosaurus rexin ruokalistalla? Esimerkiksi lajitovereita
Julkaistu: 02.11.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Kivikautista ruttoa löytynyt Virosta
Julkaistu: 01.11.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen
Ufot joutuvat - tai pääsevät - tieteelliseen syyniin
Julkaistu: 01.11.2015 / Kirjoittanut Markus Hotakainen
Kiina suunnittelee maailman suurinta hiukkaskiihdytintä
Julkaistu: 30.10.2015 / Kirjoittanut Jari Mäkinen