Hyppää pääsisältöön

Päävalikko

  • Etusivu
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Aihealueet
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta

- Etusivu - Uusimmat listana - Katsele ja kuuntele - Aihealueet - Jutturuletti -

  • Norsuja Sri Lankassa. Kuva: Leonora Enking   

    Norsut ovat persoonia aivan kuten ihmiset

    Harva tulee ajatelleeksi, että myös norsuilla on persoonallisuus, mutta niin vain on – aivan kuten ihmisillä. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan Aasian norsujen persoonallisuusluokat olivat tarkkaavaisuus, sosiaalisuus ja aggressiivisuus.

  •   

    Taas uusi, hullulta tuntuva suunnitelma SpaceX:ltä: raketti talteen suurella verkolla

    SpaceX -yhtiö laukaisi tänään uuden Falcon 9 -kantoraketin avaruuteen. Tällä kertaa lennolla koetettiin uutta systeemiä, jonka tarkoituksena oli napata raketin nokkakartio talteen ja käyttää se mahdollisesti uudelleen. Se melkein onnistui.

  •   

    Magneettikenttä paljastaa – musta aukko vispaa Linnunradan keskuksen kaasua ja pölyä

    Kanarian saarilla voi tehdä muutakin kuin loikoilla ja ottaa aurinkoa. Siellä onnistuu esimerkiksi Linnunradan keskusalueiden tutkimus ennätyksellisen tarkasti.

  •   

    Mars Reconnaissance Orbiter kuvasi pölyyn peittyneen Phoenix-laskeutujan

    Phoenix-luotain laskeutui Marsin pohjoisille napaseuduille toukokuussa 2008. Pari kuukautta myöhemmin Mars Reconnaissance Orbiter otti HiRISE-kamerallaan (High Resolution Imaging Science Experiment) kuvan laskeutumispaikasta.

  • Kuva: Islannin ilmatieteen laitos / Jarmo Korteniemi   

    Islannissa harvinaisen suuri maanjäristysten parvi

    Islannin pohjoisrannikolla on jo viikon ajan tärissyt tuntuvasti. Maanjäristyksiä sattuu jopa tuhansia päivässä. Säätila haittaa tilanteen seuraamista.

  • Kuva: Antti Saxlund   

    Upeita valoilmiöitä Levillä – taivaalle kannattaa katsoa!

    Lukijamme Antti Saxlund lähetti tänään illalla upeita kuvia, jotka hän otti Levillä hiihdellessään. Niissä ei näy mitään ihmeellistä – paitsi että upeat halot ovat mahtavia näkyjä!

  •   

    Ennätykset uusiksi – kaikkeuden kaukaisin supernova

    Tähtitieteilijät pystyvät tähyämään yhä kauemmas sekä ajassa että avaruudessa. Nyt on nähty tähden kuolema yli kymmenen miljardia vuotta sitten. Tai oikeastaan se nähtiin jo syksyllä 2016, mutta havainto saatiin varmistettua viime vuoden lopulla.

  • ESA BIC -kuvitusta   

    Haluatko Avaruuskiihdyttämöön? Hakemuksia otetaan nyt vastaan

    Euroopan avaruusjärjestö ESA on avannut moniin jäsenmaihin viime aikoina avaruuskiihdyttämöitä, joiden tehtävänä on siirtää avaruustekniikkaa ja sen sovelluksia arkiseen käyttöön sekä auttaa avaruusalan startup-yrityksiä alkuun. Nyt Suomen kiihdyttämö on avoinna ja hakee ensimmäisiä yrityksiä mukaan.

  • Neptunus Hubblen kuvaamana eri aikoina. Kuva: NASA, ESA ja M.H. Wong and A.I. Hsu, UC Berkeley   

    Neptunuksen suuri pilkku on katoamassa

    Kaikki muistavat Jupiterin suuren punaisen pilkun, mutta myös Neptunuksella on pinnallaan valtava pyörremyrsky – tai oli, sillä tämä pilkku on nyt lähes kadonnut. .

  •   

    Kannattaako toimistotöitä tehdä seisaaltaan? – Tutkijoiden mukaan ei

    Istumatyötä tekeville on suositeltu seisomapöytiä, jotta terveys säilyy. Tietokoneen naputtelu seisaaltaan parantaa ryhtiä, vähentää stressiä ja kohentaa mielialaa.

  • Matti Jalasvuori ja Ville Kivimäki. Kuvat: Suomen Akatemia   

    Akatemiapalkinnot Matti Jalasvuorelle ja Ville Kivimäelle

    Viime vuoden akatemiapalkinnot jaettiin tällä kertaa normaalia myöhemmin, vuoden 2018 puolella. Viime torstaina pidetyssä tilaisuudessa akatemiatutkija Matti Jalasvuori Jyväskylän yliopistosta ja tutkijatohtori Ville Kivimäki Tampereen yliopistosta pokkasivat paitsi palkintoina olevat suupuhalletut, lasiset taideteokset, niin myös saivat ansaittua kunniaa.

  •   

    Suurelta sokerisalaliittoteorialta putosi pohja

    Länsimaissa ylipaino on saanut epidemian mittasuhteet ja syitä siihen on etsitty niin silavasta kuin sokeristakin.

  •   

    Ehtymätön luonnonvara – eestaas sahaavasta lämpötilasta saadaan sähköä

    Maanantaina yhtä, tiistaina toista, keskiviikkona kolmatta. Suojasäätä ja paukkupakkasia, milloin mitäkin. Ja öisin tietysti kylmempää kuin päivällä.

  •   

    Kuka on haravoinut Marsin maankamaraa?

    NASAn Mars-kulkija Opportunity on nähnyt punaisen planeetan pinnalla jo 5 000 auringonnousua. Tammikuussa 2004 määränpäähänsä saapuneen robotin oli määrä toimia 90 Marsin vuorokauden ajan, joten "takuuaika" on ylitetty roimasti.

  • Kuvitusta aivoista ja tunteista   

    Kyllä, tunteet näkyvät aivoissamme

    Kaikki tietävät, että tunteita on helppo nähdä jopa silmämääräisesti esimerkiksi kasvonilmeiden, kehon tuntemusten ja yksilöllisisten kokemusten perusteella. Toistaiseksi kuitenkaan ei tiedetä, onko eri tunteilla myös niin erilainen aivoperusta, että tunteita voitaisiin erotella toisistaan pelkän aivojen toiminnan perusteella.

  • Näkymä museoon   

    Video: Miten tiede auttoi tekemään Charlie Chaplinista elokuvan ensimmäisen supertähden?

    Chaplinin tuntevat kaikki, mutta miksi? Koska hän oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja osasi hyödyntää hyvin aikansa uuden, ihmeellisen mediamuodon olemusta yhdistäen sen suosittuun vaudevilleen.

  •   

    Vesi voi esiintyä nestemäisessä olomuodossa vielä sadassa pakkasasteessa

    Etenkin täällä "tuhansien järvien maassa" vesi mielletään tuttuakin tutummaksi aineeksi, mutta todellisuudessa sillä on useita tosi omituisia ominaisuuksia.

  •   

    Musta aukko on kääräissyt kaasusta ja pölystä ympärilleen pyörivän donitsin

    Chilessä Atacaman autiomaassa sijaitsevalla ALMA-teleskooppikompleksilla (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) on tehty huipputarkkoja havaintoja supermassiivisesta mustasta aukosta. Tai siis sen lähiympäristöstä.

  •   

    Video: Unohda ovia avaava robotti – tässä tulevat slalomrobotit

    Etelä-Koreassa on pidetty olympiahengessä samaan aikaan ihmiskisojen kanssa mäkeä laskevien robottien kilpailu. Pyeongchangin sijaan paikka oli lähellä sijaitseva Hoengseong – ja videon perusteella voi todeta, että tässä lajissa ihmiset ovat vielä paljon parempia.


  •   

    Tarkempi tutkimus kadotti Rosette-sumusta yhden ulottuvuuden

    Ystävänpäivään sopivasti ruusua muistuttavasta Rosette-sumusta on tarjolla uutta tietoa. Yllättäen kaasupilvi onkin muodoltaan kuin lituskainen levy.

  • Kuva hiukkastörmäyksestä ATLAS-koeasemassa   

    No nyt on hiukkasfyysikko hyvin iloinen: W-bosoni sai tarkan massan

    Eräs jännimmistä ja tärkeimmistä alkeishiukkasista, W-bosoni, nousi kuuluisuuteen vuonna 1984, kun sen löytämisestä annettiin Nobelin palkinto. Löytö tapahtui Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä vuotta aikaisemmin, mutta vasta nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, on vaakaa selvästi karsastaneen hiukkasen tarkka massa saatu selville.

  •   

    Mars 2020 -kulkija vie palasen punaista planeettaa takaisin kotiin

    Omanista löytyi vuonna 1999 yli 8,5-kiloinen meteoriitti, jonka todettiin olevan peräisin Marsista. Nyt pieni palanen planeettainvälisestä kulkurista palaa takaisin lähtöpaikkaansa.

  •   

    Toimintavinkki laskiaistiistaiksi: jättimäisiä lumirinkuloita

    Kerroimme pari vuotta sitten Simon Beckin jännästä harrastuksesta: hän tekee lumeen suurikokoisia, geometrisia taideteoksia. Nyt Janne Pyykkö on hänen jalanjäljissään tehnyt samanlaisia, upeita kuvioita Nuuksion Vääräjärvellä – ja hänen kuvionsa ovat hyvä vinkki myös muille ympäri Suomen!

  •   

    Nuoret huolehtivat vanhuksista – ikivanha luontopolku kertoo mammuttien elämästä

    Vuonna 2014 Oregonin yliopiston paleontologi Greg Retallack törmäsi oppilaidensa kanssa kenttäretkellä jalanjälkiin, jotka eivät olleet ihan tuoreita.

  • Metri seinässä   

    Video: Kun olet Pariisissa, hakeudu katsomaan metriä.

    Uusi videosarja alkaa: ihmetellään asioita. Ensimmäisessä osassa aiheena ovat Pariisissa seiniin laitetut metrit ja ihmeteltävänä on yksi, aivan Luxembourgin puiston vieressä oleva, aivan alkuperäinen metri.

  • Suorana labrasta: Anna-Mari Pessi   

    Suorana labrasta 7/2018: Anna-Mari Pessi on "somemuori", joka tietää kaiken itiöistä

    Kahden Paavon jälkeen Suorana labrasta -tilin ottaa haltuun Anna-Mari Pessi Turusta. Hän on erikoistutkijana aerobiologian laboratoriossa Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.

  • Nukkuja. Kuva: Flickr / eef ink   

    Tulehduksia, hulluutta ja paljon muuta – jos et nuku tarpeeksi, niin käy huonosti!

    Jos olet koko ajan kipeänä, niin syynä ainakin osittain voi olla liian lyhyet yöunet. Tutkijat selvittävät kuumeisesti myös unen puutteen ja tulehdusten yhteyttä, vanhempien vaikutusta lasten nukkumiseen ja sitä, kuinka voisimme nukkua paremmin.

  •   

    Neandertalinihminen ei osannut piirtää – tuho tuli

    Neandertalilaisia saattoi elää Euroopassa vielä noin 30 000 vuotta sitten eli nykyihmisen rinnalla kuljeskeli pitkään toinenkin fiksu kaveri. Ei kuitenkaan riittävän fiksu.

  •   

    Ihmiskunnan etäisin observatorio on päivä päivältä kauempana

    Ennätykset on tehty rikottaviksi, mutta toisinaan niiden särkyminen vie vähän pidemmän ajan.

  • kuvakaappaus videolta   

    Video: Astronauttien kanssa avaruuslabraa katsomassa - Columbus on täynnä tiedettä

    Viime keskiviikkona juhlittiin Kansainvälisellä avaruusasemalla olevaa eurooppalaista Columbus-laboratoriota. Syynä oli se, että tämä täyteen tieteellisiä laitteita pakattu tutkimusasema vietiin avaruuteen 10 vuotta sitten. Videolla päästään käymään laboratorion kaksoiskappaleessa sekä tavataan astronautteja, jotka ovat olleet sitä rakentamassa, asentamassa ja käyttämässä.

     

  •   

    Rekka-auton kokoinen kivi pyyhältää aivan kohta läheltä maapallon ohi – ei paniikkia!

    Vain viisi päivää sitten löydetty suurehko avaruuskivi vilahtaa nyt puolenyön jälkeen maapallon ohitse hyvin läheltä. Asteroidi 2018 CB näyttää olevan hieman erikoinen tapaus, ja sen ohilentokin on vähän tavallisuudesta poikkeava.

  •   

    Lumipallo-Maa, karkaava Kuu ja himmeä Aurinko – kiertolaisemme "vyötärömakkara" kertoo kaukaisista ajoista

    Kuu syntyi – todennäköisesti – kun Maa oli vasta muotoutumassa ja suunnilleen Marsin kokoinen kappale törmäsi planeettamme varhaiseen aihioon. Törmäys paiskasi osan proto-Maan kiviaineksesta avaruuteen ja siitä tiivistyi Kuu. Prosessin arvellaan olleen hyvin nopea, korkeintaan vuosien, ehkä vain kuukausien tai viikkojen mittainen.

  •   

    Viisikko syömässä – Stephanin kvintetin jäsenet jäystävät toisiaan

    Havaijilla sijaitsevalla CFHT-teleskoopilla (Canada-France-Hawaii Telescope) on onnistuttu kuvaamaan laajamittaista galaktista kannibalismia.

  •   

    Falcon Heavyn koelento on avaruuslentojen historian merkkitapaus – maisema Tesla Roadsterista Maahan on järkyttävän upea!

    SpaceX -yhtiön suuri Falcon Heavy -kantoraketti nousi tiistaina illalla koelennolleen ja nosti paitsi Tesla Roadster -auton avaruuteen, niin myös avaruustoiminnan uuteen aikaan. Aivan kommelluksitta ei lento kuitenkaan sujunut.

  • Falcon Heavy   

    Video: Tällaiselta Falcon Heavyn laukaisu näytti

    SpaceX Falcon 9 Heavy -kantoraketin koelento tapahtui tänään illalla ja se sujui erinomaisesti – vain keskimmäisen rakettivaiheen onnistuneesta paluusta on vielä epäselvyyttä. Muilta osin lento meni aivan täydellisesti ja sen kuvamateriaali on upeaa, erityisesti kahden rakettivaiheen samanaikainen laskeutuminen. Tässä koko laukaisulähetys tallenteena. Tämä on kenties upein raketin laukaisu ikinä!

     

  • Paavo Heiskanen   

    Suorana labrasta 6/2018: Paavo Heiskasen mukana avaruusmateriaalilaboratorioon

    Paavolinja jatkuu Suorana labrassa, sillä viime viikon Paavo Niskalan jälkeen on nyt vuorossa Heiskasen Paavo, eli @paavoheiskanen, jonka laboratorio sijaitsee Alankomaissa, Euroopan avaruustekniikkakeskus ESTECissä. Hän on siellä komponentti-insinöörinä.

  •   

    Vähäinen valo tekee tyhmäksi

    Ainakin ennen vanhaan lapsia varoiteltiin lukemasta liian pimeässä, etteivät silmät mene pilalle. Vähäisen valaistuksen vaikutukset voivat olla paljon laaja-alaisempia, sillä se voi jopa tyhmentää.

  •   

    Stop the press: Marsista löytyi hiekkaa

    Jos kaikki Marsia koskevien jymyuutisten vesimäärä laskettaisiin yhteen, planeetalla lainehtisi kokonainen valtameri.

  •   

    Tämä on todella jännää! Falcon 9 Heavy lähtee tiistaina ja pienin mahdollinen suhisi viikonloppuna

  •   

    Luomuteleskoopille uusi suurennusennätys

    "Kuinka paljon tuo kaukoputki suurentaa?" Kysymys on varmasti tuttu jokaiselle tähtiharrastajalle.

  • Kiinan raidetykki laivassa   

    Salakuvat kertovat: Kiina on onnistunut tekemään superaseen

    Pari päivää sitten esiin tulleet valokuvat näyttävät, että Kiina olisi onnistunut tekemään laivaan asennetun raidetykin. Yhdysvalloissa on vastaavaa kehitetty jo pitkään, mutta epäonninen hanke lopetettiin tuloksetta kesken.

  •   

    Röntgenalueen mikrolinssi-ilmiö tuotti yllätyksen – tähtitieteilijät löysivät eksoplaneettoja Linnunradan ulkopuolelta

    Muita tähtiä kiertäviä eksoplaneettoja tunnetaan jo yli 3 500, mutta muista galakseista niitä ei ole varmuudella löytynyt – ilmeisistä syistä. Eniten käytetyt ylikulku- ja säteisnopeusmenetelmät ovat melko etäisyysrajoitteisia ja ovat käyttökelpoisia vain pienellä alueella Linnunradassa.

  •   

    Centaurus A ja 16 kääpiötä

    Centaurus A on jättimäinen ellipsigalaksi noin 13 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Se on siis melko läheinen tähtijärjestelmä, mutta pystyy silti edelleen yllättämään.

  • Kuva: Jarmo Korteniemi   

    Maailman vanhimpia kiviä ja fossiileja etsimässä

    Ovatko planeetan vanhimmat fossiilit Grönlannissa? Ja löytyvätkö vanhimmat kivet Australiasta vai Kanadasta? Kukaan ei itse asiassa tiedä, toistuvista ennätyksiä julistavia huolimatta. Avataanpa asiaa hieman, miksi on vaikeaa saada selville kuinka vanha kivi on.

  •   

    Video: Tämä on näkymätön alue Maan ympärillä, jonka avaruuskilpailun alku paljasti

    Viime vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta ensimmäisen keinotekoisen satelliitin lähettämisestä. Se oli Neuvostoliiton Sputnik. Yhdysvallat tuli hieman perässä, ja laukaisi oman ensimmäisen satelliittinsa 31.1.1958 – se ei vain piipittänyt, vaan teki mullistavan löydön.


  •   

    Maailman upein elektronisen musan klubi: Armin van Buuren, Steve Aoki ja W&W lähtevät painottomuuteen bailaamaan

    7. helmikuuta järjestetään varmasti erikoisin koskaan pidetty elektronisen musiikin klubi-ilta: se pidetään astronauttien koulutuksessa ja mikropainovoimatutkimuksessa normaalisti käytettävässä Airbus A310 Zero-G -lentokoneessa.

  •   

    Hyvä kysymys: mitä kaikkea biokomposiiteista voi valmistaa?

    Kansainvälinen FibreNet-hanke koettaa kehittää uusia työkaluja ja menetelmiä biokuituja sisältävien tuotteiden ominaisuuksien hallintaan. Kuiduilla on keskeinen rooli siinä, millaisia ominaisuuksia moniin arkipäiväisiin tuotteisiin voidaan kehittää.

  • kuvakaappaus videolta   

    Tiedetuubin klubi Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa

    Tiedetuubin klubi vieraili keskiviikkona 31. tammikuuta Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa. Parituntisen kierroksen aikana käytiin puhdastilassa katsomassa Suomi 100 -satelliittia sekä Aalto-1:n maa-asemalla, missä kuultiin myös satelliitin piitistystä suoraan avaruudesta.

     

  •   

    Tähtiötökät tutkivat yli miljoona tähteä vuodessa

    Siding Springin observatoriossa Australiassa aletaan kartoittaa tähtiä ja galakseja ennätysvauhdilla. Nopeus perustuu pikkuruisiin robotteihin.

  •   

    Täydellinen kuunpimennys on ohi – näe se täällä uudelleen

    Tänään 31. tammikuuta tapahtui täydellinen kuunpimennys. Sitä on etukäteen hehkutettu monilla ylisanoilla, mutta Suomessa pimennys näkyi valitettavasti huonosti – itse asiassa Etelä-Suomessa täydellistä vaihetta ei nähty lainkaan.

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 16
  • Seuraava sivu ››

Etsi Tiedetuubista

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

KLUBI

Tiedetuubin Klubin esittely
Matkat ja eksursiot


Tiedetuubi

Tiedetuubi © 2012-2025