islanti

Katlalla yhä pieniä järistyksiä - normaalia toimintaa, sanovat tutkijat

To, 09/08/2016 - 12:33 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Veðurstofa Íslands

Islannissa pienen säikäyksen aiheuttanut Katla-tulivuori järisi jälleen keskiviikkona. Tulevasta purkauksesta ei kuitenkaan ole minkäänlaisia merkkejä.

Islannin Katla-tulivuorella sattui jälleen keskiviikkaamuna (7.9.2016) tiukka järistysparvi. Suurin yksittäinen täräys jäi kuitenkin magnitudiltaan vain 3,5:een. Tilanne on toimintaa tarkkailevien vulkanologien mukaan normalisoitunut, eikä välitöntä purkausvaaraa enää tulkita olevan.

Puolitoista viikkoa sitten Katla yllätti epätavallisen voimakkaalla 100 maanjäristyksen parvella, johon kuului kaksi harvinaisen suurta magnitudin 4,5 maanjäristystä. Ne olivat suurimmat Katlalla havaitut järistykset vuosikymmeniin. Toisin kuin aiemmin väitimme, vuonna 1977 vuorella sattui niitä suurempi M5,1 järistys.

Lähes kaikki nyt havaitut maanjäristykset, myös kaikkein isoimmat, liittyvät vuoren normaaliin toimintaan, joka kiihtyy vuosittain kesän edetessä. Lähes kaikki ovat sattuneet kalderan laitamilla ja lähellä pintaa, eli siellä, missä kivi liikkuu kaikkein helpoiten.

Katlalta virtaavista joista havaitut poikkeamatkin ovat nyt normalisoituneet. Sekä jokien virtaamissa että kaasupitoisuuksissa havaittiin merkittäviä muutoksia heti suurten järistysten jälkeen. Syynä lieni geotermisen lämmön sulattaman veden lisääntyminen. Joet vievät vettä vuoren huippua peittävältä Mýrdalsjökull-jäätiköltä mereen.

Tutkijat epäilevät kesällä sattuneiden maanjäristysten johtuvan paitsi jäätikön jokakesäisestä sulamisesta, myös kalderan alle kehittyvän magmasäiliön hitaasta paisumisesta purkausten välillä. Magman suuremmista liikkeistä ei kuitenkaan ole mitään merkkejä.

Katlan edellisestä varmasta "kunnollisesta" purkauksesta on 98 vuotta.

Otsikkokuvassa keskiviikon maanjäristykset Katlalla (Veðurstofa Íslands).

Tilannepäivitys Islannin Katla-vuoren aktiivisuudesta

Ti, 08/30/2016 - 21:42 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Inga Vitola

Kerroimme eilen islantilaisella Katla-tulivuorella sattuneista suurista maanjäristyksistä. Katla on eräs Islannin suurimmista ja vaarallisimmista tulivuorista.

Tämänpäiväisten analyysien mukaan järistysparvi oli vastaava kuin kesän aikana muutoinkin vuorella sattuvat liikehdinnät, vaikkakin huomattavasti keskivertoa suurempi.

Järistykset liittyivät todennäköisesti sekä vuorta peittävän jäätikön vuotuisiin muutoksiin, että osaltaan kalderan pohjan hitaaseen nousuun. Vuoren alla oleva magmasäiliö täyttyy purkausten välillä hitaasti mutta koko ajan, joten kallion nousu on täysin luonnollista. Prosessiin liittyviä muodonmuutokset tapahtuvat usein suurina nykäyksinä, joita mitataan Katlasta muutamia kertoja vuodessa.

Jäätiköltä virtaavista sulavesijoista havaittiin maanantaina muutoksia, kuten virtaaman voimistumista ja lisääntyneitä myrkkykaasupitoisuuksia. Viranomaisten mukaan yhteys vuorella sattuneisiin liikuntoihin on mahdollinen, muttei täysin varma. Kaasupitoisuudet ovat yhä vaarallisesti koholla ja kehitystä seurataan nyt aktiivisesti.

Alla: Maanjäristysten aika- ja paikkatiedot. Matalien järistysen tarkkaa syvyyttä ei voida määrittää tarkkaan.

Tilanne vaikuttaa tasaantuneen tiiviin järistyssuman jälkeen. Tiistaina on sattunut vain muutamia pienehköjä maanjäristyksiä, eikä syvältä kumpuavaa harmonista tärinää ole nyt havaittu ollenkaan. Tärinä kertoisi magman mittavista liikkeistä vuoren alla. Sellaista on havaittu aika ajoin kesällä, mutta ei nyt tämän episodin aikana.

Järistyksissä lieni kyse vain kalderassa sattuneesta massiivisesta mekaanisesta liikahduksesta. Pidemmän päälle siirroksen liikkeellä voi kuitenkin olla vaikutusta sulan kiven kerääntymiseen vuoren alla sijaitsevaan magmasäiliöön.

Tilanne vaikuttaa siis näillä näkymin tasaantuneen, mutta Katlan pitkä hiljaiselo modernin seurannan aikana vaikeuttaa tulkintojen tekoa. Tiedetuubi seuraa tilannetta.

Lue lisää Katlan eilisistä järistyksistä ja joissa havaituista muutoksista aiemmasta jutustamme (linkki).

Artikkelin pohjana on käytetty keskusteluja Islannin ilmatieteen laitoksen seismologien kanssa, sekä islantilaisten viranomaisten tiedotteita. Kirjoittaja on Islanninkin tulivuoria tutkinut planeettageologi.

Otsikkokuva: Inga Vitola
Kaaviot: Jarmo Korteniemi (aineisto Islannin ilmatieteen laitos)

Islannin Katla-tulivuorella suuria maanjäristyksiä ja jokien virtauksen muutoksia - päivitetty!

Ma, 08/29/2016 - 18:44 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Mary Madigan / Flickr

Etelä-Islannissa mitattiin tiivis parvi maanjäristyksiä maanantaina aamuyöllä. Mikä tärkeintä, ne sattuivat Katla-tulivuorella. Öiseen järistysparveen kuului noin 50 järistystä.

Järistyksistä kaksi oli harvinaisen suuria. Tarkistetut magnitudit olivat kummallekin 4,5. Näitä suurempi (M5,1) sattui edellisen kerran vuonna 1977, ilman purkausta.

Päivitys 30.8. klo 01.45: Katlalta virtaavissa joissa on päivän aikana havaittu selviä muutoksia. Vaikka ne antavat syytä pieneen huoleen, tilanne ei missään nimessä ole vielä hälyttävä.

Kaakon vuolaan Múlakvísl-joen vesi on muuttunut lievästi sähkönjohtavammaksi, kertoen lisääntyneistä ionipitoisuuksista vedessä. Joen läheltä on myös mitattu kohonneita rikkidioksidi- ja rikkivetyarvoja ilmasta, minkä vuoksi ihmisiä varoitetaan pysähtymästä joen varrella.

Toisella puolen vuorta, Bláfjallakvísl-joella luoteessa, virtaama on kasvanut silminnäkijähavaintojen mukaan huomattavasti. Joki virtaa kohti Markarfljótia, joka on eräs Islannin tunnetuimmista jäätikkötulvien pääuomista. Seutu on myös turistien suosimaa jylhää aluetta. Kulkijoita kehoitetaankin nyt erityiseen varovaisuuteen jokea ylitettäessä. Islannin erämaissa jokien ylitse ei juurikaan rakenneta siltoja.

Joet on merkitty alla olevaan karttaan. Havainnoista kertoi Islannin ilmatieteen laitos maanantai-iltana.

Puolentoista kilometrin korkuinen Katla tunnetaan noin 50 vuoden välein sattuneista massiivisista purkauksistaan, jotka ovat aiheuttaneet suurta tuhoa Etelä-Islannissa useaan kertaan viimeisen 500 vuoden aikana. Nyt vuoren hiljaiseloa on kuitenkin kestänyt jo 98 vuotta. Edellinen kunnon purkaus tapahtui 1918. Tämän jälkeen vuorella lienee sattunut muutamia hyvin pieniä purkauksia, mutta ne eivät kuitenkaan onnistuneet edes puhkaisemaan Katlaa peittävän Mýrdalsjökull-jäätikön pintaa.

Suuren purkauksen sattumista on uumoiltu nyt jo parikymmentä vuotta. Vuori on nimittäin osoittanut kiihtyneen aktiivisuuden merkkejä jälleen vuodesta 1999 lähtien.

Yksi Katlan eniten uhkaamista paikoista on Vík, suurin asutuskeskus 70 kilometrin säteellä. Tässä aivan Katlan etelärinteellä sijaitsevassa kylässä asuu vakituisesti noin 300 ihmistä. Otsikkokuvassa komeilee Víkin (tai oikeammin Vík í Mýrdalin) kirkko.

Maanantain järistykset eivät kuitenkaan välttämättä merkitse tulevaa purkausta tai edes tuliperäisen aktiivisuuden kiihtymistä. Järistyksistä suurin osa, myös kaikkein suurimmat, sattuivat kalderan pohjoisreunalla ja varsin lähellä pintaa. Juuri sitä ennen järisi samalla tavoin eteläreunalla. Kyse voi hyvinkin olla vain vuoren normaaleista liikkeistä ja kalderan romahtelusta uuteen tasapainotilaan. Vuorta peittävä jäätikkö aiheuttaa suuren paineen kiveen, ja etenkin kesällä jäätikössä tapahtuvat nopeat massan muutokset liikuttelevat usein alla olevaa kiveäkin.

Toisaalta kyse voi olla magman paineen pienestä muutoksesta syvällä vuoren allakin. Tähän viittaavat muutamat syvemmällä tapahtuneet järistykset.

Päivitys 30.8. klo 01:45: Jokien muutokset ovat selitettävissä joko kohonneella tuliperäisellä aktiivisuudella tai kalderassa tapahtuneiden romahdusten muuttamalla sulaveden virtauksella.

Katlalla on järissyt muutamaan otteeseen aiemminkin tänä kesänä. Heinäkuussa sattui toinen tiuha järistysparvi, jossa magnitudi nousi suurimmillaan 3,1:een. Silloin järistykset sattuivat lähinnä kalderan eteläreunalla.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tiedetuubi. Seuraamme tilannetta ja kerromme mahdollisista muutoksista.

Kirjoittaja on Islanninkin tulivuoria tutkinut planeettageologi.

Päivitykset:
30.8. klo 01:45:
Lisätty tieto jokien muutoksista sekä korjattu suurimpien järistysten magnitudiarvoa tarkistettuun lukemaan.
30.8. klo 21:00: Tuoreempi tilannepäivitys tehty toiseen artikkeliin (linkki).
8.9. klo 12:40: Uusi tilannepäivitys tehty kolmanteen artikkeliin (linkki). Korjattu kommenttia ennätyspurkauksista uusien tietojen pohjalta. Kerroimme aiemmin M4,5 -järistysten olleen "suurimpia mitä vuorelta on mitattu lähes sataan vuoteen".

Otsikkokuva: Mary Madigan / Flickr
Kartta: Jarmo Korteniemi / OpenStreetMap
Syvyyskartta: Jarmo Korteniemi / Aineisto: Vedur.is

Video: Mereen putoava laavavirta on meditatiivista katsottavaa

Siinä missä suomalaispariskunta tuhoaa kappaleita hydraulipuristimella, havaijilainen Kawika Singson kuvaa ja julkaisee videoita laavasta. Siellä hänen kulmillaan kun kuumaa laavaa juuri kuvaukseen sopivina rauhallisina virtoina on runsaasti – ovathan Havaijin tuliperäiset saaret edelleen aktiivisia ja siellä on paitsi maailman suurin toimiva tulivuori Mauna Loa, niin myös jatkuvasti purkautuva Kilauea. Lisäksi aktiivisia ovat Loihi, Hualalai ja Haleakala.

Tässä videossa hän on uskaltautunut hyvin lähelle mereen päätyvää laavavirtaa, ja tulos on meditatiivisen kaunis. Lisäksi se näyttää mainiosti miten kuuma laava (lämpötila 700 – 1200 °C) käyttäytyy meriveteen osuessaan, kuinka virrasta jäähtyy omalaatuisen muotoisia, eri kokoisia kiviä ja itse asiassa miten lopulta saari kasvaa hieman juuri tähän laavavirran suuntaan.

Mikäli haluat lisää meditatiivista laavaa, niin nämä videot ovat yksinkertaisuudessaan jänniä: laavasuihkuja Islannissaraviolisäilyke räjähtää laavavirrassa, Coca Cola kohtaa laavan tai ananas laavassa.

Ja jos kaipaat lisää toimintaa, niin tässä: hullunrohkeat ihmiset Vanuatulla tulivuorta katsomassa.

Islannin jättipurkauksen kulku viimein selvitetty

To, 08/11/2016 - 15:35 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Magnús T. Gudmundsson ja kumpp. / Science 2016

Islannin suurin tulivuorenpurkaus yli 200 vuoteen loppui puolitoista vuotta sitten. Nyt julkaistu tutkimus selvitti, mitä vuoren sisällä oikein tapahtui.

Islannin viimeisen jättipurkauksen lopulliset mitat on julkistettu. Samalla harvinaisen purkaustyypin toimintamekanismi saatiin kunnolla selvitettyä. Tutkimus julkaistiin heinäkuun puolivälissä tiedelehti Sciencessa.

Bárðarbunga [Baur-thar-bunga] -vuoren purkaus sattui vuosien 2014–2015 aikana Keski-Islannin aavikkoseudulla. Sen haitat ihmisille jäivät myrkyllisiin kaasupilviin, joita tuulet puhalsivat rannikon kyliin ja kaupunkeihin.

Kyse oli kuitenkin maan mittavimmasta purkauksesta sitten vuoden 1783. Tiedetuubi seurasi tapahtumia päivä päivältä pitkässä seuranta-artikkelissa.

Nyt julkaistu tutkimus keskittyi erityisesti kalderaromahduksen osuuden selvittämiseen. Kaldera syntyy, kun osa vuorta romahtaa alas magmasäiliön päälle. Tapahtuman merkitys on ollut jonkinasteinen kysymysmerkki. On esimerkiksi esitetty, että huima massa toimisi prosessia ajavana mäntänä, puristaen viimeisetkin magmapisarat ulos. Tutkimus kertoo kuitenkin muuta.

Kalderaromahdukset liittyvät erityisen suuriin purkauksiin, ja ovat harvinaisia ja yleensä varsin syrjäisiä. Niitä on sattunut koko planeetalla vain seitsemän sitten 1900-luvun alun, ja yleensä niitä päästään tutkimaan vasta itse tapahtumien jälkeen.

Bárðarbungan tapauksessa tapahtumien kulkua saatiin seurata alusta loppuun tiheän valvontaverkoston vuoksi. Tutkimuksessa yhdistettiin paljon erilaisia aineistoja vuoren ja sitä peittävän jäätikön muutosten selvittämiseksi. Mukana oli esimerkiksi seismisiä havaintoja, satelliitti- ja pintatutkimuksia, tutkaluotausta, sekä tietokonemallinnusta.

Tapahtumien kulku

Kaiken alku oli 12 kilometrin syvyydellä vuoren alla sijaitsevassa pitkäikäisessä magmasäiliössä. Kun sinne pumppaantui altapäin vielä lisää sulaa kiveä, säiliön paine kasvoi. 16.8.2014 sen seinämä antoi viimein periksi. Magma alkoi tunkeutua kallioon repien rakoa kohti itäkoillista. Kärjen etenemistä säesti tiheiden maanjäristysten parvi.

Jo muutaman päivän päästä, kun säiliöstä oli poistunut vain noin 0,3 kuutiokilometriä magmaa, ja paljon ennen itse purkausta, tapahtui jotain uutta. Sarja suuria maanjäristyksiä suoraan vuorelta.

Magmasäiliön ylipaineen hellittäessä sen yläpuolella oleva kallio ei ollut enää kunnolla tuettu. Vanhaa ja aiemminkin samasta syystä romahtanutta kalderaa reunustavat rengashalkeamat aktivoituivat uudelleen. Kalderan pohja alkoi vajota 20.-23.8.

Magmasäiliön päälle rojahti kilometrien paksuinen kalliomötikkä. Vaikka huima massa todella toimi tavallaan kuin mäntä, se ei ollut purkauksen ajava voima. Tutkimuksessa nimittäin selvisi, että romahtelu lähinnä seurasi magmasäiliön tyhjentymistä, ei toisinpäin. Mäntä kuitenkin aiheutti lisäpainetta, ja ilmeisesti tehosti purkauksen kulkua.

Seuraavan viikon ajan maanpinnan alla avautui pitkä sulaa kiveä täynnä oleva rako. Mittausten mukaan raon leveys oli keskimäärin vain parisen metriä, mutta korkeus hulppeat viisi kilometriä. Halkeama kulki käytännössä täsmälleen mannerlaattojen erkanemislinjaa pitkin, sillä se oli helpoin suunta murtaa.

Lopulta (31.8.) rako puhkaisi pinnan lähes 50 kilometrin päässä magmasäiliöstä. 180 vuorokauden ajan Holuhraunin alueella suihkusi pinnalle laavaa. Yhteensä 1,4–1,5 kuutiokilometriä.

Kuva: AP Photo / Eggert Johannesson, via Sparkle Motion / Flickr

Toiminta hiipuu

Bárðarbungan kaldera vajosi koko prosessin aikana yli 110 neliökilometrin laajuiselta alueelta. Reunat painuivat metrillä, keskiosat 65 metrillä. Yhteensä vuoren tilavuus hupeni noin 1,8–1,9 kuutiokilometrillä. Poistuneesta magmasta noin neljännes täytti syntyneen raon, loppu pulppusi pinnalle.

Tutkijoiden mukaan purkaus hiipui lähes eksponentiaalisesti. Syy tähän piili raossa kulkevan magmavirtauksen ja kalderan vajoamisen yhteispelissä.

Kalderan keskiosa painui alas hieman reunoja nopeammin. Kun "mäntä" ei toiminut yhtenäisenä kappaleena vaan muuttui aina vain kiilamaisemmaksi, sen aiheuttama lisäpaine väheni. Paine-ero purkauspaikan ja magmasäiliön välillä tasaantui. Virta rakoon muodostuneessa putkistossa alkoi hiipua, tökkiä ja lopulta sakkautua. Purkaus tyrehtyi viimein kokonaan 27.2.2015.

Suurten tulivuorenpurkausten ymmärtämisessä on vielä paljon selvitettävää, ja jokainen niistä on omanlaisensa. Bárðarbunga opetti kuitenkin, kuinka hyvin kalderan vajoamasta voidaan ennustaa purkauksen etenemistä. Se myös antaa viitteitä suurten rakopurkausten synnystä. Useimmat saaren historian suurimmista tunnetuista purkauksista ovat juuri rakopurkauksia, joista pulpunnut laava on peräisin kymmenien kilometrien päästä purkauspaikasta, suurten tulivuorten alla sijaitsevista magmasäiliöistä.

Artikkeli perustuu Islannin ilmatieteen laitoksen ja Futurevolc-sivuston tiedotteisiin. Tutkimus on luettavissa tiedelehti Sciencessa – maksumuurin takana, tosin.

Otsikkokuva: Magnús T. Gudmundsson ja kumpp. / Science 2016. Suurempi versio löytyy Science-artikkelin esittelysivun lopusta.

Hekla-tulivuori on valmis uuteen purkaukseen

Ti, 06/21/2016 - 15:59 By Jarmo Korteniemi
Otsikkokuva: Lydur Skulason / Flickr

Islannin kuuluisin tulivuori pitää tutkijoita jännityksessä. Mittausten mukaan paine vuoren magmasäiliössä alkaa olla jo hyvänkokoisen räjähdyksen tasolla.

Islannin tulivuorten outo lintu, Hekla, on selkeästi valmis purkautumaan. Paine sen magmasäiliössä on jo ylittänyt reippaasti kahden viime purkauksen edellä mitatut tasot ja kasvaa yhä. Tämä selviää vuoren muodonmuutoksia seuraavien laitteiden mittauksista.

Merkkejä uuden aktiivisuuden alkamisesta ei vielä ole, mutta se ei tällä vuorella merkitse yhtään mitään. Mitä kauemmin vuori odottaa, sen suurempia ongelmia se joskus tuottaa.

Hekla on eräs Islannin tuhoisimmista ja toisaalta huonoiten ennustettavista tulivuorista. 1970-luvulta lähtien se purkautui kolmesti kymmenen vuoden tasavälein, mutta on aiemmin pitänyt pitkiäkin taukoja etenkin ennen suuria purkauksia. Nyt edellisestä kerrasta on kulunut 16 vuotta.

Purkauksen alku on Heklalla usein hyvin nopea ja räjähtävä. Ensimmäisistä seismisistä merkeistä täyteen purkaukseen voi kestää vain kymmeniä minuutteja, joten käytännössä mitään varoaikaa ei ole. Toisilla islantilaisvuorilla ennusmerkit ovat yleensä näkyvissä viikkoja tai kuukausiakin aiemmin.

Heklan rinteiltä ei kannata purkauksen alkaessa yrittääkään päästä suoraan alas. Jyrkkää rinnettä valuvat laavavirrat tai romahtava tuhkapilvi voittavat kilpajuoksun aivan varmasti. Väärään aikaan vuorelle eksyneen onkin turvallisinta suunnata pitkulaisen vuoren harjanteiden suuntaisesti poispäin purkausaukosta ja toivoa pelastusalan ammattilaisten saapumista.

Heklan purkaukset ovat vaihtelevia, mutta poikkeuksetta runsaita. Vuoren ylle nousee nopeasti kilometrejä korkea tuhkapilvi, jonka suuri fluoriptoisuus tekee siitä tavallistakin myrkyllisempää. Viimeisimmän purkauksen jälkeen vuoren rinteeltä löydettiin tuhoisan pyroklastisen virran jäänteitä, vaikka moisten ei uskottu olevan edes mahdollisia Heklalla. (Pyroklastinen virta syntyy tulikuuman tuhkapilven romahtaessa ja virratessa maata pitkin, polttaen altaan kaiken.)

Kuva: Jarmo Korteniemi

Heklan helposti tunnistettavat runsaat tuhkakerrokset peittävät lähes koko Islannin. Niitä on löydetty myös ympäri Eurooppaa, myös Suomesta.

Hekla on kerrostulivuori, joka on rakentunut suuren purkausraon ja kraatterijonon päälle. Vastaavia ei tunneta maailmasta kovinkaan montaa. Heklan purkaukset ovat rajumpia kuin useimmilla muilla islantilaisilla vuorilla, koska sen laava on jähmeää ja andesiittista.

Heklan tämän hetken toimintaa voi seurata livenä webbikameran kautta.

Juttu perustuu Visir.is -uutissivuston juttuun Heklasta (islanniksi) sekä kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin tulivuoritutkimuksesta Islannissa.

Otsikkokuva: Lydur Skulason /Flickr

Islannin ennätysvuori nikottelee jälleen (päivitetty)

Ke, 06/01/2016 - 05:33 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Feo Pitciarn / Flickr

Jättipurkauksen runsas vuosi sitten kokenut Bárðarbunga-vuori järisee taas Islannissa. Uuden purkauksen vaaraa ei tällä haavaa kuitenkaan ole.

Vastikään purkautuneen Bárðarbungan seudulla on sattunut viime aikoina epätavallisen paljon maanjäristyksiä. Samoin on käynyt myös muutamalla muulla lähitienoiden suurella tulivuorella.

Bárðarbungan kuuden kuukauden mittainen purkaus peitti Keski-Islannissa 2014–2015 yli 80 neliökilometrin alueen laavalla. Purkauksessa pinnalle pulpunneen sulan kiven määrä oli ylivoimaisesti suurin koko planeetalla 230 vuoteen. Purkauksen jälkeen siihen liittyneet maanjäristykset jatkuivat vielä kuukausia, mutta hiipuivat hiljalleen, kun kallion jännitystilat laukesivat.

Jo syyskuussa 2015 järistysaktiivisuudessa alkoi kuitenkin näkyä mahdollisia merkkejä magman uudesta kertymisestä vuoren alle. Toukokuussa 2016 aktiivisuus lähti uuteen nousuun.

Maanjäristysaktiivisuus kasvoi kiihkeimmilleen toukokuun puolessavälissä. Voimakkain tärähdys sattui 21.5. ja oli magnituldiltaan 4,4 – eli samaa luokkaa kuin Perämerellä vastikään sattunut järistys siis. Tällä hetkellä Bárðarbungan järistysten määrä on tasaantunut muutamaan kymmeneen päivässä.

Islannin yliopiston ja Meteorologisen laitoksen mukaan uuden aktiivisuuden myötä vuoren purkausriski on kasvanut, mutta vain hieman. Magman noususta kohti pintaa ei ole minkäänlaisia merkkejä. Järistyskeskukset ovat pääosin lähempänä pintaa kuin magman alkava nousu edellyttäisi. Muutamia syviäkin järistyksiä on kuitenkin silloin tällöin rekisteröity.

Tuoreet maanjäristykset voivat johtua magman kertymisestä syvälle vuoren alle, mutta muitakin mahdollisuuksia on. Kalliota voivat rusautella vaikkapa kuuman kallion raoissa kiertävän veden määrän kasvu tai vuorta peittävän jäätikön massamuutokset.

Järistyskeskuksia on ollut lisäksi läheisillä Grímsvotn- ja Askja-vuorilla sekä näitä ympäröivällä seudulla. Muualla kuin Bárðarbungan läheisyydessä ei kuitenkaan ole havaittu yli M3:n järistyksiä.

Kaikki kolme vuorta kuuluvat Islannin suurimpiin, ja jokainen niistä on aiheuttanut erittäin mittavia purkauksia. Vuoret ovat suoraan Euraasian ja Pohjois-Amerikan mantereiden erkanemisalueen yläpuolella. Bárðarbunga ja Grímsvotn lienevät jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa. Ne sijaitsevat Vatnajökull-jäätikön jääpeitteen alla, Askja taas tasangolla pohjoisempana.

Päivitys 16.6.2016: Aktiivisuus on laskenut kesäkuun aikana normaalitasolle. Seuraamme yhä tilannetta.

Juttu perustuu keskusteluihin tulivuoria tutkivien islantilaisgeologien kanssa sekä Islannin Meteorologian instituutin sivuilta löytyviin tietoihin.

Otsikkokuva: Bárðarbungan purkaus syyskuussa 2014. Feo Pitciarn / Flickr

Euroopan suurin vesiputous

Pe, 07/10/2015 - 09:38 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Tim Bekaert / Wikimedia Commons

Euroopan suurin vesiputous on Dettifoss, jossa virtaa vettä 300 - 800 kuutiota sekunnissa. Kunnioitusta herättävä nähtävyys sijaitsee Pohjois-Islannissa lähellä Husavikia. Putouksen korkeus on huimaavat 50 metriä. Sitä pääsee ihastelemaan varsin helposti kummaltakin rannalta.

Dettifossin vedet saavat alkunsa Vatnajökull-jäätiköltä, ja joella on potentiaalia paisua moninkertaiseksi suurten jäätikkötulvien aikana. Niiden virtaama tuskin kuitenkaan enää nousee samalle tasolle kuin viimeisimmän jääkauden lopulla. Luultavimmin veden määrä liikkui tuolloin kymmeniä kertoja suuremmissa lukemissa kuin nykyisin. Virtaus saattoi olla verrattavissa Niilin tai Amazonin vastaaviin. Tulvavedet kaiversivat tuolloin nykyisen joenuoman ja liikuttelivat jättimäisiä kallionlohkareita kuin soranjyviä..

Kertomusten mukaan Dettifoss on yhä niitä harvoja Euroopan putouksia, jossa todella tuntee veden voiman - pelkästään katselemalla.

Eri tavalla isoja

Manner-Euroopan suurin putous, tai oikeammin jättimäisin koski, on Sveitsin Rheinfall. Sen virtaama on lähes Dettifossin kokoinen, tulva-aikana aikaan joskus jopa suurempikin. Kumpuilevat kosket suosittu turistikohde.

Rheinfall ja Dettifoss ovat kuitenkin vain kymmeniä metrejä korkeita. Ja se ei ole maailman mittakaavassa mitään. Länsi-Norjassa lähes 900 metriä tippuvat Vinnufallet ja Skorga ovat tiettävästi koko Euraasian korkeimmat putoukset. Ne ovat myös heittämällä mukana koko planeetan top-kympissä.

Suomen putoukset ovat mantereen- ja maailmanennätyksiin verrattuna varsin pieniä, mutta silti kokemisen arvoisia. "Vaivaiset" 17 metriä korkea Pihtsusköngäs lienee viisikerroksisen talon korkuinsena maamme suurin puhdas putous. Hepoköngäs ja Korkeakoski ovat vieläkin korkeampia, mutta hieman koskimaisempia. Imatrankoskikin oli sellaisista kaikkein suurin, aikoinaan. Ja on yhä, silloin harvoin, kun voimalaitoksen huoltoluukut avataan.

Rheinfall-putoukset Sveitsissä. Kuva: Any1s / Wikimedia Commons

Piirros: Imatrankoski ennen valjastamista. Kuva: Falkman, Severin (1882)
Valokuva: Pihtsusköngäs Kilpisjärvellä. Kuva: Matti Paavola / Wikimedia Commons

Otsikkokuva: Tim Bekaert

Islannissa voimakas maanjäristysparvi

Ke, 07/01/2015 - 10:52 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Islannin Ilmatieteen laitos

Islannin rannikolla on käynnissä tiivis maanjäristysparvi, joka alkoi tiistai-iltana kello 8 paikallista aikaa. Järistykset keskittyvät Reykjanesin niemimaan lounaispuolelle. Pääsaareelta on paikalle matkaa noin 20 - 30 km.

Maanjäristyksiä on havaittu jo noin 550 kappaletta . Mukana on 35 - 40 suurehkoa, yli magnitudin 3 järistystä. Suurin yksittäinen sattui keskiviikkona ja oli voimakkuudeltaan M5,0. Reykjanesin alueen järistysaktiivisuus on ollut normaalia suurempi jo toukokuusta asti.

Päivitys torstaina: Järistysparvi jatkuu yhä, mutta hiipuu voimakkaasti. Torstain aikana on sattunut enää 60 järistystä, joista vain kaksi ylitti M3:n. Harmonisesta tärinästä ei ole raportoitu koko aikana. Sellainen kertoisi magman liikkeistä lähellä pintaa ja enteilisi purkausta.

Viranomaiset varoittavat suurten järistysten mahdollisuudesta Lounais-Islannissa. Sellaisen vaikutus ulottuisi Reykjavikiin asti. Viimeiset suuret järistykset sattuivat seudulla 1929 ja 1968. Kumpikin oli magnitudin 6 järistyksiä, mutteivät aiheuttaneet pääkaupungissa suurta vahinkoa. Nykyään asutus on levittäytynyt paljon laajemmalle, joten vastaavan tapahtuman vaikutukset lienisivät vakavammat.

Alueen varoitustaso on nostettu keltaiselle. Itsepintaisesti jatkuva järistysparvi voi merkitä alkavaa purkausta tai muuta merkittävää tuliperäistä toimintaa. Vaikkei purkaus olekaan vielä todennäköinen, viranomaiset ottavat tilanteen vakavasti. Lähinnä lentoliikennettä varten kehitetty vulkaanisen aktiivisuuden varoasteikko on neliportainen: vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Järistysparven keskus oli noin 10 kilometrin syvyydessä. Yllä kuva järistysten syvyydestä. Magnitudit, syvyydet ja ajankohdat voivat tarkentua vielä hieman seismologien perehtyessä järistyksiin - etenkin suurmpiin - erikseen.

Maanjäristysparvi ei välttämättä kerro tulivuorenpurkauksesta, vaikka media sellaista povaakin. Kyse voi olla myös vain mannerlaattojen normaalista erkanemisesta, tai magman satunnaisista liikkeistä syvällä maan sisässä. Alue on osa aktiivista repeämisvyöhykettä. Järistykset ovat alueella yleisiä, mutta näin tiiviit parvet ja suuret järistykset harvinaisia.

Alla viimeisten päivien järistysaktiivisuus koko Islannissa aikajanalla (pystyakseli kertoo järistyksen magnitudin). Mukana on myös lukuisia Holuhraunin purkausalueen hiipumisesta johtuvia järistyksiä. Kartoilla näkyvät tähdet ovat yli magnitudin 3 järistyksiä, ympyrät alle M3:n. Värikoodaus kertoo järistyksen ajankohdasta: punaiset ovat tuoreimpia, siniset vanhimpia.

Tiedetuubi seuraa tilannetta. Raportoimme asiasta tilanteen muuttuessa.

Juttuun tehdyt päivitykset:
1.7.2015 klo 10.50:  Alkuperäinen juttu julkaistu.
1.7.2015 klo 12.00:  Lisätty kuva järistysten syvyyksistä ja otsikkokuva päivitetty.
1.7.2015 klo 14.00: Kuvia ja lukuarvoja päivitetty.
1.7.2015 klo 19.00: Kuvat päivitetty.
1.7.2015 klo 21.30: Lisätty ilmoitus lentoturvallisuuden varotason nostosta.
1.7.2015 klo 22.15: Lisätty tietoa alueen järistyshistoriasta ja kuvat päivitetty.
1.7.2015 klo 23.30: Kuvat päivitetty.
2.7.2015 klo 10.00: Kuvat ja tiedot päivitetty.
2.7.2015 klo 22.45: Kuvat päivitetty.
3.7.2015 klo 01.15: Kuvat ja tiedot päivitetty.
3.7.2015 klo 12.00: Kuvia päivitetty. Jutun päivitys loppuu.

Kuvat: Islannin Ilmatieteen laitos / Jarmo Korteniemi

Kuva: Islannin Ilmatieteen laitos
Kuva: Islannin Ilmatieteen laitos

Viikingit eivät ehkä olleetkaan Islannin ensimmäisiä asukkaita

Ti, 06/02/2015 - 20:37 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Kristjàn Ahronson

Arkeologit ovat löytäneet todisteita aiempaa varhaisemmasta ihmisasutuksesta Islannissa. Kristityt ovat ilmeisesti ehtineet saarelle jo vuosisata ennen viikinkien tuloa.

Islanti on yksi harvoista valtioista, jonka koko asutushistoria on kirjattu ylös. Viikinkien saagat kertovat alusta lähtien kuinka - ja milloin - saari otettiin käyttöön ja mihin kukainenkin uudisasukas muutti. Tai näin on ainakin luultu. Uusi löytö viittaa viikinkejä selvästi aiempaan asutukseen saarella.

Arkeologi Kristjàn Ahronson Bangorin yliopistolta tutki kollegoineen vanhoja, ihmisten kaivamia luolia Etelä-Islannissa. Luolia tunnetaan sekä pääsaarelta että Vestmannaeyar-saarilta kaikkiaan parisensataa. Niiden kiviseiniltä löytyy lukuisia ristikaiverruksia, mikä viittaa kaivajien uskonnollisuuteen.

Tutkijoiden oletus on, että luolat ovat saarelle etelästä tulleiden kristittyjen munkkien kaivamia. Kaiverrusten tyyli on nimittäin hyvin samanlainen kuin Skotlannin ja Irlannin ulkosaarilta löytyvissä risteissä.

 

Varsinainen mullistava löytö tehtiin pääsaaren Seljalandin alueelta. Sen lisäksi, että seudun luolista löytyi 24 suurta kaiverrusta, tutkijat löysivät alueelta myös luolien kaivuu- ja louhosjätteitä. Jälkimmäisten ikä onnistuttiin selvittämään erittäin tarkasti niitä peittävän tulivuoren tuhkan avulla. "Tefrakronologiaksi" kutsuttu ajoituskeino perustuu siihen, että jokainen tulivuori - joskus jopa yksittäinen purkaus - peittää ympäröivän seudun kemiallisesti ainutlaatuisella tuhkakerroksella.

Seljalandin luolat on kaivettu noin vuonna 800 jaa. Tämä on noin sata vuotta ennen viikinkien ensimmäistä mainintaa saaresta.

Ahronson on kirjoittanut tutkimustuloksistaan kirjan ja kertoo tutkimuksen vaiheista yleisesti The Conversationissa.

Lisäys 3.6.: Joissain viikinkiteksteissä mainitaan, että heidän tullessaan saarelle siellä asui jo ihmisiä. The Book of Icelanders kertoo yksiselitteisesti seuraavaa: "Silloin täällä oli kristittyjä, joita normannit/viikingit kutsuvat papar-nimellä, mutta he lähtivät myöhemmin pois, sillä he eivät haluneet olla pakanoiden seurassa. He jättivät jälkeensä irlantilaisia kirjoja ja kelloja ja keppejä. Tästä voitiin nähdä että he olivat irlantilaisia." Kirja on kuitenkin kirjoitettu muutama sata vuotta itse tapahtumien jälkeen, ja se on läpikäynyt ainakin muutaman muokkauksen. Kristinuskon - kirjoittaja kun oli pappi - tulkinnat ovat voineet matkan varrella vaikuttaa lainatun kaltaisiin osioihin. Ennen Ahronsonin suoria tutkimuksia ei siis ole voitu varmuudella sanoa, oliko saari todella asuttu ennen viikinkien tuloa - ja jos oli, missä asumukset sijaitsivat ja kuinka kauan ihmisiä saarella oli ollut.

Otsikkokuvassa näkyy yksi kallioon kaivetuista luolista (Kristjàn Ahronson).