ilmastonmuutos

Euroopan avaruusjärjestön uusi EarthCARE -satelliitti on hyvin omalaatuinen satelliitti: se skannaa laserkeilaimellaan maapallon pilviä kolmiulotteisesti, mittaa ilmassa olevia aerosoleja ja tutkii sitä, kuinka paljon maapallo säteilee lämoöä avaruuteen.

Jotta se voi tehdä tätä hyvin, lentää se erittäin matalalla kiertoradalla, ja siksi se on valkoinen ja varsin aerodynaaminen. Virallinen nimi EarthCARE tuleekin sanoista Earth Cloud Aerosol and Radiation Explorer, mutta koska mukana hankkeessa on Japanin avaruustutkimuslaitos JAXA ja Japanissa on nyt lohikäärmeen vuoksi, ja etenkin kun satelliitti on vähän kuin 17 metriä pitkä lohikäärme, kutsutaan sitä myös "Valkoiseksi lohikäärmeeksi".

Jari Mäkinen kävi katsomassa satelliittia Airbusin avaruusyksikön tiloissa Saksassa, Friedrichshafenissa.

Jotkut haluaisivat lopettaa lentämisen kokonaan sen ympäristövaikutusten vuoksi. Toiset kehittäisivät lentokoneita, jotka olisivat vähemmän haitallisia ympäristölle. Voisiko herkästi räjähtävän vedyn kesyttäminen lentopolttoaineeksi olla ratkaisu, joka tyydyttää kaikkia?

Vedyn polttamisen päästöt ovat pääasiassa vesihöyryä. Sekin on hyvin korkealla ollessaan kasvihuonekaasu, mutta silti vedyllä lentäminen olisi suuri vihreä askel eteenpäin.

Jari Mäkisen YLE Tieteelle kirjoittama juttu on täällä.

Lue lisää Vetyvoimalla lennettiin Kuuhunkin – kohta myös Kanarialle

Tagit

lentoliikenne

ilmailu

hiilineutraali

ilmastonmuutos

Airbus

Löydämmekö sijoituspaikkoja kaikille tuuliturbiineille ja aurinkopaneeleille, joita tarvitsemme täyttämään energiantarpeemme? Mitä tapahtuu, kun aurinko ei paista ja tuuli ei puhalla? Horjuttavatko uusiutuvat lähteet sähköverkon tasapainoa ja johtavatko ne sähkökatkoihin?

Arvostetun Renewable and Sustainable Energy Reviews -lehden viime vuonna julkaisemassa artikkelissa Benjamin Heard tutkimusryhmineen esittää perusteita täysin uusiutuvaa sähköjärjestelmää vastaan.

Heard ryhmineen kyseenalaistaa viimeaikaisia laajalti uusiutuvaan energiaan perustuvia ennusteita, kuten sitä, kestävätkö uusiutuviin lähteisiin perustuvat järjestelmät äärimmäisiä sääolosuhteita sekä auringon ja tuulen puutetta tai toimiiko sähköverkko vakaasti olosuhteiden vaihteluista huolimatta.

Nyt joukko tutkijoita on laatinut vastineen Heardin ryhmän julkaisulle. Tutkijat Karlsruhen teknillisestä yliopistosta, Etelä-Afrikan tieteellisen ja teollisen tutkimuksen neuvostosta, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Delftin teknillisestä yliopistosta ja Aalborgin yliopistosta ovat analysoineet satoja tieteellisiä tutkimuksia vastatakseen Heardin väittämiin. Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan täysin uusiutuvaan energiaan perustuvalle tulevaisuudelle ei ole esteitä.

"Vaikka monet Heardin esiin nostamat seikat ovat tärkeitä, on muistettava, että nykyteknologia tarjoaa niihin kaikkiin ratkaisut," kertoo hankkeesta vastaava tutkija, tohtori Tom Brown Karlsruhen teknillisestä yliopistosta.

"Nämä ratkaisut ovat edullisia etenkin, kun ottaa huomioon tuuli- ja aurinkovoiman laskevat kustannukset," sanoo toinen hankkeen tutkijoista, professori Christian Breyer Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

Brown viittaa ratkaisuun, jossa uusiutuvalla energialla tuotetaan vetyä tai synteettistä kaasua energiavarastoksi niille talvisille ajanjaksoille, jolloin aurinko- tai tuulienergian puuttuvaa tuotantoa ei voida korvata sähköntuonnilla, vesivoimalla, akuilla tai muilla energiavarastoilla. Tasapainon säilyttämiseksi on useita teknisiä ratkaisuja sähköverkon vakauttajista uudempiin elektronisiin ratkaisuihin. Tutkijat ovat keränneet siirtoverkko-operaattoreilta esimerkkejä parhaista käytänteistä maailmanlaajuisesti.

Tutkijoiden vastine on nyt julkaistu samassa lehdessä kuin Heardin ryhmän alkuperäinen artikkeli.

"Joidenkin sitkeiden uskomusten mukaan täysin uusiutuva energiajärjestelmä ei olisi mahdollinen," sanoo eräs vastineen kirjoittajista, professori Brian Vad Mathiesen Aalborgin yliopistosta.

"Meidän julkaisumme vastaa näihin uskomuksiin yksi kerrallaan viimeisimpien tutkimustulosten pohjalta. Tämä auttaa siirtämään huomion myyteistä fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien ilmasto- ja terveysongelmien ratkaisuun ja korvaavien edullisten skenaarioiden mallinnukseen."

Juttu on käytännössä suoraan kopioitu Lappeenrannan yliopiston julkaisema tiedote.

Lämpötilaltaan 50°C oleva vesi ei saa aikaan palovammoja, mutta kuumalta se tuntuu. Miltä tuntuisi saada niin kuumaa vettä sateena niskaan?

Netissä kiersi alkuviikosta juttu siitä, että Kaliforniassa olisi mitattu 24. heinäkuuta kuumin koskaan havaittu sade: Imperial-nimisessä kylässä San Diegon itäpuolella mittarit osoittivat sadepisaroiden lämpötilan olleen 119°F, eli 48°C.

Tuo päivä oli eräs kuumimmista Kaliforniassa koskaan havaituista, sillä Kuoleman laaksossa virallinen mitattu lämpötila oli 52°C ja jopa sitä lähimmässä kaupungissa, Palm Springsissä, oli lukema 50°C. Imperialissa jäätiin hieman alle 50°C:n, sillä sikäläisittäin lämpötila oli 121°F.

Mittaustieto lämpötilaltaan tarkalleen 48,3°C olleesta sateesta paljastui myöhemmin viallisesta sensorista johtuneeksi virheelliseksi havainnoksi, mutta kuumin koskaan oikeasti ja todistetusti mitattu sade ei ole paljoa viileämpi. Needlesissä, samoin Kaliforniassa, Mohaven autiomaan kupeessa, satoi 13. elokuuta 2012 lämpötilaltaan 47,8°C ollutta vettä.

Sade kuumassa ja hyvin kuivassa on harvinainen ilmiö, mutta joskus olosuhteet ovat juuri sopivat sadepisaroiden muodostumiseen. Esimerkiksi Needlesin ennätyssade tapahtui ilman kosteuden ollessa vain 11 % ja tilanteessa, missä tuuli puhalsi varsin nopeasti paikalle kosteampaa ilmaa, joka nousi saman tien ylöspäin ja siitä tiivistyi pisaroita, jotka satoivat alas.

Sade tosin haihtui hyvin nopeasti ja alas maan pinnalle päätyi vain muutamia pisaroita. Mutta ne todellakin paitsi olivat, niin myös tuntuivat kuumilta.

Sitä aikaisempi sateen kuumuusennätys oli kesäkuun 7. päivältä 2012, jolloin Saudi Arabiassa lähellä Mekkaa syntyi mereltä kuumalle aavikolle nopeasti tulleesta meriusvasta ukkosmyrskyjä, jossa sateen lämpötila oli 45°C. Sitä aikaisemmin Marrakechissa, Marokossa satoi 43-asteista vettä heinäkuussa 2010.

Ilmastonmuutos vaikuttaa tähänkin siten, että todella kuumat päivät tulevat yleisemmiksi ja olosuhteita, missä kosteampaa ilmaa pääsee tunkeutumaan kuumaan ja kuivaan paikkaan, syntyy aiempaa useammin.

Suomessa polttavan kuuman sateen mahdollisuus on kuitenkin vielä varsin pieni. Sen sijaan rajuja ukkosia ja rakeita on tiedossa aiempaa useammin.

Otsikkokuvassa on pilviä Joshua Treen kansallispuistossa Kaliforniassa hyvin lähellä Imperialia. Kuva on otettu 19. heinäkuuta 2017, jolloin olosuhteet olivat hyvin samanlaiset kuin nyt heinäkuussa: ilma oli hyvin kuivaa ja lämpötila 38°C. Kuva: National Park Service.

Tagit

ilmastonmuutos

sade

lämpötila

Tällä kesäkuisella viikolla Suorana labrasta nousee pohjoiseen. Twiittaajana on Mari Kuoppamaa, joka vie tällä viikolla meidät muun muassa arktiseen turpeeseen.

Mari Kuoppamaa, eli @MariKuop työskentelee paleoekologian tutkijatohtorina Globaalimuutoksen tutkimusryhmässä, Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.

"Tehtäviini kuuluu selvittää turpeeseen tai järvien pohjasedimenttiin kerrostuneiden siitepölyjen avulla kasvillisuudessa tapahtuneita muutoksia Arktisella alueella", kertoo Mari, joka on opiskellut maaperägeologiaa Oulun yliopistossa.

"Rakastin lapsena valaita ja dinosauruksia, mutta koska biologiaa oli todella vaikea päästä opiskelemaan, hain lopulta opiskelemaan geologiaa ja leikittelin ajatuksella paleontologian opinnoista, vaikka Suomesta ei dinosaurusfossiileja löydykään. Paleoekologian ja siitepölyjen pariin ajauduin, kun huomasin avoinna olevan väitöskirjatyöntekijän paikan omassa yliopistossani maisteriksi valmistuttuani. Siitepölyt veivät aika nopeasti mukanaan, enkä ole katunut alavalintaani."

Nyt Mari on mukana kansainvälisessä tutkimusprojektissa nimeltä HUMANOR, jossa tutkitaan ihmisen ja eläimen suhdetta Pohjois-Euraasian muuttuvassa ilmastossa.

"Meillä on tutkimuskohteita poronhoitoalueella Pohjois-Ruotsissa ja -Suomessa, poropaimentolaisten (nenetsien) vaellusreiteillä Jamalin niemimaalla Länsi-Siperiassa, sekä Mongoliassa, jossa tutkimme Gobin autiomaan paimentolaisten sopeutumista muutoksiin."

Marin tehtävänä projektissa on katsoa ajassa taaksepäin ja käyttää siitepölyaineistoa ympäristön muutosten selvittämiseen. Tämän lisäksi hän tutkii näytteistä eläinten lantaa hajottavien sienten itiöitä ja niiden määrässä tapahtuneita muutoksia. Tällä menetelmällä voidaan selvittää tietyllä alueella olleiden porolaumojen kokoa - mitä enemmän näytteessä näitä itiöitä on, sitä enemmän alueella on ollut eläimiä.

"Tällä hetkellä tutkimus on sellaisessa vaiheessa, että tyypilliseen työpäivään kuuluu siitepölynäytteiden mikroskopointia, joka on erittäin aikaa vievää työtä, sekä tulosten kirjoittamista valmiiksi julkaisuiksi", selittää Mari. "Projektin työvaiheesta riippuen paleoekologin tyypillinen työpäivä voi olla myös näytteiden käsittelyä laboratoriossa, tulosten esittelemistä erilaisissa tieteellisissä kokouksissa tai luennoilla, tuloksiin perustuvien julkaisujen kirjoittamista yhdessä kollegojen kanssa, tai erilaisia maastotöitä tutkimuskohteessa näytteitä ja muuta aineistoa keräten."

Tällä viikolla Mari tekeekin hommia kotonaan Oulussa, mutta kuten nykyisin etätyöaikaa, pääsemme sieltä twitteritse matkalle laajalle alueelle Arktiksella. Saamme kenties myös ihastella jännittäviä kuvia ammoisten eläinten lantakasoista!

Tagit

Vallitsevan käsityksen mukaan dinosaurukset katosivat, kun Maahan osui 66 miljoonaa vuotta sitten iso asteroidi. Tai ainakin se oli viimeinen naula jättiläisten arkkuun.

Tuoreen tutkimuksen mukaan myös dinosaurusten valtakauden alkua siivitti katastrofi, 232 miljoonaa vuotta sitten sattunut joukkotuho. Triaskauden loppupuolella, Carnia- ja Noricum-vaiheiden rajalla ilmasto näyttää muuttuneen hyvin rajusti.

Syypää on tutkijoiden mukaan todennäköisesti voimakas vulkanismi, joka tuolloin käynnistyi nykyisen Kanadan länsiosien ja Alaskan alueella. Tulivuoret syytivät ilmaan savua, tuhkaa ja erilaisia kaasuja, jotka saivat ilmaston lämpenemään ja muuttumaan aiempaa huomattavasti kosteammaksi.

Suuri osa silloisista eläinlajeista ei pystynyt sopeutumaan nopeisiin muutoksiin, mutta dinosauruksille kosteat olot tarjosivat tilaisuuden ottaa Maan herruus haltuunsa. Dinosauruksia oli esiintynyt jo triaskauden alusta lähtien, mutta ne olivat harvinaisia ensimmäisten 13 miljoonan vuoden ajan.

Tutkijat ovat nyt tarkastelleet Italian Dolomiiteilta löytyneitä dinosaurusten kivettyneitä jalanjälkiä. Carnia-vaiheen mullistuksia edeltävältä ajalta jälkiä ei ole ollenkaan, sitten niitä on paljon. Ajallinen raja on hyvin selvä.

Tulkintaa tukevat Argentiinasta ja Brasiliasta tehdyt fossiililöydöt, joiden perusteella dinosaurukset yleistyivät siellä samaan aikaan lähes räjähdysmäisesti.

"Olimme tutkineet Dolomiittien jalanjälkiä jo jonkin aikaa ja oli hämmästyttävää, miten selvä muutos on tapahtunut 'ei dinosauruksista' 'pelkkiin dinosauruksiin'”, tutkimusta johtanut Massimo Bernardi toteaa.

Carnia-vaiheen lopulla tapahtuneen ilmastonmuutoksen on aiemminkin arveltu aiheuttaneen merkittäviä muutoksia maapallon elämässä. Vuonna 2015 saatiin kerrostumien ajoitukset sekä hapen ja hiilen runsauksia koskevat mittaukset linkitettyä toisiinsa.

"Olemme löytäneet Dolomiiteilta todisteita ilmastonmuutoksesta. Lämpenemistä ja ilmaston rajua vaihtelua tapahtui neljään otteeseen suunnilleen miljoonan vuoden aikana. Sen on täytynyt aiheuttaa toistuvia sukupuuttoaaltoja", arvioi Piero Gianolla.

"Joukkotuho ei ainoastaan raivannut tietä dinosaurusten valtakaudelle, silloin saivat alkunsa myös monet nykyiset lajiryhmät, kuten liskot, krokotiilit, kilpikonnat ja nisäkkäät", Mike Benton lisää.

Tutkimuksesta kerrottiin Bristolin yliopiston uutissivuilla ja se on julkaistu Nature Communications -tiedelehdessä.

Kuva: Davide Bonadonna

Tagit

Viime vuoden ilmastotilastot julkistettiin viime viikon lopulla ja ne ovat aika karua luettavaa. Maailmanlaajuisesti lämpötilaennätyksiä ei lyöty, mutta vuosi oli suoraa jatkoa aiemmille ennätysvuosille ja piti sisällään paljon äärisääilmiöitä.

Viime viikkoina eri puolilla planeettaamme on hytisty ja hikoiltu harvinaisen kylmässä ja kuumassa.

Ilmastotieteilijät katsovat maapalloa kuitenkin kokonaisuutena ja jokaista vuotta osana pitkää mittaushistoriaa. Tilastoissa vuosi 2016 on edelleen koko mittaushistorian kuumin, mutta sillä oli taakkanaan lämmittävä El Niño – joka vaikutti myös vuonna 2015. Viime vuonna tämä ilmiö ei ollut enää puskemassa lämpötilaa ylemmäs, ja kun tämä otetaan huomioon, oli 2017 mittaushistorian lämpimin El Niñoton vuosi.

Linja on selvä: maapallo lämpenee ja tekee niin nopeammin kuin tutkijat ovat laskeneet. Maailman ilmatieteellisen järjestön WMO:n mittausten mukaan 2017 oli 1,1°C lämpimämpi kuin keskimääräinen vuosi ennen teollistumista.

Vuoden 2016 luku oli 1,2°C ja 2015 1,1°C. Kaikkiaan kuusi mittaushistorian lämpimintä vuotta ovat olleet vuoden 2010 jälkeen.

"Pitkän ajanjakson lämpötilatrendi on kuitenkin tärkeämpi kuin yksittäisten vuosien lämpötilojen arviointi", sanoo WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas järjestön tiedotteessa.

"Lämpenemisen tahti näyttää vain kiihtyvän. Seitsemäntoista kahdeksastatoista kaikkein kuumimmasta vuodesta ovat olleet tällä vuosituhannella ja viimeisen kolmen vuoden aikana lämpötilan kasvu on ollut hyvin erikoista. Erityisesti pohjoiset alueet ovat lämmenneet, millä on laajoja ja pitkäkestoisia vaikutuksia meren pinnan tasoon ja sääilmiöihin muillakin maapallon alueilla."

Kartta näyttää erot keskimääräisiin, pitkäaikaisiin lämpötiloihin. Koko maapallo on hyvin punainen, etenkin pohjoiset alueet. Grönlannin kaakkoispuolen vaalea "normaalilämpötilainen" alue johtuu suurelta osin siitä, että sulavista jäätiköistä valuu alueelle viileää vettä.

Viime vuoden tilastojen mukaan vuonna 2017 maapallon keskimääräinen lämpötila oli 0,46°C ylitse vuosien 1981-2010 keskiarvon 14,3°C.

Merijään määrä oli vuoden aikana myös hyvin vähäistä, sillä jää peitti paljon keskimääräistä pienempiä alueita napojen ympäristössä koko vuoden ajan, siis niin kesällä kuin talvellakin. Etelämantereen ympäristössä jääpeite oli ennätyksellisen pieni, kun taas Arktiksella kyseessä oli toiseksi pienin mitattu jäänpeitto.

2017 oli La Niña -vuosi

Kolme viime vuotta ovat näyttäneet myös selvästi sen, mikä vaikutus Tyynellä valtamerellä olevalla El Niño -ilmiöllä on. Tämä ajoittain syntyvä ilmiö lämmitti selvästi vuosia 2015 ja 2016, mutta ilmiö heikkeni jo vuoden 2016 lopussa.

Yleensä El Niñoa seuraa vastaavanlainen, mutta viilentävä La Niña -ilmiö. Näin tapahtuikin vuonna 2017, jolloin La Niña vaikutti viilentävästi globaaliin säätilaan vuoden alussa ja lopussa. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että tällä kerralla La Niña on ollut olennaisesti tavallista heikompi.

Vuosi piti sisällään myös paljon voimakkaita äärisääilmiöitä, kuten hirmumyrskyjä, lämpöaaltoja, kylmiä kausia, kuivuutta ja tulvia.

Vuosien keskimääräiset lämpötilat verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoon. Punaiset ovat El Niñon lämmittämiä vuosia, siniset La Niñan viilentämiä ja harmaat neutraaleita.

Tagit

Tässä on taas yksi merkki siitä, että maailman sääkirjat ovat hieman sekaisin: Maailman ilmatieteen järjestö kertoo, että todennäköisyys uuden, yllättävän nopeasti tulevan El Niño -ilmiön alkamiselle jo tänä vuonna on varsin suuri.

Tuorein El Niño oli vasta noin vuosi sitten, vuoden 2015 lopussa ja 2016 alussa, jolloin se oli varsin voimakas.

El Niño on Tyynellä valtamerellä tapahtuva sääilmiö, joka puskee lämmintä vettä meren pinnalla meren itäosiin, eli Etelä- ja Pohjois-Amerikan länsiosien rannikkoalueille.

Normaalisti se saa aikaan lähinnä paikallisia äärisääilmiöitä (rankkasateita ja kuivuutta) Amerikoissa, Kaakkois-Aasiassa ja muualla lähiseuduilla Tyynen valtameren ympäristössä, mutta tosinaan vaikutukset ovat myös maailmanlaajuisia.

Etenkin viime kerralla El Niño sai meteorologit ja ilmastontutkijat hämmennyksiin kautta maailman. Se myös nosti viime vuoden mittaushistorian kuumimmaksi ja sille annettiinkin nimi "Super El Niño".

Normaalisti ilmiö toistuu 3-4 vuoden välein, mutta vaihtelua on kahden ja seitsemän vuoden välillä. Hyvin harvoin kuitenkaan ilmiö on toistumassa näin pikaisesti kuin tällä hetkellä. Superia on siis tiedossa tässäkin.

Tyypillisesti El Niñojen välissä on päinvastaisia ilmiöitä tuottava La Niña, mutta tällä kerralla se näyttää tapahtuneen vain lievänä ja nopeasti nyt tammikuussa. Ilmiö oli niin pieni ja nopea, että BBC:n mukaan sille puolestaan annettiin jo nimi "La Nada" (espanjaksi “ei mitään”).

WMO:n tiedote kertoo, että ennusteiden mukaan jotakuinkin normaaliolot pysyvät kevään ajan, mutta toukokuun jälkeen todennäköisyys uuden El Niñon kehittymiselle alkaa nousta. Todennäköisyys on luokkaa 35-40%.

Vaikka myös WMO muistuttaa siitä, etteivät El Niño tai La Niña ole ainoita ilmastoon vaikuttavia tekijöitä, ovat ne kuitenkin osaltaan merkkejä ilmaston muuttumisesta ja vaikuttavat osaltaan myös maailmanlaajuisiin keskilämpötiloihin.

Onkin siis varsin todennäköistä, että ennnätyskuuma vuosi 2016 tulee näkemään pian voittajansa ja koko maailma on menossa kohti kuumempaa.

Otsikkokuva: Maailman merien pintalämpötila 22. helmikuuta 2016 Jason3- satelliitin mittaamana (Nasa/CNES)

Tagit

Viime viikon pakkasten jälkeen ei ilmaston lämpeneminen liene ensimmäisenä mielessä, mutta lukuarvo on 1,5°C. Vuosi 2016 oli tuon verran kuumempi kuin vuodet keskimäärin ennen kuin teollinen vallankumous alkoi.

Ensimmäisenä viime vuoden tilastoja ennätti esittelemään EU:n Copernicus -maanhavainnointiohjelman tietojen varassa työskentelevä C3S -tutkijaryhmä (Copernicus Climate Change Service), jonka mukaan maailmanlaajuinen keskilämpötila vuonna 2016 oli 14,8°C.

Se ylittää vähän, mutta selvästi edellisen vuoden: 2015:n oli 0,2°C viileämpi.

Kun tilastoja katsotaan kauemmaksi, 1700-luvun puoliväliin, niin nyt mennään 1,3°C korkeammalla tasolla. Kun tätä verrataan Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015 sovittuun alle kahden asteen lämpenemistavoitteeseen, on kehitys menossa jopa nykyisin päästöleikkauksin huonoon suuntaan.

Pelkkä lämpeneminen ei ole ongelmana, vaan myös äärimmäisten sääilmiöiden yleistyminen ja siihen liittyen jäätiköiden sulaminen sekä meren pinnan nouseminen. Näistä koituu C3S:n mukaan lähiaikoina miljardien eurojen ylimääräiset kustannukset vuosittain.

“Lämpötila kiinteän maan ja merten päällä nousee, maailman merijään pinta-ala pienenee, jäätiköiden tilavuus ja lumipeite kutistuvat”, luettelee Euroopan keskipitkän ajanjakson sääennustekeskuksen Copernicus-palveluiden johtaja Juan Garcés de Marcilla jo nähtävissä olevia seurauksia.

“Sadetta tuovat sääsysteemit ovat muuttumassa ja ilmastoon liittyvät äärimmäisyydet, kuten kovat helteet, tulvat ja kuivuudet lisääntyvät.”

Viime vuonna lämpötiloihin vaikutti etenkin alkuvuodesta vielä voimissaan ollut El Niño -ilmiö, mutta päinvastoin kuin tavallisesti, lämpötilat eivät alkaneet pudota ilmiön heikennyttyä. Todennäköisesti pohjoisen ja eteläisen napa-alueen ennätyksellisen vähäinen merijää on vaikuttanut asiaan.

Kuvaaja esittää kunkin vuoden keskimääräisen lämpötilan kahden metrin korkeudelta mitattuna. Otsikkokuvassa on lämpötilan ero verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoon.

C3S:n tietojen perusteella lähes kaikkialla ympäri planeettamme viime vuoden keskilämpötila oli normaalia suurempi. Suurimpia erot olivat pohjoisnavan ympäristössä, missä viime aikoina on ollut edelleen lähes 20°C tavallista lämpimämpää kuin normaalisti näihin aikoihin. Nyt tilanne on palautunut lähemmäksi normaalia.

Vuoden 2016 aikana hiilidioksidin määrä ilmakehässä oli varsin suuri, mutta ihmisen lisäksi asiaan vaikuttivat suuret metsäpalot, jotka osaltaan johtuivat kesän helteistä; kuiva, kuuma metsä syttyy ja palaa helpommin.

Ensimmäistä kertaa koskaan maailmanlaajuinen hiilidioksidin keskimääräinen arvo ei laskenut alle 400 ppm:n syksyllä, jolloin arvo on normaalisti kaikkein alhaisin pohjoisen pallonpuolen kesän innostaessa kasveja yhteyttämään. Tällä hetkellä keskimääräinen arvo on 406 ppm.

Lisätietoja Copernicus -ohjelman ilmastotutkimuksesta on osoitteessa climate.copernicus.eu ja ilmakehän mittaustietoja on osoitteessa atmosphere.copernicus.eu.

Tagit

Miten ilmastonmuutos iskee Suomeen? Arviot tästä on nyt päivitetty vastaamaan uusien, tarkempien ilmastonmuutosmallien tuloksia: Suomesta on tulossa Puola tai Unkari (säämielessä ainakin).

Ilmastonmuutoksen arviointi ja ennustaminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Kaikkiaan 28 erilaista tarkasteltavana ollutta mallia povaavat, että Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin koko maapallon keskilämpötila.

Edellisen mallisukupolven tuloksiin verrattuna suurin ero on uusien mallien ennustama kesien jonkin verran voimakkaampi lämpeneminen. Sademäärien muutosennusteet sen sijaan ovat säilyneet kutakuinkin entisellään.

Lämpeneminen on voimakkainta talvella.

Jos kasvihuonekaasujen päästöt kasvavat hallitsemattomasti (ns. RCP8.5-skenaario), Keski-Suomessa saattaa vallita vuosisadan lopulla samankaltainen lämpötilailmasto kuin nykyisin Unkarissa. Lämpötilat nousisivat tällöin 1900-luvun lopun lukemista talvella 4 - 10 °C ja kesällä 2 - 7 °C.

Vastaavasti päästöjä kohtuullisen tehokkaasti leikattaessakin (RCP4.5-skenaario) meitä odottaisivat likimain Puolan lämpöolot: talvella lisää lämmintä 2 - 7 °C ja kesällä 1 - 4 °C.

Sademäärä todennäköisesti lisääntyy kaikkina vuodenaikoina, prosentteina ilmaistuna eniten talvella. RCP8.5-skenaariota vastaava vuotuisen sademäärän noin 20 % lisäys antaisi meille vuodessa saman verran vettä kuin mitä nykyisin sataa monin paikoin Englannissa.

Talvet muuttuvat meillä todennäköisesti nykyistäkin pilvisemmiksi ja valottomammiksi. Synkeimpien malliennusteitten mukaan maan pinnalle pääsevän auringon säteilyn määrä voisi pudota yli 20 %. Tuulen voimakkuudet sen sijaan eivät välttämättä muuttuisi paljoakaan, joskin eri mallien tulokset poikkeavat toisistaan paljon.

Maailmanlaajuisesti haitalliset vaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin hyödyt

Koko Eurooppaa tarkasteltaessa lämpötila nousee talvella eniten pohjoisessa, kesällä taas etelässä.

Pohjois-Euroopassa sataa entistä enemmän ja mantereen eteläosissa vähemmän. Keski-Euroopassa talvet muuttuvat sateisemmiksi ja kesät kuivemmiksi. Välimeren alueen maissa kuivuusongelmat pahenevat, kun varsinkin kesäpuolella vuotta sademäärä putoaa, lämpötila kohoaa voimakkaasti ja Auringolta suojaavaa pilvisyyttäkin on vähemmän.

Vaikka ilmaston lämpiämisestä voi suomalaisesta näkökulmasta kapeasti ajatellen olla hyötyäkin, maailmanlaajuisesti ilmiö on vahingollinen.

Ilmaston lämpeneminen johtaa laajamittaisiin ja mahdollisesti peruuttamattomiin maailmanlaajuisiin haittavaikutuksiin, kuten tuhoisiin sään ääri-ilmiöihin ja luonnon monimuotoisuuden katoamiseen. Ilmastonmuutos voi aiheuttaa myös suuria yhteiskunnallisia ongelmia varsinkin kehitysmaissa.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia PLUMES- ja ADAPT-hankkeiden kautta sekä Liikenne- ja viestintäministeriö Sektoritutkimusohjelman SETUKLIM-hankkeen kautta. Tutkimus ilmestyi tuoreessa Geofysiikan seuran Geophysica -julkaisusssa.

Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Tagit