Asiat alkavat nivoutua yhteen. 

Huhut SpaceX -yhtiön menemisestä pörssiin tämän vuoden aikana ovat kiertäneet jo jonkin aikaa, ja tuloksena voisi olla eräs maailman suurimmista yhtiöistä heti Microsoftin, Applen, Nvidian,  Saudi Aramcon, Googlen Alphabetin ja Amazonin jälkeen. Yhtiön arvo olisi arvioiden mukaan puolitoista biljoonaa dollaria eli 1,5 miljoonaa miljonaa dollaria. Tämä on noin 16 kertaa Suomen vuosittainen budjetti.

Viime viikonloppuna kerrottiin, että SpaceX toimitti 30. tammikuuta Yhdysvaltain tietoliikenteestä vastaavalle viranomaiselle Federal Communications Commissionille hakemuksen jopa miljoonan satelliitin lähettämisestä kiertoradalle ja niiden käyttämisestä datakeskuksina ennen kaikkea tekoälyn vaatimaan laskentaan.

Ja nyt, 2. helmikuuta kerrottiin, että SpaceX on ostanut xAI:n, joka kehittää tekoälyteknologioita ja pyörittää sosiaalisen median alustaa X (entinen Twitter). 

Kaupan ehtoja ja summia ei ole kerrottu, mutta taustalla häärää Elon Musk, joka omistaa enemmistön molemmista yhtiöistä.

Musk on hehkuttanut jo jonkin aikaa, miten avaruus on paras paikka sijoittaa servereitä internetin ja tekoälyn tukemiseen, sillä avaruudessa on tarjolla lähes rajattomasti sähköä – sitä kun saadaan paneeleilla suoraan Auringosta. Avaruudessa olevat serverit ovat myös käteviä avaruudessa olevan ja lisääntyvissä määrin sinne siirtyvän tiedonvälitysinfrastruktuurin (Starlink ja sen tulevat kilpailijat) vuoksi.

Muskin mukaan maailman sähkönkulutus riitä tekoälyn tarpeisiin ilman haittoja yhteisöille ja ympäristölle.

Tässä kaikessa on nähtävissä selvä linja ja yhteys siihen, miten Starlink-järjestelmän satelliitit sekä Falcon 9 ovat liittyneet toisiinsa. Lähettämällä paljon satelliitteja omalla, osittain uudelleenkäytettävällä raketilla, on SpaceX pystynyt paitsi rakentamaan nopeasti Starlink-järjestelmäänsä sekä kehittämään Falcon 9:n laukaisut rutiininomaisiksi. SpaceX on noussut näin lähes monopoliasemaan niin satelliittien kuljettamisessa avaruuteen kuin satelliittitietoliikenteessä.

Starship nousee 11. koelennolleen. SpaceX aikoo ottaa raketin jo satelliittilaukaisukäyttöön tänä vuonna. Kuva: SpaceX

Uusi jättiraketti Starship puolestaan on täysin uudelleenkäytettävä ja kuljetuskapasiteetiltaan paljon suurempi. Se on tehty myös hyvin nopeasti uutta lentoa varten valmisteltavaksi. Vaatimattomammissakin kaavailuissa Starshipit lentäisivät tuhatkunta kertaa vuodessa Teksasissa ja Floridassa olevilta laukaisupaikoilta.

Starshipit voivat viedä avaruuteen noin 150 tonnia kerralla, ja niiden avulla datakeskusten rakentaminen avaruuteen olisi hyvinkin mahdollista kohtuullisin kustannuksin. Muskin mukaan näiden keskusten tekeminen olisi jopa edullisempaa kuin maanpäällisten datakeskusten rakentaminen.

Vaikka Musk on viime kuukausina puhunut paljon datakeskuksista, hän kertoo Marsin olevan edelleen päämäränä sekä pysyvänsä Nasan partnerina, kun Yhdysvallat on palaamassa Kuun pinnalle. Itse asiassa nämäkin kaikki liittyvät yhteen, sillä avaruusdatakeskukset mahdollistavat Muskin mukaan tulevaisuudessa kasvavat tukikohdat Kuussa ja Mars-siirtokuntien perustamisen.

Ja lisäksi datakeskukset tuovat paljon rahaa, jolla SpaceX ja Musk voivat toteuttaa Mars-haaveita. Siinä on vielä monta mutkaa, mutta suunta on selvä.

Starlink-verkossa on nyt noin 10 000 satelliittia ja niitä laukaistaan lisää useita kertoja viikossa. Datakeskussatelliitteja laukaistaisiin sata kertaa enemmän ja päivittäin.

Starlink-satelliitit ovat kasvaneet vuosien varrella kovasti. Seuraavaksi mukaan tulevat datakeskukset. Kuva: SpaceX

Nyt FCC:lle jätetty hakemus ei vielä tarkoita, että satelliitit todella tullaan lähettämään – se on alku viranomaiskäsittelylle, ja lopulta FCC:n täytyy hyväksyä tai hylätä hakemus, tai vaatia siihen muutoksia. Etenkin nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä se tullaan todennäköisesti hyväksymään.

Tämä on samanaikaisesti upea ja pelottava asia. Teknisesti Falcon 9, Starship ja Starlink, kuten myös todennäköisesti tulevat datakeskukset, ovat mieltäkutkuttavan hienoja ja tarjoavat uskomattomia mahdollisuuksia, mutta niiden valovuosia muita edellä oleva teknologia tuo myös valtaa, jota voidaan myös väärinkäyttää: lähes kaikki maailman data kulkisi SpaceX:n (ja Yhdysvaltain) kautta. 

Voi hyvin nähdä, kuinka SpaceX olisi muuttumassa vähitellen maailman suurimmaksi, mahtavimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi yhtiöksi, joka voisi päättää monien maidenkin asioista.

Muu maailma ei tällä haavaa pysty kisaamaan SpaceX:n kanssa.

Otsikkokuvana on Grok-tekoälyn tekemä (ei lähellekään realistinen) visualisointi sisaryhtiönsä SpaceX:n serverisatelliiteista.

Auringon pinnalla on kahdeksan aktiivisuusaluetta, jotka jatkavat todennäköisesti purkautumisia. Monet niistä osoittavat lähes suoraan maapalloon, joten niistä lähtevät koronan massapurkaukset osuvat meihin komeasti ja vaarallisesti.

Hyvin heittoisa avaruussää jatkuu todennäköisesti koko viikon ajan.

Kiinnostavin aktiivisuusalue on suuri ja monimutkainen alue, joka on parhaillaan Auringon kiekon luoteispuolella. Kaksi kaakkoiskulmalla lähellä Auringon päiväntasaajaa olevaa aluetta ovat puolestaan suhteellisen yksinkertaisia, kuten ovat loput pienemmätkin.

Suurimman, AR4274-nimisen alueen voimakas roihupurkaus 10. marraskuuta tuotti koronan massapurkauksen, josta suurin osa suuntautui luoteeseen ja saapuu lievällä kierteellä Maan seutuville varhain 12. marraskuuta. 

Tänään 11.11. klo 12.04 Suomen aikaa tapahtunut purkaus tuotti myös suuren ja nopean purkauspilven, jonka odotetaan saapuvan myös luoksemme 12. marraskuuta. Se osuu maapalloon päivän loppupuolella, ja se kyykyttää planeettaamme  todennäköisesti 13. marraskuuta saakka. 

Tässä vaiheessa epävarmuus pilven koosta ja saapumisestä on vielä suuri.

Massapurkausten saapumisen näkee yleensä aurinkotuulen nopeuden kasvamisesta, mutta toistaiseksi se on normaalilla tasolla. Planeettainvälisen magneettikentän voimakkuus oli heikko ja korkeaenergisten protonien määrä on matala. Mutta tämä lienee tyyntä myrskyn edellä.

Auringon aktiivisuus pysyy todennäköisesti korkealla tasolla seuraavien päivien aikana ja on todennäköistä, että pilkkuryhmät tuottavat vielä purkauksia. AR4274 saattaa innostua myös hyvin voimakkaisiin purkauksiin.

Kohti maapalloa on tulossa kolme hiukkaspilveä, joista ensimmäinen saapunee tänään (9. marraskuuta tapahtuneesta purkauksesta lähtenyt) ja kaksi muuta saapuvat todennäköisesti huomenna 12.11. ja torstaina 13.11. Jos osa niistä yhdistyy yhdeksi isommaksi hiukkaspilveksi, sen vaikutukset ovat suurempia kuin kahden miedomman.

Odotettavissa on ainakin pieniä G1-luokan ja kohtalaisen G2-luokan geomagneettisia myrskyjä, mutta mahdollisuus voimakkaampiin G3- ja G4-luokan myrskyihin on suuri.

Revontulet ovat mahdollisia – jopa todennäköisiä – myös eteläisessä Suomessa, joskin pilvisyys haittaa revontulten näkemistä. Kenties myös keskinen Eurooppa saa revontulia samaan tapaan kuin viime keväänä, kun Välimeren rannoillakin voitiin ihastella taivaan valoja.

Samalla satelliittioperaattorit ja sähköverkkoyhtiöt varautuvat mahdollisiin häiriöihin.

Tämä juttu on tehty yhteistyössä Logitechin kanssa yksinkertaisesti siitä syystä, että satuin käymään viime vuoden joulukuussa Lausannessa, Sveitsissä, olevan EPFL-yliopiston (École Polytechnique Fédérale de Lausanne) Bolo -museossa. 

Logitech on kotoisin tästä Lausannen esikaupunkialueella olevasta teknillisestä korkeakoulusta, ja vähemmän yllättäen museossa oli esillä myös laitteita, jotka johtivat lopulta Logitechin perustamiseen. Kuten Souris 1 eli "Hiiri 1" vuodelta 1974.

Se ei ollut ensimmäinen hiiri, mutta se oli ensimmäinen optinen hiiri.

En tiennyt, että Logitech oli ja on sveitsiläinen, ja että sen taustalla on uraa uurtava akateeminen tutkimus EPFL:ssä. Siksi asiaa piti tutkia tarkemmin ja jopa niin tarkasti, että päädyin yhteistyöhön Logitechin kanssa tämän jutun tiimoilta.

Hiiren häntä osoittaa Piilaksoon

Kaliforniassa, San Franciscon eteläpuolella Santa Claran laaksossa ja sen tietämillä on legendaarinen Piilaakso. Se syntyi pitkälti Palo Altossa sijaitsevan Stanfordin yliopiston ja siellä muhineiden ideoiden ansiosta. Yliopiston professorit innostivat nuoria tutkijoita perustamaan yhtiöitä ja käyttämään hyväkseen muun muassa Yhdysvaltain puolustushallinnon elektroniikkaan ja radiotekniikkaan tekemiä suuria panostuksia. 

Mikrosirut keksittiin siellä, kuten internetin edeltäjä Arpanetkin. Mikrosirujen jälkeen tulivat tietokoneet ja mikropiirit. Lempinimensä laakso sai puolijohteiden materiaalista, piistä.

Piilaaksossa tutkittiin myös tapoja käyttää tietokoneita paremmin ja inhimillisemmin. Tässä edelläkävijänä oli Stanfordin yliopiston tutkimusinstituutti, Stanford Research Institute, ja etenkin sen tutkija Douglas Engelbart. Hän ideoi ja teki yhdessä Bill Englishin kanssa aivan ensimmäisen hiiren, pienen puulaatikon, jonka alaosassa oli kaksi pyörää ja päällä yksi punainen nappi.

Sen avulla tietokoneen käyttäjä pystyi kätevästi osoittamaan kuvaruudulla kohtaa ja klikkaamaan siinä. Tämä oli olennaista paitsi kehitteillä olleiden graafisten käyttöliittymien kannalta, niin myös kaikissa sovelluksissa, missä piti osoittaa jotain.

Virallisesti laitteen nimi on "X-Y Position Indicator for a Display System” eli X-Y -suunnissa toimiva sijainti-indikaattori näyttölaitteita varten. Se on hyvin kotitekoisen näköinen, koska se oli ajan hengen mukaan kyhätty kasaan yksinkertaisista osista ja kenties Engelbart on veistänyt itse puukuoren sopivaan muotoonsa. 

Vaikka laite syntyi jo vuonna 1964, se esiteltiin julkisesti vasta 1968 kuuluisassa "Mother of All Demos" -tilaisuudessa. Engelbart vyörytti silloin vuosittaisten tietokonekonfrenssin osanottajien ihmeteltäväksi hiiren lisäksi muun muassa pianomaisen pikkunäppäimistön, videopuhelut, hypertekstin ja tekstinkäsittelyn. Demot olivat aikanaan ällistyttävän futuristisia, mutta ovat nyt jalostuneet intohimoja varsin vähän herättäväksi arkitekniikkaksi.

Mutta hiiri. Engelbartin työryhmässä sijainti-indikaattoria alettiin pian kutsua sympaattisesti hiireksi, koska oikean hiiren kokoisesta laitteesta lähti tietokoneeseen johto, joka oli kuin hiiren häntä. Nimi tuli ja pysyi.

Ensihiiri on nyt esillä Piilaakson Mountain Viewissä sijaitsevassa tietokonehistorian museossa, Computer History Museumissa. Siellä on esillä myös ensimmäisiä tietokoneita, jotka käyttivät hiiriä. 1960-luvun lopussa ne eivät olleet kuitenkaan vielä kaupallisia tuotteita, vaan niitä käytettiin lähinnä graafisia käyttöliittymiä sekä muita tietokoneenkäyttöä helpottavia tekniikoita tutkittaessa.

Rollkugel

Muu maailma seurasi luonnollisesti Piilaakson tapahtumia, ja erilaisia syöttölaitteita ideoitiin myös muualla. Saksassa Telefunken-yhtiön insinööri Rainer Mallebrein kehitti vuonna 1968 ensimmäisen pallohiiren, missä laitteen alaosassa oli pyörivä pallo, jonka liikkeitä mitattiin. Telefunkenin laitteen pallo oli huimat neljä senttiä halkaisijaltaan. Laitteen nimi olikin ”Rollkugel” eli rullaava kuula.

Se kehitettiin osana projektia, missä tehtiin uudenlaisia lennonjohtosysteemien laitteita. Hiiren avulla lennonjohtaja pystyi osoittamaan kätevästi kohteita tutkaruudulla. Se otettiin tuotantoon lisälaitteeksi Telefunkenin TR 440 -päätyöasemalle sekä SIG 100 -vektorigrafiikkaterminaalille. Näin Rollkugel oli ensimmäinen kaupallisesti saatavalla ollut hiirityyppinen laite, tosin niitä valmistettiin vain 46 kappaletta.

Sen suurin merkitys olikin vaikutus tulevaisuuden hiiriin, sillä kun aiemmissa hiirissä oli yleensä kaksi kiekkoa, yksi pituus- ja toinen pystysuunnassa, niin pian ne korvattiin kuulilla, jotka rullasivat pöydän päällä hiiren sisällä.

Ensimmäinen oikeasti käyttökelpoinen rullahiiri oli Engelbartin ryhmän hiiren paranneltu versio vuonna 1972, mutta tärkeämpi oli seuraavana vuonna Xerox PARC -tutkimuskeskuksen esittelemän Xerox Alto -tietokoneen kolminäppäiminen pallohiiri. 

Xerox Alto oli juuri se mullistava graafisella käyttöliittymällä ja hiirellä varustettu kokeellinen tietokone, jonka Steve Jobs näki ja otti esikuvakseen Apple Lisa -tietokoneen tekemisessä. Ja Lisa teki hiirestä olennaisen osan nykyaikaista tietokonetta vuonna 1983.

Hiiri numero 1

Vuonna 1974 Lausannen teknisen yliopiston professori Jean-Daniel Nicoud esitteli työryhmänsä ensimmäisen hiiren nimeltä Souris 1 eli ”Hiiri 1”. Se ei ollut vielä pallohiiri, vaan liikkeitä mitattiin kahdella hiiren sisällä olevalla pyörällä, mutta uutuutena näiden pyörien liikkeitä havaittiin potentiometrien sijaan optisesti. Se oli tarkempaa ja hiiri oli kevyempi.

Souris 1 oli ensimmäinen optinen hiiri, mutta eri tapaan kuin nykyiset optiset hiiret, joka havaitsevat liikkumistaan katsomalla alaspäin pintaa, missä ne liikkuvat.

Nicoud oli vieraillut Stanfordissa ja nähnyt siellä hiiriä. Kun EPFL:ssä kehitettiin tuolloin Smacky-nimistä tietokonetta, siihenkin haluttiin tehdä hiiri – ja se tehtiin. Ja niin tehtiin myös jatkokehitysversioita, kunnes tarina koukkaa jälleen 1970-luvun lopussa Stanfordiin.

Lausannelainen sähkötekniikan opiskelija Daniel Borel oli siellä tutustumassa ennen kaikkea graafisten käyttöliittymien ohjelmistoihin, mutta innostui pian hiiritekniikan kehittämisestä. Hän huomasi, että tarvetta oli selvästikin edulliselle, hyvälaatuiselle kaikkiin tietokoneisiin sopivalle hiirelle, ja niin syntyi ajatus niiden tuottamisesta kaupallisesti. 

Borel sai mukaansa Pierluigi Zappacostan ja Olivetti-tietokoneyhtiössä työskennelleen Giacomo Marinin, jotka perustivat vuonna 1981 yhdessä Logitech-nimen saaneen yhtiön. Taustalla vaikutti myös EPFL:n tutkija André Guignard, joka oli aikanaan mukana Souris 1:n kehittämisessä ja vaikutti osaltaan sen tekemiseen Jean-Daniel Nicoudin kanssa.  

Nimi ”Logitech” oli yhdistelmä ranskan kielen sanasta ”logiciel” (ohjelmisto) ja ”tech” eli tekniikka. Borel, Zappacosta ja Marini halusivat luoda tekniikkaa, jonka avulla ohjelmistojen käyttö käy kätevämmin.

Samana vuonna amerikkalainen Xerox esitteli ensimmäisen kunnollisen kaupallisesti saatavissa olleen hiiren osana Xerox 8010 Star -systeemiään, mutta se oli edelleen kallis. 

Logitechin ajatus oli juuri päinvastainen: edullisia, laadukkaita hiiriä. Ensimmäinen sellainen oli vuonna 1982 esitelty P4, jonka taustalla oli Souris 1:n jälkeen tapahtunut kehitys ja yksinkertaistaminen siten, että tuote olisi kaupallisesti järkevä. 

P4 tunnettiin aluksi nimellä Dépraz Digimouse, ja vaikka se ei vielä ollut kaupalllinen menestys, se nosti Logitechin tietokonealan tietoisuuteen. Yllä olevassa kuvassa se on yhdessä Smacky 8 -tietokoneen kanssa.

Kahta vuotta myöhemmin, siis vuonna 1984, tietokonejätti Hewlett-Packard tilasikin Logitechiltä hiiriä tietokoneidensa mukana toimitettavaksi, ja seuraavana vuonna Logitech toi markkinoille maailman ensimmäisen vähittäismyyntiin tulleen lisävarustehiiren, C7:n (alla). 

Logitech C7 vuodelta 1985.

Logitech valloittaa maailman

C7:n suosion myötä Logitech kasvoi ja päätyi pian perustamaan konttorin Piilaaksoon – minnekä muuallekaan! – ja tuotantolaitokset Taiwaniin ja Irlantiin. Yhtiö meni Sveitsissä pörssiin vuonna 1988 ja toi myös samana vuonna markkinoille ensimmäisen tuotteensa, joka ei ollut hiiri. Se oli kädessäpidettävä skanneri. 

Vuonna 1991 Logitech esitteli maailman ensimmäisen kuluttajien saatavilla olleen langattoman hiiren, minkä jälkeen vuonna 1996 juhlittiin: yhtiö oli tuottanut yli 100 miljoonaa hiirtä. Niitä oli joka puolella ympäri maailman!

2000-luvulle tultaessa Logitech jatkoi hiirien kehittämistä ja valmistamista, mutta myös laajeni muille tietotekniikan alueille, etenkin skannereihin, mutta myös näppäimistöihin, webcameihin, peliohjaimiin ja äänilaitteisiin. Oman tuotekehityksen lisäksi vaurastunut yhtiö osti pienempiä kilpailijoitaan. Logitechin markkinaosuus hiirissä oli 70%.

Logitechin 3D-hiiri (1990, ylhäällä vasemmalla) käytti ultraääniä sijaintinsa määrittämiseen. Vieressään oleva hiiri oli ensimmäinen langaton hiiri (1984). Se käytti infrapunavaloa yhteydenpitoon tietokoneen kanssa. Magellan (1993, ylhäällä oikealla) tehtiin yhdessä Saksan ilmailu- ja avaruusjärjestön kanssa. Trackman Marble (1995, vasemmalla alhaalla) käänsi pallon yläpuolelle ja sitä pyöritettiin peukalolla. Trackman Portable  (1993) oli samanlainen, mutta helpmmin kuljetettava. Se oli myös eräs ensimmäisistä hiiristä, jonka näppäimiä pystyi personoimaan Mouseware-ohjelmalla.

Puolen miljardin hiiren raja rikkoutui vuonna 2003, jolloin valikoimassa oli jo nykyaikainen laseriin perustuva hiiri.

Yrityskauppojen ja oman tuotekehityksen ansiosta Logitech on nyt edennyt varsin kauas ensimmäisestä hiirestään, P4:stä vuonna 1982: se on erilaisten tietokoneiden ja kannettavien laitteiden lisälaitteiden markkinajohtaja, sillä on 7300 työntekijää ja 3,7 miljardin euron liikevaihto, sekä myyntiä lähes kaikissa maailman maissa. Ja taustalla vipeltää EPFL:n tutkijoiden hassu ajatus tehdä maailman paras hiiri.

MX Master 4

Tuorein Logitechin hiiri esiteltiin nyt lokakuun alussa: MX Master 4 on suoranainen hiirien mestarinäyte, jota käyttäessä ei voi olla ajattematta valovuosien loikkaa viiden viiden vuosikymmenen takaisesta Souris 1:stä. Sain käyttööni hiiren syyskuun puolivälissä ja olen testaillut sitä sen jälkeen.

Logitechin tyyliin MX Master 4 on ergonomisesti muotoiltu ja se täyttää mukavasti päällä lepäävän käden sisäosan. Keskisormen ja etusormen alla olevat kytkimet ovat sopivan napakoita ja niiden keskellä olevassa metallisessa rullassa on sopivasti massaa.

Peukalolle on edellisten MX Masterien tapaan paljon tekemistä: pitkittäissuunnassa on myös rulla, metallinen, kolme kytkintä ja suuri kytkin alla. Ja siinä on tämän hiiren erikoisuus, sillä se antaa haptisen vastineen. Kun sitä painaa, hiiri vastaa lievästi tärähtämällä.

Suuri paukalokytkin tuo näkyviin pyöreän valikon (Action Ring Logitechin sanoin) kuvaruudulle. Valikossa on kahdeksan kohtaa, ja hiirellä on kätevää siirtää kursoria valikon eri kohtiin. Valikon kohdat vaihtuvat käytössä olevan ohjelman mukaisesti, ja niitä voi luonnollisesti säätää itse Logi Options+ -ohjelmalla. 

Erityisen kätevä MX Master 4 ja sen haptinen valikko on kuvien ja videoiden editoinnissa, jolloin monia toimintoja voi hallita suoraan hiirestä.

Hiireen saa myös sovelluksia, joilla sen käyttöä voi edelleen tehostaa.

Olin oikeastaan luopunut jo hiiren käytöstä, koska pääasillisin työkoneeni on kannettava ja Applen trackpad on erittäin hyvä ja kätevä. MX Master 4 on kuitenkin saanut minut käyttämään uudelleen hiirtä juuri editoidessa, ja Logitech markkinoihin hiirtä juuri luoville aloille ja koodareille – heille (meille!) tästä on todella apua ja iloa.

Creator Rush Challenge

Logitechillä on juuri siksi käynnissä myös opiskelijoille tarkoitettu todella kiinnostava kilpailu: Logi Creator Rush. Palkintona on luonnollisesti Logitechin tuotteita, mutta myös matka Lausanneen, Logitechin tuotekehityskeskukseen. Käynti Lausannessa jo sinällään on kiinnostavaa, saati sitten Logitechin luona!

Kilpailussa on neljä kategoriaa. Osallistua voi 3D-suunnitteluun, koodaamiseen, graafiseen suunnitteluun ja tilasuunnitteluun. 

Osallistuminen on helppoa, sillä voit yksinkertaisesti postata kuvasi tai videosi Instagramissa, liittää siihen hashtagin #LogiCreatorRush #Logitech ja tägin @LogiCreatorRush, kertoa käyttämistäsi ohjelmista ja/tai työkaluista, sekä lataamalla logicreatorrush.com -sivulle pdf:n, missä on samoja tietoja sekä kuvaus työstäsi.

Kaikki tiedot on sivulla logicreatorrush.com.

Päivitys 2.9.
Koronan massapurkaus osui maapalloon ennustetusti ja sai aikaan G2-luokan geomagneettisen myrskyn. Ennusteen mukaan revontuliaktiivisuus säilyy korkeana vielä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

 -

Ilmatieteenlaitoksen ja NOAA:n avaruussääennusteen mukaan tämä tuorein avaruusmyrsky osuu Maahan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Saapumisajankohtaa ei pystytä ennustamaan tarkasti, mutta näyttää siltä, että myteri alkaa yöllä – siis pimeään aikaan, jolloin revontulet ovat näkyvissä. Ja näillä näkymin koko maassa paitsi tänä yönä, niin myös edelleen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä revontulten todennäköisyys on suuri ja sen jälkeenkin vielä kohtalainen.

Kun hiukkaspilvi osuu noin 1,6 miljoonan kilometrin päässä Maasta oleviin havaintolaitteisiin, voidaan pilven olemuksesta ja myrskyn voimakkuudesta tehdä tarkempia arvioita. Tämä tapahtuu noin 20–50 minuuttia ennen Maahan saapumista. Vasta silloin massapurkauksen todellinen nopeus ja voimakkuus voidaan havaita.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tulossa on mukavan aktiivinen revontulinäytös, juuri sopiva syyskauden avaus, mutta ei mitään vaarallista geomagneettista myrskyä. 

Heti massapurkauksen etureuna, niin sanottu shokkiaalto, aiheuttaa todennäköisesti G1–G2 -tasoisen geomagneettisen myrskyn, mutta varsinainen hiukkaspilven ydin seuraa sitä todennäköisesti muutaman tunnin päästä. Silloin myrsky voi äityä G3-tasolle. Kenties tuolloin yö on jo kääntymässä aamuksi Suomessa. Pohjoisen lisäksi revontulia kannattaa katsoa myös etelätaivaalta – myös eteläisessä Suomessa.

Jos massapurkauksen oma magneettikenttä on riittävän voimakas ja sen suuntaus on suotuisa (eli vastakkainen Maan magneettikentän kanssa), voi syntyä helposti myös G4-tasoinen geomagneettinen myrsky. Sellainen saattaa aiheuttaa myös häiriöitä ja jännitepiikkejä sähköverkoissa, vaurioittaa satelliittien elektroniikkaa, vaikuttaa navigointiin ja sotkea viestintää

Myös Finnairissa seurataan varmasti Pecasus-palvelun tarjoamaa tietoa tilanteesta, koska voimakkaiden avaruusmyrskyjen aikaan säteilytaso reittilentokorkeuksilla Maan napa-alueilla on suurempi, ja esimerkiksi Helsingin ja Tokion välinen lento voidaan reitittää tästä syystä etelän kautta Venäjän ohi. 
 

Auringon Maahan näkyvällä puolella on juuri nyt monia aktiivisuusalueita ja onkin todennäköistä, että purkauksia tulee vielä lisää.

Kyseessä on suurin purkaus vähään aikaan Auringosta, joka on lähestymässä tämän aurinkomaksimin loppua.  Aurinkosykli kestää noin 11 vuotta, ja sen huippua, eli aurinkomaksimia, seuraa laskeva vaihe, jolloin Auringon aktiivisuus vähenee. 

Tällä hetkellä olemme aurinkosyklissä 25, joka alkoi joulukuussa 2019 ja jatkuu arviolta vuoteen 2030 asti. 

Aurinkosyklin huippu, eli aurinkomaksimi, oli hyvin todennäköisesti elokuun ja marraskuun 2024 välisenä aikana, tarkemmin lokakuussa 2024, jolloin 365 päivän keskiarvoinen auringonpilkkuluku saavutti huippunsa (163,9 ISN:n mukaan). Lopullisesti huippukuukausi voidaan kuitenkin vahvistaa vasta jälkikäteen, kun Auringon aktiivisuuden lasku on selvästi havaittavissa. 

Sykli on joka tapauksessa ollut normaalia ja odotettua aktiivisempi. 

Tilastojen mukaan auringonpurkauksia tapahtuu eniten juuri näihin aikoihin aktiivisuussykliä eli maksimin jälkeen.  Auringon magneettikentät ovat edelleen aktiivisia ja monimutkaisia, mikä edesauttaa purkausten syntymisessä; vaikka auringonpilkkujen määrä onkin vähenemässä, magneettisten häiriöiden, kuten filamenttien ja aktiivisten alueiden, aiheuttamat purkaukset ovat yleisempiä tilastojen mukaan. 

Suomalaisyritys Liquid Sun kertoo tiedotteessaan aloittavansa ABB:n, Finnairin, Fortumin ja Finavian kanssa pilottihankkeen, missä tehdään biogeenisistä hiilidioksidipäästöistä uusiutuvaa, kestävää polttoainetta (eSAF) lentoliikenteen käyttöön. 

EU:n kestävien polttoaineiden sekoitevelvoite lentoliikenteelle avaa Suomelle mahdollisuuden nousta tulevaisuuden merkittäväksi synteettisten polttoaineiden tuottajamaaksi.

Yhtiö on saanut alkunsa Tampereen yliopistossa ja sillä on juuret viime viikolla esittelemässämme Neo- Carbon Energy -tutkimuksessa, joka pyrkii löytämään vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille ja sähköistämään energiasysteemiä.

Liquid Sun on kehittänyt matalalämpöelektrolyysiteknologiaan (LTE) perustuvan innovaation, jolla yritys jalostaa hiilidioksidipäästöjä ja uusiutuvalla sähköllä tuotettua vetyä eSAF-lentopolttoaineeksi.

Espooseen sijoitettava sähköpolttoaineiden tuotannon kokeiluyksikkö otetaan täysimääräisesti käyttöön vuoden 2025 syksyn aikana. Kyseessä on ensimmäinen esikaupallisen vaiheen tuotantopilotti, ja sen tavoitteena on luoda Suomeen toimiva synteettisen polttoaineen tuotannon ekosysteemi ja arvoketju. 

Nyt alkavassa hankkeessa yritykset kehittävät avoimessa yhteistyössä eSAF-polttoaineiden tuotantoa, tekevät validointeja ja luovat kyvykkyyttä globaalisti skaalautuviin prosesseihin, joiden avulla turvataan tulevaisuudessa kotimaisen kestävän lentopolttoaineen tuotanto.

”Suomella on mahdollisuus nousta johtavaksi tuottajamaaksi seuraavien vuosien aikana avautuvalle kestävien lentopolttoaineiden markkinalle. Tavoitteen saavuttamisen kannalta on kriittistä, että hankkeeseen osallistuu eSAF-tuotannon arvoketjuun kytkeytyviä teollisia kumppaneita, joilla on yhteinen päämäärä ja halu kiihdyttää siirtymää kohti kestäviä polttoaineita”, sanoo Liquid Sunin toimitusjohtaja Pasi Keinänen yhtiön tiedotteessa.

EU:ssa astui vuoden 2025 alussa voimaan lentoliikenteen sekoitevelvoite, joka ohjaa ilmailualan lisäämään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä asteittain vuoteen 2050 saakka. Vuodesta 2030 alkaen velvoite laajenee kattamaan myös täysisynteettiset polttoaineet, jotka on tuotettu hiilidioksidista. Vuoteen 2050 mennessä sekoitevelvoite nousee 70 prosenttiin, josta puolet on oltava eSAF:ia. Velvoite koskee lentoasemia, joiden kautta kulkee vähintään 800 000 matkustajaa tai 100 000 tonnia rahtia vuodessa. Suomessa velvoitteen piiriin kuuluvat Helsinki-Vantaan ja Rovaniemen lentoasemat.

Regulaation ohjausvaikutuksen tuloksena Suomella on käsissään ainutlaatuinen mahdollisuus nousta uusiutuvien lentopolttoaineiden johtavaksi tuottajamaaksi. Suomen metsäteollisuus tuottaa vuosittain 20 miljoonaa tonnia bioperäistä hiilidioksidia, ja päästöjä syntyy myös biokaasulaitoksista. Eri päästölähteet mahdollistavat hajautetun eSAF-polttoaineiden tuotannon, mikä lisää energiaturvallisuutta ja tasaa sähköverkon kuormitusta valtakunnallisesti.

“Lentoliikenne on vaikeasti vähähiilistettävissä oleva toimiala, jonka energiasiirtymä tulee vaatimaan uudenlaista innovaatiota ja yhteistyötä läpi arvoketjun. Haluamme olla mukana kehittämässä Suomen mahdollisuuksia synteettisen lentopolttoaineen tuotannossa ja samalla edistää lentoliikenteen hiilineutraaliustavoitteita”, sanoo Finnairin energiasiirtymästä vastaava johtaja Riku Aho.

Onnistuessaan hanke voi tuoda Suomelle merkittävän kilpailuedun, sillä meneillään on globaali teknologinen kilpajuoksu siitä, kuka kykenee kustannustehokkaisiin ja skaalautuviin ratkaisuihin.

“Suomen olosuhteet ja mahdollisuudet ovat tässä kilpailussa otolliset. Uskomme, että nopea pilotointi ja validointi on oikea lähestymistapa, kun tavoitteena on synnyttää täysin uusi synteettisiin polttoaineisiin tähtäävä teollisuuden ala”, sanoo Liquid Sunin Keinänen.

Fuusioenergiaa tutkitaan parhaillaan innokkaasti ympäri maailman erilaisissa hankkeissa. On pieniä ja ketteriä, ja on suuria ja monimutkaisia – kuten ITER eli International Thermonuclear Experimental Reactor, Kansainvälinen ydinlämpöön perustuva kokeellinen reaktori.

Varsinaista sähkövirtaa tuottavaa reaktoria tästä ei tule, vaan koelaitos, jonka tärkein tehtävä on kehittää fuusioenergian vaatimaa tekniikkaa ja opetella hallitsemaan suuren mittakaavan fuusioreaktiota.

Ja fuusioenergia, kun se saadaan viimein käyttöön, ratkaisee ihmiskunnan energiaongelmat. Jos käytössämme olisi aurinkoenergiaa ja fuusiovoimaa, voisimme tuottaa energiaa puhtaasi ja kätevästi enemmän kuin ihmiskunta koskaan tulee tarvitsemaan.

ITERiä ollaan tekemässä Ranskan eteläosissa Cadarachen luona, ja vaikka aikataulua on rukattu moneen otteeseen löysemmäksi ja valmistuminen on siirtynyt tulevaisuuteen, etenee hanke hitaasti, mutta varmasti.

Viimeisin todiste tästä saatiin eilen keskiviikkona 6. elokuuta, kun laitoksen suuret superkylmässä toimivat tyhjiöpumput hyrähtivät käyntiin ja onnistuivat saamaan aikaan lähes täydellisen tyhjiön (10⁻⁷ Pa) ja olemaan lämpötilaltaan hyvin, hyvin lähellä absoluuttista nollapistettä vain viiden kelvinin lämpötilassa.

Pumput auttavat saamaan heliumia talteen superkylmän hiilen avulla. Tämä oli iso askel eteenpäin paitsi ITER-hankkeelle, niin myös fuusiotekniikalle yleisesti.

Myös laitoksen ytimen, suuren tokamakin osien asentaminen reaktorihalliin on menossa. Laitoksen sydän alkaa näyttää jo lopulliselta!

ITERiä rakennetaan kuin laivan pienoismallia pulloon: osia tuodaan sisään yksitellen tarkassa järjestyksessä ja lopulta reaktorihallissa on paitsi itse tokamak, niin myös sen ympärillä olevat magneetit, putket, suojat ja kaikki muu tarvittava.

Tokamak on donitsin muotoinen painekammio, jonka sisällä on plasmaksi muuttunutta kuumaa vetyä. Sitä pidetään paikoillaan voimakkaiden magneettien avulla.

Tokamakista tulee lopulta lähes 20 metriä halkaisijaltaan ja 11 metriä korkea, massaa sillä on kaikkien tukirakennelmien kanssa yli 5000 tonnia.

Polttoaineina ITERissä on vedyn kaksi isotooppia, deuterium ja tritium, joita syötetään tokamakin sisälle noin 16 minuutin toimintaa varten kerrallaan. Se on kaksi grammaa ainetta. Suuret magneetit pitävät plasmaksi muuttunutta kaasua paikallaan ja tuon noin 16 minuutin aikana muuttuu arviolta prosentti polttoaineesta muuttuisi energiaksi.

Tehoa vapautuu toivon mukaan 500 MW. Koska sen reaktion aikaansaaminen ja ylläpito vaatii noin 50 MW:n tehon, tuottaa ITER ennätyksellisen paljon energiaa: kymmenen kertaa sen mitä reaktio vaatii.

Kyse on siis hyvin pienestä määrästä vetyä, mutta suuresta määrästä energiaa. Laitos onkin kooltaan kuin pieni kaupunki, kuten alla oleva, viime vuonna julkaistu video näyttää.

X-37B on minisukkula, joka laukaistaan avaruuteen perinteisellä kantoraketilla, mutta sukkula laskeutuu alas lentokoneen tapaan ja on uudelleenkäytettävä. Erityisen kiinnostavaa aluksessa on myös se, että se pystyy olemaan avaruudessa hyvin pitkän aikaa ja muuttamaan rataansa hyvinkin olennaisesti. 

Boeing-yhtiö on tehnyt kaksi sukkulaa, jotka ovat lentäneet jotakuinkin vuoron perään.  Ensimmäinen lento tapahtui vuonna 2010, ja pisin lento, vuosina 2020-2022 tehty kuudes lento, kesti peräti liki 909 vuorokautta.

Edellinen lento, järjestyksessään jo seitsemäs, alkoi 29. joulukuuta 2023 ja päättyi tämän vuoden maaliskuun 7. päivänä. Alus oli siis avaruudessa hieman yli 434 vuorokautta, eli noin vuoden ja kolme kuukautta.

Tällä edellisellä lennolla salamyhkäisyyden verhoa avattiin myös hieman, sillä Yhdysvaltain avaruusvoimat julkaisi ensimmäisen kerran lennon aikana avaruudesta otetun kuvan. Tähän mennessä julkaisut harvat kuvat ovat olleet tarkasti valittuja otoksia ennen ja jälkeen lentojen.

Tämän vuoden (2025) helmikuussa julkaistussa kuvassa näkyy hieman sukkulan rahtiruuman sisäseinää ja hieman aurinkopaneelia, joka tuottaa alukselle sähköä. Kiinnostavinta on kuitenkin maapallo, sillä se on varsin pieni. Kuvan viestinä onkin se, että alus oli käynyt hyvin korkealle ulottuneella radalla. 

Avaruusvoimat ilmoittikin, että X-37B oli käynyt korkeammalla kuin geostationaarirata (missä on paljon tietoliikennesatelliitteja), todennäköisesti jopa noin 38 000 kilometerin korkeudessa. Lennolla testattiin myös ilmajarrutusta, eli manöveeriä. jolla alus ohjataa varsin matalalle kiertoradalle, jolloin ilmakehän rippeiden kitka auttaa ratanopeuden hidastamisessa. Tempun tarkoitus oli muuttaa rataa mahdollisimman vähän polttoainetta käyttämällä. 

Alus siis voisi käydä helposti tutkailemassa tai korjaamassa – tai vahingoittamassa – niinkin korkealla olevia satelliitteja. 

Nyt X-37B -sukkulaa numero 1 valmistellaan siis uuteen lentoon, joka alkaa todennäköisesti 21. elokuuta. Rakettina on Floridasta laukaistava SpaceX:n Falcon 9.

Avaruusvoimien mukaan alus testaa lentonsa aikana "maailman suorituskykyisintä avaruudessa käytettyä kvantti-inertia-anturia" ja laserin avulla tehtävää tiedonvälitystä.

Kummatkin liittyvät läheisesti jo nyt nähtävissä oleviin uhkiin avaruudessa. Vihollinen pystyy häiritsemään satelliittipaikannussysteemiä ja normaalia radioaalloilla tehtävää tietoliikennettä, joten aluksen pitää pystyä itsenäisesti määrittämään sijaintinsa GPS-häirinnästä riippumatta ja radioliikennesokaisusta välittämättä. Laserin avulla voidaan myös välittää enemmän tietoa.

Tulevan lennon kestosta ei ole vielä tietoa.

X-37B ei ole todellakaan suuri. Se on vain vähän pitempi kuin yleisilmailukone Cessna 172, joskin sen siipien kärkiväli on vain noin puolet siitä. Sen pituus on 8,8 metriä, leveys 4,6 metriä ja korkeus 2,9 metriä. Massa laukaisun aikaan tankattuna on vain viitisen tonnia. Todellinen minisukkula!

Ensimmäinen eurooppalainen sääsatelliitti Meteosat 1 laukaisiin avaruuteen marraskuussa 1977, ja siitä alkaen avaruudesta tulleet kuvat ja tiedot ovat olleet olennainen osa sääennustamista myös Suomessa. 

Satelliitti sijaitsi geostationaariradalla noin 36 000 kilometrin korkeudessa nollameridiaanin kohdalla, joten se kiersi maapallon sopivasti 24 tunnissa siten, että Eurooppa ja Afrikka olivat juuri sopivasti sen kameroiden kuvakentässä.

Myöhemmin havaintoja tehtiin myös muualta, kun Euroopan päällä ollut satelliitti korvattiin uudella ja samalla vanhempi satelliitti siirrettiin toiseen paikkaan. Näitä ensimmäisen sukupolven satelliitteja lähetettiin avaruuteen kaikkiaan seitsemän, kunnes 14. kesäkuuta 2006 Meteosat 7 lopetti toimintansa.

Sen tehtävät otti hoitaakseen toisen sukupolven satelliitti, Meteosat-8, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2002. 

Ja viime vuoden joulukuussa kapula siirtyi eteenpäin kolmannen sukupolven Meteosatille, joka on olemukseltaan aivan erilainen kuin aiemmat. Kun aiemmin satelliitit olivat sylinterimäisiä ja kamera pyyhkäisi yli maapallon sitä mukaa kuin satelliitti pyöri, niin nyt kolmiakselistabiloitujen satelliittien instrumentit voivat katsoa pysyvästi kohti Maata.

Lisäksi kamerat ja havaintolaitteet voivat olla parempia.

MTG-I (vasemmalla) ja MTG-S ovat hyvin samanlaisia. Kuva: ESA.

MTG-satelliitit ovat kooltaan 2,3 x 2,8 x 5,2 m. Leveyttä niillä on avaruudessa aurinkopaneelit avattuna noin 12 metriä. Niiden massa on noin 1800 kiloa, tosin laukaisun aikaan mukana on myös pari tonnia ajoainetta.

Kuvantavassa MTG-I -satelliitissa on tarkka kamera ja salamamittalaite, joka pystyy havaitsemaan ukkosmyrskyjen syntymistä ja kehittymistä myös alueilla, joille maanpääliset salamalaskurit eivät yllä. 

Skannerisatelliitissa, hieman yleistäen, tarkka kameralaitteisto on korvattu huipputarkalla infrapunaspektrometrillä, joka pystyy paitsi kuvaamaan tarkasti eri aallonpituusalueilla, niin myös siivuttamaan ilmakehän pystysuunnassa viipaleisiin. Se voi siis muodostaa ikään kuin tarkan kolmiulotteisen kuvan ilmakehästä ja tehdä sen uudelleen ja uudelleen noin puolen tunnin välein.

Kameran sijaan skannerisatelliitissa on nimensä mukaisesti skanneri, IRS-infrapunaskanneri, joka sondaa ilmakehää ja mittaa sen lämpötilaa ja kosteutta. Se toimii tarkkailemalla Maan ilmakehästä heijastuvaa ja säteilevää infrapunasäteilyä eri aallonpituuksilla. Laite siis ikään kuin kuvaa maapalloa hyvin monilla eri aallonpituuskanavilla samanaikaisesti, ja kun eri aallonpituudet kertovat omaa tarinaansa eri korkeudella olevasta vesihöyrystä ja lämpötilasta, saadaan aikaan kuin läpileikkaus ilmakehästä.

Huimaa.

Sentinel-4A on puolestaan laite, joka tutkii Euroopan ilmanlaatua ja kasvihuonekaasuja. 

Yhdessä MTG-I ja MTG-S tuottavat noin 50 kertaa enemmän dataa kuin aiempi toisen sukupolven Meteosat.

”Ilmastonmuutoksen aiheuttaessa yhä useampia ja voimakkaampia sääilmiöitä, on tällainen tarkka ja oikea-aikainen ennustaminen entistäkin tärkeämpää", sanoi Peter Braesicke, Saksan säätieteellisen laitoksen DWD:n tutkimus- ja kehitysjohtaja. 

"Satelliitit tarjoavat suuren osan ennusteidemme taustalla olevasta olennaisesta datasta, ja olemme siksi erityisen innoissamme MTG-S:stä. Sen havainnot mahdollistavat tarkemmat ja oikea-aikaisemmat vakavien säävaroitukset, minkä lisäksi ne tukevat monia muita sovelluksia – ilmastotutkimusten parantamisesta ilmailun ja merenkulun turvallisuuden tehostamiseen.”

MTG-S1 testattavana. Kuva:ESA.

Yhdessä MTG-I ja MTG-S ovat lyömätön parivaljakko. Niiden avulla meteorologit voivat nähdä esimerkiksi voimakkaiden myrskyjen syntyä jo ennen kuin pelkästään kuvia katsomalla näkisi. Salamakamera voi seurata myrskyrintamien syntyä ja niiden kehittymistä voidaan jopa ennakoida. MTG-S:n spektrometri tuottaa jatkuvasti raakamateriaalia lyhyen- ja keskipitkänajan sääennusteille. 

Sentinel-4 on mittalaite, jota Eumetsat operoi Euroopan unionin puolesta. Yhden mittalaitteen lähettäminen geostationaariradalle noin 36 000 kilometrin korkeuteen olisi ollut hankalaa ja kallista, joten on parempi käyttää Meteosatia  apuna. Kyydin lisäksi Sentinel-4 saa sähköä ja tietoliikenneyhteydet Meteosatilta.

Sentinel-4:n tehtävänä on mitata ja kartoittaa Euroopan päällä olevia saasteita ja aerosoleja. Se mittaa esimerkiksi otsonia (O₃), typpidioksidia (NO₂), rikkidioksidia (SO₂) ja hiilimonoksidia (CO). Se tuottaa kartan Euroopan saastetilanteesta kerran tunnissa, ja sen avulla EU-maat voivat reagoida nopeasti esimerkiksi saastepiikkeihin ja antaa terveysvaroituksia.

Myös sääennustajat hyötyvät näistä tiedoista.

Seuraava kuvantava satelliitti, MTG-I2 laukaistaan näillä näkymin ensi vuoden syyskuussa, joten koko kolmikko on toiminnassa parin vuoden päästä. Kuvantavilla satelliiteilla on pieni ero: uusi tulee ottamaan kuvia vieläkin nopeammassa tahdissa, joten säätiedosta tulee silloin lähes reaaliaikaista.

Eumetsatin Jochen Grandell kertoo alla olevalla videolla tarkemmin uusista satelliiteista ja niiden tuomasta avusta meteorologeille.