Hyönteisten ja rikkakasvien syönti saa monilla yökkäämisreaktion päälle, mutta miksi? Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen FoodiEX -hanke koettaa selvittää mikä uusien bioruokaraaka-aineiden syömisessä oikein tökkii.
Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus, eli FFF kehittää ja tutkii tulevaisuuden elintarvikkeita.
Niistä puhuttaessa ei voida ohittaa hyönteisiä ja rikkakasveja, jotka voisivat olla vastaisuudessa olennainen ruokavaliota täydentävä ja rikastuttava osa. Ongelmana on kuitenkin näiden uusien bioruokaraaka-aineiden maine ja niihin liittyvät ennakkoluukot.
Siksi FoodiEX -hanke etsii ratkaisuja siihen, miten näiden käytön kuluttajakokemusta voitaisiin parantaa.
FoodiEX -hanke etsiikin nyt kuluttajia, jotka voisivat auttaa tässä.
"Toivomme mukaan erityisesti ruoka-alan vaikuttajia, joilla on jo yleisö ja joilla on halu auttaa tutkimustyötä, uteliaisuutta oppia ja halua kehittää uutta", hankkeen koordinaattori Laura Forsman sanoo.
"Hankkeessa otetaan pöydälle tulevaisuuden bioruokaraaka-aineita ja muokata niistä kahden kiinnostavan keinon avulla paremmin kuluttajia miellyttäviä ja houkuttelevia. Keinot ovat ihmisen moniaistisen kokemisen ymmärrys ja hyödyntäminen ja aktiivisten kuluttajien osallistaminen raaka-aineiden kuluttajakokemuksen kehittämiseen."
Molemmat keinot ovat asiakaskokemuksen saralla isoja teemoja, jotka yhdessä kattavat hyvin kuluttajien kokemusmaailmaan vaikuttamisen.
"Moniaistisen kokemisen tutkimus antaa tuotekehitykseen eväitä konkreettisella, aistihavaitsemisen tasolla", selittää Forsman.
"Mutta se ei yksin riitä vaan ihmisen kokemiseen vaikuttavat sosiaaliset tekijät täytyy myös ymmärtää ja ottaa huomioon. Siihen apua kaivataan yleisiin mielipiteisiin vaikuttavilta suunnannäyttäjäkuluttajilta – ihmisiltä, jotka muokkaavat sosiaalista todellisuuttamme samoin, kuin mitä erilaiset aistiärsykkeet ja niiden yhdistelmät muokkaavat aistittavaa todellisuuttamme."
Hyönteisiä tarjolla Thaimaassa.
Maailman suurin ruokatrendi on nälkä
Hanke linkittyy tiiviisti nälänhätää vastaan taistelevan Yhteisvastuu-keräyksen nimeämään vuoden suurimpaan ruokatrendiin: tänäkin vuonna suurin globaali ruokatrendi on se, ettei ruokaa ole.
Afrikassa ja Lähi-idässä yli 20 miljoonaa ihmistä elää nälänhädän partaalla.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset pienentävät globaalia ruokasatoa, joka on jaettava yhä kasvavan väestön kesken. Forsman arvioikin, että vuoden 2018 suurin ruokatrendi lienee tullut jäädäkseen.
Ratkaisuja ristiriitaan haetaan monilla rintamilla: kasvissyönti ja lihan syömisen vähentämiseen tähtäävä sekasyönti ovat nosteessa, ruokahävikin hyödyntämiseen on herätty ja useita esimerkkejä innovatiivisesta sivuvirtojen hyödyntämisestä on nähty.
"Silti tämä ruokatrendi vaatinee jatkossa meiltä myös vieraampien ruokaraaka-aineiden nielemistä. Puhutaan sellaisista proteiinin lähteistä kuin jauhomadot ja hyönteiset, tai vitamiinin lähteistä kuin rikkakasvit ja kasvisten ns. jämät."
FoodiEX-hanke on yksi FFF:n pyrkimyksistä tarttua ongelmaan.
Business Finlandin ja hankkeen yhteistyöyritysten Atrian, Fazer FoodServicen, Domretorin ja PackgeMedian rahoittaman hankkeen tavoitteena on aikaansaada uudenlainen tuotekehitysprosessi elintarvikeyritysten käyttöön.
Jos siis haluat edistää ruokakulttuurimme muutosta ja kestävää kehitystä, olet kiinnostunut oppimaan uutta ruoan moniaistisen kokemisen teemoista ja sinulla on sinulla yleisö, joka kuuntelee ja katselee, niin ota yhteyttä Lauraan: laura.forsman@utu.fi!
*
Juttu on Turun yliopiston lähettämä tiedote vain hieman editoituna. Otsikkokuva: Alex Iby / Unsplash, hyönteiskuva: Wikipedia