Hubble-avaruusteleskooppi on kuvannut C/2013 A1 eli Siding Spring -komeettaa, joka on kovaa vauhtia lähestymässä Marsia. Ensi syksynä, 19. lokakuuta, komeetta hujahtaa 135 000 kilometrin etäisyydeltä punaisen planeetan ohi, jolloin on odotettavissa melkoinen meteorimyrsky – siis Marsissa. Etäisyys on alle puolet Maan ja Kuun välisestä etäisyydestä.

11. maaliskuussa otetussa kuvassa komeetta on noin 568 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta. Komeetan ydin on niin pieni, että se ei erotu, mutta sitä ympäröivällä kaasu- ja pölypilvellä on läpimittaa jo 20 000 kilometriä. Oikeanpuoleisessa kuvassa Hubblen otosta on käsitelty siten, että sen ytimestä puhaltavat suihkut on saatu näkyviin. Niiden suunnista tutkijat arvelevat saavansa määritettyä ytimen pyörimisakselin asennon.

Aiemmin tänä vuonna, 21. tammikuuta, Maa kulki komeetan ratatason läpi ja silloin pystyttiin tutkimaan ytimestä irtoavan pölyn nopeutta. Tulosten toivotaan antavan viitteitä siitä, millaisen pölyhiukkaspommituksen voidaan odottaa kohdistuvan Marsin kaasukehään ja etenkin planeettaa kiertävillä radoilla oleviin luotaimiin.

Komeetta on nyt suunnilleen Jupiterin etäisyydellä Auringosta. Perihelissään eli lähimpänä Aurinkoa se on 25. lokakuuta eli vain muutama päivä Marsin ohituksen jälkeen. Siten perihelietäisyys jää melko suureksi: se on yli 200 miljoonaa kilometriä. Paljain silmin komeetta ei tule näkymään Maasta, mutta Marsin pinnalta katsottuna se olisi melkoinen ilmestys. Uudelleen Siding Spring palaa Aurinkokunnan sisäosiin noin miljoonan vuoden kuluttua.

Skorpionin tähdistössä noin 3800 valovuoden etäisyydellä sijaitsevan planetaarisen sumun sisuksissa on suuret määrät hiiltä. NGC 6302 eli Perhossumu on syntynyt, kun arviolta viisi kertaa Aurinkoa massiivisempi tähti puhalsi noin 1900 vuotta sitten jättiläisvaiheen päätteeksi ulkokerroksensa avaruuteen. Kuvassa alimillimetrialueen radiohavainnot (merkitty keltaisella) on yhdistetty Hubble-avaruusteleskoopilla näkyvän valon alueella otettuun kuvaan. Radiohavaintojen tekemiseen käytettiin viittä Chilessä sijaitsevan ALMA-teleskoopin (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) seitsenmetristä lautasantennia. Jatkossa havaintoja on tarkoitus tehdä kaikilla ALMAn 66 antennilla, jolloin on mahdollista päästä vielä 400 kertaa parempaan erotuskykyyn. Tuloksena on entistä parempi käsitys kuolevien tähtien kemiasta ja mutkikkaiden molekyylien synnystä niiden jäljiltä jääneissä kaasupilvissä. Jo aiemmin Perhossumussa on havaittu happipitoisia silikaatteja ja hiilipitoisia polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä - samoja, joita on löydetty esimerkiksi Marsista peräisin olevasta ALH 84001 -meteoriitista.

Infrapuna-alueella toimivan Spitzer-avaruusteleskoopin ottamien kuvien pohjalta 75 galaksia on järjestetty niiden rakenteen mukaiseen kaavioon. Galaksien ulkomuoto vaihtelee huomattavasti enemmän kuin alkuperäisen Hubblen äänirautakaavion mukaisessa luokittelussa. Selkeiden tyyppigalaksien lisäksi on paljon rajatapauksia, joissa on kahden tai useamman luokan ominaisuuksia. Infrapunakuvissa galaksien vanhat tähdet näkyvät sinisinä ja tähtien syntyalueet sekä nuoret tähdet punaisina. Kuvan voi ladata julistemuodossa täältä. Vuonna 2003 avaruuteen laukaistun Spitzer-teleskoopin instrumenttien jäähdytykseen käytetty nestemäinen helium loppui vuonna 2009, mutta osa sen laitteista on edelleen toiminnassa.

Huhtikuun vaalenevaa yötaivasta hallitsee etelän suunnalla Leijonan tähdistö. Myyttisen kissapedon “mahan” alla on galaksikolmikko, jonka suurin jäsen on M66. Se on noin 100 000 valovuoden läpimittainen spiraaligalaksi, jolla on etäisyyttä 35 miljoonaa valovuotta. Kooltaan se on samaa luokkaa kuin kotigalaksimme Linnunrata, mutta piirteiltään erikoisempi. Tummien pölyjuovien ja punaisina hohtavien tähtien syntyalueiden kirjomat spiraalihaarat ovat epäsymmetriset eikä vanhoista jättiläistähdistä muodostunut keskuspullistumakaan ole ihan keskellä galaksia. Rakenteen arvellaan muotoutuneen kolmikon kahden muun galaksin, M65:n ja NGC 3628:n, vetovoimien väännöstä. Hubble-avaruusteleskoopin ottamassa kuvassa galaksista erottuu joukoittain yksittäisiä tähtiäkin.