Kansainvälinen metsäntutkimuskeskus ja Maailman agrometsäkeskus (CIFOR-ICRAF) talletti tänään 120 000 siementä 13 afrikkalaisesta alkuperäislajista. 

Siemenholvi on kaivettu syvälle ikiroutaan Huippuvuorten pääkaupunki Longyearbyenin lähellä olevan vuoren rinteeseen. 

Kaikkiaan turvassa on nyt 1 331 458 siemennäytettä 6297 lajista, ja niitä on saatu kaikkiaan 123 luovuttajataholta.

Yksi niistä on CIFOR-ICRAF, joka teki ensimmäisen talletuksensa holvin avajaisissa vuonna 2008 ja on sen jälkeen tehnyt seitsemän talletusta.

Tämän vuoden talletus sisältää lajeja, jotka ovat kriittisiä ravinnon, metsityksen ja ilmaston sopeutumisen kannalta Afrikassa. 

Mukana on nyt myös siemeniä Afrikan ikonisesta baobab-puusta, jota kutsutaan myös "elämän puuksi". Ei ihme, sillä afrikkalainen baobab tarjoaa ruokaa, lääkkeitä ja taloudellisia hyötyjä miljoonille ihmisille. 

Nykyisin asutuksen sekä maanviljelyksen leviämisestä johtuvien hakkuiden ja ilmastonmuutoksen vuoksi arviolta 15 miljardia puuta häviää vuosittain, vaikka hiilidioksidin sitomisen kannalta puiden määrää pitäisi lisätä.

Samalla noin 38 % maailman puista on vaarassa kuolla sukupuuttoon, kun monissa niistä suositaan nopeasti kasvavia eksoottisia lajeja alkuperäisten sijaan.

Alkuperäislajien rooli ekosysteemien sietokyvyn vahvistamisessa ja paikallisyhteisöjen tukemisessa on erittäin suuri. Ne säilyttävät tärkeää monimuotoisuutta ja tukevat ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä kestävää kehitystä.

Tämä uusin siementalletus auttaa säilyttämään alkuperäislajeja tuleville sukupolville. Monipuolisten ja resilienttien geenivarojen turvaaminen on tärkeää ruokaturvan ja ekosysteemien vakauden varmistamiseksi tulevaisuudessa.

Huippuvuorten siemenholvin omistaa ja sitä hallinnoi Norjan Maatalous- ja elintarvikeministeriö, ja se on perustettu palvelemaan maailman yhteisöä. Crop Trust tukee siemenholvin jatkuvaa toimintaa ja rahoittaa siementen valmistelua ja kuljetusta kehitysmaista laitokseen. Pohjoismainen geenivarakeskus (NordGen) operoi laitosta ja ylläpitää julkista verkkotietokantaa holvissa säilytettävistä näytteistä. Kansainvälinen neuvoa-antava neuvosto valvoo siemenholvin hallintaa ja toimintaa.

Juttu perustuu CIFOR-ICRAF:in tiedotteeseen.

Jotta Maata havaitsevien satelliittien tuottamat kuvat ja keräämä tieto ovat luotettavia, täytyy satelliittimittauksia varmentaa Maan päällä tehtävillä mittauksilla. Esimerkiksi jos avaruudesta mitataan kosteutta tai hiilidioksidipitoisuutta, täytyy mittauksia näistä tehdä säännöllisesti myös alueella, jota satelliitti on tutkinut. 

Satelliittimittaukset kalibroidaan sitten paikan päällä tehtyjen mittausten kanssa.

Ilmatieteen laitos on tehnyt tällaisia mittauksia jo pitkään, ja näiden mittausten keskuspaikkana on yleensä toiminut Sodankylässä Tähtelän observatorioalueella sijaitseva Arktinen avaruuskeskus. Suomalaiset ovat osallistuneet myös mittauskampanjoihin muuallakin.

Tähtelässä sijaitsevat sekä Ilmatieteen laitos että Oulun yliopistoon kuuluva Sodankylän geofysikaalinen observatorio. Yhdessä nämä muodostavat varsin ainutlaatuisen tutkimuskeskittymän Lapissa.

Sodankylässä Ilmatieteen laitoksen pihalla on mm. kosteutta mittaavan SMOS-satelliitin maatutkimuslaitteita. Tätä lokakuussa 2024 kuvattua tötteröä on käytetty jo 15 vuoden ajan. Kuva: Jari Mäkinen

Superkeskus Suomeen

Euroopan avaruusjärjestön Maan havainnointiohjelman ohjelmajohtokunta kokousti viime viikolla Saariselällä. Johtokuntaa johtaa tällä hetkellä Maanmittauslaitoksen apulaispääjohtaja Jarkko Koskinen.

Kokouksessa julkistettiin päätös perustaa Euroopan avaruusjärjestön ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä Arktinen satelliittien kalibrointi- ja validointikeskus (Arctic-Boreal Earth Science, calibration and validation supersite).

”Keskus nostaa Suomen avaruustoiminnan vaikuttavuutta kansainvälisesti huomattavalla tavalla ja luo kasvun edellytyksiä suomalaiselle avaruustoiminnalle ja -teollisuudelle sekä parantaa tieteellisen tiedon tasoa", sanoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

"Uudet satelliittimenetelmät yhdessä maanpintahavaintojen kanssa tarjoavat nykyistä merkittävästi tarkempaa tietoa hiilidioksidin ja metaanin lähteistä ja nieluista. Ilmatieteen laitos pyrkii olemaan maailman johtavia toimijoita alalla”, 

Hiilidioksidin ja metaanin lähteisiin ja nieluihin liittyy suurta epävarmuutta. Satelliittien ja tarkkojen maanpintahavaintojen avulla on mahdollista saada nykyistä huomattavasti parempaa tietoa näistä.

“Keskuksen sijainti korkeilla leveysasteilla, ja sitä ympäröivät boreaaliset metsät edustaen laajempaa ympäri napapiiriä ulottuvaa metsä- ja tundraekosysteemiä, tekevät siitä ihanteellisen paikan Maata kiertävien satelliittiemme keräämän datan käyttökelpoisuuden varmentamisessa", sanoo Simonetta Cheli, ESAn Maan havainnointi -ohjelmien johtaja.

"Uusi kalibrointi- ja validointikeskus parantaa satelliittipohjaisen tiedon laatua ja edistää uusien, arktiseen alueeseen liittyvien palveluiden ja sovellusten kehittämistä. Tämä ei ainoastaan hyödytä ESAa ja lisää ymmärrystämme metsä-tundra-ympäristöstä, vaan tarjoaa myös suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kehittää ja testata uusia ympäristön mittalaitteita ja teknologioita."

Mittauksia tehdään myös mm. torneista ja lentokoneista. Tässä Ilmatieteen laitoksen tornissa on kaksi ESAn Elbara -radiometriä, toinen tornin huipulla ja toinen maanpinnan tasolla. Näillä mitataan sitä, miten pohjoinen havupuumetsä ja pehmeä maa (etenkin lumen sulamisen aikaan) vaikuttavat L-kaistan radiosignaalin voimakkuuteen. Kuva: Ilmatieteen laitos via ESA

ESAn Maan havainnointi -ohjelman mittauskampanjapäällikkö Malcolm Davidsonin mukaan ESA aikoo lisätä kykyään kalibroida ja validoida mikroaaltoalueella toimivia ja satelliittimittalaitteita hyperspektrihavaintoja tekeviä satelliitteja. 

"Tämän jo olemassa olevan keskuksen laajentaminen ns. superkeskukseksi vahvistaa sen kykyä osallistua tuleviin lukuisiin mittauskampanjoihin. Sellaisia ovat muun muassa Copernicus Anthropogenic Carbon Dioxide Monitoring, Copernicus Imaging Microwave Radiometer, Copernicus Hyperspectral Imaging Mission, Copernicus Polar Ice and Snow Topography Altimeter, Radar Observing System for Europe at L-band ja Earth Explorer FLEX -kampanjat."

ESA pyrkii lisäämään läsnäoloaan jäsenmaissansa, ja ns. Superkeskukset ovat uusi tapa tähän. Sodankylän keskuksen julkistus osuu hyvin Suomen ESA-jäsenyyden juhlavuoteen; Suomi liittyi ESAn täysjäseneksi 30 vuotta sitten.

ESAlla on jo Suomessa ESA BIC Finland -yrityskiihdyttämö ja vastaperustettu Phi-Lab Finland -innovaatiokeskus, jotka toimivat yhdessä Aalto-yliopiston kanssa.

Mittalaitteita Sodankylässä Arktisessa avaruuskeskuksessa. Kuva: Jari Mäkinen

"Polku Puolakan näköalatornille on ollut olemassa kauan, mutta se ei ole ollut virallisesti ylläpidetty reitti", kertoo viherpalvelupäällikkö Tiina Mäkinen Jyväskylän kaupungilta. 

"Virallistamisen avulla reittiä on mahdollista tehdä tunnetuksi sekä samalla edistää luonnossa liikkumista ja kulttuurimatkailua kiinnostavissa luontokohteissa."

Polku on jo nyt hyvin merkitty, mutta kulkee yksityismaiden kautta ja sijaitsee luonnonsuojelualueella. Polkua on ylläpidetty harrastajavoimin.

Jyväskylän kaupunki ja paikalliset maanomistajat tapaavat perjantaina 31.1. Korpilahdella Alkio-opistolla ja sopivat polun muuttamisesta viralliseseksi ulkoilureitiksi. 

Reittitoimituksen tekee Maanmittauslaitos.

Nyt vahvistettavassa reitissä erityistä on se, että reitin alueen omistavat yksityiset maanomistajat. Useimmiten vastaavat virkistysalueet ja reitit sijaitsevat kaupungin tai kunnan mailla. 

Ulkoilureittitoimitusta on valmisteltu ja toteutettu hyvässä yhteistyössä maanomistajien, Jyväskylän kaupungin, Maanmittauslaitoksen, Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen, Museoviraston sekä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Virallisen reittitoimituksen myötä reitti merkitään pysyvästi Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistörekisteriin, ja maanomistajat saavat kaupungilta rahallisen korvauksen reittiin luovutetusta maa-alasta.

Reittiä kohennetaan kesän aikana

Selkeästi maastoon merkittynä reitti myös estää luonnonympäristön hallitsematonta kulumista luonnonsuojelualueella. Jyväksylän kaupunki parantaa reittiä ja sen ympäristöä retkeilytarpeisiin kesällä 2025. Alueelle rakennetaan muun muassa ulkokäymälä ja pysäköintialue. Nyt autot on pitänyt jättää tien varteen ja pienelle tieleventeelle.

Loppukesälle 2025 reitille on suunnitteilla toimintaa Struven ketjun maailmanperintökohteeksi julistamisen 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä.

Luonnossa liikkumisen mahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen ja liikuntaelämyksien lisääminen ovat myös kaupungin uuden liikkumisohjelman tavoitteita. Liikkumisohjelmassa tavoitellaan paitsi liikkumisen esteiden vähentämistä, myös erilaisten motivaattorien löytämistä. 

Luontoliikuntaa edistämällä saadaan aktivoitua monia sellaisia, joita esimerkiksi perinteinen urheiluseuratoiminta ei saa liikkeelle. Ulkoilureitit ovatkin jyväskyläläisten suosituimpia liikuntapaikkoja heti kevyen liikenteen väylien jälkeen, sillä kaksi kolmasosaa kaupunkilaisista käy ulkoilureiteillä kuukausittain.

Puolakan mittauspisteen kohdalla olevalta näkötornilta avautuu kaunis järvimaisema.

Struven ketju on Unescon maailmanperintökohde

Maapallon mittanauhaksikin kutsuttu 1800-luvulla mitattu Struven ketju on valittu vuonna 2005 Unescon maailmanperintökohteeksi. Kokonaispituutta ketjulla on 2800 kilometriä ja sen vajaa kolmesataa mittauspistettä sijoittuvat kymmenen eri valtion alueelle. 

Suomessa kolmiomittausketjun vaalimisesta vastaa Maanmittauslaitos. Puolakan mittauspiste on ollut Struven ketjun alusta saakka yksi Suomen geodeettisista peruspisteistä. Se on myös valittu yhdeksi Struven kolmiomittausketjun edustavimmaksi esimerkkipisteeksi Suomessa. Puolakan piste on lisäksi muinaismuistolain mukainen muinaisjäännös, ja siksi suoja-alueineen rauhoitettu.

Oravivuoren reittiä rahoitetaan Muukan perikunnan perintörahalla, joka on lahjoitettu Jyväskylän kaupunkirakenne- ja sivistyspalveluille luonto- ja kulttuurikohteiden kohentamista ja ylläpitoa varten.

Juttu perustuu Jyväskylän kaupungin tiedotteeseen. Kuvat: Jari Mäkinen.

Suomen ja koko Euroopankin metsät ovat vallanneet runsaasti tilaa viljelysalueilta ja ruohostomailta. Asia käy ilmi hollantilastutkimuksesta, jossa perehdyttiin runsaan sadan vuoden aikana (1900–2010) Euroopassa tapahtuneisiin maankäytön muutoksiin.

Tutkimuksen perusteella Suomen metsien pinta-ala on kasvanut 110 vuodessa noin viidenneksellä. Metsien lisääntyminen on keskittynyt Pohjois- ja Itä-Suomeen, jossa aiemmin aukkoiset metsät ovat kasvaneet tiheämmiksi. Samalla viljelysmaiden ja ruohostoalueiden alat ovat kumpikin vähentyneet noin kolmanneksella. Länsirannikolla ja Etelä-Suomessa entiset viljelysmaat taas ovat muuttuneet ruohostoiksi tai pusikoituneet.

Kartoilta erottaa myös väestön liikkeet. Kaupungit vievät nykyään tuplasti enemmän alaa kuin pitkin maaseutua levittäytyneet pikkupitäjät satakunta vuotta aiemmin. Tuolloin maassamme eli 2,5 miljoonaa asukasta, ylivoimaisesti suurin osa maaseutumaisissa kunnissa. Sadassa vuodessa väkimäärä tuplaantui ja kylät kuihtuivat.

Muutoksia kokeneet alueet löytyvät alta mustalta pohjalta.

Kirkas sadevesi toimii kuin linssi, eli sen läpi katsottuna taustalla oleva maisena näkyy samaan tapaan kuin pienen linssin läpi katsottuna. Pisaran muoto tekee kuvasta vääristyneen, mutta periaatteessa kyse on samasta kuin paksun linssin läpi tutkisi maisemaa.

Linssin läpi katsottuna kuva on kuitenkin ylösalaisin, minkä vuoksi kuva on itse asiassa ylösalaisin. Harvoinpa pisarat muodostuvat oksaan sen yläpuolelle odottamaan putoamista.

Tällaisia kuvia on suhteellisen helppo ottaa metsässä, kun olosuhteet ovat sopivat. Tässä tapauksessa todennäköisesti kuva on otettu sadekuuron jälkeen Auringon paistaessa maisemaan taas kauniisti. Parhaat tulokset saadaan pitkäpolttovälisellä makro-objektiivilla, joka tekee kohteista tarpeeksi suuren, tarkan kuvan kennolle, mutta jättää taustan epätarkaksi.

Nestettä voidaan käyttää aivan oikeasti myös linssinä. Ranskalaiskeksijä, professori Bruno Berge on keksinyt tavan myös säätää tällaisten nestelinssien polttoväliä sähköisesti. Linsseissä on läpinäkyvää öljyä ja vettä sisäkkäin siten, että ohut öljykerros pitää veden sisällään ja muutaman milliwatin sähkövirran avulla on mahdollista hallita öljyä, joka puolestaan kaitsii vettä. Virran voimakkuutta muuttamalla voidaan muuttaa pintajännitystä ja siten linssin muotoa, ja edelleen linssin polttoväliä.

Berge väittää, että nestelinssit ovat mm. teollisuuskameroissa kestävämpiä kuin perinteiset, ja että tekniikkaa voisi käyttää jopa kännykkäkameralinsseissä, koska nestelinssi voisi toimia yksinkertaisena zoom-objektiivina kuluttaen hyvin vähän virtaa.

Tuloksia odotellessa voi muistella maailman ensimmäistä linssiä, niin sanottua ‘Nimrudin linssiä'. Se on vanhin tiedossa oleva optinen laite, jota käytettiin mm. suurennuslasina.

Kyseessä on Assyriasta (nykyisen Irakin alueelta) löytynyt kivikristallipalanen, joka lienee ollut käytössä joskus vuonna 750 eaa.

Linssi suurentaa noin kolminkertaisesti ja todennäköisesti sitä on käytetty apuna kaiverruksia tehtäessä. Tai sitten se on ollut vain koru, jonka läpi näkyvä kuva teki siitä vain kauniin ja mystisen.

Nimrudin linssi on näytteillä British Museumissa (kuva alla).