Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Hurja kuntoilu innostaa soluja itsetuhoon

Triathlonisti
Triathlonisti
Toimitus


Brasilialaistutkijat kertovat, että intensiivinen fyysinen rasitus saa aikaan immuunisysteemin solujen apoptoosia, eli solujen tuhoutumista itsestään.


Apoptoosi on tärkeä osa solujen toimintaa, sillä se pitää yllä biologisten systeemien tasapainoa aiheuttamalla mahdollisesti haitallisten solujen itsetuhoutumista, mutta se johtaa myös toisinaan hankaluuksiin. Esimerkiksi joissain syöpätapauksissa solut lisääntyvät villisti sen sijaan että ne tuhoutuisivat itsekseen.

Niin sanotut neutrofiilit ovat soluja, jotka on "ohjelmoitu" pysymään hengissä vain määrätyn aikaa. Näitä puolustuskykyä ylläpitäviä soluja syntyy koko ajan luuytimissä, ja koska niiden tehtävänä on suojata kehoa bakteereja, viruksia ja muita haitallisia tunkeutujia vastaan, ovat ne luonnostaankin vähän kuin itsemurhaiskusoluja. Jos ne eivät tapa kohdettaan, niin ne tuhoutuvat itsestään, ennalta ohjelmoituna.

Normaalisti neutrofiilien määrä pysyy hyvin tasaisena, mutta kun ja jos määrä veressä putoaa olennaisesti, lisääntyy sairastumisen riski olennaisesti.

São Paulossa, Brasiliassa olevan Cruzeiro do Sul -yliopiston biologian ja terveystieteen keskuksen tutkijat huomasivat tutkimuksessaan, että hyvin terhakas urheilusuoritus saa neutrofiilit tuhoutumaan ennenaikaisesti.

Seurannassa oli 12 triathlonistia, joilta otettiin 21 kilometrin juoksun, 90 kilometrin pyöräilyn ja kahden kilometrin juoksun jälkeen verinäytteitä. Verrattuna ennen kilpailua tehtyyn terveystarkastukseen oli heidän neutrofiilitasonsa olennaisesti matalampi. Tutkijoiden mukaan solut pysyvät normaalisti veressä noin 10 tuntia, mutta nyt neutrofiileissä oli havaittavissa ennenaikaista tuhoutumista, mistä merkkeinä oli soluista löytyneet DNA:n katkeamiset sekä mitokondrioiden muutokset. Solut olivat selvästikin käynnistäneet tuhoutumismekanisminsa tavallista aikaisemmin.

Jotta tästä olisi saatu lisätietoa, tutkijat vertasivat solukuoleman yhteyttä rasvahappojen määrään. 

"Aerobinen rasitus lisää lipolyysiä, eli reaktiota, missä soluissa olevat rasvat hajoavat glyseroliksi ja vapaiksi rasvahapoiksi, jotka lisäävät elimistön energiansaantia", kertoo tutkimusta johtanut Maria Fernanda Cury Boaventura ja jatkaa toteamalla, että epänormaalin suuri vapaiden rasvahappojen määrä viittaa nähtävästi myös ennenaikaiseen neutrofiilien solukuolemaan.

"Fyysinen rasitus on luonnollisesti elimistölle ennen kaikkea myönteinen asia ja tärkeää, mutta sillä saattaa olla myös haitallisia vaikutuksia, jos rasitus on liiallista. Kilpaurheilijoita ei voi kuitenkaan pyytää vähentämään rasitusta, joten tutkimme nyt erilaisia keinoja, jolla ennenaikaista apoptoosia voidaan hillitä."

Brasilialaisten mukaan yksi keino on glutamiini, useiden immuunijärjestelmän solujen käyttämä aminohappo. 

"Se ei ole normaalisti tärkeä rasvahappo, mutta keho tuottaa sitä tarpeen vaatiessa", selittää Curi. "Havaintojemme mukaan neutrofiilit käyttävät glutamiinia enemmän kuin glukoosia – jopa noin 70% enemmän. Sen avulla solukone voidaan pitää pyörimässä paremmin ja samalla ehkäistä ennalta apoptoosia".

Saa nähdä, kuinka paljon brasilialaisurheilijat napsivat glutamiinia tulevia olympialaisten aikana!

Uutinen perustuu São Paulon tiedesäätiön FAPESPin tiedotteeseen. Kuva: Alex Bianchi / flickr.

Ultraäänivauva ennen ja nyt

Vauva ultraäänikuvassa ennen ja nyt
Vauva ultraäänikuvassa ennen ja nyt
Jari Mäkinen


Ultraäänikuvaus on nyt täysin normaali lääketieteellinen kuvantamismenetelmä, jolla saa kätevästi näkyviin niin sydämen kuin vauvankin. Tätä iloa on meillä ollut vain 58 vuoden ajan.


Päivän kuvaTänään vuonna 1958 ilmestyneessä Lancet -lehdessä oli brittilääkäri Ian Donaldin kirjoittama artikkeli siitä, kuinka hän oli käyttänyt ultraääntä potilaidensa tutkimisessa. Artikkeli, "vatsansisäisten massojen tutkiminen pulssitetun ultraäänen avulla" (Investigation of Abdominal Masses by Pulsed Ultrasound) kuvasi sitä, kuinka Donald oli löytänyt naispotilaansa munasarjoista suuren kystan, joka muilla menetelmillä oli todettu vatsasyöväksi.

Alkuperäisen diagnoosin mukaan syöpä olisi ollut mahdoton leikata, mutta Donald pystyi poistamaan hyvin yksinkertaisesti kystan – sen sellaiseksi todettuaan – ja pelasti näin potilaansa hengen.

Donald oli käyttänyt ultraääntä toisen maailmansodan aikana sotilaspalveluksensa aikana ja sovelsi teollisuuden käyttöön erilaisten materiaalien heikkouksien paljastamista varten tehtyä laitteistoa oman tutkimuslaitteistonsa tekemiseen.

Lancetin artikkelin julkaisun jälkeen ultraäänen käyttö levisi erittäin nopeasti ja siitä tuli hyvin pian normaali operaatio. Vuosien varrella tekniikka on luonnollisesti parantunut ja tullut perusmuodossaankin hyvin tarkaksi, helpoksi ja tehokkaaksi. Lisäksi nyt käytössä on 3D-ultraäänilaitteistoja, joiden avulla esimerkiksi kohdussa olevasta lapsesta saa kolmiulotteiselta näyttäviä kuvia.

Yllä olevassa kuvassa on vasemmalla eräs ensimmäisistä ultraäänikuvista ja oikealla tällainen 3D-kuva. Näiden kuvien välissä on siis 58 vuotta kestänyt tekniikan kehitys.

Muusikko ei tarvitse hippokampusta aivoissaan

Kuvituskuva aivoista pään sisällä
Kuvituskuva aivoista pään sisällä
Toimitus

Kokeellinen tieto aivovaurioista auttaa tutkijoita selvittämään, miten terveet aivot toimivat. Tuoreessa psykologian väitöskirjassa tutkittiin harvinaista muistihäiriöpotilasta, jonka hippokampus on tuhoutunut.

Psykologian maisteri Jussi Valtosen väitöskirjassa selvitettiin terveiden aivojen toimintaa tutkimalla aivovaurioista kärsiviä potilaita, joiden tiedonkäsittelykyvyt eivät toimi normaalisti.

Yksi Valtosen koehenkilöistä oli potilas, joka kärsii harvinaisesta, virusperäisen aivotulehduksen aiheuttamasta muistihäiriöstä. Tulehdus oli vaurioittanut aivojen ohimolohkoja, jotka ovat erityisen tärkeitä muistin ja oppimisen kannalta.

"Hän ei oppinut tunnistamaan ketään meistä", Valtonen kertoo. "Hän pystyi keskustelemaan sujuvasti mutta unohti heti sen jälkeen, että mitään keskustelua oli käyty."

Aivovaurio oli sikäli poikkeuksellinen, että potilaan hippokampus oli tuhoutunut molemminpuolisesti kokonaan.

"Hippokampusvaurioista kärsiviä potilaita on tutkittu aiemminkin, mutta useimmilla hippokampaalista kudosta on säilynyt ainakin jonkin verran."

Muistia lukuun ottamatta potilaan muut kognitiiviset toiminnot olivat kuitenkin säilyneet suhteellisen hyvin. Ennen sairastumistaan potilas oli ollut myös taitava alttoviulisti, ja hänen soittokykynsä oli säilynyt muistihäiriöstä huolimatta.

Harvinaisen hippokampusvaurion ja säilyneen soittotaidon yhdistelmä tarjosi tutkijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden selvittää, onko uuden musiikin oppiminen mahdollista ilman hippokampusta.

Potilasta varten sävellytettiin kolme uutta kappaletta, jotka rakennettiin huolellisesti vertailukelpoisiksi keskenään. Potilas harjoitteli kahta kappaleista, ja harjoittelun jälkeen esityksiä verrattiin kontrollikappaleeseen, jota potilas ei ollut harjoitellut. Tutkimustulosten mukaan kappaleet sujuivat harjoittelun jälkeen kontrollikappaletta sujuvammin. Vaikka potilaan oppiminen tuskin oli yhtä nopeaa kuin terveillä muusikoilla, tutkimus on tiettävästi ensimmäinen osoitus siitä, että uutta musiikkia voi oppia soittamaan ainakin jonkin verran ilman hippokampusta.

"Tutkimuksessa saatiin aiempaa varmempia tuloksia, koska tuloksia ei voi selittää säilyneellä hippokampaalisella kudoksella. Tällä potilaalla sitä ei käytännössä ole."

Valtonen teki tutkimuksensa osana amerikkalaisen Johns Hopkinsin yliopiston tutkimusryhmää. Potilasta tutkittiin samalla myös Princetonin yliopistossa.

Psykologian maisteri Jussi Valtonen väitteli Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 16.5. aiheesta ”Cognitive Representations in the Sensory and Memory Systems of the Human Brain: Evidence from Brain Damage and MEG”. Vastaväittäjänä toimi professori E. Charles Leek Bangorin yliopistosta. Väitöskirja on luettavissa e-thesispalvelussa.

Juttu on Helsingin yliopiston tiedotteesta muokattu.

130 vuotta Kokista: salainen resepti on paljastettu

Jacob's Pharmacy
Jacob's Pharmacy
Jari Mäkinen

Maailman kuuluisin virvoitusjuoma (ja ylipainon aiheuttaja) Coca-Cola täyttää tänään vuosia: sitä on tarjoiltu ihmisille 8.5.1886 alkaen. Aluksi menestys oli varsin vaatimatonta, mutta markkinamiesten astuttua mukaan remmiin, alkoi myynti sujua jopa odottamattoman hyvin.

Päivän kuvaAtlantassa, Georgiassa, Yhdysvalloissa oli apteekki nimeltä Jacob's Pharmacy. Sen pitäjä, apteekkari John Stith Pemberton sai idean myydä asiakkailleen terveysjuomaa, joka vaikuttaisi "aivoja ja hermoja piristävästi": hän sekoitti suuressa, 113 litraa vetävässä nuotion päällä porisseessa messinkikattilassa paksua, siirappimaista nestettä, mihin hän lisäsi kokaiinin lehtiä ja kofeiinia paljon sisältäviä kolapähkinöitä.

Kolapähkinöissä, jotka eivät kasvitieteellisesti katsottuna ole pähkinöitä, on jopa kahvipapuja enemmän kofeiinia, noin 2,8 %. Ja kokaiinin hieman eri tavalla piristävä vaikutus on tuttu kaikista huumausaineista kuulleille.

Näistä kahdesta aineesta tuli juoman nimi, Coca-Cola, ja nimen keksinyt Pembertonin kirjanpitäjä Frank Robinson teki myös nimestä sen kaikkialla nyt tunnetun logon.

Lääkkeenä myyty paksu tökötti ei ollut kovin suosittua, vaikka sen markkinoitiin auttavan tehokkaasti mm. päänsärkyyn, hysteriaan, melankoliaan ja moniin muihin hermoihin liittyviin oireisiin.

Lisätäkseen juomansa miellyttävyyttä, Pemberton sekoitti ainettaan muun muassa viiniin, mutta sekään ei saanut yleisön suosiota.

Sitten hän keksi liuottaa tahmaansa kuplivaan soodaveteen ja tarjoilla sitä soodavesiastioista, samovaarin näköisistä porsliinisista juoma-automaateista. Se oli jo suositumpaa, mutta vielä paremmin juoma alkoi mennä kaupaksi, kun siirappilääkettä tarjoiltiin yksinkertaisesti hiilihappoveden kanssa.

Kuva: Wheeling Pottery Companyn tekemä Coca-Cola -annostelija vuodelta 1896 ja Pembertonin apteekki (alkuperäinen ylimpänä oleva kuva on väritetty ja siihen on lisätty Coca-Cola -banneri jälkikäteen markkinointimielessä).

 

Pemberton alkoi markkinoida juomaansa laajemmin ja myydä muillekin apteekeille lisenssejä juoma-annostelijoiden käyttöön.

Kunnolla myynti sai vauhtia kuitenkin vasta vuonna 1890, kun Coca-Cola -liiketoiminta siirtyi toiselle atlantalaiselle apteekkarille, Asa G. Candlerille. Hän alkoi kaupata lisenssejä ympäri Yhdysvaltoja. Nyt kuuluisa "Drink Coca-Cola" -iskulause tuli mukaan myyntiin, ja Coca-Colan myyntiautomaatit ja jakelupisteet saivat punaisen, helposti tunnistettavan värinsä. Logoa leviteltiin joka puolelle, ja pian tumma, makea piristysneste virtasi myös Amerikan ulkopuilella, lopulta kaikkialla maailmassa.

Vuonna 1905 juomasta jätettiin pois sen kokaiini, ja sittemmin myös kofeiinipitoisuutta on vähennetty olennaisesti. Lisäksi luonnollisesti nyttemmin yhtiö on kehittänyt koko joukon rinnakkaistuotteita,  joihin ei tässä mennä sen enempää.

Juoma, ja sitä myyvä Coca-Cola -yhtiö tehokkaine markkinointikeinoineen ovat myös eräs suurimpia syyllisiä maailman totuttamiseen sokeripitoisiin virvoitusjuomiin, jotka saavat aikaan omalta osaltaan ylenpalttista lihavuutta. Mutta siitäkään ei tässä sen enempää.

Sen sijaan lopuksi juoman salaisesta reseptistä, mikä sinällään ei ole mitenkään salainen. Tarkoilla mittalaitteilla varustetut laboratoriot ovat selvittäneet sisällön tarkasti, minkä lisäksi alkuperäinen resepti on kirjoitettu Pembertonin päiväkirjaan, joka on ollut julkinen vuodesta 1888 alkaen. Se, sekä muutama muu vanhempi resepti on mm. tällä Wikipedian sivulla. Tarina huippusalaisesta ja mystisestä reseptistä on kuitenkin niin hyvä, että pelkästään sitä varten on Coca-Cola -yhtiö rakentanut varta vasten ydinsodan kestävän kassaholvin.

Nyt käytössä oleva (perinteisen juoman) resepti on todennäköisesti seuraava:

  • 10,6 ml kolapähkinäuutetta
  • 88,7 ml sitruunahappoa
  • 29,5 ml kofeiinia
  • 13 kg sokeria
  • 9,5 litraa vettä 
  • 9,4 dl sitruunamehua
  • 29,5 ml vaniljaa
  • 44 ml karamelliväriä

15 000 litran cocktail keuhkoihin

Viinamäentien rakennustyömaan takapiha kevätiltana Siilinjärvellä. Kuva: flickr/Janne
Toimitus

Jokaisella hengenvedolla keuhkoihimme kulkeutuu kirjava cocktail, jossa vilisee ilman mukana monenlaisia hiukkasia, itiöitä, mikrobeja ja muuta mömmöä. Ihminen hengittää noin 15 000 litraa vuorokaudessa, joten keuhkomme joutuvat tulemaan toimeen varsin suuren epäpuhtausmäärän kanssa koko ajan. Tampereen teknillisen yliopiston Rakennustekniikan laitoksen professori Juha Vinha kertoo kuinka pystymme elämään niiden vaikutuksien kanssa.

Koska vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa, on suurin huomio viime aikoina kohdistunut sisäilman laatuun – etenkin kun siinä on ollut (ja on edelleen usein) toivomisen varaa.

"Kaikki rakennus- ja sisustusmateriaalit päästävät sisäilmaan erilaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä", kertoo Vinha TTY:n Rajapinta -lehdessä.

"Niiden määrä kuitenkin yleensä vähenee ajan myötä. Rakennusmateriaalit on luokiteltu eri luokkiin niiden päästöjen mukaan, ja paras luokka on M1".

Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa myös esimerkiksi ulkoa kulkeutuva katupöly, pakokaasut ja noki sekä kotieläimistä irtoava eläinpöly. Jokainen uloshengitys tuottaa sisäilmaan hiilidioksidia, ja kun sen pitoisuus nousee liian suureksi, ilma tuntuu loppuvan. Tupakansavu sisältää toistasataa ihmiselle haitalliseksi tiedettyä yhdistettä.

"Sisäilmaan kulkeutuu ulkoa siitepölyä ja kasvien itiöitä, joiden vaikutuksien kanssa me normaalisti pystymme pärjäämään", professori Vinha (kuva alla) toteaa. "Joukossa on myös homesienten itiöitä, mutta niiden pitoisuudet alkavat nousta oleellisesti vasta silloin, jos rakennuksessa ilmenee kosteusvaurio".

TTY:n rakennustekniikan laitoksen professori Juha Vinha (Kuva: Petri Laitinen).

Kosteus aiheuttaa hometta

Jos rakennusmateriaalit kastuvat rakennusaikana tai rakennukseen syntyy kosteusvaurio, alkavat ilmassa olevat haihtuvat orgaaniset yhdisteet ja mikrobit lisääntyä. Jos sisäilman suhteellinen kosteusprosentti on 80 prosenttia, vie puolisen vuotta ennen kuin homeet alkavat kasvaa. Jos suhteellinen kosteusprosentti on yli 90, homeiden kasvu herkimmissä materiaaleissa alkaa Vinhan mukaan muutamassa viikossa. Jotta hometta ei syntyisi, suhteellinen kosteus täytyy pudottaa alle 80 prosenttiin. Tämä voidaan tehdä tilanteesta riippuen esimerkiksi suojaamalla rakenteita kosteusrasituksilta, nostamalla lämpötilaa tai lisäämällä ilmanvaihtoa.

"Rakennukset pitäisi suunnitella sellaisiksi, ettei synny homeen kasvua", selittää Vinha. "Pitää tuntea rakennusmateriaalit ja tietää miten rakennus käyttäytyy eri vuodenaikoina. Herkemmin homehtuvat materiaalit pitäisi sijoittaa lähelle sisäpintaa, ja kosteudenkestävät materiaalit lähemmäksi ulkopintoja."

Sisäilmasta ja homeesta oireilu on yksilöllistä. Joku voi sairastua jo lyhyen altistumisen jälkeen, siinä missä toinen saa vain lieviä oireita. Jotkut ihmiset eivät haitallisten aineiden pitoisuuksista huolimatta oireile lainkaan.

"Vieläkään ei ole pystytty suoraan osoittamaan, että jonkun henkilön sairastuminen johtuisi homevauriosta, vaikka tiedämme, että näillä asioilla on usein tietty yhteys".

Ilmanvaihto poistaa kosteutta ja epäpuhtauksia

Ilmanvaihdon avulla estetään sisätilojen liiallista kosteutta ja poistetaan rakennusmateriaaleista lähtöisin olevia epäpuhtauksia sekä hiilidioksidia. Ilmanvaihdolla tuodaan myös ulkoilmaa sisälle korvausilmaksi.

"Mutta jos sisäilman ilmanvaihtoa ei ole säädetty kunnolla, poistoilman määrä voi joissain tapauksissa olla paljon suurempi kuin tuloilman määrä. Silloin talon sisään muodostuu suuri alipaine, ja rakennuksen ulkovaipasta ja maaperästä voi tulla sisään merkittävästi haitallisia aineita."

"Haitalliset aineet kuten maaperän radonkaasu pääsevät sisälle hyvin pienistä raoista", jatkaa Vinha. "Tästä syystä talon ilmatiiviyden tulee olla hyvä. Ilmatiiviissä talossakin on kuitenkin hyvin tärkeää säätää ilmanvaihto oikein, koska vaippaan jää aina ilmavuotokohtia, joista haitallisia aineita virtaa sisäilmaan alipaineen kasvaessa".

Jos sisälle syntyy kova alipaine, myös takkahormit alkavat Vinhan mukaan tuoda savua ja nokea sisään sen sijaan, että kuljettaisivat sitä ulos. Alipaine voi myös vetää viemärikaasuja sisätiloihin viemäreistä.

Viinamäentien rakennustyömaan takapiha kevätiltana Siilinjärvellä. Kuva: flickr/Janne

Suuri osa suomalaisista on tyytyväisiä asuntoonsa

Ensi vuonna päättyvässä INSULAtE-hankkeessa kehitetään menetelmää, jolla voidaan arvioida energiatehokkuutta parantavien korjausten vaikutuksia sisäilmaan ja asukkaiden terveyteen. Tutkimuskohteena ovat pääasiassa kerrostaloasunnot.

Hankkeessa tehdään sisäilman laadun kenttämittauksia korjausrakennuskohteissa Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Iso-Britanniassa. Lisäksi haastatellaan asukkaita ja isännöitsijöitä.

"Hankkeessa on jo analysoitu ennen korjauksia tehtyjen mittausten tuloksia", kertoo hankkeen vastuullinen johtaja Virpi Leivo TTY:n rakennustekniikan laitokselta. "Tekeillä ovat vielä korjausten jälkeiset mittaukset ja niiden tulosten analysoinnit."

Suomessa mittauksia tehtiin viidessäkymmenessä asuinkerrostalossa yhteensä kahdessasadassa asunnossa. Niiden perusteella selvisi muun muassa, että kerrostalohuoneistot näyttäisivät olevan liian lämpimiä lämmityskaudella.

"Lämpötilan säädöllä voitaisiin saavuttaa energiansäästöä", toteaa Leivo.

Suurimmassa osassa asunnoista sisäilman laatu oli kohtuullisen hyvä jo ennen korjausta, ja ilmanvaihto oli useimmiten riittävä. Samoin pääosin ulkoilmasta peräisin olevien pienhiukkasten pitoisuudet olivat alhaisella tasolla. Silmiä ja hengitysteitä ärsyttävän, maaleista ja huonekaluista peräisin olevan formaldehydin pitoisuus oli myös yleensä alhainen, jopa sisäilmastoluokituksen tiukimman raja-arvon alittava.

Asukkailta myös kysyttiin asuinympäristöön, asuinrakennukseen, asunnon sisäympäristötekijöihin ja asukkaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita asumisterveyskyselyllä ja -päiväkirjalla. Suurin osa vastanneista oli tyytyväisiä asuntoonsa ja sen sisäilman laatuun.

INSULAtE-hanketta koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, joka vastaa hankkeessa terveyteen liittyvistä tutkimuksista. TTY vastaa rakennusteknisistä ja Kaunasin teknillinen yliopisto altistumisen arviointiin liittyvistä tutkimuksista. Hankkeeseen osallistuu myös yrityskumppaneita. Hanketta rahoittavat EU Life+ ohjelma sekä Energiateollisuus ry.


Miten sisäilman voi pitää puhtaana ja raikkaana?

  1. Huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta ja säädä tulo- ja poistoilma oikein. Voit seurata sisätilojen paine-eroja ulkoilmaan nähden tarvittaessa myös mittarilla.
  2. Pyri tiivistämään vaipan ilmavuotokohdat. Ilmavuodot saa selville lämpökuvauksella, kun mittauksen ajaksi sulkee talon tuloilmakanavan. Rakenteiden ilmatiiviys on tärkeää myös sisätilojen viihtyisän lämpötilan kannalta.
  3. Vaihda tuloilman suodattimet säännöllisesti. Suodatin estää ötököitä ja isoja hiukkasia pääsemästä sisälle. Jos tuloilman suodatin likaantuu, alipaine sisätiloissa lisääntyy eikä ilma vaihdu kunnolla. Lisäksi korvausilmaa tulee enemmän vaipparakenteiden läpi, mikä tuo sisäilmaan epäpuhtauksia.
  4. Pidä ilmanvaihtokanavat mahdollisimman puhtaina. Suojaa ne rakentamisen aikana, sillä likaiset ilmanvaihtoputket huonontavat sisäilman laatua. Koska putket ovat vaikeasti puhdistettavia, anna niiden puhdistus ammatti-ihmisten hoidettavaksi.
  5. Tuuleta pois epämiellyttävät hajut. Mutta älä pidä ikkunoita auki liian pitkään, koska silloin ilmanvaihdon säädöt eivät toimi oikein. Tuuleta vain silloin tällöin tai tarpeen mukaan.

Teksti on lainattu käytännössä suoraan TTY:n sidosryhmälehti Rajapinnassa julkaistusta artikkelista 15 000 litran cocktail suoraan keuhkoihin, jonka ovat kirjoittaneet Leena Koskenlaakso ja Marjut Kemiläinen. Juha Virman kuvan on ottanut Petri Laitinen, muut kuvat Wikipediasta ja Flickr-palvelusta.

Outo poliotauti vaanii lapsia Kaliforniassa

Poliopotilaita 1950-luvulla
Poliopotilaita 1950-luvulla
Toimitus

Tuntematon, erityisesti lapsiin iskevä polion kaltainen sairaus leviää Kaliforniassa. Toistaiseksi tapauksia on vain kourallinen, eikä kukaan ole kuollut sairauteen, mutta jo kahden vuoden ajan yleistynyt outo tauti herättää huolta – ja pelkoa.

Sairaus saa aikaa hyvin heikon tilan ja saattaa johtaa hyvin nopeasti yhden tai useamman raajan halvaantumiseen. Se siis muistuttaa poliota, joka on onnistuttu häätämään Yhdysvalloista jo aikaa sitten. Niinpä yllä olevan kaltaiset kuvat amerikkalaisista poliopotilaista 1950-luvulla ovat olleet historiaa, kunnes vastaavia on nyt tullut uudelleen.

Tapauksista ovat kertoneet mm. USA Today ja Los Angeles Times.

Lehtien mukaan Kalifornian terveysviranomaiset ovat tutkineet asiaa siitä alkaen, kun lääkäri pyysi yllättäen vuonna 2012 poliotestiä nuorelle potilaalleen, jonka raajat olivat yllättäen lähes halvaatuneet. Tämän jälkeen uusia tautitapauksia on tullut ilmi eri puolilta osavaltiota. Asiasta tekee huolestuttavan se, että poliota ei pitäisi olla Kaliforniassa, eivätkä sairastuneet lapset olleet käyneet ulkomailla.

Toinen huolestattava seikka on se, että oireet ovat puhjenneet usein vaarattomalta vaikuttaneen flunssan jälkitautina. Kahdella potilaalla flunssavirus on yhdistetty suoraan uuteen poliolta vaikuttavaan tautiin.

Tapaukset ovat nousseet nyt uutisiin, koska Stanfordin yliopiston Lucile Packard -lastensairaalan lääkäri Keith Van Haren kertoi viidestä kiinnostavimmasta tapauksesta Amerikkalaisen neurologia-akatemian kokoontumisessa Philadelphiassa. Näissä tapauksissa potilaat ovat sairastuttuaan menettäneet yhden tai kaksi raajaa, siis joko jalan tai käden, kahden vuorokauden kuluessa, eikä kukaan heistä ole pystynyt käyttämään halvaantuneita raajojaan sen koommin.

"Tiedämme, että kyseessä ei ole polio", toteaa Van Haren Los Angeles Timesin artikkelissa. Hän lisää, että kaikki lapset oli myös rokotettu poliota vastaan.

Tunnettuja, varmoja tapauksia on toistaiseksi noin 20, mutta tunnistamattomia saattaa olla vielä lisää. Sairastuneiden keski-ikä oli 12 vuotta.

Samantyyppisiä paikallisia epidemioita on ollut aikaisemminkin, muun muassa Aasiassa ja Australiassa. Näissä syy on ollut yleensä enteroviruksen variantit, jotka aiheuttavat esimerkiksi aivokalvontulehdusta ja sydänlihastulehdusta. Näiden tiedetään olevan flunssan jälkisaurauksia, tosin erittäin harvinaisia. Joskus tietyt enterovirukset voivat levitä selkäytimeen ja keskushermostoon hyvin vakavin seurauksi.

Kalifornialaislapsilta löytynyt enteroviruksen variantti oli serotyyppi EV-68, mikä on aikaisemminkin yhdistetty sairauteen, joka muistuttaa poliota. On todennäköistä, että tauti rajoittuu paikallisesti Kaliforniaan, mutta sitä kannattaa pitää silmällä, sillä jos hengitystieinfektion jälkitautina saisi polion tyyppisen sairauden ja tapaukset yleistyisivät, on koossa jälleen mahdollisen pandemian ainekset. Mutta toistaiseksi kannattaa pitää jaitä hatussa.

Kuva: Flickr / Jenn Clark (Creative Commons -lisenssi)

Ylipainoinen ei maista makeaa

Markus Hotakainen

Väite saattaa tuntua ristiriitaiselta, sillä painoa kertyy helposti syömällä runsaasti hiilihydraatteja, esimerkiksi sokeria. Buffalon yliopistossa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan ylipaino vaikuttaa kuitenkin makuaistiin juuri otsikossa mainitulla tavalla (kuvan henkilö ei enää liity tapaukseen).

Makuaisti ei tosin katoa kokonaan, mutta hiirillä tehtyjen kokeiden perusteella ylipainoisilla yksilöillä oli kielessään selvästi vähemmän makeaa aistivia soluja kuin solakoilla lajitovereillaan. Lisäksi näiden lukumäärältään vähäisempien solujen välittämä aistimus oli heikompi.

Tutkimusta johtaneen Kathryn Medlerin mukaan nyt tarkasteltiin ensimmäisen kerran suoraan ruoan kanssa kosketuksiin joutuvia kielen soluja, kun aiemmin on tutkittu ylipainon vaikutusta aivoihin sekä makuaistiin liittyvään hermojärjestelmään.

Eri makujen aistimista tutkittiin tarkkailemalla makusilmujen reseptorisolujen kalsiumtasoa. Kun solu ”tunnistaa” tietyn maun, kalsiumin määrä kasvaa hetkellisesti. Tutkimuksessa todettiin, että ylipainoisten hiirien makuaisti on heikentynyt paitsi makean myös karvaan suhteen. Sen sijaan umamin osalta ei havaittu eroja.

Makureseptorisoluja, jotka on saatu erottumaan fluoresoivan proteiinin avulla. Kuva: Kyle Hacker.

 

Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on selvittää makuaistin, ruokahalun ja ylipainon keskinäistä yhteyttä, koska sen tunteminen saattaa antaa eväitä terveellisempään ja tasapainoisempaan syömiseen – tai ainakin siihen tähtäävien ohjeiden parantamiseen.

Medlerin mukaan saattaa olla mahdollista kehittää hoitokeino, jolla makuaisti saadaan palautettua ennalleen. Oleellinen tekijä on syyn ja seurauksen suhde: kokeessa hiiret lihotettiin tarkoituksella paljon rasvaa sisältävällä ruokavaliolla.

Lihavuus ei siis näyttäisi johtuvan makuaistin heikkenemisestä, vaan päinvastoin: makean aistimus hiipuu, kun painoa kertyy lisää. Toisaalta makean kehno aistiminen aiheuttaa lisääntyvää painonnousua, mutta koska klassinen ”makeanhimo” ei silloin tyydyty yhtä helposti ja sokeria on syötävä yhä enemmän.

Tutkimus on julkaistu 13. marraskuuta PLOS ONE -verkkolehdessä ja siitä kerrottiin Buffalon yliopiston tiedotteessa 21. marraskuuta.

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 8
Tilaa aihepiirin Terveys RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved