Auringon pinnalla on kahdeksan aktiivisuusaluetta, jotka jatkavat todennäköisesti purkautumisia. Monet niistä osoittavat lähes suoraan maapalloon, joten niistä lähtevät koronan massapurkaukset osuvat meihin komeasti ja vaarallisesti.

Hyvin heittoisa avaruussää jatkuu todennäköisesti koko viikon ajan.

Kiinnostavin aktiivisuusalue on suuri ja monimutkainen alue, joka on parhaillaan Auringon kiekon luoteispuolella. Kaksi kaakkoiskulmalla lähellä Auringon päiväntasaajaa olevaa aluetta ovat puolestaan suhteellisen yksinkertaisia, kuten ovat loput pienemmätkin.

Suurimman, AR4274-nimisen alueen voimakas roihupurkaus 10. marraskuuta tuotti koronan massapurkauksen, josta suurin osa suuntautui luoteeseen ja saapuu lievällä kierteellä Maan seutuville varhain 12. marraskuuta. 

Tänään 11.11. klo 12.04 Suomen aikaa tapahtunut purkaus tuotti myös suuren ja nopean purkauspilven, jonka odotetaan saapuvan myös luoksemme 12. marraskuuta. Se osuu maapalloon päivän loppupuolella, ja se kyykyttää planeettaamme  todennäköisesti 13. marraskuuta saakka. 

Tässä vaiheessa epävarmuus pilven koosta ja saapumisestä on vielä suuri.

Massapurkausten saapumisen näkee yleensä aurinkotuulen nopeuden kasvamisesta, mutta toistaiseksi se on normaalilla tasolla. Planeettainvälisen magneettikentän voimakkuus oli heikko ja korkeaenergisten protonien määrä on matala. Mutta tämä lienee tyyntä myrskyn edellä.

Auringon aktiivisuus pysyy todennäköisesti korkealla tasolla seuraavien päivien aikana ja on todennäköistä, että pilkkuryhmät tuottavat vielä purkauksia. AR4274 saattaa innostua myös hyvin voimakkaisiin purkauksiin.

Kohti maapalloa on tulossa kolme hiukkaspilveä, joista ensimmäinen saapunee tänään (9. marraskuuta tapahtuneesta purkauksesta lähtenyt) ja kaksi muuta saapuvat todennäköisesti huomenna 12.11. ja torstaina 13.11. Jos osa niistä yhdistyy yhdeksi isommaksi hiukkaspilveksi, sen vaikutukset ovat suurempia kuin kahden miedomman.

Odotettavissa on ainakin pieniä G1-luokan ja kohtalaisen G2-luokan geomagneettisia myrskyjä, mutta mahdollisuus voimakkaampiin G3- ja G4-luokan myrskyihin on suuri.

Revontulet ovat mahdollisia – jopa todennäköisiä – myös eteläisessä Suomessa, joskin pilvisyys haittaa revontulten näkemistä. Kenties myös keskinen Eurooppa saa revontulia samaan tapaan kuin viime keväänä, kun Välimeren rannoillakin voitiin ihastella taivaan valoja.

Samalla satelliittioperaattorit ja sähköverkkoyhtiöt varautuvat mahdollisiin häiriöihin.

Päivitys 2.9.
Koronan massapurkaus osui maapalloon ennustetusti ja sai aikaan G2-luokan geomagneettisen myrskyn. Ennusteen mukaan revontuliaktiivisuus säilyy korkeana vielä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

 -

Ilmatieteenlaitoksen ja NOAA:n avaruussääennusteen mukaan tämä tuorein avaruusmyrsky osuu Maahan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Saapumisajankohtaa ei pystytä ennustamaan tarkasti, mutta näyttää siltä, että myteri alkaa yöllä – siis pimeään aikaan, jolloin revontulet ovat näkyvissä. Ja näillä näkymin koko maassa paitsi tänä yönä, niin myös edelleen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä revontulten todennäköisyys on suuri ja sen jälkeenkin vielä kohtalainen.

Kun hiukkaspilvi osuu noin 1,6 miljoonan kilometrin päässä Maasta oleviin havaintolaitteisiin, voidaan pilven olemuksesta ja myrskyn voimakkuudesta tehdä tarkempia arvioita. Tämä tapahtuu noin 20–50 minuuttia ennen Maahan saapumista. Vasta silloin massapurkauksen todellinen nopeus ja voimakkuus voidaan havaita.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tulossa on mukavan aktiivinen revontulinäytös, juuri sopiva syyskauden avaus, mutta ei mitään vaarallista geomagneettista myrskyä. 

Heti massapurkauksen etureuna, niin sanottu shokkiaalto, aiheuttaa todennäköisesti G1–G2 -tasoisen geomagneettisen myrskyn, mutta varsinainen hiukkaspilven ydin seuraa sitä todennäköisesti muutaman tunnin päästä. Silloin myrsky voi äityä G3-tasolle. Kenties tuolloin yö on jo kääntymässä aamuksi Suomessa. Pohjoisen lisäksi revontulia kannattaa katsoa myös etelätaivaalta – myös eteläisessä Suomessa.

Jos massapurkauksen oma magneettikenttä on riittävän voimakas ja sen suuntaus on suotuisa (eli vastakkainen Maan magneettikentän kanssa), voi syntyä helposti myös G4-tasoinen geomagneettinen myrsky. Sellainen saattaa aiheuttaa myös häiriöitä ja jännitepiikkejä sähköverkoissa, vaurioittaa satelliittien elektroniikkaa, vaikuttaa navigointiin ja sotkea viestintää

Myös Finnairissa seurataan varmasti Pecasus-palvelun tarjoamaa tietoa tilanteesta, koska voimakkaiden avaruusmyrskyjen aikaan säteilytaso reittilentokorkeuksilla Maan napa-alueilla on suurempi, ja esimerkiksi Helsingin ja Tokion välinen lento voidaan reitittää tästä syystä etelän kautta Venäjän ohi. 
 

Auringon Maahan näkyvällä puolella on juuri nyt monia aktiivisuusalueita ja onkin todennäköistä, että purkauksia tulee vielä lisää.

Kyseessä on suurin purkaus vähään aikaan Auringosta, joka on lähestymässä tämän aurinkomaksimin loppua.  Aurinkosykli kestää noin 11 vuotta, ja sen huippua, eli aurinkomaksimia, seuraa laskeva vaihe, jolloin Auringon aktiivisuus vähenee. 

Tällä hetkellä olemme aurinkosyklissä 25, joka alkoi joulukuussa 2019 ja jatkuu arviolta vuoteen 2030 asti. 

Aurinkosyklin huippu, eli aurinkomaksimi, oli hyvin todennäköisesti elokuun ja marraskuun 2024 välisenä aikana, tarkemmin lokakuussa 2024, jolloin 365 päivän keskiarvoinen auringonpilkkuluku saavutti huippunsa (163,9 ISN:n mukaan). Lopullisesti huippukuukausi voidaan kuitenkin vahvistaa vasta jälkikäteen, kun Auringon aktiivisuuden lasku on selvästi havaittavissa. 

Sykli on joka tapauksessa ollut normaalia ja odotettua aktiivisempi. 

Tilastojen mukaan auringonpurkauksia tapahtuu eniten juuri näihin aikoihin aktiivisuussykliä eli maksimin jälkeen.  Auringon magneettikentät ovat edelleen aktiivisia ja monimutkaisia, mikä edesauttaa purkausten syntymisessä; vaikka auringonpilkkujen määrä onkin vähenemässä, magneettisten häiriöiden, kuten filamenttien ja aktiivisten alueiden, aiheuttamat purkaukset ovat yleisempiä tilastojen mukaan. 

Islannin korkeimman tulivuoren laelle on yllättäen ilmestynyt halkaisijaltaan noin kilometrinen painauma. Asiasta kertoi Islannin väestönsuojeluvirasto myöhään perjantai-iltana. Vuoren tila on julistettu epävarmaksi.

Enintään viikon aikana syntynyt painauma sijaitsee keskellä Öræfajökull-vuoren jään peittämää kalderaa.

Piirre löydettiin aluksi 17.11. otetusta satelliittikuvasta (alla) ja sen olemassaolo käytiin varmistamassa tarkistuslennolla. Rannikkovartioston on tarkoitus lennättää tutkijoita vuorelle lauantaiaamuna. Heidän on määrä ottaa näytteitä paikan päällä ja perehtyä tilanteeseen näin tarkemmin.

V404 Cygni on noin 8000 valovuoden päässä meistä oleva kaksoistähti, jossa on noin 12 kertaa Aurinkoa massiivisempi musta aukko sekä Auringon kaltainen, mutta sitä hieman pienempi sekä kevyempi tähti toisena osana. Kyseessä on eräs lähimpänä Maata oleva musta aukko.

Tähti ja musta aukko kiertävät toisiaan ja yksi kierros kestää noin 6,5 Maan vuorokautta. Samalla litistyneestä tähdestä virtaa kaasua mustaan aukkoon siten, että todennäköisesti mustan aukon ympärillä on kuuma, vinhasti pyörivä kerääntymäkiekko, mistä kaasu lopulta putoaa mustan aukon sisälle.

Samalla osa kaasusta suihkuaa mustan aukon napa-alueilta ylös- ja alaspäin suurina suihkuina, aivan kuten otsikkokuvassa oleva piirros osoittaa.

Kerääntymäkiekko hohtaa kirkkaasti ja sen voi nähdä hyvin paitsi näkyvän valon alueella, niin myös erityisesti ultraviolettisäteilyn ja röntgensäteilyn taajuuksilla.

Siksi tällaisia kohteita on parasta havaita avaruudessa olevilla röntgenalueen teleskoopeilla.

Nytkin kolme tällaista teleskooppia, suurimmat röntgenalueen avaruusteleskoopit Euroopan avaruusjärjestön Integral ja NASAn Swift sekä pienempi japanilainen MAXI tarkkailevat V404:ää, koska sen tuorein purkaus on jatkoa varsin omituiselle viimeaikaiselle käytökselle.

V404:n kaltaiset mustat aukot tuppaavat kirkastumaan aina välillä voimakkaastikin, kun suuri määrä kerääntymäkiekossa olevaa kaasua romahtaa mustaan aukkoon tai kiekkoon purskahtaa tähdestä enemmän kaasua.

Silloin tähden kirkkaus kasvaa voimakkaasti paitsi näkyvän valon alueella, niin myös etenkin röntgenalueella; V404 on nyt kirkkain kohde taivaalla, jos voisimme nähdä sitä röntgensilmin. Se on myös niin kirkas optisella alueella, että sen voi nähdä tavallisin harrastajateleskoopein.

Ensimmäinen V404:n purkaus rekisteröitiin jo vuonna 1938, mutta silloin tapahtumista ei saatu juurikaan tarkempaa tietoa.

Sen sijaan vuonna 1989 japanilainen pieni röntgensatelliitti Ginga sekä avaruusasema Mirissä olleet mittalaitteet havaitsivat hyvin V404:n purkauksen. Silloin havainnot olivat hyvin tärkeitä mustien aukkojen ymmärtämisen kannalta, koska tuolloin niitä tunnettiin vain muutama muu.

Viimeisin V404:n purkaus ennen tätä joulua tapahtui viime kesänä, 15. kesäkuuta, jolloin Swift-satelliitti havaitsi sieltä tulleen gammasäteilypulssin ja aloitti sen perusteella kuvaamaan sitä röntgenteleskoopillaan. 

Sen jälkeen myös Integral ja japanilainen MAXI liittyivät mukaan havaitsemiseen.

Kesän purkaus oli jo eriskummallinen, sillä sen kuluessa säteilyn kirkkaus vaihteli alle tunnin pulsseissa. Se on hyvin epätavallista mustille aukoille.

Lisäksi V404 oli hyvin kirkas: parhaimmillaan se oli 50 kertaa valovoimaisempi kuin Rapusumu, joka röntgentaivaan kirkkain kohde.

Kesän jälkeen V404 on ollut aktiivinen, ja sitä on voitu havaita monilla eri teleskoopeilla useilla aallonpituusalueilla.

Jouluna alkanut purkaus on jatkoa tälle aktiiviselle ajalle, tosin se on jälleen erilainen. Kirkkaus on vaihdellut runsaasti, ja kohdetta havaitaan nyt mahdollisimman tiiviisti. Juuri tänään esimerkiksi Integral-teleskooppitiimi on lähettänyt tähtitieteilijöille ympäri maailman pyynnön tehdä V404:stä mahdollisimman paljon havaintoja eri aallonpituusalueilla.

Koska V404 on nyt niin kirkas myös näkyvän valon alueella, saadaan siitä varmasti todella kiinnostavia tietoja.

Kesäkuun 15. päivänä NASAn Swift-satelliitti havaitsi taivaalla harvinaisen purkauksen. Joutsenen tähdistön suunnassa sijaitseva V404 Cygni on kaksoisjärjestelmä, jossa musta aukko ja auringonkaltainen tähti kiertävät toisiaan. 

Toisinaan aineen syöksyminen mustaan aukkoon saa aikaan purkauksen, joka näkyy röntgenalueella. Edellisestä on aikaa jo yli neljännesvuosisata, mutta ensimmäinen purkaus sitten vuoden 1989 ei ollut tässä omituisinta.

Kun tähtitieteilijät tarkkailivat purkauksen kehittymistä, kirkkaan röntgenkohteen ympärille alkoi syttyä samankeskisiä renkaita. Kesäkuun lopussa kohde muistutti kesämökin seinällä roikkuvaa tikkataulua. Renkaat laajenivat ja pian ne olivat näennäiseltä kooltaan samaa luokkaa kuin täysikuu. 

Ilmiö johtuu "röntgenkaiusta". Mustaan aukkoon syöksyvän kuuman aineen lähettämä säteily leviää joka suuntaan ja heijastuu avaruudessa olevista pölypilvistä. Heijastunut säteily kulkee pidemmän matkan kuin suoraan kohteesta tuleva, joten Maahan saakka se saapuu hieman myöhemmin. Siksi heijastumat näkyvät hiljalleen laajenevina renkaina.

Suuret tulivuorenpurkaukset viilentävät Maan ilmastoa jopa kymmeneksi vuodeksi, selvittivät tutkijat. Tutkimuksessa selvitettiin purkausten vaikutukset ennennäkemättömällä tarkkuudella viimeisen 2500 vuoden ajalta. Tutkimus julkaistiin heinäkuun alussa tiedelehti Naturessa.

Kosmisten säteiden vaikutusta hyödyntäneen tutkimuksen anti oli, että purkausten ja ilmaston lämpötilavaihtelun aikaskaalat kyettiin sitomaan toisiinsa paljon tarkemmin kuin ennen.

Samalla päästiin eroon tähän asti ilmastotulkintoja vaivanneista turhauttavista oletuksista. Tulokset tarkentavat roimasti muunmuassa IPCC:n malleja tulevaisuuden lämpötiloista.

Jäätä, puuta, tulivuoria ja kosmisia säteitä

Tutkijat käyttivät apunaan maanulkoisia tapahtumia. Alkuvuonna 775 sekä vuonna 994 planeetan ilmakehän koostumus muuttui hyvin äkisti - tosin vain vähän. Tämä tiedetään siitä, että hiilen raskaan ¹⁴C-isotoopin suhteellinen määrä kasvoi tuolloin ympäri maailmaa eläneiden puiden vuosirenkaissa. Vastaavasti sekä Gröönlannin että Antarktiksen jääkairauksista erottuu selvä berylliumin ¹⁰Be -isotoopin piikki. Syynä kumpaiseenkin oli luultavasti kosmisten säteiden aalto, joka muutti ilmakehän isotooppijakaumaa hetkellisesti. Kumpikin havainto on ainutlaatuinen, ja sopii hyvin oletukseen. Aikojen saatossa anomaliat jäivät puiden renkaiden sisään ja tuoreempien jäämassojen alle.

Sekä jääkairauksia että puiden vuosirenkaita on jo pitkään käytetty ilmastohistorian tulkinnassa. Kun jäästä löydetään merkittäviä vulkaanisen tuhkan jäämiä, tiedetään, että jossain tapahtui suuri purkaus. Pohjoisella pallonpuoliskolla sattunut purkaus erottuu lähinnä Gröönlannin jäässä, eteläiset taas Antarktiksella. Päiväntasaajalla alkunsa saava tuhkapilvi näkyy kummassakin. Useimmiten purkauksen aikaan eläneiden puiden vuosirenkaat ovat tuolloin myös normaalia ohuempia. Tästä sitten päätellään, että ilmasto viileni purkauksen aikoihin, koska ilmaan tupsahtaneet rikkiyhdisteet ja muut aerosolit heijastavat auringon säteilyä.

Vaikka puiden ja jään tarjoamat aikasarjat täsmäävätkin erittäin hyvin suuressa mittakaavassa, niissä on kuitenkin tarkemmin katsottuna pientä, 10 - 15 vuoden heittoa. Syy- ja seuraussuhteita on vaikea todeta pitävästi, ja päättelyssä joudutaan luottamaan malleihin ja moniin oletuksiin. Tuollaiset selitykset ovat aina avoimia tulkinnoille ja kritiikille.

Lauantaina (Suomen aikaa) tuli kuluneeksi 200 vuotta Tamboran kuuluisasta tulivuorenpurkauksesta. Se oli monella mittapuulla suurin purkaus koko historiallisena aikana. Tapahtumapaikkana on Indonesia ja vuosi 1815. Sen vaikutukset huomattiin kuitenkin pian ympäri maailman ja kestivät muutamia vuosia.

Purkaus saavutti huippunsa 10.-11.4. välisenä yönä, vaikka olikin alkanut voimakkaina räjähdyksinä jo viisi päivää aiemmin. Ääni kantoi yli 2500 kilometrin päähän, missä sitä luultiin kaukaiseksi kanuunoiden jyrinäksi. Räjähdykset vaimenivat muutamassa päivässä, mutta jatkuivat aina heinäkuun puoleenväliin saakka. Vuori vaimeni lopullisesti - siltä erää - vasta neljän vuoden kuluttua.

Tambora sai aikaan suurimman räjähdyksen, josta on jälkipolville saatu tarkkoja aikalaishavaintoja. Se on historiallisen ajan ainoa varma VEI-7-luokan purkaus (VEI = volcanic explosivity index, vulkaaninen räjähdysasteikko). Minolaisen kulttuurin tuhonnut Theran purkaus Kreikassa (v. 1620 eaa), Uuden-Seelannin Taupo-vuoren purkaus (v. 180), sekä Indonesian Mt. Rinjani (v. 1257) saattoivat kaikki yltää samaan VEI-7 -luokkaan, mutta ne on lödetty jättämiensä jälkien perusteella. Vain Toban tai Yellowstonen tyyppiset "supertulivuorten" purkaukset yltävät vielä suurempaan VEI-8 -luokkaan. Sellaisista viimeisin, Toban purkaus, sattui yli 70000 vuotta sitten.

Tamboran räjähdyksen varsinaista voimakkuutta on hyvin vaikea arvioida, saati sitten suhteuttaa muihin tapahtumiin. Energiamäärän on kuitenkin laskettu vastanneen vähintäänkin 800 megtonnia TNT:tä, jos ainoastaan mittavin räjähdysepisodi otetaan huomioon. Pienimmilläänkin Tamboran räjähdys oli siis 20 kertaa suurempi kuin suurin ikinä räjäytetty ydinpommi, tai toisaalta neljä kertaa voimakkaampi kuin Krakataun räjähdys muutama vuosikymmen myöhemmin. Määrä nousee kuitenkin 33000 megatonniin, jos mukaan tulevat purkauksen aktiivisimmat päivät.

Purkauksen vaikutukset

Tamboran räjähdyksissä nousi ilmaan noin 160 kuutiokilometriä vulkaanista tuhkaa eli kuumaa kivipölyä. Suuri osa tästä on kuitenkin ilmaa ja muista kaasuja, ja laavamääräksi suhteutettuna tuo vastaakin noin 50 kuutiokilometriä. Tuhka nousi yli 40 kilometrin korkeuteen ja levisi pian ympäri planeetan.

Purkauksella oli vähintään 70000 suoraa kuolonuhria, joidenkin lähteiden mukaan lähes 100000. Satojatuhansia lisää kuitenkin menehtyi ympäri maailman tulevina vuosina seuranneisiin lämpötilan muutoksiin, nälänhätään ja tauteihin. Koko maailman väkiluku oli noihin aikoihin miljardin tienoilla.

Suuret tulivuorenpurkaukset viilentävät aina hieman ilmastoa. Useita on seurannut "vuosi ilman kesää", eikä Tambora ole poikkeus: Sen vaikutuksesta lämpötila laski puolisen astetta. Kesä 1816 ja talvi 1817 olivat merkittävästi normaalia kylmempiä ympäri maailman. Ilmasto ei kuitenkaan vain kylmennyt, sillä paikoin sattui myös helleaaltoja. Joillain alueilla sademäärät kasvoivat lähes kaksinkertaisiksi normaaliin verrattuna. Vaikutukset pienenivät ajan saatossa, mutta niiden on arveltu kestäneen havaittavina enimmillään jopa kymmenen vuotta.

Ilmastovaikutukset johtuivat paitsi tuhkasta, myös purkautuneista kaasuista. Tambora puski ilmaan etenkin hiilidioksidia, rikkidioksidia, fluoria ja klooria. Jokaista purkautui muutamia kymmeniä miljoonia tonneja. Krakataun päästöt olivat noin puolet Tamboran määristä.

Tamboran ilmastovaikutukset jäivät kuitenkin paljon pienemmiksi kuin pitkäkestoisempien purkausten. Islannin Eldgja (v. 934) ja Laki (v. 1783) olivat rauhallisia purkauksia, mutta puskivat kaasuja ilmoille pidempään. Kumpikin aiheutti pyöreästi kaksi kertaa Tamboraa suuremmat päästöt.

Entäpä mitä Tamboralle nykyään kuuluu? 2850 metrin korkuinen vuori on yhä paikallaan ja aktiivinen. Viimeisin varmistettu pieni purkaus sattui vuonna 1967. Vuonna 2011 vuorella sattui pitkä sarja maanjäristyksiä ja kaasupurkauksia.

Tarkennus klo 18.05: Otsikossa puhutaan siis Maassa tapahtuneista räjähdyksistä. Havainnot kosmisista tapahtumista, kuten vaikka Auringon purkauksista, Shoemaker-Levy 9:n törmäyksestä Jupiteriin, yms., ovat aivan eri luokkaa.

Otsikkokuva: Tamboran vuoren kaldera syntyi vuoden 1815 purkauksessa. Se ei kuitenkaan ole räjähdyskratteri, vaan romahdus, joka johtui magmasäiliön tyhjentymisestä. Lähde: Wikimedia Commons / Jialiang Gao

Tongan saariryhmän laitamilla tapahtui vuodenvaihteessa 2014-15 tulivuorenpurkaus. Tuloksena merestä kohosi uusi maa-alue, joka kasvoi lopulta kiinni viereiseen ja vanhempaan Hunga Haʻapain saareen. Purkaus loppui tammikuun 26. päivä runsaan kuukauden aktiivisuuden jälkeen. Uusi saari on kooltaan runsaan kilometrin kertaa kaksi, eli pyöreästi Suomenlinnan saariryhmän veroinen.

Geologien mukaan uusi saari on yhä vaarallinen. Sen pinta on yhä kuumaa, jyrkät rinteet voivat olla epävakaita, ja uusi purkaus voi alkaa nopeastikin. Tongalainen hotellinomistaja ja valokuvaaja, Gianpiero Orbassano, ei kuitenkaan välitä varoituksista. Hän kävi maaliskuun alkupäivinä kuvaamassa saaren karua maisemaa, tuloksia voi ihailla Matangitonga-sivuston galleriassa.

Tongan uudella saarella pesii jo tuhansia merilintuja, ja Orbassano kaavailee paikasta myös ihmisille merkittävää turistinähtävyyttä. Kiinnostuneiden turistien kannattaa kuitenkin olla nopeita. He, kuten linnutkaan, eivät saa kauaa nauttia uudesta luontaisesti lämpimästä tukikohdasta.

Otsikkokuva: Tongalaiset uskalikot uuden saaren huipulla (GP Orbassano)