Joulupukki on totta? Esi-isän luu tutkittu, ikää noin 1700 vuotta.

Pyhän Nikolauksen luu – tai ainakin sen oletetaan olevan.

Pyhä Nikolaus on yksi tunnetuimmista kristillisistä pyhimyksistä. Legenda hänestä liitetään useissa Euroopan maissa joulupukkiin ja lahjojen antamiseen. Nyt tutkijat ovat analysoineet pyhimyksen jäänteinä pidettyjä luita ja tulokset julkaistiin juuri: joulupukin esi-isä näyttää olevan peräisin 300-luvulta.

Nikolauksen jäännöksinä pidettyjä luita on vuodesta 1087 alkaen säilytetty Italiassa Etelä-Pugliassa Barin kylässä Basilica di San Nicola -kirkossa hautaholvissa marmorialttarin alla.

Pyhän Nikolauksen luiksi uskottuja jäännöksiä on myös Venetsiassa Chiesa di San Nicolo -kirkossa Lidon saarella. Lisäksi Pyhän Nikolauksen jäännöksinä pidettyjä yksittäisiä reliikkejä ovat pitäneet hallussaan lukuisat kirkot ympäri maailmaa.

Oxfordin yliopiston professori Tom Higham ja Turun yliopiston kollegiumtutkija Georges Kazan saivat käyttöönsä kuitenkin näytteen Amerikasta. Luunkappale on osa yhdysvaltalaisen papin Dennis O’Neillin reliikkikokoelmaa.

Kyseinen luunkappaleen on tunnistettu olevan osa ihmisen lonkkaluuta, ja sen on uskottu olevan Pyhän Nikolauksen jäännös. Higham ja Kazan tutkivat luunkappaletta radiohiiliajoituksella osoittaakseen reliikin iän tarkalleen.

Tulosten mukaan reliikki on 300-luvulta eli ajalta, jolloin Pyhän Nikolauksen uskotaan eläneen. Historioitsijoiden mukaan hän kuoli noin vuonna 343. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että pyhäinjäännöksinä pidetyt luut saattavat olla aitoja Pyhän Nikolauksen luita.

"Kiinnostuimme O’Neillin hallussa olevasta luunkappaleesta, koska se on vasemmasta häpyluusta, lonkkaluun alemmasta osasta", kertoo Turun yliopiston Turku Institute for Advanced Studies -tutkijakollegiumissa tutkijana työskentelevä Kazan.

"Barin kokoelmassa taas ei ole kokonaista lonkkaluuta, vaan vain vasen suoliluu lonkkaluun yläosasta. Tämä herätti huomioni ja antoi alkusysäyksen tutkimuksellemme. Vielä on vahvistamatta, pitääkö Venetsian kokoelma sisällään jäännöksiä lonkkaluusta, mutta kokoelma täydentää Barin jäännöksiä niin, että molempien kokoelmien voidaan olettaa olevan yhden ja saman yksilön luuta."

Radiohiiliajoituksen kehitys avaa reliikkien tarinoita

Higham ja Kazan, jotka johtavat Oxford Relics Cluster -tutkimusryhmää Keble College's Advanced Studies Centre -tutkimuskeskuksessa Oxfordin yliopistossa ovat ensimmäiset tutkijat, jotka ovat analysoineet näitä luita radiohiiliajoituksella. Higham on alan pioneeri, Kazan on tutkinut varhaiskristillisiä pyhäinjäännöksiä ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää kymmenen vuoden ajan.

"Usein tutkimuksemme osoittavat pyhäinjäännösten olevan uudempia kuin on uskottu. Nyt tutkimuksemme sen sijaan viittaa siihen, että meillä saattaa olla käsissämme Pyhän Nikolauksen aitoja jäännöksiä", professori Higham sanoo.

Tutkittua luunkappaletta on pidetty pyhäinjäännöksenä melkein 1 700 vuoden ajan, mikä tekee siitä yhden vanhimmista reliikeistä, joita Higham ja Kazan tiimeineen ovat tutkineet.

Tutkijat kertovat, että radiohiiliajoitusteknologian kehittyminen viime vuosina on helpottanut reliikkien tutkimista.

"Kun aiemmin tarvittiin fyysisiä luunäytteitä, voimme nyt tarkastella milligramman kokoisia mikronäytteitä. Tämä avaa arkeologiselle tutkimukselle uuden maailman", selittää Kazan.

Higham huomauttaa, että tieteen keinoin ei kuitenkaan ole täysin mahdollista todistaa, että tutkittu reliikki on varmasti kuulunut Pyhälle Nikolaukselle.

"Sen kuitenkin pystymme todistamaan, jos reliikki ei ole aito."

"Nämä tulokset kannustavat meitä nyt jatkamaan Barin ja Venetsian reliikkien tutkimusta esimerkiksi dna-kokein, jotta voimme osoittaa, että kyseiset luunkappaleet ovat saman yksilön jäännöksiä", Kazan jatkaa.

"On mielenkiintoista ajatella, että näin vanhat reliikit saattavat olla aitoja!"

Pyhän Nikolauksen uskotaan eläneen Myrassa Anatolian niemimaalla nykyisen Turkin alueella.

Hänen kerrotaan olleen varakas mies, joka tunnettiin laajalti avokätisyydestään, ominaisuudesta, joka innoitti joulupukin hahmoa joululahjojen tuojana.

Rooman keisari Diocletianuksen uskotaan vainonneen Pyhää Nikolausta, joka kuoli Myrassa, jossa hänen jäännöksistään tuli tärkeä osa kristillisiä riittejä. Kerrotaan, että ryhmä italialaisia kauppiaita vei jäännökset Myrasta Bariin, jossa suurin osa niistä on tänä päivänä Basilica di San Nicola -kirkossa.

Tarinat Pyhästä Nikolauksesta tulivat suosituiksi 1500-luvulla, jolloin joulupukin legenda syntyi. Joulukuun kuudes päivä tunnetaan monissa Euroopan maissa, erityisesti Hollannissa, Pyhän Nikolauksen päivänä, jonka aattona annetaan ja saadaan lahjoja.

Tuoreet tulokset ovat osa käynnissä olevaa tutkimusta ja ne julkaistiin reliikkiä hallussaan pitävän yhdysvaltalaiskirkon pyynnöstä 6.12.2017.

*

Juttu perustuu Turun yliopiston tiedotteeseen, jonka pohjana on puolestaan Oxfordin yliopiston tiedote.

Jouluseimi - ikkuna kotieläinten kesyttämisen historiaan

Kuva: Jenny Sweat / Flickr

Jouluseimi on taidemuoto, jolla kuvataan Jeesuksen syntypaikan olosuhteita. Jos seimeä kuitenkin katsoo tarkkaan, se kertoo paljon vanhemmistakin perinteistä. Ne ulottuvat yli 10000 vuoden taa.

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä kolmannessa osassa kerromme aasinsillan kautta aasien ja muidenkin eläinten kesytyksestä.

Seimi ei olisi seimi ilman "alkuperäisimpiä" näyttelijöitään eli eläimiä. Ne edustavat seimen ylivoimaisesti vanhinta perinnettä.

Tallissa pönöttävät karitsat, aasit, härät ja sinne satunnaisesti sijoitettavat kamelit tai possutkin kertovat eläinten ja ihmisen rauhaisasta yhteiselosta. Joku voi tietysti väittää syyn olevan erityisen hetken hartaudessa, mutta realistisesri ajateltuna se on seurausta eläinten kesyttämisestä ihmisen käyttöön.

Arkeologisten todisteiden perusteella voidaan arvioida, milloin kesyttäminen kullakin lajilla tapahtui. Tästä kertovat vaikkapa eläimille suunnitellut vetolaitteet, lajin jäänteiden jatkuvuus ruokailupaikkojen maakerroksissa, sekä eläinten hautaaminen ihmisten lähelle.

Jouluseimen tyyppieläin on aasi, jonka esi-isä on pohjoisafrikkalainen villiaasi. Niitä on käytetty kantojuhtina sekä maidon ja lihan lähteenä jo ainakin 5000 vuoden ajan. Samoihin aikoihin alettiin kesyttää myös kameleita samoihin tarkoituksiin (kaksikyttyräistä Keski-Aasiassa ja dromedaaria Pohjois-Afrikassa).

Lehmien - tai siis nautojen - yhteinen historia ihmisen kanssa on lähes tuplasti kantojuhtia pidempi, sillä alkuhärästä alettiin saada kesyjä muotoja monin paikoin jo lähes 10000 vuotta sitten. Kesyttämistä tapahtui niin Pakistanin, Turkin kuin Pohjois-Afrikankin alueilla. (Ja seimestä tuttu härkähän on siis säyseäksi kuohittu nautasonni.)

Noihin aikoihin huomattiin myös villisikojen kesyyntyvän helposti. Vähiten säikyt ja säyseimmät possut tulivat todennäköisesti ruuan ja suojan perässä lähelle ihmisasutusta ja muuttuivat hitaasti kesysioiksi. Ensimmäisen kerran tämän oletetaan tapahtuneen kenties jossain nyky-Irakin seuduilla.

Kaikkein vanhimmiksi kotieläimiksi (koiran jälkeen) mainitaan usein lampaat. Sitä ne todennäköisesti ovatkin, mutta niiden kehityshistoria on yhä hieman hämärän peitossa. Kaikella todennäköisyydellä lampaat ovat aasialaisten muflonien jälkeläisiä. Niitä kasvatettiin Iranin ja Kaukasuksen tienoilla jo runsaat 10000 vuotta sitten. Eurooppalaisten muflonien on esitetty periytyvän uudelleen villiintyneistä kesylampaista.

Eläinten kesyttäminen liittyy läheisesti maanviljelyn yleistymiseen. Pysyvän asutuksen myötä kesyttämiseen oli paitsi aikaa myös mahdollisuuksia. Säyseät eläimet olivat houkuttelevampia hyödykkeitä ihmisille kuin säikymmät serkkunsa, joten niitä suojeltiin (muilta) pedoilta. Valintapaine suosi eläinyksilöitä, jotka sietivät ihmisten läsnäoloa eivätkä  käyttäytyneet agressiivisesti.

Ilman eläimiä ei tarunhohtoinen Jeesuskaan olisi pystynyt viettämään ensimmäistä yötään nöyrästi juuri eläinten pahnoilla ja/tai edes seimessä. Seimi on juuri eläinten syöttökaukalo.

Lue myös aiemmat osat seimisarjastamme: Kotimainen jouluseimi ja Ensimmäinen jouluseimi.

Otsikkokuva: Jenny Sweat / Flickr

Jouluseimi - se kaikkein ensimmäinen

Kuva: Pschemp / Wicimedia Commons

Mistä jouluseimiperinne tulee? Kuka teki sen jouluseimistä kaikkein ensimmäisen?

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä toisessa osassa kerromme niistä kaikkein ensimmäisestä – millainen onkaan seimen historia?

Jouluseimi on alunperin lähinnä katolinen perinne, joka on vasta viime vuosikymmeninä levinnyt protestanttiseen maailmaan. Kyse on taidemuodosta, jossa rakennetaan uudelleen Jeesuksen syntymäpaikka. Tarkoituksena on ihailla, palvoa ja samaistua pyhäksi koetun tapahtuman hetkeen.

Ensimmäinen jouluseimi kyhättiin muistutuksena joulunvieton syystä: Se on Jeesuksen syntymän juhlistaminen, ei materialismi ja lahjat. (Hyvä muistutus tämänpäiväisissäkin juhlissa, toim. huom.) Sen valmisti Fransiskus Assisilainen, fransiskaaniveljeskunnan perustaja, 1220-luvulla. Hän sai innoituksen kuvaelmaansa käytyään Egyptissä rauhanneuvotteluissa ristiretkien verilöylyjen lopettamiseksi. Ilmeisesti hän vieraili matkallaan myös Betlehemissä.

Fransiskus pystytti seimikuvaelman italialaisen Greccion kylään. Yleensä kuvaelman sanotaan sijainneen luolassa kylän liepeillä, mutta joidenkin mukaan se oli majatalon tallissa. Tarinat Betlehemin ja Greccion seimestä ovat hyvinkin voineet sekoittua.

Fransiskuksen seimi oli täysikokoinen ja tallikuvaelman eläimet oikeita. Aasin ja härän välinen syöttökaukalo toimi messualttarina. (Seimi tarkoittaa eläinten syöttökaukaloa.) Siitä, oliko vauvaa Frasiskuksen versiossa mukana vai ei, esiintyy kahta eri mielipidettä.

Kyläläiset vaelsivat pian katsomaan nähtävyyttä. Hartautta korostava perinne sai oitis jalansijan Italiassa ja levisi pian ympäri kristinuskoista, etenkin katolista, maailmaa.

Sivuraide: Kristillinen jouluseimiperinne todellakin lähti liikkeelle juuri Fransiskuksen kuvaelmasta, mutta vastaavia syntymäjuhlien kunniaksi tehtyjä asetelmia on toki tehty aiemminkin. Syntymä on iso asia. Egyptistä on esimerkiksi löydetty 5000 vuotta vanha kalliomaalaus vanhemmista lapsineen ja eläimineen.

Takaisin jouluseimeen: Nykyään moiset ovat useimmiten pienoismalleja, ja perustuvat löyhästi Raamatun kertomuksiin. Tallikuvaelman Jeesuslasta on katselemassa niin enkeleitä, paimenia, itämaan tietäjiä kamelaineen, naapureita ja paikallisia, kuin paimenia ja lampaitakin kuvaavia muovisia nukkeja. Joskus seimen kuvataan olevan talossa, toisinaan taas palmujen alla pihalla.

Kun oikein ajattelee, voi todeta että monet nykyseimet ovat ehkä jo varsin kaukana Fransiskuksen alkuperäisestä viestistä.

Lue myös muut seimijutut: Kotimainen jouluseimi sekä Kesytetyt eläimet.

Otsikkokuva: Jouluseimi Carnegien taidemuseossa Pittsburghissa (Pschemp / Wikimedia Commons).

Jouluseimi - millainen olisi sen kotimainen versio?

Miltä näyttäisi täysin kotimainen jouluseimi? Siis sellainen, joka kuvaisi keskitalvisena iltana 2000 vuotta sitten syntyneen lapsen oloja, mutta nykyisen Suomen alueella?

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä ensimmäisessä osassa pohdimme, miltä moinen näyttäisi erilaisesta vinkkelistä. Kuvitellaan hetki, että kuvaelma käsittelisikin tyypillisen täkäläisen perheen perheenlisäyksen hetkeä, kauan sitten. 

Suomessa elettiin 2000 vuotta sitten varhaista rautakautta. Merenpinta oli paikasta riippuen 6–20 metriä nykyistä korkeammalla. Lämpötila vastasi maakerroksista löytyneide kasvijäänteiden perusteella jotakuinkin nykyistä: talvipäivänseisauksen aikaan saattaisi olla lunta, tai sitten ei.

Kuten Lähi-Idässäkin, myös Suomessa eli noina aikoina monia heimoja. Läheisetkin kulttuurit ja uskomukset toki saattoivat poiketa toisistaan, mutta normaali elo välttämättä ei, kovinkaan paljoa. Ainakaan vastasyntyneen kannalta.

Idyllisimmillään "meikäläisessä jouluseimessä" voisi olla vaikkapa nuotiopiiri lämpöisen turvekammin sisällä. Lapsen ympärillä istuskelisi taljoilla ehkäpä saamelaisperhe – onhan heillä täällä pisin asutushistoria.

Kuvaelmasta löytyisi varmaankin jokin metsästyksessä käytetty koira, vaikkapa isäntäväen jaloista tyytyväisenä kerälle kääriytyneenä. Onhan koira kuitenkin vanhin ja ehkäpä se kaikkein merkittävinkin ihmisen eläinkumppaneista. Ne on kesytetty tiettävästi kahdesti: noin 15 000 vuotta sitten Euroopassa ja 7 000 vuotta sitten Aasiassa. Paljon vanhempiakin merkkejä koirista on, jopa yli 30 000 vuoden takaa, mutta niitä ei pidetä tieteellisesti vedenpitävinä.

Asumuksen lumista ulkoseinää vasten nojaisivat sukset sekä ahkio. Pihalla saattaisi seisoskella myös vetoporo, vaikkei varsinaista poronhoitoa tuolloin vielä harrastettukaan. Tunturipeuran metsästys muuttui nimittäin hieman kesympien porojen ajamiseksi ja ajoittaiseksi tarhaamiseksi vasta 1500-luvulla.

Jeesuslapsesta tai enkeleistä perhe ei olisi tietysti kuullutkaan. "Taivaallisia" ilmiöitä tällaisessa kotoisassa kuvaelmaversiossa voisi korostaa vaikkapa revontulikruunulla, tuoreen tulokkaan puolesta loitsuvalla shamaanilla, tai menneiden aikojen tarinoita hiljaa joikaavalla vanhuksella.

Vaan toisaalta – kukapa niistä todellisista oloista noin kauan sitten varmasti tietää. Historia on kirjoitettu uusiksi tässä välissä jo aika monta kertaa, kaikkien kansojen osalta.

Lue myös muut osat seimisarjastamme: Ensimmäinen jouluseimi ja Eläinten kesytys.

Otsikkokuva: Turvekammi Pohjois-Norjan Vestre Jakobselvissä 1800-luvun lopulla.

Tutkimustulos: Joulun henki näkyy aivoissa

Joulupukki

Arvostetussa brittiläisessä lääketieteen julkaisussa British Medical Journalissa julkaistun artikkelin mukaan joulun lämmin tunnelma on selvästi havaittavissa koehenkilöiden aivoissa.

Kööpenhaminan yliopiston tutkimusryhmän (joulumielellä) tekemässä 20 koehenkilön vertailevassa tutkimuksessa huomattiin, että perinteisesti joulua viettävien henkilöiden aivoissa tapahtuu selviä magneettiresonanssikuvauksessa havaittavia muutoksia kun heille esitetään jouluisia kuvia.

Tanskalaistutkijoiden mukaan vastaavaa ei ole havaittu koskaan, tosin todennäköisesti siksi, että vastaavaa ei liene tutkittu koskaan.

Joka tapauksessa tulokset ovat kiinnostavia: hyväkuntoisille koehenkilöille näytettiin 84 kuvaa 3D-laseilla, joista osa oli jouluun liittyviä ja osa taas ei lainkaan.

Henkilöiden aivoja skannattiin samalla magneettiresonanssikuvauslaitteistolla, jolla pystyttiin havaitsemaan mitkä osat aivoista aktivoituivat. Kuvauksen jälkeen  henkilöt täyttivät lomakkeen, missä he kertoivat kuinka he viettävät joulua ja millaisia ovet heidän jouluperinteensä. 

Kymmenen henkilöistä oli etukäteen valittu siten, että he olivat ilmoittaneet olevansa jouluihmisiä ja toiset kymmenen suhtautuivat joulun viettoon välinpitämättömämmin.

Kun mittauksia verrattiin keskenään, kävi selvästi ilmi, että joulumielisten aivoissa viisi aluetta käyttäytyi selvästi aktiivisemmin jouluisia kuvia katsoessa.

Muutokset ovat selvimmin aivojen vasemmassa puoliskossa, erityisesti sen motorisen aivokuoressa ja sen etupuolella sekä päälakilohkossa. Näiden alueiden tiedetään liittyvän henkisyyteen, somaattisiin aisteihin (asennon tuntemus, liike, tuntoaisti, kipu jne.) ja kasvonilmeiden tunnistukseen.

Tutkijat toteavat, että aivojen juhla-alueiden tutkimusta tulisi tehdä edemmän, mutta myös huomauttavat kaikkea muuta kuin jouluisesti, että tuloksiin tulee suhtautua viihteenä.

Joka tapauksessa Tiedetuubin toimituksessa aivot ovat jo varsin jouluisessa tunnelmassa (eikä vain vasen aivopuolisko).

Otsikkokuva: Rovaniemen kaupunki

J-02 / Olen kinkku, Joulukinkku.

Tänäkin jouluna Suomessa syödään yli 7000 tonnia kinkkulihaa, sillä vaikka korvaavat jouluruokavaihtoehdot ovat tulleet yhä yleisemmiksi, on perinteinen joulukinkku edelleen keskeisin joulun ajan ruokalaji hyvin monissa perheissä.

Kyseessä on itse asiassa hyvin pohjoismainen perinne, sillä muualla Euroopassa suurin osa joulun tärkeimmistä ruokalajeista liittyvät lintuihin: kanaa, ankkaa, hanhea, kalkkunaa ja niin edelleen. Ranskassa osterit, hanhenmaksa ja shampanja ovat samassa roolissa kuin laatikkoruoat, kinkku ja glögi Suomessa. Kaikkialla joulu on toki runsaan syömisen juhla, hyvä tekosyy keskitalven (tai alkutalven) mässäilyyn. Kinkku on kuitenkin muinais-skandinaavista perua, sillä täällä talvipäivänseisausjuhlassa ennen kristinuskoa uhrattiin ja syötiin pyhitetty sika Freyr-jumalalle.lähde. Sian teurastamisen perinne jouluna jatkui kristinuskon tulon jälkeen ja säilyi useina perinneruokina (kinkun lisäksi ja ohella on ollut makkaroita ja joka läskiin kostutettuja leivänpaloja); siasta saatu kinkku uunissa pitkään kypsytettynä oli tärkein näistä ruokalajeista.

Wikipedian mukaan vuonna 2007 Suomessa syötiin 7 200 000 kg joukukinkkulihaa, mikä oli 13 % enemmän kuin 2006. Suurimmat lihan tuontimaat olivat Saksa ja Tanska. Kalkkunaa syötiin samana vuonna "vain" noin 588 000 kg, eli noin 8% kinkun määrästä.

Alla on tilastotietoa joulukinkkujen kulutuksesta Suomessa:

Vuosi Kotimainen Ulkom. Yhteensä
2003 6 114 000 400 000 6 514 000
2004 6 298 000 417 000 6 715 000
2005 6 129 000 339 000 6 468 000
2006 5 695 000 534 000 6 229 000
2007 6 815 000 389 000 7 204 000
2008 6 693 000 287 000 6 980 000
2009 6 413 800 101 200 6 515 000
2010 6 814 200 383 800 7 198 000
2011 6 471 600 321 100 6 792 700
2012 6 300 435 437 665 6 738 100

Marttojen mukaan hyvä tapa valmistaa joulukinkku on seuraava:

Joulukinkun suolaus

Ruiskusuolaus

  • karkeaa suolaa 15 g/1 kg kinkkua, esim. 5 kg:n kinkulle 75 g (3/4 dl) suolaa ja 2 dl vettä
  • suolaus isoneulaisella lääkeruiskulla
  • ruiskusuolatun kinkun annetaan seistä peitettynä kylmässä 2-3 vrk
    ennen paistamista

    Suolavedessä suolaus

  • 10-12 -prosenttinen suolavesi, esim. 10 l vettä ja noin 1,1 kg karkeaa suolaa
  • suolausaika 1-2 viikkoa
    1. Sekoita osa vedestä ja suola, keitä, kuori vaahto pois.
    2. Lisää jäähtyneeseen suolaveteen loppuosa vedestä.
    3. Kaada vesi kinkun päälle ja anna suolautua kylmässä.
    4. Liota suolautunutta kinkkua kylmässä vedessä noin 1 vrk ennen
    kypsentämistä.
    5. Anna kinkun valua hyvin ennen uuniin panoa.

    Joulukinkun paistaminen

    1. Aseta sulanut kinkkku ritilälle uunipannun päälle tai suoraan
    uunipannulle nahka- eli kamarapuoli ylöspäin. Tee kamaraan reikä
    lihalämpömittaria varten teräväkärkisellä veitsellä. Työnnä mittari
    kinkun paksuimpaan kohtaan niin, ettei mittarin kärki kosketa luuta.
    2. Paista kinkkua 90-125 lämmössä, kunnes sisälämpötila on 77 .

    Paistoaika on runsas tunti lihakiloa kohti. Lisää pannulle tarvittaessa vettä. Anna kinkun levätä 15 minuuttia, ennenkuin poistat mittarin.

    Kinkun kuorruttaminen

    1. Poista lämpimästä kinkusta kamara ja osa silavaa.
    2. Voitele pinta ohuesti sinapilla. Ripottele päälle korppujauhe-sokeriseos (3 rkl/1 rkl). Paina halutessasi koristeeksi kokonaisia
    neilikoita.
    3. Kuorruta uunissa 250 asteen lämmössä noin 10 minuuttia.

    Kinkku ruistaikinakuoressa
    1. Tee napakka taikina vedestä ja ruisjauhoista (suhde 1/2 l vet-
    tä/noin 1 1/4 l ruisjauhoja)
    2. Peitä kinkku taikinalla (11/2-2 cm:n kerros) ja aseta uunipannulle.
    Työnnä lihalämpömittari lihaan ja kypsennä kuten edellä. Jos kinkun
    alapuoli tummuu liikaa, lisää pannulle vähän vettä.
    3. Poista ruiskuori kypsän kinkun päältä ja kuorruta kinkku.

    Vaihtoehtoja (emme ota kantaa niiden maukkauteen) kinkulle on lueteltu mm. vuoden 2011 Kotiliedessä.

  • J-20 / Joulusammakko?

    Kuvassa olevalla Mansikkasammakolla (Dendrobates pumilio) ei ole suoranaisesti mitään tekemistä joulun kanssa, paitsi että se on punainen. Kuten tiedetään, punainen on joulun väri – mutta miksi?

    Kyse on joulupukin punaisesta nutusta, mikä yleisen legendan mukaan syntyi vuonna 1931, kun Coca Cola -yhtiö tilasi mainoskampanjaansa varten piirroksen joulupukista taiteilijalta nimeltä Haddon Sundblom. Hän otti uudenlaiseen, iloiseen ja runsaaseen pukkiinsa värit tilaajayhtiön punavalkoisesta logosta ja pullosta sillä seurauksella, että kampanjan jälkeen pukkia pidettiin yleisesti punanuttuisena ja valkopartaisena hyväntahtoisena papparaisena, vaikka kansanperinteissä hän oli ollut kaikkea muuta (kuten myöhemmin Tiedetuubin joululähtölaskennassa selviää).

    Tarina on hyvä, mutta ei ole täysin totta. Nimittäin ensimmäisenä punaisen pukin piirsi Thomas Nast, samoin amerikkalainen taiteilija, jo 1800-luvun puolivälissä, ja vuonna 1885 Louis Prang kopioi ajatuksen postikorttikuvitukseksi. Nastin mukaan joulupukin esikuva Pyhä Nikolaus oli aikanaan pukeutunut punaiseen kaapuun ja siten punainen oli myös sopiva väri joulupukille. Näin ollen kun kokiskampanjaan tarvittiin pukkia, oli yhtiön värimaailmaan sopiva punainen pukki jo sopivasti olemassa ja sitä piti vain muuttaa vielä enemmän punavalkoiseksi ja pyyleväksi. Puhin myhäilemä "ho, ho, ho" ja lahjojenjakomatkan alkaminen pohjoisnavalta tulivat sitten myöhemmin mukaan.

    Mitä muuten kuvassa olevaan Mansikkasammakkoon tulee, niin se on keskisen Amerikan sademetsissä elävä nuolimyrkkysammakko. Nämä sammakot ovat hyvin pienikokoisia, vain muutaman sentin pitkiä ja maksimissaan kuutisen senttiä pitkiä, kirkasvärisiä ja todennäköisesti maailman myrkyllisimpiä eläimiä. Esimerkiksi punaisen sammakon sukulaisen, kellertävän Kultanuolen (Phyllobates terribilis) noin 3 800 mikrogrammaa hermomyrkkyä riittää tappamaan yli 1 500 ihmistä. Nuolimyrkkysammakkojen koskeminen tai syöminen voi olla kohtalokasta.

    Sammakoiden nimi tulee siitä, että niiden myrkkyä on käytetty nuolissa.

    Oikeastaan nämä sammakot eivät sovi lainkaan jouluiseen, miellyttävän mukavaan asiayhteyteen, paitsi että yksi niistä on kovin jouluisen punainen...

    Petterillä on oikeasti punainen kuono

    Poron punainen kuono lämpökuvassa

    Vuoden 2012 joulukuun 17. päivän British Medical Journalissa julkaistiin norjalaistanskalainen kiinnostava tutkimus: "Why Rudolph’s nose is red: observational study".

    Kyseessä oli poron nenän punaisuudesta jouluhengessä tehty havaintotutkimus, ja se on jälleen hyvin ajankohtainen. Nimittäin Petterillä – ja muilla poroilla – on oikeasti punainen kuononpää, mutta sen tehtävänä ei ole varsinaisesti valaista matkantekoa pimeässä, vaan auttaa nenää pysymään lämpimänä myös kovalla pakkasella.

    Nenässä on runsaasti ohuita verisuonia, jotka edesauttavat paitsi verenkiertoa nenässä niin myös säätelevät aivojen lämpötasapainoa.

    Voi siis sanoa, että samalla kun nenä pysyy pakkasella lämpimänä tuoreen, lämpimän veren ansiosta, niin nenä toimii myös lämpösäteilimenä, joka hohkaa aivojen ylimääräisen lämmön ympäröivään viimaan.

    Vaikka paljain silmin nenä ei ole kovin punainen, näkyy lämpimyys sekä punaisuus hyvin lämpökameran kuvassa. Tromsøn ja Amsterdamin yliopiston tutkijat paneutuivat asiaan kuvaamalla ensin viiden terveen ihmisen neniä ja havaitsivat, että keskimääräinen verisuonitiheys ihmisnenässä on 15 mm/mm2. Samalla menetelmällä tutkimalla poronnenien (kaksi poroa tutkittiin) verisuonitiheys oli 25% suurempi.

    Asia erikseen ovat esimerkiksi punanenäiset ihmiset, joita etenkin pikkujouluaikaan on liikenteessä – mutta siihen palaamme joskus toiste (kenties).

    Kuva: professori Can Ince ja British Medical Journal

    J-23 / Edisonin pienoisjoululamput

    Marraskuun jäätyä taakse otetaan varaslähtö jouluun. Perinteiset kuusenkynttilät olivat pahimmillaan tuhoisa koriste ja joulukuusen suosio ehti 1800-luvulla jo hiipua ainakin Yhdysvalloissa, kun vakuutusyhtiöt alkoivat lisätä sopimusehtoihin pykälän, jonka perusteella korvausvelvollisuutta ei ollut, jos tulipalo syttyi kynttilöin koristellusta kuusesta.

    Sähkölampun keksimisen myötä joulun juhlavalaistuksen turvallisuutta saatiin parannettua. Kallis hinta hidasti kuitenkin pitkään sähkökynttilöiden yleistymistä. 1880-luvulla varsin vaatimattomankin kuusenkynttiläsarjan hinta oli nykyrahassa satoja dollareita. Alkuaikojen hiililankalamput myös kuumenivat huomattavasti eivätkä siten olleet juurikaan sen turvallisempia kuin perinteiset kynttilät elävine tulineen. Lisäksi uuden keksinnön käyttö rajoittui vanhan mainoksen mukaan "taloihin, joissa on sähkövalaistus".