Satelliitti integroitiin Innovative Solutions in Space -yhtiön puhdastilassa niin sanottuun laukaisuadapteriin, eli erikoiseen kiinnityssäiliöön, jossa se kuljetetaan avaruuteen yhdessä muiden pienten satelliittien kanssa.  

Aalto-1 tiimistä Antti Kestilä, Tuomas Tikka ja Nemanja Jovanović kuljettivat satelliitin Hollantiin ja tekivät sille viimeiset tarkistukset.

Säiliö satelliitteineen kiinnitetään myöhemmin Yhdysvalloissa SHERPA- järjestelmään, joka mahdollistaa useiden satelliittien kuljettamisen samalla raketilla. SHERPA- järjestelmä ja sen kantamat kymmenet satelliitit liitetään Falcon 9 -kantorakettiin myöhemmin kesällä.

Näillä näkymin raketin laukaisun on määrä tapahtua heinäkuussa.

Kuvaraportti integrointipäivästä

Siinä missä suuret satelliitit kuljetetaan laukaisupaikoilleen rahtikoneilla, matkasi Aalto-1 Hollantiin vuorokoneella käsimatkatavarana. Se oli erityisen kuljetuslaukun sisällä vaahtomuovin suojaaman telineen sisällä hermeettisesti suljettuna muovikääröön, jotta se ei pääsisi enää kostumaan eikä sen linsseihin tai aurinkopaneeleihin tulisi roskia.

Loppumatkan laukku sekä satelliitin testivarusteita sisältänyt laukku kulkivat komeasti taksilla.

Sen jälkeen kun Aalto-1 esiteltiin maaliskuun 2. päivänä Otaniemessä, on satelliittia valmisteltu viimeiseen – ja ensimmäiseen – matkaansa. Sitä on testattu, sen toimintoja on varmistettu ja viimeisenä tärkeänä etappina se kuivattiin huhtikuun lopussa täydellisesti kuumentamalla satelliittia erityisessä uunissa.

Otsikkokuvan alumiinifolion sisällä oleva möhkäle onkin Aalto-1 tässä ns. bake-out -vaiheessa, joka on erittäin tärkeä: sen tarkoituksena on varmistaa se, ettei kosteus haittaa satelliitin toimintaa.

Tämän jälkeen satelliitti pakattiin huolellisesti kuljetuslaatikkoon, joka viedään tänään Alankomaihin, Delftiin, missä satelliitti asennetaan huomenna erityiseen kuljetus- ja laukaisutelineeseen, joka puolestaan asennetaan Falcon 9 -kantorakettiin.

Teline on siis myös lähetyslaitteisto, joka sinkoaa Aalto-1:n avaruuteen raketista, kunhan sen aika tulee.

Näillä näkymin laukaisu tapahtuu kesä-heinäkuussa; laukaisu on siis lykkääntynyt ja siten myös Aalto-1:n toimitus eteenpäin Suomesta viivästyi noin kuukaudella siitä mitä vielä maaliskuussa oletettiin.

Mutta nyt laukaisuvalmistelut ovat siis oikeasti alkaneet. Sen jälkeen, kun satelliitti on asennettu huomenna laitettu telineen sisään, ei sille enää voi tehdä mitään muuta kuin ladata akut ennen matkaa. 

Tiedetuubi julkaisee tästä eteenpäin erityisessä Aalto-1 -laukaisublogissa tapahtumia ja on paikalla myös huomenna Hollannissa asentamassa satelliittia. 

Aalto-1:n tarina on ollut monien muiden avaruuslaitteiden tapaan täynnä viivytyksiä, jotka ovat johtuneet osin siitä, että satelliitissa käytetään aivan uutta tekniikkaa, mutta toisaalta myös siksi, että kyyti avaruuteen lykkääntyy. Aalto-1:n tapauksessa lisäsyynä on ollut se, että hanke on opiskelijaprojekti, jonka tärkein tehtävä on kouluttaa uusia avaruusosaajia.

Vielä vuosi sitten Aalto-1:n odotettiin pääsevän avaruuteen vielä vuoden 2015 lopussa, mutta viime kesänä tapahtunut Falcon 9:n onnettomuus sai aikaan pitkän epätietoisuuden ja myöhästymisen. 

Sen jälkeen Falcon 9 -raketit ovat lentäneet jo monta kertaa onnistuneesti, ja lennoilla on pystytty myös tuomaan kolme kertaa raketin ensimmäinen vaihe ehjänä takaisin maan pinnalle. Samaa tekniikkaa käytetään Aalto-1:n laukaisussa.

Kyseessä on Falcon 9:n seuraava laukaisu Kaliforniasta, Vandenbergistä, joten siellä valmistelut etenevät juuri nyt joutuisasti. Seuraava Falcon 9:n lento tapahtuu kuitenkin Floridasta, Cape Canaveralista nyt toukokuun lopussa, ja mikäli sen aikaan tapahtuu jotain yllättävää kantoraketille, vaikuttaa se myös Aalto-1:n laukaisuun.

Siis peukut pystyyn ja nyt katseet kohti Hollantia, mistä saamme uutisia vielä huomenna!

Aalto-1 -satelliittia kuljettavan kantoraketin päähyötykuormana on kaukokartoitussatelliitti, jonka massa on sen verran pieni, että raketti kykenee viemään avaruuteen samalla kertaa myös muita satelliitteja – kuten Aalto-1:n.

Kyseessä on historiallinen laukaisu, sillä koskaan aikaisemmin ei yhdellä kertaa ole viety avaruuteen näin montaa nanosatelliittia: Aalto-1 on yksi noin 50 muusta satellitista. Suuri osa niistä on pienempiä, niin sanotusti yhden yksikön Cubesat -satelliitteja. 

Laukaisujärjestestelyt hoitaa hollantilainen piensatelliittien laukaisuvälittäjä Innovative Solutions in Space, joka on kehittänyt laukaisua varten Sherpa-nimisen laukaisutelineen, mistä satelliitit voidaan lähettää matkaan raketista turvallisesti toisiaan häiritsemättä.

Joukkolaukaisu auttaa alentamaan laukaisukustannuksia, mutta sillä on eräs haittapuoli: laukaisun jälkeen kaikki satelliitit koettavat ottaa yhteyttä omiin maa-asemiinsa, joten voi olla, että yhteys Aalto-1:een saadaan vasta päivänkin kuluttua siitä kun satelliitti on päässyt radalleen. 

Tämä on luonnollisesti otettu huomioon satelliittia suunniteltaessa, ja se hoitaa ensimmäiset tehtävänsä avaruudessa – kuten antennien avaamisen ja asennonsäädön aloittamisen – automaattisesti itsekseen.

Mutta mukana on muitakin: satelliitin hyötykuormat, eli sen mukana lentävät tutkimuslaitteet, ovat peräisin VTT:ltä, Turun yliopistosta (Helsingin yliopiston avustuksella) ja Ilmatieteen laitokselta. Koko joukko ihmisiä niin Suomesta kuin Virostakin on mukana Aalto-1 -hankkeessa.

Hyvän kuvan mukana olevasta joukosta sai viime toukokuussa, kun kaikki mukana olevat tahot kokoontuivat Otaniemeen. Tuolloin tarkoituksena oli paitsi kertoa missä hanke on menossa, niin myös valmistella jo pian alkavaa lentoa. Toukokuussa kun oletettiin Aalto-1:n pääsevän taivaalle vielä vuoden 2015 lopussa. 

Kaikkiaan yli 80 teekkaria on ollut mukana hankkeessa ja sen tiimoilta on tehty toistakymmentä opinnäytettä. Lisäksi yksi lupaava yritys (Iceye) on spinnannut omille teilleen satelliittiprojektista. 

Satelliitin tärkein tehtävä onkin ollut koulutuksellinen, sillä oikean satelliitin tekeminen kaikkine systeemisuunnitteluineen ja testauksineen pn paras mahdollinen tapa oppia avaruustekniikkaa. Voisikin sanoa, että vaikka satelliittia ei koskaan lähetettäisi taivaalle, on se täyttänyt jo suuren osan tehtävästään.

Usein yliopistoissa tehtävissä nanosatelliiteissa tämä riittääkin, ja hanke keskittyy vain satelliitin tekemiseen ja sen taivaalle saamiseen. Mikäli siihen saadaan vielä yhteys ja sitä voidaan käyttää avaruudessa, on se pelkkää bonusta.

Aalto-1:ssä tieteellinen ohjelma on kuitenkin tärkeässä osassa, ja eräs syy hankkeen viipymiseen onkin ollut se, että satelliitti haluttiin tehdä kunnolla ja katsoa tulevaisuuteen. Kaikilla mukana olevilla tutkimuslaitteilla on mahdollisuuksia kehittyä paremmiksi ja kenties jopa merkittäviksi tekniikoiksi avaruuskäytössä. 

Siksi myös Aalto-1 on suurempi ja mutkikkaampi verrattuna moniin opiskelijasatelliitteihin. Esimerkiksi Viron ensimmäinen satelliitti EstCube-1 oli kooltaan vain kolmannes suomalaissatelliitista; se oli yhden cubesat-yksikön kokoinen, kun Aalto-1 on kolme.

Suomalaisopiskelijat eivät ole myöskään ostaneet valmiina kuin muutamia komponentteja ja joitain vaativimpia alijärjestelmiä, mutta muilta osin satelliitti ja sen systeemit on niin suunniteltu kuin tehtykin itse. Suuri osa opiskelijasatelliiteista tehdään käytännössä rakennussarjoista, joita voi tilata vaikkapa netistä.

Lisäksi Aalto-1 on käynyt läpi rankan testaamisen, mikä ei ole lainkaan tavallista opiskelijahankkeissa – testien perusteella on tehtykin muutoksia, jotka ovat venyttäneet aikataulua. Mukana testeissä on ollut myös VTT avaruussimulointikaappeineen ja Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio, missä satelliitin osia on altistettu avaruussäteilylle.

Satelliitin tieteellinen ohjelma on myös hyvin suunniteltu, ja sen tekemisessä on mukana aktiivisesti parikymmentä henkilöä. 

Päähyötykuormana olevalla, VTT:n suunnittelemalla ja tekemällä miniatyrisoidulla spektrikameralla halutaan ottaa kuvia maapallosta (ja etenkin Suomesta) eri vuodenaikoina. 

Toinen tutkimuslaite, Turun yliopiston myös opiskelijatyönä valmistama säteilymittarikin on parhaimmillaan, kun se tekee havaintojaan pitemmän aikaa. 

Lisäksi satelliitin loppu sinällään on myös tekninen koe: mukana on Ilmatieteen laitoksen tutkijan Pekka Janhusen kehittämän sähköisen aurinkotuulipurjeen ideaan perustuva plasmajarru. Kun Aalto-1:n muu tehtävä päättyy, se kiihdytetään pyörimisliikkeeseen ja satelliitin alaosasta kelataan auki sata metriä pitkä sähköjohto. Sen avulla testataan paitsi aurinkopurjeen toimintaperiaatetta, niin myös hilataan satelliitti radaltaan tuhoutumaan hallitusti Maan ilmakehässä.

Viime kesänä tapahtunut Space X -yhtiön Falcon 9 -kantoraketin laukaisuonnettomuus laittoi myös suomalaisten suunnitelmat uusiksi, sillä loppuvuoteen kaavailtu laukaisu siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Hyvä puoli epäonnesta oli kuitenkin se, että satelliitin lentomallin viimeistelyyn ja testaamiseen oli nyt käytettävissä enemmän aikaa. 

Kun Space X sai rakettinsa jälleen lentämään viime joulukuussa, pystyttiin ruuhkaksi asti lykkääntyneitä laukaisuita laittamaan uuteen järjestykseen satelliittien saatavilla olemisen sekä lentojen tärkeyden mukaan. 

Näin ollen – jos uusia onnettomuuksia ei tapahdu ja kaikki sujuu muutenkin hyvin – on Aalto-1:n käyttämä Falcon 9:n lento vuorossa tämän vuoden keväällä, huhti-toukokuussa. Lennon päähyötykuormana oleva kaukokartoitussatelliitti on jo valmiina ja odottamassa lentoaan, mutta sillä ei ole niin suurta kiirettä kuin esim. avaruusaseman huoltolennoilla. 

Itse Aalto-1 on siis valmis ja odottaa nyt toimitusta laukaisuvälittäjälle Alankomaihin, Delftiin. Siellä kaikki samalla lennolla laukaistavat nanosatelliitit asennetaan laukaisutelineisiinsä ja ne toimitetaan edelleen Yhdysvaltoihin, Kaliforniaan. Rakettihan lähetetään matkaan Vandenbergin lentotukikohdassa olevalta Space X:n laukaisualustalta. 

Raketti voidaan lähettää sieltä Maan napojen kautta kulkevalle polaariradalle, mikä tulee olemaan myös Aalto-1:n kiertorata. Sellaisella radalla oleva satelliitti kulkee säännöllisesti myös Suomen yli. Radan korkeus tulee olemaan keskimäärin 600 km, joten ylilentonsa aikaan Aalto-1 tulee olemaan noin kymmenisen minuuttia horisontin yläpuolella. 

Tästä vain noin seitsemän minuuttia on aikaa ottaa satelliittiin yhteyttä maa-asemalta, sillä linkki ei toimi luotettavasti kun satelliitti on lähellä horisonttia. 

Maa-asema Otaniemessä

Aalto-1:n maa-asema sijaitsee Otaniemessä Aalto-yliopiston Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston ullakolla ja yhteydenpitoon käytettävät antennit ovat samalla kohdalla rakennuksen katolla. 

Asema on käytännössä jo valmis, joskin yllätyksenä ja pyytämättä tullut ylimääräinen aika on käytetty tässäkin hyväksi laitteiden virittelyyn. 

Olennainen osa niin maa-aseman kuin satelliitin käyttämän radiolinkin lopullista testaamista oli lokakuussa tehty "todellinen" yhteystesti, missä täysin lentomallin tapaan toimiva Aalto-1:n insinöörimalli vietiin Helsingissä Malminkartanon täyttömäen päälle, mistä oli suora näköyhteys Otaniemeen.

Myöhemmin testi tehtiin vielä uudelleen ohjelmistojen päivittämisen jälkeen, joten nyt tiedetään, että niin satelliitti kuin maa-asemakin ovat valmiina satelliitin laukaisuun.

Alla on vielä video siitä, miltä Aalto-1:n kutsusignaali kuulostaa maa-asemalla: