Video: Uuden Seelannin rakettilaukaisuasema valmistuu – tulossa maailman vilkkain laukaisukeskus

Video: Uuden Seelannin rakettilaukaisuasema valmistuu – tulossa maailman vilkkain laukaisukeskus

Jos Rocket Lab -yhtiön suunnitelmat toteutuvat, tulee tästä juuri valmistuneesta laukaisukeskuksesta maailman aktiivisin.

27.09.2016

Yhtiön suunnittelema kevyt Electron-raketti pystyy kuljettamaan noin 150 kg massaltaan olevan kuorman – siis yhden tai useamman satelliitin – 500 km korkeudessa olevalle kiertoradalle. 

Kerroimme yhtiöstä ja sen rakettisuunnitelmista viime maaliskuussa julkaistussa jutussamme: Satelliittilaukaisun voi tilata nyt myös netistä.

Yhtiö tosiaankin myy laukaisuitaan jo netissä ja edullisimmillaan taivaalle pääsee noin 44000 euron maksulla, joka on yhden yksikön cubesatin laukaisun hinta (50 000 Yhdysvaltain dollaria).

Yhtiön kotipaikka on Los Angelesissa, Yhdysvalloissa, mutta se tulee laukaisemaan rakettejaan Uudesta Seelannista. Laukaisupaikka sijaitsee saarivaltion pohjoissaaren itäreunalla olevalla Mahian niemimaalla, jonka itäpuolella avautuu Tyyni valtameri ja siellä on erittäin vähän lentoliikennettä. Alue sopii erinomaisesti hyvin erilaisille radoille laukaisuihin. Paikka sijaitsee varsin kaukana päiväntasaajasta, mutta asia ei haittaa lainkaan polaariradalle laukaisuja tehtäessä, koska silloin maapallon pyöriminen ei avusta juuri lainkaan satelliitin lähettämistä.

Electron on siis pieni ja kevyt kantoraketti, joka on suunniteltu erityisesti pienten satelliittien laukaisuun. Kun yleensä pienet satelliitit laukaistaan nyt suurilla kantoraketeilla yhdessä suurempien satelliittien kanssa, voidaan nyt laukaisuita tehdä – jos kaikki sujuu Rocket Labsin suunnitelman mukaan – huomattavasti helpommin. Yhtiö kaavailee laukaisevansa raketteja parhaimmillaan yhden kolmessa vuorokaudessa, joskin tyypillisesti laukaisuita tehtäneen viitisen kuukaudessa. Sekin on jo enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Tarkoituksena on laukaista ensimmäinen Electron-raketti jo tämän vuoden puolella ja aloittaa kaupalliset lennot ensi vuoden alussa.

Yhtiön laukaisulistalla on tilauksia on useilta yliopistoilta, Nasalta sekä useilta kaupallisilta yrityksiltä. Listalla on myös Moon Express -kuukulkija.

Video: Pieni italiaano kuskaa Googlea kiertoradalle

Video: Pieni italiaano kuskaa Googlea kiertoradalle

Yleensä uutisissa kerrotaan nykyisin satelliittien ja avaruusalusten laukaisuista silloin, kun jokin menee pieleen.

Niinpä monella on ajatus siitä, että raketit pamahtelevat yhtenään – vaikka oikeasti tilanne on juuri päinvastainen. Kantoraketteja laukaistaan nykyisellään keskimäärin yli kerran viikossa, ja toisinaan useamminkin, sillä esimerkiksi viime vuonna laukaisuita oli kaikkiaan 86. Siis jotakuinkin 1,6 lentoa per viikko.

16.09.2016

Toisinaan lennot pakkaantuvat yhdelle viikolle, kuten juuri nyt.

Eilen Kiina lähetti avaruuteen Tiangong-2 -avaruusasemansa, mutta lisäksi Ranskan Guyanasta laukaistu Vega vei taivaalle peräti viisi pientä satelliittia: PerúSAT-1 on Perun avaruusjärjestö CONIDAn (kyllä, Perullakin on oma avaruusasioihin erikoistunut hallintonsa) optisella alueella toimiva kaukokartoitussatelliitti, ja SkySat-satelliitit 4, 5, 6 ja 7 kuuluvat Googlen omistamalle Terra Bella -yhtiölle. SkySatit ovat pieniä, maapallon pintaa kuvaavia satelliitteja, joilla Google päivittää mm. Google Maps -palveluaan.

Yllä oleva video näyttää tämän lennon kokonaisuudessaan. Kyseessä oli jo seitsemäs Arianespace -yhtiön tänä vuonna tekemä laukaisu ja samalla seitsemäs pitkälti italialaisvalmisteisen Vegan lento. Kaikki lennot ovat sujuneet hyvin.

Laukaisu tapahtui viime yönä Suomen aikaa ja klo 22.43.35 paikallista aikaa Kouroussa. Videolla näytetään lähtölaskennan viimeisen noin varttitunnin tapahtumat ja yli tunnin kestävä lento laukaisun jälkeen. Sen aikana raketti nousee avaruuteen ja kuljettaa kunkin satelliitin halutulle radalleen.

Laukaisu on videolla kohdassa 14.10 minuuttia.

Videolla näkyy hyvin se, että Vega on pieni kiinteällä polttoaineella toimiva raketti. Se nousee lentoon lähes saman tien moottorin käynnistämisen jälkeen ja kohoaa ylös hyvin nopeasti. Esimerkiksi raskas Ariane 5 sytyttää ensin nestemäisellä polttoaineella toimiva rakettinsa ja sen kerättyä täyden työntövoimansa, raketti alkaa nousta varsin hitaasti ylös. Mutta luonnollisesti nopeus lisääntyy sitä vauhdikkaammin, mitä kevyemmäksi raketti tulee polttoaineen ja nestehapen palaessa.

Ja mitä tulee vielä rakettien laukaisuihin, niin tämän viikon toiminta ei ole vielä ohitse! Tänään illalla on tarkoitus laukaista avaruuteen Atlas V -kantoraketti Vandenbergin lentotukikohdasta, Kaliforniasta. Sieltä on tarkoitus lähettää matkaan myös Aalto-1 Falcon 9 -raketilla, mutta laukaisun ajankohta on edelleen epävarma taannoisesta Falcon 9:n räjähdyksestä johtuen. 

Onnettomuudet ovat nykyisin hyvin harvinaisia, mutta Falcon 9:llä niitä on ollut tänä ja viime vuonna yhteensä kaksi, mikä on hieman huolestuttavaa.

Amazon-pomo uhoaa tekevänsä jättimäisen avaruusraketin Jari Mäkinen Ti, 13/09/2016 - 20:41
Jeff Bezos New Shepard takanaan.

Amazon-nettikaupan perustajajohtaja Jeff Bezos kertoi nyt syyskuun alussa hurjasta suunnitelmasta: hänen toinen yhtiönsä, avaruusturismiin tarkoitettua rakettia tekevä Blue Origin suunnittelee aivan uutta, suurikokoista, lähes kokonaan uudelleenkäytettävää rakettia. New Glenn -nimen saanut raketti olisi lähes yhtä iso kuin ammoinen kuuraketti Saturnus V.

Raketti olisi siis kuin nyt toimintansa jo käytännössä osoittanut SpaceX:n Falcon 9, jonka ensimmäinen vaihe palaa takaisin maan kamaralle. Näin laukaisukustannukset saadaan periaatteessa paljon edullisemmiksi, koska kantoraketin kaikkein suurinta ja kalleinta osaa ei täydy tehdä joka kerta uudelleen.

Blue Origin itse asiassa ennätti tekemään takaisin alas palaavan raketin ennen SpaceX:ää, tosin yhtiön New Shepard on Falcon 9:ään verrattuna pieni ja kevyt. Bezosin raketti onkin suunniteltu "vain" hyppäyksiin ilmakehän ulkopuolelle, mikä on huomattavasti vaatimattomampi temppu kuin avaruusaluksen lähettäminen Maata kiertävälle radalle.

Mutta New Glenn olisi raketin uusi, suurempi versio, joka pystyisi lähettämään suuriakin kuormia avaruuteen. 

Raketista on suunnitteilla kaksi versiota, joissa kummassakin on samanlainen, takaisin Maahan palaava ensimmäinen vaihe. Sen seitsemän BE-4 -nimistä rakettimoottoria käyttävät ajoaineinaan metaania ja nestehappea. 

Ensimmäisen vaiheen päällä olisi lennosta riippuen joko vain yksi ylempi vaihe, tai kaksi vaihetta. Kaksivaiheinen versio olisi 82 metriä korkea ja kolmivaiheinen peräti 95 metriä korkea. Ammoinen Saturnus V -kuuraketti oli 111 metriä, eli raketti olisi suurimmillaan lähes yhtä massiivinen näky. Työntövoimaa New Glennissä olisi lähes 17 miljoonaa Newtonia, eli 17 000 kN, mikä on yli kolme kertaa nykyisen Falcon 9:n ensimmäisen vaiheen työntövoiman.

Blue Origin jatkaa siis nimissä astronauttilinjalla, sillä New Shepard oli kunnianosoitus Alan Shepardille, ensimmäiselle amerikkalaiselle avaruudessa, ja uusi jättiraketti lainaa nimensä John Glenniltä, joka teki ensimmäisenä kierroksia oikein maapallon ympäri. Shepardin lento oli – kuten New Shepardin – pomppaus korkealle, kun taas Glenn nousi varsinaisesti kiertoradalle – kuten New Glenn.

Jeff Bezos New Shepard takanaan.
Jeff Bezos New Shepard takanaan.

Rakettisuunnitelma ei sinällään ole mikään yllätys, sillä Bezosin yhtiö on vuokrannut Cape Canaveralin legendaarisen laukaisualustan 36 käyttöönsä jo jokin aikaa sitten. New Glenn tulee siis käyttämään sitä.

"Näkemyksemme mukaan miljoonat ihmiset tulevat elämään ja työskentelemään avaruudessa, ja New Glenn on tärkeä askel kohti tätä", kertoo Bezos. "Mutta tämä raketti ei tietenkään ole viimeinen. Seuraavana piirustuslaudallamme on New Armstrong. Mutta siitä kerrotaan joskus myöhemmin.”

Jos nimi on enne, niin New Armstrong suuntaa Neil Armstrongin tapaan ulos maapallon lähipiiristä...

Olemassa olevat (ja kuuraketti Saturnus V) sekä tulossa olevat raketit vertailussa.

Ostaisitko tältä yhtiöltä käytetyn raketin?

Eurooppalainen satelliittioperaattori SES on ensimmäinen yhtiö, joka on tilannut lennon SpaceX -yhtiön jo kertaalleen lentäneellä Falcon 9-kantoraketilla:  SES-10 -tietoliikennesatelliitti laukaistaan avaruuteen myöhemmin tänä vuonna raketilla, jonka ensimmäinen vaihe on kierrätyskamaa.

SpaceX -yhtiö on onnistunut jo kuusi kertaa tuomaan Falcon 9 -kantorakettinsa ensimmäisen vaiheen enemmän tai vähemmän ehjänä takaisin Maan pinnalle. Kaksi näistä on palannut takaisin lähelle laukaisupaikkaa kiinteälle maalle Cape Canaveralissa, Floridassa, ja neljä on käyttänyt merellä odottamassa ollutta lauttaa.

Ensimmäinen uudelleenkäytettävä raketti käyttää viime huhtikuussa Dragon-rahtialuksen kohti avaruusasemaa laukaisseen kantoraketin ensimmäistä vaihetta. Tuo oli ensimmäinen laukaisu, jolloin laskeutuminen merellä olleelle lautalle onnistui – siitä ei tosiaankaan ole kuin muutama kuukausi, ja nyt laskeutumiset tuntuvat sujuvan jo rutiinilla.

Luxemburgissa päämajaansa pitävä SES on puolestaan SpaceX -yhtiön vakioasiakas, sillä se on laukaissut jo kaksi satelliittiaan yhtiön Falcon 9:llä ja sillä on tilaus neljälle laukaisulle lisää. 

Laukaisun ei paljastettu, mutta SES kertoo, ettei se saanut "mitään erityistä alennusta laukaisusta". Laukaisun listahinta on 55 miljoonaa euroa, mutta on todennäköistä, ettei SES maksa ihan tuota – onhan kyseessä jälleen koelento ja siten siinä on normaalia suurempi riski.

Tosin satelliitteja vakuuttavien yhtiöiden mielestä kyse on jo varsin toimivasta tekniikasta, sillä ne eivät veloita normaalia enempää vakuutusmaksuja tästä laukaisusta. SpaceX ei ole laukaissut rakettivaiheitaan aikaisemmin uudelleen, mutta laukaisuita on keskeytetty ennen lentoonlähtöä moottorien käynnistämisen jälkeen, jolloin kyseessä on periaatteessa moottorien ja tekniikan kannalta lähes kuin uusi lento. Falcon 9 on myös suunniteltu alusta alkaen uudelleenkäytettäväksi ja se on testattu siten. Tämä ensimmäinen uusiokäyttövaihe on myös huollettu ja tarkastettu erityisen huolellisesti.

Mikäli SpaceX onnistuu saamaan ensimmäisten vaiheiden kierrättämisen toimimaan, lupaa se noin 30 %:n leikkausta laukaisuiden hintoihin. Ensimmäiset vaiheet ovat rakettien suurimpia ja hinnakkaimpia osia.

Otsikkokuvassa on THAICOM 8 -satelliitin laukaisseen raketin ensimmäinen vaihe saapumassa Cape Canaveralin satamaan kesäkuun alussa. 

Ensi yönä jyrisee – eeppinen satelliittilaukaisu Kourousta

VA230
VA230

Ariane 5 -kantoraketin laukaisut eivät ole mitenkään harvinaisia, mutta ensiöinen lento on hieman erikoisempi: kyydissä on kaksi Intelsat -yhtiölle kuuluvaa satelliittia. Tuplalaukaisukyky on ollut Arianen valtti, mutta nyt se on sen riippakivi...

Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, nousee Ariane 5 lentoon Euroopan avaruuslaukaisukeskuksesta Kourousta Ranskan Guianasta tänään illalla klo 00:55 Suomen aikaa (6:55 paikallista aikaa) ja vie 45-minuuttia kaikkiaan kestävällä laukaisullaan kaksi tietoliikennesatelliittia radoilleen kohti geostationaarista kiertorataa.

Mikäli koodinimeä VA232 kantava lento onnistuu hyvin, tulee siitä 73. perättäinen täysin nappiin mennyt Ariane 5:n lento – Ariane 5 on tällä saavutuksellaan jo nyt eräs maailman luotettavimmista kantoraketeista.

Raketin nokassa olevan kuorman assa on 10 735 kg, mikä pitää sisällään kaksi satellititia ja niiden laukaisuun vaadittavien sovittimien ja kiinnikkeiden painot.

Intelsat 36 (vasemmalla) on pienempi, ja sen massa on 3 253 kg. Selvästi suuremman Intelsat 33e:n (oikealla) massa on puolestaan 6 600 kg. Kuvissa satelliitteja tankataan, jolloin henkilökunta joutuu käyttämään suojapukuja.

Satelliitit on asennettu kyytiin päällekkäin. Ylimmäisenä on Intelsat 33e, joka kuuluu yhtiön uusimpaan EpicNG-satelliittien sarjaan. Kyseessä on jo toinen tämän Boeing-yhtiön tekemien satelliittien kappale, ja tämä satelliitti sijoitetaan jotakuinkin Seychellien päälle geostationaariradalla. 

Toinen, nokassa alempi satelliitti, on vanhempaa sukupolvea edustava Intelsat 36. Sen on valmistanut Space Systems Loral -yhtiö, ja se sijoitetaan hieman idemmäs, 68,5° kohdalle itäänpäin nollameridiaanista. Sen työkenttänä tulee olemaan Etelä-Afrikka ja Intian valtameri.

Kyseessä on jo neljäs Ariane 5:n laukaisu tänä vuonna ja suunnitteilla on vielä yksi laukaisu lisää. Sen kyydissä on neljä kappaletta Galileo-satelliittinavigointijärjestelmän satelliitteja.

Ariane 5:n lentojen suunnittelu on nykyisin hieman hankalampaa kuin aikaisemmin, koska tietoliikennesatelliitit ovat aiempaa massiivisempia. Kun aikaisemmin Ariane 5 kykeni kuljettamaan helposti kaksi satelliittia avaruuteen, on nyt sopivien parivaljakoiden löytäminen hankalaa. Kun toinen satelliitti on suurempi ja painavampi, pitää toisen olla keskimääräistä kevyemmän. 

Tämä on yksi syy siihen, miksi Ariane on menettänyt hieman otettaan SpaceX -yhtiölle ja sen Falcon 9 -kantoraketille. Raketti on edullisempi, joten se pystyy kilpailemaan yhden satelliitin laukaisun kanssa Arianen kimppakyytiä vastaan. Ariane 5 pystyisi luonnollisesti laukaisemaan yksinään paljon nykysatelliitteja massiivisempiakin kuormia, mutta laukaisu maksaa liikaa. 

Tämä on yksi syy siihen, miksi Ariane 5:n seuraajasta, Ariane 6:stä suunnitellaan pienempää ja edullisempaa.

Päivitys 25.8. aamulla: laukaisu onnistui ja sen voi katsoa uudelleen alla olevalla videolla:

Katso Falcon 9 -raketin laukaisua suorana

Katso Falcon 9 -raketin laukaisua suorana

SpaceX -yhtiö aikoo laukaista huomenna sunnuntaina aamulla klo 8.26 Suomen kesäaikaa Falcon 9 -kantoraketin avaruuteen

13.08.2016

Sen kyydissä on japanilainen JCSAT-16 -tietoliikennesatelliitti, jonka raketin on tarkoitus viedä kohti geostationaalista kiertorataa noin 36 000 kilometrin korkeudessa päiväntasaajan yläpuolella.

Raketin ensimmäinen vaihe on uudelleenkäytettävä, ja sen on tarkoitus laskeutua noin 9 minuutin kuluttua laukaisuista Atlantilla olevalle jalkapallokentän kokoiselle lautalle.

Koska kohti geostationaarirataa lentävien rakettien ensimmäiset vaiheet palaavat alas korkeammalta ja suuremmalla nopeudella, on niiden onnistuminen ollut varsin harvinaista. Tähän mennessä vain yksi tällainen lento on onnistunut täysin – vaikkakin lennon päätarkoitus, satelliitin vieminen avaruuteen, on sujunut juuri halutulla tavalla.

Falcon 9 -raketin on siis tarkoitus nousta matkaan huomenna aamulla noin 25 minuuttia yli kahdeksan Suomen aikaa Floridasta, Cape Canaveralin laukaisualustalta. Yllä oleva videosyöte käynnistyy noin tuntia ennen laukaisua ja se seuraa lentoa reaaliajassa.

Näyttävä kooste Falcon 9 -raketin laukaisuista

Näyttävä kooste Falcon 9 -raketin laukaisuista

Pari päivää sitten kerroimme NASAn uudesta jättiraketista ja sen suuren rakettimoottorin kaasusuihkun rakennetta kuvaavasta suurnopeuskamerasta.

Tämä SpaceX -yhtiön juuri julkaisema video jatkaa hieman samalla linjalla, sillä video on hunajaa kaikille rakettien ja rakettilaukaisuiden ystäville.

11.08.2016

Videolla on koosteena hienoa kuvamateriaalia viime joulu-, touko- ja heinäkuussa tehdyiltä Falcon 9 -kantorakettien laukaisuilta. Videot on kuvattu suurnopeuskameroilla ja kaukoputkilla, jotka näyttävät yksityiskohtaisen tarkasti raketin toimintaa niin laukaisun ja lennon kuin myös ensimmäisen vaiheen laskeutumisen aikana.

Erityisen kiinnostavia ovatkin juuri viimeiset: videolla nähdään miten ensimmäinen vaihe palaa ilmakehään ja kuinka se jarruttaa laskeutumistaan yhdeksästä moottoristaan vain keskimmäistä käyttäen – ja kuinka tuolloin sen liekit nuolevat muitakin moottoreita sekä raketin koko alaosaa.

Näillä näkymin seuraava Falcon 9:n laukaisu tapahtuu Cape Canaveralista, Floridasta, ensi sunnuntaina 14. elokuuta. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan japanilainen tietoliikennesatelliitti JCSAT 16 nousee matkaan klo 8:26 Suomen aikaa aamulla.

Tällaisia ovat Kiinan uudet avaruuslaitteet: avaruusalus ja kantoraketti Jari Mäkinen Ma, 27/06/2016 - 14:55
Pitkä marssi 7 hallissa ennen laukaisua
Pitkä marssi 7 hallissa ennen laukaisua

Kiina on aiempaakin enemmän avaruustoiminnan suurvalta, kun se laukaisi eilen viikonloppuna onnistuneesti täysin uudenlaisen kantoraketin ja sen mukana tulevan, myös aivan uuden miehitetyn avaruusaluksen koekappaleen. Laukaisu ja aluksen paluu sujuivat suunnitelman mukaan.

Sekä kantoraketti että uusi avaruusalus ovat erittäin kiinnostavia, joskaan niiden tulo ei ollut enää yllätys. Kummastakin on ollut runsaasti tietoja etukäteen, vaikka kiinalaiset eivät tiedotakaan toimistaan yhtä avoimesti kuin läntiset avaruustoimijat.

Etenkin uuden kantoraketin onnistunut ensilento on erittäin merkittävä, sillä kaikki Pitkä marssi -nimiset (englanniksi Long March ja kiinaksi länsimaalaisittain Chang Zheng) aiemmat raketit ovat käyttäneet typpitetraoksidia ja hydratsiinia, jotka ovat erittäin myrkyllisiä aineita. Uusi kantoraketti käyttää nestehappea ja kerosiinia, joista ei ole haittaa.

Avaruudessa ihmiselle myrkyllisistä ajoaineista ei ole haittaa, mutta raketteja laukaistaessa niiden vaiheita putoaa maan pinnalle, ja näissä rakettivaiheissa on jäljellä hieman polttoainetta. Lisäksi raketin lentovalmistelut ovat monimutkaisempia, kun tankkauksessa tarvitaan raskaita suojavarusteita. 

Pitkä marssi 7 on keskiraskas kantoraketti, jolla Kiina aikoo korvata nykyisin käytössä olevat Pitkä marssi 2 ja -3 -kantoraketit. Raketti perustuu rakenteeltaan Pitkä marssi 2:een ja siitä voidaan vastaisuudessa tehdä mm. ensimmäiseen vaiheeseen kiinnitettyjen apurakettien määrää muuttamalla raskaampi versio (Pitkä marssi 5) ja kevyempi versio (Pitkä marssi 6). Nyt laukaistu ensimmäinen versio kykenee nostamaan matalalle kiertoradalle Maan ympärillä 5,5 tonnia painavan lastin.

Kiinnostavaa kantoraketissa on myös sen Yuanzheng 1A -niminen ylin vaihe, joka pystyy kiinalaisten mukaan toiminaan 48 tunnin ajan ja käynnistämään moottoriaan useita kertoja. Näin raketti voi kuljettaa lastinsa varsin vaikeallekin kiertoradalle, kuten esimerkiksi kohti toisia planeettoja, tai viedä useamman satelliitin eri kiertoradoille.

Pitkä marssi 7 on voimakkain Kiinan tähän mennessä tekemä kantoraketti. Sen laukaisuja varten kiinalaiset ovat myös rakentaneet kokonaan uuden avaruuskeskuksen maan eteläisimpään kolkkaan Tyynen valtameren rannalle Hainanin saarelle Hong Kongin lounaispuolella. Laukaisupaikka on vain 19° päiväntasaajan pohjoispuolella, joten sieltä voidaan laukaista satelliitteja suotuisammin kuin muista Kiinan kolmesta aiemmasta avaruuskeskuksesta. 

Laukaisu tapahtui viime lauantaina klo 20 paikallista aikaa ja Kiinan tietotoimisto Xinhuan välittämien tietojen ja kuvien mukaan kaikki sujui hyvin – paitsi että lähtöä lykättiin puolella tunnilla alun perin ilmoitetusta.

Mukana pieni avaruusalus

Uuden kantoraketin laukaisu tuliterästä avaruuskeskuksesta olisi sinällään ollut jo varsin suuri uutinen, mutta lisäksi rakettia käytettiin nyt Kiinan uuden miehitetyn avaruusaluksen testaamiseen. Kyseessä oli tosin tekeillä olevan kapselin pieni versio: sen korkeus oli vain noin 2,3 metriä, leveys 2,6 metriä ja massa noin 2,6 tonnia. Varsinaisen avaruusaluksen maahanpaluukapseli tullee olemaan varsin todennäköisesti noin kaksi kertaa suurempi.

Kiinan tähän mennessä miehitettyihin avaruuslentoihinsa käyttämä Shenzhou-alus pohjautuu voimakkaasti venäläiseen Sojuz-alukseen, kun taas uusi alus on siitä saatujen kuvien mukaan täysin erilainen. Se muistuttaa läheisesti ammoisia Apollo-aluksia, eli siinä olisi kellomaisen maahanpaluukapselin lisäksi huoltomoduuli, jonka alaosassa on kookas rakettimoottori.

Tilaa aluksessa on kaikkiaan kuudelle hengelle, kun matkakohteena on esimerkiksi avaruusasema Maata kiertävällä radalla. Kiinan tulevan Tiangong-aseman kapasiteetti on juuri tämän kuusi henkilöä. Alus voisi olla avaruudessa kolme viikkoa yksistään tai jopa kaksi vuotta avaruusasemaan telakoituneena.

Kiinnostavan aluksesta tekee se, että se soveltuu myös kuulentoihin ja muihin lähiavaruutta kauemmaksi suuntaaville lennoille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi matkat Lagrangen pisteeseen tai lähiasteroideille. Silloin mukaan otettaneen vain neljä avaruuslentäjää ja huoltomoduuli on hieman suurempi: aluksen kokonaismassa laukaistaessa olisi noin 20 tonnia verrattuna avaruusasemalentojen 14 tonniin. Kauemmaksi menevät alukset tehdään myös kestämään hieman vauhdikkaampi paluu takaisin Maahan, eli niiden lämpösuojasysteemin tulee olla tehokkaampi. Vauhti voi olla silloin jopa 11,2 km/s.

Nyt tehdyllä koelennolla pienoismalli lensi avaruudessa maksimissaan 380 km korkeudessa olleella radalla noin 20 tuntia, sillä alus laskeutui sunnuntaina iltapäivällä 15.41 Pekingin aikaa Sisä-Mongolian arolle laskuvarjonsa varassa. Kuten alla oleva kuva kertoo, riepotteli kova tuuli alusta kovasti ja hilasi sitä hyvän matkaa pinnalla laskuvarjon mukana, mutta silti aluksen kerrotaan olleen erinomaisessa kunnossa.

Seuraavan kiinalaisten miehitetyn avaruuslennon odotetaan tapahtuvan myöhemmin tänä vuonna. Tiangong 2 -avaruusaseman runko-osa on tarkoitus laukaista Maata kiertämään syyskuussa ja todennäköisimmin seuraava taikonauttien lento tapahtuu heti sen jälkeen. Tämä Shenzhou 11 -lento, kuten myös sitä seuraavat käyttänevät vielä vanhaa avaruusalusta, sillä uuden aluksen odotetaan tulevan käyttöön vasta vuonna 2020. 

Kuvat: Xinhua

Paha takaisku SpaceX-yhtiölle: takaisin palannut raketti ei ole käyttökelpoinen

Falcon-raketin vaurioitunut ensimmäinen vaihe
Falcon-raketin vaurioitunut ensimmäinen vaihe

SpaceX-yhtiön perustajajohtaja Elon Musk kertoi juuri twitterissä, että viimeksi onnistuneesti takaisin Maan pinnalle palannut Falcon 9 -kantoraketin ensimmäinen vaihe on kärsinyt pahoja vaurioita. Sitä ei nähtävästi voida kunnostaa tarpeeksi edullisesti uutta käyttöä varten.

"Tuorein rakettimme sai maksimivauriot (hyvin) suuresta paluunopeudesta johtuen", twiittasi Musk ja viittasi siihen, että vaihe aloitti paluunsa aiemmin laskeutuneita rakettivaiheita korkeammalta ja suuremmasta nopeudesta.

"Se tulee auttamaan testikappaleena varmistamaan sen, että muut pystytään käyttämään uudelleen".

Rakettivaiheen vauriot olivat selviä jo SpaceX-yhtiön aiemmin julkaisemassa videossa, missä vaihetta tuotiin takaisin halliin Cape Canaveralissa. Se oli kärventynyt pinnaltaan suurilta osin mustaksi ja varsin rajun maahanpaluun aiheuttamia vaurioita oli nähtävissä muutenkin.

Kyseinen vaihe lennätti japanilaisen JCSAT-14 -tietoliikennesatelliitin kohti geostationaarista kiertorataa toukokuun 6. päivänä.

Ennen lentoa yhtiö ja Musk olivat vain lievästi toiveikkaita siitä, että vaihe saataisiin ylipäänsä takaisin. Se laskeutui kuitenkin onnistuneesti vain hieman yli metrin päähän tavoitepaikasta ja saapui meren päällä sitä odottaneen proomun kyydissä Floridan rannikolle viime perjantaina.

Kaksi ensimmäistä onnistuneesti laskeutunutta ensimmäistä vaihetta aloittivat matkansa takaisin alas huomattavasti mukavammasta tilanteesta, matalammalta ja hitaammasta nopeudesta.

Kaikki kolme palannutta rakettivaihetta ovat tällä hetkellä yhtiön hangaarissa Cape Canaveralin avaruuslentokeskuksessa.

Päivitys 25.5.2016:
Musk tarkensi myöhemmin, että rakettivaihe voitaisiin käyttää uudelleen, mutta se ei ole kannattavaa ja vaiheen käyttäminen testikappaleena auttaa parantamaan maahanpaluita vastaisuudessa.

Ongelmana korkeammalta ja nopeammin saapuvilla rakettivaiheilla on iskeytyminen ilmakehään, sillä ne palaavat Maahan lähes kuin avaruussukkula: ilmakehä hidastaa ja lämmittää niitä voimakkaasti kitkakuumennuksellaan, joten niissä pitää olla lämpösuojausta. Sitä ei tosin tarvita niin paljoa kuin "oikeilla" avaruusaluksilla.

Vauriot maahanpaluussa ovatkin suurin epävarmuustekijä rakettivaiheiden uudelleenkäytettävyydessä.

SpaceX:n idea rakettivaiheiden tuomisessa takaisin on nimen omaan niiden käyttö uudelleen, ja nyt saadun ensikokemuksen mukaan geostationaariradalle laukaistujen rakettien vaiheiden kunnostaminen käyttökelpoisiksi voi olla vaikeaa.

Sen sijaan muiden, matalalle kiertoradalle laukaisuja suorittaneiden rakettien ensimmäisten vaiheiden kunnostus voi olla hyvin yksinkertaista. Yhtiö aikoo laukaista ensimmäisen kierrätysrakettinsa vielä tämän vuoden puolella.

Mikäli rakettivaiheita onnistutaan käyttämään useita kertoja uudelleen, voi laukaisuiden hinta pudota jopa kolmannekseen.

Jos uudelleenkäyttö osoittautuu hankalaksi, ei laskeutumisjalkojen, lisävahvistusten, ylimääräisten ohjauslaitteiden ja lisäpolttoaineen vaatimia lisäyksiä voi pitää kannattavana. 

Mahdollisesti lopulta tulos voi olla jossain keskivaiheilla: osa rakettivaiheista voidaan käyttää uudelleen, jolloin kustannukset kokonaisuudessaan putoavat vähän. Tämä jää vielä nähtäväksi.

Seuraavan Falcon 9:n lennon ja sen ensimmäisen vaiheen laskeutumisen on tarkoitus tapahtua ensi viikolla, toukokuun 26. päivänä. Sen jälkeen vuorossa kesäkuussa on kaksi laukaisua lisää, ja heinäkuussa yhtiö aikoo laukaista matkaan ensimmäisen rakettinsa pitkään aikaan Kaliforniasta, Vandenbergin lentotukikohdasta.

Tuo laukaisu on suomalaisittainkin hyvin kiinnostava, koska sen kyydissä on ensimmäinen suomalainen satelliitti, Aalto-1.

Space X onnistui jälleen laskeutumisessa – suurempi saavutus kuin edellinen kerta

Falcon 9:n ensimmäisen vaiheen laskeutuminen lavetille merellä
Falcon 9:n ensimmäisen vaiheen laskeutuminen lavetille merellä


Tästä alkaa tulla jo rutiinia! SpaceX onnistui jo kolmannen kerran saamaan kantorakettinsa ensimmäisen vaiheen ehjänä takaisin. Kyseessä oli jo toinen kerta meren päällä olevalle lautalle, ja ensimmäinen, kun satelliitti laukaistiin geostationaariradalle.


SpaceX -yhtiön perustaja ja johtaja Elon Musk totesi välittömästi laskeutumisen onnistumisen jälkeen, että "tarvitsemme pian uuden, suuremman rakettien varastohallin", sillä uusien rakettien lisäksi yhtiöllä on jo kolme laskeutumisen jälkeen varastoon otettua Falcon 9 -kantoraketin ensimmäistä vaihetta.

Monen lähes onnistuneen, mutta silti epäonnistuneen yrityksen jälkeen yhtiö onnistui saamaan pystysuorasti lentonsa jälkeen laskeutuvan rakettivaiheen ehjänä alas kiinteälle maalle viime joulukuussa, ja ensimmäisen kerran meren päällä odottaneelle jalkapallokentän kokoiselle lavetille viime kuussa.

Verrattuna aikaisempiin onnistumisiin oli tällä kerralla raketilla huomattavasti enemmän vauhtia laskeutumismanöveerin alkaessa, koska rahtina ollut JCSAT-14 -satelliitti laukaistiin kohti noin 36 000 kilometrin korkeudessa maapallon ympärillä olevaa geostationaarirataa. Edellisellä kerralla raketti kuljetti Dragon-alusta Kansainväliselle avaruusasemalle, joka kiertää "vain" noin 450 kilometrin korkeudessa. 

Raketti laukaistiin klo 8.21 Suomen aikaa aamulla (klo 1.21 paikallista aikaa yöllä) Cape Canaveralista, Floridasta. Kyseessä oli Falcon 9:n 24. lento ja kaikkiaan viides onnistunut lento viime kesänä tapahtuneen laukaisuonnettomuuden jälkeen. Laskeutumisalus oli odottamassa ensimmäistä vaihetta noin 650 kilometrin päässä rannikolta Atlantilla.

Kyse ei ole vain siitä, että raketin nopeus on ensimmäisen vaiheen toiminnan päättyessä suurempi geostationaariradalle mentäessä, ja siten raketin pitää hidastaa lentoaan hyvin paljon ennen laskeutumista, vaan myös siitä, että laskeutumisen aikana rakettiin kohdistuvat aerodynaamiset voimat ja kuumennus ovat olennaisesti suurempia. 

Tämänpäiväinen onnistuminen oli siksi suuri askel eteenpäin hankkeessa tehdä raketeista suurelta osin uudelleenkäytettäviä. Seuraava suuri etappi on ensimmäisen uudelleenkäytetyn raketin lento – vasta silloin nähdään, tuoko uusiokäyttö sen kustannuksia takaisin.

Laskeutuminen merellä olevalle lavetille tulee olemaan tulevaisuudessa tyypillisin tapa tuoda rakettivaihe takaisin, koska vain pieni osa laukaisuista on sopivia takaisin laukaisupaikalle laskeutumiseen; se, että laskeutuminen tapahtuu lavetille kiinteän maan sijaan ei ole sinänsä merkittävää, paitsi että marginaali laskeutumisen tarkkuudessa on merellä pienempi. Jo nyt laskeutumistarkkuus on ollut varsin hyvä – myös epäonnistuneissa laskeutumisissa.

Myöskään se, että laskeutuminen tapahtui nyt pimeässä, ei ole merkittävää. Navigointisysteemit eivät tarvitse päivänvaloa.

Onnistunut laukaisu oli osaltaan jälleen myös erittäin hyvä uutinen Aalto-1 -satelliittitiimille, koska suomalaissatelliitin laukaisu on vuorossa kenties jo kesäkuussa. Se laukaistaan myös Falcon 9 -kantoraketilla, ja sille mahdollisesti nyt tapahtuvat hankaluudet heijastuvat myös Suomen ensimmäisen satelliitin aikatauluun.

Seuraava Falcon 9:n laukaisu on suunnitteilla toukokuun 26. päiväksi, jolloin rahtina on Thaicom 8 -tietoliikennesatelliitti. Kaikkiaan tälle vuodelle on suunnitteilla 18 laukaisua, joista neljä on jo nyt tehty. Aalto-1:n avaruuteen vievä lento laukaistaan Kaliforniasta, Vandenbergistä, missä yhtiöllä on toinen laukaisualusta.