Itä-Suomen yliopistossa toimiva, professori Rashid Giniatullinin johtama kansainvälinen tutkimusryhmä onnistui hiljattain valottamaan serotoniinin roolia migreenissä. Tulokset julkaistiin Neuropharmacology-lehdessä nyt joulukuun lopussa. 

Tutkijat havaitsivat serotoniinin aiheuttavan ääreishermostossa hermopäätteiden voimakasta aktivoitumista, joka on avainasemassa migreenikivun laukeamisessa.

Serotoniinin vaikutus näkyi erittäin voimakkaina aktivaatiopiikkeinä kolmoishermon hermosäikeissä ja kesti pitkään. Tämä selittää, miten serotoniini saa aikaan sekä välittömän kivun että pitempään kestävän herkistymistilan.

Eri serotoniinireseptorien aktivoijien ja salpaajien avulla voitiin osoittaa, että keskeisessä roolissa ääreishermoston aktivaatiossa oli 5-HT-3-reseptori, joka on ainoa tunnettu ligandiporttinen serotoniinireseptori. Se aktivoi kipureseptorien lisäksi myös toisen migreenin laukaisijan, neuropeptidi CGRP:n, vapautumista elimistöön. CGRP:n vapautuminen vahvistaa serotoniinin vaikutusta ja migreenikohtauksen pitkäkestoisten oireiden syntyä.

Tutkimusryhmä onnistui myös paikantamaan aivokalvon oman serotoniinin lähteen. Aivokalvon syöttösolujen jyväsissä on serotoniinia, jonka vapautuminen voi vaikuttaa migreenikohtauksen syntyyn.

Merotoniinin kaksitahoiselle vaikutukselle löytyi mahdollinen syy: serotoniini estää kolmoishermon välittämän kipuaistimuksen kulkua keskushermostoon.

Estävä vaikutus välittyy saman 5-HT3-serotoniinireseptorin kautta, joka saa aikaan kipuvaikutukset ääreishermostossa. Ääreishermossa serotoniinilla on siis voimakkaita kipua aiheuttavia vaikutuksia, mutta keskushermostossa vaikutukset ovat päinvastaisia.

Tutkijoiden mukaan keskushermoston serotoniinivälitteisen estovaikutuksen heikkeneminen voi migreenipotilailla ”avata portit” ääreishermostosta tuleville kipusignaaleille. Tutkimuksen tulokset tukevat kivun porttikontrolliteoriaa, joka julkaistiin jo vuonna 1965 Science-lehdessä. Niiden perusteella migreenipäänsäryn yksilölliset oireet voivat riippua ääreishermoston kipua kiihdyttävien ja keskushermoston kipua estävien serotoniinin vaikutusten välisestä tasapainosta.

Uutinen on Itä-Suomen yliopiston julkaisema tiedote editoituna.  
Kuva: flickr / Ivan Hernández

...jo muinaiset egyptiläiset

Tarkkaan ottaen Hoffmann ja apulaisensa Arthur Eichengrün eivät suinkaan keksineet asetyylisalisyylihappoa, vaan sen teollisen synteesimenetelmän.

Asetyylisalisyylihappo on luonnossa esiintyvien salisylaattien johdannainen. Näitä luonnollisia salisylaatteja on mm. pajun kuoressa, jota on käytetty rohtona kuumeeseen ja reumaattiseen särkyyn kautta aikojen. Vanhimmat todisteet pajurohdosten käytöstä ovat tuhansien vuosien takaa Egyptistä.

Pajunkuoresta tehty valkosalava on ollut käytössä myös Kiinassa, Intiassa ja Kreikassa. Kreikassa Hippokrates, modernin lääketieteen perustaja, kuvasi laajalle levinneissä kirjoituksissaan pajun kuoresta saatavaa valkoista jauhetta erinomaisena kivunlievittäjänä.

Useat (al)kemistit sen jälkeen tutkivatkin pajurohdosten vaikutusmekanismeja ja yrittivät eristää siitä salisiinia, sen pääasiallisena pidettyä tehoainetta. Parhaiten tässä onnistui ranskalainen Henri Leroux vuonna 1829, mutta hänen menetelmänsä oli niin aikaa vievää ja kallista, joten päähuomio suunnattiin vastaavanlaisen kemiallisen aineen tekemiseen synteettisesti.

1800-luvun puolivälissä tässä onnistuttiinkin, mutta synteettinen salisyylihappo oli juuri sitä mitä nimi sanoo, happoa, ja siksi niin äreää ainetta vatsalle, että sivuvaikutukset olivat hyötyjä suurempia. 

Ranskalaiskemisti Charles von Gerhard keksi vuonna 1853 tavan tehdä vatsaystävällisempää salisyylihappoa, asetyylisalisyylihappoa, mutta ei ollut asiasta niin innostunut, että jätti sen kehittämisen ja kaupallisen hyödyntämisen Bayer-yhtiölle ja Felix Hoffmanille.

Hoffmannin tipat?

Lääketieteen historian harrastajat muistavat myös niin sanotut Hoffmannin tipat, eli sokeripalaan tippoina imeytetyn nautittavan yleislääkkeen, joka kuulemma auttoi kouristuksiin, korvasärkyyn, hammassärkyyn, munuaiskiviin, sappikiviin, kuukautiskipuihin ja melkein kaikkeen.

Saksalaisen Friedrich Hoffmannin keksimä lääke tehtiin sekoittamalla yksi osa eetteriä ja kolme osaa spriitä. 

Lääke oli Suomessakin erityisen suosittua aina 1950-luvulle saakka, koska sitä käytettiin päihtymiseen – olihan se pääasiassa alkoholia. Erityisen suosittua lääke oli kieltolain aikaan, mutta Lapissa tippojen käyttö jatkui vielä senkin jälkeen aina siihen saakka, kun Alkon myymäläverkko laajeni ja “normaalia” alkoholia oli riittävän helposti saatavilla.