Röntgensäteilyn alueella taivasta havaitseva Nasan Chandra-avaruusteleskooppi on ottanut huiman kuvan: 11,5 viikon valotusajan vaatineessa, täydenkuun kokoisen alueen näyttävässä kuvassa on näkyvissä noin 5000 kohdetta.
Tämä on siis Chandra-teleskoopin vastine aiemmin Hubble-avaruusteleskoopilla otetulle "syvän taivaan kuvalle", monista yksittäisistä hyvin pitkään valotetuista havainnoista koostetulle kuvalle, missä näkyy paljon hyvinkin heikkovaloisia kohteita – pääasiassa galakseja.
Siinä missä Hubblen kuva on otettu näkyvän valon alueella, on Chandran kuvassa suurenergistä röntgensäteilyä lähettäviä kohteita, jotka tyypillisesti ovat tähtitaivaan järeimpiä taivaankappaleita tai hyvin suurienergisiä ilmiöitä.
Nasa kertoo tiedotteessaan, että tätä Chandra Deep Field-South -nimen saanutta kuvaa on valotettu yhteensä seitsemän miljoonan sekunnin ajan, eli 11,5 viikkoa.
Kuva on otettu eteläisellä tähtitaivaalla sijaitsevan Sulatusuunin tähdistön suuntaan, koska siellä sijaitsee suuri galaksijoukko ja siihen suuntaan voi nähdä hyvin ulos Linnunradan oman kaasun ja kohteiden pahemmin häiritsemättä. Samaa aluetta on kuvattu aikaisemminkin, koko ajan yhä heikompia kohteita mukaan ottaen.
Erityisen kiinnostavaksi kuvan tekee se, että siinä on kaikkein suurin koskaan havaittu keskittymä supermassiivisia mustia aukkoja, eli sinänsä jo varsi hurjien mustien aukkojen kaikkein raskaimpia versioita.
Lisäksi kuvasta tutkijat ovat löytäneet supermassiivisia superaukkoja, joiden massat ovat jopa 10 miljardia kertaa oman Aurinkomme massan verran. "Tavallinen" supermassiivinen musta aukko on noin 100 000 kertaa Aurinkoa massiivisempi.
Koska tästä suuresta mustien aukkojen paljoudesta voidaan erottaa eri ikäisiä kohteita, voidaan nyt saada lisätietoa siitä, miten mustat aukot kehittyvät vuosimiljardien aikana. Näyttää siltä, että niitä alkoi syntyä noin kaksi miljardia vuotta vanhassa maailmankaikkeudessa, ja ne ovat nähtävästi syntyneet rykäyksittäin – eivät vähitellen aineen kerääntyessä niihin tasaiseen tahtiin. Ovatko aukot siis hotkineet sisäänsä suuria suupaloja kerrallaan?
Todennäköisesti näiden supermassiivisten mustien aukkojen siemenet ovat olleet varsin massiivisia, eli 10 000 – 100 000 Auringon massaa. Aiemmin oletettiin, että myös supermassiiviset aukot olisivat alkaneet kehittyä pienemmistä, vain noin sadan Auringon massaisista massakerääntymistä. Normaalit mustat aukot syntyvät Aurinkoa parikymmentä kertaa suurempien tähtien romahtaessa kasaan elämänsä lopussa; supermassiiviset aukot vaativat jotain muuta syntyäkseen.
Mustat aukot eivät sinällään säteile näkyvää valoa, röntgensäteilyä tai muutakaan sähkömagneettista säteilyä ympärilleen, mutta niiden ympärillä oleva kuumasta kaasusta koostuva, suurella nopeudella pyörivä kerääntymäkiekko lähettää voimakkaasti suurienergisiä säteitä, etenkin röntgensäteilyä.
Kaukaiset, kuvassa selvästi näkyvät galaksit puolestaan kätkevät keskelleen suuria mustien aukkojen ryppäitä, jotka säteilevät voimakkaasti. Kaukaisimmat tällaiset ovat tässä Chandran ottamassa kuvassa 12,5 miljardin valovuoden päässä, eli ne ovat syntyneet pian maailmankaikkeuden syntymän jälkeen.
Samaa aluetta taivaalta on kuvattu myös Hubble-avaruusteleskoopilla, ja sen ottamista kuvista on voitu paikantaa yli 2000 Chandran kuvassa näkyvää galaksia. Nämä sijaitsevat 12 – 13 miljardin valovuoden päässä meistä.
Tulokset julkistettiin tänään Yhdysvaltain astronomisen yhdistyksen kokouksessa.
Lisätietoa kuvasta (ja sen edellisistä versioista) on täällä: www2.astro.psu.edu/users/niel/cdfs/cdfs-chandra.html
