Suunnitteilla oleva maailman suurin optinen kaukoputki sai eilen tontin alleen. Jo aikaisemmin pitkän tutkimuskampanjan jälkeen eurooppalaisen "erittäin suuren teleskoopin", E-ELT:n (European Extremely Large Telescope) sijoituspaikaksi on valittu Atacaman autiomaassa sijaitseva 3060 metriä korkea Cerro Armazones -vuori Chilessä, ja Chilen hallitus lupasi luovuttaa alueen vuonna 2011 teleskooppia rakentavan Euroopan Eteläisen Observatorion ESO:n haltuun.

Virallinen seremonia rakennuspaikan ja sitä ympäröivän alueen luovuttamisesta pidettiin eilen noin 20 kilometrin päässä sijaitsevalla ESO:n Paranalin observatoriolla, nyt maailman suurimmalla tähtitieteellisellä tutkimuslaitoksella. Siinä Chilen presidentti Sebastián Piñera luovutti hiljattain allekirjoitetut viralliset asiakirjat, joilla Chilen hallitus antaa ESO:lle Cerro Armazonesia ympäröivät maa-alueet, ESO:n pääjohtajalle Tim de Zeeuwille.

Paikalla tilaisuudessa olivat myös ESO:n Chilen edustaja Fernando Comerón ja La Silla Paranal -observatorion apulaisjohtaja Ueli Weilenmann sekä presidentti Piñeran seurueessa ulkoministeri Alfredo Moreno ja chileläisiä paikallishallinnon edustajia.

Vierailuun sisältyi kierros ESO:n VLT-teleskoopin sijaintipaikan, Cerro Paranalin huipulla. Presidentti ja ministeri Moreno vierailivat myös VLT:n kontrollihuoneessa, joka tulee myös toimimaan tulevan E-ELT -teleskoopin toimintojen ohjauskeskuksena.

Seremonian aikana presidentti painotti Pohjois-Chilen taivaiden suojelemisen tärkeyttä. "Maidemme ja erikoisasemassa olevan taivaamme suojeleminen maailmankaikkeuden tutkimusta varten on pitkäaikainen sitoumus Chilelle. E-ELT tulee hyödyttämään monia tulevia sukupolvia huomattavilla tieteellisillä löydöillään, kenties jopa löytämällä elämää muilta planeetoilta. Chilen asema maailman tähtitieteen huipulla on nyt lyöty lukkoon."

ESO:n pääjohtaja esitti kiitoksensa Chilen hallitukselle tästä tärkeästä virstanpylväästä: "Chilen ja ESO:n välillä 50 vuotta sitten alkanut yhteistyö on paitsi osoittautunut hyvin tuottoisaksi ja pitkäikäiseksi, se myös tarjoaa jännittäviä mahdollisuuksia tulevaisuudessa — hyödyttäen Chileä, ESO:n jäsenmaita ja tieteellistä sekä teknologista kehitystä. E-ELT on selvä osoitus tästä."

Virallisten asiakirjojen mukaan Chilen hallitus luovuttaa 189 neliökilometriä maata Cerro Armazonesin ympärillä E-ELT:n rakentamista varten ja myöntää 50 vuoden erikoisoikeuden ympäröiviin maa-alueisiin. Tämä laajempi 362 neliökilometrin alue suojelee E-ELT -teleskooppia valosaasteelta ja kaivostoiminnan vaikutuksilta. Täydessä käyttökunnossa aikaisin ensi vuosikymmenellä E-ELT toimii sulautettuna ESO:n Paranalin observatorion toimintoihin.

Laukaisun piti tapahtua 20. marraskuuta, mutta nyt lokakuun 22. päivänä pidetyssä kokouksessa päätettiin, että laukaisua siirretään alustavan arvion mukaan noin kuukaudella eteenpäin. Satelliitin muutamia osia tullaan vaihtamaan Kouroussa tehtyjen testien perusteella, sillä tutkijat sekä insinöörit haluavat olla varmoja siitä, että Gaia tulee toimimaan moitteetta avaruudessa.

Gaian tiedejohtaja, ESAssa työskentelevä Timo Prusti, ilmoitti asiasta tänään ja lupasi selvittää lykkäykseen johtuneita syitä lähipäivinä, kun laukaisun siirtämisestä aiheutuvat kiire hellittää.

Tällä sivulla seurataan laajemminkin Gaian valmistelua, laukaisua, käyttöönottoa avaruudessa ja ensimmäisiä tuloksia tästä alkaen, Kirjoittajina ovat Prustin lisäksi Gaian tutkijaryhmässä asteroidihavaintoja käsittelevän suomalaisryhmän vetäjä Karri Muinonen sekä ryhmän jäsenet ja Tiedetuubin Jari Mäkinen.

Otsikkokuvassa on jo Gaia testissä Kouroun puhdastilassa, missä Gaian suuri aurinkosuoja avattiin ja suljettiin viimeisen kerran ennen matkaan lähtöä. Tämän testin lisäksi Gaialle tehdään suuri joukko muita testejä, ja joissain näistä on löytynyt jotain. Löytö ei välttämättä ole varsinainen vika, vaan voi olla myös pelkkä epäilys siitä, että kaikki ei ole aivan kuten on suunniteltu.

Huima taivaan kartoittaja

Ensi alkuun kuitenkin tarkempi kuvaus siitä, mikä Gaia on: se on tarkasti tähtien paikkoja taivaalla mittaava avaruuskaukoputki, jonka tekemien havaintojen perusteella tähtitieteilijät tulevat tekemään tarkimman koskaan koostetun kartan taivaasta. Nykytekniikan avulla kartasta tulee kolmiulotteinen malli omasta galaksistamme sekä sen noin tuhannesta miljoonasta tähdestä.

"Monet sanovat, että tähtien kartoittaminen ei ole mitenkään seksikäs aihe, mutta he sanovat niin ennen kuin ovat kuulleetkaan Gaiasta ja siitä, mitä se pystyy tekemään", sanoo Timo Prusti.

"Gaia näkee tähtiä, jotka ovat noin 400 000 kertaa heikompia kuin voimme nähdä paljain silmin. Se pystyy määrittämään niiden sijainnin 24 mikrokaarisekunnin tarkkuudella, eli yhtä tarkasti kuin voisimme nähdä hiuksen noin 1000 kilometrin päästä."

Havaintojen avulla voidaan laskea lähimpien tähtien etäisyydet huimalla 0,001% tarkkuudella. Linnunradan keskustassa noin 30 000 valovuoden päässä olevien tähtien etäisyydet voidaan määrittää noin 20% tarkkuudella, mikä on huima parannus nykyiseen.

"Samalla kun Gaia tarkkailee taivaan tähtiä sekä niiden sijaintia, sijainnin muutosta ja kirkkautta paljon tarkemmin kuin mikään havaintolaite aikaisemmin, se tulee todennäköisesti löytämään satoja tuhansia uusia kohteita, kuten esimerkiksi muita tähtiä kiertäviä planeettoja, niin sanottuja ruskeita kääpiöitä (suutariksi jääneitä tähtiä, joiden massa ei riittänyt sytyttämään niissä energiaa tuottavaa fuusioreaktiota) sekä aurinkokunnassamme olevia pienkappaleita, asteroideja ja komeettoja."

Gaia pystyy myös löytämään tähtiä, jotka ovat itse asiassa olleet aikaisemmin pienemmissä galakseissa, jotka Linnunrata on hotkaissut sisäänsä. Tähtien liikeratojen tarkalla selvittämisellä voidaan myös paikansaa pimeää ainetta, jota ei pysty havaitsemaan suoraan, mutta jota näyttää olevan kaikkialla.

"Vaikka päähuomio onkin omassa Linnunradassamme sekä sen tähdissä, Gaia näkee myös satoja tuhansia muita galakseja", Prusti jatkaa. "Mittaamalla kvasaareita Gaian avulla saadaan myös testattua Einsteinin yleistä suhteellisuusteoriaa paremmin kuin koksaan aiemmin."

Suomalaiset vastaavat Gaian keräämistä asteroidi- ja pienkappaletiedoista. Kun Gaia kartoittaa taivasta automaattisesti, se havaitsee samalla paljon Aurinkokunnassamme olevia kohteita, joiden joukossa tulee olemaan varmasti paljon aiemmin tuntemattomia kohteita. Koska Gaia katselee avaruuteen varsin kaukana avaruudessa, se näkee myös Maan radan sisäpuolelle paikkoihin, mihin maapallolla tai sen ympärillä olevat havaintolaitteet eivät näe.

Näitä kohteita etsitään ja paikannetaan suomalaistekoisella ohjelmistolla. Se on tehty Helsingin yliopiston observatoriossa, missä myös omituiset havainnot käsitellään. Voi siis olla, että tietojen joukosta löytyy myös uusia, mahdollisesti vaarallisiakin pienkappaleita, jotka voisivat törmätä Maahan!

Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo on kiistatta maailman paras alan museo, ja niinpä jokaisen ilmailuhullun ja avaruusfriikin pakkoliike Washington DC:n tienoilla on poiketa Valkoisen Talon naapuriin, National Air and Space Museumiin, sekä sen lisärakennukseen kaupungin ulkopuolella Dullesin lentoaseman naapurissa.

Tiedossa on paitsi ajankulua useammaksikin päiväksi, niin myös monia ainutlaatuisia laitteita ihmisen lentohistorian varrelta.

Museon kokoelmissa on pitkälti yli 35000 erilaista laitetta ja esinettä, joista tosin näytteillä on vain murto-osa, noin 2500. Vaikka museo ei ole fyysiseltä kooltaan yhtä suuri kuin vaikkapa Le Bourget'n ilmailumuseo Pariisin liepeillä Ranskassa, on se ainutlaatuisempi, sillä jo sisääntuloaulassa yleisö törmää historian ensimmäiseen yliäänikoneeseen, Apollo 11:n komentomoduliin sekä SpaceShip1:een, ensimmäiseen yksityisesti tehtyyn avaruuslentokoneeseen.

Eikä siinä ole vasta kuin alkupalat, sillä kaksikerroksisen, kuin valtavista rakennuspalikoista ja lasiseinistä tehdyn museon näyttely esittelee koko lentämisen historian ja kirjon ilmalaivoista avaruussukkulaan. Museossa käy noin yhdeksän miljoonaa kävijää vuodessa.

Yhdysvaltain kansallisen lentohistoriamuseon juuret ovat vuodessa 1946, jolloin presidentti Harry Truman allekirjoitti kongressin määräyksen siitä, että maan ilmailuhistoria täytyy saada talteen. Erilaisia laitteita ja esineitä oli levällään ympäri maata, ja oli olemassa riski, että ne tuhoutuvat. Osa museon kokoelmista on kuitenkin peräisin ulkomailta ja hyvinkin kaukaa historiasta: yhä edelleen museon vanhimmat esineet ovat kiinalaiset leijat, jotka olivat vuonna 1876 näyttelyssä Philadelphiassa ja Smithsonian-instituutin sihteeri Spencer Fullerton Baird vakuutti kiinalaiset siitä, ettei niitä kannattanut viedä takaisin Kiinaan suureiden kustannusten vuoksi.

Kokoelma päätettiin sijoittaa pääkaupunki Washingtoniin ja nimen omaan osaksi Smithsonianin laajaa museokokoelmaa. Avaruusajan alettua ilmailu laajennettiin myös avaruuteen, museolle tehtiin oma rakennuksensa ja avaruus otettiin mukaan myös sen nimeen.

15. helmikuuta Venäjällä Tšeljabinskin kaupungin päällä näkyi valtava tulipallo, kun suuri, arviolta noin 17 metriä halkaisijaltaan ollut asteroidi törmäsi Maan ilmakehään. Se näkyi laajalti selkeällä aamutaivaalla ja sai räjähtäessään aikaan paineaallon, joka rikkoi ikkunoita ja paitsi säikäytti alueen ihmisiä, niin sai myös aikaan 1200 henkilön loukkaantumisen. Tiedetuubi kertoi tapauksesta myös artikkelissa Vuosisadan pamaus heti putoamisen jälkeen.

Jo helmikuussa läheisen Tšebarkul-järven jäässä havaittiin suuri reikä, jonka oletettiin syntyneen suuren kappaleen pudottua jään läpi järveen. Reikä oli kuutisen metriä halkaisijaltaan, mutta vaikka syy-yhteys meteorin ja avannon syntymisen välillä oli selvä, ei järven pohjasta yli 10 metrin syvyydestä saatu heti luotettavia havaintoja, joten asiasta ei oltu varmoja. Kevään ja kesän aikana kappaletta etsittiin innokkaasti, mutta turhaan: järven mutainen pohja kätki salaisuutensa aina kesäkuun loppuun saakka, milloin tutkijat ilmoittivat löytäneensä pohjasta suuren kappaleen .

Sen nostaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, joten yli 600-kiloinen kivimeteoriitti saatiin vasta nyt kuukausia myöhemmin vinssattua ylös ja siirrettyä rannalle. Kappaletta punnittaessa vaaka rikkoontui ja jo ennalta säröytynyt meteoriitti hajosi kolmeksi kappaleeksi.

Tätä ennen järvestä on nostettu jo 12 kappaletta, joita oletettiin meteoriiteiksi, mutta niistä vain viisi on osoittautunut oikeasti avaruudesta tulleiksi kiviksi. Tämä noin 1,5 metriä pitkä ja vajaan metrin kooltaan oleva suuri palanen lienee suurin törmääjästä jäljelle jäänyt osa. Ympäröivässä maastossa on kuitenkin paljon pienempiä kappaleita, jotka irtosivat siitä putoamisen ja räjähdyksen aikaan.

Meteoriitin massa oli todennäköisesti noin 10 000 tonnia, kun se hajosi muutaman kilometrin korkeudessa. Räjähdys oli voimaltaan noin 30 kertaisesti Hiroshimaan pudotetun ydinpommin räjähdysvoima, ja sen paineaallon havaittiin kiertäneen maapallon useampaan kertaan. Kyseessä on viime aikojen suurin kosminen kolari ja kautta aikain parhaiten dokumentoitu meteoroidin räjähdys.

Nyt pintaan ongittu kivimeteoriitti lukeutuu kymmenen suurimman löydetyn meteoriitin joukkoon, mutta kalpenee vielä suurimman sellaisen, 60-tonnisen Hoban rautameteoriitin rinnalla.

Kuva: Russia Today / Ruptly

NASAn Juno-luotain lensi eilen illalla Maan ohitse ja kävi lähimmillään vain hieman yli 550 kilometrin päässä maapallon pinnasta. Ohilennon tarkoituksena oli lisätä luotaimen vauhtia ja muuttaa sen rataa siten, että se pystyy lentämään Jupiteriin. Eilisen ohilennon jälkeen se saapu sinne 4. heinäkuuta 2014.

Kaikkein lähimmillään luotain oli kello 22:21 Suomen aikaa keskiviikkoiltana, jolloin se viiletti Intian valtameren yläpuolella, hyvin läheltä Etelä-Afrikkaa. Sieltä teoreettisesti luotaimen olisi voinut nähdä jopa paljain silmin.

Aivan lähimmän ohituksen aikana mikään maa-asemista ei voinut olla yhteydessä matalalla ja nopeasti viilettäneeseen luotaimeen. Ensinnä lähiohituksen jäkeen sen radiosignaalin sai kuuluviin Euroopan avaruusjärjestön Perthissä, Australiassa, oleva antenni. Silloin huomattiin, että kaikki ei ollutkaan sujunut täsmälleen suunnitelman mukaan.

Vaikka ratageometrisesti ohilento ei olisi voinut sujua paremmin, itse luotain äksyili sen aikana. Luotain oli ohjelmoitu muun muassa nappaamaan kuvia Maasta ja ottamaan vastaan radioamatöörien sille lähettämiä tervehdyksiä, mutta on mahdollista, että luotain onkin lakannut kesken kaiken ottamasta vastaan ja kuvaamasta. Lisäksi kenties osa jo tallennetuista tiedoista on tuhoutunut.

Kyse ei kuitenkaan ole vakavasta häiriöstä – ainakaan toivottavasti. Pitkän hiljaiselon jälkeen nähtävästi jokin tiiviissä toimintasarjassa sai luotaimen sekaisin, jolloin se meni niin sanottuun turvatilaan. Turvatilan tarkoituksena on suojata luotainta ja sen laitteita odottamattoman vian tai häiriön tapahtuessa. Siinä luotain sammuttaa ylimääräiset systeeminsä, kääntyy osoittamaan kohti Aurinkoa (jotta aurinkopaneelit saavat varmasti valoa), suuntaa antennin kohti Maata ja odottaa lisäohjeita lennonjohdosta.

Todennäköisesti Maan varjoon joutuminen sai luotaimen hätääntymään; kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten elokuussa 2011 tapahtuneen laukaisun, kun luotain oli varjossa, eivätkä sen aurinkopaneelit tuottaneet sähköä. Juno on suunniteltu toki kestämään hyvin varjossa toimimisen, sillä Jupiterissa aikanaan se tulee planeettaa kiertäessään olemaan radalla, joka vie sen aina välillä varjoon Jupiterin taakse.

Juno ei sammunut missään vaiheessa, eikä sen toiminnassa ole nyttemmin havaittu mitään yksiselitteistä vikaa. Turvatilassa ollessaankin se pysyi olemaan yhteydessä Maahan, tosin hitaammalla tiedonsiirtonopeudella. Turvatilaan kuuluu se, että luotain käyttää automaattisesti hitaampaa ja luotettavampaa nopeutta tietolinkissään.

Virhetila tullaan varmasti tutkimaan tarkasti läpi seuraavien kuukausien aikana, mutta mikään ei toistaiseksi viittaa siihen, että Junolla olisi ongelmia. Kuulemme varmasti lisätietoja hyvinkin pian.

.
4. – 10. lokakuuta vietetään kansainvälistä avaruusviikkoa, jonka teemana tänä vuonna on "Exploring Mars, Discovering Earth"; tutkimalla Mars-planeettaa voimme löytää myös omaa maapalloa koskevia asioita.

Avaruusviikon aikana ympäri maailman on erilaisia avaruuteen liittyviä tapahtumia, ja myös Suomessa on hieman toimintaa. Kiinnostavin näistä on huomenna lauantaina 5.10. Heurekassa avautuva Mars-näyttely. Määränpäänä Mars on kanadalaisen Ontario Science Centerin alun perin tuottama, mutta se on suomalaistettu Heurekassa.

Näyttely esittelee fyysisiä, psykologisia, teknologisia ja eettisiä haasteita, joita kohtaamme matkalla punaiselle planeetalle. Tarjolla on ohjeita niin avaruuskirurgiaan, maanviljelyyn avaruudessa kuin sosiaalisten suhteiden hoitoonkin. Näyttelyssä voi myös itse kokeilla mm. painottomuuden vaikutusta kehoon, erilaisten tunteiden tarttumista ryhmän jäsenestä toiseen, säteilyltä suojautumista, toimivan avaruusraketin rakentamista sekä Mars-kävelyä. Monet Maassa itsestään selvät asiat, kuten lattialle putoavat leivänmuruset tai irronneet hiukset, saavat avaruusseikkailun aikana aivan uusia merkityksiä. Kekseliäisyyttä vaaditaan myös silloin, kun normaalit satelliittiyhteydet Maahan eivät toimi, tai kun hapettomissa oloissa pitäisi kasvattaa ruokaa.

Uusi miehittämätön avaruusrahtialus Cygnus nousee tänään illalla klo 17:50 Suomen aikaa ensilennolleen, jos kaikki käy hyvin. Kyseessä on amerikkalaisen Orbital Sciences -yhtiön avaruusalus, joka liittyy Kansainväliselle avaruusasemalle rahtia vievien alusten joukkoon; laivasto alkaa käydä jo varsin laajaksi, sillä "alkuperäisen" venäläisen Progress-aluksen lisäksi asema saa rahtitoimituksia eurooppalaisen ATV:n, japanilaisen HTV:n ja amerikkalaisen SpaceX -yhtiön Dragon-aluksilla. Kuten HTV ja Dragon, Cygnus lentää itsenäisesti vain aseman lähelle, mistä se noukitaan avaruuaseman robottikäsivarrella ja liitetään sillä kiinni telakointiporttiin. Progress ja ATV telakoituvat itsenäisesti asemaan. Cygnus käyttää viime huhtikuussa ensilentonsa tehnyttä uutta Antares-kantorakettia, joka on sekin Orbital -yhtiön valmistama. Raketti laukaistaan Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevasta Wallopsin laukaisukeskuksesta, mistä pari viikkoa sitten lähetettiin matkaan myös kuuluotain LADEE. Näin ollen laukaisu näkyy laajalti asutuilla alueilla, vaikkakin raketti suuntaa Atlantin päälle. Lento kuuluu NASAn COTS-ohjelmaan, jonka puitteissa avaruusjärjestö ostaa avaruusaseman rahtilentoja yksityisiltä yhtiöiltä. SpaceX:n Dragon kuuluu myös tähän ohjelmaan. NASA Orbitalille tekemä tilaus kattaa toistaiseksi yhdeksän lentoa ja on arvoltaan noin 1,4 miljardia euroa. Nyt tapahtuva ensilento on virallisesti vain testi, ja siksi sen kyydissä on vain 600 kiloa rahtia. Seuraava, joulukuuksi suunniteltu lento sen sijaan on ensimmäinen varsinainen "työlento". Cygnus-aluksissa on myös suuri eurooppalaisosuus, sillä alukset ovat Orbitalin ja italialaisen Thales-Alenian yhteishanke: alusten paineistetut rahtiosat ovat italialaista tekoa ja Orbital on päävastuussa "huoltomoduulista", aluksen rakentamisesta, laukaisemisesta ja lennonjohdosta, minkä lisäksi Orbital koordinoi lennot NASAn kanssa ja varsinaisesti "myy" lennot NASAlle. Italialla on pitkät perinteet erilaisten avaruusalusten paineistettujen osien tekemisessä jo kolmen vuosikymmenen ajalta. Kansainvälisen avaruusaseman paineistetusta tilasta lähes puolet on tehty italiassa joko suoraan NASAn tilauksesta tai ESAn kautta. Lisäksi ATV-rahtialuksen paineistettu osa on Thales-Alenian valmistama ja sukkuloiden ollessa liikenteessä niiden ruumassa olleet rahtimoduulit olivat italialaista tekoa. Cygnus vastaa rahtikapasiteetilaan Progress-alusta, eli se pystyy kuljettamaan asemalle 2,7 tonnia rahtia. Cygnus ei pystykään viemään lainkaan happea, vettä tai polttoaineita. Maahan palatessaan Cygnus pakataan täyteen roskia ja käytöstä poistettuja laitteita, jotka tuhoutuvat aluksen kanssa ilmakehään saavuttaessa. Tänään klo 17.50 Suomen aikaa tapahtuvaa laukaisua voi seurata suorana mm. NASA-TV:n kautta. Sääennuste lupaa 75% todennäköisyyttä sopiville laukaisuolosuhteille - vain mahdollisesti liian matalalle laskeutuva pilvipeite saattaa siirtää laukaisua myöhemmäksi, mikäli teknisesti laukaisuvalmistelut etenevät hyvin.

(Tätä 13.9. kirjoitettua juttua on päivitetty 15.9.)

Uutiset kertovat – taas kerran – että Voyager -avaruusluotain on poistunut aurinkokunnastamme tähtienväliseen avaruuteen. Itse asiassa kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, luotaimia on kaksi, eikä aurinkokunnan rajan määrittely ole lainkaan helppoa.

Tällä kerralla Voyager on tullut uutisiin siksi, että yksi tuore mallinnos aurinkokunnan ja tähtienvälisen avaruuden raja-alueesta selittäisi Voyager 1:n tekemät mittaukset siten, että luotain olisi poistunut aurinkokunnasta ... itse asiassa jo viime vuonna.

Luotain on heinäkuun 2012 lopusta alkaen tehnyt havaintoja, jotka eivät ole yksiselitteisiä, ja niinpä eri tutkimusryhmien tekemät tulkinnat ovat saaneet aikaan tilanteen, missä Voyagerin on sanottu poistuneen aurinkokunnasta, olevan poistumassa ja lähestyvän häilyvää raja-aluetta monen monta kertaa.

Tälläkin kerralla Ed Stone, luotaimen pitkäaikainen päätutkija, oli aluksi varovainen: "Havainnot voidaan tulkita vain merkeiksi tähtienvälisestä avaruudesta, mikäli Auringosta peräisin olevan ja tähtienvälisen avaruuden magneettikenttien suunnat olisivat jokseenkin samat. Mikäli suunnat olisivat erilaisia, niin Voyager 1 olisi edelleen Auringon ympärillä olevan 'kuplan' sisällä. Pienet muutokset magneettikentän suunnassa kertovat myös suuren skaalan ilmiöistä."

Viime viikon päivänä Stone ja muut NASAn 'virallisen' tiederyhmän jäsenet ovat käyneet läpi havaintoja ja uusia tulkintoja, ja myös he ovat nyt kallistuneet sanomaan, että Voyager on jättänyt aurinkokunnan taakseen. "Olemme olleet varovaisia, koska kyse on eräästä tärkeimmästä merkkipaalusta avaruustutkimuksen historiassa."

Tiedot, jotka vakuuttivat, ovat peräisin Voyager 1:n ns. plasma-aaltomittalaittesta, joka periaatteessa mittaa luotaimen ympärillä olevien varattujen hiukkasten tiheyttä. Viime huhti-toukokuussa ja aiemmin loka-marraskuussa tehdyt havainnot näyttivät lukemien pomppaavan satakertaisiksi. Tällaista oli arvioitu jo aikaismemin merkiksi siitä, että Aurinkoa ympäröivä ja sen vaikutuspiirissä oleva avaruus muuttuisi tähtienväliseksi avaruudeksi.

Nyt näyttää siltä, että Donald Gurrettin johtaman nelihenkisen amerikkalaistutkimusryhmän Science-lehdessä julkaisema tutkimus In Situ Observations of Interstellar Plasma With Voyager 1 on paitsi oikeassa, niin onnistui myös määrittämään tarkasti päivän, jolloin Voyager 1 poistui aurinkokunnasta: 25. elokuuta 2012.

Ainutlaatuinen luotainkaksikko

Voyager 1 on parhaillaan 125 AU:n, Maan ja Auringon välisen etäisyyden (18 miljardin kilometrin) päässä Maasta ja kauimmaksi Maasta ennättänyt ihmisen tekemä laite. Radiosignaalilta kestää yli 17 tuntia matkata luotaimesta Maahan, mutta silti sen 23 wattia teholtaan oleva viesti saadaan hyvin otettua vielä vastaan. Ykkösen sisaralus Voyager 2 on hieman eri suunnassa 102 AU:n päässä Maasta ja sekin toimii hyvin.

Voyager-luotaimia tehtiin ja lähetettiin matkaan kaksi, jotta ainakin toinen niistä onnistuisi tekemään tehtävänsä, vaikka toinen hiipuisi kesken matkan. Niiden toimeksianto olikin kunnianhimoinen: lentää sekä Jupiterin että Saturnuksen ohi ja tutkia niitä sekä niiden kuita mahdollisimman tarkasti. Planeettojen ja Maan sijainnit radoillaan olivat suotuisat tuolloin 1970-luvun lopussa lennolle, joka kävisi tutkimassa saman tien paitsi kumpaakin jättiläisplaneettaa, niin myös Uranusta ja Neptunusta.

Luotaimista vain toinen päätettiin lähettää pitkälle kiertokäynnille ja siihen tankattiin hieman enemmän polttoainetta; muutoin kumpikin Voyageriksi, “matkaajaksi”, nimetyt luotaimet olivat identtisiä. Pitkämatkalaiseksi valittu Voyager 2 laukaistiin avaruuteen ensimmäisenä, elokuun 20. päivänä 1977 ja ykkönen seurasi sitä 5. syyskuuta. Koska Voyager 1:n alkunopeus oli suurempi, se ohitti pian kakkosen ja ennätti tutkimaan Jupiteria ja Saturnusta ennen kumppaniaan. Ohilennot tapahtuivat huhtikuussa 1979 ja joulukuussa 1980.

Voyager 2 seurasi elokuussa 1979 ja syyskuussa 1981. Ohilentojen aikana saadun lisävauhdin ja ratakorjausten ansiosta se ennätti Uranuksen luo helmikuussa 1986 ja teki vielä Neptunuksen ohilennon lokakuussa 1989.

Ohilentojensa jälkeen kumpikin Voyager on lentänyt poispäin Auringosta eri suuntiin ja tällä haavaa Ykkönen on suorempaan ulospäin suuntaavan ratansa ansiosta kauempana, noin 18 miljardin kilometrin päässä. Kakkonen on puolestaan noin 15 miljardin kilometrin päässä, hieman eri suunnassa matkalla hieman loivemmassa kulmassa ulos aurinkokunnasta.

Voyagerit eivät ole suuria, vain noin nelisen metriä halkaisijaltaan olevia huteran näköisiä laitteita, joiden päällä on suuri lautasantenni ja joista kurottuu ulospäin muutamia puomeja ja kameramasto. Laukaisun aikaan ne painoivat vain noin 720 kg. Nykyajan mittapuun mukaan niiden kamerat sekä tutkimuslaitteet ovat lähes antiikkisia.

Voyagerien lisäksi Pioneer-luotaimet 10 ja 11 ovat lentämässä ulos aurinkokunnasta, mutta ne eivät enää toimi; Pioneer 10:een ei ole saatu yhteyttä enää vuoden 2003 jälkeen ja Pioneer 11:n virta ehtyi jo vuonna 1995.

Tähdistön kirkkaimman tähden Altairin eli α Aquilaen ja γ Aquilaen voi ajatella muodostavan siipensä levittäneen petolinnun pään. Altairia lukuun ottamatta kuvion tähdet eivät ole kovin kirkkaita, joten tähdistö ei ole erityisen huomiotaherättävä.

Osana Suurta kesäkolmiota Altair tunnetaan kuitenkin melko hyvin ja se on myös pohjoisen taivaan kuudenneksi kirkkain tähti.

Kotkan tähdistön nimesivät jo yli kolmetuhatta vuotta sitten Eufratissa tähtiä tutkailleet astronomit. Arabien muinoin käyttämä nimitys Kotkan tähdistöstä on säilynyt sen kirkkaimman tähden nimessä: Al Nasr al Ta’ir eli Lentävä kotka on lyhentynyt muotoon Altair. Samalla tavalla on käynyt monen muunkin tähdistön vanhalle nimelle.

Myös antiikin roomalaiset tunsivat tähdistön nimellä “Lentävä kotka” eli Vultur volans. Kuviossa nähtiin petolintu, joka piteli kynsissään ylijumala Juppiterin aseita.

Altair on yksi lähimmistä paljain silmin näkyvistä tähdistä, sillä sen etäisyys on vain 16,7 valovuotta. Kosmisten etäisyyksien valtavaa skaalaa kuvaa kuitenkin hyvin se, että jos Altair jostain käsittämättömästä syystä sammuisi nyt, huomaisimme sen katoavan öiseltä tähtitaivaalta vasta vuonna 2030.

Altairin tiedetään pyörivän hyvin nopeasti. Sen pyörähdysaika on vain noin yhdeksän tuntia, kun Aurinko pyörähtää akselinsa ympäri kerran 25 vuorokaudessa – tai jos tarkkoja ollaan, Auringon ekvaattoriseudut pyörähtävät: pohjoisemmas ja etelämmäs mentäessä pyöriminen hidastuu siten, että Auringon navoilla pyörähdysaika on noin 34 vuorokautta.

Nopea pyöriminen on saanut Altairin ekvaattorin pullistumaan, joten tähti ei ole pyöreä, vaan navoiltaan litistynyt. Tähden muotoa ei kuitenkaan pysty erottamaan kuin maailman suurimmilla kaukoputkilla tehdyillä havainnoilla.

Pilkkopimeällä paikalla ja täysin selkeällä säällä noin asteen päässä Kotkan γ-tähdestä erottuu tähtienvälinen pölypilvi, joka peittää takanaan olevat tähdet näkyvistä. Pimeä sumu B143 eli “Kolmisormi” näyttää kolmelta tummalta, länteen kurottavalta sormelta, mutta muodon erottaminen vaatii todella hyvää havaintokeliä ja tarkkaa näköä.

Katso muutkin Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus
Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä
Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo
Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka
Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Kuvio jopa muistuttaa jonkin verran esikuvaansa, joskin se on hieman vääntynyt, kuin kiertävän musikantin reissussa rähjääntynyt soittopeli. Lyyra kuvaa klassista soitinta, jonka kreikkalaisen tarun mukaan Hermes aikoinaan keksi. Hän lahjoitti sen velipuolelleen Apollolle, joka antoi sen edelleen pojalleen Orfeukselle.

Tähdistössä on soittimen lisäksi nähty toisinaan myös kotka, joka roikottaa instrumenttia nokassaan.

Koko tähdistökin on mielletty petolinnuksi. Arabeilla oli nykyisen Kotkan tähdistön – Al Nasr al Ta’ir, Lentävä kotka – rinnalla myös syöksyvä kotka, Al Nasr al Waki. Jos arabien antama nimi olisi säilynyt, Suuren kesäkolmion kaikki kulmatähdet kuuluisivat “lintutähdistöihin”, sillä alakulman Altair on Kotkan tähdistön kirkkain tähti. Kaksi kotkaa voisi tietysti aiheuttaa aikamoista sekaannusta…

Pienen tähdistön löytämistä ja tunnistamista helpottaa sen kirkkain tähti Vega eli α Lyrae, joka on pohjoisen taivaan toiseksi kirkkain tähti Karhunvartijan Arcturuksen jälkeen. Vega on paitsi kirkas myös melko läheinen tähti: sen etäisyys on vain noin 25 valovuotta.

Tähteä ympäröi pölykiekko ja asteroidivyöhyke, ja sillä saattaa olla myös planeettoja.

Vegan vieressä oleva tähti ε Lyrae on “kaksoiskaksoistähti”, joka erottuu kahtena jo paljain silmin mutta kiikarilla vielä paremmin. Kaksoistähden kumpikin tähti on vielä kaksoistähti, mutta neljänä ε Lyrae erottuu vasta kaukoputkella. Mikään ei kuitenkaan estä yrittämästä myös isolla, esimerkiksi 15x70-kiikarilla.