Huom: ESA tai OSIRIS-tutkijaryhmä ei ole vielä julkistanut lainkaan värikuvia, ja tämä aluksi vahingossa julkisuuteen vilahtaneeksi oletettu kuva paljastui nopeasti harrastajan tekemäksi. Alkuperäistä juttua on päivitetty tämän uuden tiedon mukaisesti.

---

Tässä se on: ensimmäinen julkisuuteen päässyt värikuva komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkosta.

Tähän saakka kaikki julkistetut kuvat komeetasta ovat olleet mustavalkoisia ja suurin osa on ollut peräisin luotaimen navigointikamerasta, jonka resoluutio ei ole kovin suuri. Syynä värikuvien puuttumiseen on luotaimen instrumenttien suunnittelun aikaan tehdyt sopimukset, joiden mukaan kunkin instrumentin – OSIRIS-suurtarkkuusstereokamera on yksi niistä – tutkijat voivat käyttää tietoja ensin itse, ennen kuin niitä annetaan laajempaan käyttöön. Runsaasta kritiikistä huolimatta sopimuksiin ei ole saatu neuvoteltua lievennyksiä, paitsi navigointikameran tapauksessa.

Tämä kuva onkin itse asiassa tehty harrastajavoimin. Kuten täällä Sploid-julkaisussa olevassa artikkelissa kerrotaan, on pohjana kuvassa ollut mustavalkoinen GIF-animaatio,mistä Reddit-käyttäjä on irrottanut vierekkäisiä ruutuja ja käyttänyt niitä värikuvan tekemiseen. Kaikki Rosettan OSIRIS-kameran värikuvat tehdään samaan tapaan koostamalla mustavalkokameran eri väristen suotimien läpi ottamista kuvista. Vaikka värit on tässä kuvassa koitettu saada paikoilleen ja ihmissilmän näkemän kaltaisiksi, ei värejä ole kuitenkaan kalibroitu ja siksi siinä on hyvin todennäköisesti hieman liikaa punaista.

Lisää värikuvia tullaan näkemään nyt joulukuun puolivälissä olevassa Amerikan geofysiikan unionin vuosikokouksessa, missä tullaan esittelemään paljon Rosettan ensimmäisiä tieteellisiä tuloksia: esimerkiksi esityksessä "Color Variegation on 67P/Churyumov-Gerasimenko", joka pidetään 18. joulukuuta. Myös Tiedetuubi on paikalla ja käy varmasti kuuntelemassa kyseisen esitelmän.

Parempaa on vielä tulossa, sillä tämä kuva ei ole vielä kovin tarkka – mutta jo ensimaku Churystä väreissä tuntuu niin hyvältä!

ESAn komeettaluotain Rosettan kohde 67P/Churyumov–Gerasimenko on todella jännittävän näköinen möhkäle. Emme toistaiseksi tiedä onko se muodostunut kahden kappaleen liityttyä toisiinsa kiinni vai onko sen keskellä vain sen verran höttöisempää ainetta, että komeetan ydin on yksinkertaisesti kulumassa halki siitä kohtaa. Toivottavasti tästä saadaan pian lisätietoa, kun esimerkiksi Philaen laskeutumisen aikana saadut tiedot saadaan analysoitua; erityisesti komeetan sisustaa kaikuluotaimen tapaan sondannut CONECRT on tässä mielessä erityisen kiinnostava.

Lisää tietoa asiasta saadaan todennäköisesti joulukuussa pidettävässä Amerikan geofysikaalisen seuran kokouksessa, missä Tiedetuubikin on paikalla kärkkymässä tiedonmuruja.

Sitä odottaessa voi komeetan ytimeen tutustua tosin ihan konkreettisestikin, sillä Dassault Systèmesin 3DS Fablab -tutkimuslaboratorio on tehnyt ESAn avulla 3D-mallinnuksen komeetasta Rosetta-luotaimen ottamien kuvien perusteella. Kolmiulotteista, tarkkoihin OSIRIS-stereokameran kuviin perustuvaa mallia käytettiin hyväksi mm. Philaen laskeutumispaikkaa valittaessa.

Nyt tämän 3D-mallin voi ladata ilmaiseksi Dassault Systèmesin <Communities of Innovators -keskustelufoorumilta: ESA_Rosetta_OSIRIS_67P_SHAP2P.obj. Foorumilla (joka vaatii ilmaisen kirjautumisen) on myös muuta hyvin kiinnostavaa keskustelua komeetasta, sen mallintamisesta ja kuvista, joita ei ole vielä julkistettu laajemmin.

Alla on vielä projektista tehty video:

Siinä missä Rosetta-luotaimeen havaintolaitteita tehneet tutkijaryhmät panttaavat tuloksiaan ja kuviaan, julkistivat sen Philae-laskeutujan tutkijat ensimmäisiä havaintojaan jo keskiviikkona.

Röntgenspektrometriä lukuunottamatta kaikki laskeutujassa olleet instrumentit toimivat sen noin 60 tunnin aikana, jonka Philae oli toiminnassa 67P/Churyumov-Gerasimenkon pinnalla ennen sähkövirran hiipumista. Oikeastaan ainoan pettymyksen tuotti spektrometri, jonka linssiluukku ei avautunut. Laitteista kaikkein suurin mielenkiinto kohdistui kenties kahteen laskeutujan minilaboratorioon, jotka tunnetaan lyhennenimillään COSAC ja PTOLEMY. Valitettavasti näyttää siltä, että näille näytteen pinnalta toimittamaan tehty poralaitteisto ei onnistunut tehtävässään, eivätkä laitteet ole saaneet analysoitua pintanäytteitä.

Sen sijaan COSAC-tiimi kertoi laitteensa analysoineen Philaen ympärillä olleen hyvin harvan kaasun koostumusta: se havaitsi siitä varmuudella orgaanisia molekyylejä. Tuloksia tutkitaan parhaillaan tarkemmin ja lähiaikoina selviää missä määrin nämä ovat yksinkertaisia orgaanisten molekyylien rakennuspalikoita (esim. alkoholia ja ammoniakkia) tai monimutkaisempia yhdisteitä (kuten aminohappoja). Alustavakin tulos on jo kiinnostava, sillä aiemmista komeettojen koostumusta kartoittaneista spektrihavainnoista on löydetty viitteitä siitä, että komeetoissa olisi orgaanisia aineita, mutta nyt siitä on varmistus komeetan pinnalta.

Toinen vastaava aiemmat oletukset varmistava havainto tuli MUPUS-laitteelta, joka nakutti pienen piikin komeetan pintaan ja tutki siten sen kovuutta. Ja se on jäänkovaa, aivan kuten kuvaamme komeetoista ”likaisina, jäisinä lumipalloina” sopii hyvin. MUPUS onnistui vasaroimaan päänsä vain pari millimetriä pinnan alle, ennen kuin se koitti lisätä iskuvoimaa niin paljon, että se rikkoontui: komeetan pinta oli itse asiassa kovempaa kuin oletettiin.

Toisaalla pinta tosin näyttää olevan yllättävänkin paksun hienojakoisen aineen peittämää. Kuvien mukaan alue, mihin Philae osui ensimmäisenä ja mistä se pomppasi uudelleen ilmaan, oli hiekkamaisen aineen peitossa, sillä kuvissa näkyy selvästi sen pinnalle jättämät jäljet. Ainakin siis pinnan koostumusta tutkivien kannalta pomppaus ja päätyminen kraatterin reunalle nalkkiin oli hyvin kiinnostava: pinta on yhtäällä tosi kovaa jäätä ja toisaalla niin hienojakoisen aineen peittämää, että pinnalle saattaa muodostua jopa dyynejä samaan tapaan kuin hiekka-aavikoilla Maan päällä (tosin dyynit ovat komeetalla paljon pienempiä).

Joillain paikoilla höttöistä pölyä ja hiekkaa saattaa olla jäisen pinnan päällä jopa 20 cm.

Myös pinnan sähköisiä, seismisiä ja akustisia ominaisuuksia tutkinut SESAME vahvistaa havainnon pinnan kovuudesta. Laitteen mukaan pinnalta höyrystyi hyvin vähän kaasuja ja aine laskeutujan alla oli tosiaankin jäätä. Tässä havainnossa mukana oli suomalaistekoinen SESAME-pakettiin kuuluva laite.

Jää on erityisen kovaa kylmässä. MUPUS-laitteen mukaan lämpötila laskeutujan alla oli laitteen käyttämisen aikaan -153°C ja sen puolen tunnin aikana kun laite toimi, sen mittausarvo putosi vielä kymmenellä asteella. Keskimääräisesti komeetan pinnan lämpötilaksi on arvioitu noin -75°C, mutta viimeisen laskeutumispaikan varjoisa alue oli ymmärrettävästi selvästi viileämpi kuin keskiarvo. Lämpötilan putoamiseen vaikutti todennäköisesti myös Philaen vieressä ollut jäinen seinämä.

Pari viikkoa sitten Auringon pinnalla ollut jättipilkkuryhmä AR2192 ei lopulta tuottanut suuria kaasupurkauksia, vaikka se olikin muuten hyvin aktiivinen. Se on nyt kääntynyt Auringon pyörimisen myötä pois näkyvistä, mutta saattaa pullahtaa vielä vähän päälle viikon päästä uudelleen näkyviin.

Nyt kuitenkin Auringossa on selvästi näkyvissä pilkkuryhmä numero AR2205, joka on tuottanut viime päivinä jo kymmenkunta voimakasta flare-purkausta. Sen magneettikenttä on hyvin rauhaton ja se purskauttaa todennäköisesti lisää purkauksia lähipäivinä – sekä radiohäiriöitä, röntgensäteilyä että ”kunnollisia” kaasupurkauksia, jotka Maahan osuessaan saisivat aikaan revontulia sekä mahdollisesti hankaluuksia satelliiteille sekä tietoliikenteelle. Oikein voimakas aurinkomyrsky saattaa myös vaikuttaa sähkönjakeluun sekä mm. kaasuputkiin.

Todennäköisyys keskivoimakkaalle M-luokan purkaukselle lähipäivinä on 70% ja voimakkaalle X-luokan purkaukselle 30%.

Eilen, marraskuun 7. päivänä, AR2205 sai aikaan jo X-luokan purkauksen (tarkalleen X1,6). Purkaus sai aikaan Maan ilmakehän yläosien ionisaatio ja siten häiriöitä pääasiassa lentäjien, meriliikenteen ja radioamatöörien käyttämillä taajuusalueilla.

Lisäksi purkauksesta roihahti ulos avaruuteen kaasupurkaus. 600 kilometrin sekuntinopeudella etenevä plasmapilvi ei ole valtavan nopea, eikä se suuntautunut suoraan maapalloon, mutta Auringon yleinen aktiivisuustaso on sen verran korkealla, että revontulten mahdollisuus lähipäivinä pohjoisilla leveysasteilla on varsin suuri. Viime viikolla useana päivänä revontulia oli myös keskisen Suomen taivaalla, tosin valitettavasti paksu pilvikerros esti niiden näkymisen.

Otsikkokuva: Nasan SDO-satelliitin ottama kuva Auringosta 8.11.

Juttuun on tehty tiistaina 4. marraskuuta monia muutoksia ja lisäyksiä tutkinnan edistyminen myötä

Viime viikko oli epäonnisin ja ikävin viikko vuosikymmeniin avaruuslentojen historiassa: ensin 28.10. Kansainväliselle avaruusasemalle rahtia kuljettanut kantoraketti räjähti heti laukaisunsa jälkeen ja sitten perjantaina 31.10. illalla Suomen aikaa avaruusturistien lennättämiseen suunniteltu SpaceShip2 -alus syöksyi maahan koelennollaan Kaliforniassa.

Kyseessä oli ensimmäisen valmistuneen avaruusturistien kuljettamiseen tehdyn SpaceShip2 -avaruusaluksen, VSS Enterprisen, 55. koelento. Näistä 35:llä alus on irrottautunut emoaluksestaan ja laskeutunut liitokoneen tapaan takaisin Mojaven lentoasemalle.

Onnettomuudessa kuoli lentoperämiehenä toiminut Michael Alsbury ja onnettomuuden aikana konetta ohjannut Peter Siebold loukkaantui vakavasti. Kummatkin lentäjät olivat Scaled Composites -yhtiön koelentäjiä. Siebold on yhtiön lento-operaatioiden johtaja. Hän on tajuissaan, hänelle on tehty leikkaus ja häntä päästään haastattelemaan lähipäivinä.

Yhdysvaltain siviili-ilmailuhallinto FAA:n edustajat ja onnettomuustutkintalautakunta NTSB:n tutkijat saapuivat onnettomuuden jälkeen seuraavana päivänä paikalle ja ovat raportoineet tutkinnan edistymisestä päivittäin.

Ensimmäisten arvioiden mukaan onnettomuus olisi johtunut aluksen rakettimoottorin räjähtämisestä, mutta pian kävi ilmi, että moottorin toiminnassa ei ollut ongelmia, vaan alus olisi hajonnut ilmassa, kun sen taipuva pyrstö oli alkanut taipua ennenaikaisesti. Pyrstö kääntyy pystyasentoon silloin, kun alus palaa takaisin Maahan; näin pyrstö vakauttaa aluksen asentoa, kunnes alus on jälleen alempana ilmakehässä ja se pystyy lentämään normaalisti. Silloin pyrstö käännetään jälleen suoraksi.

Alla oleva video näyttää miten pyrstön olisi tullut toimia:

Mitä tapahtui?

Aluksessa oli mukana kuusi kameraa ja sen toimintoja seurattiin yli tuhatkanavaisella telemetrialaitteistolla. Lisäksi lento ja onnettomuus kuvattiin läheisen Edwardsin lentotukikohdan teleskoopeilla ja seurantalentokoneesta. Näiden perusteella lennon kulusta on saatu tehtyä seuraava kuvaus (kellonajat ovat Kalifornian aikaa, mikä on yhdeksän tuntia jäljessä Suomen ajasta):

Klo 9:19 WhiteKnight2 -lentokone nousi ilmaan SpaceShip2 mahansa alla. Alusten lentoonlähtö viivästyi epäsuotuisan sään vuoksi perjantaina aamulla paikallista aikaa Kaliforniassa noin kolmella tunnilla.

Klo 10:07:19 SpaceShip2 pudottautui omille teilleen emoaluksensa alta noin 15 kilometrin korkeudessa.

Klo 10:07:21 SpaceShip2:n rakettimoottori käynnistyi.

Klo 10:07:29 SpaceShip2 kiisi yläviistoon ja sen nopeus oli jo Mach 0,94, eli lähes äänen nopeus. Sekuntia myöhemmin alus rikkoi äänivallin.

Klo 10:07:31 aluksen nopeus oli Mach 1,02, kun telemetriatietojen mukaan pyrstön paikalleen lukittaneen varmuuslaitteiston ilmaisin vaihtui asennosta "lukittu" asentoon "ei-lukittu". Tämä ei vielä saa pyrstöä kääntymään, sillä sen liikuttamiseen lentäjien täytyy kääntää vielä toista vipua. Nyt kuitenkin jostain syystä pyrstö alkoi kääntyä.

Normaalisti koelennoilla pyrstön lukitusvipu on vapautettu noin Mach 1,4:n kohdalla.

Klo 10:07:34 kahdesta osasta koostuva pyrstö irtaantui, aerodynaamiset voimat rikkoivat aluksen ja kaikki telemetriatiedot sekä videokuva aluksen kameroista katkesi. Aikaa siitä, kun SpaceShip2 irtaantui WhiteKnight2:sta, oli kulunut 15 sekuntia.

SpaceShip2 putosi tämän jälkeen hieman alle 20 kilometrin korkeudesta suoraan alas Koehn-järven luokse, noin 40 kilometrin päähän Mojaven lentoasemasta Mojaven autiomaassa Los Angelesin koillispuolella. Aluksessa ei ollut heittoistuimia, mutta lentäjillä oli laskuvarjot. Onnettomuus tapahtui hyvin nopeasti ja poistuminen putoavasta, todennäköisesti hurjasti pyörivästä aluksesta on erittäin vaikeaa. Siitä huolimatta Siebold onnistui pääsemään ulos aluksesta ja hyppäämään laskuvarjolla.

Suurin osa aluksen hylyn osista löydettiin soikealta, noin kahdeksan kilometriä pitkältä alueelta, mutta joitakin osia lensi jopa yli 50 kilometrin päähän alueen luoteispuolelle.

Alla oleva video on NTSB:n julkaisema ja siinä näkyy hylyn osia ja onnettomuustutkijoita työssään.

Onnettomuustutkinta paikan päällä Mojavessa on päättymässä. Vaikka tapahtumien yleiskulku näyttää olevan varsin selvä, kestää lopullisten syiden ja niiden yhteyksien selvittäminen sekä lopullisen raportin tekeminen noin vuoden päivät.

Teknisten syiden ohella tutkimus on kuitenkin nyt suuntautumassa lentäjien toimintaan ja aluksen ohjaamon suunnitteluun.

Alun perin onnettomuuden syyksi ennätettiin jo epäillä rakettimoottoria. Ensimmäisten kuvien perusteella alus näytti räjähtäneen, ja koska kyseessä oli uuden, parannetun rakettimoottoriversion ensimmäinen testaaminen lennossa, oli epäilyksille aihetta.

Eräs suurimmista syistä SpaceShip2:n ja samalla avaruusturistilentojen aloittamisen jatkuvaan viivästymiseen on ollut rakettimoottorin kanssa olleet ongelmat. Juuri toukokuussa koneet Scaled Composites -yhtiöltä tilannut Virgin Galactic -yhtiö tiedotti, että moottorien polttoainetta muutetaan enemmän muovimaiseksi, kun aiemmin se oli kumimaista. Moottori on tyypiltään ns. hybridimoottori, eli se käyttää kiinteää polttoainetta ja hapettimena Ilokaasua eli dityppioksidia. Onnettomuuslento oli ensimmäinen kerta, kun uutta moottoria testattiin ja samalla ensimmäinen kerta yhdeksään kuukauteen, kun SpaceShip2 käynnisti rakettimoottorinsa.

Alus on käyttänyt rakettimoottoriaan koelennoilla kolme kertaa aikaisemmin; näiden perusteella yhtiö päätti muuttaa moottorin polttoainetta toiseen. Moottoria oli luonnollisesti testattu moneen kertaan ennen lennolle lähtemistä.

Päivitys 1. marraskuuta
Chang'e 5 -koelennon maahanpaluukapseli laskeutui perjantaina illalla onnistuneesti Kiinan Sisä-Mongolian provinssin autiomaahan noin klo 23:55 Suomen aikaa. Alus teki Kuun ohilennon 28. lokakuuta ja lennosta kerrottujen tietojen mukaan kaikki sujui hyvin. Kuvassa on tämän suunnitteilla olevan näytteenhakulennon hieman miehitetyn Shanzhou-avaruusaluksen muotoinen, mutta pienempi laskeutumiskapseli maahanpaluun jälkeen.

Alkuperäinen artikkeli:

Kiina laukaisi tostaina 23. lokakuuta illalla – aikaisin perjantaina 24.10. paikallista aikaa Kiinassa – tuoreimman luotaimensa kohti Kuuta. Kyseessä on miehittämätön lento, jolla testataan tekniikkaa, jonka avulla Chang’e 5 -luotaimen on tarkoitus tuoda vuonna 2017 näyte Kuusta takaisin maapallolle.

Chang’e 5-T1 -nimellä kutsuttua avaruusalusta kuljettanut Long March 3C -kantoraketti lähetettiin matkaan Xichangin laukaisukeskuksesta, joka sijaitsee Kiinan lounaisosassa Sichuanin maakunnassa. Kiinalaisviranomaisten mukaan laukaisu sujui hyvin ja kuualus suuntasi tähtäimessä olleelle radalle kohti Kuuta.

Kahdeksanpäiväisen lennon tärkein tehtävä on paluu takaisin Maahan: luotain lentää Kuun luokse ja Kuun vetovoima linkoaa sen saman tien takaisin kohti Maata, ja samaan tapaan kuin ammoiset Apollo-alukset, joutuu luotain paitsi säätämään paluureittinsä hyvin tarkasti, niin myös selviytymään normaalia voimakkaammasta ilmakehän kitkakuumennuksesta. Luotaimen nopeus ilmakehään iskeytymisen aikaan on noin 11,2 km/s.

Mikäli kaikki sujuu suunnitelman mukaan, laskeutumiskapseli putoaa Kiinan puolella olevan Mongolian autioille alueille.

Kiina on kurottanut pieni askel kerrallaan kohti Kuuta. Se lähetti ensimmäiset luotaimensa Kuuta kiertämään vuosina 2007 ja 2010. Näiden Chang’e 1 ja 2 -luotaimien tehtävänä oli kartoittaa Kuun kamaraa ja testata teknisesti Kiinan taitoja päästä Kuun luokse ja sitä kiertämään.

Viime vuoden joulukuussa Kuun pinnalle laskeutunut Chang’e 3 osoitti, että Kiina pystyy lähettämään luotaimen Kuuhun ja toimimaan siellä. Vaikka itse laskeutuja on jo sammunut, sen mukana Kuuhun mennyt Yutu-kulkija on edelleen toiminnassa – vaikkakin se on myös nyt hiipumassa yli 9 kuukautta kestäneen toiminnan jälkeen. Yutu ei ole kyennyt enää liikkumaan tammikuun jälkeen, mutta jo se, että kulkija on kestänyt näin pitkään, on merkittävä saavutus.

Chang’e 4:n on tarkoitus toistaa kolmosen lento ensi vuonna, eli laskeutua Kuun pinnalle, mutta sen seuraaja Chang’e 5 tulisi siten paitsi laskeutumaan, niin myös sinkoamaan pienellä raketilla näytteen takaisin Maahan. Tämän kaavaillaan tapahtuvan vuonna 2017.

Juttua on päivitetty ja muutettu monin osin tureiden tietojen mukaiseksi torstaina 6.11.

Avaruusasemalle rahtia kuljettavaa, miehittämätöntä Cygnus-alusta kuljettanut Antares-kantoraketti syöksyi maahan välittömästi lentoonlähtönsä jälkeen laukaisualustan vierelle Yhdysvaltain itärannikolla Wallopsin lentotukokohdassa tiistaina 28. lokakuuta illalla Suomen aikaa.

Onnettomuus johtui telemetriatietojen mukaan siitä, että toinen ensimmäisen vaiheen kahdesta rakettimoottorista hajosi noin 15 sekuntia moottorien käynnistämisen jälkeen. Syynä moottorin työntövoiman katoamiseen näyttää olleen turbopumpun rikkoontuminen. Moottorit toimivat juuri tuolloin suurimmalla laukaisun aikaan käytettävällä teholla, jolloin niistä puristettiin irti 108% työntövoima verrattuna niiden normaaliin maksimityöntövoimaan. Näin tehdään normaalisti laukaisun aikaan lyhyen aikaa.

Moottorin rikkoontuminen näkyy voimakkaana räjähdyksenä raketin alaosassa. Antares-kantoraketti ei pysty lentämään vain yhdellä moottorilla, joten sen nousu ensin hiipui moottorin räjähdettyä vikaantumisen jälkeen ja sen jälkeen se putosi alas.

Suuri räjähdys juuri ennen maankamaraan osumista johtui raketin automaattisesta tuhoamismekanismista, jonka tehtävänä on estää se, että ohjauskyvyttömästä kantoraketista olisi vaaraa sivullisille.

Maahan osumisen jälkeen syntynyt liekkimeri puolestaan oli pääasiassa polttoainetta, sillä raketti oli täyteen tankattu. Koska toinen vaihe käyttää polttoaineenaan kiinteää rakettipolttoainetta ja siten sen käyttäytyminen onnettomuustapauksessa on arvaamatonta, pelastusmiehistöt joutuivat odottamaan pitkään ennen menoa alueelle.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta laukaisualusta kärsi vaurioita, joskin vauriot ovat vähäisempiä verrattuna siihen mitä aluksi räjähdyksen jälkeen pelättiin.

Kyseessä oli Orbital Sciences -yhtiön kolmas rahtilento Kansainväliselle avaruusasemalle, ORB-3, ja sen mukana oli 2215 kiloa rahtia asemalle sekä kolme pientä cubesat-satelliittia (RACE, Arkyd-3 ja Flock-1d).

Lennolla käytettiin Antares-kantoraketin uutta versiota Antares 130, missä on aikaisempiin versioihin verrattuna tehokkaampi ja kooltaan lähes kaksi kertaa suurempi toinen vaihe. Sen ansiosta raketti voi kuljettaa myös painavampaa Cygnus-alusta, mutta tällä lennolla kyydissä oli vielä alkuperäinen Cygnus.

Kaikkiaan tämä oli viides Antares-raketin laukaisu. Huhtikuussa 2013 tapahtuneen ensilennon jälkeen kaikki neljä edeltänyttä laukaisua ovat onnistuneet hyvin.

Antares käyttää ensimmäisessä vaiheessaan kahta Aerojet AJ-26 -moottoria, jotka ovat itse asiassa kunnostettuja venäläisiä NK-33 -moottoreita. Ne suunniteltiin ja rakennettiin alun perin Neuvostoliiton miehitettyjä kuulentoja varten tehtyyn N-1 -kantorakettiin ja niitä on runsaasti edelleen varastossa. Muun muassa moottoreiden elektroniikka ja kiinnikkeet rakettiin, joiden avulla moottoreita voidaan ohjata lennon aikana, on vaihdettu uusiin.

Moottorin toimintahäiriö muistuttaa paljon viime toukokuussa koekäytettäessä tapahtunutta moottorin räjähdystä. AJ-26:n turbopumppu rikkoontui 30 sekunnin jälkeen kesken suunnitellun 54-sekuntisen koekäytön, minkä seurauksena moottori räjähti. Moottoreihin tehtiin sen jälleen pieniä muutoksia. Vaikka Orbitalin käyttämät moottorit on valmistettu 1970-luvulla, on ne paitsi muokattu, myös tarkistettu – kuten tämäkin raketissa ollut moottori – perinpohjin ennen rakettiin asentamista.

Harmillinen isku avaruusasemalle

Cygnus-aluksen mukana tuhoutui 2215 kiloa avaruusaseman ylläpitoon tarkoitettua tavaraa sekä sen miehistölle lähetettyjä vaatteita, laiteita ja ruokaa. Onnettomuus tulee hankaloittamaan aseman lähiaikojen toimintaa.

Rahdista 727 kg oli tieteellisiä laitteita, 748 kiloa ruokaa ja varusteita miehistölle, 627 kiloa varaosia ja 37 kiloa tietokonelaitteita. 30 kiloa oli tarkoitettu japanilaisten Kibo-laboratoriomodulin käyttöön ja 66 kiloa oli avaruuspukuja ja Quest-ilmalukkoa varten olleita varaosia.

Aseman kuusihenkisellä miehistöllä ei tule olemaan kuitenkaan ongelmia onnettomuuden vuoksi, sillä heillä on runsaasti ruokaa, happea ja varaosia, mutta he saattavat joutua esim. tinkimään vaihtovaatteistaan ja ruokavalinnoistaan. Olennaisin haitta koituu aseman läntiseltä puolelta tehtäviille avaruuskävelyille, sillä avaruusaseman ilmalukossa oleva painaistetun typen säiliö on lähes loppunut, ja Cygnuksen mukana siihen oli matkalla täydennystä.

Kyseessä on samankaltainen onnettomuus kuin venäläisen Progress M-12M -rahtialuksen tuhoutuminen vuonna 2011, mutta nyt seuraukset ovat vähemmän dramaattiset, koska asemaa huolletaan nyt useammilla aluksilla: Cygnuksen lisäksi rahtia asemalle viedään Progress-ja Dragon-aluksin. Uusin Progress laukaistiin matkaan ja se telakoitui avaruusasemaan keskiviikkona 29.10. onnistuneesti. Seuraava Dragonin lento on suunnitteilla joulukuuksi.

Cygnuksen tuleviin lentoihin onnettomuus vaikuttaa kuitenkin suoraan, kuten myös välillisesti muun muassa Italiaan, sillä aluksen paineistetut rahtimoduulit tekee italialainen Thales-Alenia.

Antares-raketin tulevaisuus vaakalaudalla

Orbital ei ole onnistunut saamaan kaupaksi rakettinsa laukaisupalveluita satelliitteja lähettävillä yhtiöille ja organisaatioille, joten tällä haavaa ainoa käyttäjä raketille on yhtiö itse, kun se laukaisee Nasan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Cygnus-aluksia huoltamaan avaruusasemaa.

Yhtiö on etsinyt jo jonkin aikaa vaihtoehtoista moottoria vanhoille, kunnostetuille neuvostoajan rakettimoottoreille, mutta sellaista ei ole löytynyt. Yhtenä ajatuksena on ollut korvata nestemäistä polttoainetta käyttävä ensimmäinen vaihe kokonaan uudella kiinteää polttoainetta käyttävällä vaiheella, mutta sen kehittäminen ja testaaminen vain tulevia Cygnus-lentoja varten ei ole kannattavaa.

Jo ennen tätä onnettomuutta seuraavaa Cugnuksen lentoa oli siirretty etenpäin epäonnisen moottorikokeen epäselvyyksien vuoksi.

Nyt yhtiö on ilmoittanut luopuvansa kokonaan AJ-26 -moottorien käytöstä ja korvaavansa ne toisenlaisilla, mahdollisesti uudemmilla venäläistekoisilla moottoreilla. Aivan vastaavia ei ole saatavilla länsimaista.

Lähiaikojen suurin ongelma yhtiölle on kuitenkin Cygnus-alusten lennättäminen avaruusasemalle, sillä yhtiö on sitoutunut hoitamaan Nasan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti osuutensa rahtiliikenteestä. Niinpä Orbital aikoo ostaa laukaisut aluksilleen muilta yhtiöiltä, joskin ongelmana on kantorakettien saaminen käyttöön näin nopealla varoitusajalla; yleensä laukaisut tilataan pitkän aikaa etukäteen.

On myös täysin mahdollista, että Antares-raketti ei enää lennä koskaan.

Sunnuntai 28. syyskuuta oli hiljainen Nasan Suomi NPP -satelliitin lennonjohdossa, kunnes tuli hälytys: noin kymmenen senttiä halkaisijaltaan oleva tunnistamaton avaruusromun kappale oli kiitämässä lähes suoraan päin satelliittia. Kun tilannetta tutkittiin tarkemmin, kävi ilmi, että jotakuinkin 27 000 kilometrin tuntinopeudella kiitäneen kappaleen ohitus tapahtuisi alle sadan metrin päästä – mikä kiertoradalla olevien kohteiden tapauksessa ei ole käytännössä mitään. Epävarmuudet huomioiden oli siis täysin mahdollista, että kappale voisi törmätä tiistaina 30. syyskuuta kalliiseen Maata havaitsevaan satelliittiin.

”Koska Suomi NPP liikkuu radallaan päinvastaiseen suuntaan kuin avaruusromun palanen, niiden suhteellinen törmäysnopeus olisi ollut lähes 56 000 km/h”, selitti Harry Solomon, satelliitin lennon johtaja Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksesta.

”Jos törmäys olisi tapahtunut, ei se olisi ollut vain tuhoisaa satelliitille, vaan myös ikävä tapaus muutenkin, koska siitä olisi tullut avaruuteen tuhansia uusia pieniä avaruusromun palasia.”

Niinpä maanantaina 29. syyskuuta illalla Suomen aikaa lennonjohto aloitti väistötoimet. Käytännöllisesti katsoen kaikki satelliitit on varustettu ohjausrakettimoottoreilla, joilla niiden rataa voidaan muuttaa. Helpoin, ja siksi yleisin tapa väistää kappaletta, on nostaa tai laskea ratakorkeutta väliaikaisesti.

Maata kiertää avaruudessa yli 20 000 kappaletta, joiden radat tiedetään ja niitä voidaan seurata. Näistä noin tuhat on toimivia satelliitteja. Nyt törmäysuhan aiheuttanut kappale oli varsin pieni, eikä juuri sitä pienempiä kappaleita pystytäkään seuraamaan – eikä siksi niiden törmäysuhkaa osata määrittää kunnolla.

Satelliitit joutuvat tekemään tällaisia väistötoimia aina silloin tällöin, mutta useimmiten niihin osataan varautua hieman aikaisemmin. Jopa Kansainvälinen avaruusasema muuttaa rataansa satunnaisesti väistääkseen avaruusromua.

Suomi NPP -satelliitille tämä oli neljäs väistöliike. Kappaleen rataa tutkittaessa on päätelty, että uhkaaja oli peräisin Thorad-Agena -kantoraketista, joita Yhdysvallat käytti vuosien 1966 ja 1972 välillä Corona-vakoilusatelliittien laukaisuun.

Myös edellinen Suomi NPP:n väistämä kappale oli peräisin kantoraketista. Tämän vuoden tammikuussa Delta 1 -raketin kappale uhitteli sitä.

Suurin vaara noin 800 kilometrin korkeudessa oleville satelliiteille, kuten 830 km:n korkeudella kiertävälle Suomi NPP:lle, koituu kuitenkin kiinalaisesta Fengyun-1C -sääsatelliitista, jonka Kiina tuhosi ohjuksella vuonna 2007. Räjähdys ja törmäys levittivät kymmeniä tuhansia pieniä kappaleita avaruuteen tuolle korkeudelle, ja ne ovat erittäin hankalia siksi, että ne ovat liian pieniä havaittaviksi.

Suomi-niminen satelliitti

Suomi NPP, eli Suomi National Polar-orbiting Partnership, on Nasan, Yhdysvaltain puolustusministeriön ja Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n sääsatelliitti, joka laukaistiin melko täsmälleen kolme vuotta sitten, 28. lokakuuta 2011, Maata kiertävälle radalle Kaliforniasta, Vandenbergin lentotukikohdasta.

Kyseessä on maapallon napojen kautta kulkeva ns. polaariradalla oleva satelliitti, joka kuvaa ja mittaa ilmakehää, pilviä, merta ja maata alapuolellaan rutiininomaisesti tutkimus- ja ennustamiskäyttöön. Jotta se pystyisi tekemään työtään mahdollisimman tarkasti, sitä pidetään koko ajan alle 20 kilometrin tarkkuudella juuri halutulla kiertoradalla.

Nimessä oleva ”Suomi” ei tarkoita maatamme, vaan se tulee suomalaista sukujuurta olevasta Verner E. Suomesta. Hän oli tärkeä taustavaikuttava Yhdysvaltain ensimmäisiä sääsatelliitteja suunniteltaessa ja käytettäessä.

Alla oleva video on koostettu Suomi NPP:n havainnoista:

Suomi NPP:n törmäysuhasta kertoi SpaceMart -nettisivusto.

Kuvat komeetta Churyumov-Gerasimenkon pinnasta ovat nyt niin tarkkoja kuin Rosetta-lennon aikana tulee koskaan olemaan. Jopa julkistetuista navigointikameran kuvista voi nähdä paljon jännittäviä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi dyynejä.

Dyynejä? Maan pinnalla ja esimerkiksi Marsissa nämä aaltomaiset hiekkamuodostelmat ovat syntyneet tuulen (tai joskus veden) vaikutuksesta, mutta miten komeetan pinnalla – missä ei ole kaasukehää – voi syntyä dyynejä? Tätä pohditaan tutkijaryhmässä varmasti parhaillaan kuumeisesti, mutta voi olla, että vaikkapa kohtalaisen voimakas ja jonkin aikaa jatkunut kaasupurkaus lähistöllä olisi luonut hetkellisesti olosuhteet, missä dyynejä on päässyt syntymään. Tai sitten heikko vetovoima on saanut hienon pintamateriaalin laskostumaan dyynien kaltaisesti. Tai jotain muuta.

Toivottavasti Philae saa vastaavista kuvia laskeutuessaan pinnalle 12. marraskuuta.

Auringossa on parhaillaan näkyvissä erittäin suuri auringonpilkkuryhmä. Tämä numeron AR2192 saanut pilkkuryhmä on kääntynyt viime päivinä enemmän ja enemmän näkyviin Auringon pyöriessä, ja se on samalla tullut koko ajan suuremmaksi. Nyt se on kooltaan jo jotakuinkin planeetta Jupiterin kokoinen, noin 125000 km halkaisijaltaan.

Se on saanut aikaan viimeisen kahden päivän aikana seitsemän keskivoimakasta purkausta, joista viimeisin, nyt yöllä Suomen aikaa klo 4:59 tapahtunut oli jo lähes voimakkaimpien aurinkopurkausten X-kategoriaan kuulunut. AR2192:n magneettikenttä on havaintojen mukaan hyvin epävakaa, joten on odotettavissa, että lähipäivinä ryhmä roihauttaa vielä suurempia purkauksia – kenties jopa niin voimakkaita, että niistä saadaan maapallolle kirkkaita revontulia. Todennäköisyys X-tason aurinkopurkauksille on noin 20%.

Sitä mukaa kun Aurinko kääntyy ja pilkkuryhmä tulee keskemmälle, siitä mahdollisesti tulevat niin sanotut koronamassapurkaukset voivat myös sinkoutua myös Maan suuntaan ja saada aikaan lähiavaruudessa myrskyisää avaruussäätä.

Päivitys 22.10. illalla klo 20
Pilkkuryhmästä tuli keskiviikkona 22.10. iltapäivällä noin klo 17 Suomen aikaa X-luokan purkaus lähes suoraan kohti Maata. Purkauksen voimakkuus oli tarkalleen X1.6. Alla olevassa kuvassa näkyy Auringosta tulevan röntgensäteilyn vuo GOES-satelliitin havaitsemana.