Ma, 06/01/2015 - 11:36 By Jari Mäkinen

Tyynen valtameren ylitse lauantaina lähtenyt Solar Impulse 2 -sähkölentokone on keskeyttämässä lentoaan Kiinasta Havaijille ja lentää parhaillaan kohti Nagoyaa Japanissa. Kone ennätti lentää jo liki 35% lennostaan, eli noin 3180 km. Edessä olisi ollut vielä liki 6000 kilometriä. Lentäjä André Borschberg on luonnollisesti pettynyt lennon keskeyttämiseen, mutta toki laskeutuu mieluummin kuivalle maalle kuin mahdollisesti joutuisi tekemään pakkolaskun valtamereen – varalaskupaikkoja Tyynellä valtamerellä ei ole paljon.

Syynä lennon keskeyttämiseen on olennaisesti huonontunut sääennuste: kone lentää aurinkopaneeleista saatavan sähkövirran voimin ja on sen verran alitehoinen, että se ei pysty kamppailemaan voimakkaita suihkuvirtauksia vastaan. Niinpä koneen reitti oli suunniteltu siten, että se käyttää suihkuvirtauksia hyväkseen ja luovii korkeiden pilvialueiden sekä matalapaineiden välissä.

Pienet vastatuulet tai ohut yläpilvi eivät lentoa haittaa, mutta nyt epäsuotuista säätä oli kerääntynyt liikaa ennusteeseen, joten lento päätettiin keskeyttää ja jäädä Nagoyaan odottamaan parempaa keliä. 

Jo nyt lento kesti pitempään kuin yksikään aikaisempi aurinkovoimalla lentäneen koneen lento: lennon kokonaispituus on yli 40 tuntia ja se lyö (Solar Impulsen hallussa olleet) aiemmat ennätykset niin matkan pituuden kuin lentoajankin suhteen.

Kerroimme lennosta aiemmin mm. tässä lauantaisessa lentoonlähtöjutussamme ja aiemmassa jutussa, missä kerrottiin Tyynen valtameren ylityksen hankaluuksista. Palaamme asiaan, kun kone lähtee uudelleen lentoon.