Ma, 01/12/2015 - 10:56 By Markus Hotakainen
Kuva Picasa / CC BY-SA 2.5

Trooppisissa vesissä Indonesian rannikolta Australian itäpuolelle asustaa muutaman sentin mittainen simpukka, jolla on ihan oma valoshow. Tieteellisellä nimellä Ctenoides ales tunnettu nilviäinen on ainoa simpukkalaji, jonka on todettu käyttävän valoa viestintään. 

Alkuun tutkijat luulivat, että akvaarioharrastajien hyvin tuntemassa ilmiössä on kyse bioluminesenssista eli biologisesta valontuotannosta: simpukka saisi siis itse aikaan vilkuttelemansa valon. Viime vuonna kuitenkin selvisi, että valoilmiö perustuu heijastukseen.

Simpukoiden vaipan ulkoreunassa on voimakkaasti heijastavaa kudosta, jonka eliö pystyy vuorotellen paljastamaan ja peittämään hyvin nopeaan tahtiin. Valo on siis peräisin ulkoisesta lähteestä – yleensä Auringosta, mutta myös esimerkiksi sukeltajien lampuista – mutta kun se heijastuu vaipan kudoksessa olevista pienistä piipallosista, se näyttää simpukan omalta aikaansaannokselta.

Valon vilkuttelua pidettiin ensin simpukoiden keskinäisenä "viestintänä", jolla ne houkuttelisivat vastakkaista sukupuolta. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Vaikka "diskosimpukoilla" on 40 silmää, joista osa näkyy pieninä oransseina soikioina allaolevassa kuvassa, ne eivät itse erota lajitovereidensa valomerkkejä. Nyt näyttääkin siltä, että kyse on puolustusmekanismista.

Laboratoriotutkimuksissa todettiin, että simpukoiden välkyttelytahti kiihtyi melkein kaksinkertaiseksi, kun ne kokivat itsensä uhatuksi. Normaalisti valot (eli heijastukset) vilkkuvat noin 1,5 kertaa sekunnissa, mutta saalistajaa jäljittelevä styroksimalli nosti tahdin 2,5 kertaan sekunnissa. 
 
Alustavien tulosten mukaan näyttää siltä, että samalla simpukka vapauttaa ympäristöönsä rikkihappoa, joka karkottaa pahoin aikein lähestyvän vihollisen. Valoshown tarkoitus on siis tiedottaa, että liian lähelle tuleville petoeläimille on luvassa kitkerä happokylpy. 
 
Tältä osin tutkimukset ovat kuitenkin yhä käynnissä eikä asiaa ole varmistettu. Samoin on vielä epävarmaa, käyttääkö simpukka "valojaan" myös saaliseläinten houkutteluun. Näyttäisi siltä, että vilkkumistahti kiihtyy myös planktoneliöiden tullessa simpukan lähistölle. Tutkijoiden mukaan laboratoriokokeiden perusteella on vaikea sanoa mitään varmaa ja siksi simpukoiden tarkkailua on tarkoitus jatkaa niiden luonnollisessa elinympäristössä. 
 
Tutkimusta ei ole toistaiseksi julkaistu alan tieteellisissä lehdissä, mutta Lindsey Doughertyn johtaman Kalifornian yliopiston (Berkeley) tutkijaryhmän tuloksista kerrottiin viime viikolla Floridassa pidetyssä biologian konferenssissa.
 
Asiasta uutisoitiin myös Science-lehden uutissivustolla, missä voi katsella videon diskosimpukan valoshowsta. Sivulta löytyy myös linkki toiseen videoon, jossa sirkkaäyriäinen on käymässä saaliin kimppuun, mutta tulee äkisti toisiin aatoksiin.