Tässä kirjassa läpikäytyjä asioita sinulle ei koulussa kerrottu. Tämä pätee niin näennäistieteelliseen historiankerrontaan kuin luultavasti myös hyvän ja huonon tieteen erottamisen kriteereihinkin.

Heti aluksi: Jos satut olemaan vaihtoehtohistorioitsija, tieteen näkemysten kriitikko tai muuten vain skeptinen niiden suhteen, suosittelen lukemaan tästä kirjasta ainakin sivut 209–213. Tieteentekijöille taas tärkeimpiä sisäistettäviä lienevät sivujen 200–202 ja 227–233 sisältö.

Sitten asiaan.

Inkeri Koskisen kirjassa "Villi Suomen historia" on kaksi pääteemaa: Ensinnäkin siinä kerrotaan suomalaisten suuresta historiasta, josta on julkaistu monia varsin vähän tunnettuja omakustanteita. Näistä teksteistä referoidaan pätkiä rehellisesti ja vähättelemättä, suoria lainauksiakin on paljon. Toiseksi siinä tutkitaan ja analysoidaan keinoja, joilla kyhäelmät on kehitetty, ja sitä, kuinka ne esitetään. Tätä puolta käsitellään monipuolisin työkaluin. Vaihtoehtohistorioiden ongelmia läpikäydään useiden asiantuntijoiden kanssa yllättävänkin jouhevasti.

Kirjan sankareina seikkailee monia tuttuja ja tuntemattomia nimiä: Ior Bock, Elias Lönnrot, Heinrich Himmler, Daniel Juslenius, Jukka Nieminen, Kalevi Wiik, Sigurd Wettenhovi-Aspa, sekä monet muut. He ovat kaikki keittäneet soppaa, joka on porissut jo satoja vuosia.

Oikealla olevalle kartalle on suurpiirteisesti hahmoteltu Suomen kansan alkuper(i)ä, sikäli kun varsin polveileva näennäistieteellinen historian konsensus sen ymmärtää. Tarkemman version saa ruudulle klikkaamalla kuvaa. Kannattaa tutustua, jos asia ei ole ennestään tuttu.

Kirjassa ei keskustella näennäistieteilijöiden kanssa. Heidän havaintojaan käytetään esimerkkeinä siitä, mitä tieteessä tehdään ja mitä siinä toisaalta ei pidä tehdä. Pohditaan, millainen tieto on luotettavaa.

Kirja itsessään on kuin paraskn salapoliisikirja. Siihen uppoutuu. Se tavallaan lumoaa. Seuraavaa juonenkäännettä odottaa malttamatta, eikä yksikään palanen jätä yllättämättä.

Kirja on vaihteleva. Sitä rytmittävät eri vaihtoehtohistorian skenaariot, niiden analysoinnit, sekä keskustelut oikeiden tieteentekijöiden kanssa. Kirjassa on huumoria ja asiaa.

Pari kirjan kappaletta onnistuu yllättämään pahasti. Ne alkavat nimittäin pitkällä tarinalla tai lainauksella runokirjasta. Tämä hämmentää, ja hämärtää hieman todellisuudentajua. Toisaalta se toimii erittäin oivasti tehokeinona: Näin Koskinen saa lukijan lukemaan analysoimaansa tekstiä alkuperäisessä muodossaan, eikä vain ottamaan analysointia todesta.

Koskinen ei juuri sorru tieteellisen jargonin suoltamiseen, vaikka muutaman haastateltavalta otetut lainaukset lähentelevät korkeaa akateemista yläpilveä. Koskinen itse selittää asiat auki, kuten hyvässä populaarissa tietokirjassa pitääkin. Näin kirja antaa paljon sellaisellekin, joka ei ymmärrä tuon taivaallista historiantutkimuksesta, kirjallisuus- tai kielitieteistä, tai tieteenfilosofiasta.

Tämä kirja kannattaa lukea, mikäli

• olet kiinnostunut historiasta, kielitieteestä tai kirjallisuustieteestä,
• koet tieteen periaatteet joskus vaikeaksi ymmärtää tai seurata,
• epäilet, että suomalaisten suurta historiaa pimitetään,
• ihmettelet miksei selityksiäsi kristalliterapian tai homeopatian toimivuudesta oteta todesta,
• pohdit voisiko kertomuksissa vaikkapa Atlantiksesta, ufoista, vaihtoehtohistoriasta, ynnä muista vastaavista, olla jotain perää, tai
• vain kaipaat jotain mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan tiedot:

Nimi: Villi Suomen historia – Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin
Kirjoittaja: Inkeri Koskinen
Julkaistu: 2015, Kustannusosakeyhtiö Tammi (⇒ lisätietoa kirjasta)
310 sivua (josta 246 sivua leipätekstiä ja loput viitteitä, lähteitä sekä hakemistoja.)
ISBN 978-951-31-8392-9