Tutkijat keräsivät näytteitä kaivauksilta ja museoista niin Euroopassa kuin Aasiassakin. Näitä muinaisia DNA-näytteitä saatiin 101 yksilöltä, ja näistä seitsemältä löydettiin merkkejä bakteerista (kuva yllä). 

Kaikkein vanhimmissa näytteissä bakteeri oli erilainen kuin myöhemmin. Yleensä rutossa taudinkantajana on toiminut kirppu, mutta vanhimmissa Yersinia pestis -bakteereissa ei olekaan geeniä, joka mahdollistaisi sen elämisen kirpussa.

Koska vain paiserutto voi tarttua kirppujen puremista, ovat vanhimmat rutot olleet todennäköisesti keuhkoruttoa ja veriruttoa, jotka voivat tarttua myös ilman kautta pisaratartuntana.

Lähin löytö Virosta

Yksi näistä bakteerilöydöistä osuu hyvin lähelle: se on Koillis-Virossa olevasta kalmistosta, johon haudattiin noin 4500 vuotta sitten noin kymmenen ihmistä.

Noina aikoina ihmiset liikkuivat laajalti ja myös Suomen alueelle saapui paljon ihmisiä eri puolilta. Eräs mahdollinen syy suuriin väestönsiirtymisiin voi olla se, että ihmiset ovat lähteneet pakoon tauteja: tutkimuksessa heitetäänkin ilmaan ajatus siitä, että myöhäiskivikaudella (ulottuu jonnekin noin 3500 eaa) ruttoepidemiat olisivat paitsi tappaneet suuren osan ihmisistä, niin myös olleet syynä populaatioiden liikkeisiin.

Arkeologiaan erikoistunut sivusto Kalmistopiiri kertoo kiinnostavasti tästä tutkimuksesta. Sivuston jutussa myös mainitaan, että Suomesta ruttonäytteitä ei ole saatu, koska myöhäiskivikautisissa haudoissa ei ole säilynyt jäänteitä. Sen sijaan tiedetään, että väestön määrä vähentyi rajusti noihin aikoihin myös Suomessa.

Kenties rutto riivasi esisuomalaisia jo silloin – myöhemminhän rutto oli täälläkin ikävän yleinen tuttavuus.

Lähde: Early Divergent Strains of Yersinia pests in Eurasia 5,000 Years Ago. Cell, Vol. 163, Issue 3: 571-582.

Otsikkokuvassa on Bretagnessa oleva Téviecin kivikautinen hauta, missä on mm. nämä kaksi nuorta naista kotiloista tehtyine koruineen.