Jääkauden jälkeläiset esittelee Suomesta vuoteen 2011 mennessä löydetyt esihistorialliset lintujen ja nisäkkäiden jäänteet. Mukana ovat kaikki tutkitut löydöt, vähintäänkin pisteinä kartalla.
Kirja lähtee liikkeelle vanhimmista ja eksoottisimmista löydöistä - mammuteista. Näiden jättien jäänteitä on Suomesta löydetty kymmenen kappaletta.
Vanhin suomalainen mammuttilöytö saattaa olla peräti yli 100 000 vuoden takaa. Suurin osa eläimistä on jääkauden jälkeisiä, osa tuttuja ja osa tuntemattomampia. Suomen rannoilla ei esimerkiksi enää grönlanninhylkeitä näe.
Löytöjen avulla voidaan päätellä yllättävän paljon eläinten tulosta Suomeen. Kirja opastaa lukijaa läpi aikakausien, kertoen olosuhteiden muutoksista, ihmisen saapumisesta ja eläinten muuttoreiteistä.
Jääkauden jälkeläiset tarjoaa tietoa geologiasta, luiden tulkinnasta ja monien eläinten ominaispiirteistä. Poikkitieteellisyydestä huolimatta tekijöiden kaikkein vahvimpana osa-alueena paistaa läpi arkeologia. Siinä he tosin sortuvat usein toteamaan faktoina asioita, jotka ovat todennäköisimmin hyvin pitkälle vietyjä tulkintoja. Miksi vaikkapa karhunkynsien löytäminen haudasta kertoisi vainajan pukemisesta karhuturkkiin, eikä muista koriste-esineistä? Miksi kuvassa satunnaisen muotoiselta näyttävä savikikkare tulkitaan juuri karhun pääksi? Tulkinnat voivat olla hyvinkin perusteltuja, mutta lukijalle perusteluja ei kerrota.
Muinaiset ihmisten asuinpaikat ovat kuitenkin avain eläintenkin tutkimukseen. Palanut luu nimittäin säilyy Suomen happamassa maaperässä hyvin, kun taas "raakana" maahan joutuneet eläinten jäänteet maatuvat tehokkaasti. Jälkimmäisiä löytyy vain moukan tuurilla.
Kirja on visuaalinen ja teksti on suurelta osin moitteetonta. Mutta kirjaan mahtuu myös monenlaisia outouksia ja ongelmia.