Päivän kuva 6.5.2013: Rouva Röntgenin käsi
06.05.2013

Keksinnöstään Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1901 saanut Wilhelm Röntgen otti ensimmäisen röntgenkuvan vaimonsa Annan kädestä. Vuodelta 1895 peräisin oleva kuva on nykyisiin röntgenkuviin verrattuna suttuinen ja epätarkka, mutta se mullisti lääketieteen lisäksi monta muutakin tieteen ja tekniikan alaa.

Vaikka Röntgen itse käytti lyijystä tehtyjä suojia, voimakasta röntgensäteilyä ei alkuun osattu varoa. Urbaanin tarinan mukaan eräs nuori tutkija järjesti vaimoineen illalliskutsut, joille osallistui useita fyysikoita. Isäntäväki huomasi tehneensä ruokalistan suhteen emämunauksen, sillä tarjolla oli sormin syötävää kanaa. Useimmilla tutkijoilla ei kuitenkaan ollut likikään kaikkia sormia tallella, sillä säteilyn aiheuttamien vaurioiden takia oli jouduttu turvautumaan amputaatioihin.