Tänään päivänsankari on pieni, mutta suuri käyttötekninen innovaatio: Sveitsin armeijan linkkari. Karl Elsener sai sille patentin 12. kesäkuuta vuonna 1897, joka tosin ei tuolloin ollut sunnuntai, vaan perjantai.
Punaisia, Sveitsin lipun valkoista ristiä mukailevalla pienellä logolla varustettuja linkkareita myyvä Victorinox kertoo mainonnassaan olevansa alkuperäinen Sveitsin armeijan linkkareita tehnyt yhtiö, mutta väite ei pidä paikkaansa. Ensimmäinen yhtiö oli saksalainen Wester AG ja historian kuluessa linkkareita on valmistanut myös sveitsiläinen Wenger.
Kuuluisan linkkarin tarina alkaa nimittäin 1880-luvun lopusta, jolloin Sveitsin armeija halusi sotilailleen monikäyttöpuukon.
Sen piti alkuperäisen määritelmän mukaan olla paitsi kokoontaittuva kenttäpuukko, niin myös soveltua kiväärin purkamiseen ja kokoamiseen, sillä piti voida avata säilyketölkkejä ja lisäksi siinä piti olla ruuvimeisseli. Koska sotilaat halusivat tilata niitä saman tien 15 000 kappaletta, ei mikään sveitsiläisyhtiö kyennyt toimittamaan tilausta, joten tilaus meni Saksaan.
Alkuperäinen Malli 1890 esiteltiin tammikuussa 1891, ja silloin siihen oli lisätty vielä yksinkertainen piikki, joka toimi poranteränäkin. Armeija sai linkkarinsa lokakuussa 1891, jolloin myös sveitsiläinen kirurgisia instrumentteja tehnyt Karl Elsener pohdiskeli miten linkkaria voisi tehdä paremmaksi – ja ennen kaikkea kuinka hän voisi saada seuraavan tilauksen yhtiölleen.
Hän keksi jousi- ja lukitusmekanismin, jonka avulla linkkarista tuli käyttökelpoisempi ja turvallisempi käyttää. Lisäksi hän onnistui saamaan linkkarin kokoa olennaisesti kasvattamatta siihen toisen, pienemmän veitsiterän, korkkiruuvin ja puiset, tukevat reunat, jotka tekivät linkkarin käyttämisestä mukavampaa.
Sen sijaan, että hän olisi saanut linkkarilleen heti tilauksia armeijalta, hän haki sille patenttia nimellä "Upseeri- ja urheiluveitsi" ja sai paperit käteensä siis tänään 119 vuotta sitten.
Elsener perusti näitä linkkareita tuottamaan erillisen yhtiön, joka sai nimensä hänen vastikään kuolleelta äidiltään. Kun Victoria-nimeen yhdistettiin ruostumattoman teräksen kutsumanimi "inox", oli tuloksena Victorinox.
Yhtiö saikin parin vuoden päästä tilauksen armeijalta, mutta samoihin aikoihin Sveitsin ranskankielisellä puolella Paul Boéchat alkoi myös tehdä samankaltaisia linkkareita.
Alueellisen tasapuolisuuden nimissä Sveitsin armeija jakoi tilauksensa vuodesta 1908 alkaen saksankielisellä puolella olevan Victorinoxin ja Boéchat'n Wenger-yhtiön välillä tasan, ja näin jatkuikin aina vuoteen 2005, jolloin Victorinox osti Wengerin.
Siihen saakka yhtiöt käyttivät hyvin samanlaisia mainoslauseita: kumpienkin sisältö oli sama, "alkuperäinen Sveitsin armeijan veitsi", mutta Wenger käytti alkuperäiselle sanaa "genuine" ja Victorinox sanaa "original" – saksaksi "Echtes Schweizer Offiziersmesser" ja "Original Schweizer Offiziersmesser".
Nykyisin käytössä oleva veitsi on vuoden 2008 malli, jonka kuva on alla. Vastaavanlaisia puukkoja on käytössä myös mm. Saksan ja Ranskan asevoimilla. Victorinox-yhtiö on puolestaan tehnyt linkkaristaan mitä erilaisimpia versioita USB-tikkumallista aina jättimäiseen Swisschamp XXLT -malliin.
Luonnollisesti linkkari on saanut nyttemmin runsaasti enemmän tai vähemmän suoria kilpailijoita eri puolilta maailmaa. Kenties kuuluisin vastaava monitoimityökalulinkkari on amerikkalainen Leatherman. Sen idea tulee suoraan sveitsiläislinkkarista, sillä Timothy Leatherman matkusteli Euroopassa vuonna 1975, jolloin hän joutui korjaamaan mm. vuotavia hotellien putkia linkkarilla – ja päätti kehittää oman, paremman vastaavan.
Kuvat: Wikipedia
Samasta aiheesta