Maailman upein dinosaurusmuseo

Sisäkuva museosta
Sisäkuva museosta
Fukuin museo ulkoa

Tiedemuseoita esittelevä sarja jatkuu dinosauruksilla. Maailman parhaaksi mainostaminen voi olla hieman liioiteltua, mutta Fukuin prefektuurin dinosaurusmuseo Japanissa on varmasti eräs huippupaikoista – ainakin paras tiedossamme oleva.

Fukui on Japanin keskiosassa Japaninmeren rannalla (siis maan länsipuolella) oleva yliopistokaupunki, joka on noussut kahdesti tuhkasta: ensin toisen maailmansodan lopussa vuonna 1945 ja sitten vuonna 1948 juuri jälleenrakennuksen jälkeen. 

Siellä sijaitseva dinosaurusmuseo katsoo kuitenkin aikaan hieman kauempana historiassa. Japanissa(kin) oli aikanaan, karkeasti ottaen aikavälillä 200-50 miljoonaa vuotta sitten, dinosauruksia ja niiden fossiileita on löydetty ennen kaikkea siellä Fukuin alueelta. 

Tuorein tapaus julkistettiin tämän vuoden helmikuussa, jolloin sikäläiset tutkijat kertoivat tunnistaneensa vuonna 2007 esiin kaivetuista noin 160 fossiilinpalasta uudenlaisen dinosauruksen, noin 120 miljoonaa vuotta sitten eläneen 25-kiloisen ja 2,5 metriä pitkän lentoliskon. Fukuivenatoriksi nimetty eläin oli ajalta, jolloin dinosauruksista alkoi kehittyä lintuja. Voisi sanoa, että Fukuivenator oli epäonnistunut lintu, mutta samalla se oli kohtalaisen näppärä peto. Siksipä sen koko nimi on Fukuivenator paradoxus, eli “Fukuin ristiriitainen metsästäjä."

Ei ole mikään ihme, että Fukuin dinosaurusmuseokin esittelee tätä oman alueensa omituista dinoakin, mutta museo ei suinkaan keskity vain omiin nurkkiinsa. 

Näyttelyssä ensin johdatellaan aiheeseen "Dinokatua" pitkin, eli kävijät kulkevat pitkää, eri puolilta maapalloa löydetyistä dinosauruksista kertovaa näyttelyhallia pitkin kohti varsinaista museon ydintä, suurta pyöreää tilaa, missä on koko joukko luonnollisen kokoisia dinosaurusten luurankoja ja malleja. 

Suurin osa luurangoista on kopioita, mutta mukana on myös aitoja ja oikeita. Ja kun japanissa ollaan, on hallissa myös luonnollisen näköisiä robottidinosauruksia, jotka elehtivät ja ärjyvät.

Fukuin museo ulkoa

Museo sijaitsee oikealla dinosaurusfossiilin löytöpaikalla, ja tätä paikkaa myös pääsee katsomaan. Sen yhteydessä on "Dino Lab", missä kävijätkin pääsevät etsimään fossiileita sekä puhdistamaan ja tutkimaan oikeita dinosaurusten luita.

Suuren näyttelyhallin ympärillä ja yläpuolella, toisessa ja kolmannessa kerroksessa esitellään seikkaperäisesti dinosaurusteemaan liittyen maapallon historiaa, geologiaa ja elämän kehitystä. Niistä saa hyvän kokonaiskuvan siitä, missä kohtaa planeettamme ja sen asukkaiden tarinassa dinot oikeastaan ovat. 

Lapsille museossa on myös paljon nähtävää, sillä museota ympäröivässä puistossa on dinosaurusmalleja sekä leikkialue, missä pääsee luonnollisesti ratsastamaan dinosauruksilla ja paijaamaan / pelkäämään sellaisia.

Monista japanilaismuseoista poiketen tässä museossa on eriomainen englanninkielinen opastus!

Junamatka shinkansenilla Fukuihin Tokiosta kestää noin neljä tuntia ja Osakasta shinkansenilla noin kaksi tuntia. Osakan juna pysähtyy myös Kiotossa, mistä matkaa Fukuihin on puolisentoista tuntia. Liikennettä hoitaa Japanin läntinen rautatieyhtiö. Lentokoneella paikalle ei kannata pyrkiä.

Museon nettisivut: Fukuin prefektuurin dinosaurusmuseo

Juttu on julkaistu alun perin 26. heinäkuuta 2016.

Juttu on julkaistu alun perin 4. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Maanjäristyksiä Zürichissä

Focus Terra sisältä
Focus Terra sisältä
Alppien kohokuva
Maanjäristyshuone

Tiedemuseosarjassa palataan nyt Eurooppaan: vuorossa on Zürichissä oleva focusTerra. Futuristisessa museossa on upea mineraalinäyttely sekä ainutlaatuinen maanjäristyssimulaattori.

focusTerra on virallisesti sanottuna Sveitsin kuuluisan kansallisen teknillisen yliopiston ETH Zürichin (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) geotieteiden tutkimus- ja informaatiokeskus, joka tehtävänä on kertoa yleisölle – ja ennen kaikkea paikalla vieraileville koululaisryhmille – maapallosta ja muista planeetoista, niiden kehityksestä ja olemuksesta, sekä luonnonvarojen merkityksestä arkisessa elämässämme.

Sen museo tekeekin pieteetillä ja paikoitellen hieman kuivan tarkasti sekä syvällisesti, mutta siitä huolimatta epävirallisemmin sanottuna paikka on taivaallisen hieno paikka jokaiselle maapallosta ja/tai geologiasta kiinnostuneille.

Sisäänkäynti paikkaan on vaatimaton, sillä ulkopuolelta katsottuna kyseessä on vain yksi yliopiston rakennuksista. 1900-luvun alussa vanhatyylisesti tehtyä, vuonna 2009 täysin remontoitua rakennusta ulkopuolelta katsellessa ei usko mitä sisältä löytyy.

Pitkän, ikään kuin kallioperän läpi kulkevan käytävän jälkeen edessä avautuu suuri moderni halli, jonka keskellä on omituisen laajalta portaikolta näyttävä mineraalinäyttely. Mineraalit ovat kauniita, ne on laitettu esille nätisti, ja vaikka niistä ei sinällään olisi kiinnostunut, on näyttely (sekä "portaikko") sinällään erittäin hieno. 

Suurin osa vanhimmista näytteistä on peräisin Conrad Gessnerin (1516-1575) ja Johann Jakob Scheuchzerin (1672-1733) kokoelmista, jotka yhdistettiin vuonna 1859 Sveitsin valtion synnyn yhteydessä kansalliseksi mineraalikokoelmaksi. Sitä on luonnollisesti täydennetty koko ajan.

Osana näyttelyä on erilaisia maanperän tutkimuksessa käytettäviä laitteita sekä esimerkiksi porausnäytteitä ja seismometrejä, joita on myös alakerrassa portaikon luona. 

Koska kyseessä on myös toimiva yliopisto, on aulan ympärillä kerroksissa luentosaleja ja lukunurkkauksia opiskelijoille – sekä paljon kiinnostavia eri geologisten muodostelmien kolmiulotteisia mallikappaleita sekä karttoja. Nämä ovat toki aika friikkikamaa, ja osa niistä on tehty opetusvälineiksi aikana, jolloin nykyisistä virtuaalitodellisuuslaitteista ei osattu edes haaveilla.

Alppien kohokuva
Koillis-Sveitsissä, Appenzellin Alppeihin kuuluva, 2 502 metriä korkea Säntis on eräs pienoismallina oleva vuorenhuippu.

Vanhakaltaisuudessaan nämä mallit ovat kuitenkin sympaattisia, ja ennen kaikkea niiden esittämät asiat ovat kiehtovia: esimerkiksi vuoriston pienoismalli yhdistettynä geologiseen karttaan on yksinkertaisuudessaan upea ja erittäin visuaalinen.

Osa kaikkein hienoimmista tosin löytyi rakennuksen kellarista paikasta, minne kyllä pääsi helposti, mutta mitä kenties ei ollut tarkoitettu yleisölle...

Kellarissa on myös museon helmi: maanjäristyssimulaattori.

Se on hydraulisten aktuaattorien päällä oleva huone, millä on tavallisia kodin kalusteita ja varusteita, jotka on selvästi tehty heiteltäviksi. Lasimaljakkoja ei kannattaisikaan käyttää, sillä ne menisivät heti saman tien. Sisustus on karu, yksinkertainen ja Ikea-tyylinen, mutta tekee tehtävänsä.

Huoneen kulmassa on tietokone, jonka avulla opas valitsee erilaisia historian kuuluisia maanjäristyksiä. Esitys alkaa pienellä maanjäristyksiä ja niiden perusteita esittelevällä selityksellä, ja sen jälkeen käydään läpi eri tyyppisiä järistyksiä. Kobe, Aquila, Meksiko, Thaimaa...ja ammoinen San Francisco. Jokainen maanjäristys on erilainen sekoitus vaaka- ja pystytärinää, joka toisinaan on nopeaa ja rajua, toisinaan laajaa heittelyä. Kukin on eri tavalla tuhoavaa – ja aivan erilaiselta tuntuvaa.

Kun väkeä on vähän, opas laittaa mielellään järistyksiä uudelleenkin, jolloin niitä voi ikään kuin makustella mielessään. Bonuksena on simuloituja järistyksiä ja sellaisia, joilla voi osoittaa miten vaaka- ja pystyliikkeet esimerkiksi saavat aikaan erilaista tuhoa.

Lisäksi huoneella voi simuloida järistyksiä eri tyyppisten rakennusten eri kerroksissa; rajukin maanjäristys voi tuntua jopa kivalta huojumiselta pilvenpiirtäjän huipulla. 

focusTerran maanjäristyssimulaattori on jo sinällään käynnin väärti!

Maanjäristyshuone

Museo on suljettu lauantaisin. Arkipäivinä se on avoinna klo 9-17 ja sunnuntaisin klo 10-16; sunnuntaina järjestetään myös kiertokäyntejä ilman ennakkovarausta. Osoite on Sonneggstrasse 5, minne mAppenzellinatkaa Zürichin päärautatieasemalta on vain noin 800 metriä (joen toisella puolella, lähellä Polybahn-vuoristojunan lähtöpaikkaa). 

Netissä museo on osoitteessa: www.focusterra.ethz.ch

Juttu on julkaistu alun perin 29. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Eläintarha, jossa on esillä miljoonia eläviä

Petrimaljoja Micropia-näyttelystä
Petrimaljoja Micropia-näyttelystä
Eliöt
Museo ulkoa
Sisäkuva
Leviä
Vinogradskin sammioita
Mikroskooppeja
Mikrobituotteita esillä
Kiss-o-meter, joka kertoo suudelman mikrobipitoisuuden
Mikrobikasvusto

Jos olet käymässä Amsterdamissa, kannattaa suunnata eläintarhaan, koska siellä on jotain ainutlaatuista: mikrobien maailmaa esittelevä museo, joka on erinomaisesti toteutettu katsaus silmin näkymättömään eliökunnan osaan. Micropia sopii myös meille, jotka kuvittelevat tietävänsä jonkin verran bakteereista, homeista, levistä ja muista mikrobeista...

Otsikkokuvassa on petrimaljoja Micropian seinältä. Kauniisti valaistut ja hyvin valitut bakteerikasvustot ovat erinomaisen jännittäviä katsottavia, mikä lisäksi ne kertovat hyvin kuinka suurta osaa bakteereista ja muista pieneliöistä tutkitaan: niitä laitetaan litteään lasiastiaan kasvatusliuoksen päälle ja odotetaan. Tuloksena on kasvusto, jonka väristä ja muodosta voi päätellä millaiset mikrobit ovat olleet kyseessä.

Kasvustoja on käytetty usein myös taiteen tekemiseen, mikä ei olekaan ihme, sillä kasvustot ovat usein erittäin näyttäviä.

Micropiassa on toki esillä paljon muutakin, ja itse asiassa suurin osa on kaikkea muuta.

Kyseessä on tietyssä mielessä tiedemuseo, koska näyttelykohteet kertovat mikrobiologiasta minkä tahansa tiedemuseon tapaan, mutta samalla näyttelykohteet on järjestelty hieman samaan tapaan kuin eläintarhassa. Siinä missä eläintarhan isojen eliöiden puolella on esimerkiksi kirahvi karsinassaan, on Micropiassa leviä sammiossa tai hiivaa mikroskoopin alla, ja niitä voi ihastella hieman samaan tapaan. 

Samalla Micropia on kuin näyttely, joka on rakennettu kertomaan seikkaperäisesti eliökunnan siitä osasta, joka usein unohdetaan, mutta joka on itse asiassa – ainakin eliöiden määrällä mitattuna – kaikkein suurin. 

Eikä kyse ole mistään pienestä tai huomaamattomasta osasta ihmisen näkökulmastakaan, sillä meidän jokaisen sisällämme, päällämme ja joka puolella kehoamme on keskimäärin 1,5 kiloa erilaisia mikrobeja!

Eliöt
Museo ulkoa
Sisäkuva

Kun eläintarhan portista astuu sisään, pitää Micropiaan ostaa erillinen lippunsa. Näyttely onkin eläintarhan oma pikku osastonsa, minne mennään sisäpihalla olevasta sisäänkäynnistä. 

Matka mikrobimaailmaan alkaa hissillä, joka ikään kuin zoomaa kävijät pieniksi. Hissin vieressä alhaalla on pieniä lappuja, ja sellainen kannattaa ottaa matkaan, sillä siihen voi kerätä suosikkieliöitään vähän kuin muistiin ja tehdä niistä pois lähtiessä oman mikrobikarttansa. 

Alakerrassa hissin vieressä on uloskäynti, ja vaikka sen puolelle ei pääse (pomppimatta aidan ylitse), näkee siitä jo hissiä odotellessa kuinka mikrobiologiaa käytetään joka puolella arkisessa elämässä myös hyödyksi: juustot, lääkkeet, olut jne jne. Ja kuinka mikrobiologia vaikuttaa muutenkin elämäämme koko ajan alkaen ilmasta, missä olevasta hapesta noin puolet on levien tuottamaa, päätyen tauteihin ja sairauksiin, joita virukset ja bakteerit aiheuttavat.

Lyhyen, selittämistä ja videoefektejä sisältävän hissimatkan jälkeen päästään toiseen kerrokseen, mikrobien maailmaan!

Siellä odottaa elämänpuu, joka näyttää miten kaikki elävä planeetallamme on sukua toisilleen. Suuri osa perintötekijöistämme on samoja, ja mekin kannamme jokaisessa solussamme tätä pitkää elämän historiaa.

Sen jälkeen näyttely esittelee hyvin havainnollisesti ja konkreettisesti erilaisia mikrobeja. Niitä on mikroskooppien ja suurennuslasien alla purkeissa, säiliöissä ja ihan sellaisinaan. Niitä on kuvina ja videoina, ja niistä kerrotaan seikkaperäisin tekstein. 

Näyttelyssä on myös interaktiivisia osia, joissa muun muassa osoitetaan kuinka paljon mikrobeja suuteleminen siirtää ihmisestä toiseen ja kuinka paljon sekä missä meissä kaikissa on mikrobeja.

Ja millaisia mikrobeja on maailman eri paikoissa merten syvänteiltä kuivien autiomaiden kautta ikijäätiköille.

Kenties jännimpiä – niin tieteellisesti kuin taiteellisestikin – ovat pienet ekosysteemit, joissa mikrobimaailma elää itsekseen ja voi hyvin. Hurjimpia näistä ovat niin sanotut Vinogradskin sammiot; ne ovat ukranalais-venäläisen biologi Sergei Vinogradskin keksimät suljetut purkit, joihin on tungettu sekalaista maaperästä löytyvää ainetta sekä kompostoituvia jätteitä, ja ne alkavat muhia itsekseen. Näitä on alla olevissa kuvissa toisena ylhäältä.

Mikrobinäyttely ei olisi mitään ilman omaa laboratoriota. Sitä käytetään päivittäin paitsi näyttelyn voimissaan pitämiseen, niin myös vierailukohteena. Siellä kerrotaan mikrobiologian tutkimuksesta ja näytetään, miten kukin voi itse nähdä ja kokea mikrobit.

Micropia on ehdottomasti käynnin arvoinen!

Leviä
Vinogradskin sammioita
Mikroskooppeja
Mikrobituotteita esillä
Kiss-o-meter, joka kertoo suudelman mikrobipitoisuuden

Micropia

Nettisivut: micropia.nl (erinomainen tietopaketti mikrobeista sinällään!)

Osoite: Artis-eläintarha, Artisplein, Plantage Kerklaan 38-40, Amsterdam.

Julkisella liikenteellä pääsee paikalle parhaiten raitiovaunulinjalla 9 päärautatieasemalta tai linjalla 14 Damista. Myös linja 10 pysähtyy lähellä. Waterloopleinin metroasema on noin 10 minuutin kävelyn päässä eläintarhan sisäänkäynnistä. Eläintarhalla on myös oma pysäköintitalo.

Avoinna päivittäin klo 9-18 (to-la klo 20 saakka)

Liput maksavat 14 euroa (lapset 12 euroa, opiskelijat 7,50 euroa). Lippuja voi ostaa myös ennakkoon netistä (suositeltavaa viikonloppuisin ja turistiaikaan kesällä)

Mikrobikasvusto

Juttu on julkaistu alun perin 28. helmikuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Video: Le Mansin 24 tunnin ajon museossa on kilpa-autoilun historiaa, helikopterin turbiinimoottorilla varustettu auto ja maailman ensimmäinen etuveto

Video: Le Mansin 24 tunnin ajon museossa on kilpa-autoilun historiaa, helikopterin turbiinimoottorilla varustettu auto ja maailman ensimmäinen etuveto

Kaikki kilpa-autoilua tuntevat tietävät varmasti Le Mansin 24 tunnin ajon. Le Mansissa kuuluisan kilparadan vieressä on nykyisin museo, missä katsotaan kilpailun historiaan ja kerrotaan samalla autoilun tarinaa.

04.12.2018

Le Mansin museo on mainio paikka tutustua paitsi autoiluun, niin myös autourheilun historiaan.

Maailman ensimmäinen autokilpailu oli amerikkalaisen miljonäärin Gordon Bennettin perustama Gordon Bennett Cup, jonka ensimmäinen kilpailu oli vuonna 1900 Ranskassa. Kilpailu pidettiin eri maissa siten, että voittajamaa sai kunnian aina seuraavan kilpailun järjestämisestä – eli systeemi oli vähän sama kuin Euroviisuissa nykyisin. Vuosina 1900 ja 1901 ajettiin Ranskassa, vuonna 1902 Ranskasta Itävaltaan, 1903 Irlannissa ja 1904 Saksassa. Vuonna 1905 oltiin jälleen Ranskassa.

Vuodesta 1906 alkaen kisa kisapaikka ei enää vaihtunut, vaan kilpailusta tuli yksinkertaisesti Ranskan Grand Prix ja sen ajopaikaksi valittiin Le Mansin luona Sarthen maakunnassa oleva kilparata. Radan teki paikallinen autourheiluseura Automobile Club de l'Ouest, jonka presidenttinä toimi autoja sekä autotekniikkaa tehneen teollisuusyhtiön perustaja Amédée Bollée.

Ensimmäisten autokilpailuiden tarkoituksena oli paitsi ajaa kovaa ja nauttia vauhdista, niin myös markkinoida autoja, eli aivan kuten nykyisin. Tuolloin aikanaan tosin tärkeää oli yksinkertaisesti osoittaa, että autot pystyivät toiminaan ja kulkemaan kovissakin olosuhteissa. Autot olivat tavallisia sarjatuotantoautoja ja kilpailun luonne oli kestävyysajo. 

Vuodesta 1920 alkaen Le Mansin ajo muuttui jotakuinkin nykyisen kaltaiseksi kestävyysajoksi. Kullakin autolla on kaksi ajajaa, jotka vuorottelivat 24 tunnin ajan auton ratissa.

Radan keskuspaikka oli kilparata, mutta suurin osa reitistä oli julkisilla teillä. Rata oli 13,5 kilometriä pitkä, ja ensimmäisinä vuosina 1920-luvulla kilpailijat ajoivat sen vuorokauden aikana parhaimmillaan 128 kertaa, eli keskinopeudeksi tuli 92,064 km/h. Autot eivät olleen enää sarjatuotantoisia, vaan saattoivat olla ensin niistä kisaan varta vasten muokattuja ja sitten varta vasten tehtyjä.

Nyt radan pituus on 13,626 km ja se on kierretty parhaimmillaan kilpailun aikaan kolmessa minuutissa ja 17 sekunnissa. Keskinopeus oli siis 248,459 km/h. Tämän ennätyksen teki André Lotterer Audi R18 e-tron Quattrolla vuonna 2015. Kaikkein nopein aika on kuitenkin viime vuoden harjoituksista, jolloin Kamui Kobayashi ajoi Toyotallaan harjoituksissa kolme sekuntia nopeammin yhden kierroksen. 

Nopeusennätys on edelleen vuodelta 1988, jolloin Roger Dorchy kiihdytti WM P88 -autonsa 405 kilometrin tuntinopeuteen.

Lähtö ja maalisuora, kuten suuri osa varsinaista rataakin ovat kilparadalla, joka on nimetty legendaarisen autonvalmistaja Bugatin mukaan Circuit Bugattiksi. Sen pituus on 4,195 km ja se otettiin käyttöön vuonna 1965.

Le Mansin kilpailu vuonna 1923.

Le Mansin kilpailu vuonna 1923. Kuva: Bugatti

 

Uusia innovaatioita

Kilpa-ajojen merkitys autotekniikan kehittäjänä ja testaajana on nykyisin varsin marginaalista, mutta aikanaan tilanne oli juuri päin vastoin. Autokilpailut olivat hyvä tapa testata tekniikkaa sekä kertoa uusista innovaatioista yleisölle.

Le Mansin ajossa käytettiin esimerkiksi moottoreiden ahtimia vuodesta 1929 alkaen ja turboahtimia vuodesta 1974. Moottoritekniikan lisäksi etenkin aikanaan renkaita ja vanteita kehitettiin kilpailua varten ja edelleen tavalliseen käyttöön.

Näistä saa hyvän kuvan Le Mansin museossa, missä on esillä autoja lähes jokaiselta kilpailuvuodelta. Lisäksi esillä on autoja, jotka ovat vaikuttaneet kilpailuautoihin tai ovat muuten kiinnostavia.  

Yksi näistä on videollakin esiteltävä SOCEMA-Gregoire -kaasuturbiiniauto. Kyseessä on erikoisautoja valmistaneen Jean Albert Grégoiren ja SOCEMA-ilmailuyhtiön tekemä auto, missä moottorina oli helikoptereissa käytetty turbiinimoottori. Kopterissa moottori pyörittää roottoria, mutta autossa voima johdettiin takapyöriin.

TGV 1 Cema Turbo -nimen saaneessa autossa oli 130 kg painanut 100-hevosvoimainen turbiinimoottori, jonka avulla auto kulki 200 km/h (testeissä jopa 244 km/h). 

Lisätietoja autosta on mm. täällä (ranskaksi) ja video täällä (englanniksi).

Toinen uutuus, jonka tekijänä oli myös Grégoire, oli etuveto. Hän kehitti ystävänsä Pierre Fenaillen kanssa vuonna 1926 Tracta-auton, missä oli kunnollinen etuvetosysteemi; edessä olleen moottorin voima välitettiin etupyörille nivelakselien avulla.

Videolla ei kerrota tästä autosta enempää, mutta alla on kuva Le Mansin museossa olevasta Tractasta.

Grégoiren Tractat osallistuivat myös Le Mansin ajoon vuosina 1928, 1929 ja 1930, mutta pääsivät kunnialla läpi vain ensimmäisenä vuotena. Tekniikka oli toimivaa, mutta ei kilpailukestävää – eikä vielä käytännöllistä.

Tractan tarina loppui vuonna 1934, kun Grégoire ei saanut autoja kaupaksi eikä mikään autoyhtiö ostanut hänen tekniikkaansa. Sen sijaan muut kyllä käyttivät tekniikkaa ja etenkin sota-aikana etuvetoiset ja nelivetoiset autot hyödynsivät Tractassa kehitettyä niveltä. 

Tractan vetoakseli

Grégoire jatkoi omituisten, teknisesti edistyneiden, mutta kaupallisesti katastrofaalisten autojen tekemistä aina 1970-luvulle saakka. Hän mm. suunnitteli sähköauton, jota valmistettiin vuosina 1971-1974. mutta oli liian edellä aikaansa. Lisäksi mm. ranskalainen autojätti Peugeot ei pitänyt lainkaan liian erikoisten autojen tekemisestä ja vaikeutti Grégoiren yrityksiä.

*

Automobile club de l'Ouest
Museo ja kilpa-ajorata

www.lemans-musee24h.com

Osoite: CS21928, 72019 Le Mans

Juttu ja video on julkaistu alun perin 2. toukokuuta 2018.

Maailman vanhin museo

Oxfordin Broad Streetiltä, Trinity Collegea vastapäätä, löytyy maailman vanhin museokäyttöön pystytetty rakennus. Siinä toimii nykyään Oxfordin yliopiston alainen Museum of the History of Science eli tieteenhistorian museo.

”JoulukalenteriOld Ashmolean Building valmistui vuonna 1683 ja siinä avautui maailman ensimmäinen yleisölle avoin museo. Perustana oli Elias Ashmolen (1617-92) mittava kokoelma, mutta alkuun rakennuksessa oli paljon muutakin kuin vain museotoimintaa.

Kellarikerroksessa toimi kemian laboratorio, jossa harjoitettiin “kokeellista filosofiaa”, ja katutasossa “Luonnonhistorian koulu”, jossa järjestettiin luentoja ja havaintoesityksiä. Varsinaiseksi tieteen historian museoksi kompleksi alkoi muotoutua 1920-luvulla, kun Lewis Evans (1853-1930) lahjoitti sille mittavan tieteellisten instrumenttien kokoelmansa.

Museon kokoelmat kattavat laajasti tieteen historiaa antiikin ajoista 1900-luvun alkupuolelle asti.

Erityinen painopiste on tavalla tai toisella tähtitieteeseen liittyvässä esineistössä: aurinkokelloja, astrolabeja, kvadrantteja, kaukoputkia ja matemaattisia “laskukoneita”. Myös kemian ja sähkömagnetismin tutkimuksessa käytettyä välineistöä on paljon.

Museolla on lisäksi monipuolinen kirjasto, jossa on vanhoja käsikirjoituksia, erilaisia taulukoita sekä vanhoja paino- ja valokuvia. Museo on kiinnostava paikka jokaiselle tieteen historiasta kiinnostuneelle ja monien näyttelyesineiden äärellä kokee jonkinlaista hiljaista hämmennystä: tuon kaukoputken läpi William Herschel katseli tähtiä, tuolle liitutaululle Albert Einsteinin kirjoitti yhtälöitään, tuolla ”langattomalla lennättimellä” Guglielmo Marconi mullisti viestiliikenteen.

Museon kokoelmat ovat valtavat ja kolmessa kerroksessa on esillä vain noin viidesosa yli 18 000 esineen muodostamasta tieteenhistoriallisesta aarteistosta. Melkeinpä voisi sanoa, että sekin on vähän liikaa.

Vaikka esimerkiksi astrolabi, arabien kehittämä tähtitieteellinen havaintolaite ja sekstantin varhainen edeltäjä, on kiehtova osoitus entisaikojen ihmisten tietämyksestä – ja monet niistä upeita käsityötaidon ilmentymiä – viidennen vitriinin jälkeen niitä ei enää jaksa ihailla samalla antaumuksella. Eikä ihme, sillä 170 astrolabin kokoelma on maailman laajin.

Perusnäyttelyn lisäksi museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä ja siellä järjestetään opastettuja kierroksia, yleisöesitelmiä ja ohjelmaa sekä perheille että kouluille. Museon monipuolisilta nettisivuilta löytyy lisäksi mittava online-kokoelma ja multimediaosasto videoineen ja podcasteineen. Museoon on vapaa pääsy, mutta maanantaisin se on suljettu.

Valokuvaaminen on sallittua, mutta monin paikoin hämärässä museossa se on hankalaa, sillä salaman ja jalustan käyttö on kielletty.

Juttu on julkaistu alun perin 14. joulukuuta 2013.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Kuuluisa sohva, eli kallonkutistajan luona Wienissä

Freudin sohva Wienissä
Freudin sohva Wienissä
Freud-museon sisäänkäynti
Freud-museon yksi huone

Miksi psykoanalyytikoilla on aina sohva, jolla potilas istuu ja selittää tuntemuksiaan? Ja miksi – etenkin stereotypioissa – heillä on aina parta ja sikari? Koska Sigmund Freudilla oli. Päivän tiedeteemainen museo on kuuluisan kallonkutistajan kotimuseo Wienissä.

Osoite on yksinkertaisesti Berggasse 19, missä Freud asui ja työskenteli vuodesta 1891 toisen maailmansodan melskeisiin saakka. Kansallissosialistit pakottivat hänet pakenemaan perheineen Itävallasta kesäkuun 4. päivänä 1938 Lontooseen, missä Freud vietti loppuelämänsä. Muuton aikaan Freud oli jo yli 80-vuotias, ja hän kuoli seuraavana vuonna, syyskuussa 1939.

Freud oli Berggassen aikaan jo kuuluisa. Psykoanalyysin "kantatapaus", eli ns. Anna O:n tapaus oli jo vuonna 1880-luvun alussa ja Freud oli hoitanut hyvin tuloksin "hermotautipotilaita" uudella, keskustelevalla tavallaan (potilaitaan myös sisätautilääkärien tapaan koputellen ja kuunnellen) 1880-luvun puolivälistä alkaen.

Hoitokeinoina olivat myös hypnoosi ja sähkösokit, mutta Freud käytti yhtä enemmän ja enemmän psykoanalyysiä, johon kuului muun muassa unien tulkinta ja seksuaalisuus. 

Freud järjesti Berggassella myös vuodesta 1902 alkaen nuorten wieniläislääkärien "keskiviikkotapaamisia", jotka veivät psykoanalyysiä pitemmälle ja tekivät siitä tunnetumpaa. Vuodesta 1907 alkaen Freud alkoi saada myös maailmanmainetta, ja lopulta hänestä tuli alansa kenties tunnetein henkilö – Freud-nimen tuntevat oikeastaan kaikki.

Freud-museon sisäänkäynti

Berggasse 19 on kotimuseo, joskin koko talo on muutettu Freud-museoksi. Taloa ei voi olla huomaamatta Berggassella kävellessä, koska sen edessä on suuri punavalkoinen kyltti, ja kun toisessa ja kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan kotimuseoon nousee portaita pitkin, on portaikko muutettu niiden sisäänkäynniksi. Katutasossa on yllättäen Freud-niminen kahvila, joka espresso-omenatorttu-testin perusteella on hyvä ja siten suositeltava etappi ennen tai jälkeen vierailua.

Museo jakautuu selvästi kahteen osaan: toisessa kerroksessa olevaan Freudin perheen kotiin ja vastaanottotilaan, sekä kolmanteen kerrokseen tehtyyn Freudin elämästä ja työstä kertovaan näyttelyyn.

Freud-museon yksi huone

Suurin osa museon tavaroista on peräisin Anna Freudilta, joka auttoi vuonna 1971 sisustamaan museon. Esillä on aitoja, alkuperäisiä Freudin käyttämiä tavaroita ja huonekaluja, mutta etenkin osassa huonekaluja on jouduttu turvautumaan vastaavanlaisiin. Osa huonekaluista on myös peräisin Freudin varastoon jääneestä antiikkihuonekalukokoelmasta, joten halut ovat Freudin, mutta eivät alkuperäisillä paikoillaan.

Tunnelma on kuitenkin saatu niin autenttiseksi kuin yleisölle avoimessa kotimuseossa on mahdollista. Ainoa häiritsevä tekijä on seinille kerätyt lehtileikkeet, Freudin kirjoituksen ja muut muistoesineet, joita on siis myös kodin seinillä tapaan, jolla Freud itse tuskin aikanaan niitä olisi esille laittanut. Toisaalta museo ei ole suuri, ja yläkerran näyttely on jo sellaisenaan täyteen pakattu, joten on hyvä, että esineet ja muut ovat esillä jossakin. Ja mikä ettei paikoissa, joihin ne liittyvät kotona.

Museossa on myös pieni elokuvateatteri, jossa esitetään hyvin tehtyä filmiä Freudista. Anna Freudin kommentit tekevät siitä hyvin henkilökohtaisen ja tuovat esiin kuuluisan psykoanalyytikon inhimillisenkin puolen.

Siis: jos olette kesälomamatkalla Itävallassa, niin pieni piipahdus Wienin Sigmund Freud -museoon on matkan väärti. Siellä voi huomata muun muassa sen, että otsikkokuvassa oleva Freudin sohva oli kaikkea muuta kuin muvaka sohva – se oli ennemminkin potilaslavetti.

Museon nettisivut ovat osoitteessa: www.freud-museum.at

Juttu on julkaistu alun perin 4. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Yllättävä kummallisuus: karttakoordinaatit ovat vanhentumassa

Suomi, Skandinaviaa ja Venäjää vanhassa kartassa
Suomi, Skandinaviaa ja Venäjää vanhassa kartassa
Satelliittnavigaatioon perustuva tarkka korkeusmittari.

Pohjana kaikessa karttoihin liittyvässä on karttajärjestelmä – tai useammat sellaiset. Niiden suhteen on tullut eteen ongelma: nykyiset koordinaattijärjestelmät eivät pysty ottamaan maankuoren liikkeitä ajantasaisesti huomioon. Siksipä työn alla on uusi, entistä joustavampi koordinaattijärjestelmä.

Pohjoismaisen geodeettisen komission (NKG) yleiskokous pidettiin Helsingissä viime viikolla (3. – 6. syyskuuta). Siellä keskusteltiin tiiviisti paitsi paikannustarkkuudesta, niin myös tästä uudestatulevaisuuden koordinaattijärjestelmistä.

"Senttimetrin korkeudenmääritystarkkuuteen on mahdollista päästä uudella tarkemmalla pohjoismaisella geoidimallilla, jota parhaillaan tehdään NKG:n työryhmässä pohjoismaisena yhteistyönä, kertoo vanhempi tutkija Mirjam Bilker-Koivula Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta. 

"Geoidimalli antaa kansallisen korkeusjärjestelmän ja satelliittipaikannuksella määritetyn korkeuden välisen eron, ja mallin tarkkuudesta riippuu, kuinka tarkasti satelliittipaikannuksella voidaan määrittää korkeuksia. Nyt tarkkuus on muutamia senttimetrejä."

Pohjoismaisen geodeettisen komissio jatkaa dynaamisten koordinaattijärjestelmien tutkimusta päämääränä tehdä suositus Pohjoismaiden karttalaitoksille uudeksi järjestelmäksi vuoteen 2022 mennessä.

Monet uudet sovellukset, kuten älyliikenne, vaativat tarkkaa reaaliaikaista koordinaattijärjestelmää. Esimerkiksi mannerlaattojen liike ja maannousu vaikuttavat koordinaattijärjestelmiin. Nykyiset koordinaattijärjestelmät eivät pysty ottamaan näitä muutoksia ajantasaisesti huomioon.

Parhaillaan käynnissä on pilottiprojekti, jossa tutkitaan  dynaamisen koordinaattijärjestelmän luomista Islantiin.

Islannissa maankuoren liikkeet heikentävät hyvin nopeasti perinteisten koordinaattijärjestelmien tarkkuutta ja luotettavuutta. Islantiin kehitettyjä menetelmiä voidaan soveltaa myös meillä Suomessa.

Satelliittnavigaatioon perustuva tarkka korkeusmittari.

Yhteistyöllä enemmän hyötyä

Viime viikolla Helsingissä kokoustaneet karttatutkijat kehottavat pohjoismaisia karttalaitoksia luomaan yhteisen strategian pohjoismaisen paikannuspalvelun kehittämiseen ja tutkimukseen, jotta jo tehdyt laajat investoinnit tulevat mahdollisimman tehokkaasti käytettyä.

"Viimeisen viiden vuoden aikana on Metsähovin, Onsalan ja Ny Alesundin geodeettisiin perusasemiin investoitu kymmeniä miljoonia euroja", toteaa osastonjohtaja Markku Poutanen Paikkatietokeskuksesta.

"Myös tarkan satelliittipaikannuksen tukiasemia ja geodeettista infrastruktuuria on kehitetty kaikissa Pohjoismaissa. Paikannuksen ja navigoinnin käyttöön saadaan entistä tarkempia ja luotettavampia datoja, ja näiden saumaton yhteiskäyttö koko Pohjolan alueella on erittäin tärkeää."

"Tämä voidaan saavuttaa vain koko pohjoismaisen geodeettisen yhteisön yhteistyöllä", Poutanen sanoo.

*

Juttu on hieman muokattu Maanmittauslaitoksen tiedote.

Nyt myös Vaasa saa huippuluokan tutkimuskeskuksen: Wärtsilä perustaa Smart Technology Hubin

Wärtsilä Smart Technology Hub
Wärtsilä Smart Technology Hub

Kerroimme viime viikolla Kajaaniin perustettavasta data-analytiikan kiihdyttämöstä. Nyt uutinen kertoo Wärtsilän rakentavan Vaasan Vaskiluotoon uuden tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen. Hienoa!

Kyseessä on uusi keskus, mutta sen valmistumisen myötä vuonna 2020 nyt Wärtsilän Vaasan keskustassa olevat toiminnot ja työntekijät sekä logistiikka ja huollon verstastoiminnot Runsorista siirtyvät Vaskiluotoon.

Wärtsilä kertoo tiedotteessaan investoivansa hankkeeseen 83 miljoonaa euroa, joka kohdistetaan keskuksen moderniin testaus- ja tuotantoteknologiaan. Smart Technology Hubiin liittyvä kokonaisinvestointi tulee olemaan jopa 200 miljoonaa euroa, joka koostuu toimisto- ja tehdasrakennuksista, logistiikasta sekä infrastruktuurista.

“Jatkuva uudistuminen on Wärtsilän DNA:ssa”, toteaa Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola tiedotteessa.

“Tohmajärven Värtsilän kylään 1834 sahaksi perustettu yritys on nyt kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Vaasan Smart Technology Hub on meille jälleen sukupolviloikka, joka nostaa Wärtsilän osaamisen uudelle tasolle.”

Smart Technology Hub on osa Wärtsilän älykkään merenkulun ja älykkään energia-alan visioissa. Keskus tekee mahdolliseksi meri-, öljy- ja kaasuteollisuuden ratkaisujen sekä uusien energiajärjestelmien entistä ketterämmän ja tehokkaamman testauksen ja tuotekehityksen.

“Smart Technology Hubista tulee tärkeä osa Wärtsilän maailmanlaajuista osaamiskeskusten verkostoa”, toteaa teknologiajohtaja Hannu Mäntymaa.

”Jakamalla oppeja eri yksiköistämme pystymme tuottamaan asiakkaillemme entistä parempia tuotteita ja palveluita. Vaasan Smart Technology Hubissa kehitämme prosesseja, jotka voimme ottaa myöhemmin käyttöön myös muualla.”

Smart Technology Hub kutsuu alan muut toimijat ja tutkimuksen yhteistyöhön. Visiona on luoda partnerikampus, jossa tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään yhdessä Wärtsilän asiakkaiden ja toimittajien, alan start-upien ja yliopistojen kanssa.

Keskuksen suunnittelutyöt ovat jo täydessä vauhdissa ja uusi keskus on toiminnassa Vaskiluodossa vuonna 2020. Vaasan seutu on jo nyt Pohjoismaiden johtava energiateknologiakeskittymä, ja kehittyvä Vaskiluoto vahvistaa alueen merkitystä ja potentiaalia alan globaalina suunnannäyttäjänä entisestään. Wärtsilä on Vaasan suurin yksityinen työllistäjä noin 3000 työntekijällään, ja Vaasan yksikkö on Wärtsilän suurin toimipiste. Turussa Wärtsilällä on työntekijöitä noin 400 ja Helsingissä lähes 500.

*

Juttu on Wärtsilän lähettämä tiedotehieman editoituna. Kuva: Wärtsilä.

Mistä Wärtsilä on peräisin ja mitä kaikkea se tekee nykyisin?

Alla oleva yhtiön esittelyvideo kertoo:

Video: Tällaista on syvällä luolassa kallion sisällä

Video: Tällaista on syvällä luolassa kallion sisällä

Thaimaassa on meneillään mittava pelastusoperaatio, kun nalkkiin jäänyt jalkapallojoukkue koetetaan saada turvallisesti ulos luolasta. Mutta millaista luolassa oikeasti on?

08.07.2018

Euroopan avaruusjärjestö on järjestänyt pitkään erikoisia luolatutkimukseen perustuvia koulutussessioita astronauteille. Nämä CAVES-koulutukset perustuvat siihen yksinkertaiseen havaintoon, että luolassa olemisella ja avaruuslennoilla on paljon yhteistä.

Painottomuutta ei luolissa ole, mutta eristyksissä pimeässä luolassa oleminen on vähän kuin olisi avaruudessa. Lisäksi luolassa kulkeminen vaatii samankaltaista valmistautumista ja turvallisuusmenetelmiä kuin avaruuskävelyllä. Luolissa toimitaan tiiminä kuin avaruuslennoilla ja vaara vaanii koko ajan.

Luolatutkijat käyttäjätkin paljon avaruuslennoille kehitettyjä laitteita ja menetelmiä; ei ollutkaan mikään ihme, että SpaceX:n Elon Musk innostui auttamaan thaipoikia ja pystyi haalimaan varsin nopeasti kasaan laitteita, joista saattaisi olla apua. Lisäksi hänellä on tukenaan kallioporausyhtiö Boring Company. Ei tosin ole tiedossa, kuinka paljon meneillään olevassa pelastusoperaatiossa on mukana Muskin väkeä.

CAVES-koulutusten perusteella voi tosin sanoa, mitä pojat kokevat päästessään (toivottavasti) takaisin päivänvaloon luolassa olemisen jälkeen: valo tuntuu kirkkaalta, tuoksut voimakkailta ja ympärillä oleva laaja maisema lähes huimaa. Tilanne on vähän samanlainen kuin pitkän avaruuslennon jälkeen, kun laskeutumiskapselin luukku avataan.

Pojilla tähän sekoittuu luonnollisesti ilo pelastumisesta – mikäli kaikki sujuu hyvin. Onnea operaatioon!

Museoviikolla Lenin kohtaa ilmatorjunnan

Museoviikon logo
Museoviikon logo

Tänään perjantaina 18. toukokuuta on kansainvälinen museopäivä ja tämä koko viikko on Suomessa museoviikko. Se huipentuu huomenna lauantaina, jolloin monissa paikoissa vietetään museoiden yötä. Kannattaa mennä mukaan – ellei muuta niin siksi, että usein sisään pääsee ilmaiseksi!

Me Tiedetuubissa pidämme museoista. Niissä voi katsoa taaksepäin historiaan, ihmetellä menneiden aikojen asioita ja esineitä, mutta myös tähytä tulevaisuuteen ja miettiä, miten oikeastaan elämme nytkin historian keskellä. Kuinka antiikkisilta nyt modernit laitteet tuntuvatkaan varmasti muutaman vuosikymmenen kuluttua.

Eipä siis aikaakaan, kun nauramme esimerkiksi autoissa oleville polttomoottoreille, jotka toimivat sylinterien sisälle kahlituilla räjähdyksillä! Ainakin itse en voi olla enää käynnistämättä autoa ilman mielikuvaa ammoisista höyrykoneista.

Monissa museoissa katsotaankin suoraan tulevaisuuteen. 

Vuoden 2018 Kansainvälisen museopäivän teema on Hyperconnected museums: New approaches, new publics.

Kansainvälinen teema on myös Suomen Museoviikon pääteema tiivistettynä ytimekkäästi kahteen sanaan: Verkostot esille. Tämä näkyykin museoviikolla ja sen tapahtumissa. 

Yli 60 museota Ainolasta Ilmatorjuntamuseon kautta Lenin-museoon sekä merimuseoihin ovat mukana viettämässä museoviikkoa ja järjestävät sen tiimoilta näyttelyitä, opastuksia, kesänäyttelyiden avautumisia, luentotilaisuuksia, esitelmiä ja työpajoja.

Lista museoista ja kalenteri eri tapahtumista on osoitteessa museoviikko.fi.

Tieteellisteknisessä mielessä kiinnostavimpia ovat esimerkiksi Alvar Aalto -museo, Arkkitehtuurimuseo, Forssan Luonnonhistoriallinen museo, Ilmatorjuntamuseo, Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, Viestikeskus Lokki Mikkelissä, Näyttelykeskus WeeGee (ja sen Futuro-näyttely!), Postimuseo, Päivälehden museo, Rauman merimuseo, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Suomen Ilmailumuseo, Suomen maatalousmuseo Sarka, Suomen merimuseo, Suomen Rautatiemuseo, Tekniikan museo ja Valvillan tehdasmuseo.

Muitakin museoita maassamme on, ja vaikka ne eivät erityisesti ole mukana Museoviikolla, kannattaa niissäkin käydä.

Katso myös Tiedetuubin tiedekiinnostavuuskarttaa!

Näin kesälomia suunnitellessa kannatta vilkaista myös Tiedetuubin tiedekiinnostavuuskarttaa, missä on yli sata kiinnostavaa kohdetta ympäri maailman. Ja lisää tulee koko ajan, kunhan kesäkausi pääsee taas käyntiin.

Oletko vieraillut jossain paikassa, jota ei ole kartalla ja joka kannattaisi ottaa mukaan? Mikäli haluat lähettää kuvia tai kertoa laajemmin jostain kohteesta, niin laita sähköpostia: toimitus@tiedetuubi.fi.