Avaruuslentojen supertorstain tulos: Eurooppa 1 – USA 0

Kuvakoosteessa Starship, Ariane 6 ja Athena-laskeutuja
Kuvakoosteessa Starship, Ariane 6 ja Athena-laskeutuja

Avaruustoiminta on nykyisin hyvin hektistä, mutta harva päivä on niin täynnä toimimtaa kuin oli torstai 6. maaliskuuta 2025. Silloin lähes samaan aikaan laskeuduttiin Kuuhun ja Ariane 6 teki ensimmäisen kaupallisen lentonsa, ja vain kuutta tuntia myöhemmin nousi Starship kahdeksannelle koelennolleen. Näistä ainoastaan eurooppalainen laite teki tehtävänsä suunnitellusti.

Näinä maailmanpoliittisesti myrskyisinä aikoina on hyvä iloita siitä, että uusi eurooppalainen kantoraketti Ariane 6 teki eilen ensimmäisen kaupallisen lentonsa. Kyseessä oli raketin toinen lento viime kesänä tapahtuneen ensilennon jälkeen. 

Raketin kyydissä oli ranskalainen tiedustelusatelliitti CSO-3, jonka raketin toinen vaihe vapautti aurinkosynkroniselle polaariradalle noin 800 kilometrin korkeudessa. 

Edellisellä Ariane 6:n lennolla ainoa kauneusvirhe oli toisen vaiheen viimeisen polton epäonnistuminen, minkä vuoksi suuri rakettivaihe jäi avaruuteen kiertämään Maata sen sijaan, että se olisi pudonnut alas tuhoutumaan ilmakehässä. Nyt tämä viimeinenkin poltto sujui suunnitellusti.

Tarkoituksena on tehdä tänä vuonna vielä neljä Ariane 6:n laukaisua, joista seuraava on suunnitteilla elokuulle. Silloin kyydin avaruuteen saa EUMETSATin MetOp-SG-A1.

Ariane nousee lentoon

Arianen laukaisupaikalla Ranskan Guyanassa on parhaillaan sadekausi, joten raketti nousi matkaan vetisissä ja pilvisissä oloissa. Laukaisua yritettiin ensimmäisen kerran maanantaina 3. maaliskuuta, mutta maajärjestelmissä olleen venttiilivian vuoksi laukaisua siirrettiin parilla päivällä eteenpäin. Kuva: Arianespace.

 

Kumoon Kuun pinnalla

Samaan aikaan, kun Ariane lensi kohti avaruutta, amerikkalainen Athena-laskeutuja lähestyi Kuun pintaa. 

Kyseessä on Intuitive Machines -yhtiön tekemä Nova-C -tyyppinen laskeutuja, jota yhtiö käytti myös viime vuonna tekemällään lennolla. Silloin korkeusmittarit jäivät varotilaan ennen laukaisua, joten ne eivät olleet lennolla päällä – avuksi otettiin laskeutujassa ollut Nasan kokeellinen tutkimuslaite, jonka tehtävänä oli kartoittaa Kuun pintaa kolmiulotteisesti,  mutta nyt se hakkeroitiin toimimaan myös korkeusmittarina. 

Tämän vuoksi alus laskeutui hieman suunniteltua nopeammin, eikä Kuun pintaan osuessaan se tullut ihan suoraan alaspäin, vaan lievästi sivuliikkeessä. Sivuttaissuuntainen nopeus nykäsi laskeutujan kaatumaan, etenkin kun yksi laskeutumislajoista jäi jumiin kiven tai pienen kraatterin vuoksi – jos se olisi voinut liikkua pinnalla vapaasti, ei sivuliikkeestä olisi ollut harmia.

Laskeutujan ottama kuva Kuun pinnasta

Athena kuvasi Kuun etelänapaa ennen laskeutumistaan ja sai näkyviin myös laskeutumisalueensa, korkean tasangon Mons Mouton -vuoren huipulla. Kuva: Intuitive Machines.

 

Näyttää siltä, että vaikka korkeusmittarit toimivat nyt normaalisti, on alus jälleen kaatunut laskeutumisen jälkeen. Yhtiö on yhteydessä siihen, laskeutujan aurinkopaneelit tuottavat sähköä ja kaikki on muuten hyvin, paitsi että aluksen asento ei ole. 

Nähtäväksi jää, mitä tehtävistä voidaan nyt toteuttaa. Voi olla, että laskeutuja on liian korkea suhteessa sen laskeutumisjalkojen leveyteen, sillä vaikka massan hitaus on Kuussa sama kuin Maassakin, ei painovoima ole – pienikin sivuliike saattaa kaataa aluksen.

Jari Mäkinen kertoo enemmän laskeutujasta tällä videolla.

Starship nousee lentoon

Bahamalla satoi taas romua

SpaceX:n Starship-raketti nousi kahdeksannelle koelennolleen viime yönä klo 1.30 Suomen aikaa. Lento tapahtui noin kaksi kuukautta edellisen lennon jälkeen. Silloin raketin ensimmäinen vaihe, suuri "boosteri" onnistui palaamaan näyttävästi takaisin laukaisualustan tornissa olevien metallipidikkeiden väliin, mutta itse Starship-avaruusalus tuhoutui matkallaan kohti avaruutta.

Ja juuri näin kävi nytkin. Boosteri palasi takaisin, mutta Starshipin vaikeudet alkoivat lähes samaan aikaan kuin edellisellä lennolla: kun laukaisusta oli kulunut 8 minuuttia ja 20 sekuntia, neljä kuudesta Starshipin moottoreista sammui. 

Edellisellä lennolla juuri samaan aikaan moottoreita alkoi sammua vähitellen, mutta nyt neljä moottoria sammui lähes yhtä aikaa.

Starshipin moottoriongelma

Alus menetti ohjattavuutensa, alkoi pyöriä ja itsetuhojärjestelemä räjäytti aluksen, ettei siitä tulisi harmia.

Harmia tosin tuli nytkin samaan tapaan kuin edellisellä kerralla: lentoliikenne Bahaman seuduilla keskeytettiin, kun taivaalta satoi Starshipin romua.

Starshipissä on selvästi jokin vika, joka saa sen nyt tuhoutumaan samaan aikaan lentoa. Todennäköisesti seuraavaa koelentoa saadaan odottaa pitempään kuin kahden kuukauden ajan, ja samalla haave Starshipin saamiseksi Kuun pinnalle koelennolla vielä tänä vuonna näyttää hiipuvan – hyvä kun SpaceX saisi sen edes toimimaan vielä tänä vuonna.

Boosteri palaa alas

Boosterin palaaminen alas tuntuu jo normaalilta, vaikka oli vielä hetki sitten kuin tieteistarinaa... Kuva: SpaceX

Planeettojen paraatia katsomassa

Planeettojen paraatia katsomassa

Uutisissa ja netissä on kerrottu, kuinka 28. helmikuuta 2025 planeetat olivat taivaalla jonossa. Jari Mäkinen kävi katsomassa tätä "harvinaista" tapahtumaa ja teki siitä pienen videon. 

01.03.2025

Näky oli kaunis, mutta ei sinällään mitenkään harvinainen. Planeetat sattuvat olemaan nyt radoillaan sellaisissa kohdissa, että ne näkyvät varsin hyvin iltataivaalla. Planeetat liikkuvat radoillaan, joten ne ovat nätisti näkyvissä vielä viikkojen ajan, mutta koska muodostelma leviää nyt koko ajan, se muuttuu vähemmän upeaksi koko ajan. Ensi vuonna näihin aikoihin on tilanne lähes sama, mutta vastaava hieno taivaallinen näky tapahtuu vasta vuonna 2040.

Alla olevassa kuvassa näkyy sisempi Aurinkokunta 28. helmikuuta 2025 Nasan mainion aurinkokuntasimulaattorin mukaan:

Planeettojen paikat 28.2.2025

Kuva näyttää hyvin, miten Mars, Venus ja Jupiter ovat samalla suunnalla maapallolta katsottuna ja kuinka Aurinko paistaa Venukseen takaviistosta siten, että Venus näkyy nyt taivaalla sirppinä. Samalla Maan ja Venuksen välinen etäisyys on varsin pieni, joten tuo sirppikin on hyvin kirkas.

Merkurius on tyypilliseen tapaansa lähellä Aurinkoa, mutta kun se liikkuu hieman eteenpäin radallaan, tulee se hieman paremmin näkyviin. Nyt se on taivaalla niin vähän aikaa Auringon laskettua, ettei sitä voi kunnolla nähdä. Saturnus on samalla suunnalla taivasta ja näkyy huonosti.

Lue lisää planeettajonosta taivaalla tästä jutustamme!

Kahvikiihdytin-podcast: Aiheina räkätauti, Santorinin järistykset, siemenholvi, Kuun valloitus ja mikromuovi

Kahvikiihdytin-podcast: Aiheina räkätauti, Santorinin järistykset, siemenholvi, Kuun valloitus ja mikromuovi

Jari Mäkinen, Mari Heikkilä ja Jarmo Korteniemi kokoontuivat jälleen etänä juttelemaan ajankohtaisista tiedeaiheista.

27.02.2025

Ystävänpäiväerikoinen kertoo parhaimmasta ystävästämme, Kuusta

Ystävänpäiväerikoinen kertoo parhaimmasta ystävästämme, Kuusta

Kuu on avaruuden mittakaavassa katsottuna läheisin naapurimme, kosminen ystävämme. Siksi tässä on ystävänpäiväerikoinen, missä Jari Mäkinen selittää mikä Kuussa nyt kiinnostaa, miksi Nokia on lähettämässä sinne 4G-mobiiliverkon ja millainen on ruotsalainen, pieni punainen kuumökki.

14.02.2025

Videon teksti:

On upean kaunis ystävänpäivä täällä Helsingin kattojen päällä, missä kiinnitän huomiota tuohon suuntaa lännessä, ihan horisontin päällä. Jos ei olisi pilviä, niin siellä näkyisi Kuu, melkein täysikuu, 97 prosenttisesti täysikuu. Ja miksi se on kiinnostava? Koska se on maapallon paras ystävä koko valtavassa maailmankaikkeudessa, meidän läheisin naapurimme ja siksi juuri sitä kannattaa juhlia tänään ystävänpäivänä.

Siellä on kaksi pientä avaruusalusta matkalla kohti Kuuta. Hakuto-R ja Blue Ghost -laskeutujat laukaistiin noin kuukausi sitten 15. tammikuuta, ja niistä toinen, Blue Ghost lähtti juuri tällä viikolla kauniita kuvia ja videoita.

Niissä näkyy kauniisti maapallo ja osa laskeutujaa. 

Jos kaikki sujuu tästäkin eteenpäin hyvin, niin tämä amerikkalaisen Firefly-yhtiön laite laskeutuu Kuun pinnalle toinen päivä maaliskuuta. Siis parin viikon päästä.

Laskeutuja on kooltaan noin 2 x 3,5 metriä, ja se laskeutuu Mare Crisiumiin, Vaarojen mereen, joka on 500 kilometriä leveä asteroiditörmäyksessä syntynyt törmäysallas, joka on täyttynyt laavalla.

Lennon tekee siis kaupallinen yhtiö, mutta Nasan tilauksesta. Tarkoituksena on toimia Kuun pinnalla 60 Maan vuorokautta ja tutkia sinä aikana Kuun pintaa, siis sitä basalttista regoliittia laskeutumisjalkojensa alla, aurinkotuulta Kuun pinnalla sekä testaa tekniikkaa, jota myöhemmin voidaan käyttää kuulennoilla.

Toinen laskeutuja on Hakuto-R Resilience, jonka on tehnyt japanilais-luxemburgilainen ispace-yhtiö. Tämä on heidän toinen lentonsa kuuhun. Ensimmäinen lento keväällä 2023 päättyi ikävästi, sillä laskeutuja syöksyi Kuun pinnalle ohjelmistovirheen vuoksi. Nyt he koittavat uudelleen.

Laskeutumispaikka on Kuun Maahan näkyvän puolen yläosassa oleva Mare Frigoris, Kylmyyden meri, minne laskeutuminen tapahtuu huhtikuussa. Tarkka laskeutumispäivä päätetään myöhemmin.

Kuun pinnalle laskeuduttuaan Resilience vapauttaa matkaan Tenacious-nimisen kulkijan, joka tutkii laskeutumispaikkaa ja, ja, siinä on mukana pieni punainen mökki. Pieni ruotsalainen punainen tupa – mutta ei perunamaata.

Tästä on Tiedetuubissa oma juttunsa,  mutta tässä vielä tärkeimmät asiat tästä kuulentojen historian hauskimmasta hankkeesta.

Mökki on kooltaan 12 x 8 x 4 cm, eikä sillä ole mitään muuta tarkoitusta kuin olla kuun ensimmäinen rakennus ja toimia taiteellisena projektina. Se on tietysti tärkeää!

Mökin on suunnitellut taiteilija Mikael Genberg, joka sai ajatuksen punaisesta kuumökistä jo 25 vuotta sitten, kun Euroopan avaruusjärjestön ruotsalaistekoinen luotain SMART-1 oli tekeillä. Koska luotain suunniteltiin ja rakennettiin Ruotsissa, niin se oli tietysti siellä kovasti esillä tiedotusvälineissä.

SMART-1 oli  tärkeä suomalaisittainkin, sillä siinä oli mukana Ilmatieteen laitoksen tekemä SPEDE-niminen mittalaite. Se koostui kahdesta puomista. 

SPEDE tulee sanoista Spacecraft Potential, Electron and Dust Experiment, eli laite mittasi luotaimen ympärillä ollutta sähkö- ja pöly-ympäristöä. Se oli tärkeää, koska SMART-1 oli eräs ensimmäisistä sähköraketeilla varustetuista luotaimista.

Lisäksi mukana oli Helsingin yliopiston XSM, joka monitoroi Auringosta tullutta röntgensäteilyä.

Mutta se vanhoista asioista! 

Kuuhun ja sen luokse on lähetetty kaikkiaan noin 140 luotainta, kiertolaista, laskeutujaa ja kulkijaa, ja 24 ihmistä on käynyt joko kuussa tai sen luona. Nyt matkalla sinne on kaksi lentoa, ja suunnitteilla on yli 25 lähitulevaisuudessa. Ainakin viisi tänä vuonna.

Mukana tässä on Intuitive Machines -yhtiön Nova-C, jonka mukana on Nokian tekemää tekniikkaa. Kyseessä on testi: tarkoitus on luoda pieni matkapuhelinverkko Kuun pinnalle laskeutujan luokse. Se käyttää 4G-tekniikkaa, ja sen tarkoitus on toimia yhteytenä laskeutujan ja pienen kulkijan välillä.

Tällä hetkellä jokainen laskeutuja ja kulkija käyttää omaa, erikoista radiolinkkiään, mutta tulevaisuudessa olisi hyvä käyttää yhteistä systeemiä, kuten juuri 4G-matkapuhelinverkkoa. Sen kautta kuka tahansa voisi lähettää dataa, kuvia, videota ja puhettakin, kunhan vain on verkko. Aikomus ei ainakaan toistaiseksi ole tehdä koko Kuun kattavaa kännyverkkoa, vaan paikallisia verkkoja laskeutujien ympärille.

Tämän siis tekee Nokia, mutta vastuu on Yhdysvaltain puolella. Siellä systeemit on kehittänyt Nokia Bell Labs, mutta mukana on tietysti suomalaistakin osaamistakin. Ja mikä tärkeintä, Suomen lippu näkyy kuulentolen listauksissa!

Nova-C on myös Nasan kustantama lento, joka liittyy Artemis-ohjelmaan. Siis siihen, että Nasa on valmistellut paluuta Kuuhun paitsi astronautein, niin myös automaattisin laskeutujin. Virallisesti tavoitteena on edelleen lähettää Artemis 2 -lento matkaan ensi vuonna. Neljä astronauttia kävisi kiertämässä Kuun, ja sen jälkeen vuonna 2027 Artemis 3 laskeutuisi Kuuhun.

Samalla Kuuta kiertämään rakennettaisiin Lunar Gateway -avaruusasema, ja myös Eurooppa osallistuu tähän. 

Kyse ei ole enää vain suunnitelmasta, vaan ihan konkreettisista toimista. Itse asiassa ensimmäinen Euroopassa tehty osa tuohon asemaan, HALO (Habitation and Logistics Outpost), lähtee pian kohti Yhdysvaltoja.

Euroopan avaruusjärjestö tekee myös Artemis-astronauttien käyttämää Orion-alusta varten huoltomoduulit, ja niitä on jo pari valmiina.

Tässä suhteessa on jännää nähdä, mitä Yhdysvaltain uusi hallinto päättää tehdä kuulentojen suhteen. Huhujen mukaan he laittavat kaiken uusiksi ja peruuttavat nykyisen kuuraketin, SLS-raketin kokonaan, ja siirtyvät käyttämään Starshipiä. Siis SpaceX:n uutta, vielä testattavaa rakettia ja avaruusalusta.

Nykysuunnitelma on ollut suoraan sanottuna tyhmä, sillä SLS perustuu vanhaan tekniikkaan, on kallis ja hankala, ja Orion ja eurooppalainen huoltomoduuli, nekin ovat viritelmiä vanhasta.

Sinänsä siis myllerrys on paikallaan, mutta se on sääli, jos täällä Euroopassakin tehdyt suuret sijoitukset menevät hukkaan noin vain. Kun asia tästä selkenee, niin palaan varmasti asiaan.

Riippumatta siitä, miten käy Artemiksen, on Kuu kiikarissa tiukasti. 

Kiinalla on useampikin luotain ja laskeutuja siellä toiminnassa, ja maa aikoo lennättää taikonautit, kiinalaisavaruuslentäjät sinne, 2030-luvun alussa. Heidän kuualuksensa on jo julkistettu ja lentoja varten on uusi rakettikin. Seuraava intialaisluotain lähtee matkaan vuonna 2027. Kuuta kiertää parhaillaan myös Etelä-Koreassa tehty pieni luotain.

Se luotaimista ja avaruusaluksista, lopuksi hieman asiaa Kuusta itsestään.

Maasta ja Kuusta yhdessä käytetään usein sanaa kaksoisplanetta, koska Kuu on suhteessa niin suuri Maahan verrattuna. Yleensä Kuut ovat paljon pienempiä.

Maapallo on halkaisijaltaan noin 12700 kilometriä, Kuu noin 3500 kilometriä. Siis noin yksi kolmasosa. Vetovoima pinnalla on noin kuudesosa: jos kappale painaa täällä sata kiloa, niin Kuussa se olisi 16.

Näyttää siltä, että Kuu syntyi noin 4,5 miljardia vuotta sitten, kun Maahan törmäsi suunnilleen Marsin kokoinen taivaankappale, jota kutsutaan nimellä Theia.

Aurinkokunta oli tuolloin nuori ja täällä risteili varmasti paljon eri kokoisia kappaleita, jotka törmäilivät niin maapalloon kuin muihinkin taivaankappaleisiin, ja tietysti toisiinsa.

Theia siis paukautti päin Maata ja suuri osa törmäysaineesta sinkoutui avaruuteen, ja tämä materiaali alkoi kiertää Maata. Ajan kuluessa tämä kiertävä materiaali tiivistyi kenties suurimman klöntin ympärille ja muodosti Kuun. Tämä teoria selittää hyvin Kuun ja Maan samankaltaiset koostumukset sekä Kuun suuren koon suhteessa Maahan.

Kuusta tuodut kivinäytteet tukevat myös tätä teoriaa, mutta tämä suuri törmäysteoria voidaan varmentaa kunnolla vasta sitten, kun olemme saaneet enemmän näytteitä Kuusta ja eri puolilta Kuuta.

Kuu on siis vanha ja se on möllöttänyt taivaalla koko sen ajan, kun ihmiskunta on saapastellut maapallon pinnalla. Ei ole siksi mikään ihme, että sillä on ollut ja on suuri vaikutus meihin, uskontoihin, mytologioihin ja myös ajanlaskuun sekä kalentereihin. Kuukausi on pohjimmiltaan yksi Kuun kierron Maan ympäri, siis aika täysikuusta täysikuuhun.

Ensimmäisen kerran Kuuta pystyttiin katsomaan tarkemmin 1600-luvulla, kun kaukoputki keksittiin. Silloin nähtiin kunnolla, että Kuun pinnalla on vuoria, kraattereita ja muita pinnanmuotoja.

Kaukoputkien kehittyessä kuvamme Kuusta parani huimasti, siis ihan kirjaimellisesti, kun kuvista nähtiin yhä pienempiä yksityiskohtia. Kuu-ukkoja ei kuitenkaan löytynyt, eikä merkkejä juustosta.

Avaruusaika mullisti Kuun tutkimuksen. Vuonna 1959 Luna 2 oli ensimmäinen Kuuhun osunut ihmisen tekemä laite, ja Luna 3 onnistui ottamaan ensimmäiset kuvat Kuun etäpuolesta.

Etäpuoli on se puoli Kuusta, jota ei nähdä Maasta. Koska kuun pyöriminen on vuorovesilukittunut Maan kanssa, se kääntää koko ajan saman puolen kohti meitä, ja siksi koskaan aikaisemmin emme tienneet mitä sillä. Kuvissa oli samanlainen, mutta samalla erilainen Kuu – siellä ei ole samanlaisia meriä, tummia laavatasankoja, mutta siellä on suurempia kraattereita ja niitä on tiheämmässä.

Voi olla, että etäpuoli on ollut enemmän altis asteroidien ja komeettojen törmäyksille, koska Maa ei suojaa sitä vetovoimallaan, kuten tänne näkyvää puolta.

Etäpuolella Kuun kuori on paksumpi ja osin siksi geologinen aktiivisuus on ollut vähäisempää. Sen seurauksena pinta on säilynyt koskemattomampana ja vanhempana.

Jos mennään sitten vielä Kuun tutkimuksen historiaan, niin kuusi Apollo-lentoa laskeutui Kuun pinnalle vuosien 1969 ja 72 välillä, eikä sen jälkeen ihminen ole ollut siellä, eikä edes Kuuta kiertämässä.

Nyt sinne siis suunnitellaan paluuta, ja Artemis 1 lensi mahdollisesti tulevien lentojen tapaan Kuun ympäri marraskuussa 2022 – siis ilman astronautteja, automaattisesti.

Apollo-lentojen jälkeen Neuvostoliitto onnistui tuomaan näytteitä Kuusta automaattisin luotaimin ja viimeisimpänä tässä onnistui Kiina vuonna 2022. Tässä kuvassa on pieni näyte, ensimmäinen sellainen Kuun etäpuolelta. Kiinalainen Chang'e 6 viime vuoden toukokuussa onnistui tässä teknisesti hyvin haastavassa tempussa.

Ja tosiaan nyt useat maat ja ihan yksityiset yrityksetkin hamuavat Kuuhun, koska tutkimuksen lisäksi siellä nähdään mahdollisuuksia: kaivostoimintaa ja turismia, tähtitieteellisiä observatorioita ja yksinkertaisesti ihmiskunnan rajojen puskemista eteenpäin.

Jotkut kutsuvatkin jo Kuuta maapallon kahdeksanneksi mantereeksi, uudeksi maanosaksi, joka voitaisiin valloittaa. Valloittamisesta en tiedä, mutta olisi kyllä mukavaa nähdä siellä ihmisasutusta ja menisin sinne kyllä itsekin. Siis tuonne, Kuuhun.

Hyvää ystävänpäivää!

Merenalainen lasisilmä havaitsi superäreän neutriinon

Isolta lasista, teräksestä ja kullasta tehdyltä korulta näyttävä KM3NeT-neutrinoilmaisin
Isolta lasista, teräksestä ja kullasta tehdyltä korulta näyttävä KM3NeT-neutrinoilmaisin

Välimeressä sijaitseva  KM3NeT-teleskooppi on havainnut neutriinon, jonka energia on kolmekymmentä kertaa suurempi kuin mitä on aiemmin havaittu. Arvoitukselliset avaruudesta tulevat neutriinot ovat nyt entistäkin arvoituksellisempia.

Neutriinot ovat omituisia avaruuden vipeltäjiä. Ne vuorovaikuttavat erittäin huonosti tavallisen aineen kanssa, minkä vuoksi niitä on erittäin vaikeaa havaita.

Niitä kutsutaankin haamuhiukkasiksi, vaikka niitä on valtavasti: Noin 65 miljardia neutriinoa kulkee joka sekunti jokaisen neliösenttimetrin läpi Maan pinnalla, myös sinun lävitsesi.

Neutriinon massa on miljoona kertaa pienempi kuin elektronin, ja niitä syntyy koko ajan ällistyttävän paljon Auringossa, muissa tähdissä, supernovaräjähdyksissä ja erilaisissa avaruuden suurienergisissä tapahtumissa. Myös kaikista tapahtumista järein, big bang, synnytti neutriinoita, jota haahuilevat edelleen maailmankaikkeudessa.

Kosmiset säteet tuottavat myös neutrinoita ilmakehän molekyyleihin osuessaan.

Koska neutrinoita on hankalaa havaita, ovat neutriino-observatoriot varsin omalaatuisia. 

Nyt ennätyksellisen neutriinon havainnut laitteisto on nimeltään KM3NeT (Cubic Kilometre Neutrino Telescope) eli "kuutiokilometrin kokoinen neutriinoteleskooppi". Siinä on yli 5600 herkkää valoilmaisinta, jotka on sijoitettu 2500 – 3500 metrin syvyyteen Välimereen kahteen paikkaan lähellä Toulonia Ranskassa ja Sisiliaa Italiassa.

Yksi valoilmaisinpallo

KM3NeT koostuu tällaisista palloista, joiden sisällä on otsikkokuvassa olevia pienempiä palloja, joiden sisällä valoilmaisimet ovat. KM3NeT on italialais-ranskalais-alankomaalainen yhteishanke. Kuva: KM3NeT-kollaboraatio. Otsikkokuva: Jari Mäkinen.

Piirros palloista meressä

Pallot ovat meressä kaapeleissa, jotka kulkevat ankkurista kellukkeeseen. Piirros: KM3NeT-kollaboraatio.

 

Teleskooppi toimii siten, että se havaitsee valoilmaisimillaan ns. Tšerenkovin valoa. Kun neutriino törmää vesimolekyyliin, se synnyttää hiukkasia, jotka liikkuvat nopeammin kuin valo vedessä. Tämä aiheuttaa sinisen valon väläytyksen, jota kutsutaan Tšerenkovin valoksi.

Kyllä, luit oikein: hiukkaset liikkuvat valoa nopeammin. Vaikka mikään ei voi liikkua tyhjiössä valoa nopeammin, ei tilanne ole sama vedessä, missä vesi saa aikaan sen, että valon nopeus on 1,33 kertaa hitaampi kuin tyhjiössä. Väliaine, eli vesi, ei vaikuta kuitenkaan hiukkasten nopeuteen.

Valoilmaisimet havaitsevat näitä heikkoja ja harvoja sinisen valon välähdyksiä, ja kun ilmaisimia on paljon laajalla alueella, voidaan niiden avulla nähdä hiukkasen rata kolmiulotteisesti. Merten syvyyksissä on säkkipimeää, joten valontuikahdukset näkyvät hyvin.

Kun havaintoja analysoidaan tietokoneella, voidaan päätellä neutriinon alkuperä ja energia.

Neutriinon reitti

Piirros neutriinon radasta ja siitä, miten sen reitti voidaan saada selville. Koska neutriinot kulkevat myös maapallon läpi kuin tyhjää vain, niitä tulee teleskooppiin joka puolelta, myös alapuolelta. Piirros: KM3NeT-kollaboraatio.

 

30 kertaa aiempaa äreämpi neutriino

Eilen 12. helmikuuta 2025 julkaistiin Naturessa artikkeli, jossa KM3NeT-kollaboraatio kertoo havainneensa suurienergisimmän koskaan havaitun neutriinon.

Neutriinon energia on noin 220 petaelektronivolttia (PeV), eli kolmekymmentä kertaa suurempi kuin aiemmin havaitut. Kysymys kuuluukin: missä ja millaisessa prosessissa ultrakorkeaenerginen neutriino voi syntyä? 

Mustien aukkojen törmäys? Haamu maailmankaikkeuden synnystä?

Ennätysneutriinohavainto

 

Yhden havainnon perusteella on vaikea tehdä vielä johtopäätöksiä, mutta nyt tutkijat osaavat kiinnittää paremmin huomiota aivan uuden energiatason neutriinoihin ja toivoa, että niitä saadaan haaviin lisää. 

Tässä auttaa myös se, että KM3NeT ei ole vielä täysin valmis. Siihen lisätään enemmän valoilmaisimia, ja se on lopullisessa muodossaan vasta vuonna 2030.

*

Uutisen lähteenä on Ranskan kansallisen tutkimuskeskuksen CNRS:n tiedote. 

Uusi moottori sähkölentokoneisiin Jari Mäkinen Su, 09/02/2025 - 13:02
ENGINeUS-moottori
ENGINeUS-moottori

Sähkölentokoneilla on kaksi haastetta: akkutekniikka ja moottori. Akut ovat edelleen varsin painavia suhteessa latauskapasiteettiin, ja ilmailukäyttöön hyväksyttyjä moottoreita on kovin vähän.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto (EASA) on myöntänyt sertifikaatin ENGINeUS 100 -moottorille. Kyseessä on ensimmäinen Safran Electrical & Power -yhtiön uusista moottoreista, joita tullaan käyttämään sähkölentokoneissa. 

Moottorin ensimmäinen käyttäjä tulee olemaan Diamond Aircraft eDA40 -koneessaan. Kyseessä on DA40 -konetyypin sähköistetty versio, missä moottorin ja siihen liittyvien systeemien vaihtamisen lisäksi on rungon alle laitettu aerodynaamisesti muotoiltu akkupaketti.

eDA-40 lennossa

Diamond eDA40 koelennolla. Ulkoisesti koneen erottaa polttomoottorilla varustetusta koneesta kookkaasta akkupaketista rungon alapuolella. Kuva: Diamond Aircraft

 

ENGINeUS 100 on ensimmäinen Safran Electrical & Power -yhtiön ENGINeUS-sarjan moottoreista, joita tuottamaan yhtiö on rakentamassa neljä puoliautomatisoitua tuotantolinjaa Niortiin (Ranska) ja Pitstoneen (Iso-Britannia). Niissä valmistetaan yli 1 000 sähkömoottoria vuodessa vuodesta 2026 alkaen. 

Moottoria testattiin laboratorio-olosuhteissa yli 1 500 tuntia ja yli 100 lentotuntia todellisissa olosuhteissa lentokoneella. 

Safranille ja EASAlle kyseessä on tärkeä askel myös siksi, että moottorin sertifioinnin kuluessa on myös määritelty tulevaisuutta varten sähkömoottoreihin sekä niiden systeemeihin liittyvät erityiset lentokelpoisuussäännöt ja suunniteltu menetelmät moottorien arviointiin ja kelpuuttamiseen.

ENGINeUS 100 -sähkömoottori tuottaa maksimissaan 125 kW tehoa, ja sen paino-tehosuhde on 5 kW/kg. Ilmailussa juuri paino-tehosuhte on olennainen.

Moottoripakettiin kuuluu itse sähkömoottorin lisäksi sen virransyöttö- ja ohjausjärjestelmät, jotka on integroitu suoraan moottoriin. Laitteiston muoto ja ilmalla tapahtuva jäähdytys on suunniteltu siten, että sitä voidaan käyttää monissa erilaisissa koneissa ja laitteistolla voidaan myös korvata polttomoottoreita nykyisissä lentokoneissa.

ENGINeUS

Polttomoottoriin verrattuna sähkömoottori on yksinkertainen ja siinä on paljon vähemmän osia. Se on periaatteessa luotettavampi ja vaatii vähemmän huoltoa. Kuva: Safran Electrical & Power

 

Safranin mukaan moottori sopii hyvin ainoaksi moottoriksi pieniin yleisilmailukoneisiin, mutta myös sitä voidaan käyttää suuremmissa ns. hajautetun propulsion lentokoneissa. Euroopassa on useita 19-paikkaisia lentokonehankkeita, joissa on useampi sähkömoottori. 

Ranskalainen Aura Aero on julkistanut käyttävänsä Safranin moottoreita ERA-lähiliikennekoneessaan. Ruotsalainen Heart Aerospace puolestaan ei ole kertonut X1-koekoneessaan käyttämäänsä ja myöhemmässä ES-30-koneessaan olevaa moottoria.

Myös Bye Aerospace, CAE, Electra, TCab Tech ja VoltAero käyttävät koneissaan Safranin uutta moottoria.

ENGINeUS -moottoriperheen myöhemmät versiot voisivat sopia myös tuleviin suurempiin, jopa noin 150-paikkaisiin sähkölentokoneisiin.

Tähän saakka ainoa sähkölentokone markkinoilla on ollut Pipistrel Velis Electro, missä käytetään yhtiön omaa moottoria. Kone ja sen moottori saivat lentokelpoisuustodistuksen toukokuussa 2020. Kävimme koelentämässä koneen vuonna 2021 ja siitä on Tiedetuubissa video.

Siinä missä Velisissä on kaksi paikaa, on eDA40:ssa neljä. Se on Pipistreliin verrattuna suurempi ja pystyy lentämään pitemmälle tai kauemmin. Velis Electron moottoriteho on 57 kW ja eDA40:n ENGINeUS 100 -sähkömoottorin 125 kW. Pipistrelin akkukapasiteetti on 20 kWh, Diamond ei ole ilmoittanut lukua. Kummankin koneen tyypillinen latausaika on noin tunnin.

Pipistrel Velis Electro

Pipistrel Velis Electro latauksessa. Kuva: Jari Mäkinen

Sodankylään ESAn satelliittien kalibrointi- ja validointikeskus

Satelliittiantenni ja mittalaitteita Sodankylän Tähtelässä
Satelliittiantenni ja mittalaitteita Sodankylän Tähtelässä

Euroopan avaruusjärjestö ESA perustaa yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa Arktisen satelliittien kalibrointi- ja validointikeskuksen Sodankylään. Tällaista toimintaa on tehty Sodankylässä jo pitkään, mutta nyt toiminta saa virallisemman luonteen.

Jotta Maata havaitsevien satelliittien tuottamat kuvat ja keräämä tieto ovat luotettavia, täytyy satelliittimittauksia varmentaa Maan päällä tehtävillä mittauksilla. Esimerkiksi jos avaruudesta mitataan kosteutta tai hiilidioksidipitoisuutta, täytyy mittauksia näistä tehdä säännöllisesti myös alueella, jota satelliitti on tutkinut. 

Satelliittimittaukset kalibroidaan sitten paikan päällä tehtyjen mittausten kanssa.

Ilmatieteen laitos on tehnyt tällaisia mittauksia jo pitkään, ja näiden mittausten keskuspaikkana on yleensä toiminut Sodankylässä Tähtelän observatorioalueella sijaitseva Arktinen avaruuskeskus. Suomalaiset ovat osallistuneet myös mittauskampanjoihin muuallakin.

Tähtelässä sijaitsevat sekä Ilmatieteen laitos että Oulun yliopistoon kuuluva Sodankylän geofysikaalinen observatorio. Yhdessä nämä muodostavat varsin ainutlaatuisen tutkimuskeskittymän Lapissa.

SMOS-satelliitin maamittalaite

Sodankylässä Ilmatieteen laitoksen pihalla on mm. kosteutta mittaavan SMOS-satelliitin maatutkimuslaitteita. Tätä lokakuussa 2024 kuvattua tötteröä on käytetty jo 15 vuoden ajan. Kuva: Jari Mäkinen

 

Superkeskus Suomeen

Euroopan avaruusjärjestön Maan havainnointiohjelman ohjelmajohtokunta kokousti viime viikolla Saariselällä. Johtokuntaa johtaa tällä hetkellä Maanmittauslaitoksen apulaispääjohtaja Jarkko Koskinen.

Kokouksessa julkistettiin päätös perustaa Euroopan avaruusjärjestön ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä Arktinen satelliittien kalibrointi- ja validointikeskus (Arctic-Boreal Earth Science, calibration and validation supersite).

”Keskus nostaa Suomen avaruustoiminnan vaikuttavuutta kansainvälisesti huomattavalla tavalla ja luo kasvun edellytyksiä suomalaiselle avaruustoiminnalle ja -teollisuudelle sekä parantaa tieteellisen tiedon tasoa", sanoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

"Uudet satelliittimenetelmät yhdessä maanpintahavaintojen kanssa tarjoavat nykyistä merkittävästi tarkempaa tietoa hiilidioksidin ja metaanin lähteistä ja nieluista. Ilmatieteen laitos pyrkii olemaan maailman johtavia toimijoita alalla”, 

Hiilidioksidin ja metaanin lähteisiin ja nieluihin liittyy suurta epävarmuutta. Satelliittien ja tarkkojen maanpintahavaintojen avulla on mahdollista saada nykyistä huomattavasti parempaa tietoa näistä.

“Keskuksen sijainti korkeilla leveysasteilla, ja sitä ympäröivät boreaaliset metsät edustaen laajempaa ympäri napapiiriä ulottuvaa metsä- ja tundraekosysteemiä, tekevät siitä ihanteellisen paikan Maata kiertävien satelliittiemme keräämän datan käyttökelpoisuuden varmentamisessa", sanoo Simonetta Cheli, ESAn Maan havainnointi -ohjelmien johtaja.

"Uusi kalibrointi- ja validointikeskus parantaa satelliittipohjaisen tiedon laatua ja edistää uusien, arktiseen alueeseen liittyvien palveluiden ja sovellusten kehittämistä. Tämä ei ainoastaan hyödytä ESAa ja lisää ymmärrystämme metsä-tundra-ympäristöstä, vaan tarjoaa myös suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kehittää ja testata uusia ympäristön mittalaitteita ja teknologioita."

Mittaustorni

Mittauksia tehdään myös mm. torneista ja lentokoneista. Tässä Ilmatieteen laitoksen tornissa on kaksi ESAn Elbara -radiometriä, toinen tornin huipulla ja toinen maanpinnan tasolla. Näillä mitataan sitä, miten pohjoinen havupuumetsä ja pehmeä maa (etenkin lumen sulamisen aikaan) vaikuttavat L-kaistan radiosignaalin voimakkuuteen. Kuva: Ilmatieteen laitos via ESA

ESAn Maan havainnointi -ohjelman mittauskampanjapäällikkö Malcolm Davidsonin mukaan ESA aikoo lisätä kykyään kalibroida ja validoida mikroaaltoalueella toimivia ja satelliittimittalaitteita hyperspektrihavaintoja tekeviä satelliitteja. 

"Tämän jo olemassa olevan keskuksen laajentaminen ns. superkeskukseksi vahvistaa sen kykyä osallistua tuleviin lukuisiin mittauskampanjoihin. Sellaisia ovat muun muassa Copernicus Anthropogenic Carbon Dioxide Monitoring, Copernicus Imaging Microwave Radiometer, Copernicus Hyperspectral Imaging Mission, Copernicus Polar Ice and Snow Topography Altimeter, Radar Observing System for Europe at L-band ja Earth Explorer FLEX -kampanjat."

ESA pyrkii lisäämään läsnäoloaan jäsenmaissansa, ja ns. Superkeskukset ovat uusi tapa tähän. Sodankylän keskuksen julkistus osuu hyvin Suomen ESA-jäsenyyden juhlavuoteen; Suomi liittyi ESAn täysjäseneksi 30 vuotta sitten.

ESAlla on jo Suomessa ESA BIC Finland -yrityskiihdyttämö ja vastaperustettu Phi-Lab Finland -innovaatiokeskus, jotka toimivat yhdessä Aalto-yliopiston kanssa.

Mittalaitteita Sodankylässä

Mittalaitteita Sodankylässä Arktisessa avaruuskeskuksessa. Kuva: Jari Mäkinen

Asteroidi 2024 YR4 - tänne törmäys voisi osua ja tällainen se voisi olla

Maapallo ja asteroidi Lutetia liitetty samaan kuvaan
Maapallo ja asteroidi Lutetia liitetty samaan kuvaan

Seuraamme asteroidi 2024 YR4:n havaitsemista ja sen mahdollista törmäysuhkaa. Tässä jutussa  on analyysi sen koosta, mahdollisesta törmäyspaikasta ja siitä, miten törmäys saattaisi tapahtua.

Aloitetaan asteroiditapauksen analysointi kokoarviolla.

Kaikkein todennäköisimmin 2024 YR4 on läpimitaltaan noin 55-metrinen. Kuvittele siis eteesi 15-kerroksisen talon korkuinen kivimurikka, joka peittää jalkapallokentän (100x60 m) puolikkaan.

Tuollaisen asteroidin massa on noin 2 miljoonaa tonnia. Se on toisin sanoen 250 kertaa massiivisempi kuin raskain Suomessa operoiva tavarajuna, 18 kertaa massiivisempi kuin Turussa rakennettu Oasis of the Seas -jättiristeilijä, tai kolmanneksen Kheopsin kuulusta pyramidista.

Lisäksi mitat voivat olla jonkin verran suurempia tai pienempiä. Halkaisijasta voidaan sanoa varmasti vain että asteroidi on 40–100 -metrinen. Sen massa taas on 0,3–33 miljoonaa tonnia, tiheydestä riippuen. Materiaali kun voi olla komeettojen tapaan hötyistä jäätä, kivimurskaa, umpikiveä, tai jopa tiivistä rauta-nikkeliseosta. Kaikkea tältä väliltä.

Eduskuntatalo

Kokoja on varsin vaikea hahmottaa, mutta Eduskuntatalo Helsingissä on hyvä vertailukohta: sen leveys pohjois-eteläsuunnassa on 78 m ja länsi-itäsuunnassa 55 m. Ristimitta on noin 95 m. Kuva: Jari Mäkinen
 

Kokoarvio perustuu asteroidin oletettavasti heijastaman valon määrään. 

Aurinkokunnassa tiedetään kuljeskelevan niin kirkkaita kuin tummempiakin pienkappaleita. Jos 2024 YR4:n pinta sattuu heijastamaan paljon valoa, sen läpimitta olisi hieman alle 50-metrinen, kun taas tummempana ja huonosti heijastavana kappaleena halkaisija voisi olla jopa sadan metrin luokkaa. 

Edellisessä jutussamme mainittu ESA:n arvio on maksimissaan 95 metriä, mutta muutamalla metrillä ei ole ison kuvan kannalta merkitystä.

Jahka asteroidin spektri saadaan mitattua tarkemmin, nähdään kuinka se heijastaa eri aallonpituuksia. Tuolloin pintamaterian laatua voidaan arvioida tarkemmin ja sen koostumus ja halkaisija voidaan lyödä lukkoon varsin tarkkaan. Mutta sen massa on yhä tuolloinkin epäselvä, sillä näistä tiedoista ei vielä pystytä sanomaan että onko ehkä kyse soraläjästä, yhtenäisestä kiinteästä kappaleesta, vai jostain näiden ääripäiden väliltä.

Asteroidi Ida

Asteroidi 243 Ida on tyypillinen aurinkokunnan pienkappale, joskin se on kertaluokkaa suurempi kuin 2024 YR4. Halkaisijaltaan Ida on 59,8 × 25,4 × 18,6 kilometriä. Galileo-luotain lensi sen ohi Marsin ja Jupiterin välissä vuonna 1994. Kuva: Nasa.

 

Törmäystapahtuma hetki hetkeltä

Kuvitellaan, että 2024 YR4 todella törmää. Mitä tuolloin tapahtuisi?

Todennäköisin törmäyshetki näyttää tällä hetkellä olevan 22.12.2032 klo 11:37 Suomen aikaa. Epävarmuutta on tosin muutaman tunnin verran, eli se voi sattua joskus välillä klo 08.09–15.05. 

Kunhan törmäysaika lasketaan sekunnilleen, selviää myös lopullinen törmäyspaikka. Nykytiedoilla voidaan sanoa vain, että törmäyspaikka on luultavasti jossain hieman päiväntasaajan pohjoispuolella: Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Intiassa, tai niiden välisillä merialueilla.

55-metrinen asteroidi on riittävän suuri näkyäkseen ihan paljaalla silmälläkin ehkä puolisen tuntia ennen törmäystä taivaalla nopeasti liikkuvana valopisteenä. Sen voi kuitenkin erottaa vain yöpuolelta, sieltä mistä katsoen Aurinko sattuu valaisemaan kappaleesta riittävän suurta osaa. 

Päiväpuolella asujat eivät kiveä voi nähdä ennen sen tuloa ilmakehään.

Sekä asteroidin kiertonopeus Auringon ympäri että Maan painovoiman vaikutus siihen on saatu laskettua jo varsin tarkkaan. Törmäyksessä asteroidi tunkeutuu ilmakehään huimalla 17 kilometrin sekuntivauhdilla.

Helsingistä pääsisi Tampereelle tuolla vauhdilla 10 sekunnissa. Asteroidin koko ilmalento hoituu samassa ajassa. Ilmassa ehtii kuitenkin tapahtua hyvin paljon.

Ilma asteroidin edessä puristuu kasaan, ionisoituu ja alkaa hehkua, kuumentaen samalla murikan pintaakin ehkäpä noin millin syvyydeltä. Taivaalla näkyy nopeasti suureneva ja paikoin hehkuva pallo. Sen perässä leviää sankka savuvana.

Ilmakehä jarruttaa asteroidia rankasti, rasittaen sen rakennetta äärimmilleen. Siihen syntyy pieniä rakoja ja halkeamia, jotka repeytyvät lopulta auki. 

Noin 50 kilometrin korkeudella asteroidi alkaa hajota, mikä tosin näkyy maanpinnalle vain välähdyksinä ja savuvanan hetkellisiä laajentumina. Lopulta 5 – 6 kilometrin korkeudella asteroidi hajoaa lähes täydellisesti suuressa räjähdyksessä.

Tseljabinskin asteroidi

Noin 15 metriä halkaisijaltaan ollut meteori törmäsi Maahan Tšeljabinskin luona 15. helmikuuta 2013. Se räjähti noin 30–50 kilometrin korkeudessa. Kuva: via ESA.

 

Räjähdyksen tuloksena pintaan alkaa parin sekunnin päästä ropista meteoriitteja, luultavasti yhä muutaman kilometrin sekuntinopeudella. Mukana on kaikkea tomusta pesukoneen kokoisiin järkäleisiin. 

Kivien jysähtelyä maahan voi verrata vaikkapa rypälepommien keskityksen. Rytäkässä syntyy pieniä kraatterinpoikasia sinne sun tänne. Mutta tämä pommitus rajautuu kuitenkin pääosin asteroidin alkuperäiseen lentosuuntaan. Se ei suinkaan ole pahinta mitä on luvassa.

Tiedetuubin klubi Arizonan meteorikraatterilla

Arizonassa oleva Barringerin kraatteri on noin 1200 metriä leveä ja 170 metriä syvä. Sen synnytti Maahan osunut noin 50-metrinen nikkelirauta-asteroidi 50 000 vuotta sitten. Tiedetuubin Klubi vieraili paikalla vuonna 2017. Kirjoittaja on eturivissä neljäs vasemmalta. Kuva: Jari Mäkinen.

 

Paineaalto

Törmäyksen suurin haitta tulee suoraan ilmassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Voimakkuudeltaan posaus on noin kahdeksaa megatonnia TNT:tä, vastaten suurta vetypommia. Siitä lähtevä paineaalto suuntautuu tasaisesti joka suuntaan, kaataen ja murskaten taloja, puita, siltoja – lähes kaikki maanpäälliset rakenteet. Äänen nopeudella etenevä paineaalto saavuttaa minuutissa 20 kilometrin etäisyyden.

Tämä nähtiin selvästi vuonna 2013 tapahtuneessa Tšeljabinskin meteoritörmäyksessä: paineaalto sai aikaan suuria vaurioita, kappaleiden putoaminen maahan ei.

Suoraan räjähdyksen alla olevasta pisteestä täytyy mennä noin viiden kilometrin päähän, jotta selviäminen olisi mahdollista muutoin kuin aivan ihmeen kaupalla. Todennäköistä se alkaa kuitenkin olla vasta 15 kilometrin päässä.

Merellä sattuessaan paineaalto puskee alleen jopa parikilometrisen kraatterin, joka kuitenkin oikenee nopeasti. Samalla syntyy ulospäin leviävä tsunamiaalto. Aivan kraatterin reunalla sen korkeus on useita kymmeniä metrejä, mutta jo 10 kilometrin päässä vain 2–4 metriä. 

Symmetrisyydestä ja veden edestakaisesta loiskahtelusta johtuen tsunamia ei 20 kilometrin etäisyydellä enää ehkä edes huomaa.

Nyt määritellyllä vaaravyöhykkeellä elää vähintään 200 miljoonaa ihmistä. 

Miljoonakaupunkeja alueella on hieman yli 30 kappaletta. Äärimmäisen ikävästi osuessaan asteroidi voisi tuhota hetkessä vaikkapa jonkin jättimäisen metropolin, kuten Bogotan (11 miljoonaa asukasta), Kalkutan (15 milj.), Lagosin (21 milj.), Mumbain (23 milj.) tai Dhakan (24 milj.).

Törmäysriskialue

Rajattu alue osoittaa tämänhetkisen törmäysriskin alueen, pohjalla on vuoden 2020 väestöntiheyskartta. Kuva: Daniel Bamberger / Duncan Smith (LuminoCity3D) / Jarmo Korteniemi.

 

Onneksi törmäys on hyvin epätodennäköinen, ja osuminen kaupunkiin on vielä hirmuisen paljon epätodennäköisempää.

Nämä vaikutukset on laskettu uumoillun kokoiselle 55-metriselle kiviasteroidille. Laskennallisesti moisia törmää Maahan keskimäärin tuhannen vuoden välein.

Hieman pienempi tai harvempaa materiaalia oleva asteroidi räjähtäisi korkeammalla ja pienemmällä voimakkuudella. Sen synnyttämä paineaalto ei yltäisi yhtä vahvana yhtä kauas, eikä tuhovaikutus olisi yhtä mittava. Kaupungin päälle osuessaan kuolonuhreilta ei luultavasti voitaisi kuitenkaan välttyä, jos alla olevia alueita ei evakuoitaisi ajoissa.

Suurempi (tai tiheämpi) murikka räjähtäisi joko alempana ilmassa, tai yltäisi maahan asti ja siirtäisi energiastaan aimo osan kiveen. Tuolloin pahin ongelma ei lähiympäristössä olisi paineaalto, vaan niskaan satava kiviaines.

Kaikeksi onneksi 2024 YR4 on riittävän pieni (ja törmäyshetki on vielä tarpeeksi kaukana) että törmäys voitaisiin nykytekniikalla välttää. Toimeen täytyisi kuitenkin ryhtyä pian sen jälkeen jos ja kun törmäys varmistuu.

Riittää, että sen vauhtia hidastetaan tai nopeutetaan vain hieman, jotta se ei ole Maan kanssa samassa pisteessä aivan tismalleen samaan aikaan. DART-luotain osoitti vuonna 2022, että suurempikin asteroidi liikahtaa riittävästi kun saa vain riittävän nopean töytäisyn raskaalla laitteella.

DARTin törmäys Dimorphosiin kuvattuna Etelä-Afrikassa olevalla Lesedi-teleskoopilla. Kuva: SAAO

 

Mitä aikaisemmin asteroidia päästään tuuppimaan, sitä helpommin sen sijaintiin Maan luona vuonna 2032 voisi vaikuttaa.

Toisaalta, jos törmäyspaikka olisi riittävän syrjäinen, asteroidin kannattaisi ehdottomasti antaa törmätä. Törmäysprosessia ja sen vaikutuksia olisi nimittäin tärkeätä päästä tutkimaan ihan todellisessa maailmassa – tämä kappale kun on tarpeeksi suuri, mutta ei kuitenkaan niin iso, että sillä olisi maailmanlaajuisia vaikutuksia.

Olisi hyvä päästä varmistamaan että simulaatiot antavat edes suurpiirteisesti oikeata tietoa.

Tarkasti ennustettu ja seurattu isohko törmäys olisi täysin ainutlaatuinen tapahtuma koko ihmiskunnan historiassa. Pääsisimme kerrankin näkemään Aurinkokunnan yleisimmän geologisen prosessin toimessa.

Peukut pystyyn!

-

Otsikkokuvassa on liitetty yhteen Apollo-astronauttien kuvaama maapallo ja Lutetia-asteroidi. Alkuperäiset kuvat: Nasa.

Pian pääsee Oravivuorelle virallista reittiä pitkin

Oravivuoren polun alku
Oravivuoren polun alku

Jyväskylän luona Korpilahden Oravivuoren laella sijaitsee Struven kolmiomittausketjun Puolakan mittauspiste, jonka kohdalla kohoaa metsän yläpuolelle komea puinen näkötorni. Pian sinne pääsee virallisesti ylläpidettävää reittiä pitkin.

"Polku Puolakan näköalatornille on ollut olemassa kauan, mutta se ei ole ollut virallisesti ylläpidetty reitti", kertoo viherpalvelupäällikkö Tiina Mäkinen Jyväskylän kaupungilta. 

"Virallistamisen avulla reittiä on mahdollista tehdä tunnetuksi sekä samalla edistää luonnossa liikkumista ja kulttuurimatkailua kiinnostavissa luontokohteissa."

Polku on jo nyt hyvin merkitty, mutta kulkee yksityismaiden kautta ja sijaitsee luonnonsuojelualueella. Polkua on ylläpidetty harrastajavoimin.

Oravivuoren polkua


Jyväskylän kaupunki ja paikalliset maanomistajat tapaavat perjantaina 31.1. Korpilahdella Alkio-opistolla ja sopivat polun muuttamisesta viralliseseksi ulkoilureitiksi. 

Reittitoimituksen tekee Maanmittauslaitos.

Nyt vahvistettavassa reitissä erityistä on se, että reitin alueen omistavat yksityiset maanomistajat. Useimmiten vastaavat virkistysalueet ja reitit sijaitsevat kaupungin tai kunnan mailla. 

Ulkoilureittitoimitusta on valmisteltu ja toteutettu hyvässä yhteistyössä maanomistajien, Jyväskylän kaupungin, Maanmittauslaitoksen, Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen, Museoviraston sekä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Virallisen reittitoimituksen myötä reitti merkitään pysyvästi Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistörekisteriin, ja maanomistajat saavat kaupungilta rahallisen korvauksen reittiin luovutetusta maa-alasta.

Polulla täytyy kiivetäkin

 

Reittiä kohennetaan kesän aikana

Selkeästi maastoon merkittynä reitti myös estää luonnonympäristön hallitsematonta kulumista luonnonsuojelualueella. Jyväksylän kaupunki parantaa reittiä ja sen ympäristöä retkeilytarpeisiin kesällä 2025. Alueelle rakennetaan muun muassa ulkokäymälä ja pysäköintialue. Nyt autot on pitänyt jättää tien varteen ja pienelle tieleventeelle.

Loppukesälle 2025 reitille on suunnitteilla toimintaa Struven ketjun maailmanperintökohteeksi julistamisen 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä.

Luonnossa liikkumisen mahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen ja liikuntaelämyksien lisääminen ovat myös kaupungin uuden liikkumisohjelman tavoitteita. Liikkumisohjelmassa tavoitellaan paitsi liikkumisen esteiden vähentämistä, myös erilaisten motivaattorien löytämistä. 

Luontoliikuntaa edistämällä saadaan aktivoitua monia sellaisia, joita esimerkiksi perinteinen urheiluseuratoiminta ei saa liikkeelle. Ulkoilureitit ovatkin jyväskyläläisten suosituimpia liikuntapaikkoja heti kevyen liikenteen väylien jälkeen, sillä kaksi kolmasosaa kaupunkilaisista käy ulkoilureiteillä kuukausittain.

Näkötorni

Maisemaa tornista

Puolakan mittauspisteen kohdalla olevalta näkötornilta avautuu kaunis järvimaisema.

 

Struven ketju on Unescon maailmanperintökohde

Maapallon mittanauhaksikin kutsuttu 1800-luvulla mitattu Struven ketju on valittu vuonna 2005 Unescon maailmanperintökohteeksi. Kokonaispituutta ketjulla on 2800 kilometriä ja sen vajaa kolmesataa mittauspistettä sijoittuvat kymmenen eri valtion alueelle. 

Suomessa kolmiomittausketjun vaalimisesta vastaa Maanmittauslaitos. Puolakan mittauspiste on ollut Struven ketjun alusta saakka yksi Suomen geodeettisista peruspisteistä. Se on myös valittu yhdeksi Struven kolmiomittausketjun edustavimmaksi esimerkkipisteeksi Suomessa. Puolakan piste on lisäksi muinaismuistolain mukainen muinaisjäännös, ja siksi suoja-alueineen rauhoitettu.

Oravivuoren reittiä rahoitetaan Muukan perikunnan perintörahalla, joka on lahjoitettu Jyväskylän kaupunkirakenne- ja sivistyspalveluille luonto- ja kulttuurikohteiden kohentamista ja ylläpitoa varten.

Muistolaatta pisteellä

 

Juttu perustuu Jyväskylän kaupungin tiedotteeseen. Kuvat: Jari Mäkinen.

Yksityinen 5G-mobiiliverkko Pyhtään lentokentälle Jari Mäkinen To, 23/01/2025 - 23:38
Pyhtään lentokenttä ilmasta
Pyhtään lentokenttä ilmasta

Pyhtään lentokentälle (Helsinki East Aerodrome) Kymenlaaksoon rakennetaan yksityinen 5G-verkko, siihen kytkettyjä antureita sekä tietoturvaan liittyviä kameroita ja tutka. 

Helsinki East Aerodromen tiedote – LUT-yliopiston koordinoima Carewings-5G-projekti tuo Pyhtään lentokentälle Kymenlaaksoon 5G-verkon ja drooneja. Verkkojen Eurooppa (CEF) -ohjelman 1,8 miljoonan euron tuella Pyhtään lentokenttä muutetaan uudenlaiseksi, digitalisoiduksi lentopaikaksi. 

Projektin kokonaisbudjetti on noin 2,4 miljoonaa euroa. Sen aikana luodaan 5G-teknologiaan perustuva räätälöity ratkaisu, joka mahdollistaa prosessien automatisoinnin ja sähköisten droonipohjaisten palveluiden käytön. 

Tuloksena on helposti skaalautuva toimintamalli, joka voidaan monistaa käyttöön alueellisilla lentokentillä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Carewings5G-projektissa testataan myös droonien käyttöä pelastustarkoituksiin kolmessa erilaisessa tilanteessa: liikennenonnettomuuksien nopea tilanneanalyysi, kadonneiden etsiminen ja löytäminen sekä verinäytteiden säännöllinen toimitus. 

Ensimmäisessä muodostetaan alueellinen tilannekuva ja arvioidaan vahingoittuneiden hoidon tarve hätäkeskukselle. 

Myös toisessa testitilanteessa drooneja ja kamerateknologiaa käytetään ensi vaiheen terveystarkastukseen. 

Kolmanneksi testataan diabetespotilaiden säännöllisten verensokerinäytteiden toimitusta potilaiden kotoa hyvinvointialueen laboratorioon. 

Droonit tarvitsevat julkisen ja yksityisen verkon yhteistyötä, koska lentotehtävissä ne ovat valtion omistaman Suomen Erillisverkot Oy:n piirissä ja Pyhtään lentokentälle rakennettavassa yksityisessä 5G-verkossa.

Pyhtään lentolentän hallin sisällä on lentokoneita

Pyhtään lentolentällä on kiitotien lisäksi suuri halli ja hallintorakennuksia. Se on valmis nykyistä aktiivisempaankin toimintaan. Tässä hallissa on Tech Runway -tapahtuma meneillään vuonna 2023. Kuva: Jari Mäkinen.

 

Sähköinen liikenne ja digitalisaatio LUTin osaamisen ytimessä

 LUT-yliopiston kannalta hanke on erittäin kiinnostava, koska sähköinen liikenne sekä digitalisaatio, automaatio, ja tiedonhallinta ovat jo pidemmän aikaa olleet yliopiston tutkimusaiheita. 

LUTissa on käynnissä useita niin kotimaisia kuin EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelman sähköisen liikenteen hankkeita, latausinfrastruktuureista ja energiajärjestelmäintegraatioista raskaan liikenteen sähköistämiseen.

Pyhtään kunnan ja LUT-yliopiston lisäksi Carewings-5G-konsortiossa on mukana joukko Suomessa toimivia muun muassa yksityisiä 5G-verkkoja sekä data-analytiikkaa tekeviä yrityksiä. Mukana ovat Poutanet Oy, Cumucore Oy, Redstone Aero Oy (Pyhtään lentokenttä), Aufwin Oy, Anarky Labs Oy, HealthFOX Oy, Vaiscom Oy sekä yhteistyökumppaneina Viima Aerospace Technologies Oy ja Varjo Technologies Oy.