Nämä cirruspilviä hieman muistuttavat, harsomaiset vaaleat ja sinertävät pilvet esiintyvät noin 82 km:n korkeudessa ylemmässä ilmakehässä mesopaussissa ja niitä näkyy parhaiten kesällä. Niiden korkeuden vaihteluväli on 75–90 km ja tyypillisesti pilvien paksuus on 0,5–2 km. Pilvialueet voivat olla laajuudeltaan jopa noin miljoona neliökilometriä, eli kolmen Suomen pinta-alan verran.
Valaisevat yöpilvet ovat hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyneitä vesijääkiteitä, pilvien aines on peräisin ehkä meteoreista ja tulivuorenpurkauksista. Ne ovat ilmeisesti melko tuore ilmiö, sillä ensimmäinen maininta niistä on vasta vuodelta 1885, hieman Krakataun purkauksen jälkeen. Valaisevien yöpilvien perimmäistä luonnetta ja syntytapaa ei tunneta tarkkaan sillä ne sijaitsevat ilmakehän osassa, jonka tutkiminen on hyvin hankalaa. On myös arveltu, että valaisevat yöpilvet liittyisivät jollakin tapaa ilmastonmuutokseen.
Valaisevia yöpilviä nähdään 45–85 leveysasteiden välissä, ja parhaat paikat niiden havaitsemiseen ovat Suomen leveysasteiden alueella. Pilvet heijastavat Auringon valoa, ja koska ne ovat niin korkealla, näkyvät pilvet vielä katsojan ympärillä olevan horisontin ja maiseman ollessa jo pimeässä. Eniten niitä näkyy kesällä, kun Aurinko on 4–16 astetta horisontin alapuolella: Auringon ollessa alle 4–6 astetta horisontin alapuolella, on taivas niin vaalea, etteivät yöpilvet näy, ja toisaalta silloin kun Aurinko on yli 16 astetta horisontin alapuolella, ei se enää valaise yöpilvien korkeudella.
Kesä on parasta havaintoaikaa myös siksi, että yöpilvien esiintymiskorkeus – mesopaussi – jäähtyy ja siellä oleva niukka kosteus tiivistyy. Kesällä Aurinko myös viettää pidemmän ajan sopivalla korkeudella horisontin alapuolella.
Yöpilvet alkavat näkyä noin tunti auringonlaskun jälkeen ja niitä esiintyy huhtikuusta lokakuuhun, runsaimmin kesäkuun lopusta elokuun alkuun.
Lisätietoa valaisevista yöpilvistä saa mm. Ursan sivuilla olevasta, Veikko Mäkelän toimittamasta Valaisevien yöpilvien havainto-oppaasta. Havaintoja voi kirjata ylös esimerkiksi Taivaanvahti-järjestelmään.
Kuvan on ottanut ISS-asemalta ESAn astronautti Luca Parmetano.