Yön valaisevat pilvet
13.06.2015

Kesä on lomakautta myös tähtiharrastajille. Öisellä taivaalla näkyy eteläisessäkin Suomessa vain muutama tähti eikä Aurinko laske Suomen pohjoisosissa lainkaan. Silti taivaalle kannattaa tähyillä, sillä tarjolla on jotain sellaista, mitä ei muulloin voi nähdä: valaisevia yöpilviä.

Toisin kuin tavalliset ala-, keski- ja yläpilvet, jotka helposti pilaavat aurinkoisena alkaneen kesäpäivän, valaisevista yöpilvistä ei ole haittaa sen kummemmin päivällä kuin yölläkään. 

Toisaalta niiden esiintymistä on mahdoton ennustaa: siksi silmät kannattaa pitää auki tunti tai pari auringonlaskun jälkeen. Pohjoisen suunnalla saattaa näkyä vaaleita haituvia, jotka muistuttavat tavallisia yläpilviä, mutta ovat paljon niitä korkeammalla.

Pohjoiset leveysasteet ovat erityisen otollisia valaisevien yöpilvien näkymisen kannalta. Ensinnäkin niitä esiintyy käytännössä pelkästään meikäläisen kesän aikana, eniten kesä–heinäkuussa. Silloin olosuhteet ovat mesopaussissa eli noin 80 kilometrin korkeudella sopivat yöpilvien muodostumiselle.

Valaisevat yöpilvet ovat valaisevia, koska ne ovat muodostuneet jääpeitteisistä pölyhiukkasista. Kesäaikaan pilvien syntykorkeudella lämpötila laskee alle 120 pakkasasteen. Silloin yläilmakehän vähäinen kosteus voi tiivistyä pölyhiukkasten pinnalle kimmeltäväksi kuuraksi, joka heijastaa hyvin auringonvaloa.

Siitä päästäänkin toiseen syyhyn, miksi kesäaika on valaisevien yöpilvien näkymisen kannalta sopiva. Aurinko on silloin "pimeän" eli käytännössä hämärän aikaan melkein koko yön sellaisella korkeudella, että se paistaa yöpilviin, vaikka maanpinnalla valoa on vain vähän.

Kun Aurinko on alle 4–6 astetta horisontin alapuolella, taivas on vielä liian vaalea, jotta yöpilviä näkyisi, ja toisaalta kun Aurinko on yli 16 astetta horisontin alapuolella, ei se enää valaise yöpilviä. 

Vaikka valaisevien yöpilvien keskimääräinen esiintymiskorkeus on 82 kilometriä, niitä voi esiintyä jo 75 kilometrissä, mutta toisaalta jopa 90 kilometrissä. Jääpeitteisten pölyhiukkasten muodostamat pilvilautat voivat olla hyvin suuria, yli miljoona neliökilometriä eli kolme kertaa Suomen pinta-alan verran.

Ensimmäisen kerran yöpilvien näkymisestä raportoitiin vuonna 1885, pari vuotta Krakataun räjähdyksen jälkeen. Se antoi osviittaa, mistä on kyse. Osa ilmakehän yläosissa leijuvasta pölystä on peräisin suurista tulivuorenpurkauksista, osa Maan ilmakehään syöksyvistä avaruuden kivensiruista ja -murikoista.

Parhaimmillaan kymmenien kilometrien sekuntinopeudella kulkevat meteoroidit alkavat höyrystyä ilman kitkan kuumentamina noin sadan kilometrin korkeudessa ja jokseenkin yöpilvien esiintymiskorkeudella ne höyrystyvät ja hajoavat tulisena tähdenlentona eli meteorina. 

 

 

Viime vuosina valaisevia yöpilviä on näkynyt tavallista enemmän, mikä tutkijoiden mukaan saattaa olla seurausta ilmastonmuutoksesta. Se vaikuttaa alailmakehän lisäksi myös ylempien kerrosten olosuhteisiin, mikä näkyy esimerkiksi juuri valaisevien yöpilvien kannalta suotuisten olosuhteiden yleistymisenä.

Otsikkokuva on otettu Skotlannissa, missä valaisevia yöpilviä näkyy hieman harvemmin kuin Pohjoismaissa. Yllä oleva kuva on puolestaan napattu Kansainväliseltä avaruusasemalta, josta katsottuna yöpilvet jäävät Maata kiertävän rakennuskompleksin alapuolelle.

Kuvat: Markus Hotakainen ja NASA.