Mauna Loan havaintoasemalla Havaijilla mitattiin torstaina eräs korkeimmista koskaan saaduista hiilidioksidin pitoisuusarvoista ilmakehässä.

Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA aloitti rutiininomaiset hiilidioksidin päivittäismittaukset vuonna 1958 ja sen jälkeen lukemat ovat kasvaneet 1950-luvun lopun 0,7 ppm:stä viimeisen vuosikymmenen arvoon 2,1 ppm vuodessa. Lyhenne ppm (part per million) tarkoittaa yhtä miljoonasosaa, ja sitä käytetään usein mm. kaasujen pitoisuuksia ilmoitettaessa.

Torstaina 9. toukokuuta Havaijilla sijaitsevan Mauna Loan tulivuoren rinteellä olevalla tutkimusasemalla arvo nousi nipin napin yli 400 ppm:n, mutta päivän keskiarvoksi kirjattiin lopulta "vain" 399,89 ppm.

Jo aikaisemmin viime vuonna 400:n raja meni rikki Alaskassa, ja koska ilmastokierron vuoksi pohjoinen pallonpuoli on aina hieman edellä etelää, on odotettavissa, että pian 400 ppm:n taso saavutetaan myös eteläisellä pallonpuolella. Mauna Loa on maailman pisimpään hiilidioksidimittauksia tehnyt tutkimusasema, joten sen tulokset ovat erityisen kiinnostavia, koska ne näyttävät selvästi hiilidioksidin jatkuvan määrän kasvun.

Nyt sulkakynät tai jos tarkkoja ollaan siveltimet suihkimaan! Nasa järjestää runokilpailun, jossa etsitään parhaita avaruushaikuja. Muistin virkistykseksi haiku on japanilainen runo, jonka kolmessa säkeessä on yhteensä 17 tavua. Ne jakautuvat säkeiksi siten, että ensimmäisessä säkeessä on viisi, toisessa seitsemän ja kolmannessa jälleen viisi tavua.

Kolme huippuhaikua sekä kaikkien kilpailuun osallistuneiden nimet lähetetään marraskuussa laukaistavan Mars Atmosphere and Volatile Evolution eli MAVEN-luotaimen mukana Marsiin. Punaisen planeetan pinnalle saakka runollinen dvd ei päädy, sillä MAVEN on kiertorataluotain, joka tutkii Marsin kaasukehän ominaisuuksia.

Tämäkin tutkimus liittyy silti Marsin veteen, sillä taannoinen ilmastonmuutos, jonka seurauksena planeetta jäähtyi ja vesi katosi, johtui ainakin osittain kaasukehän karkaamisesta avaruuteen.

Jokainen runon lähettänyt voi tulostaa itselleen diplomin kilpailuun osallistumisesta. Runoiluun on aikaa 1. heinäkuuta saakka ja yleisöäänestys alkaa 15. heinäkuuta. Osallistuminen haiku-kilpailuun onnistuu täällä.

Ilmastonmuutos näkyy monen muun asian ohella jäätiköiden pienemisenä, vetäytymisenä ja katoamisena. Kuvapari esittää Alaskassa sijaitsevaa Carroll-jäätikköä, joka on osa Glacier Bayn kansallispuistoa. Ylempi kuva on elokuulta 1906 ja alempi kesäkuulta 2004. Sama ilmiö on havaittavissa kautta maailman, monin paikoin hyvin dramaattisena. Esimerkiksi Montanaan Yhdysvaltoihin vuonna 1910 perustetussa Glacier National Parkissa eli “jäätikkökansallispuistossa” oli tuolloin 150 jäätikköä, mutta sata vuotta myöhemmin niitä oli enää 25. Jäätiköiden katoaminen tarkoittaa muutakin kuin jään sulamista. Se muuttaa ekosysteemien elinoloja, kun kesällä ei enää olekaan käytettävissä jäätiköiden sulamisvesiä. Entisten jäätiköiden alueilla järvivesien lämpötilat nousevat, metsäpalot yleistyvät ja erilaisten puuntuholaisten määrät lisääntyvät.
© Charles Will Wright (ylempi kuva) ja Bruce F. Molnia (alempi kuva); Glacier Photograph Collection. Boulder, Colorado USA: National Snow and Ice Data Center/World Data Center for Glaciology.

Keksinnöstään Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1901 saanut Wilhelm Röntgen otti ensimmäisen röntgenkuvan vaimonsa Annan kädestä. Vuodelta 1895 peräisin oleva kuva on nykyisiin röntgenkuviin verrattuna suttuinen ja epätarkka, mutta se mullisti lääketieteen lisäksi monta muutakin tieteen ja tekniikan alaa.

Vaikka Röntgen itse käytti lyijystä tehtyjä suojia, voimakasta röntgensäteilyä ei alkuun osattu varoa. Urbaanin tarinan mukaan eräs nuori tutkija järjesti vaimoineen illalliskutsut, joille osallistui useita fyysikoita. Isäntäväki huomasi tehneensä ruokalistan suhteen emämunauksen, sillä tarjolla oli sormin syötävää kanaa. Useimmilla tutkijoilla ei kuitenkaan ollut likikään kaikkia sormia tallella, sillä säteilyn aiheuttamien vaurioiden takia oli jouduttu turvautumaan amputaatioihin.

Auria kuullostaa pankin nimeltä ja sellainen se onkin, tosin hieman erikoinen: Suomen ensimmäinen biopankki, joka avattiin huhtikuun lopussa Turussa.

Biopankeiksi kutsutaan ihmisten elimien, kudoksien ja solujen näytteiden varastoa, missä olevia näytteitä käytetään lääketieteellisessä tutkimuksessa. Suomen biopankkilaki astuu voimaan ensi syksynä, ja siinä määritellään ensimmäistä kertaa tärmällisesti miten ja millä ehdoilla sairaaloiden toimenpiteissä saatujen ihmisperäisten näytekokoelmien käyttö on mahdollista.

Näytteitä on käytetty aikaisemminkin tutkimuksessa, mutta uusi laki virallistaa asian ja määrittelee miten suostumus näytteiden käytöstä ja säilyttämisestä annetaan. Se myös linjaa tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin ja edistää näytteiden tutkimuskäyttöä siten, että samalla näytteitä antaneiden yksilöiden oikeudet turvataan.

Koska hajanaisten näytekokoelmien juridinen tilanne on ollut epäselvä, kunnollisia biopankkeja ei ole ollut ennen kuin nyt. Suomen ensimmäinen biopankki Auria avattiin huhtikuussa Turussa. Se avaa täysin ainutlaatuisen tutkimusympäristön, jonka odotetaan synnyttävän ja houkuttelevan Suomeen lääketieteen liiketoimintaa.

Kevään vihdoin tultua ulkoilmaihmiset aloittelevat grillikautta. Lihaa, kalaa, kasviksia – ihminen on käytännössä kaikkiruokainen eläin. Vuosisatojen kuluessa tottumukset ovat vaihdelleet, viime vuosikymmeniä lukuun ottamatta lähinnä sen mukaan, mitä on ollut tarjolla. Ja edelleen ravinto on monin paikoin niin niukkaa, että valinnanvaraa ei ole.

Itäisessa Afrikassa kaksi miljoonaa vuotta sitten eläneet nykyihmisen esi-isät olivat oman aikansa herkkusuita. Noihin aikoihin ruokalista muotoutui pitkälti sen mukaan, mitä sattui löytymään luonnosta tai onnistuttiin saamaan kiinni, mutta näyttäisi siltä, että Homo erectuksen suurta herkkua olivat antiloopin aivot.

Keniasta Victoria-järven koilliskulmassa sijaitsevan lahden rantamilta on löydetty teurastettujen eläinten luita. Kanjeran kaivauksilta on todettu vanhimmat merkit määrätietoisesta metsästyksestä ja valikoivasta haaskojen hyödyntämisestä.

Kanjerasta on löytynyt yli 80 yksittäisen eläimen luita, joissa on merkkejä kivityökalujen käytöstä, mutta ei juurikaan suurten petoeläinten hampaanjälkiä. Siitä on päätelty, että suuri osa syödyistä eläimistä, etenkin gasellit, on todellakin metsästetty.

Saaliseläimet ja suurempien eläinten, esimerkiksi antilooppien, haaskat raahattiin samalle paikalle, missä ne paloiteltiin ennen lihan syömistä. Jälkiä tulen käytöstä eli lihan kypsentämisestä ei kuitenkaan ole löytynyt.

Luiden joukossa on runsaasti pääkalloja, mikä viittaa siihen, että entisaikojen ruokailijat ovat ottaneet niitä myös talteen, kun kissapedot ovat jättäneet ne syömättä. Kalloissa on kolhuja ja murtumia, joiden perusteella niitä on hakattu kivillä: niiden sisältä on popsittu rasvaista ja ravinteikasta aivokudosta.

Parin miljoonan vuoden takaisia tapahtumia on toki vaikea päätellä varmuudella pelkkien luulöytöjen perusteella. Ihmisen esi-isät ovat metsästyksen sijasta saattaneet pelkästään hätyytellä petoeläimiä haaskoilta.

Gasellien luut viittaisivat kuitenkin siihen, että ne on todella metsästetty: kissapedot tuppaavat syömään pienet saaliseläimet niin nopeasti, että ne katoavat vauhdilla parempiin suihin.

Kallojen suuri määrä saattaa johtua myös siitä, että muinaiset einehtijät ovat vain syystä tai toisesta kasanneet ne yhteen paikkaan, ei välttämättä aivoilla herkuttelusta.

Tutkimuksesta uutisoi ScienceNews ja alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.

Marsin radan sisäpuolelle tuleviin Apollo-asteroideihin lukeutuva Itokawa on noin 650 metriä pitkä ja 250 metriä leveä. Sen pinnalla ei ole juurikaan kraattereita, mikä viittaa hyvin löyhään rakenteeseen. Tutkimusten mukaan Itokawan huokoisuus on peräti 40 prosenttia, kun hiekan huokoisuus on parinkymmenen prosentin luokkaa. Itokawa on kenties kauan sitten hajonnut asteroidien välisessä törmäyksessä ja kivenkappaleet ovat sittemmin kasautuneet uudelleen sorakasaa muistuttavaksi möykyksi. Japanilainen Hayabusa-luotain tutki Itokawa-asteroidia lähietäisyydeltä syksyllä 2005.

3D-tulostus kehittyy kovaa vauhtia ja siitä puhutaan – aiheestakin – joka puolella, koska sillä on suuret mahdollisuudet. Tekniikalla voi pian myös tulostaa verisuonia ja kudoksia ihmisille.

Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu ja BIT-tutkimuskeskus ovat mukana tutkimuksessa, jonka tavoitteena valmistaa verisuonitettua keinoihoa 3D-tulostimilla. Ensisijaisesti keinoihoa on tarkoitus käyttää apuna farmasia- ja kosmetiikkateollisuudessa korvaamaan eläinkokeita, mutta sen avulla voidaan myös kasvattaa ihoa palovammojen ja niistä aiheutuneiden traumojen hoitoihin.

Keinokudokset koostuvat polymeereistä, ja tavoitteena on kehittää mahdollisimman lähelle ihon ominaisuuksia ja koostumusta olevia biopolymeerejä. Hankalinta on saada materiaalihin juuri halutunlaiset ominaisuudet, koska samalla niiden tulee olla nestemäisiä tai helposti nesteytyviä ja myös nopeasti kovettuvia, jotta niitä voitaisiin käyttää 3D-tulostimissa raaka-aineena. Lisäksi niistä valmistetun kudoksen on oltava elastinen ja sovelluttava elimistöön.

Aalto-yliopistossa materiaaleja koskevan työpaketin vetäjä on akatemiaprofessori Jukka Seppälä.

Tutkimuksessa on mukana myös Minna Malin biotekniikan ja kemian tekniikan laitokselta. "Kehitettävät materiaalit jaetaan kolmeen pääryhmään, joita ovat valon vaikutuksesta kovettuvat polymeerit, lämmön tai paineen avulla työstettävät termoplastit sekä hydrogeelit", kertoo Malin. "Jokaisella on oma roolinsa suunnitellussa kudosmallissa."

Tuntuuko siltä, että paremmat bileet ovat aina jossain muualla? Se voi toki pitää paikkansakin, mutta tuntemuksensa kanssa ei tarvitse olla enää yksin. Kyseessä on FoMO, “fear of missing out” eli pelko siitä, että jää jostakin paitsi.

Pelkotila ei ole uusi asia – kukapa ei olisi joskus tuntenut missaavansa jotain tärkeää – mutta sosiaalisen median myötä se on tullut yhä yleisemmäksi ja samalla kiinnostavammaksi. Jopa niin kiinnostavaksi, että ilmiötä on alettu tutkia tieteellisesti.

Andrew Przybylskin johtama tutkimusryhmä on kehittänyt Essexin yliopistossa testin, jolla FoMOn vakavuutta on mahdollista mitata. Testitulosten mukaan FoMO vaivaa pahiten alle 30-vuotiaita, mikä ei ole ollenkaan yllättävää. Esimerkiksi Facebookin ja Twitterin käyttäjistä noin kolmannes on ikäryhmässä 18–34 vuotta.

Toisaalta kaksi kolmannesta on yli 34-vuotiaita, joten FoMO ei johdu niinkään sosiaalisesta mediasta vaan iästä. Tutkimuksen mukaan sosiaalisen median käyttö ei aiheutakaan FoMOa, vaan päinvastoin: FoMOsta kärsivillä se on syy käyttää sosiaalista mediaa.

Przybylskin ryhmä, jossa on tutkijoita Essexin yliopiston lisäksi Kalifornian ja Rochesterin yliopistoista Yhdysvalloista, on todennut FoMOlla olevan monia itsestään selviltä vaikuttavia piirteitä, mutta jotkut niistä ovat jossain määrin yllättäviä.

FoMO on yleisintä ja vakavinta nuorilla ja erityisesti nuorilla miehillä. Pelkotilan vakavuuteen vaikuttaa elämisen laatu ja etenkin se, millaiseksi oman elämänsä mieltää. FoMOsta kärsivien suhtautuminen sosiaaliseen mediaan on aktiivisesta käytöstä huolimatta usein ristiriitaista.

Toisaalta FoMO on myös itseään toteuttava ennustus. Przybylskin mukaan FoMO voi muodostua niin vakavaksi, että muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä seuratessaan ei huomaa tekevänsä itse mahdollisesti hyvinkin mielenkiintoisia asioita.

Tulokset julkaistaan heinäkuussa Computers in Human Behavior -lehdessä ja se on ensimmäinen FoMOsta tehty laaja tutkimus. Vaikka pelkotila sinänsä ei olekaan uusi, käsite nousi esiin vasta muutama vuosi sitten, kun sosiaalisen median käyttö yleistyi ja helpottui entisestään älypuhelinten ansiosta.

FoMO-testin voi tehdä osoitteessa www.ratemyfomo.com. Testi on englanninkielinen.

Jääkauden jälkeen Suomi oli suurelta osin veden peitossa. Jäätikön painaman maan kohotessa vedet vähitellen väistyivät ja nykyiseksi Itämereksi kehittyneen vesialueen olemus vaihteli merestä järveksi ja takaisin. Noin 11 000 vuotta sitten Yoldiameri muuttui Ancylusjärveksi, joka lainehti melkein kahdentuhannen vuoden ajan. Maankohoaminen ja vedenpinnan nousu olivat jonkin aikaa jokseenkin yhtä nopeaa, joten rantaviiva pysyi pitkään samoilla seuduilla. Paikoin ankara aallokko kulutti rantakivikoita niin voimallisesti, että se vei kivien välistä kaiken hiekan ja mullan mennessään. Keski-Pohjanmaalla Halsualla on tuolloin syntynyt noin 750 hehtaarin laajuinen muinaisranta, Töppösen luolikot. Vesi on aikoinaan puhdistanut rantakivikon niin perusteellisesti, että kivien välissä ei kasva vieläkään kuin harvakseltaan puita siellä täällä ja paikoin joitakin pienempiä kasveja.