Paikat | Tiedetuubi

Jarmo Korteniemi

Päivän kuva Nämä sammakot - sekä useita kymmeniä niiden lajitovereita ja ainakin yksi rupikonna - löytyvät 23 metriä syvän kalliokuopan pohjalta. Kuoppa on komea Jalasjärven Pirunpesä. Se erottui vielä 1980-luvulle asti kalliossa jättimäisten lohkareiden täyttämänä painanteena. Muodostuma kuitenkin tyhjennettiin moninaisten vaiheiden jälkeen. Lopullisen syvyyden se saavutti Spede Pasasen rahoituksella -- siksi vieressä on myös Speden patsas.

Pirunpesä on graniittikallioon muodostunut muinainen rapaumaonkalo. Kalliossa on vanha, pyöreähkö ja noin 14 metriä leveä epätavallisen halkeillut alue. Kivi on sen alueelta mekaanisesti rapautunut hyvin syvälle. Rakoihin päässeen veden jäätyessä halkeilu etenee yhä pidemmälle. Toisin kuin nähtävyyteen lippuja myyvä matkailuyrittäjä siis uskottelee, mitään erityistä arvoitusta ei komeassa kohteessa enää ole -- paitsi se, mistä rakoilusysteemi alunperin johtuu. Kyse ole hiidenkirnusta, sillä kuoppa on jääkautta vanhempi. Jääkaudet tosin muokkasivat pintaa kasatem painanteeseen moreeneja ja hajoittaen reunoilta pinta-ainesta.

Paremman käsityksen saamiseksi vielä kaksi bonuskuvaa (ensimmäinen kuopan reunalta vaakasuuntaan, toinen alaspäin kuvattuna):

Jari Mäkinen

Päivän kuva Savonlinnan oopperafestivaali alkaa tänään, ja kuten yleensä, on tapahtumapaikkana Savonlinnan keskustassa oleva uljas Olavinlinna.

Oopperan seuraamisen (ja yleisen seurustelun) ohella kannattaa kiinnittää huomiota myös itse linnaan, sillä kyseessä on Euroopan pohjoisin keskiaikainen kivilinna ja erinomainen esimerkki linnojen arkkitehtuurista.

Ensinnäkin kannattaa huomata, että Olavinlinnaa on rakennettu (monien muiden linnojen tapaan) eri aikakausina, ja ne ovat jättäneet jälkensä linnoitukseen.

Olennaista on ollut se, että Olavinlinnan aikana asetekniikka on mennyt hurjasti eteenpäin, mutta toisaalta linna on jo ”moderni” siinä mielessä, että sen tornit ovat pyöreitä.

Esimerkiksi Turun linnassa tornit ovat vielä kulmikkaita. Ennen tuliaseita linnoissa puolustauduttiin nuolia, kivilinkoja ja rynnäkkötikkaita vastaan, jolloin muurinharja oli puolustuksen tärkein kohta. Tornien välit täytettiin jousimiehin.

Kun mörssärit, tykit ja muut tuliaseet tulivat, niin tornien kulmat olivat niille helppo saalis. Rikkoutuneet kulmat tekivät heti aukkoja muuriin, joten nopeasti linnoista alettiin tehdä tai niitä alettiin muuttaa pyöreäpintaisiksi. Samalla torneista tuli pyöreitä.

Samalla linnojen puolustus siirtyi alemmas ja lopulta 1500-luvun lopulla maan tasalle. Puolustus oli keskitettävä ulkoneviin torneihin (ns. flankeeraustorneihin), joista pystyttiin ampumaan pitkin muurin ulkosivuja.

Tuliaseista mainitaan ensimmäisen kerran Viipurin linnassa vuonna 1429 ja kun Olavinlinnaa alettiin rakentaa vuonna 1475, päätettiin siihen tehdä saman tien pyöreät tornit. Kunnia tästä päätöksestä lankeaa ulkomaisille, pääasiassa virolaisille, muurareille, jotka linnan rakentamisesta päättänyt Eerik Akselinpoika Tott palkkasi työmaalle.

Suomi oli tuolloin Ruotsin kuningaskuntaa ja uuden linnan tarkoituksena oli vakiinnuttaa Ruotsin valtaa Etelä-Savon uudisasutusalueilla. Moskovan ruhtinaskunta piti näitä omina mainaan Pähkinäsaaren rauhan nojalla, ja he häiritsivätkin rakennustöitä usein.

Wikipedian artikkelin mukaan Olavinlinnan varsinaisesta linnasta rakennettiin ensin päälinna sekä sen kolme tornia: Kirkkotorni, Kellotorni ja Pyhän Eerikin torni. Päälinna tärkeimmiltä osiltaan valmistui todennäköisesti vuonna 1483.

Tott päätti nimetä linnan kaikkien ritareiden suojelijan, Pyhän Olavin, mukaan.

Linnan rakennusmateriaaleina käytettiin puuta ja kiveä. Liuskemainen luonnonkivi saatiin lähiympäristöstä. Tornien lisäksi päälinnaan kuului myös niitä yhdistävään kehämuuriin liittyvät asuinsiivet. Linnan tärkeimmät asuinhuoneet oli sijoitettu torneihin.

Itäsiivessä oli komeasti holvattu suuri juhlasali, Kuninkaansali, ja sen alla sijaitsi Linnantupa. Päälinnan kolmesta tornista Pyhän Eerikin torni on raunioitunut, ja nykyään siitä on nähtävissä vain pohjakerroksen rakenteita.

Kustaa Vaasan tultua Ruotsin hallitsijaksi päälinnan kolmea tornia korotettiin ja esilinnaan rakennettiin suuri tykkitorni, Paksu torni. Lisäksi linnan muureja vahvistettiin.

1600-luvun alkupuolella esilinnan Nihtitorni purettiin ja melkein samalle paikalle rakennettiin Kijlin torni. Tiedetään, että Kijlin tornin ja esilinnan vahvistustyön päättymistä juhlistettiin tilaamalla Tallinnasta esilinnan pihan muuriin kiinnitettäväksi kookas kivilaatta, johon oli hakattu kuninkaallinen vaakuna. Olavinlinnan ympärille muodostui asutusta, joka sai kaupunkioikeudet Savonlinnan nimellä vuonna 1639.

Suuri Pohjan sota Ruotsin ja Venäjän välillä alkoi vuonna 1700. Pitkän piirityksen jälkeen linna antautui ensimmäisen kerran venäläisille vuonna 1714. Venäläiset purkivat pommituksissa pahoin kärsineen Pyhän Eerikin tornin. Ruotsi sai linnan takaisin Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Se kuitenkin menetti linnan pysyvästi Turun rauhassa hattujen sodan jälkeen 1743.

Venäläiset aloittivat linnan voimakkaan varustamisen, jonka muistona ovat Olavinlinnalle tyypilliset tornien tiilirakenteiset pyöreäikkunaiset yläosat ja länteen osoittavat bastionit.

Ruotsin armeija piiritti linnaa Kustaa III:n sodassa vuonna 1788, mutta ei onnistunut valloittamaan sitä. Paksu torni tuhoutui ruutivaraston räjähdyksessä 1791.

Kun Suomi siirtyi Suomen sodan jälkeen Venäjän alaisuuteen vuonna 1809, linna menetti sotilaallisen merkityksensä, sillä rajanmuutoksen jälkeen se sijaitsi hyödyttömästi sisämaassa.

Linna toimi pelkkänä kasarmina vuoteen 1847 asti ja sen jälkeen muutamia vuosia vankilana ja varastona. Tyhjänä ollessaan sekä vuosina 1868 ja 1869 riehuneissa kahdessa suuressa tulipalossa linnan kunto huononi.

Linnan restaurointi aloitettiin 1800-luvun lopulla ja linnasta tehtiin muinaismuistona suojeltu kohde. Viimeisimmät laajamittaiset entistämistyöt aloitettiin vuonna 1961 ja saatiin valmiiksi vuonna 1975.

Ooppera on soinut linnassa vuodesta 1912 alkaen, jolloin Aino Ackté järjesti siellä ensimmäiset Oopperajuhlat.

Sen jälkeen juhlia pidettiin kesinä 1913, 1914, 1916 sekä 1930, jolloin juhlat päättyivät taloudellisiin vaikeuksiin. Sen jälkeen tapahtuma hiipui 37 vuoden ajaksi, kunnes vuonna 1967 ne aloitettiin uudelleen.

Juhlien maine kasvoi 1970-luvulla Martti Talvelan toimiessa niiden taiteellisena johtajana ja nykyisin alun perin viikon mittainen festivaali on kasvanut kuukauden spektaakkeliksi, jota tulee katsomaan noin 60 000 henkilöä.

Markus Hotakainen

Jos Edinburghin tuhatvuotinen historia alkaa ahdistaa, voi helpotusta hakea vielä kaukaisemmasta menneisyydestä. Our Dynamic Earth on vuonna 1999 perustettu tiedekeskus, joka sijaitsee Holyrood Parkin luoteiskulmassa.

Paikka on osuva, sillä sen taustalla kohoavat Salisbury Crags ja Arthur’s Seat. Noin 350 miljoonaa vuotta sitten syntyneitä vulkaanisia muodostelmia tutkiessaan modernin geologian isäksi kutsuttu James Hutton päätyi siihen, että "nykyisyys on avain menneisyyteen": samat prosessit, jotka ovat havaittavissa tänään, ovat muokanneet maailmaa myös entisaikoina.

Suurelta sirkusteltalta näyttävä rakennus ja etenkin sen sisääntuloaula hämäävät pelkistetyssä koruttomuudessaan, liki autiudessaan. Puolityhjän, lasiseinäisen tilan ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Varsinainen näyttelytila on maan alla ja siellä riittää nähtävää.

Äkkiseltään keskuksen peruskonsepti vaikuttaa vähän tylsältä. Maapallon menneisyyteen tutustutaan opastetulla kierroksella, jollainen voi pahimmillaan olla tuskastuttava kokemus. Alku ei olekaan kovin lupaava. Vitriineissä on kivenmurikoita ja seinillä näyttötauluja, joilla on puhuvia äijänpäitä, maskeerattujen näyttelijöiden "eläväksi" tekemää historiaa.

Kun on selvinnyt pakollisesta lähihistoriallisesta katsauksesta, päästään kuitenkin vauhtiin. Aikahissi kiidättää menneeseen, aina maailmankaikkeuden alkuhetkiin saakka, ja avaruusaluksen komentosillalta pääsee seuraamaan paluuta kohti nykyhetkeä.

Tiedekeskuksen nimen mukaisesti keskeinen kohde on muuttuva maapallo ja sen historia: miten kotiplaneettamme on muodostunut, miten se on vuosimiljardien kuluessa muuttunut ja miten siitä tuli elämää kuhiseva maailma.

Elävien oppaiden ja kaiuttimista kuuluvan selostuksen yhdistelmä toimii, ja näyttelyyn voi tutustua omaan tahtiin. Virtuaalilento eri ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeiden yli toistuu aikataulun mukaisesti, samoin puolipalloon heijastettu 360-leffa, mutta muuten kukaan ei ole hoputtamassa eteenpäin tai höpöttämässä korvan juuressa valmiiksi laadittua selostusta.

Toiminnallisia "hands-on"-kohteita ei ole kovin paljon, mutta siellä täällä sentään. Kampea kääntämällä, hiiripalloa pyörittämällä ja tai nappeja painelemalla voi tarkastella esimerkiksi elämän nousua merestä maalle, nisäkkäiden kehittymistä dinosaurusten kadottua tai ihmisen vaikutusta ympäristöön, mutta pääosin tarjolla on "valmista" materiaalia: kuvia, tekstejä (jotka ovat kiitettävän lyhyitä), videoita.

Miljöö vaihtelee maanjäristysten tärisyttämästä tilasta merten syvyyksissä kulkevaan sukellusveneeseen, josta voi periskoopin avulla tarkastella "ylhäällä" avautuvaa maisemaa. Ilma täyttyy rikintuoksusta, tuuli puhaltaa, keskellä salia voi omin käsin kauhistella kylmää jäätä. Erilaisilla tehokeinoilla on luotu varsin onnistuneesti läsnäolon tuntua.

Kiertokäynti päättyy vajaan puolen tunnin mittaiseen puolipalloleffaan, joka testikäynnillä kertoi siitä, miten tullaan astronautiksi. Uloskäynti avautuu sopivasti tiedekauppaan, jonka läpi on miltei mahdoton kulkea tekemättä jotain heräteostosta. Perusrihkaman ja korukivien lisäksi tarjolla on onneksi myös vankkaa tietokirjallisuutta.

Tiedot aukioloajoista, lipunhinnoista, näyttelykohteista ja kulloisestakin erikoisohjelmasta löytyvät tiedekeskuksen seikkaperäisiltä kotisivuilta.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Jari Mäkinen

Sveitsissä, juustostaan ja komeista alppimaisemistaan tunnetussa Appenzellin kaupungissa on eräs maailman kummallisimmista hotelleista: vuonna 2009 avattu Null Stern Hotel, siis Nollan tähden hotelli, jonka mottona on ”Täällä ainoa tähti olet sinä”.

Kiinnostavan hotellista tekee kaksi seikkaa: ensinnäkin se on pyrkinyt, ja hyvin onnistunutkin, erittäin minimalistiseen olemukseen, ja toiseksi, kenties koska myös hotellin mukavuus on saatu minimoitua, se suljettiin vajaan vuoden toiminnan jälkeen. Hotelli jäi kuitenkin henkiin museona, jota tosin voi pitää myös omalaatuisena industialistis-arkkitehtoonisena tilataideteoksena.

Taiteijaveljesten Frank ja Patrik Riklinin perustama hotelli sijaitsee ydiniskua varten suojautumiseen varten tehdyssä bunkkerissa 1960-lukuisen ankean kerrostalokorttelin alapuolella kallioperässä. Ajatuksena oli mahdollisimman ankea ja yksinkertainen hotelli, missä palvelut, huonekalut ja oikeastaan kaikki on viety äärimmäiseen minimiin.

Hotellin sisäänkäynti on raskas metallinen pommisuojaovi, minkä jälkeen on pienenpieni vastaanottotiski. Siitä asiakkaat ohjataan kahteen suureen saliin, joissa on kuusi yhden hengen sähkyä ja neljä parivuodetta. Siinä missä peseytyminen ja tarpeiden tekeminen tapahtuu erillisessä, tosin kaikkien kanssa jaetussa erillisessä huoneessa, ei vuoteiden välissä ole minkäänlaisia seiniä tai edes näköesteitä.

Ainoa viihdyke hotellissa on yksi, yhteinen vanha televisio.

Koska lämmitystä ei luonnollisestikaan ole, voivat jotkut vilukissat kokea hotellin hieman kylmäksi. Heitä varten on kuumavesipulloja, niitä sellaisia muovisia brittisarjoista tuttuja litteitä lämmittimiä, jotka laitetaan peiton alle jalkopäähän. Samasta viileysseikasta johtuen tarjolla on aikaisesta aamusta alkaen kuumia juomia.

Tai siis oli, sillä nyt hotelli on enää museo. Riklin-veljesten mukaan hotelli on kommentti yhä naurettavammaksi käyvään hotellitrendiin, missä yksinkertaisesta yöpymisestä on tehty kokonaisvaltainen kokonaisvaltainen, ja siksi hyvin kallis kokemus. He kaavailivat siitä kautta maailman levittäytyvää ketjua (tosissaan tai ei), missä erilaisiin ankeisiin paikkoihin perustettaisiin paikan hengen mukaisia pieniä boutique-hotelleja.

Erilaiset design-hotellit lisääntyvät koko ajan, mutta samalla suuri osa hotelleista käytännössä laskuttaa lisää siitä, että ne ovat vähentäneet palveluitaan ja sisustustaan minimiin. Tästä äärimmäisiä esimerkkejä ovat kapselihotellit sekä ketjut, joissa huoneeseen pääsee netin kautta saatavalla koodilla ja koko vastaanottotiski on muutettu automaatiksi sekä luuriksi. Joissain tapauksissa onneksi myös hinta on minimalistinen, ja yöpymiskokemuksen sijaan väsynyt matkaaja saa vain sen, mitä hän kaipaa: suihkun ja hyvän vuoteen.

Alla on vielä ammoinen Null Stern Hotelista tehty video:

Jari Mäkinen

Sveitsissä, noin tunnin ajomatkan päässä Zürichistä, sijaitsee UNESCOn maailmanperintölistalla oleva paikkakunta nimeltä Bern. Kun sen vanhasta kaupungista, Aarejoen mutkasta, nousee joenuoman päälle Bernin uudempaan ja nykyiseen varsinaiseen keskustaan, voi sieltä löytää tieteen historian kannalta varsin kiinnostavan rakennuksen: talon, missä Albert Einstein laittoi fysiikan uusiksi.

Albert Einstein muutti nuorena varsin usein. Hän syntyi Ulmissa, Saksassa, varttui Münchenissä, ja opiskeli Sveitsissä, Zürichissä. Hän suoritti siellä diplomityönsä vuonna 1900, jolloin hän seurusteli jo opiskelutoverinsa Mileva Marićin kanssa.

Albert oli keskinkertainen opiskelija, mutta oli kiinnostunut tietellisestä tutkimuksesta. Hänen ensimmäinen julkaistu artikkelinsa julkaistiin keväällä 1901, ja se käsitteli kapillaari-ilmiötä. Artikkeli toi hänelle nimeä, mutta ei niin paljoa, että kukaan olisi palkannut hänet mihinkään yliopistoon. Niinpä hän joutui työskentelemään opettajana.

Vuonna 1902 hän kuitenkin sai paikan Bernissä sijaitsevassa Sveitsin patenttitoimistossa, ja vaikka työ elektromagneettisten laitteiden patenttihakemusten 3. luokan käsittelijänä ei ollutkaan mikään unelma-ammatti, hän muutti ja aloitti työt.

Bernissä Albert ja tuleva vaimonsa Mileva asuivat pisimpään (1903-1905) aivan kaupungin historiallisessa keskustassa sijaitsevassa Kramgasse 49:n toisen kerroksen kaksiossa. Tuossa asunnossa Albert viimeisteli ajatuksensa, jotka tekivät hänestä maailman kuuluisimman tieteentekijän – ensimmäisen sekä todennäköisesti edelleen suurimman tieteen megajulkkiksen.

Asuntoon noustaan kapeita kierreportaita pitkin, jotka toki on nyttemmin muutettu vierailijoita kestäviksi ja koristeltu avaruudellisesti. Toisesta kerroksesta pääsee kuitenkin sisälle asuntoon, mikä on yllättävän pieni. Olohuoneen lisäksi on jotakuinkin entisellään oleva eteinen ja lipunmyyntihuoneeksi muutettu keittiö. Vieressä on pieni makuuhuone.

Kalusto on edelleen lähes alkuperäinen, tosin sieltä ja täältä jälkikäteen kerättynä. Näihin kuuluu työpöytä, jolla Albert kirjoitti vuoden 1905 viisi läpimurtoartikkeliaan.

Koko rakennus on muutettu Einstein-taloksi. Toisen kerroksen asunnon yläpuolinen samankaltainen kaksio on nyt museo, missä on yksinkertainen näyttely sekä videohuone, ja alapuolella on kahvila, joka kantaa yllättäen nimeä ”Einstein”. Pikaisen käynnin perusteella sitä voi suositella.

Vaikka museo ei tuo juurikaan uutta Einsteiniä ja hänen työtään edes ylimalkaisesti tuntevalle, on paikassa luonnollisesti omalaatuinen henki. Ja Bernissä voi edelleen aistia sen saman tunnelman, mikä siellä aikanaankin jo oli.

Kun palataan vuoteen 1903, eivät Milena ja Albert asuneet vielä yhdessä. He saivat jo aikaisemmin ensimmäisen lapsensa, mutta tyttölapsi annettiin (ajan hengen mukaisesti) kasvattivanhemmille, koska lapsi syntyi avioliiton ulkopuolella ja vanhemmat olivat nuoria sekä hyvin vähävaraisia.

Kun pariskunnan toinen lapsi, poika, alkoi odottaa itseään, Albert ja Milena menivät naimisiin ja päättivät muuttaa yhteen samaan kotiin. Tuon asunnon osoite oli Kramgasse 49.

Einsteineillä oli laaja ystäväpiiri, joka koostui pääasiassa työn puitteista tulleista tuttavista, mutta myös musiikinharrastukseen liittyen. Albert laajensi kuitenkin tätä edelleen liittymällä toukokuussa 1903 Bernin luonnontieteelliseen yhdistykseen, mikä toi hänelle ystäviksi erityisesti korkeakoulujen opettajia. Heidän kauttaan hän sai käyttöönsä koulujen laboratoriot ja joulukuussa 1903 Einstein piti yhdistyksessä ensimmäinen esitelmänsä.

Albertin tieteellisen kiinnostuksen kohteet vaihtelivat, mutta Berniin muutettuaan hän suuntautui pääasiassa fysiikan silloisiin suurimpiin kysymyksiin. Hän ei osannut sanoa mikä niissä viehätti, mutta hän piti näiden vaikeiden asioiden pohtimisesta ja olikin mietiskellyt Zürichin opiskeluvuosista alkaen etenkin lämpödynamiikkaa, lämmön liiketeoriaa, atomien olemassaoloa ja kokoa, sekä liikkuvien kappaleiden sähkömagnetismia.

Työpäivät patenttitoimistossa olivat pitkiä, mutta niiden lisäksi Albert antoi yksityisopetusta lähes päivittäin. Hän teki tyypillisesti 48-tuntisia viikkoja. Siitä huolimatta (kenties osin työajalla) hän pystyi pohtimaan fysikaalisia kysymyksiä sen verran korkeatasoisesti, että hän julkaisi noin kerran vuodessa artikkelin sen ajan arvostetuimmassa Annalen der Physik -julkaisussa.

Se, että hän ei onnistunut saamaan työtä yliopistossa, oli kenties hänelle tässä hedelmällisessä vaiheessa hyödyksi: hän joutui työskentelemään yksin, vapaana akateemisista paineista ja perinteistä. Siitä huolimatta Einstein oli pettynyt siihen, että hänen työtään ei arvostettu.

Sitten koitti vuosi 1905, annus mirabilis, jolloin berniläinen patenttivirkailija laittoi fysiikan uusiksi – ja arvostusta tuli lopulta Nobelinkin verran. Maaliskuusta syyskuuhun 1905 Einstein julkaisi kaikkiaan viisi artikkelia kolmelta fysiikan alalta, ja niistä jokainen olisi tuonut hänelle paikan tieteenhistoriassa. Valosähköinen ilmiö, Brownin liike, massan ja energian verrannollisuus (E=mc²) sekä erityinen suhteellisuusteoria (mihin kuuluisa kaava ei suoraan kuulunut) olivat kokonaan uusia näkemyksiä maailmaan ja pohjustivat aivan uutta fysiikkaa.

Albert Einstein itse piti valon valosähköisestä ilmiöstä, eli valon kvanttiluonteesta kertonutta artikkeliaan tärkeimpänä, koska hänen omasta mielestään suhteellisuusteorian siemen oli lähinnä Maxwellin ja Lorenzin töiden jatkoa.

Jo huhtikuun 1905 lopussa Albert sai valmiiksi valmiiksi väitöskirjansa Zürichin teknillisellä yliopistolla, mutta asuinpaikka pysyi Bernissä vuoteen 1907 saakka. Silloin Albert lähti maailmanmaineeseen – ja avioliitto Milenan kanssa kariutui, pitkälti maineen ja tieteellisen työn sysättyä perhe-elämän syrjään.

Einsteinhaus

Kramgasse 49

3000 Bern 8

www.einstein-bern.ch

Sisäänpääsymaksu 6 frangia tai 4,50 frangia opiskelijoilta. Euroillakin saa maksaa. Huom: luottokortteja ei hyväksytä!

Avoinna joka päivä klo 10-17.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Toimitus

Moskovan luoteispuolella, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta, sijaitsee neuvostoaikainen Venäjän Elektrotekninen Instituutti, joka on neuvostoajan henkeen nimetty Leninin mukaan.

Eräs tämän lyhennenimellä VNITZ VEI tunnetun tutkimuslaitoksen hurjimmista laitteista on maailman suurin salamageneraattori. Kuuden megavoltin korkeajännitelaite pystyy synnyttämään 200 metriä pitkiä salamoita, joita käytettiin aikanaan ennen kaikkea lentokoneiden ukkoskestävyyden testaamiseen.

Kyseessä on niin sanottu Marx-generattori, jonka periaatteen keksi Erwin Otto Marx vuonna 1924. Se pystyy kehittämään hyvin suurijännitteisen sähköpulssin matalajännitteisestä tasavirtalähteestä. Laitteisto koostuu rinnakkain kytketyistä voimakkaista kondensaattoreista, jotka kytketäänkin sarjaan varauksen päätyttyä, jolloin ne vapauttavat energiansa silmänräpäyksessä.

1970-luvulla rakennettu laite on nyttemmin ruostunut ja rapistunut käytön ja määrärajojen puutteessa, mutta se on pysynyt edelleen toimintakunnossa.

Venäläinen uutiskanava Russia Today (RT) pyysi instituuttia kuitenkin käynnistämään laitteen ja synnyttämään sillä kameroiden iloksi muutamia salamoita.

Kuvaussessio ei kuitenkaan sujunut aivan kommelluksitta, koska "futuristisen näköinen paikka metsän keskellä on muodostunut urbaanien tutkimusmatkailijoiden kulttiesineeksi", kuten RT kirjoittaa jutussaan.

Usein paikalla on nuoria, jotka tekevät omia videoitaan ja ottavat kuvia kummallisen näköisestä laitteistosta, joka kieltämättä on omituisen näköinen kompleksi, etenkin kun se seisoo keskellä metsää. Paikka on luonnollisesti suljettu ja aidattu, mutta valvonnan puuttuessa kuka tahansa pääsee aitauksen sisälle.

Usein myös laitteiston ollessa toiminnassa on alueella ollut luvattomia vierailijoita. Laitoksen johtajan Vladimir Sysoevin mukaan oli vain puhdasta onnea, ettei kukaan kuollut, kun siniset salamat ovat alkaneet sinkoilla laitteesta maahan.

"He vain tulevat ja tulevat paikalle! On mahdotonta pitää turisteja ulkopuolella", sanoo Sysoyev RT:n haastattelussa, jonka jälkeen varmasti väkeä riittää paikalla vielä enemmän.

Jos haluat rakentaa oman, tosin paljon pienimuotoisemman Marx-generaattorin, niin erilaisiin sähköteknisiin demonstraatioihin erikoistuneella Penquin's Lab -nettisivulla on hyvät ohjeet.

Otsikkokuva: ierusaleem.ru via RT

Tiedetuubi Heurekan K-18 -illassa

Tiedetuubi Heurekan K-18 -illassa

Jari Mäkinen

28.04.2014

Tiedekeskus Heureka viettää parhaillaan 25-vuotisjuhliaan ja sen yhteydessä testattiin jo kauan mielessä ollutta ajatusta: pitää keskus avoinna vain aikuisille yhden illan ajan. Niinpä lauantaina 26.4.2014 Heureka oli K-18. Jututettavina ovat kävijöiden lisäksi Mikko Myllykoski ja Paula Havaste Heurekasta.

Videon on toimittanut Jari Mäkinen ja kuvannut Markus Hotakainen.

Suosituimmat tänään

Auringonnousun lentoreitti - 22 tuntia lennossa

Jutturuletti

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä

Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys

Puoti

Onnea 25-vuotias Heureka!

Toimitus

Heureka on niin olennainen osa suomalaista tiedemaisemaa ja pääkaupunkiseudun matkailua, että harvoin tulee ajatelleeksi, että se on ollut paikallaan Vantaan Tikkurilassa vain 25 vuotta. Tai toisaalta, se on ollut siellä jo 25 vuotta, sillä suurin osa maailman interaktiivisista tiedekeskuksista on nuorempia: vuonna 1989 avattu Heureka on konkari, joka tunnetaan maailman tiedekeskuspiireissä paitsi historiastaan, niin myös korkeasta tasostaan.

Kävijöitä on vuosittain keskimäärin lähes 300 000 ja Heureka on nykyisin yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista.

Ellet ole vähään aikaan käynyt Heurekassa, on siihen nyt hyvä tilaisuus moninaisissa nyt 25-vuotistapahtumissa – ja meille muille ne ovat jälleen hyvä syy hilautua Tikkurilaan. Syntymäpäiviä juhlitaan 26.-29.4. ja luvassa on monenlaisia työpajoja, erikoisesityksiä ja ohjelmia.

Lauantaina 26.4. klo 10-17

Koko päivän:

- Tiedepuisto Galilei avaa kesän 2014! Galilei on kesäaikaan avoinna oleva ulkoalue, jossa on suurikokoisia musiikin, matematiikan ja fysiikan ilmiöihin perustuvia kohteita.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta.

Klo 10.00 Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 10.30-16.30 Menninkäiset lukevat Maan alla –satuja.
Klo 10.30 Shäbäng! näyttelyssä.
Klo 11.15 Shäbäng! näyttelyssä.
Klo 11.30 Rottakoripallo.
Klo 11.30 Tiedettä pallolla.
Klo 12.00 Heurekan uusi pop-up tiedeteatteri avaa ovensa! (aula, planetaarion edusta).
Klo 12.30 Tarttolainen tiedekeskus Ahhaa: Exclusive Science Show (Galilei).
Klo 13.00-14.00 Hopeajuhlan erikoisluennot (auditorio). Pekka Pyykkö: Hopean kemiaa ja Terja Pelkonen, Kalevala Koru: Hopeakoruja ja huipputeknologiaa.
Klo 13.10 Rottakoripallo.
Klo 14.00 Tiedettä pallolla.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Koru: mallinna oma koru -työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru ja kuule sen tarina.
Klo 15.00 Rottakoripallo
Klo 15.30 Tarttolainen tiedekeskus Ahhaa: Exclusive Science Show (Galilei).
Klo 16.00 Tiedettä pallolla.

Klo 17-18 Heureka suljettu.

Klo 18-21 (K-18) Aikuisten ilta.

Klo 18.00-20.45 Molekyylidrinksulogia-työpaja (ravintolan kabinetti).
Klo 18-19 Speed dating tutkijoiden kanssa, ravintolan kabinetti, innoittaja soittaa kelloa 5 min välein. Mukana Markus Jokela, Nina Kaminen-Ahola, Anu Katainen, Manu Tamminen, Harri Kuosa, Anna-Liisa Laine, Tapio Lokki, Kalle Palomäki ja Minna Palmroth. Lue lisää tutkijoista.
Klo 18.30 Michael Bradke: Hand Clapping. Matemaattinen musiikkishow. (auditorio).
Klo 18.30 Sonic Visions* (38 min), (planetaario).
Klo 18.45 alkaen suurnopeuskamerakuvausta (eväidensyöntipaikka).
Klo 19.00 Anu Hopia: Cocktailien tiedettä (ravintola).
Klo 19.20 Sonic Visions* (planetaario).
Klo 20.00 Michael Bradke: Sounding Numbers. Matemaattinen musiikkishow. (Auditorio).
Klo 20.10 Sonic Visions* (38 min) (planetaario).

*) Sonic Vision -show. Pituus 38 min. Tajunnanräjäyttävä visuaalinen matka musiikin maailmaan. Musiikista vastaavat mm. Radiohead, U2, Coldplay, David Bowie ja Moby.

K-18 aikuisten ilta: sisäänpääsy 15 euroa, Veikkauksen kortilla 5 euron alennus. Ei vapaalipuilla, ei Club-kortilla.

Tiedetuubi on mukana illassa ja tekee sen tapahtumista videon.

Sunnuntaina 27.4. klo 10-18

Sunnuntaina kaikki yli 6-vuotiaat lastenlipulla näyttelyihin. Samalla lipulla pääsee myös planetaarioon, jossa on erityisesityksiä koko päivän ajan. Planetaariossa on 135 paikkaa. Paikkoja ei varata etukäteen, vaan ne jaetaan saapumisjärjestyksessä.

Koko päivän:

- Galilei auki.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Pop-up-teatteria.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta (1999-2013).

Klo 10.00-11.30 Kaikki ilmapallosta -työpaja, non-stop, (ryhmätila A+B).
Klo 10.00 alkaen Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 10.30-16.30 Menninkäiset lukevat Maan alla -satuja.
Klo 10.30 Tiedettä pallolla: Lunta pallolla, tutkija Pauli Paasonen.
Klo 11.00 Kaluoka´hina (planetaario).
Klo 11.00 Idea-ahjo avautuu: klo 11-16 Keep Loop ja Hiilipuu-toimintapiste.
Klo 11.30 Rottakoripallo.
Klo 11.30-14.00 Leluhakkerointia-työpaja, non-stop (ryhmätila C).
Klo 11.30 Michael Bradke: Mouth Music.
Klo 11.45 Matkalippu maailmankaikkeuteen (planetaario).
Klo 12.00 Tiedettä pallolla: Lunta pallolla, Pauli Paasonen .
Klo 12.30 Kaksi pientä lasinpalaa (planetaario).
Klo 12.45 Rottakoripallo.
Klo 13.00 Helena Telkänranta luennoi, (auditorio).
Klo 13-17 Kaikki ilmapallosta-työpaja, non-stop (ryhmätila A+B).
Klo 13.15 Zula-partio ja suuri sääseikkailu (planetaario).
Klo 13.30 Tiedettä pallolla.
Klo 13.45 Michael Bradke: Cultural Claptrap.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Korun Mallinna oma koru -työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru ja kuule sen tarina.
Klo 14.00 Kosmiset törmäykset (planetaario).
Klo 14.20 Rottakoripallo + Kuinka koulutan rottani-esitys.
Klo 14.30 Tiedettä pallolla: Lunta pallolla, tutkija Pauli Paasonen.
Klo 15.00 Elämää etsimässä: olemmeko yksin? (planetaario).
Klo 15.30 Tiedettä pallolla.
Klo 16.00 Heureka-luento: Sini Merikallio: Aurinkopurjeella avaruudessa (planetaario).
Klo 16.30 Tiedettä pallolla.
Klo 17.00 Heureka-luento: Tapio Markkanen: Raivopää paholainen muinaisen Egyptin taivaalla (planetaario).

Maanantaina 28.4. klo 10-17

Koko päivän:

- Galilei auki.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Pop-up-teatteria.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta (1999-2013).

Klo 10.00 Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 11.00 Rottakoripallo.
Klo 12.00 Rottakoripallo.
Klo 13.00 Kuinka koulutan rottani-esitys.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Korun Mallinna oma koru -työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 14.30 Rottakoripallo.
Klo 15-21 Tiedettä pallolla non-stop.
Klo 15-17 Hiilipuu- ja Keep Loop –toimintapiste.

Tiistaina 29.4. klo 9-17

Tiistai on suunnattu erityisesti kouluryhmille.

Koko päivän:

- Galilei auki.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Pop-up-teatteria.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta (1999-2013).

Klo 9-14 Hiilipuu- ja KeepLoop-toimintapiste.
Klo 10.00 alkaen Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 10.30-16.30 Menninkäiset lukevat Maan alla –satuja.
Klo 9.30-15.30 Leluhakkerointia, non-stop (ryhmätila A).
Klo 9.30-15.30 Hyrräpaja.
Klo 9.30-13 Pop-up-teatteria.
Klo 10-14 Tiedettä pallolla.
Klo 10.40 Rottakoripallo.
Klo 12.00 Lipputietovisa: Miten hyvin tunnistat eri valtioiden lippuja? (auditorio).
Klo 12.00 Rottakoripallo.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Korun Mallinna oma koru –työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 14.30 Rottakoripallo

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Eiffel-torni 125 vuotta

Jari Mäkinen

Sen huomaa jo lentokoneesta Pariisin lentokentälle saapuessa, jos vain osaa katsoa oikeaan suuntaan: Parisiin keskustassa Seine-joen vasemmalla rannalla 7. kaupunginosassa sijaitseva 300-metrinen torni on kaupungin maamerkki, ja on ollut sellainen tänään 125 vuoden ajan. Torni avattiin 31. maaliskuuta 1889 kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja viisi päivää kestäneiden rakennustöiden jälkeen.

Vaikka torni onkin nykyisin ranskalaisen kulttuurin symboli, on syy sen olemassaoloon on hyvin anglosaksinen. Kun Lontoossa pidettiin vuonna 1851 maailman ensimmäinen suuri maailmannäyttely (tai kuten koko nimi silloin kuului, "Suuri kaikkien maailman maiden teollisen tuotannon näyttely"), haluttiin vastaava näyttely pitää myös Pariisissa. 1880-luvun puolivälin johtava poliitikko Jules Ferry ehdotti virallisesti sellaisen järjestämistä, ja niin marraskuussa 1884 allekirjoitettiin valtiollinen määräys siitä, että näyttely pidetään Pariisissa 5. toukokuuta - 31. lokakuuta 1889.

Ajankohta ei tietenkään ollut sattumaa: samaan aikaan juhlittiin Ranskan vallankumouksen satavuotisjuhlaa.

Samalla syntyi ajatus suuresta, Ranskan tieteen ja tekniikan tasoa näyttävästä rakennelmasta. Erilaisia ajatuksia heiteltiin, mutta eniten kiinnostusta herätti rahoituksen puutteeseen kariutunut amerikkalaissuunnitelma 1000 jalan korkuisesta tornista. Insinöörit Thomas Clark ja Samuel Reeves olisivat halunneet rakentaa Philadelphiassa vuonna 1876 pidettyyn maailmannäyttelyyn metallisen tornin, jonka korkeus olisi ollut tuon noin 300 metriä ja joka olisi ollut alaosastaan noin 45 metriä leveä, kaventuen huipussa noin 9-metriseksi.

Ranskassa vastaavan rakentamista ehdottivat metallirakentamiseen erikoistuneen Eiffel & Cie -yhtiön johtavat insinöörit Maurice Koechlin ja Émile Nouguier. Vaikka torni kantaakin Eiffelin nimeä, sen ensimmäisen suunnitelman teki Gustave Eiffelin sijaan yhtiön pääarkkitehti Stephen Sauvestre, joka muutti alkuperäiset hahmotelmat esteettisemmiksi.

Maailmannäyttelyn monumentista järjestettiin kuitenkin kilpailu, jonka Eiffel-yhtiö voitti tammikuussa 1887. Työt alkoivat lähes välittömästi ja parhaimmillaan työmaalla oli 250 työntekijää.

He kantoivat kasaan yli 18 000 metalliosaa, jotka niitattiin toisiinsa kiinni noin 2,5 miljoonalla niitillä. Niittien ansiosta rakenne on joustava, mikä tuulen ja lämpölaajenemisen vuoksi on välttämätöntä; tornin korkeus muuttuu noin 15 cm pelkästään lämpötilan vaihtelemisen vuoksi. Korkeutta tornille tuli lopulta 312 metriä (nykyisin TV-maston kanssa 324 metriä) ja sen takorautaisen rakenteen massa on noin 7 300 tonnia.

Eiffel oli edelläkävijä työmenetelmien ja turvallisuuskulttuurin suhteen, sillä yleensä suurissa hankkeissa kuoli monia ihmisiä puutteellisten kaiteiden ja turvamenetelmien vuoksi. Tornia rakennettaessa tähän kuitenkin kiinnitettiin huomiota, ja lopulta vain yksi työläinen kuoli, kun hän putosi alas hissejä asennettaessa.

Kun torni oli valmis 125 vuotta sitten, järjesti Eiffel suuret juhlat. Hinnaksi tornille tuli 7 800 000 frangia, mikä oli eräs suurimmista tuon ajan hankkeista.

Sehän pilaa Pariisin!

Eiffel-torni oli valmistumisensa jälkeen 40 vuoden ajan maailman korkein rakennelma, kunnes New Yorkin Chrysler Building meni 319 metrillään sen ohitse.

Aluksi pariisilaiset inhosivat uutta, kaupunkikuvan tärvellyttä metallitornia. Sen purkamista välittömästi maailmannäyttelyn jälkeen vaadittiin, mutta Eiffel oli kuitenkin saanut luvan pitää tornia 20 vuoden ajan; tornihan oli alusta alkaen avoinna turisteille, jotka maksoivat hissimatkasta huipulle. Tämän ajan tornin kustannuksia siis voitaisiin kattaa lipputuloilla, mutta sen jälkeen tornin omistus siirtyisi Pariisin kaupungille, joka purkaisi sen. Alkuperäisten kilpailusääntöjen mukaisesti tornin täytyi olla helposti purettavissa, joten myös kaupunki aikoikin tuhota monien vihaaman tornin määräajan umpeuduttua.

Eräs näistä vastustajista oli kirjailija Guy de Maupassant, joka kuitenkin kävi lähes päivittäin tornin ravintolassa lounaalla. Hän ei kuitenkaan sanojensa mukaan ihastellut tornia, vaan "se vain on Pariisin ainoa paikka, josta ei näy Eiffel-tornia".

Mutta niin vain silmä tottui torniin, eikä vuonna 1909 sitä haluttukaan purkaa. Estetiikan lisäksi asiaan vaikuttivat koko ajan tulevat lipputulot sekä se, että tornin huipulle oli laitettu radioantenni.

Tornin nykyinen muoto on peräisin vuodelta 1959, jolloin nyt siellä oleva radiomasto asennettiin.

Se on nykyisin Pariisin, ja samalla Ranskan, toiseksi suosituin turistikohde Notre-Dame -kirkon jälkeen yli 7 miljoonalla vuosittaisella vierailijallaan. Maksullisten kohteiden joukossa se on kuitenkin ykkönen koko maailmassa: liki 270 miljoonaa kävijää on käynyt Eiffel-tornissa.

Tornin rakenne

Tornin ensimmäinen tasanne sijaitsee 57 metrin, toinen 115 metrin ja kolmas 275 metrin korkeudella. Ylin ravintolakerros on 300 metrin korkeudessa.

Kolmannen tasanteen ylin kerros, jota usein kutsutaan myös neljänneksi tasanteeksi, on EU-alueen korkeimmalla sijaitseva julkinen näköalatasanne. Sen korkeus merenpinnasta on tarkalleen 279,11 m virallisen laskelman mukaan. Lontoon Shard (245 m) ja Berliinin TV-torni (204 m) jäävät siis Eiffelin varjoon.

Tornissa on neljä hissiä, yksi jokaisessa "jalassa". Ylös voi myös kävellä, mutta silloin joutuu tamppaamaan yhteensä 1 665 porrasta. Kirkkaalla kelillä ylimmältä tasanteelta voi nähdä lähes 60 kilometrin päähän.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat matkamuistomyymälät, Altitude 95 -ravintola sekä postitoimisto, josta voi lähettää Eiffel-tornin leimalla varustettuja postikortteja. Toisessa kerroksessa sijaitsee yhdellä Michelin-tähdellä palkittu Jules Verne -ravintola, minne vie suoraan yhdessä jalassa oleva hissi.

Torni maalataan joka seitsemäs vuosi, ja edellisen kerran tämä tehtiin vuosina 2009-2010. Kyseessä oli tornin 19. maalauskerta. Parhaillaan tornin hissejä ollaan uusimassa ja ensimmäisen tasanteen suuri remontti on juuri valmistunut.

Legendan mukaan Gustave Eiffel olisi käyttänyt tornin kolmannessa kerroksessa ollutta pientä huonetta työtilanaan, mutta tämä ei pidä paikkaansa – ainakaan täysin. Hän nähtävästi on viihtynyt pitkiä aikoja siellä sijainneessa säähavaintohuoneessa, mutta kun hän tapasi Pariisissa vierailleen Thomas Edison tuossa huoneessa, tarina Eiffelistä ja hänen Eiffel-tornissa olleesta työhuoneestaan alkoivat levitä ympäri maailman. Eiffelhän oli tuolloin jo tunnettu Yhdysvalloissakin, mutta ei suinkaan tornistaan, vaan vuonna 1886 New Yorkissa paljastetusta vapaudenpatsaasta. Patsaan suunnitellut Frederick Auguste Bartholdi ei ollut ajatellut lainkaan teoksensa mekaanista kestävyyttä, joten hän pyysi Eiffeliä tekemään sille metallisen tukirakenteen. Niinpä Eiffel piirsi patsaan pinnassa olevien taivutettujen toisiinsa niitattujen kuparilevyjen alle tulleen rautaisen tukirakenteen, joka paitsi piti patsaan pystyssä, niin myös tuki pinnan kuparilevyjä pysymään oikeassa asennossa ja oikeilla paikoillaan.

Tiedetuubi Ilmatieteen laitoksella

Tiedetuubi Ilmatieteen laitoksella

Toimitus

27.03.2014

Tiedetuubi kävi vierailulla Ilmatieteen laitoksella ja tapasi siellä Suomen Etelämanner-logistiikan johtajan Mika Kalakosken, Finnarp 2013 -retkikunnan johtajat Petri Heinosen ja Hanna Leistin, sekä laitoksen merentutkimusosaston päällikön Jari Haapalan, joka esitteli jännää Argo-poijua.

Tarina jatkuu vielä ensi viikolla Sentinel-1 -satelliitilla ja sillä, miten satelliittien avulla saadaan tietoja pohjoisista alueista.

Videon on toimittanut Jari Mäkinen ja kuvannut Markus Hotakainen. Lisäkuvitus on Ilmatieteen laitokselta sekä Euroopan avaruusjärjestöltä.

Suosituimmat tänään

Auringonnousun lentoreitti - 22 tuntia lennossa

Jutturuletti

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä

Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys

Puoti