Galilein kuut Markus Hotakainen La, 11/01/2025 - 17:12
Galilein kuut 31.122024. Kuva: MH
Galilein kuut 31.122024. Kuva: MH
Galilein piirroksia Jupiterin kuista. Kuva: Sidereus Nuncius

Kirkkaasti eteläisellä taivaalla loistavaa Jupiteria kannattaa katsoa kiikarilla. Se paljastaa kuut, jotka Galileo Galilei näki 1600-luvun alussa. 

 

415 vuotta sitten, tarkkaan ottaen 7. tammikuuta 1610, italialainen tähtitieteilijä Galileo Galilei suuntasi uuden, entistä paremman kaukoputkensa kohti Jupiteria. 20-kertaisella suurennuksella sen molemmin puolin erottui pieniä valopisteitä. Illasta toiseen niiden sijainti planeetan suhteen muuttui, mutta toisella tavalla kuin tähtien, joiden suhteen Jupiter vaelsi hitaasti.

Galilei jatkoi planeetan tarkkailua illasta ja yöstä toiseen aina säiden salliessa, ja teki näkemästään huolellisia piirroksia. Valopisteet näyttivät seuraavan planeettaa, mutta eivät ihan uskollisesti. Toisinaan kaksi niistä oli Jupiterin toisella ja kaksi toisella puolella, joskus samalla puolella oli kolme valopistettä, välillä joku niistä oli kokonaan kateissa.

Galilein piirroksia Jupiterin kuista. Kuva: Sidereus Nuncius

Talven mittaan Galilei päätyi johtopäätökseen, joka osaltaan mullisti 1600-lukulaisen maailmankuvan: valopisteet eivät olleet tähtiä, vaan Jupiteria kiertäviä kuita. Nykynäkökulmasta asiassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta silloisen vakiintuneen ja katolisen kirkon vaaliman käsityksen mukaan Maa oli kaikkeuden keskus, jota kaikki muut taivaankappaleet kiersivät.

Galilei oli löytänyt neljä kuuta, jotka eivät kiertäneetkään Maata, vaan toista planeettaa, Jupiteria. Hän nimesi ne mesenaattinsa mukaan Medicin tähdiksi, mutta vakiintuneet nimensä – Io, Europa, Ganymedes ja Callisto – kiertolaiset saivat Galilein aikalaiselta Simon Mariukselta.

Havainnot kyseenalaistivat totena pidetyn ajatuksen, että Maa olisi maailmankaikkeuden keskipiste. No eipä ollut, mutta ihan helpolla käsitykset eivät muuttuneet. Sen sai omakohtaisesti kokea myös Galilei, joka elämänsä ehtoolla joutui luopumaan kerettiläisinä pidetyistä ajatuksistaan ja määrättiin kotiarestiin.

”Galilein kuut” näkyvät helposti kiikarillakin. Jupiter on näinä aikoina puoli kymmenen aikoihin illalla korkealla eteläisellä taivaalla Härän tähdistössä, hieman Hyadien avoimen tähtijoukon yläpuolella. Kameraoptiikalla kuut voi ikuistaa valokuvaan, ja niiden identiteetit voi helposti tarkistaa Sky & Telescope -lehden Jupiterin kuut -laskurilla.  

 

 

 

Tällainen on Jupiteriin lähtenyt Juice-luotain

Tällainen on Jupiteriin lähtenyt Juice-luotain

Juice on paitsi edesmennyt Manserockin peruskivi, niin myös parhaillaan matkallaan kohti Jupiteria oleva uusi tutkimusluotain.  Tässä videossa Jari Mäkinen tutkii tarkemmin tätä suurta luotainta, sen tulossa olevia tutkimuksia ja palaa laukaisun Kouroun avaruuskeskuksesta 14. huhtikuuta 2023.

19.04.2023

Neljä pientä kuuta

Aurinkokunnan suurimmalla planeetalla Jupiterilla on myös suuri kuuperhe. Tavallisella kiikarilla erottuvat jo Jupiterin suurimmat kuut. Itse asiassa ne näkyisivät juuri ja juuri paljain silminkin, ellei Jupiterin loiste peittäisi niitä alleen.

Jupiterilla on neljä suurta kuuta, joista kookkain, Ganymedes, on suurempi kuin Merkurius-planeetta. Toiseksi suurinkaan, Kallisto, ei ole kuin hivenen Merkuriusta pienempi. Io ja Europa ovat puolestaan samaa kokoluokkaa kuin oma Kuumme.

Galileo Galilei löysi Jupiterin neljä suurinta kuuta tammikuussa 1610 alkeellisella kaukoputkellaan; sen vuoksi niitä sanotaan myös Galilein kuiksi. Galilei itse nimesi ne suojelijansa, de Medicien ruhtinassukuun kuuluneen Ferdinand I:n, mukaan ”Medicin tähdiksi”, mutta nimitys ei vakiintunut. Neljän suuren kuun lisäksi Jupiterin ympäriltä on löydetty tähän mennessä 59 pienempää kuuta ja määrä todennäköisesti kasvaa.

Galilein kuut ovat maailmoina hyvin erilaisia. Ion pinnalla on runsaasti aktiivisia tulivuoria, joista virtaa laavaa ja suihkuaa rikkiä. Keltainen rikki antaa Iolle sen luonteenomaisen värin. Io on aurinkokunnan tuliperäisin kappale ja sen pinnalla on hyvin vähän meteoriittikraattereita, sillä ne ovat peittyneet laavavirtojen alle.

Europa on puolestaan kylmä kiertolainen. Sen jäisen kuoren alla on silti todennäköisesti sulaa, nestemäistä vettä, joka muodostaa sadan kilometrin syvyisen valtameren. Sitä olisi kuitenkin hyvin vaikea tutkia luotaintenkaan avulla, sillä jääkuoren paksuus on noin 20 kilometriä.

Ganymedeen pinnan alla saattaa niin ikään velloa meri, mutta sen pinta on meidän Kuumme tavoin muinaisten meteoriittikraattereiden peitossa. Myös Kallisto on kraattereiden peittämä ja se onkin Aurinkokunnan kraatterisin kappale. Kalliston pinnan täytyy siksi olla iältään hyvin vanha eikä pinnanmuodoissa ole tapahtunut muutoksia miljardeihin vuosiin.