Asteroidi Ruygua parhaillaan tutkivan Hayabusa 2 -luotaimen lennon eräs kohokohta on nyt ensi yönä, kun suurin sen mukana lentävistä pienistä laskeutujista asettuu pomppien asteroidin pinnalle.


Tämä Saksan ilmailu- ja avaruustutkimuskeskuksen DLR:n tekemä video kertoo miten laskeutuminen tapahtuu ja millainen laite MASCOT on. Kyseessähän on pääosin saksalais-ranskalaisena yhteistyönä tehty pieni laatikkomainen tutkimuslaite, jonka tehtävänä on kuvata ja mitata asteroidia sen pinnalta.

Videossa on tekstitys, jonka saa päälle ja pois ruudun alaoikeassa kulmassa (vasemmanpuoleisin ikoni siellä) olevaa ikonia klikkaamalla.

Juttua on päivitetty aamulla 3.10.

MASCOT irrotettiin Hayabusa 2:sta tänään aamulla klo 4.57 Suomen aikaa (1.57 UTC), jolloin sen korkeus pinnasta oli vain 51 metriä. Irrotuksen jälkeen MASCOT otti yhteyttä Hayabusaan ja laskeutuminen alkoi normaalisti. Nyt odotetaan osumista pintaan.

Irrotuksen jälkeen Hayabusa kipuaa turvalliselle, noin kolmen kilometrin etäisyydelle asteroidista ja jatkaa toimimista linkkiasemana MASCOTin ja Maan välillä.

Kuten yllä oleva kaavakuva näyttää, edelsi pudotusta noin (Maan) vuorokauden kestänyt laskeutuminen kohti asteroidia: Hayabusa 2 aloitti hivuttautua alaspäin noin 20 kilometrin korkeudesta 2. lokakuuta aamulla ja lähestyi päivän kuluessa asteroidia hitaasti: iltapäivällä klo 15 Suomen aikaa se oli kuuden kilometrin korkeudessa ja klo 21.15 matkaa oli jäljellä enää 2900 metriä. Kaavakuvassa aikajana on Tokion mukaan.

Kun laite osuu pintaan, se törmää siihen hyvin hitaasti, ja ponnahtaa uudelleen lentoon. Muutaman pomppauksen jälkeen se jää makaamaan pinnalle. Sen sisällä on pyörivällä epäkeskolla painolla varustettu sähkömoottori, joka pystyy paitsi pompauttamaan MASCOTia toiseen paikkaan, niin myös kääntämään sitä. Tämä on tarpeen, jos laite putoaa "väärä puoli" alaspäin pinnalle; sen "päällä" on yhteysantenni, ja vaikka laite tekee mittauksia kumminkin päin pinnalla ollessaan, voi se olla kunnolla yhteydessä Hayabusaan vain antennin osoittaessa ylöspäin.

MASCOT on kooltaan vain salaattikulhon kokoinen, 30 x 30 x 20 cm. Sen massa on noin 10 kg, mutta Ruygun pinnalla sen paino on vain grammoja. Siksi pieni moottori voi vempauttaa sitä helposti toiseen asentoon ja pompauttaa lentoon kohti uutta laskeutumis/tutkimuspaikkaa.

Laite, jonka avulla MASCOT kääntyy ja pomppii on yksinkertaisesti sähkömoottoriin kiinnitetyn varren päässä oleva kuparinen pieni paino.

Virtaa laite saa vain akuista, joissa riittää sähköä ainoastaan noin 16 tunniksi. Siksi laskeutumisen jälkeen se toimii aktiivisesti tuon ajan tehden mittauksia ja ottaen kuvia, ennen kuin se hiipuu joskus keskiviikon 3.10. iltapäivän aikana (Suomen aikaa).

MASCOTin mukana on ensiksikin laajakulmakamera, joka ottaa tarkkoja kuvia laskeutumispaikasta. Laatikkomaisen MASCOTin "alapuolella" on infrapunaspektrometri, joka analysoi pinnan koostumusta ja mineriaalipitoisuuksia. Samoin "alapuolella" on pinnan lämpötilaa mittaava radiometri, ja lisäksi mukana on magnetometri, joka koettaa saada selvää siitä, onko Ryugulla magneettikenttää vai ei.

MASCOT suuntaa kohti tätä aluetta noin 900 metriä läpimitaltaan olevan Ryugun pinnalla.

Laskeutumista ja MASCOTin toimia voi seurata myös lähes reaaliajassa twitterissä MASCOT2018:n syötteessä.