Näyttävä kooste Falcon 9 -raketin laukaisuista
Pari päivää sitten kerroimme NASAn uudesta jättiraketista ja sen suuren rakettimoottorin kaasusuihkun rakennetta kuvaavasta suurnopeuskamerasta.
Tämä SpaceX -yhtiön juuri julkaisema video jatkaa hieman samalla linjalla, sillä video on hunajaa kaikille rakettien ja rakettilaukaisuiden ystäville.
Video: tällainen levä taisi vallata olympia-altaan
Rion olympialaisten sukellusallas muutti omituisesti väriään: normaalisti sinertävä vesi oli muuttunut yön aikana vihreäksi. Järjestäjät eivät tienneet syytä, vaan vakuuttivat vain, ettei vesi ole haitallista urheilijoille. Todennäköisesti syynä tähän oli todennäköisesti levä.
Maa kulkee lähipäivinä komeetan pölyvanan läpi
Perseidien tähdenlentoparvi on taas tulossa! Vaikka monissa otsikoissa on tänään povattu järistyttävän upeaa taivaallista näytelmää, sellaista ei kuitenkaan ole tulossa – todennäköisesti. Sen sijaan kaunista katsottavaa saattaa elokuinen ilta ja yö tarjota huomenna ja ylihuomenna.
Etsitkö piknik-paikkaa? #hylo auttaa.
Ei enää pelkkää Pokemonia känny kädessä! Uudella suomalaisella #hylo-ovelluksella voi saada tietoa vaikka liikenneruuhkasta, jalkapallojoukkueensa tulevasta pelistä tai vinkata hyvän marjapaikan.
Outo Tabbyn tähti yllättää jo kolmannen kerran
Ehkäpä oudoin ikinä löydetty tähti muuttuu yhä oudommaksi. Tabbyn tähti himmenee aina vain uusilla tavoilla.
Täristyttävän upea video jättiraketin moottorista toiminnassa
SLS, Space Launch System, on NASAn tuleva superraketti, jolla on tarkoitus singota ensimmäiset ihmiset kohti Kuuta sitten Apollo-lentojen. Raketin suurta kiinteällä polttoaineella toimivaa rakettimoottoria testattiin heinäkuun 28. päivänä, ja koekyttöä kuvattiin myös uudenlaisella kameralla, joka paljastaa moottorista yliäänenonopeudella purkeutuvan pakokaasusuihkun yksityiskohtia erittäin selvästi.
Älylättärit – suomalaisurheilijoiden sijaan suomalainen urheilutietämys kerää huomiota
Vaikka suomalaiset urheilijat eivät olekaan menestyneet huikeasti Rion olympialaisissa, on suomalainen urheiluteknologia on herättänyt viime aikoina kiinnostusta maailmalla. Muun muassa Yhdysvaltain olympiakomitea ja Espanjan jalkapalloliiga La Liga Lab etsivät yhteistyökumppaneita Suomesta.
Hermokasvutekijöiden boostaaminen saattaa auttaa Parkinsonin tautiin
Aivojen itse tuottama hermokasvutekijä säätelee dopamiinihermojen kehitystä ja toimintaa. Hermokasvutekijä myös suojasi dopamiinihermoja tuoreen väitöstutkimuksen kokeellisessa Parkinsonin tautimallissa.
Hinkuyskä tekee paluuta – uusia aseita tappavaa tautia vastaan etsitään myös Turussa
Hinkuyskän nujertamiseksi työskentelevä kansainvälinen tutkijaryhmä on saanut 28 miljoonan euron rahoituksen uuden rokotteen kehittämiseen. Suomesta mukana on Turun yliopiston tutkijaryhmä, joka pureutuu erityisesti rokotuksen aikaansaaman vastustuskyvyn sekä hinkuyskätaudin aiheuttamaan immuniteettiin tutkimiseen.
Mies, joka tiesi mitä äärettömuus on (traileri)
The man who knew infinity (2015) on elokuva, mikä kertoo matematiikkaneron matkasta tuntemattomuudesta kuuluisuuteen
Elokuva-arvostelu: Pintaraapaisu intuitiivisen neron rankkaan elämään
The man who knew infinity kertoo matematiikkaneron matkasta tuntemattomuudesta ja köyhyydestä kuuluisuuteen. Se kertoo tieteen tekemisen palosta, tiedeyhteisön toiminnasta, ja keskittyy kahden tieteentekijän etäiseen ystävyyteen.
Tästä syystä Air Algerien lentokone katosi tutkasta Välimeren päällä
Lehtietietojen mukaan Air Agerien lentokone "katosi tutkasta" tänään iltapäivällä Välimeren päällä, mutta nähtävästi se ei kadonnutkaan. Ongelmia koneella kyllä oli.
Fyysikot pettyneitä: uusi hiukkanen olikin tilastoharha
Jo yli puolen vuoden ajan on huhuttu, että LHC:n havainnoista olisi löytynyt uusi hiukkanen, joka laittaisi maailmankuvamme remonttiin. Ennenaikaisesti vuotaneet tiedot tulossa olevasta artikkelista kertovat, että hiukkasen sijaan havainnoista on löytynyt tilastollista säännönmukaisuutta, joka näytti uudelta hiukkaselta.
Kuka oli lentäjä, joka säväytti Rion olympialaisten avajaisissa?
Rion olympialaisten avajaisissa nähtiin viime yönä Suomen aikaa upea värishow. Sen osana oli kuitenkin yksinkertainen, vanha valkoinen lentokone: 14-bis.
Tutkimus: Grönlannin jäätikön pohja suurimmaksi osaksi sula
Tuore kartta näyttää, mitkä osat Grönlannin jäätiköstä ovat jäätyneet pohjaan kiinni, ja missä jää liukuu vesikerroksen päällä.
Gravitaatioaallot voivat paljastaa neutronitähtien eksoottisen kvarkkiaineen
Millaisesta aineesta neutronitähdet, maailmankaikkeuden tiheimmät kohteet, koostuvat? Tätä on pohdittu niin teoreettisesti ydinfysiikan ongelmana kuin koettamalla havaita tähtien ulkoisia ominaisuksia kuten massaa ja sädettä. Gravitaatioaallot voivat antaa nyt tähän uuden näkökulman.
Juno lähestyy uudelleen Jupiteria – valmiina ensimmäiseen kuvarumbaan
Juno-luotain saapui kiertämään Jupiteria 4. heinäkuuta, jolloin se asettui hyvin soikealle kiertoradalle Jupiterin ympärillä. Luotain oli tuon radan kauimmassa kohdassa 31. heinäkuuta ja on jälleen tulossa lähemmäksi Jupiteria. Elokuun 27. päivänä Juno suhahtaa vain 4200 kilometerin korkeudelta jättiläisplaneetan ohi.
Apollo 15 -lennon uskomaton kuumatka
Tänään 45 vuotta sitten Apollo 15 -lennon kuumoduuli Falcon laskeutui Kuun pinnalle, Hadleyn rilliksi . Sen mukana olivat astronautit David Scott ja Al Worden, ja lennon kolmas astronautti, James Irwin, jäi kiertämään komentomoduuli Endeavourissa.
Linnunmaitoa on todella olemassa
Tarujen linnunmaitoa on aivan oikeasti olemassa. Aineessa kylpeminen ei kuitenkaan liene aivan niin ihanaa kuin vanha sanonta antaa ymmärtää.
Tavallinenkin hyttynen saattaa välittää zikavirusta
Viime aikoina ennen kaikkea Etelä-Amerikassa levinnyt zikavirus on tartuttanut ihmisiä Aedes aegypti -hyttysten välityksellä. Nyt brasilialaistutkijoilla on havaintoja siitä, että myös alueella tavallinen Culex quinquefasciatus -hyttynen saattaisi toimia taudin välittäjänä.
Video: nelikopterilla tulivuorenpurkaukseen
Vanuatun tuliperäisellä saaristoalueella lounaisella Tyynellämerellä, noin 1 750 kilometriä Australiasta itään, on saari nimeltä Tanna. Siellä puolestaan on on eräs maapallon aktiivisimmista tulivuorista.
Mitä tehdä Hong Kongissa? Mene avaruusmuseoon!
Nyt olen jälleen puolueellinen: Hong Kongissa on komea tiedemuseo, mutta suosittelen kaupungin kaikista lukuisista tiedekiinnostavista kohteista kuitenkin kohtalaisen pientä ja hieman huomaamatonta Avaruusmuseota.
Video: tältä näyttää lepakon lento tuulitunnelissa hidastettuna
Lepakot ovat tavallinen näky kesäillassa. Ne lentävät nopeasti ja taitavasti, eikä niiden menoa voi kuin ihmetellä.
Taivaallinen alus ja levitaatiojuna Shanghaissa
Aiemmin sanottiin, että Amerikassa kaikki on suurempaa ja komeampaa kuin muualla. Nykyisin sama tuntuu pätevän Kiinaan. Hyvä esimerkki tästä on Shanghai, missä tiedehenkiselle turistille riittää kovasti katsottavaa.
Loppu tuli: hyvästit Philaelle
Marraskuussa 2014 komeetta Churyumov-Gerasimenkon pinnalle pomppulaskeutunut Philae-luotain on ollut viime kesästä alkaen vaiti, mutta nyt yhteydenpito siihen ei ole enää edes teoriassa mahdollista: Rosetta-luotaimessa oleva yhteydenpitoon käytetty radiolaite kytketään hetken kuluttua pois päältä. Lopullisesti.
Video: Linnunradan läpilento tähtimatkaajan silmin
Jos joskus tuntuu siltä, että olet vain pienenpieni palanen tässä suuressa maailmassa, niin se pitää täsmälleen paikkansa.
Uskomaton ihminen, joka kestää törmäyksiä auton kanssa
Millainen olisi auto-onnettomuuksia kestämään suunnitelty ihminen? Australian liikenneturvallisuusviranomainen on pohtinut asiaa ja tuloksena on Graham: maailman ensimmäinen kolarinkestävä ihminen.
Aurinkokenno valokuva-albumiksi mustesuihkukirjoittimella
Mitä jos arkiset esineet ja rakennukset voisi päällystää aurinkokennoilla, jotka tuottaisivat sähköä? Entäpä jos ne olisivat hyvin edullisia ja käteviä? Tai jos aurinkopaneelia voisi tehdä vaikkapa mustesuihkukirjoittimella? Aalto-yliopistossa keksittiin, miten tämä onnistuu.
Aurinkolento ympäri maailman päättymässä
Jos kaikki käy suunnitelman mukaisesti, laskeutuu Solar Impulse 2 -sähkölentokone tänään tiistaina aamulla aikaisin Abu Dhabiin Arabiemiraateissa ja päättää siten maailmanympärilentonsa. Kyseessä on monessakin mielessä suuri tapaus.
Juuri nyt 47 vuotta sitten Apollo 11 kiisi kolme astronautti mukanaan kohti Kuuta. Lentoa voi seurata nyt reaaliajassa twitterissä mainiolla @ReliveApollo11 -tilillä, mutta paremmin ja konkreettisemmin Apollo-aikaan pääsee tutustumaan Yhdysvaltain lukuisissa avaruuslentoja esittelevissä museoissa. Niistä parhaat on tänään museosarjan esittelyssä.
Meteoriitit 4/5: Löysinkö meteoriitin? Mistä se on?
Perehdymme artikkelisarjassa avaruuskivien mystiseen maailmaan. Tämä neljäs osa antaa osviittaa meteoriittien tunnistamiseen.
Karvojen takaa löytyy suomuinen lisko
Kalalla on suomuja, linnuilla höyheniä ja nisälläillä on kaikenlaisia karvoja. Tuore tutkimus osoittaa, että näillä kaikilla on yhteinen matelijaesi-isä.
Hui, siinähän on hai – et halua varmasti nähdä elävänä edessäsi!
Kapkaupunki on tuttu Nelson Mandelan vankisaaresta, Pöytävuoresta ja lähellä olevista viinialueista, mutta kaupunki on myös Etelä-Afrikan museohelmi. Niiden nuuskimiseen kannattaa varata pari ylimääräistä päivää.
Jo toinen suomalainen satelliitti on valmistunut
Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1 on saanut jo seuraajan: hieman pienempi Aalto-2 on nyt valmis lähtemään avaruuteen. Sen laukaisuajankohdaksi on suunniteltu tämän vuoden loppua, joten nyt jännitetään sitä, ennättäkö kakkonen taivaalle ennen kuin ykkönen, jota kuljettavan raketin laukaisua on siirretty eteenpäin koko ajan.
Oliko Juno-luotaimen ensimmäinen Jupiterin kiertoradalta ottama kuva pettymys?
NASAn Juno-luotain asettui kiertämään Jupiteria viikko sitten tiistaina, heinäkuun 5. päivänä. Nyt ensimmäinen sen uudelta kiertoradaltaan ottama kuva on julkistettu – ja se on kaikkea muuta kuin ennakkojutuissa hehkutettu tarkka, upea kuva jättiläisplaneetasta. Mutta se ei ole yllätys.
Mullistava rakettimoottori sai rahoituksen ja lupaa mullistusta avaruusliikenteessä
Brittein saarilta ei kuulu vain poliittisia kuulumisia, vaan myös hyvä uutinen avaruuslentokoneisiin liittyen: pitkään ideatasolla kehitteillä ollut "hengittävä" rakettimoottori Sabre saa rahoituksen kokonaisen, toimivan koeversion tekemiseen.
Oletko lähdössä matkalle? Tiedetuubi esittelee tiedeturismikohteita.
Kesällä matkustellaan! Tiedetuubi esittelee nyt heinäkuussa erilaisia tieteellisteknisesti kiinnostavia turismipaikkoja, joihin matkan päällä kannattaa käydä tutustumassa. Osa näistä on suorastaan matkan väärti ihan yksistäänkin.
Onko tämä maailman pienin tiedekeskus? Sympaattisin ainakin!
Ellei Ljubljanassa, Sloveniassa oleva "Pieni kokeiden talo" ole maailman pienin tiedekeskus, niin se on ainakin eräs pienimmistä. Se osoittaa myös hyvin sen, että pelkkä koko ei ole tärkeintä, vaan se, mitä museon sisällä on. Hiša Experimentov on hyvin sympaattinen kokemus!
