Ma, 03/26/2018 - 22:56 By Markus Hotakainen

Näinä päivinä kannattaa vilkaista ilta- ja yötaivaalla kumottavaa Kuuta. Näkymät ovat upeat.

Usein luullaan, että Kuu näkyy parhaiten täydenkuun aikaan. Silloin se on tietysti kirkkaimmillaan ja loistaa talvisin korkealla taivaalla.

Täydenkuun aikaan kiertolaisemme pinnalta ei kuitenkaan erotu kovinkaan paljon. Tummat "meret" eli valtavat laavatasangot toki, mutta kraattereita ei juuri lainkaan.

Paras aika Kuun vaihtelevien pinnanmuotojen katseluun kiikarilla tai kaukoputkella on puolikuun tietämissä. Silloin Aurinko valaisee Kuuta Maasta katsottuna sivusuunnasta, ja pimeän ja valoisan alueen raja eli terminaattori on Kuun keskivaiheilla.

Pikimustat varjot korostavat kraattereita, vuoria ja vuorijonoja sekä laaksoja ja kukkuloita. Jos malttaa katsella näkymiä vähän pidempään, Kuun pimeältä puolelta ilmestyy näkyviin vuorenhuippuja ja kraattereiden reunavalleja, joihin yhtäkkiä lankeaa kirkas auringonvalo.

Komeimmat maisemat avautuvat Kuun eteläisillä ylänköalueilla, joilla on kraattereita niin tiheässä, että ne menevät paikoin limittäin, lomittain ja päällekkäin.

Ylläolevassa kuvassa näkyvä Clavius on Kuun suurimpia kraattereita: sillä on läpimittaa 225 kilometriä. Ikää Claviuksella on noin neljä miljardia vuotta, mikä näkyy sen kohdalle myöhemmin osuneiden pienempien kraattereiden määrässä.

85-kilometrinen Tycho sen sijaan on nuorimmasta päästä. Se syntyi hieman yli 100 miljoonaa vuotta sitten. Jos dinosauruksilla oli hiukankaan kiinnostusta taivaallisiin asioihin, ne saattoivat nähdä kirkkaan leimahduksen, kun asteroidi iskeytyi Kuun pintaan ja sinkosi törmäyskohdasta kiviä ja pölyä eri suuntiin jopa 1500 kilometrin etäisyydelle.

Kuvat: Markus Hotakainen