Suomessa hyytävän kylmää alkukesää seurasi ennätyksellisen pitkä hellejakso, sillä 25 astetta ylittäviä lämpötiloja mitattiin joka päivä heinäkuun kuudennesta päivästä alkaen ainakin yhdellä havaintoasemalla.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesti yhtämittainen hellejakso siis 38 päivää. Vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna hellejakso on ollut yhtä pitkä vain kerran aikaisemmin, sillä myös kesällä 1973 hellejakso kesti 38 päivää.

Tänä vuonna oli myös yhteensä 22 päivää, jolloin maan ylin lämpötila oli vähintään 30 astetta. Määrä on suurin vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna. Yksittäisistä havaintoasemista pisin hellejakso oli tänä kesänä Kouvolan Utissa ja Hattulan Lepaalla, joissa oli 17.7.–11.8. yhteensä 26 peräkkäistä hellepäivää.

Vastaavia hellejaksoja myös vuosina 2003 ja 2010

Korkeapaineen pysyessä kesällä Suomen yllä pitkään lähes paikoillaan lämpötila voi nousta toistuvasti yli 25 asteen. Viikon hellejakso on tietyllä paikkakunnalla yleinen, mutta ei kuitenkaan jokakesäinen. Kahden viikon hellejakso on jo harvinainen, eli sellainen sattuu keskimäärin kerran 10 vuodessa. Poikkeuksellisesta hellejaksosta voidaan puhua vasta, kun helle kestää vähintään kolme viikkoa. Näin on käynyt vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna ennen tätä kesää vain vuosina 1973, 2003 ja 2010.

Tätä kesää muistuttavat eniten vuosien 2003 ja 2010 hellejaksot. Tänä kesänä ja vuoden 2003 heinäkuussa helle kattoi koko maan. Vuonna 2010 helteet kattoivat lähinnä maan etelä- ja keskiosan. Lapissa heinäkuun 2010 keskilämpötila oli lähellä tavanomaista. Vuonna 2010 mitattiin kuitenkin näitä kahta vuotta korkeampia lämpötiloja, ja tuolloin rikottiin monella paikkakunnalla lämpöennätyksiä. Heinäkuun 29. päivänä 2010 mitattiin Joensuun lentoasemalla Liperissä Suomen kaikkien aikojen korkein lämpötila, 37,2 astetta. Myös elokuussa saavutettiin uusi kuukauden lämpöennätys, kun Puumalassa, Heinolassa ja Lahdessa mitattiin 33,8 °C. Tämän kesän toistaiseksi korkein lämpötila, 32,8 astetta, mitattiin Porin rautatieasemalla 4. elokuuta.

Kuumat päivät yleistyvät

Tänä vuonna koko maan hellepäiviä on ollut tähän mennessä 50 kpl, kun niitä on keskimäärin vuodessa 36 kpl. Eniten koko maan hellepäiviä on ollut vuonna 2002, jolloin niitä oli 65 kpl.

Suomen kesät ovat jo muuttuneet aiempaa helteisemmiksi, ja tämä kehitys tulee jatkumaan, mikäli kasvihuonekaasujen päästöt jatkavat nopeaa kasvuaan. Kesällä kuumat päivät yleistyvät ja kuumat jaksot pitenevät. Hellepäivien määrän arvioidaan 3-4 -kertaistuvan ennen vuosisadan loppua. "Hyvin kuumia" päiviä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on yli 24 astetta, esiintyi vuosina 1971–2000 vain muutamana kesänä. Kuluvan vuosisadan lopulla hyvin kuumia päiviä arvioidaan esiintyvän jo useammin kuin joka toinen vuosi.

"On arvioitu, että heinäkuun 2010 kaltainen tai vielä lämpimämpi heinäkuu koettaisiin vuosisadan puolivälin arvioidussa, muuttuneessa ilmastossa jopa kerran 10–15 vuodessa. Samoin ainakin yksi vähintään yhtä lämmin heinäkuu sattuisi vuoteen 2050 mennessä 80 %:n todennäköisyydellä", toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja laitoksen tiedotteessa.

Heinäkuun puolivälissä Pohjois-Siperiasta löydettiin outo reikä, joka on kymmenien metrin levyinen ja lähes sata metriä syvä. Viikkojen kuluessa muualtakin Jamalin niemimaalta on raportoitu useista samankaltaisista onkaloista. Kaikkien olemassaoloa ei kuitenkaan ole vielä varmistettu.

Päivitys 15.11.2014: Räjähdysreikiin päästiin viimein paikan päälle marraskuussa, kun seinämät ovat jäätyneet riittävän vahvoiksi. Tästä tarkemmin toisessa jutussamme.

Päivitys 2.8.2014 klo 19:00: Liitetty viittaukset suomalaismedioiden uutisiin.

Alkuperäinen uutinen:

Reikien synnyttäjäksi on varmistumassa metaani. Sitä epäiltiin heti alusta lähtien, mutta pitäviä todisteita ei aiemmin ollut.

Nyt niiden pohjalla tehdyssä mittauksessa ilman metaanipitoisuuden on havaittu olevan jopa 10 % tienoilla. Se on noin 50000-kertainen ilmakehän keskimääräiseen verrattuna.

Jamalin niemimaan reiät lienevät syntyneet jättimäisen metaanimäärän erittäin nopeassa räjähdysmäisessä purkauksessa.

Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että metaani olisi purkautuessaan palanut. Tämä olisi kuitenkin periaatteessa mahdollista, sillä aine voi leimahtaa jo muutaman prosentin pitoisuuksissa.

Asiantuntijat ovat jo aiemmin todenneet muutamat alkuun esitetyt reiän syntyideat mahdottomiksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi ikirouta-alueile tyypilliset palsat, pingot ja suppakuopat, tulivuorenpurkaukset, sekä kaikenlaiset maanpinnalla tapahtuneet räjähdykset, kuten meteoriittitörmäykset tai ohjustestit. Silti tapahtuma siivittää ihmisten mielikuvitusta, ja mahdottomiakin ideoita viljellään edelleen sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Youtubesta löytyy pilvin pimein asiaa kantilta jos toiseltakin selitteleviä videoita.

Lisäys klo 19:00: Tänään sekä Ilta-Sanomat että Uusi Suomi uutisoivat reikien paljastuneen doliineiksi eli maanvajoamiksi. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä sellaisissa pinta nimenomaisesti vajoaa tai romahtaa syvällä olevaan tyhjään tilaan. Siperiassa reikien ympärillä on selvää heittelettä, joten tavara on lentänyt kuopista ylös- ja ulospäin.

Andrei Plekhanovin johtama pieni retkikunta tekee mittauksia ja esittää mielipiteitään paikan päältä. Venäjänkielinen uutisvideo.

Pohjoisen jäämeren jään pinnalta on havaittu yllättävän korkeita elohopeapitoisuuksia. Ilmiön syyksi on paljastunut jään lisääntynyt rakoilu, joka vetää elohopeaa ilmasta jäälle.

Elohopean on jo pitkään tiedetty joutuvan aivan jään pinnan tuntumassa monimutkaisiin kemiallisiin reaktioihin, joiden päätteeksi sitä tippuu kiinteänä alas. Normaalisti prosessi kuitenkin tyrehtyy varsin nopeasti. Elohopea loppuu alimmasta ilmamassasta.

Tutkimusta johtaneen Chris Mooren mukaan nyt on kuitenkin toisin. Uutta elohopeaa tulee koko ajan tilalle. Homma siis jatkuu niin kauan kuin avovettä on näkyvissä.

-- Emme olisi ikinä uskoneet löytävämme tällaista railoihin liittyvää prosessia, Moore päivittelee.
-- Sekoittuminen on niin voimakasta, että se vetää elohopeaa ylemmistä ilmakerroksista lähelle jään pinnan aktiivista aluetta.

Jään halkeillessa railoista paljastuu vettä. Kymmeniä asteita arktista ilmaa lämpimämpänä se höyryää voimakkaasti, ja pyörteilevät pilvet nousevat jopa satojen metrien korkeuteen. Juuri tämä ilman voimakas sekoittuminen pumppaa elohopeaa ylemmistä kerroksista kohti pintaa.

Aiemmin näin ei ollut. Halkeilu on lisääntynyt napajäätikön ohennuttua tuntuvasti. Viimeisen vuosikymmenen aikana uusi vuoden kestävä merijää on vallannut alaa monivuotiselta jääpeitteeltä. Se on suolaisempaa, ohuempaa ja helpommin halkeilevaa kuin aiemmin.

Elohopea kulkeutuu kaasumaisena arktiselle alueelle pitkiä matkoja eteläisemmiltä leveysasteilta.

Aine rikastuu eritoten vesistöissä ravintoketjua myöten. Jäämeren ohuelle jäälle kertyvä elohopea joutuu jääpeitteen sulaessa veteen. Sieltä se kulkeutuu planktonin, pikkukalojen ja petokalojen kautta niitä syöviin lintuihin ja nisäkkäisiin. Myös ihmisiin.

Tutkimuksessa on keskitytty Alaskan pohjoispuoliseen alueeseen, mutta tulokset voidaan yleistää koko Pohjoiselle jäämerelle. Lisätietoa tutkimuksesta voi lukea projektin omilta sivuilta.

Kansainvälinen YK:n ilmastokokous loppui viikko sitten (lauantaina, 22.11.2013). Varsovassa laihoin tuloksin. Kokous oli jo 19. sarjassa, jonka aloitti Rio de Janeiron kokous vuonna 1992. Jokaisen kokouksen tavoite on ollut selvittää ja vähentää ihmisen vaikutusta planeetan ilmastoon.

Ilmaston lämpenemisen vastaisista toimista väännettiinkin jälleen kättä viimeiseen asti ja kokouksessa päästiin lopulta kolmeen eritasoiseen sopimukseen. Konkreettisuus tosin jäi sanahelinän seassa varsin vähiin.

Mikä oli kokouksen todellinen tulos?

Varsovan ilmastokokouksen olennaisin päätös oli rahoituksen suuntaaminen ongelmien aiheuttajilta niistä eniten kärsiville.

Niin sanotun "Varsovan mekanismin" tarkoitus on helpottaa lämpenemisen vaikutusten kanssa kamppailevien elämää ja auttaa heitä ongelmiin varautumisessa. Käytännössä siitä saavat osansa lähinnä merenpinnan nousun uhkaamat maat sekä ilmaston ääri-ilmiöiden kuten taifuunien ja kuivuuden armoille jäävät. Maksajina ovat pääasiassa teollisuusmaat.

Mekanismia aletaan kuitenkin käytännössä viilata kuntoon vasta ensi vuonna. Jää nähtäväksi, kuinka paljon systeemi tulee käytännössä eroamaan siitä avustuksesta, mitä maailmalta normaalistikin ojennetaan katastrofien uhreille.

Muutamat tahot ilmoittivat lisäksi suorasta, konkreettisesta tuesta kehittyville maille. Tuen antajiin kuuluvat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Iso-Britannia, Saksa, Japani, Etelä-Korea sekä EU ja USA. Pitkän aikavälin pysyväisrahoitusta ei kuitenkaan saatu varmistettua.

Toinen ja ehkä kokouksen konkreettisin sopimus koski metsäkadon rajoittamista. "REDD+"-ohjelmalla kannustetaan metsien suojelemiseen niiden tuhoamisen sijasta. Tavoite on saada sekä yksityinen sektori, kehittyvät maat, että alkuperäiskansat toimimaan yhdessä.

Metsät ovat hiilinieluja, jotka sitovat hiilidioksidia. Ne ovat siis omalta osaltaan tärkeitä ilmaston lämpenemisen säätelijöitä. Iso-Britannia, USA ja Norja ilmoittivat pistävänsä muutaman sata miljoonaa suoraan tähän projektiin.

Tänään Tukholmassa julkistetun hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin mukaan lämpötilan nousu maailmanlaajuisesti on pahimmillaan lähes viisi astetta.

IPCC:n uusimman raportin ilmastotiedettä käsittelevä ensimmäinen osa hyväksyttiin tänään IPCC:n kokouksessa Tukholmassa ja siinä esitetyn vakavimman tulevaisuuskuvan mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä lähes viisi astetta. Kansainvälisesti asetettu tavoite lämpötilan nousun rajoittamisesta kahteen asteeseen edellyttäisi kasvihuonekaasupäästöjen rajua vähentämistä.

Raportissa arvioidaan neljää uutta kasvihuonekaasuskenaariota. Näistä vaihtoehdoista vakavin, nykytahdilla kasvavat kasvihuonekaasupäästöt, johtaisi maapallon keskilämpötilan kohoamiseen viime vuosikymmenten tasoon verrattuna lähes kolmesta viiteen astetta vuoteen 2100 mennessä. Jos taas päästöt onnistuttaisiin kääntämään nopeaan laskuun jo vuoden 2020 tienoilla, lämpötila nousisi silti noin asteen.

Raportissa tuodaan painotetusti esiin merien merkitys ilmastonmuutoksessa, sillä yli 90% lisääntyneestä lämmöstä varastoituu valtameriin.

”On tärkeää tiedostaa, että ilmakehän lämpeneminen on ainoastaan yksi merkki ilmastonmuutoksesta. Nyt meillä on syvällisempää tietoa myös merien merkityksestä”, toteaa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas.

Lämmön varastoituminen meriin selittää osaksi sen, että ilmakehän lämpeneminen ei etene tasaisesti. Ilmastossa esiintyy vuosien ja vuosikymmenten välistä luonnollista vaihtelua, jolloin lämpeneminen välillä kiihtyy ja välillä hidastuu.

Jäätiköiden sulaminen ja meriveden lämpölaajeneminen nostavat merien pintaa. Valtamerien pinta on kohonnut aikavälillä 1901–2010 keskimäärin 1,7 mm vuodessa, vuosina 1971–2010 2,0 mm vuodessa ja vuosina 1993–2013 keskimäärin jo 3,2 mm vuodessa. Merenpinnan nousu kiihtynee ja jatkuu vuosisatoja. Merien on havaittu myös happamoituvan, kun ne sitovat ilmakehän lisääntyvää hiilidioksidia.

Ilmastonmuutos voimakkainta arktisella alueella

Maapallon lämpötila on kohonnut keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880. Lämpenemisen tahti on ollut kiihtyvää: raportin mukaan viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet maailmanlaajuisesti lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosikymmen vuodesta 1850 alkaen.

Raportti vahvistaa tietoa, että ilmastonmuutoksen eteneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Havaintotietojen mukaan arktisen merijään vuosittain peittämä alue on pienentynyt. Myös kevään lumipeite pohjoisella pallonpuoliskolla on kutistunut. Lumi- ja jääpeitteen vähenemisen arvioidaan jatkuvan tulevaisuudessa.

Tieteen viesti päättäjille yhä vahvempi

Ilmastonmuutoksen tieteelliseen taustaan keskittyvä ensimmäinen osaraportti vahvistaa entisestään IPCC:n vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2007 julkaisemissa raporteissa esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä.

”Tiedemaailma on heittänyt pallon meille päätöksentekijöille. Tosiasioiden tunnustaminen ei esiteltyjen faktojen valossa pitäisi olla vaikeaa. Nykyisen päästökehityksen tuloksena syntyvää maailmaa ei toivo kukaan. Kuten raportissa todetaan, päästöt on saatava roimaan laskuun jo ennen vuotta 2020 ja puoliintumaan vuoteen 2050 mennessä. Tämä vaatii rohkeita ja vastuullisia päätöksiä sekä kansallisesti että kansainvälisesti, kuten 2015 Pariisissa hyväksyttäväksi tuleva globaali ilmastosopimus”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

IPCC:n viides arviointiraportti koostuu nyt julkistetun raportin ohella ilmaston muutosten vaikutuksia sekä niihin sopeutumista ja ilmastonmuutoksen hillintää käsittelevistä raporteista. Nämä valmistuvat maalis–huhtikuussa 2014. Kaikkien osaraporttien yhteenveto valmistuu syksyllä 2014.

IPCC on hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change), jonka ovat kutsuneet koolle Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Paneelin tavoitteena on tukea ilmastopoliittista päätöksentekoa. Sen tehtäviin kuuluu mm. arvioida ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä sekä erilaisia muutoksia rajoittavia toimenpiteitä. Raportin tekoon osallistui vuosina 2010–2013 noin 831 kirjoittajaa, joista viisi oli Suomesta.

Teksti perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Glideriksi, eli suomalaisittain liitimeksi kutsuttu laite on automaattinen miehittämätön vedenalainen tutkimusrobotti, jota kauko-ohjataan maista tai laivalta käsin.

Liikkuessaan laite kerää meren fysikaalista tilaa koskevia mittaustuloksia pitkin reittiä, joka laitteelle annetaan etukäteen. Laite lähettää mittaustuloksia satelliitin välityksellä maihin ja taltioi niitä muistiinsa.

Liitimen aikaisempi, valtameriversio matkasi itsenäisesti Atlantin poikki vuonna 2009, sellaiset voivat sukeltaa aina tuhannen metrin syvyyteen asti ja kulkea tuhansia kilometrejä ja useita kuukausia yhtäjaksoisesti.

Nyt Ilmatieteen laitos tutkii sen uudempien, pienten versioiden käyttöä myös Suomen lähivesillä. Tavoitteena on rakentaa yhteiseurooppalainen kauko-ohjattavien vedenalaisten merentutkimuslaitteiden infrastruktuuri, jonka avulla saataisiin edullisesti ja tehokkaasti mittaustietoa meristä koko ajan.

Jotta liitimen soveltuvuus matalan ja rantaviivaltaan moninaisen Itämeren oloihin tiedettäisiin, niitä testattiin nyt 11.–18. syyskuuta tutkimusalus Arandalla Selkämerellä ja Saaristomerellä.

Arandan tutkimusmatkalla testattiin Kanarian saarilla toimivan PLOCAN-laitoksen glideria Itämeren oloissa yhdessä espanjalaisten asiantuntijoiden kanssa. Liidintä ohjattiin erilaisissa olosuhteissa ja kokeet onnistuivat hyvin. Ilmatieteen laitoksen yhteistyö Gran Canarialla toimivan PLOCAN:n asiantuntijoiden kanssa on jatkunut jo parin vuoden ajan ja sitä on tarkoitus laajentaa.

PLOCAN:n liitimet tekevät Kanarian saarten vesillä säännöllisesti neljä kahden kuukauden tutkimusjaksoa vuodessa ja keräävät arvokasta tietoa meren tilasta.

Ei, kevät ei ole tekemässä vieläkään kunnolla tuloaan, sillä yöpakkaset jatkuvat yhä. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että Kansasissa on ollut todella kuuma – 270 miljoonaa vuotta sitten.

Permikaudella nykyiset mantereet olivat yhdessä ryppäässä ja muodostivat Pangaean supermantereen. Sen keskiosat sijaitsivat päiväntasaajalla ja niillä seuduin olivat myös nykyisin Yhdysvaltain keskiläntenä tunnetut alueet.

Jo aiemmin tiedettiin, että Kansasin permikautisessa vastineessa oli noihin aikoihin kovia helteitä: päivälämpötilat olivat 50 celsiusasteen tietämissä. Alue oli suurelta osin aavikkoa, jolle vähäisen veden haihtuessa muodostui laajoja suolajärviä.

Geologit Kathleen Benison ja James Zambito ovat tutkineet tarkemmin noihin aikoihin syntyneitä haliitin eli vuorisuolan kiteitä. Niistä on löytynyt mikroskooppisia kuplia, jotka ovat syntyneet suolaisessa vedessä ja jääneet kiteiden sisään nalkkiin.

Kuplien avulla pystytään määrittämään lämpötila, jossa kuplat – ja kiteet – ovat muodostuneet. Tutkijat saivat tulokseksi huiman lukeman: 74 astetta. Se ylittää reilusti nykyisen lämpöennätyksen 56,7 astetta, joka on mitattu Kalifornian Death Valleyssa 10. heinäkuuta 1913.

250 miljoonaa vuotta sitten permikauden päättänyttä joukkotuhoa edelsi eläimistön ja kasvillisuuden katoaminen trooppisilta seuduilta ja tällaiset lämpötilat selittäisivät sen hyvin. Vaikka keskilämpötila oli tuolloin "vain" 45 astetta, yli 70 asteen lämpötiloissa selviävät vain bakteerit.

Menneistä huippuhelteistä uutisoi ScienceNews ja alkuperäinen artikkeli ilmestyi Geology-lehdessä 18.3.2013.

Lämpenevä Atlantti ei tuo vain lunta ja kylmää Suomen talveen, vaan myös lisää todennäköisyyttä saada hurjia syysmyrskyjä Eurooppaan. Myös Suomi osuu niiden ennakoiduille reiteille.

Alankomaiden kuninkaallisen ilmatieteenlaitoksen KNMI:n tutkijat ovat laskeneet uudella, erittäin tarkalla tietokonemallilla mitä tapahtuu Euroopan myrskyille, kun Atlantin valtameren pintalämpötila kasvaa nykyistä vauhtia.

Tulosten mukaan myrskyjen määrä ja voimakkuus tulevat kasvamaan jopa siinä määrin, että Eurooppaan on tulossa nyt Yhdysvaltojen itäosista valitettavan tuttuja hurrikaaneja. Myrskyjen tuulenvoimakkuudet nousevat reippaasti yli 30 metrin sekunnissa, eli tuuli puhaltaisi 110 kilometrin tuntinopeudella. Riskialttein aika myrskyille on alkusyksy, eli aika elokuusta lokakuuhun.

Myrskyjen siemenet ovat – kuten nyt Atlantin toisella puolella – trooppisissa matalapaineissa, jotka vastaisuudessa siirtyisivät myös itään, kohti Eurooppaa. Samalla ne saisivat lisää energiaa aikaisempaa lämpimämmästä merenpinnasta ja voimistuisivat noustessaan pohjoisemmaksi. Siellä ne joutuisivat itään virtaavaan tuulialueeseen, yhdistyisivät mahdollisesti siellä olevien matalapaineiden kanssa ja rantautuisivat hyvin voimakkaina myrskyinä läntiseen Eurooppaan.

Kutsutaanko niitä hurrikaaneiksi vai ei, on toinen asia; niiden veroisia pyörremyrskyjä ne ovat joka tapauksessa. Virallisesti myrskyt, joiden suurin keskimääräinen pintatuuli on nopeudeltaan alle 17 m/s, ovat trooppisia matalapaineita. Sana "trooppinen" on mukana termissä siksi, että normaalisti hyvin voimakkaiksi äityneet myrskyt ovat alkujaan trooppisilta alueilta.

Kun tuulen nopeus nousee yli 17 metrin sekunnissa, matalapaine muuttuu myrskyksi, ja sitten kun tuulen nopeus on 33 m/s tai enemmän, on kyseessä trooppinen sykloni. Pohjoisella Atlantilla esiintyviä sellaisia kutsutaan hurrikaaneiksi ja Tyynellä valtamerellä esiintyviä taifuuneiksi. Suomessa ei toistaiseksi ole vakiintunutta sanaa syklonille, vaan useimmat suomalaiset meteorologit puhuvat sen sijaan voimakkaasta matalapaineesta.

Viime vuoden havaintojen perusteella tehtyjen Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksen tutkijoiden laskelmien mukaan vuosi 2012 oli yhdenneksi kuumin vuosi maailmanlaajuisesti sitten tilastoinnin alun. Globaali keskilämpötila oli 14,6°C, mikä on 0,6°C enemmän kuin pitkän ajan keskiarvo. Tuoreen laskelman mukaan maapallon keskilämpötila on noussut 1,4°C sitten vuoden 1880, jolloin tilastojen kerääminen aloitettiin. Suoria ja epäsuoria havaintoja on myös aiemmilta ajoilta, mutta tiedot vuodesta 1880 alkaen ovat tarpeeksi kattavia, hyviä ja vertailukelpoisia.

Kuvassa on maailmanlaajuisesti keskilämpötilan muutos vuodesta 2008 vuoteen 2012. Kymmenen kuuminta tilastoitua vuotta ovat olleet sitten vuoden 1998, ja suunta on ollut koko ajan voimistuvasti ylöspäin. Kartassa punainen tarkoittaa keskiarvoa kuumempaa ja sininen viileämpää. Kuten kuvasta näkyy, on lämpeneminen ollut eritysen voimakasta pohjoisella napa-alueella.

On selvää, että ihmisen toiminta on vaikuttanut – ja vaikuttaa edelleen mitä suurimmissa määrin – kotiplaneettamme nopeaan kuumenemiseen. Samalla ääri-ilmiöiden, myrskyjen ja nopeiden säävaihteluiden määrä on lisääntynyt, ja ennusteiden mukaan tämä kehitys tulee myös jatkumaan. Ennätyslämpimien vastapainoksi on siis myös epänormaalin kylmiä säitä!

Tietojen lähde: Nasa Goddard Institute for Space Studies
Visualisointi: Nasa Goddard's Scientific Visualization Studio

Katso edellisiä päivä kuvia täältä.