Valta turmelee, ja täydellinen valta turmelee täydellisesti. Lordi Actonin vuonna 1887 muotoilemasta luonnehdinnasta on liikkeellä lukemattomia hieman erilaisia versioita, mutta sisältö on aina sama ja se pätee myös taannehtivasti.
Koillis-Bulgariasta, läheltä Mustanmeren rantamilla sijaitsevaa Kavarnan kaupunkia, on löydetty keskiaikainen pronssisormus, jota on mahdollisesti käytetty poliittisiin tarkoituksiin, yrityksiin säilyttää tai anastaa paljon parjattu valta.
Sormuksen koristuksena on taidokkaasti työstetty pikkuruinen rasia, jonka kyljessä on reikä. Tutkijoiden mukaan sormus ei ole kuitenkaan ollut mikään koriste vaan poliittisissa murhissa käytetty tappava ase: rasiassa säilytetty myrkky on ollut helppo tipauttaa uhrin juomalasiin.
Sormus löytyi arkeologisissa kaivauksissa, joita tehdään keskiaikaisen Kaliakran linnan raunioissa. Paikalta on löydetty murhasormuksen lisäksi kymmenittäin muitakin koruja, kuten kultasormuksia ja helmikorvakoruja. Niiden käyttötarkoitus on kuitenkin ollut vähemmän julma.
Kaivauksia johtavan Sofian Kansallisen arkeologian instituutin ja museon varajohtajan Bonnie Petrunovan mukaan sormusta ei ole pidetty sormessa jatkuvasti, vaan myrkyllä täytettyä korua on käytetty vain tarvittaessa. Ilmeisesti tarvetta on ollut tiuhaan, sillä alueella tehtiin 1300-luvulla useita murhia ja monet sikäläisen ylhäisön edustajat kuolivat selittämättömällä tavalla.
Kavarna oli aikoinaan Dobrudzhan despotaatin pääkaupunki. 1300-luvun jälkipuoliskolla alueella piti valtaa Dobrotitsa, jolla oli poikansa Ivanko Terterin kanssa alituista kähinää ja kädenvääntöä. Sormuksen ja sen ahkeran käytön arvellaan liittyvän näihin välienselvittelyihin.
Ylimystön vehkeily ei kuitenkaan johtanut kovin pysyviin tuloksiin, sillä 1400-luvun alussa ottomaanit valloittivat alueen ja miehittivät sen virallisesti vuonna 1444 käydyn Varnan taistelun jälkeen.
Kuva: Kavarna Municipality